Part 6
Hänelle on annettava kaikki se tieto, mikä hänet tekee kykeneväksi ymmärtämään ja tukemaan miehensä työtä: mutta ei olisi se sentään annettava hänelle tiedoksi siinä merkityksessä, kuin olisi hänen tarkoituksensa tietää, vaan ainoastaan tuntea ja arvostella. On itsessään yhdentekevää, tunteeko hän useita kieliä vai yhden; mutta se on tärkeintä, että hän kykenee osoittamaan ystävällisyyttä vieraille sekä tajuamaan puheensa suloutta. Ei ole hänen arvolleen välttämätöntä, että hän tutustuu johonkin tieteesen. Mutta tärkeintä on, että hän tottuu tarkasti ajattelemaan; että hän käsittää luonnonlakien tarkoituksen, välttämättömyyden ja kauneuden sekä seuraa ainakin yhtä tieteellisen sivistyksen polkua tuolle nöyryytyksen katkeran laakson kynnykselle, mihin viisaimmat ja urhoollisimmat miehet laskeutuvat tunnustamaan olevansa ikuisesti lapsia, jotka aavalla rannalla kokoovat piikiveä. Sillä on vähän merkitystä, miten monen kaupungin aseman hän tuntee, kuinka monta vuosilukua tai kuuluisain ihmisten nimeä hän tietää; ei ole kasvatuksen tarkoitus muuttaa nainen sanakirjaksi; mutta on perin tarpeellista opettaa hänet syventymään koko persoonallisuudellaan lukemaansa historiaan; vilkkaasti kuvaamaan tapahtumat loistavalla mielikuvituksellaan; käsittämään hienolla vaistollaan ne liikuttavat ja draamalliset asianhaarat, joita historioitsija usein vain himmentää johtopäätöksillään ynnä järjestämisellään eroittaa: hänen tehtävänsä on noudattaa jumalallisen palkitsemisen salattua oikeutta sekä tähystää pimeän läpi tulisen verhon kovaonnisia kuteita, jotka rikoksen ja koston yhdistävät. Mutta ennen kaikkea on hänet opetettava ulottamaan osanottonsa rajoja siihen historiaan, joka ainaiseksi ratkaistaan hänen rauhassa eläessään sekä siihen aikalaistensa suureen onnettomuuteen, joka, jos hän sitä oikein suree, ei koskaan palaa. Hänen täytyy harjaantua kuvittelemaan, minkä vaikutuksen tekisi hänen luonteeseensa ja käytökseensä se seikka, että hän jokapäivä olisi tekemisissä kärsimysten kanssa, jotka, syystä etteivät ole hänen näkyvissään, ovat yhtä todellisia. Hänen täytyy käsittää, minkälaisessa mitättömässä suhteessa pieni maailma, jossa hän elää ja rakastaa, on maailmaan, missä Jumala elää ja rakastaa, ja vakavasti pitää häntä opettaa pyrkimään siihen, etteivät hänen hurskaat ajatuksensa heikontuisi suhteissaan lukuihin, joita ne sisältävät; ettei hänen rukouksensa olisi heikompi anoessaan niiden monien puolesta, joilla ei ole ketään, joka heitä rakastaa, puolesta niiden "kaikkien, jotka ovat surullisia ja raskautettuja" kuin anoessaan hetkellistä tuskan lievitystä puolisolleen tai lapselleen.
5. Uskon, että tytön kasvatuksen, mikäli se koskee opin kulkua ja ainesta, pitäisi oleman joksikin samallaisen kuin pojan; sen pitäisi vaan olla toisin suunnattu. Kussakin elämäntilassa pitäisi naisen tietämän, mitä hänen miehensä tietää, mutta toisella tavalla. Miehen pitäisi sitä perinpohjaisesti ja siinä edistyen vallita; naisen oleman yleisessä täydentämisessä jokapäiväiseksi avuksi. Kyllä olisi usein viisaampaa, että miehetkin suoranaista käytäntöä varten oppisivat naisten tavalla ja pyrkisivät henkisiä voimiansa kurittamaan ja kehittämään _niillä_ työaloilla, jotka myöhemmin olisivat yhteiskunnan palvelukseen sopivammat; mutta yleisesti puhuen pitäisi miehen perinpohjaisesti oppia joka opettelemansa kieli tai tiede, samalla kuin naisen olisi samaan kieleen tai tieteesen tutustuminen vain siinä määrin kuin hän kykenee ottamaan osaa miehensä ja hänen parhaiden ystäviensä harrastuksiin.
Mutta kaiken tämän on tapahtuminen erinomaisella huolellisuudella. On olemassa suuri ero elementaarisen ja pintapuolisen tiedon välillä -- tarmokkaan alun ja epävarman koko piiriä noudattaa koittavan yrityksen välillä. Vaimo voi aina auttaa miestään tiedollaan, vaikka tämä olisi kuinkakin vähäinen. Puolinaisella tiedollaan taikka väärinkäsityksellään voi hän miestään vain tuskastuttaa.
Jos tyttö ja poika täytyy tosiaankin eri tavalla kasvattaa, niin neuvoisin, että niistä molemmista tyttö varhemmin tutustutettaisiin syvällisiin ja vakaviin asioihin, siliä hänen järkensä kypsyy nopeammin: niin että häntä varten valittu lukeminen ei saisi olla vähäpätöisempää, vaan päinvastoin arvokkaampaa sekä tarkoitettu lisäämään kärsivällisyyttä ja vakavuutta hänen luonnolliseen ajatuksenterävyyteensä ja järjennopeuteensa ynnä pysyttämään hänet ylevissä ja puhtaissa ajatuksissa. En antaudu nyt minkäänlaisiin kysymyksiin kirjojen valintaan nähden; pitäkäämme vain huolta, ettei hänen pöydälleen kasaantuisi lainakirjaston kirjoja, jotka olisivat vielä kosteita epäviisauden lähteen viimeisestä kevyestä vaahdosta.
6. En yritä määräämään, miten paljo romaanilukemista olisi sallittava. Mutta sitä tahtoisin teroittaa mieleen, että jos romaaneja, runoja tai historiaa luetaan, niin niitä ei valikoittaisi siihen nähden että ne olisivat huonoista ominaisuuksista vapaat, vaan että niissä on olemassa hyviä ominaisuuksia. Paha, joka satunnaisesti ja siellä täällä mahtavassa kirjassa kummittelee taikka piilee, ei koskaan vahingoita jaloa tyttöä; mutta kirjailijan tyhjyys masentaa häntä ja hänen rakastettava mielettömyytensä alentaa häntä. Jos hänellä on tilaisuus päästä hyvään vanhojen klassikkojen kirjastoon, on valikoiminen tarpeeton. Poista nykyaikaiset aikakauskirjat ja romaanit tytön tieltä: vaan päästä hänet kunakin sadepäivänä vanhaan kirjastoon ja jätä hänet omaan oloonsa. Hän kyllä löytää sen, mikä hänelle sopii; sinä et voisi sitä hänelle valita: sillä tämä juuri on tytön ja pojan välisen luonteen kehityksen erotus -- sinä voit poikaa muovailla muodoksi, kuten kalliota, taikka, jos hän on parempaa ainesta, takoa kuin pronssipalasta. Mutta tyttöä et voi ensinkään takoa. Hän kasvaa kuin kukkanen, -- ilman päivänpaistetta hän näivettyy; hän surkastuu kuin narssissi kotelossaan, jos et anna hänelle kylliksi ilmaa; hän lankee ja tahrii otsansa tomuun, jos jätät hänet joinakuina elämänsä hetkinä ilman apua; mutta et voi häntä kahlehtia; hänen täytyy käydä omaa tietään, voidakseen ylipäänsä kehittyä, ja hänen hengelleen ja ruumiilleen täytyy aina sallia vapaata ja kevyttä omaa liikuntoa sekä neitsyeellisen vapauden askeleita. Päästä hänet vanhaan kirjastoon, sanon minä, niinkuin päästäisit nuoren hirven pellolle. Se tuntee kaksikymmentä kertaa paremmin vahingolliset ruohot kuin sinä, samoin hyvätkin, ja on valitseva itselleen muutamia katkeria ja pisteliäitä, jotka hänelle ovat terveellisiä ja joita sinä et vähimmässäkään määrin olisi osannut semmoisina pitää.
7. Te kasvatatte tyttöjänne, ikäänkuin olisivat ne olemassa koristukseksi ja valitatte sitten heidän kevytmielisyyttään. Tehkää heidät osallisiksi samoista eduista kuin veljensäkin. Ohjatkaa heidätkin samoihin suuriin hyväntaipumuksiin; opettakaa _heillekin_, että rohkeus ja totuus ovat heidän olemuksensa peruspylväät: luuletteko, etteivät he seuraisi semmoista kutsua rohkeana ja uskollisena, jommoisia he ovat jo nytkin, vaikka tiedätte tässä kristillisessä kuningaskunnassa tuskin olevan yhtään tyttökoulua, jossa lasten rohkeutta ja avomielisyyttä pidetään puoleksikaan niin tärkeänä, kuin heidän tapaansa astua ovesta sisään; ja vaikka koko yhteiskunnallinen systeemi, joka perustuu tavanmukaiseen elämän toimeentulon hankkimiseen heille, on pelkuruuden ja petoksen mätä rutto, -- pelkuruuden, sillä se ei uskalla antaa heidän elää ja rakastaa toisin, kuin heidän naapurinsa tahtovat; petoksen, asettamalla tytön havaittavaksi oman ylpeytemme tarkoituksiin maailman pahimman turhamielisyyden täyden loiston juuri ajalla, jolloin hänen tulevan elämänsä koko onni riippuu siitä, että hän jäisi vahingoittamatta.
8. Eivät mitkään sanat ole kyllin voimakkaat ilmaisemaan sen raa'an kosimistavan ilmeistä vaaraa ja alentamista, joka tapa nykyään on käytännössä, melkeinpä on tullut laiksikin: kun kynttilän-, kuu- ja mangneesiavalon kurjassa sekasotkussa -- mutta ei päivänvalossa -- sopimattoman kiihoittavasti ja mielettömän kalliisti vaatetettuina, äkkinäisesti piilopaikoissa, satunnaisen kiihotuksen ja surullisen tietämättömyyden valtaamina nuoret ihmiset hymyilevät ja lempeästi silmäilevät, kuiskailevat ja vaikeroivat, hiipivät ja horjuvat, huikentelevat, hapuilevat ja kompastuvat tunteesen, jota he kutsuvat rakkaudeksi -- ja mitä he vielä suvainnevatkin tehdä hetkenä, jolloin heidän päähänsä pälkähtää saavuttaa haluamansa, ollen alituisesti vaarassa menettää mielettömyyden tähden koko elämänsä kunnia, sattumuksen tähden kaikki ilonsa.
9. Kaikkina puhtaudestaan ja kehityksestään huomattuina kristillisinä aikoina on aina ollut rakastavan kuuliaisen antautumisen ehdotonta myöntyväisyyttä hallitsijattarelleen. Sanon _kuuliainen_; -- ei vain haaveksiva ja jumaloiva mielikuvituksessaan, vaan kokonaan alamainen vastaanottamaan rakastetulta, vaikka kuinka nuorelta vaimolta ei yksinomaan rohkaisua ja kiitosta ja kaiken työn ja vaivan palkintoa, vaan, mikäli on valittavissa taikka vaikea kysymys ratkaistavana, kaiken työn _johtamistakin_. Ritarillisuus, jonka väärinkäyttämisessä ja epäkunniassa on lopullisesti kaikki syy siihen, mikä sodassa on julmaa, väärää rauhassa sekä epäjaloa kotioloissa, ja jonka alkuperäistä puhtautta ja voimaa meidän on kiittäminen uskonnon puolustuksesta, laista ja rakkaudesta; tuon ritarillisuuden, sanon minä, ensi käsitys kunniakkaasta elämästä edellyttää nuoren ritarin antautumista valtijattarensa käskyn alaiseksi, -- vieläpä oikullisenkin käskyn alaiseksi. Sitä se edellyttää, sillä sen oppi-isät tiesivät, että oikein opetetun ritarillisen sydämen ensimmäinen välttämätön taipumus on halu hallitsijatartansa sokeasti palvella; että missä tätä todellista uskollisuutta ja sitoutumista ei ole, siellä täytyy kaikkien nurinkuristen ja häijyjen intohimojen päästä vallitsemaan; ja että tämä ehdoton kuuliaisuus nuoruutensa ainoata lempeä kohtaan pyhittää joka miehen voiman ja vahvistaa hänen aikomuksensa kestävyydeksi. Eikä tee se tätä sentähden, että tämä kuuliaisuus, vaikkapa ansaitsemattomallekin annettuna, olisi jotain varmaa tai kiitettävää; vaan sentähden, että jokaiselle jalolle nuorukaiselle pitäisi olla mahdotonta -- jokaiselle oikein kasvatetulle _on_ mahdotonta -- rakastaa sitä, jonka lempeään neuvoon hän ei luota, jonka pyytävää käskyä hän saattaa epäröidä seurata.
10. Epäilemme liian usein, että tällainen suhde voisi kestää kautta koko ihmisen elämän. Pidämme sen oikeutettuna rakastavan ja hänen valtiattarensa välillä, mutta emme miehen ja vaimon. Se tahtoo sanoa, että meidän mielestämme kunnioittava, hieno kuuliaisuus kuuluu sille, jonka rakkautta me vielä epäilemme, jonka luonteen me tunnemme vasta osittain ja kaukaa, ja että tämä kunnioittaminen ja arvonanto on poistettava, kun rakkauden kokonaan ja rajattomasti omaksumme, kun luonne on niin tarkoin tullut punnituksi ja koetelluksi, ettemme enään pelkää uskoa sille elämämme onnea. Etkö huomaa kuinka epäjaloa ja samalla järjetöntä se on? Etkö tunne, että avioliitto -- jos se ollenkaan on avioliitto -- on sinetti, joka osoittaa yleisesti selvitetyn siirron väliaikaisesta väsymättömään palvelukseen, hetkellisestä ikuiseen rakkauteen?
Mutta miten, kysyt, voi tämän ajatuksen naisen johtajavirasta yhdistää hänen tosi naiselliseen alistumiseensa? Yksinkertaisesti siten, että tässä on kysymys _johtamisesta_ eikä määräämisestä. Olemme mielettömiä, anteeksiantamattomasti mielettömiä puhuessamme toisen sukupuolen etuoikeudesta toiseen nähden, ikäänkuin niitä voisi koskaan vertailla samallaisissa asioissa toisiinsa. Toinen omistaa, mitä toisella ei ole. Toinen täydentää toista ja on taas toisen täydentämä; ne eivät ole missään samallaisia. Molempien onni ja täydellisyys perustuu siihen, että jokainen vaatii ja vastaan ottaa toiselta sen, minkä vain toinen voi antaa.
Miehelle on ominaista toimiva, eteenpäinpyrkivä, puolustava voima. Hän on ennenkaikkea toiminnan, luomisen, keksinnön ja puolustuksen mies. Järkensä on suunnattu tutkimiseen ja keksimiseen; tarmonsa seikkailuun, sotaan ja valloittamiseen, missä vain sota on oikeutettua, valloittaminen välttämätöntä. Mutta naisen voima tahtoo hallita, ei taistella, -- eikä järkensä tahdo keksiä, ei luoda, vaan järjestää, sovittaa ja päättää. Hän näkee asioiden ominaisuudet, niiden vaatimukset, niiden aseman. Hänen suuri tehtävänsä on kiittää; ei hän sekaannu mihinkään riitaan; mutta erehtymättä suo riidan kruunun jollekulle. Toimensa ja asemansa kautta on hän turvattu kaikelta vaaralta ja kiusaukselta. Miestä kohtaa karkeassa työssään avarassa maailmassa kaikellaiset vaarat ja kiusaukset. Epäonnistuminen, yhteentörmäys ja ei vältettävissä oleva erehdys tulevat sentähden usein hänen osaksensa; hän tulee usein loukatuksi ja voitetuksi, usein käy hän harhaan ja karaistuu karaistumistaan. Mutta kaikesta tästä varjelee hän vaimoansa; tämän hallitsemaan kotiinsa, ellei hän itse sitä vaadi, ei tarvitse päästä minkään vaaran, ei minkään kiusauksen, ei minkään erehdyksien tai harmien aiheen. Sellainen on kodin oikea luonne, -- se on rauhan tyyssija; turvapaikka ei ainoastaan vääryyttä ja herjauksia vastaan; vaan kaikkea kauhistustakin, epäilystä ja eripuraisuutta vastaan; mikäli ulkoelämän ahdistus tunkeutuu sisään, jos mies taikka vaimo antavat toismieliselle, tuntemattomalle, sydämmettömälle, vihamieliselle ulkomaailmalle luvan astua heidän kynnyksensä yli, sikäli lakkaa se olemasta koti; se on silloin ulkomaailmasta vain se osa, jonka sinä olet kattanut ja jossa olet takkavalkeasi sytyttänyt. Mutta mikäli se on pyhä tyyssija, Vestaalin temppeli, lieden temppeli, jota valvovat kotijumalat, joiden kasvojen eteen saa tulla vain se, jonka he rakkaudella vastaanottavat, mikäli se on semmoinen, ja katto ja valkea ovat vain paremman varjon ja valon vertauskuvia -- varjon semmoisen jommoisen kallio tarjoo väsyneessä maassa, semmoisen valon, jommoisen majakka tarjoo myrskyisellä merellä, -- sikäli se vastaa kodin nimeä, täyttää kodin kiitosta.
Tulipa tosi vaimo mihin tahansa, huokuu tällainen kodin henki kuitenkin aina hänen ympärilleen. Vaikkapa hänen päänsä päällä tuikkaisi vain tähtiä, ja kiiltomato yökylmässä ruohossa olisi hänen ainoana valkeanaan hänen jalkojensa juuressa, on siellä sentään aina _koti_, missä hän on. Jalo nainen ulotuttaa tämän kodin kauvas ympärilleen täydellisemmin, kuin jos se olisi katettu setripuulla tai maalattu loistavalla punalla, ja se valaa hiljaisen valonsa kauvas niidenkin yli, joilla muuten ei kotia ole.
Tämä on naisen oikea mahti, hänen oikea kutsumuksensa. Sitä täyttämään hänen pitäisi, mikäli inhimillisestä olennosta voi sellaista ilmaisua käyttää, oleman erehtymättömän kykenevä. Niin kauvas kuin hän hallitsee, pitää kaikki olla oikeata, taikka ei sitten mikään ole oikeata. Hänen täytyy olla kestävä ja lahjomattomasti hyvä, vaistomaisesti ja varmasti viisas, -- viisas, ei asettuakseen yläpuolelle miestään, vaan ollakseen koskaan poistumatta hänen rinnaltaan; ei vaateliaassa ja sydämmettömässä ylpeydessään ahdasmielisesti viisas, vaan rajattomasti vaihtelevassa palvelevaisuudessa, sentähden vaihtelevassa että se rajattomasti mukautuu palvelevaisuuden lempeään intohimoon, -- naisen todelliseen vaihtelevaisuuteen.
11. Kuulemme puhuttavan naisen "kutsumuksesta" ja "oikeuksista", ikään kuin niitä voisi koskaan eroittaa miehen kutsumuksesta ja oikeuksista, -- ikään kuin hän ja herransa olisivat riippumattomanlaatuisia ja yhdistymättömiä vaatimuksissaan. Tämä ainakin on nurinkurista. Ei vähemmän väärä, vaan ehkä vielä mielettömämpi on nurinkurisuudessaan se ajatus, että vaimo olisi vain herransa varjo ja seuraajaolento, olisi velvollinen häntä ajattelemattomasti ja matelevasti tottelemaan ja että häntä pysyttäisi heikkoudessaan pystyssä miehensä etevämpi voima. Se on mielettömin kaikista erehdyksistä siihen nähden, että hän on luotu miehensä avuksi; ikäänkuin varjo voisi miestä tehokkaasti auttaa tai orja arvokkaasti häntä avustaa!
12. Ajattelette ehkä, kuten teille on usein sanottu, että vaimon pitäisi hallita miehensä kotia, mutta ei hänen henkeänsä ja tahtoansa. Oi ei, hänen hallituksensa on aivan toisenlaista. Oikea vaimo on kodissaan miehensä palvelija, mutta tämän sydämmessä on hän kuningatar. Parhainta, mitä mies voi ajatella, pitää vaimon olla; korkeimman, mitä hän toivoo, pitää naisen luvata; mitä miehessä on hämärää, sen pitää vaimon puhdistaa puhtaaksi; mikä häneltä uupuu, sen pitää vaimon vahvistaa totuudeksi; keskellä maailman touhinaa hän löytää vaimonsa luota palkintonsa ja keskellä taistoa ja riitaa vaimonsa luota rauhansa.
13. Uskon, ettei yksikään mies ole koskaan elänyt todellista elämää, ellei hän ole tullut naisen rakkauden kautta paremmaksi, vahvistetuksi tämän rohkeudella sekä ohjatuksi hänen sydämensä viisaudella.
14. Parhaita naisia on ehdottomasti vaikein tuntea; erityisesti tuntee niitä heidän miestensä onnesta ja heidän lastensa ylevästä tavasta; vieras voi vaan aavistamalla, ei selvästi tuntea heidän arvonsa; joskus esiintyvät he ulkopuolella kotiaan melkein avuttomina.
15. Tämä on tosi naisen koko kasvatuksen tarkoitus: saattaa hänet rakastamaan kotiansa enemmän kuin mitään muuta paikkaa. Hän poistukoon siitä niin harvoin, kuin kuningatar valtakunnastaan ja rauhoittukoon täydellisesti vain sen kynnyksen sisäpuolella.
16. Olemme yleensä sitä mieltä, että miehen velvollisuudet ovat yleisiä, naisen taas kotiin kuuluvia. Ei ole se juuri niin. Miehellä on persoonallinen hänen kotiansa koskeva työ ja velvollisuus sekä yleinen työ ja velvollisuus joka on niiden edellisten laajentamista ja kohdistuu hänen kansaansa. Niinpä on vaimollakin persoonallinen hänen kotiansa koskeva työ ja velvollisuus sekä julkinen työ ja velvollisuus, myös tämän edellisen laajennus.
Miehen velvollisuus on suojata kodin kunnossapitoa, menestystä ja turvallisuutta; naisen tehtävä on ylläpitää sen järjestystä, kodikkuutta ja hauskuutta.
Ulota kauvemmaksi nämä molemmat velvollisuudet: miehen on yhteiskunnan jäsenenä edistettävä sen ylläpitoa, kehitystä ja puolustamista; naisen tehtävä on tässäkin kohdistettava elämänjärjestyksen hyvinvointiin ja kauniiseen koristukseen.
Niinkuin miehen on omalla portillaan tarpeen tullessa oltava puolustamassa herjausta ja hävitystä vastaan, samoin täytyy hänen ei vähemmän, vaan päinvastoin enemmän uskollisena olla isänmaansa porteilla ja tarpeen tullen jättää hävittäjälle kotinsakin toimiakseen porteilla sen työn, mikä häntä vielä tähdellisemmin vaatii. Samalla tavalla naisenkin, ollen porttiensa sisällä järjestyksen keskuksena, hädän huojentajana ja kauneuden peilinä, täytyy samallaisena olla porttiensa ulkopuolellakin, missä järjestys on vaikeampi, hätä suurempi sekä suloisuus ja kauneus harvinaisempia.
Kuten ihmissydämessä on aina ollut luonnollinen halu sen todellisiin velvollisuuksiin -- halu, jota sinä et voi tukahuttaa, vaan saattaa nurinkuriseksi sekä johtaa harhaan, jos riistät siltä sen oikean tarkoituksen, -- kuten siinä elää, voimakas rakkaudenhalu, joka oikein ohjattuna säilyttää itsessään kaiken elämän pyhyyden, sekä harhaan joutuneena sen perustusta järkähyttää ja _pakottuu_ tekemään näistä toisen tai toisen, -- samoin on ihmissydämessäkin sammumaton halu hallitsemaan, joka halu oikein ohjattuna voimassa pitää lain ja elämän koko ylevyyden, mutta harhaan joutuneena sen hävittää.
Jumala on sen syvään juurruttaen istuttanut miehen ja vaimon sydämen sisäiseen elämään, ja Jumala sen ylläpitää. -- Turhaan ja väärin sinä moitit ja paheksut tätä hallitsemishalua. Taivaan ja ihmisten tähden toivo sitä itsellesi niin paljon kuin voit. Mutta _millaista_ hallitsemishalua? Siinä kysymys. Haluatko hävittää? Jalopeuranko jäsentä ja lohikäärmeenkö hengitystä haluat? Et suinkaan. Vaan mahtia parantamaan, pelastamaan, ohjaamaan ja säilyttämään. Valtikan ja kilven mahtia; kuninkaallisen käden mahtia, jonka käden kosketus parantaa, joka käsi sitoo vihollisen ja päästää vangin; valtaistuinta, joka on perustettu oikeuden kalliolle; josta astutaan alas vain armeliaisuuden astuimia myöten.
Elämä yksin on rikkautta.
1. Elämä yksin on rikkautta. Elämä kaikkine rakkauden, ilon ja ihailun voimineen. Se on rikkain maa, joka elättää suurimman määrän jaloja ja onnellisia ihmisiä. Se on rikkain mies, joka täytettyään oman elämänsä velvollisuudet pienimpään saakka omalla persoonallaan ja omaisuudellaan mahdollisimman laajasti vaikuttaa terveellisesti toisten elämään.
2. On mahdotonta päättää jostakin suuresta omaisuudesta sen paljaan olemisen perustuksella, tuottaako se hyvää tai pahaa kansalle, jonka keskuudessa se löytyy. Sen todellinen arvo riippuu yhtä tarkasti sitä seuraavista siveellisistä merkeistä, kuten matemaattisen suureen arvokin sen mukaan liitetyistä algebran merkeistä. Jokainen rikkaus voi toiselta puolen osoittaa rehellistä teollisuusharrastusta, edistyvää toimeliaisuutta sekä luovaa älyä; mutta toiselta puolen voi se olla kuolettavan ylellisyyden, armahtamattoman väkivallan ja vahingollisen petoksenkin merkki. Moni aarre on raskas ihmisten kyyneleistä, kuten huonosti korjattu sato sopimattomalla ajalla tulleesta sateesta, ja moni kulta kiiltää kirkkaammin päiväpaisteessa kuin sen arvo todella onkaan.
3. Rikkauden kiertokulun kansassa voi verrata verenkiertokulkuun luonnollisessa ruumiissa. On olemassa vilkasta virtaamista, joka johtuu iloisesta mielenliikutuksesta tai terveellisestä ruumiinharjoituksesta mutta on olemassa toisellaistakin joka aiheutuu häpeästä tai kuumeesta. On olemassa ruumiin palamista, joka huokuu lämpöä ja elämää sekä toisellaista, joka muuttuu mätänemiseksi. Tämä yhtäläisyys on kouraan tuntuva pienimpiäkin yksityisseikkoja myöten. Sillä niinkuin veren sairaloinen, paikallinen tyrehtyminen kulussaan tuottaa mukanaan yleisen hyvinvoinnin laskeutumisen, samoin huomaamme, että jokaista sairaloisesti rajoitettua rikkauden toimintaa seuraa lopullisesti taloudellisen ruumiin apulähteiden heikontuminen.
4. Työn tulokset ovat erilaiset; sentähden on kansan menestyminen tarkassa suhteessa työnmäärään, jota käytetään keinojen saavuttamiseksi ja käyttämiseksi elämää varten. Huomaa -- saavuttamiseksi ja käyttämiseksi; s.t.s. ei vaan järkeväksi aikaansaamiseksi, vaan järkeväksi jakamiseksi ja käyttämiseksi. Kansantaloustieteilijät puhuvat tavallisesti niin, kuin ei kokonaan käyttämisestä olisikaan mitään hyvää. Päinvastoin on juuri tuotannon tarkoitus ja sen kruunu ja loppumäärä täydelleen käyttämistä; ja järkevä käyttäminen on paljon vaikeampi tehtävä kuin järkevä aikaansaaminen. Kahdenkymmenen ansaitsevan ihmisen joukossa on tuskin yhtä, joka osaisi rahaa oikein käyttää. Eikä elämänkysymyksenä ole yksityiselle eikä kansalle koskaan se, "kuinka paljon rahaa he ansaitsevat?" vaan "mihin tarkoitukseen he sitä käyttävät".
5. Otaksumisen, josta johtuvat melkein kaikki erehdyttävät päätökset kansantalouden alalla, -- että nimittäin rahan kokoominen tai rahan arvo olisi sen tarkoituksena -- voi pian todistaa muutamalla sanalla ei pitävän paikkaansa. Sillä ei kukaan kansallistaloustieteilijä myöntäisi oikeutta sellaiselle kansantaloudelle, joka yksinomaan ryhtyisi kultapyramiidin rakentamiseen. Hän pitäisi kullan tuhlattuna, jos se jäisi muistopatsaan muotoon, sekä vaatisi, että sitä käytettäisiin. Mutta mihin tarkoitukseen? Sitä voi käyttää joko ansaitakseen enemmän rahaa rakentaakseen sillä vielä suuremman pyramiidin taikka johonkin muuhun tarkoitukseen. Ja tämän toisen tarkoituksen, miksi se sitten ensin käsitettäisikään, keksitään vihdoinkin tarkoittavan ihmisten palvelusta; -- s.t.s. hänen elämäänsä laajentamaan, turvaamaan ja mukavaksi laittamaan. Kultapyramiidi saattaa ehkä olla rakennettu tulevaisista huolehtiaksemme, ehkäpä ajattelemattomastikin; voiko tämä kokoominen olla järkevä tai mieletön, sen saattaa vain määrätä, ensin selviteltyämme koko kansantalouden tarkoituksen, nimittäin elämän mahdollisuuksien rikastuttamisen.