Chapter 2

HAMARI. Käänteli sitä verkkaan sormiensa välillä, veti pukinpartaansa ja sanoi hymyillen: Taitaa olla herrojen aikomus myydä tämä paperi pankille. Surkuttelen ett'emme voi ryhtyä tähän kauppaan.

VILANDER. Pirullista! No, se on hänen kaltaistansa.

HAMARI. Mutta rehellistä peliä. Ei antanut aihetta minkäänlaisiin illusiooneihin. No, sieltä vaelsin Pääkaupungin pankkiin. Siellä oli vähemmän väkeä, että heti sain asiani toimitetuksi. -- »Niin, no, kyllähän nimet ovat tunnettuja». -- Sen kyllä luulen kun meillä on siellä viisi paperia entuudestaan -- »mutta tämmöisiä virkamiesvekseleitä ei juuri mielellään osteta» -- mikä virkamies minä olen? Siviili-insinööri -- »mutta jos hankkisitte tänne kolmanneksi jonkun affäärimiehen, niin voisimme ehkä» j.n.e. -- Niin no, siinä on tulos näistä operationeista. Mitä appivaari nyt aikoo tehdä?

VILANDER. Vai kolmas nimi, jahah, jahah. Mutta mistä sitä juuri nyt -- --? No, täytyy miettiä. Sitä paitsi minulla on toinenkin tuuma varalta. Puh, puh, kun hikoilen, puh puh! -- Eikös nyt kukaan ihminen tiedä onko Hentunen käynyt täällä?

KAHDEKSAS KOHTAUS.

FIINA. EDELLISET.

FIINA. Köksä käski sanomaan, että kyllä rouva voi tulla jo.

AMELIE. Jassoo, no se on hyvä.

(Nousee.)

FIINA. Ja sitten kävi vahtimestari hakemassa asessoria ja lupasi tulla takaisin vähän ajan perästä.

VILANDER. Jahah, jahah. Hyvä! Oikein hyvä!

AMELIE. No, tulkaa nyt tytöt! (Vilanderille.) Mitä tärkeitä asioita sulla on tuolle Hentuselle kun sinä niin -- --?

VILANDER. Mitäkö tärkeitä -- --? Virastoasioita tietysti -- mitä muuten. Pyydän häntä samassa tulemaan huommenna passaamaan.

AMELIE. Niin, sehän on luonnollista. Ukko on kyllä jo vähän kömpelö, mutta onhan hän muuten tottunut serveeraamaan. (Käelle, joka on ottanut hattunsa). No, täytyykö Yrjönkin jo lähteä?

KÄKI. Sehän on tietty. Virastoaika!

MIILI. Voi voi, sitä virastoa kuinka minä sitä vihaan. Minä tulen saattamaan sinua tampuuriin.

KÄKI. Hyvästi!

(Yleinen jäykkä kumarrus.)

VILANDER. Hyvästi, hyvästi! Tulen perästäpäin kun vaan muutan vähän päälleni.

AMELIE. Mutta muista, ensin se viinilista.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

VILANDER. HAMARI.

VILANDER (aikoo mennä vasemmalle, mutta kääntyy takaisin). Mutta se on totta. Oletko jo puhunut Berthan kanssa?

HAMARI. En ole vielä saanut tilaisuutta.

VILANDER. Niin, onhan tämä nyt hyvin ikävä asia, hyvin ikävä asia. Eikö sitä nyt millään muotoa voisi muulla tavalla järjestää?

HAMARI. Minä luulen että hän itsekin sitä haluaa.

VILANDER. Jaa jaa, ne naiset, ne naiset! Kuka heitä ymmärtää? Ja se skandaali sitten, joka siitä syntyy!

HAMARI. Mutta sehän on nykyään aivan modeernia, appi hyvä.

VILANDER. No, tee kuinka tahdot. Sinä olet liika hyvä hänelle, sen sanon vaikka hän on oma tyttäreni. Toivon ettei ystävyytemme tästä syystä tule rikkoutumaan. Jäätkö tänne?

HAMARI. Minä odotan häntä täällä.

VILANDER. Jahah, jahah, tee niin.

(Vasempaan).

KYMMENES KOHTAUS.

HAMARI. KÄKI.

HAMARI. Ukko parka, olet sinäkin joutunut kaikenlaisiin ikävyyksiin!

KÄKI (päällystakissa, raottaa tampuurin ovea ja tulee sisään kun näkee että Hamari on yksin). Kuulkaapas herra insinööri! Sanokaapas minulle, kuinka se oikeastaan on asessorin affäärien laita?

HAMARI. Mitä varten te minulta sitä kysytte?

KÄKI. No, kun te kuulutte perheeseen ja nähtävästi olette asioissa hänen kanssaan, niin tahtoisin kuulla teidän mielipiteenne.

HAMARI. No, minun mielipiteeni on se että ne ovat huonolla kannalla. Mutta ettehän te mennyt tyttären kanssa kihloihin rahojen vuoksi.

KÄKI. Ei suinkaan, kuinka te niin voitte puhua? Mutta jos nyt jotain tapahtuisi, esimerkiksi konkurssi, niin sehän vaikuttaisi huonosti hänen prestiisiinsä ja ylennykseensä.

HAMARI. Se on tietty. Ja teidän prestiissiinne myöskin. Eikö niin?

KÄKI. Tietysti, aina vähän.

HAMARI. Niin, sillä hänen suosituksistaan olisi silloin vähempi hyötyä, vai mitä? Olette menetellyt hiukan varomattomasti herra herasöötinki. Olisitte ensin hankkinut otteen konttorikirjoista ennenkuin tyttöä pyysitte.

KÄKI (äreästi). Minun täytyy sanoa että tämä on vakava asia eikä tässä ole naurulle sijaa.

HAMARI. Päinvastoin. Kaikki me olemme naurettavia. Vaikka kuinka peittäytyisimme arvokkaisuuden viittaamme, niin se inhimillinen luonnollinen hassutus aina pistää esille, vaikka tosin emme itse sitä aina huomaa.

KÄKI. Jos tuo on tarkoitettu minulle, niin valitan etten sitä ymmärrä.

HAMARI (kohottaa olkapäitään). Niin, siinähän se juuri onkin.

KÄKI. Herra insinööri, tämä on sopimatonta -- tämä on -- Hyvästi!

(Menee kiivaasti.)

HAMARI. Adieu, mon frere! Ja tuohonkin tomppeliiniin ja tsjinovnikkasieluun on tuo pikku Miili rakastunut! Sekin kuuluu niihin elämän hassutuksiin.

(Menee ottamaan sanomalehden hyllyltä.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

BERTHA. HAMARI.

BERTHA (joka ei huomaa Hamaria). Hyvä että hän meni. Missä hattuni? Kas tässä.

(Ottaa hattunsa ja aikoo mennä.)

HAMARI (tulee esille). Jos minua tarkoitat, niin kyllä minä vielä olen täällä. (Pieni paussi.) Ja koska nyt kerran sattumalta olen tilaisuudessa puhua kahdenkesken kanssasi, niin käytännöllisenä miehenä sen käytän ja puhun suoraan kuin tapani on. -- Niinkuin ehkä olet huomannut, niin suhde välillämme on jo kauvan ollut jokseenkin kylmä ja yhä kylmentynyt, että se nyt jo voi olla noin 40 asteen paikoilla. Kahvikuppeja emme vielä ole heittäneet toistemme silmille, mutta riita ja kina on usein käynyt fortissimossa. Sinua en siitä syytä. Meillä on kumpaisellakin vikamme ja ominaisuutemme. Työni päätettyä minä pidän rauhallisesta kotielämästä, se on minun omituisuuteni. Sinä taas ulkomaailman loistosta ja huumauksista, se on sinun omituisuutesi. Me siis nähtävästi emme oikein sovi toisillemme, me menemme eri teitä. Ja luuletko sinä että nuo tiet milloinkaan yhtyvät? Sanoppas lystin vuoksi.

BERTHA (kylmästi). Eipä se siltä näytä.

HAMARI. No, sittenkai se on jokseenkin järjetöntä ja turhaa jatkaa tätä rinnakkaista vaellusta vai kuinka?

BERTHA. Tarkoitatko eroa?

HAMARI. Niin, kyllä minä tarkoitan eroa.

BERTHA. Saanko luvan kysyä, eikö siihen ole mitään muuta syytä kuin se ettemme sovi toisillemme, niinkuin sanoit?

HAMARI. Minusta siinä on jo kylliksi syytä.

BERTHA. Eipä taida ollakaan. Uskallankohan sanoa sen oikean syyn?

HAMARI. Mielelläni minun puolestani. Olen todellakin utelias.

BERTHA. Oh, elä tuossa ole olevinasi. Sinä olet mustasukkainen, siinä kaikki.

HAMARI. Erehdys. Mustasukkainen en ole. Mustasukkaisuus perustuu rakkauteen, mutta minä en rakasta sinua.

BERTHA. Hävytöntä!

HAMARI. No, rakastatko sinä minua?

BERTHA (pienen paussin jälkeen). En, en, tuhatkertaa en.

HAMARI. Niin no, katsos nyt! Mitä se sitten hyödyttää pitkittää tämmöistä yhteiselämätä, josta meille molemmin puolin on vaan harmia. Minä sen vuoksi olen ajatellut näin. Matkustan pois pitemmäksi ajaksi. Olen nimittäin hakenut toisen paikan kaukana täältä ja paljon mahdollista että sen saankin. Sinä panet sitten Viralliseen lehteen ilmoituksen siitä tavallisesta »vuoden ja yön kuluessa» -- minä en saavu, ero on laillisesti vahvistettu ja minut tuomitaan maksamaan sinulle niin ja niin paljon vuotuista korvausta ja -- --

BERTHA. Ettet häpeä! Maksaa minulle kuin mille tahansa rakastajattarelle, josta ei enää huoli.

HAMARI. Sinä erehdyt taas, mehän olemme kristillisessä avioliitossa, josta pappi garantteerasi meille niin paljon onnea ja siunausta. Mutta muutenhan tuo korvausasia on vaan sivuseikka. Pääkysymys on nyt vaan suostutko sinä minun ehdotukseeni?

BERTHA. En -- en suostu.

HAMARI. Et siis tahdo erota?

BERTHA. Tahdon, tahdon kyllä, mutta -- --

HAMARI. Mutta sinä odotat ensin kuinka asiat tulisivat muodostumaan. Eikö niin?

BERTHA. Mitä sinä sillä tarkoitat?

HAMARI. Kuule, minä sanon vielä etten ole mustasukkainen. Sinä et ole vielä ihan varma ihailijastasi, ja sen vuoksi sinä -- --

BERTHA. Kuinka sinä uskallat -- --!

HAMARI. Elä nyt näyttele, vaan kuule mitä minä sanon. Niin pian kuin saan varmuuden teidän oikeasta suhteestanne, niin se olen minä, joka pyydän eroa. Sen nyt sanon tässä kaikessa ystävyydessä. Päätä siis!

BERTHA. Minä halveksin sinua.

(Aikoo mennä.)

HAMARI (ottaa häntä käsivarresta). Päätä ensin.

BERTHA. Ai, ai, aijotko sinä minua tappaa!

HAMARI (työntää hänet luotaan). No syytä itseäsi sitten!

BERTHA. Kyllä se nyt on viimeinen kerta kuin minä tämmöistä -- --!

(Menee).

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

MIILI. HAMARI. VILANDER.

MIILI. Voi, voi, oletteko taas riidelleet --! (Koputtaa Vilanderin ovelle.) Pappa pappa, nyt vahtimestari on täällä.

VILANDER (ulkopuolella). Hyvä! Tulen heti. Pyydä häntä sisään.

MIILI. Mistä te nyt taas -- --?

HAMARI. Keskustelimme vaan vähän vilkkaasti eräästä päivän kysymyksestä. Mutta oletko sinä sitten aina yhtä mieltä sulhasesi kanssa, Miili?

MIILI. Tietysti. Hän kun on niin viisas.

HAMARI. Vai niin. Minusta hän on typerä.

MIILI. Hyi, kuinka sinä sanot! Tänään olet oikein ilkeä, Niilo. Tule nyt pois sopimaan Berthan kanssa, niin -- --

HAMARI. En, tarvitsen raitista ilmaa. Hyvästi!

(Vasemmalle.)

MIILI (yksin). Voi voi, kuinka heidän epäsopunsa on ikävä ja kuinkahan se viimein loppuukaan.

(Ulos perältä.)

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

VILANDER sitten HENTUNEN.

VILANDER (sisääntullessaan hänellä ei vielä ole nuttu täydellisesti hihoissa). Lainata rahaa omalta vahtimestarilta, onhan tuo nyt vähän nöyryttävää, mutta eihän siitä kukaan saa tietää. Kun nyt ukko vaan suostuisi minun ehdotukseeni, se vanha kettu. Jos ei, niin on siihen viimeiseen keinoon turvauduttava, vaikka se minua vähän peloittaa. Mutta ei auta, rahaa minun pitää saada, muuten olen hukassa.

HENTUNEN (tampuurin ovesta). Täällä minä nyt olen, herra asessori.

VILANDER. Jassoo, Hentunen. No, astukaa sisään, astukaa sisään. (Kävelee muutamia askeleita.) Frisches Wetter, niinkuin saksalainen sanoo. Raitis ilma tänään.

HENTUNEN. Niin, käyhän siellä semmoinen kylmä viima.

VILANDER. Mutta Hentunen tulee nyt istumaan. Olkaa niin hyvä, kas tässä tuoli.

HENTUNEN. Kiitoksia nöyrimmästi, kyllä minä seisonkin.

VILANDER (kävelee taas pari askelta; sitten pienen paussin perästä keveästi ja luontevasti). No, onko Hentunen jo ajatellut sitä meidän asiaa?

HENTUNEN. Niin, kyllähän minä, mutta -- --

VILANDER. Mutta?

HENTUNEN. Niin, tuota, katsokaapas nyt. Assessorin ei pidä pahaksua -- mutta mitä hyötyä minulla oikeastaan olisi tuosta henkivakuutuskirjasta?

VILANDER. Sepä kysymys! Jos minä sill'aikaa kuolen, niin saattehan nostaa tuon summan. Kaikissa tapauksissahan minä kolmen kuukauden kuluttua maksan teille takaisin nuo 2,000.

HENTUNEN. Hm, minun täytyy sanoa, minä en tätä asiata oikein ymmärrä. Olen vanha mies ja nämä henkivakuutukset ovat semmoisia uuden ajan keksintöjä, joista ei minun nuoruudessani tietty. Luulen sitä paitsi että tekisin syntiä jos ottaisin vastaan tuon vakuutuskirjan.

VILANDER. Syntiä! Mistä syystä?

HENTUNEN. Olen köyhä mies, vallan köyhä, senhän kaikki tietävät, ja jos nyt pienistä säästöistäni lainaan asessorille tämän summan, niin sen teen ainoastaan sen hyvän ja ystävällisen kohtelun vuoksi, jota assessori aina on minulle osoittanut.

VILANDER (tekee kieltävän liikkeen). Noo noo.

HENTUNEN (jatkaen). Mutta nämät 2,000 ovat minun oloissani paljon rahaa, hyvin paljon rahaa, herra assessori, ja minä pelkään, että minä haudan partaalla oleva vanhus suuressa heikkoudessani ja levottomuudessani, kun tämä pantti on tämmöistä laatua, rupeisin taivaasta rukoilemaan toisen ihmisen kuolemata -- teidän kuolemaanne! herra assessori, josta Jumala varjelkoon. Eikö se olisi kauheata! Ja sen vuoksi minä en -- --

VILANDER. Hahaha, kylläpä te otatte tämän vakavalta kannalta, Hentunen, enkä tietysti voi luvata kuolla tällä ajalla, hahaha! Mutta jos ette luota minuun, niin -- --

HENTUNEN. luotanhan minä, luotanhan minä -- eihän muuta voi tulla kysymykseenkään. Mutta tämä tapa vaan tuntuu minusta niin vastenmieliseltä. -- Puhuihan herra assessori eräästä toisestakin pantista, jos oikein muistan.

VILANDER (säpsähtää vähän). Niin, siitä toisesta. (Rupeaa kävelemään.) Te ette siis pidä tuota vakuutuskirjaa vastaavana panttina?

HENTUNEN. Kyllä kyllähän -- miks'ei. Mutta kuten jo sanoin, niin -- -- herra assessorin ei pidä tykätä pahaa, mutta -- --

VILANDER. No, olkoon menneeksi sitten, vaikka tämä on naurettavaa, varsinkin kun ajattelee minun yhteiskunnallista asemaani. Mutta rauhoittaakseni teitä, niin olkoon menneeksi vaan. Mutta muistakaa: suurimmassa salaisuudessa ainoastaan, muistakaa se. Muutenhan voisin joutua koko kaupungin pilkaksi, hahaha!

HENTUNEN. Ei se minun kauttani ilmi tule.

VILANDER. Onko teillä ehkä rahat mukananne, Hentunen?

HENTUNEN. Pistinhän ne tänne lompakkooni, jos niin että -- --

VILANDER. No, antakaa tänne. Minä kirjoitan teille pienen todistuksen, niin asia on päätetty.

(Istuutuu pienen pöydän ääreen.)

HENTUNEN. Niin, kyllä minä semmoista pyytäisin.

VILANDER (kirjoittaa). »Täten todistan että -- --» (Viskaa kynän pois.) Ei!

(Rupeaa kävelemään.)

HENTUNEN. No, jos ei assessorille passaa, niin en suinkaan minä -- --

VILANDER. Passaa! Miks'ei, passaahan se. (Istuutuu taas ja puhuu kirjoittaessaan). Tuumin vaan että mikähän ajatus Hentusella on minusta, kun tämmöisiin välipuheisiin ryhdyn -- mutta sattuuhan joskus jokaiselle tämmöinen pikkuinen rahapula, varsinkin näinä ahtaina aikoina, enkä minä muihin olisi kääntynytkään, mutta kun tunnen Hentusen rehelliseksi mieheksi, joka voi säilyttää salaisuuden, niin -- -- Kas tuossa, nyt se on kirjoitettu. Lukekaa se jos se kelpaa.

HENTUNEN (lukee selvällä äänellä). »Täten todistan, että minä allekirjoittanut vahtimestari Kristoffer Hentuselta olen saanut lainaksi 2,000 markkaa, josta kolmelta kuukaudelta maksan provisioonia ja korkoa yhteensä 120 markkaa, sekä annan hänelle pantiksi salongin -- vierashuoneen -- ruokasalin ja sänkykamarin huonekalut, jotka kumminkin vielä saan pitää luonani, mutta jotka hän minulta saa periä, jos en määrättyjen kolmen kuukauden kuluessa suorita hänelle yllämainittua rahasummaa 2,000 mk. Sanoo 2,000 mk. Helsingissä 1 p. Huhtik. 1908. Pontus Vilander, asessori ja ritari.» (Kääntää paperin kokoon.) Kiitos, se on oikein.

VILANDER (joka silläaikaa on kävellyt edes takaisin). No, onko vahtimestari nyt rauhoitettu, hahaha.

HENTUNEN. Kyllä. Tässä olisi nyt rahat. Mutta assessorin ei pidä suuttua jos minä edeltäpäin olen vetänyt pois tuon pienen provisioonin, sillä -- --

VILANDER. Mitä? -- No, sehän on yhdentekevä -- aivan yhdentekevä.

(Ottaa rahat ja rupeaa niitä lukemaan).

HENTUNEN. Niin, ei muuten, mutta kun olen kuullut että niin on tapana ja sen vuoksi että kaikki kävisi säännöllisesti -- --

VILANDER. Niin, kyllä me ymmärrämme toisemme, kyllä me ymmärrämme. Hentunen voi olla aivan tyyni -- rahat kyllä maksetaan määräajalla. Vai toivooko vahtimestari ehkä vielä saavansa loikoa päivällisuntaan minun parhaimmalla sohvallani. En nyt sentään sillä voi teitä palvella, hahaha! Mutta se on totta. Meillä on huomenna täällä pienet kemut, niin että eiköhän Hentunen niinkuin ennenkin tulisi passaamaan, jos sopii?

HENTUNEN. Vai kemut! Kiitos, kyllä minä tulen siihen tavalliseen aikaan. Niin no, hyvästi sitten, herra assessori!

VILANDER. No, hyvästi, Hentunen, hyvästi! (Lyö häntä olkapäille.) Se on aina niin hauskaa nähdä vahtimestaria, aivan kuin kuuluisitte perheeseemme. No, hyvästi hyvästi!

HENTUNEN. Hehehe, nöyrin palvelijanne, nöyrin palvelijanne!

(Menee.)

VILANDER (istuutuu). Uff! Tehty kuin tehty. Ei päästänyt minua vähemmällä, se hävytön juutalainen. -- Niin, Kalle Petterin vekselin saan nyt lunastetuksi, mutta nämä panttiluovutukset! Jos en ajoissa niihin voisi hommata -- jos salaisuus tulisi ilmi! -- Järkeni seisoo kun tuota ajattelen. Rikosasia, rikosasia, ei siitä pääse.

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

FIINA. VILANDER.

FIINA. Rouva käski sanomaan, että herra muistaisi tuon listan, josta rouva -- --

VILANDER (nousee). Jahah jahah, viinilista! Tulen heti! (Huolimattomasti.) No, onhan tässä vielä päiviä.

(Esirippu lankeaa.)

TOINEN NÄYTÖS.

Sama huone, mutta valaistu. Perältä kuuluu heikosti pianomusiikkia ja joku tanssiva pari vilahtaa silloin tällöin oviaukon ohi. Kello on noin 9 paikoilla illalla.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

AMELIE, LUNDSTRÖM, PAROONITAR, KAMARINEUVOKSETAR (kaikki oikean puolisen pöydän ympärillä teetä juoden). SENAATTORI, KAMARINEUVOS ja TUKKUKAUPPIAS vasemmalla, pöydän ääressä teelasit kädessä. Peremmällä KAKSI NUOREMPAA HERRAA ja VILANDER äänettömästi keskustellen sekä ottaen teetä, jota HENTUNEN ja FIINA tarjoo ja sen tehtyä menevät perältä.

LUNDSTRÖM (jatkaa jotakin kertomusta). Niin, hyvät naiset, niin kuin jo sanoin, mies oli itse auttamassa rouvaansa karkumatkalle. Heidän oma hieno trillansa seisoi portin edessä ja kuski istui paikallaan kun mies saattoi rouvaa ajopeliin, suuteli hänen kättään ja muistutti ettei viipyisi kauvan. Mutta kun tullaan kaupungin ulkopuolelle, niin hyppää kuski rouvan viereen, suutelee häntä ei kädelle vaan keskelle suuta, hevoset panevat täyttä laukkaa -- ja aviomies istuu luultavasti vielä tänäkin päivänä yhä pitenevällä nenällä odottamassa rouvaansa, jolle hän niin kohteliaasti teki tämmöisen ystävällisen palveluksen. Hahaha!

PAROONITAR (hyvin vanha, korkkiruuvikiharat ohimoilla, hieno käytös, keppi kädessä). Tres bien, tres bien! Mainiota, mainiota! Karkasi oman kuskinsa kanssa. Muistan samallaisen tapauksen nuoruuteni ajoilta, mutta silloin oli kuski valepukuinen kreivi. Tres piqvante, tres piqvante!

AMELIE (nauraen). Niin, sillä kamreerilla on aina niin hauskoja juttuja. Ja Italiaanko sitten menivät?

LUNDSTRÖM. Italiaan. Paavin siunausta pyytämään luultavasti, hehehe!

(Rouvat nauravat.)

KAMARINEUVOKSETAR. Ja mies joka ei mitään aavistanut! Hän ei sitten muuta ansainnutkaan.

VILANDER (lähenee naisten pöytää). Saako kysyä mikä naisia niin naurattaa -- --?

(Keskustelu jatkuu hiljaa.)

SENAATTORI (harmaa-partanen, pitkänlainen mies, arvokas käytös). Minun käsitykseni mukaan, hyvät herrat, niin aseman parantumisesta ei ainakaan nyt tällä hetkellä ole juuri paljon mitään toivoa. Täytyy vaan kärsivällisesti ja tyynesti katsoa tulevaisuutta kohti.

KAMARINEUVOS. Niin, ne on ne kirotut puolueet, jotka pilaavat kaikki. Meillä ei ole mitään luottamusta ulkomailla enää.

TUKKUKAUPPIAS. Krediitti supistuu supistumistaan, konkurssi konkurssin perästä!

KAMARINEUVOS. Niin, se on totta, se meidän hyvä ystävämme Kalle Petter on myöskin jättänyt sisään paperinsa. Sanotaan että hän tulisi istumaan.

KAUPPIAS. Kyllä kai siinä perää onkin.

SENAATTORI (intresseerattu). Kalle Petter Johanssonko? Niin, kyllä minä tiedän, hän joka ylläpiti sitä miss Kikkerikiitä Grand hotellin varieteessä, eikö niin?

KAMARINEUVOS. Aivan oikein, herra senaattori.

SENAATTORI. Piffinen tyttö, kerrassaan piffinen tyttö!

(Keskustelua jatketaan hiljaa.)

VILANDER (yhtyy sill'aikaa tähän ryhmään).

KAMARINEUVOKSETAR. Kävimmehän me siellä viime talvena, mutta kun tulimme Napoliin, niin oli siellä niin harvinaisen kylmä, että olimme paleltua kuoliaaksi kun niillä raukoilla ei ole kunnollisia kakluunejakaan, ja mieheni sanoikin, että kyllä se vanha sananlasku nyt taitaa toteutua: nähdä Napolin ja sitten kuolla, hahaha! Mutta apropos siitä, sinnehän se meidän nuori nerommekin, herra Jung, näinä päivinä kuuluu lähtevän. Mitä paroonitar pitää hänen runoistaan?

PAROONITAR. Oh, paljon, paljon! Ranskalaisia esikuvia. Hänhän se on tuo nuori mies, joka tanssii niin ahkerasti Berthan kanssa? Hänellä on makua. Mutta Bertha onkin oikein viehättävä tänä iltana, oikein viehättävä.

AMELIE. Oh, kuinka täti viitsii puhua!

LUNDSTRÖM. Meidän emäntämme onkin tunnettu koko Helsingissä kauneista tyttäristään.

PAROONITAR. Niin, kohtahan jättää nuorempikin tyttäresi kotinsa, jos on totta mitä eräs pikku lintu korvaani kuiskasi. Niin, tunnusta sinä vaan.

AMELIE. En minä suinkaan siitä mitään -- --

KAMARINEUVOKSETAR. Amelie aikoo meitä surprenerata.

(Jatketaan hiljaa.)

VILANDER (seisallaan senaattorin vieressä). Eikö veli senaattori ole siitä kuullut? Me nauroimme sille jutulle että olimme tukehtua. Se oli kahden aikana yöllä. Porttieeri näki ystävämme kuinka hän hiipi korridoorissa kuin mikähän valkoinen haahmu. Hahaha, hassu juttu, hahaha!

SENAATTORI (hymyillen). Kyllä minä vähän muistan kuulleeni.

VILANDER. Lundström sen tuntee paremmin. -- Tuleppas tänne, Lundström. Kerroppas veli senaattorille tuosta yöllisestä kohtauksesta Grand Hotellissa -- sinä tiedät.

LUNDSTRÖM. Jos herra senaattori suvaitsee, niin -- --

(Istuutuu heidän pöytäänsä. Puhutaan hiljaa ja salaperäisesti. Molemmat nuoret herrat ovat lähestyneet pöytää).

KAMARINEUVOKSETAR. Ja mieheni sanoo että herrassöötinki Käellä on suuri tulevaisuus. Hän on tarmokas ja kunnianhimoinen ja säntillinen.

PAROONITAR. Hahaha! Niin, säntillinen! Hän tanssiikin niin vakavasti kun hän laskisi askeleitaan ettei tulisi liian monta eikä liian vähän. (Nauraa.) Pardon Amelie, kultaseni! Mutta emmekö mene saliin, se on aina niin hauskaa nähdä nuorta iloista väkeä.

KAMARINEUVOKSETAR (nousee). Niin, menemme.

AMELIE (samoin). Saanko tarjota käsivarteni tädille.

PAROONITAR. Kiitos, kultaseni! Niin, vanhaksihan tässä tulee, vanhaksihan tässä tulee. Kuka luulisi että minäkin -- --

HENTUNEN (joka on tullut ottamaan pois tyhjät teekupit, tyrkkää vahingossa tarjottimellaan kamarineuvoksetarta). Ah, pyydän anteeksi, pyydän nöyrimmästi anteeksi!

AMELIE (ankarasti). Kuinka vahtimestari nyt sillä tavalla -- --! (Paroonittarelle.) Ukko on tullut vähän kömpelöksi, mutta vanhan tavan mukaan me häntä vielä käytämme passaamassa. (Kamarineuvoksettarelle.) Loukkasitko itseäsi, ystäväni?

KAMARINEUVOKSETAR. Ei mitään. (Miehelleen mennessään.) Tuletko tanssia katsomaan, Reinhold?

KAMARINEUVOS (kärsimättömästi). Jälestäpäin, jälestäpäin -- --

PAROONITAR (Amelielle). Niin, minä muistan sen vielä kuin se olisi tapahtunut eilen. Se oli anno -- annappas kun ajattelen -- anno 1860 se oli -- enoni kreivi Pommerfeltin maatilalla -- un toujours garçon, se vanha kreivi -- uuden vuoden aikana -- --

(Naiset katoavat).

TOINEN KOHTAUS.

VILANDER, SENAATTORI, KAMARINEUVOS, TUKKUKAUPPIAS, LUNDSTRÖM, HENTUNEN ja kaksi herraa.

LUNDSTRÖM. Niinkuin sanottu, se oli ystävämme Kalle Petter eikä hänellä ollut muuta päällään kuin yhtä ainoata vaatekappaletta, tuota ihan välttämätöntä, jonka jo kätkyessä ollessamme oma mammamme puki päällemme. Hahaha!

(Kaikki nauravat.)

SENAATTORI. Ei ole paha juttu!

KAMARINEUVOS. Mainiota!

KAUPPIAS. Saakelin hyvä!

VILANDER. Niin, eikö totta, siinä olisi oivallinen pala pilalehdelle ja skandaalikröönikalle, hahaha! (Kysyy hiljaa jotain Hentuselta.) Jahah, hyvä. -- Veli senaattori ja muut herrat, wistipöytä odottaa meitä, (viittaa vasemmalle). Ehkä siis astumme sisään ja otamme pienen robbertin. Olkaa hyvä! (Nuorille herroille.) Herrat ottavat tietysti osaa, eikö niin?

MOLEMMAT HERRAT (kumartavat yht'aikaa kuin komennosta). Kyllä.

(Kaikki nousevat.)

LUNDSTRÖM. Minä en pelaa, tulen vaan katsomaan päälle.

VILANDER. Veli senaattori on niin hyvä!

SENAATTORI. Ei, isäntä näyttää tien. Mene edeltäpäin veli Vigilander -- anteeksi Vilander.

VILANDER. Hehehe! Ei mitään, ei mitään.

(Vasemmalle.)

SENAATTORI (seuraa; muut vasta sitten kuin hän ei enää ole näkyvissä).

HENTUNEN (menee tarjottimineen perälle. -- Näyttämö on muutamia silmänräpäyksiä tyhjänä. Musiikki loppuu sointuvilla juoksutuksilla. Peräoven kautta näkyy liikkeellä olevia herroja ja naisia, heidän joukossa KÄKI ja MIILI, jotka verkalleen tulevat esille.)

KOLMAS KOHTAUS.

MIILI. KÄKI.

MIILI. Sinä et siis pidä tanssista, Yrjö?

KÄKI. En. Tuommoinen hyppiminen on minusta naurettavaa, eikä se sovi henkilölle, joka hiukankaan arvosta pitää.

MIILI (on istuutunut). Sen vuoksiko sinä sitten olet noin tyly minulle tänään?

KÄKI. Miten niin? Minä olen niinkuin tavallisesti. Minun luontoni on nyt semmoinen.

MIILI. Ei, sinä olet koko illan ollut niin kummallinen ja se näyttää siltä kuin tahtoisit minun seuraani karttaa. Mitä minä olen sinulle tehnyt, Yrjö?