Part 13

Sudenkorennot liitelevät hopeisin, rapisevin siivin. Auringon kuva häikäisee vedestä silmiä, tuuheat rannat nousevat sinertävinä syvyydestä. Sitten alkaa metsä vähitellen punertaa illan hohteessa. Hyttyset hyrräävät ilmassa, kuovit lentelevät vehmaan niityn kohdalla, pesäpaikkansa ympärillä valittavasti itkien. Viimeinenkin tuuli tyyntyy. Koivut uneksivat, laulurastas virittää hiljaisen laulunsa. Lyygia kuuntelee, kauneuden epämääräinen haikeus järkyttää Muttisen mieltä. Lyygia vilkaisee Muttiseen, hänen huulensa väräjävät, ja hän kääntyy pois. Tommola on levoton. Nuokin sudenkorennot tulevat juuri tuohon, nokan eteen, ongenpahlaimeila räpistelemään. Niitä on aivan satoja... Ja ne tytöt siellä kaupungissa.

"Pääsettekö siitä", äännähtää Tommola sudenkorennoille ja lyö niitä ongenvavalla.

"Ei syö, on liian tyyntä", sanoo Muttinen.

"No, lauletaanpa sitten!" arvelee Tommola ja alkaa laulaa. Muttinen nauraa hänen laululleen, ja he laulavat yhdessä. Sitten tulee jälleen hiljaisuus. Sitä kestää kauan. Viimein sanoo Oiva Tommola:

"Ei, mutta kuulepas, nythän meidän onkin mentävä kotiin. Täytyy pitää huoli saunan lämmittämisestä. Sauna ja tervahan se täällä oli sitä terveyskuuria. Ja minä olen ajatellut, että minä kuhnin tänä iltana. Onhan sinulla jokin pesupunkka? Se on omituinen parannuskeino, se kuhniminen: taitavat parantua sillä munuaistaudit ja kaikki. Minä koetan tuon sydämeni tähden sitä. Kirjat sanovat kuitenkin, että se on tehtävä sangen huolellisesti. Ei saa ottaa liian kylmää, ei liian lämmintäkään..."

He lähtevät kotiin ja Tommola lämmittää saunaa. Mutta siinäpä onkin ilta jo kulunut, ja täällä maalla olisi Tommolasta mentävä aikaisin levolle; siksi ei hän enää huoli odottaa kolmannen uunillisen loppuun palamista, vaan sammuttaa pari viimeistä kekälettä heittämällä vähäisen vettä kiukaan alle. Mutta lämmittäessään hän samalla kuhnii ja lukee: hän on ottanut mukaansa Gogin ja Magogin sodan, jota hän tutkii, huuhdellen pakaroitaan ja käsivarsiaan.

Nyt tulee Muttinenkin saunaan. Hän sanoo:

"Mitä turkkilaista, täällähän on vielä vinkaa."

"Vinkaa? Mitä se on? Häkääkö? No, lyödään sitten se löylyllä ulos", vastaa Tommola. "Mutta koetapas minun pakaroitani, miten ne nyt ovat kylmät. Sillä tavoin se miehessä verenkierto tottelee, eh-eh! Mutta päälle on lyötävä kovasti vihdalla, että ne jälleen tulistuvat. Silloin tulee niistä terve. Koettaisit sinäkin kuhnia, Aapeli. Minä voitelen nyt itseäni pikiöljyllä ennenkuin nousen lavalle. Se on kansanlääke, vaikka se haisee. Nyt ... minäkin taidan tuntea reidessäni jotain, tuolla juuressa ... vihlomista... Olisikohan se ishiasta? Sille täytyy antaa löylyä ajoissa..."

Tommola lyö löylyä ja nousee sitten lauteille:

"Ai, perkele, kuinka polttaa ... auringon paahtamia paikkoja. Ei tainnut olla tämä pikiöljy hyväksi? Olisi pitänyt voidella ehkä vaseliinilla. Sinunkin, Aapeli, olisi tullut voidella itseäsi. Mies saattaa pilata iäksi hermonsa, ellei voitele vähän itseään vaseliinilla auringonkylvyn päälle. -- Uhhuh ... ja praa! Se oli löyly! Mutta nyt ei auta, minä menen vielä järveen. Tämä on vain finaali... Täällä maalla jos ei parane, niin ei missään. Eikä tämä tule kalliiksi, eh-eh."

Tommola on uinut, Tommola on syönyt alasti vankan aterian. Tommola on mennyt nukkumaan.

Maalaishuvilassa vallitsee hiljaisuus. Illan tuoksu nousee ruohikoista ja metsistä, laulurastaan ääni soi kaukaa. Valo on kultainen, lahden lämpöinen vesi tyyni. Muttinenkin loikoo huoneessaan ja miettii käsi pään alla maailman mutkia.

Nyt jysähtää viereisessä kamarissa. Siellä keikahtaa Tommola sängyssään niin rajusti, että permanto heiluu. Hän ajelee hyttystä, lyöden kämmenellään reiteensä niin että läiskähtää. Hän peitti kyllä ikkunan, mutta sittenkin yksi hyttynen... Nyt alkaa hän ähkiä. Ja viimein hän kysyy, nukkuuko Aapeli... Hän itse ei nuku. Hän on miettinyt sitä Magogin sotaa... Omituinen kirja! Eikö Aapelus, joka on kirjojen kauppias, ole sitä vielä lukenut? Siitä puhutaan syyllä. Siinä ennustetaan ... raamatun pohjalla. Kummallista... käsittämätöntä ... ennustettu tämä suurvaltain sota ... ja että Ryssän keisari näkee valtakuntansa ikkunastaan. Se on jo totta.

"Mitä kysyit, Aapeli? Että onko sanottu Venäjän keisari? Ei, mutta tarkoittaa sitä. Ja ennustaa, että Suomi tulee vapaaksi. Eikö sekin ole totta? Kummallista, että saattaa sillä tavoin ennustaa. Ikäänkuin nähdä unissa. Minä ... minä en näe unessa mitään ... ainoastaan tyttöjä ... eh-eh. Mutta kuulehan Muttinen, minä ... minä luulen, että olen sairas..."

"Sairas?" kysyy Muttinen.

"Niin, ei se illallinen nyt oikein maistunut. Ja nyt minusta tuntuu kuin ylenannattaisi. En ole voinut saada unta. Päätäkin särkee. Perhana, kun tuli luetuksi tuota Magogin sotaa! Sellaisesta saattaa tulla hulluksi. Ei tällaisesta ihmisestä ole ymmärtämään noita seikkoja ... filosoofeja. Ei pitäisi ihmisen lukea yhtään mitään, se vie unen. Uih, nyt minua yököttää... Hahah, sen ohjeen minä annan Tolstoille ... tule, Muttinen... Se Maakokki, merikokki..."

Muttinen mutisee jotain auringonkylvyistä ja tervasta ja pikiöljystä ja vaseliinista ja uimisesta ja häkäisestä saunasta ja kuhnimisesta ja korpinrasvasta, kun menee alas hakemaan sairaalle veikolle naukkua. Hänen tullessaan takaisin, istuu Tommola kalpeana sänkynsä reunalla, hän heittäytyy vuoroin loikomaan ja nousee jälleen, hän voivottelee:

"Oi, oih, minua vilustaa ... alkaa tuntua kuin horkka... Olisikohan sydän...? Eikö sinulla ole kamferttia? Jos se terva ... tukki ehkä huokoset? Mikä sen kirjan nimi oli, jossa enkeli kuoli, kun se kullattiin? -- Ei, minä en kestä tätä... Lähetä, Aapelus, joku hakemaan... Jos se on sydän ... koetapas, kuinka se lyö ... oksennuttaa niin ... joku hakemaan lääkäriä. Oi, että täytyykin ... olla täällä metsässä! Jos, jos tämä on ... valehteli lääkäri ehkä, kun sanoi, että ainoastaan sydänhermot... Ehkä se on muutakin. Ei, älä lähetä hakemaan lääkäriä! Nyt se jo tulee ulos. Ei, ei se tullutkaan! Huh, huh, huh, kuka uskoisi... Muttinen, lähetä sittenkin hakemaan lä ... lääkäriä. Koskaan en ole ollut sairaana, ja nyt se tuli. Lähetä heti, Aapeli-parka... Oili, mikähän tähän oli syynä? Mitä sinä tästä luulet, Aapeli, olisikohan... Olisikohan niissä makkaroissa, joita minä tänne kaupungista toin, ollut luita?"