Part 3

45. Kaikki todellinen oikeus kostaa paheen, samoinkuin se hyveenkin palkitsee. Mutta -- tämän kautta eroittuu se persoonallisesta kostosta -- se kostaa tapahtuneen, ei kuitenkaan _meille_ tapahtuneen vääryyden. Se on harkitun vihan ja harkitun kiitollisuuden kansallinen ilmaus. Se ei tahdo peloittaa, eikä parantaakaan, mutta kostaa. Se on koston mittaamaton taide, joka antaa kunnian sille, jolle se kuuluu, häpeän sille, jolle häpeä kuuluu, ja iloa sille, joka sen on ansainnut, ja tuskaa sille, joka tuskaa on ansainnut. Ei tahdo se kasvattaa; sillä ihmisiä kasvattavat terveelliset totuttamukset, mutta eivät palkinnot tai rangaistukset. Eikä se halua ehkäistäkään; sillä se hallitsee mistään seurauksista huolimatta; vain oikeuden tähden harjoittaa rehellinen kansa oikeutta ja tuomiota.

46. Vapaus on petollisin kaikista harhakuvista. Järjen heikoinkin säde saattaa meille varmuudella osoittaa, ettei ainoastaan sen saavuttaminen, vaan sen olemassaolokin on mahdoton. Semmoista ei ole maailman kaikkeudessa eikä tule koskaan olemaankaan. Ei sitä ole tähdillä. Eikä ole sitä maallakaan. Ja meidät ihmiset se sokaisee ja sen valo on meille vaan raskaaksi rangaistukseksi.

47. Käyttäydymme epäkunnioittavasti Jumalaa kohtaan, jos poistamme hänet ajatuksistamme emmekä vähäisissäkään aiheissa kysy Hänen neuvoaan. Hän ei ole rajoitettu auktoriteetti, jota ei saisi pienillä asioilla vaivata. Ei mikään asia ole niin pieni, ettemme kunnioittaisi Jumalaa pyytämällä siihen Hänen johdatustaan, taikka taas loukkaisi Häntä, omin päin sitä ohjaamalla. Ja niin todellinen kuin on jumaluus, niin todellinen on sen ilmestyskin. Käytämme sitä aina suuremmalla kunnioituksella, mitä enemmän totumme sitä käyttämään. On ylimielisyyttä, jos joskus toimimme siitä välittämättä, ja todellisesti sitä kunnioitamme, jos joka tilaisuudessa siitä vaarin otamme. Minua on moitittu sen pyhien sanojen tutunomaisesta käyttämisestä. Mieleni on paha, että olen siten loukannut. Haluni, että nämä sanat tulisivat joka todistuksen perustaksi, joka teon koetinkiveksi, puolustaa minua. Ei saata se kyllin usein olla huulillamme eikä kyllin syvällä muistissamme, eikä kyllin noudatettuna elämässämme. Lumi, savu, myrskytuuli täyttävät hänen sanansa. Ovatko tekomme ja ajatuksemme näitä kevyemmät ja rajummat, että sen unohtaisimme?

48. Jumalan lapset omistavat aina hänen korkeutensa pelokkaan ja nöyrän siihen tarttumisen ja käsittämisen, tuon pyhän pelon loukata häntä, jota pelkoa me kutsumme jumalanpeloksi, mutta ei se ole mitään todellista, oikeata pelkoa, vaan heidän turvautumistaan Häneen, niinkuin kallioonsa, linnaansa, Vapahtajaansa; täydellinen rakkaus poistaa pelon, niin että on mahdotonta, niinkauvan kun sydämemme Häneen oikein taipuu, että sydämessämme voisi olla maallista tai ylenluonnollista pelkoa. Mitä peloittavammalta suuruutensa korkeus näyttää, sitä vähemmän sen varjossa asuvat sitä pelkäävät. "Ketä minä pelkäisin?"

49. Puhdas kristillisyys antaa synnit vain sillä tavalla anteeksi, että se lopettaa ne, mutta valekristillisyys sopimalla ja suostumalla niihin.

50. On olemassa paljon uskontoja, mutta vain yksi siveys. On siveellisiä ja epäsiveellisiä uskontoja, mutta vain yksi siveys, joka aina on ollut ja aina tulee olemaan, luonnonvaisto kaikkien siveellisten ihmisten sydämissä, muuttumaton kuten sen ruumiillinen muotokin, jota uskonto ei hallitse eikä vahvista, vaan jolle se kuitenkin antaa sulaa toivoa ja jonka se ylen onnellisentaa.

51. Vilpittömyytesi perusteena _älköön_ olko uskonto tai politiikka. Päinvastoin on niin hyvin uskontosi kuin politiikkasikin perustuminen _siihen_. Vilpittömyytesi olkoon kuin aurinko avaralla taivaalla. Leijailkoon se kuin päivää ja yötä vallitsevat valot taivaalla. Paljas kysymys, miksi pitäisi sinun olla rehellinen, on sinulle jo epäkunniaksi. "Sentähden että olet ihminen", on ainoa vastaus. Senpätähden sanonkin sinulle, että koko kasvatus alkaa sillä, että opetat lapsesi vilpittömiksi. Tee heidät ensin ihmisiksi, sitten uskonnollisiksi ihmisiksi, ja kaikki on sitten oleva hyvin; mutta konnien uskonnollisuus on aina heissä olevaa pahinta mätää.

52. Olipa sinussa oleva henki mitä olentoa tahansa, niin jos se antaa kätesi olla silmänkääntäjän kätenä ja sydämesi pettäjän sydämenä, ei ole se Pyhä Henki. Siitä saat olla varma! Muuten perustuu koko valtion talous, kuten kaikki korkeampi hyvekin, _etu kädessä rehelliseen työhön_.

53. Jos emme joka tahdonilmauksessa toimita elämän jumalanpalvelusta, niin emme toimita niin minkäänlaista. Ainoa jumalallinen teko -- ainoa vaadittu uhri -- on harjoittaa oikeutta, mutta siihenpä olemmekin vähimmässä määrin taipuvaiset. Teemme mieluummin kaikkea muuta kuin sitä! Niin paljon rakkautta kuin vaan tahdot, mutta ei vaan oikeutta! Mutta väität, että rakkaus on oikeutta suurempi; se on suurempi; se on oikeuden korkein kohta, temppeli, jonka perustusmuuri on oikeus. Mutta sinä et voi aikaan saada huippua ilman perustusta; et sinä voi rakkaudellekaan rakentaa. Oikeudelle on sinun rakentaminen pääasiallisestikin sentähden, että sinussa aluksi ei ole rakkautta. Se on hyvän työn viimeinen palkka. Myönnä oikeutta veljellesi (sen voit tehdä, joko sitten häntä rakastat eli et) ja sinä opit häntä rakastamaan; mutta jos et halua tehdä hänelle oikeutta siitä syystä, ettet häntä rakasta, niin alat häntä vihata.

54. (Pyhän Yrjön uskontunnustuksesta).

Uskon ihmisen luonnon jalouteen, sen voimien ylevyyteen, sen armahtavaisuuden runsauteen sekä sen rakkauden iloon.

Ja tahdon koettaa rakastaa lähimmäistäni yhtä paljon kuin itseäni, ja vaikka en sitä voisikaan, tahdon kuitenkin toimia, kuin sen tekisin.

55. Kaikissa pyrkimyksissä asettavat ihmiset totuuden etusijaan, syystä että he sillä käsittävät omia mielipiteitään; siis sillä aikaa, kun useat maailmassa kärsivät marttyyreinä sen asian tähden, jota he totuudeksi kutsuvat, olisi vain harvoja, jotka oikeuden ja armahtavaisuuden tähden olisivat valmiit kärsimään edes vähänkin ikävyyksiä.

56. Ihmisen hyveen ja hänen asumansa maapallon valaistuksen välillä on selvä yhtäläisyys -- niiden voima vähenee alueidensa rajoilla samoilla asteilla ja ovat ne samalla tavalla eroitetut vastakohdistaan, -- ne kohtaavat toisensa samallaisessa hämäryydessä. Vähän laajempi vyö kuin viiva, jota myöten maailma kiertää alas yöhön, on tämä omituinen hyveiden hämärä, on tämä hämärä, riitainen maa, jossa innostus käy kärsimättömyydeksi, kohtuus ankaruudeksi, oikeus julmuudeksi, usko epäuskoksi ja kaikki häipyy pimeyteen.

Huolimatta siitä voimme me suuremmassa osassa niitä, vaikka pimeytensä vähitellen lisääntyykin, huomata niiden päivänlaskun hetken, ja voimme onneksi poistaa varjon samaa tietä, kuin se on tullutkin. Yhtä lukuunottamatta on taivaanrannan reuna epäsäännöllinen ja epämääräinen, tämä yksi on ekvaattori ja kaiken vyö, -- totuus; se on ainoa, joka ei ole asteista riippuvainen. Se on maan kannatin ja samalla pilvien pilari. Se on se kultainen, kapea viiva, jota juuri ne voimat ja hyve taivuttavat, jotka siihen nojaavat; jota viisaus ja varovaisuus salaavat; jota hyvyys ja kohteliaisuus lauhentavat; jota rohkeus omalla kilvellään varjostaa; jota mielikuvitus siivillään peittää ja jota ihmisrakkaus kyyneleillään pimentää. Kuinka vaikea mahtaa olla säilyttää tätä ylivaltaa, kun sillä on huonojen periaatteiden vihollisuus hillittävänä, sekä parhaiden periaatteiden väärinkäyttäminen rajoitettavana, -- jonka kimppuun alituisesti muutamat hyökkäävät ja toiset taas pettävät ja joka samalla ankaruudella arvostelee sekä pienintä että julkisinta lakiensa loukkaamista. On rikoksia, jotka rakkauden mielestä ovat pieniä, ja erehdyksiä, joita viisaus pitää vähäpätöisinä; mutta totuus ei anna yhtäkään loukkausta anteeksi eikä kärsi ainoatakaan tahraa.

Tätä emme kylliksi ajattele, emmekä kyllin varo vähäpätöisiä, aina esiintyviä tilaisuuksia loukata sitä. Olemme liiaksi tottuneet näkemään vääryyttä sen kaikkein synkimmässä muodossa, jopa kaikkein huonoimpienkin tarkoitusten valossa. Hirmustumista, joka meidät täyttää selvää petosta huomatessamme, tunnemme todellisesti vain silloin, kun olemme tekemisissä julkisen petoksen kanssa. Inhoamme panettelemista, teeskentelemistä ja petosta, sentähden että ne meitä vahingoittavat, ei sentähden että ne ovat vääriä. Eroita häväistys ja vahinko petoksesta, niin se loukkaa meitä vähemmän. Yhdistä ne kiitokseen, niin voimmepa niistä vielä pitääkin. Eikä kuitenkaan juuri panetteleminen eikä petos saa maailmassa enimmän onnettomuutta aikaan. Sillä ne aina tukahutetaan ja on niille ominaista juuri se, että ne voitetaan. Mutta tuo välkähtelevä, lempeästi lausuttu vale, tuo herttainen petos, tuo historijoitsijan isänmaallinen vale, tuo politikoitsijan huolta pitävä vale, puoluemielien innokas vale, ystävän armahtava vale ja tuo huolimaton itsepetos, ne ne juuri verhoavat ihmisyyden tuohon tummaan salaisuuteen. Joka sen läpi tunkeutuu, häntä on meidän kiittäminen, kuten sitä, joka arosta löysi vettä; on onni, että meille on vielä jäänyt totuuden jano, vaikka olemmekin sen lähteeltä tahallamme lähteneet.

57. Ei ole tarkoitukseni vähentää loukkaavaa ja kiukkuista syntiä sekä itsekästä ja harkittua valetta kohtaavaa moitetta; mutta minusta näyttää se olevan lyhin tie pysäyttää petoksen synkempi laatu, että me nimittäin olemme perin varuillamme niitä vastaan, jotka ovat huomaamatta ja rankaisematta elämämme juoksuun sekaantuneet. Älkäämme ylipäänsä valhetelko! Älkäämme pitäkö yhtä valetta vaarattomana, toista vähäpätöisenä ja kolmatta harkitsemattomana. Poistakaamme ne kaikki itseltämme! Vaikka ne olisivatkin pieniä ja satunnaisia, ovat ne sittenkin helvetin savun rumaa nokea. Ja on parempi, että lakaisemme sydämemme siitä puhtaaksi, mieltämme suurestikaan vaivaamatta sillä, mikä niistä on tärkein ja mustin. Toden puhumisen laita on samallainen, kuin kaunokirjoituksenkin, sitä näet oppii vain harjoituksella; se on vähemmän tahdon kuin tottumuksen asia, ja epäilen, voiko olla vähäpätöinen mikään tilaisuus, joka tällaista tottumusta harjoittaa ja kehittää. Puhuessaan ja toiminnassaan tarkasti totuudessa pysyminen on melkein yhtä vaikea ehkäpä yhtä suuri ansiokin, kuin puhuisimme totuutta uhkaava rangaistus silmäimme edessä. On omituista ajatella, miten paljon enemmän on ihmisiä, jotka vakuutukseni mukaan pysyisivät totuudessa onnensa ja elämänsä uhalla, verraten yhteen, joka pysyisi totuudessa vähäisen jokapäiväisen vaivankin tähden.

58. Nuorten ihmisten alkukasvatuksessa pitäisi heidän mieleensä eritoten teroittaa ja heille alituisen vakavasti osoittaa, että valheen olemus on petoksessa eikä sanoissa. Vaikenemallakin voi valhetella, ja kaksimielisyydelläkin, tai panemalla jollekulle tavulle painoa, katseella, joka antaa jollekin lauseelle erikoisen merkityksen. Ja kaikki tällaiset valheet ovat paljon pahemmat ja alhaisemmat, kuin suorastaan sanoin puhuttu valhe. Ei mikään sokaistun omantunnon muoto ole niin syvälle langennut, kuin se, mikä valheteltuaan lohduttaa itseään sillä, että petos tapahtui liikkeellä taikka vaitiolemiselia, sen sijaan että se olisi tapahtunut ilmaistuin sanoin. Lyhyesti sanoen on Tennysonin syvällisen ja sattuvan lauseen mukaan valhe, joka on puoleksi totta, niitä pahimpia.

59. Joka totuttautuu etsimään totuutta kaikesta, mitä hän kuulee ja näkee, hänen sielullensa tämä totuus esiintyy jaloimmassa yhteydessään; ja joka etsii mitättömyyksiä ja petosta, se unissaankin näkee mitättömyyksiä ja petosta.

60. Oikealaatuisen ja oikeasuuntaisen sivistyksen ehtona on kärsivällinen sydän. Tämä viivähtää siinä, mikä on sen käsiteltävänä; se ei niitä jaloillaan tallaa -- nehän saattaisivat olla helmiä, vaikka näyttävätkin liskoilta. Se on hyvä maaperä, joka on altis vastaanottamaan ja uskollisesti säilyttämään; joka ei verso lemmettömien ajatusten ohdakkeita, tukahduttaakseen heikon siemenen; joka on nälkäinenkin ja janoovainen ja joka imee kaiken sille lankeevan kasteen. Avomielinen ja hyvä sydän, joka ennen auringon nousua ei liian nopeasti vartu, mutta sitä ei sen jälkeen jätä tekemättäkään! Se epäilee itseänsä ja on altis kaikkia asioita uskomaan ja koettamaan ja on kuitenkin niin täynnä itseluottamusta, ettei se jätä mitään tutkimatta, eikä ota koettelematta mitään vastaan. Sen ilo uskollisiksi ja hyviksi osottautuneista asioista on niin suuri, että sen on mahdoton joutua harhaan kuosin ja ulkomuodon viekkauden ja petoksen kautta, eikä sitä voi päätöksessään rajoittaa puoluellisuus ja teeskentely. Sen tarkkaamiset ja ilot ovat liian läpitunkevat ja eloisat, ettei joku kaunisteltu asia tai laimea lähde voi sitä kauvan tyydyttää. Mitä se rakastaa, sen se niin hartaasti omistaa, että se kaiken onton musertaa.

61. Täydellinen maku on se kyky, joka ammentaa mahdollisimman suurta iloa aineellisista lähteistä, jotka meidän siveellistä luontoamme sen puhtaudessa ja täydellisyydessä luokseen vetävät.

62. Maku ei ole vaan siveyden osa tai sen näytteillepano; -- se on siveellisyys kokonaan. Ensimmäinen ja viimmeinen ja tärkein koekysymys jokaiselle elävälle olennolle on: mistä sinä pidät? Sano minulle, mistä sinä pidät, ja minä sanon sinulle, mikä sinä olet. Mene ulos kadulle ja kysy kohtaamaltasi ensimmäiseltä mieheltä ja ensimmäiseltä naiselta heidän "makuansa"; jos he rehellisesti sinulle vastaavat, niin tunnet heidän ruumiinsa ja sielunsa. "Sinä hoiperteleva, repaleinen ystäväni, mistä sinä pidät?" "Piipusta ja katajaviina-neljänneksestä?" Nyt minä sinut tunnen. "Sinä, nopeajalkainen ja kaunishattuinen, hyvä rouvaseni, mistä sinä pidät?" "Puhtaaksi laastusta liedestä ja siististä teepöydästä, missä mieheni on vastapäätäni ja lapseni rinnallani". Hyvä, tunnen sinutkin. "Ja sinä, kultakutrinen ja lempeäsilmäinen tyttönen, mistä sinä pidät?" "Kanarialinnustani ja metsän kukista." "Entäs sinä, matala otsainen poikanen, likaisine käsinesi, mistä sinä pidät?" "Saada kivillä heittää varpusia ja nappikuoppaleikistä." Hyvä, tunnemme teidät kaikki. Mitä meidän vielä tarvitsee kysyä? -- "Ei näin", vastaat ehkä, "pikemmin pitäisi meidän kysyä, mitä nämä ihmiset ja lapset tekevät muuta, kuin mistä he pitävät. Jos he _tekevät_ sen, mikä on oikein, niin ei vahingoita heitä, että pitävät siitä, mikä ei ole oikein; ja jos he tekevät, mikä ei ole oikein, niin ei auta, että he pitävät oikeasta. Itse tekeminen on tärkein; ei tee mitään, vaikka mies pitää juomisesta, jos ei hän vain juo; taikka että tuo pikku tyttö on kanarialinnulleen hyvä, jos hän oppii läksynsä; taikka että tuo pieni poika heittää mielellään varpusia, jos hän vaan käy pyhäkoulua". Se on todellakin lyhyeksi ajaksi ja toistaiseksi totta. Sillä jos ihmiset päättäväisesti tekevät sitä, mikä on oikein, niin he vähitellen johtuvat siihenkin, että tekevät sen mielellään. Sillä silloin vasta ovat he oikeassa siveellisessä mielentilassa, jos he sen tekevät _mielellään_; niin kauvan kun eivät he tee sitä mielellään, ovat he turmeltuneessa tilassa: ei ole ruumiillisesti terve se mies, joka aina muistelee pulloa kaapissa, vaikka hän kestääkin janon urhokkaasti, mutta se on mies, joka miehukkaasti juopi aamulla vettä ja illalla viiniä, kutakin oikealla ajallansa ja oikeassa määrässä. Tosi kasvatuksen koko tarkoitus on saattaa ihmisiä siihen, etteivät he ainoastaan _tee_ oikeita tekoja, vaan _nauttivatkin_ niistä, -- etteivät he vain ole ahkeria, vaan että ahkeruutta rakastavatkin, -- etteivät ole vain oppineita, vaan rakastavatkin tietoa, -- etteivät vain ole puhtaita, vaan rakastavatkin puhtautta -- etteivät vain ole hurskaita, vaan isoovatkin ja janoovat vanhurskautta.

63. Suurin asia, minkä ihmissielu tässä maailmassa toimittaa, on se, että hän jotakin _näkee_ ja _näkemänsä_ yksinkertaisella tavalla esittää. Sadat ihmiset saattavat puhua verraten yhteen, joka voi ajatella. Mutta tuhannet kykenevät ajattelemaan, verraten yhteen, joka kykenee _näkemään_. Nähdä selvästi on runoutta, ennustamista ja uskontoa -- kaikkia yhdessä.

64. On välttämätöntä että olet kyllin urhoollinen tuimasti katsomaan jokaista sinua kohtaavaa kysymystä silmästä silmään, ja että taas olet kyllin nöyrä tunnustamaan, jos se on sinulle liian vaikea. Varo ennen kaikkea ollaksesi nöyrä ajatuksissasi, sillä voimme olla aivan varmat siitä, että kaikki ajatuksemme ovat vain pimeyden asteita.

65. Profeetta ei koskaan ajattele itsestään suurta. Koko hänen voimansa perustuu siihen, että hän poistaa mielestään eikä enää muistele omaa olemassaoloaan ja tulee totuuden puhtaaksi todistajaksi ja peiliksi, -- tarkkaamisen kirjoittajaksi, joka aina valittaa sitä, ettei hän voi näkemäänsä täydellisesti heijastaa eikä selvästi selittää, -- mikä ei suinkaan ole miestä rohkaiseva tunne.

Mutta mies ilman korkeampaa päämäärää on aina valmis järjestämään asioita, maailmaa korjaamaan, parantamaan, kaunistelemaan ja kaikkea tätä tehdessään pöyhistelee hän kuin olisi tekonsa kaikin puolin erinomaista.

66. Luulen, että todellisesti suuren miehen ensimmäinen koetinkivi on hänen nöyryytensä. Nöyryydellä en tarkoita oman voiman epäilemistä taikka empimistä lausua ilmi mielipiteensä; vaan _hänen_ tuumansa sekä toimensa ja maailman tuuman sekä toimen välisten suhteiden oikeata ymmärtämistä. Kaikki suuret miehet eivät ainoastaan käsitä tehtäväänsä, vaan tavallisesti tietävätkin sen käsittävänsä; he eivät ole oikeassa vain tärkeimpiin mielipiteisiinsä nähden, vaan tietävätkin olevansa siinä oikeassa; he vaan tässä asiassa eivät ajattele itseään kovin paljon. Arnolfo tietää, että hän kykenee rakentamaan Florensiin hyvän tuomiokirkon. Albrecht Dürer kirjoittaa levollisesti eräälle hänen työnsä moittijalle: "sitä on mahdoton paremmin tehdä". Isak Newton tietää ratkaisseensa muutaman probleemin, jossa joku toinen olisi epäonnistunut; vaan he eivät odota, että lähimmäisensä sentakia polvistuisivat heitä jumaloimaan. Heillä on ihmeellinen sisäinen tunne kykenemättömyydestään ja he tuntevat ettei suuruus ilmene _heissä_ vaan heidän _kauttaan_, -- etteivät voi tehdä tai olla mitään muuta kuin, minkä Jumala heidän antaa tehdä ja olla, ja he näkevät jotakin jumalallista, Jumalan vaikuttamaa jokaisessa kohtaamassaan ihmisessä, ja ovat rajattomasti epäviisaita sekä uskomattoman armahtavaisia.

67. Joka kerran on haudan partaalla seisonut ja silmäillyt taaksepäin ainaisesti päättyneesen elämänjuoksuun sekä tuntenut, kuinka voimattomia ovat siinä palava rakkaus sekä katkera suru antamaan sykkimättömälle sydämelle hetkiseksikään iloa ja vähimmässäkin määrin korvaamaan poistuneelle hengelle lemmettömyytensä hetket, hän tuskin tulevaisuudessa laskee sydämmelleen tuota syyllisyyttä, mikä vain tomulle voi tulla korvatuksi. Mutta opetuksia, joita ihmiset yksitellen oppivat, eivät he opi kansoina. Alituisesti ovat ne nähneet jaloimpia kansastaan menevän hautaan ja tyytyneet hautakiven seppelöimiseen, kun eivät ole heidän otsaansa seppelöinneet, sekä antamaan tuhalle kunniaa, jota ovat elävältä kieltäneet. Älköön se heitä loukatko, että heitä käsketään keskellä elämänsä puuhaavaa melskettä ja hyörinää kuuntelemaan niitä vähiä ääniä sekä ottamaan vaaria niistä harvoista valoista, joita viehättämään ja johtamaan Jumala on heitä virittänyt ja sytyttänyt, etteivät he vasta silloin tuntisi niiden suloutta, kuin ne jo vaikenevat, vasta silloin niiden loistoa, kuin ne jo sammuvat.

68. Tämänpä minä tiedän -- minkä sinäkin uskollisesti työtä tehden olet kokeva -- että nimittäin kunnioituksessa on elämän pää ilo ja voima; -- sen kunnioittamisessa, mikä on puhdasta ja valoisaa sinun omassa nuoruudessasi sekä sen, mikä on todellista ja koettua toisten ihmisten vanhuudessa; ja kaiken sen mikä on elävien keskuudessa suloista, -- suurta kuolleiden keskuudessa sekä ihmeellistä voimissa, jotka eivät milloinkaan kuole.

69. Tyhmä on kaikkien mielestä mies, jolla ei ole yhtään herraa, -- joka sydämmessään on sanonut -- ei ole ketään Jumalaa -- ei yhtään lakia. Viisas tuntee herransa. Alemmalla tai ylemmällä viisauden kannalla ollen havaitsee hän alempia tai korkeampia herroja; mutta kuitenkin aina olennon, joka on häntä itseään korkeampi -- lain korkeamman omaansa; lain, jota täytyy etsiä, oppia, rakastaa ja seurata. Keksiäkseen sen, täytyy hänen ensin parhaan tietonsa mukaan alkaa kuuliaisuudella. _Tottele_ ja voit toivoa jonakuna päivänä löytäväsi sen, mitä on paras totella.

70. Mikäli voit löytää olentoja, jotka ovat sinua suurempia, joiden puoleen voit katsoa, juuri sikäli tulet jalommaksi, sikäli onnellisemmaksi. Ollapa että eläisit aina pääenkelin likisyydessä, silloin olisit onnellisempi kuin ihmisten joukossa; mutta jopa ihastusta herättävien ritarienkin ja kauniiden naisten seurassa olisit sitä onnellisempi, mitä jalompia ja loistavampia he olisivat ja mitä enemmän heidän hyvettään voisit kunnioittaa. Mutta jos sinä sitävastoin tuomitaan asumaan heikkomielisten, typerien, hupsujen ja pahojen ihmisten seassa, niin et voisi olla onnellinen aina tuntiessasi omaa etevämmyyttäsi. Samoin riippuu ilo ja ihmiskunnan edistymiskyky siitä, että löydetään jotain, jota voidaan kunnioittaa ja kaikki ihmiskunnan kurjuus alkaa tottumuksella halveksimaan.

71. Lapsen ensimmäinen velvollisuus on olla kuuliainen isäänsä ja äitiänsä kohtaan, samoin kuin kansalaisen ensimmäinen velvollisuus on totella valtionsa lakeja. Tämä velvollisuus on niin ankara, että luullakseni ovat sen ainoat rajat ne, jotka Isak ja Ifigenia ovat asettaneet. Toiselta puolen on myös isällä ja äidillä määrätty velvollisuus lasta kohtaan, olemaan yllyttämättä häntä vihaan. En koskaan ole kuullut saarnatuolista tätä isille ja äideille selitettävän; kumma kyllä. Ja minusta näyttää, että Jumala odottaa vanhempien vielä paremmin ymmärtävän velvollisuutensa lapsia kohtaan, kuin voidaan vaatia lapsilta heidän velvollisuuksiinsa nähden vanhempiansa kohtaan.

Mutta edelleen. _Lapsen_ velvollisuus on olla kuuliainen vanhemmille. Ei missään raamatussa, ei missään hyvässä ja viisaassa kirjassa ole sanottu, että se olisi miehen tai naisen velvollisuus. _Milloin_ sitten lapsi varmasti tulee mieheksi tai naiseksi, voidaan yhtä vähän sanoa, kuin, milloin se ensikerran voisi seistä omilla jaloillaan. Sekin aika tulee aivan varmaan. Missä ollaan ylevämielisiä, siellä koettavat lapset aina pysyä lapsina, ja vanhemmat tahtovat heistä tehdä miehiä ja naisia. Missä taas alhaisesti ajatellaan, siellä pyrkivät lapset aina tulemaan miehiksi ja naisiksi, ja vanhemmat koettavat pysyttää heitä lapsina. Voi olla, -- ja onnellinen on se koti, missä niin on -- että isän ainakin yhdensukuinen ymmärrys ja vanhempi kokemus pysyy hänen elämänsä loppuun asti lastensa lakina, ei väkivallan lakina, vaan lakina, joka kokonaan johtaa täydestä rakkaudesta. Harvoin on asianlaita niin, eikä se useinkaan ole mahdollista. Yhtä luonnollista on vanhoille olla kytkettyinä ennakkoluuloihin kuin nuorien olla yltiöpäitä. Vuosisatojen vaihtuessa on jokaisella suvulla jotakin itselleen tuomittavana ja päätettävänä.

72. Ei mitään velvollisuutta ole petolliset papit kaikissa kirkoissa niin ilkeästi kierrelleet ja vääristelleet kuin nuorison velvollisuutta itse valita se, ketä he tahtovat palvella. Mutta itse velvollisuus ei ole siitä syystä vähempi; jos kristinuskossa yleensä on totuus, niin tulee kaikille tosiopetuslapsille aika, jolloin heidän tulee ottaa sydämelleen nämä sanat: "kuka ikänänsä rakastaa isäänsä ja äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias".