Part 2

23. Sielumme joka kyky ja pyrkimys on altis heille ominaiselle turmelustavalle: ja ihmisessä tai hänen ympäristössään koittaa pahan mahti tai tila yhtenään vetää hänen sielunsa ihanuutta sekä jokaista sen elämän voimaa alas äärimmäiseen, hänelle mahdollisen turmion asteeseen. Mitä kauniimmat nämät ovat, sitä kauheampi on heidän turmeltumistaan kostava kuolema.

24. Aina sanotaan ihmisen olevan luonnostaan sydämmettömän. Älä usko sitä! Ihmisen luonto on lempeä ja ylevä; mutta se on ahdas ja sokea sekä saattaa vaikeasti käsittää, mitä se ei juuri näe ja tunne. Ihmiset heti huolehtisivat yhtähyvin toisista kuin itsestäänkin, jos he vain voisivat syventyä toinen toistensa elämään, jos lapsi putoo veteen tylymmänkin miehen nähden, niin tämä tavallisesti oman elämänsäkin uhalla tekee kaiken voitavansa lasta pelastaakseen ja koko kaupunki on tuon pienen elämän pelastuksesta riemuitseva. Anna saman miehen nähdä satojen lasten kuolevan kuumeesen jonkun terveydellisen määräyksen puutteessa, jonka määräyksen toimeenpantavaksi saamiseen hänen olisi itseänsä vaivattava, niin hän ei ole ponnistava voimiansa sen hyväksi; mutta jos hän sen tekisi, niin koko kaupunki sitä luultavasti vastustaisi. Useiden ansiokkaiden naistenkin elämä kuluu pikkumaisten huolten pitkässä jaksossa, heidän ahtaan piirinsä pienen pienten harrastuksien ja muutamien ilojen jälkipoiminnassa, sillä heitä ei ole opetettu tämän ahtaan piirinsä ulkopuolelle silmäämään, ja havaitsemaan jotakin siitä mahtavasta maailmasta, missä heidän elämänsä kuihtuu, kuten kitkerän ruohon korret hedelmättömällä pellolla.

25. Jalostava eroitus kahden ihmisen välillä -- kahden eläimen välillä -- on juuri siinä, että toinen niistä tuntee enemmän kuin toinen. Jos olisimme sieniä, emme ehkä kykenisikään tuntemaan; jos olisimme onkilieroja ja siten joka hetki vaarassa tulla lapiolla kahtia leikatuksi, niin ehkä ei meitä liikanainen tunne hyödyttäisikään. Mutta kun olemme ihmisiä niin on se hyväksi meille. Niin, me olemme vaan sen verran inhimillisiä, kuin tunnemme ja kunniamme tarkasti suhteutuu intohimojemme voimaan.

26. Tyly käsi ja kuollut sydän sekä sairaloinen tottumus ja paatunut omatunto tekevät ihmiset alhaismielisiksi. He ovat siinä määrin ainaisesti halpamielisiä, kuin ovat osanottoon kykenemättömiä -- kaiken sen nopeaan käsittämiseen, jota me käyttäen tavaksi tullutta, mutta kuitenkin tarkkaa sanaa "tunne" tai hienotunteisuus, kutsumme ruumiin ja sielun tunneaistiksi; se on sitä hienotunteisuutta, jota muihin kasveihin nähden on ennenkaikkea mimosalla ja toisten luotujen suhteen etupäässä puhtaalla naisella; -- sitä tuntemisen hienoutta ja runsautta, joka on järkeä ylevämpi ja itse järkeäkin johtaa ja pyhittää. Järki vain voi määrätä, mikä on totta; -- mutta tämä Jumalan meille antama voima se yksin voi _käsittää_ hänen tekojensa ihanuutta.

27. Meidän kaikkien suuri tunteettomuus on elämän ensimmäinen salaisuus; se on kaiken käsittämyksen ja hyveen esteenä. Emme saata sitä kyllin ihmetellä. Ei ole käsitettävissä, että elämän puuhilta ja huveilta puuttuu vaikutusperuste; mutta -- että se puuttuu itse elämältä, ettemme kysy, mihin se johtaa emmekä estä sen ainaiseksi meiltä poisottamista, se se todellakin on salaisuus.

28. "Voimakkaan sydämen ja ylevän hengen" omistaminen -- "ylevänä" oleminen s.t.s. olla todellakin suuri elämässä; kasvaa siinä, tarkoittaa "edistymistä elämässä" -- elämässä itsessään eikä sen komeudessa. Muistatko sinä vielä sitä vanhaa skytiläistä tapaa perheen pään kuollessa; miten hänet puettiin parhaimpiin vaatteisinsa, asetettiin vaunuun istumaan ja vietiin hänet siten hänen ystäviensä koteihin, kuinka hänet pantiin istumaan pöytänsä kunniapaikalle ja vietettiin juhla-ateriaa hänen läsnäollessaan? Otaksu, että sinullekin yksinkertaisin sanoin tarjottaisiin, kuten sinulle _onkin_ kauheiden tositapahtumien kautta tarjottu, tämä skytiläinen kunnia vähitellen saavutettavaksesi, olettaessasi olevasi vielä elävä. Kuvittele mielessäsi tätä tarjousta: sinun täytyy kuolla hitaasti, veresi on päivä päivältä tuleminen kylmemmäksi, lihasi on kangistuminen ja sydämmesi on sykkivä lopulta vain kahden ruostuneen rautaisen läpän tavoin. Elämäsi on sinulta häviävä ja vaipuva Cainan jäähän; mutta päivä päivältä on ruumiisi tuleva loistokkaammin puetuksi ja asetettava istumaan korkeampiin vaunuihin, ja on rinnassasi oleva aina enemmän kunniamerkkejä, -- kruunujakin päässäsi, jos haluat. Ihmiset kumartavat, katsoa tuijottavat ruumiisesi ja riemuitsevat äänekkäästi. He parveilevat kadulla sen ympärillä, rakentavat sille palatseja ja mässäävät yöt sen näkyvissä; niin paljon sielustasi on jäävä siihen, että se tietää, mitä he tekevät, että se tuntee kultaisen vaatteen painon olkapäällänsä ja kruunun reunan puristuksen pääkallossaan; -- ei sen enempää. Ottaisitko tämän tarjouksen vastaan, jos kuoleman enkeli sitä sinulle ehdottaisi. Luuletko alhaisimmankaan meistä siihen suostuvan. Mutta käytännöllisesti todellisuudessa siihen kuitenkin myönnymme, jokainen meistä suostuu jossain määrin. Useat suostuvat siihen koko sen hirmuisuudessa. Kukin, joka toivoo elämässä edistyvänsä, ottaa sen vastaan, tietämättä, mikä elämä on. Hän luulee, että pääasia on, omistaa aina enemmän hevosia, yhä enemmän palvelijoita, enemmän ja enemmän omaisuutta ja saada aina enemmän yleistä kunniaa -- _eikä_ enemmän persoonallista sielua. Se vaan elämässä edistyy, jonka sydän tulee lempeämmäksi, veri lämpimämmäksi, järki terävämmäksi sekä se jonka henki omaksuu elävän rauhan. Ihmiset, jotka tällaisen elämän omistavat, ovat maailman oikeat herrat ja kuninkaat, -- he ja yksinomaan he.

29. Niinkuin todellinen tietäminen on kuriin totutettu ja koeteltu -- eikä sitä ole ensimmäinen heräävä ajatus -- samoin on oikea intohimokin kuriin totutettu ja koeteltu, eikä suinkaan ensimmäinen esiintuleva intohimo. Ensin ilmenevät nuo turhat, väärät ja uskottomat; jos annat heille perää, niin he vievät sinut erehdyttävästi ja kauvas turhiin pyrintöihin ja onttoon innostukseen, kunnes sinulle ei enää jää lainkaan rehellistä pyrkimystä eikä todellista intohimoa. Ei asianlaita ole sellainen, että joku ihmiselle mahdollinen tunne itsessään olisi väärä; se on vaan väärä silloin, kun se ei ole järjestetty. Sen jalous on sen voimassa ja oikeudessa; se on väärä, jos se on heikko taikka ilmenee jonkin viheliäisen syyn aiheuttamana. Alhainen on ihmetteleminen lapsen, joka näkee silmänkääntäjän heittelevän kultaisia palloja; se on halpaa, jos haluat sen siten sanoa. Mutta luuletko, että ihmetteleminen on epäjaloa taikka vähäisempi vaikutus, millä ihmissielu on kutsuttu tarkastelemaan taivaan kultaisia palloja, kun sen maailman kaikkeuden halki heittää käsi, joka ne on luonut? Alhainen on lapsen uteliaisuus, joka kielletyn oven avaa, palvelijan uteliaisuus, joka nuuskii herransa asioita; -- mutta jaloa on tiedonhalu joka vaaroja pelkäämättä tutkii suuren virran lähteitä korven tuolla puolen ja suurten maiden avaruutta meren takana; vielä ylevämpi on tiedonhalu, joka tutkii elämänvirran lähteitä, taivaallisten maiden avaruuksia, -- asioita, joita enkelit nähdä haluavat. Samoin on jännitys, millä turhanpäiväisen kertomuksen kulkua ja kehitystä odotat, epäjaloa; mutta luuletko, olevan eroitusta pienemmän tai suuremman jännityksen välillä siinä, millä seuraat tai sinun ainakin _pitäisi_ seurata sitä, kuinka kova onni ja sallimus kohtelevat kiusatun kansan elämää? Voi, se on sitä tunteen ahtautta, itsekkäisyyttä ja pikkumaisuutta, jota meidän tänäpäivänäkin on englantilaisissa surkuteltava; sen tunteen, jota kulutetaan kukkaisvihkoihin ja puheisin, pitoihin ja aterioihin, valetaisteluihin ja huvittaviin nukenleikkeihin, samalla kun voidaan estämättä, kyyneleittä katsella, miten jaloja kansoja melkein sukupuuttoon surmataan.

Mainitsin tunteen "pikkumaisuudesta" ja "itsekkäisyydestä". Olisi riittänyt puhua tunteen "puolueellisuudesta" ja "epärehellisyydestä". Sillä ei missään eroa ylevä ihminen tavallisesta ja ylevä kansanluokka (semmoisia on ollut) syvistä riveistä muussa kuin siinä, että edellisten tunteet ovat luotettavat ja todelliset, oikean tutkimisen ja puolueettoman ajattelemisen tulos. Syvät rivit voi puhumalla saada vaikka mitä tekemään; sen tunteet saattavat ylimalkaan olla jalomielisiä ja oikeita, ja ne ovatkin tavallisesti sellaiset; mutta heillä ei ole niille vahvaa perustaa eikä kestävyyttä. Sinä voit heitä mielesi mukaan pakoittaa vaikka minkälaisiin tunteisiin kutkuttamalla heidän turhamielisyyttään; suurimmaksi osaksi ajattelevat he toisien antamilla ajatuksilla ja mielipiteitä saavat he samoin kuin joku saa nuhan. Eikä mikään aihe ole niin pieni, etteivät he riehuisi villinä, kun tilaisuus siihen tarjoutuu, eikä mikään taas niin suuri, etteivät sitä tunnin kuluessa unohtaisi, kun kohtaus on ohi. Ylevän ihmisen ja ylevän kansan intohimot ovat oikeita, vakavia ja kestäviä.

30. Mene pakoveden aikana loivalle merenrannalle, ota kämmenellesi hiukan santaa ja eroita yksi santajyvänen toisista. Koeta sitten kuvitella mielessäsi tämän yksinäisen jyvän suhdetta kaukaisen rannan välkkyvän hietikon ja äärettömän etäisten maiden sannan paljouteen. Tähtientutkija sanoo sinulle, että maailmasi on sellainen santajyvänen verrattuna olemassa oleviin maailmoihin, mutta ettei hän voi huomata niissä mitään asukkaita, ei mitään elon- tai hyvyydenmerkkiä. Kauhistus ja sattumus, kylmyys ja tuli, hankaamisesta syntynyt valo, räjähtävien taivaankappaleiden ja kiitävien meteoorien lohduton hävittäminen! Entäs -- sinä, santajyvälläsi, mikä sinä olet? Itse pikku jyvänenkin on suurimmaksi osaksi asumaton; se on kostean, vihreän vyön ympäröimä. Siinä santajyväsessä -- raukat pikku matelijat -- elätte lyhyet hetkenne, suurimmaksi osaksi taistelemalla keskenänne ravinnostanne, taikka jos teillä sattumalta on rauhaa, rakentamalla likaisia pesiä, joissa kuolette nälkään, keuhkotautiin, tai paheen tuottamiin tauteihin tai epätoivoon. Siinä teidän kulttuurihistorianne, lyhyempi kuin Bucklen ja todellisempi, jos tarkkaatte taivasta ja maata ilman Jumalaa.

Se on hirmuinen näkö ja sen lisäksi väärä. _Millä tavalla_ se on väärä, sitä en tiedä enkä kysy. Mutta sen minä tiedän, että jos profeetta silmiinne koskettaisi, niin näkisitte hetkessä kaikki nämä ikuiset avaruudet taivaallisten sotajoukkojen täyttäminä, ja sen myöskin tiedän, että jos tahtoisitte ihmissilmin ruveta näitä tähtiä tarkastamaan ja oppimaan, mitä jalot ihmiset ovat niistä ajatelleet ja ruveta niiden valossa pyhiä tarkoituksia palvelemaan, niin saavuttaisitte paremman ilon ja paremmat tiedot, kuin silmänne ovat koskaan nähneet. Meillä ei ole taivaan avaruuden tapahtumien kanssa mitään tekemistä (taikka sen kanssa, mitä mahdollisesti kerran voi tapahtua), meidän on vain ottaminen vaari siitä, mikä täällä ja nyt tapahtuu. Tuolla tähdet nousevat! Oletko koskaan tarkannut niiden järjestöä, kuullut niiden vanhoja nimiä, ajatellut niiden olleen opettajina, "esilukijoina" noille muinaisajan viisaille yön aavassa avaruudessa? Oletko koskaan muistanut itsellesi annettua lupausta, että saatat olla heidän kaltaisensa, jos haluat? "_Opettajat paistavat kuin taivaan valo ja ne, jotka monta opettavat vanhurskauteen, niinkuin tähdet alati ja iankaikkisesti_."

Siis opettajat. Älä ajattele, että sillä olisi tarkoitettu niitä, jotka tietävät, kuinka suuri kuu on. Sillä tarkoitetaan, että sinä miehenä ja vaimona tiedät tehtäväsi; että tunnet velvollisuutesi isääsi, lapsiasi, naapuriasi ja kyläläisiäsi kohtaan.

31. Onko olemassa vain _yksi_ tuomiopäivä? Jokainen päivämme on sellainen; joka päivä on "dies irae" (vihan päivä), joka piirtää vastustamattoman tuomion lännen tulihehkuun. Luuletko tämän tuomion odottavan siksi, kunnes hautojen ovet avataan? Kotienne ovella se jo odottaa, -- odottaa katujenne nurkissa; olemme keskellä tuomiota -- hyönteiset, joita olemme jaloin tallanneet, ovat tuomarimme, -- hetket, joita olemme harmitellen ja vihotellen viettäneet, ovat nekin tuomarimme, -- ainekset, jotka meitä ravitsevat, tuomitsevat meidät palvellessaan -- ja huvitukset, jotka meitä pettävät, tuomitsevat meitä samalla kun ne meitä miellyttävät: tehkäämme elämämme tähden ihmisten töitä, niinkauvan kuin ihmishahmossa olemme, jos tämä elämä _ei_ todellakaan ole höyryn kaltaista _eikä_ haihdu.

32. Otaksukaamme, että luotettava lääkäri sanoisi sinulle, että sinulla on enää seitsemän päivää elettävänäsi. Ja olettakaamme, että sinun kasvatuksesi laita on samoin kuin monen muun, ettet olisi koskaan kuullut mitään tulevasta elämästä taikka et olisi kuulemaasi uskonut ja täytyisi sinun sentähden tämän lähestyvän kuoleman välttämättömyyttä kaikessa sen alastomuudessa katsoa silmästä silmään: et pelkäisi mitään rangaistusta jostakin synnistä, jonka olisit ennen tehnyt taikka voisit seuraavina päivinä tehdä, eikä sinulla samalla olisi mitään toivoa menneen taikka vielä mahdollisen hyveen palkinnosta; et edes odottaisi, että sinulle seitsemännen päivän kuluttua jäisi tietoa tekosi seurauksista rakkaillesi, eikä tietoa jonkun jälelle jääneen tunteistakaan sinua kohtaan: silloin olisi tapa, jolla vietät nuo seitsemän päivää, luontosi tarkka siveyden mittapuu.

Tiedän, että moni tässä tapauksessa eläisi ne heille myönnetyt päivät aivan niinkuin heidän pitäisikin. He eivät laskisi menneisyytensä virheitä eikä surisi niiden iloja; eivät tavoittelisi nykyisyyden halpaa tavaraa; eivätkä turhaan valittaisi tulevaisuuden salaperäisyyttä, mutta heti täyttäisivät he tosi toiminnalla, mitä heille olisi vielä tällä ajalla mahdollista, järjestäisivät asioitaan ja pitäisivät huolta tulevasta hyvinvoinnista ja -- siinä määrin kuin he sen tiedonannon tai ilmoituksen kautta kykenisivät tekemään -- lohdutuksesta niiden, joita he rakastavat ja joiden muistoon -- ei omaksi hyväkseen -- he tahtoisivat jäädä. Missä määrin voisi joku toinen taas inhimillisessä heikkoudessaan masentua ja jäädä jälelle hävetessään menneisyyttään ja joutuessaan epätoivoon siitä, mitä ei voinut loppupäivinänsä täyttää, taikka särjetyn rakkauden sietämättömyydestä, kaikki se riippuu siitä määrästä millä hänen luonteensa olisi hänen menneen elämänlaatunsa kautta masentunut eli vahvistunut. Luulen kuitenkin, että olisi harvoja, jotka eivät viettäisi näitä viimeisiä päiviä paremmin kuin edellisiä.

Jos tarkoin tutkimme niiden elämää, jotka ovat ihmiskuntaa parhaiten palvelleet, niin huomaamme, että paras, mikä tuli tehdyksi, tehtiin näin; -- ja että kaikkien etevimpien henkien ja ylevimpien sielujen -- isän oikeiden lasten, jonka isän edessä tuhat ajastaikaa on kuin _yksi_ päivä -- vajavaiset seitsemänkymmentä vuotta ovat kuin seitsemän päivää. Vaikka kuoleman varjo olisi heistä siirtynytkin epämääräiseen, mutta kuitenkin läheiseen etäisyyteen, ei se heiltä koskaan kuitenkaan poista sen välitöntä valvontaa. Jos heille onkin suotu muutamia valonhetkiä enemmän tai vähemmän, niin he kuitenkin täydellisesti käsittävät tietonsa ja työnsä äärettömän vajavaisuuden. Heidän lyhyen palveluksensa turhuus vie heidät ihanaan epätoivoon ja kun he päänsä levolle kallistavat eivätkä enää pidä ihmisen ääntä minäkään, jättävät he vielä kunniansa toisten iloksi.

Siten ovat parhaat toimet toimitetut ja siitä syystä surullisin sydämin. Mutta suurin osa kaikkea hyvää työtä maailmassa tapahtuu joko puhtaan häiritsemättömän velvollisuuden tunteen johdosta taikka on -- ja se onkin vielä parempi -- sen iloinen ja avulias tekeminen, mikä käsin on tehtävä siinä tiedossa, että mestari illalla antaa, mitä tarvitsemme.

33. Meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten asiat lopullisesti tulevat olemaan, vaan sen kanssa, miten niiden laita on nykyään. Ja ne ovat usein perin huonoja.

34. Ihmisen järjen ja itsetunnon, jos ne ovat vakavia, ilmestyksen avulla aina saattaessa hänet kykeneväksi havaitsemaan, mikä oikein on, ei hänen järkensä eikä itsetuntonsa eikä tunteensakaan koskaan kykene (sillä se ei ole niiden tehtävä) päättämään, mikä hänelle on mahdollista. Ei hän tunne omaa eikä toveriensa voimaa, eikä hän tunne missä määrin hän voi omiin liittoutuneihinsa luottaa, eikä tunne vastustusta, jota hän voi vihollisiltaan odottaa. Intohimo voi hänen asiain arvostelunsa tehdä nurinkuriseksi, ja tietämättömyys voi niitä rajoittaa; mutta se on hänen oma syynsä, jos ne vaikuttavat hänen velvollisuuden ja oikeuden käsitykseensä. Mikäli olen tullut tuntemaan monellaisen epäonnistumisen syitä, joihin kokeneiden miesten ponnistukset ovat johtuneet, erittäinkin valtiollisella alalla, sikäli minusta näyttää, kuin johtuisi se suurimmaksi osaksi yhdestä hairahduksesta: nimittäin että epäilyttävien ja jossain määrin selittämättömien suhteiden tutkiminen, kyky, sattumus, vastustaminen ja epätäydellisyys on heistä tärkeämpi, kuin hyvän ja oikeuden puolustamisen ratkaisu, vieläpä edellinen tämän kokonaan syrjäänkin sysää. Eikä ole ihmeteltäväkään, että joskus voimamme liian kylmäverinen arvioiminen meitä ehkä liiankin helposti sovittaa riittämättömyytemme kanssa ja johtaa siihen vaaralliseen harhaluuloon, että paras, mitä luulemme tarvittavan tehdä, on hyvä sellaisenaan, tai toisin sanoen, että haittojen välttämättömyys tekee ne vahingoittamattomiksi.

35. Ei kukaan ole koskaan tietänyt eikä ole koskaan tietävä, mitä seurauksia voi lopullisesti olla hänelle tai toisille hänen yhdestä ainoasta toimitavastaan. Mutta jokainen voi tietää, ja suurin osa meistä tietääkin, mikä teko on oikea ja mikä väärä. Samalla tavalla voimme kaikki tietää, että hurskaudella on lopullisesti niin meille kuin muillekin mahdollisimman hyvät seuraukset, vaikka emme voikaan koskaan sanoa, _mikä_ on parasta tai _miten_ se mahdollisesti tapahtuu.

36. Utoopinen (haaveiltu) on myös yksi niitä paholaisen lempisanoja. Uskon, että maltillisuus ja myöntyväisyys, millä kaikki myönnämme, ettei jonkin seikan pidä koskaan tuleman oikeaksi, syystä että se kauvan on ollut nurinkurinen, on yksi niitä turmiollisimpia kurjuuden ja rikosten lähteitä, jotka ovat maailman vaivana. Varo ainakin miestä, joka koettaa sinua estää tekemästä hyvää siitä syystä, että täydellisyys on "haaveiltua". Pyyhi se sana kokonaan pois sanakirjastasi. Sinä et tarvitse sitä. Asiat ovat joko mahdollisia taikka mahdottomia saada aikaan -- kumpaisestakin näistä molemmista voit sillä määrällä ihmistietoa, kuin sinulla on, päättää. Jos asia on mahdoton, niin ei sinun tarvitse siitä välittää; jos se taas on mahdollinen, niin tavoittele sitä. On liiaksi haaveiltua toivoa saada joskus poistaa kokonaan juoppous ja kurjuus Canongatista [osa Edinburgin vanhan kaupungin pääkadusta]; mutta haaveilu ei kuulu sinulle -- _vaan työ_. Toivo opettaa joka lasta tässä kuningaskunnassa tuntemaan Jumalaa nuoruudestaan lähtien on haaveilevaa; mutta haaveilu ei kuulu sinulle -- _vaan työ_.

37. Uskon pettymyksen olevan joskus terveellisen lääkkeen ja me voimme sitä seuraavassa yksinäisyydessä kuten Tiziankin mieluisassa puolihämärässä nähdä asian värit paljon syvemmässä totuudessa kuin häikäisevässä auringonvalossa.

38. Jokaisella suurella miehellä on aina tukensa; sillä hänen kykyynsä kuuluu ottaa aina kaikista asioista ja ihmisistä itselleen niissä löytyvä hyvä.

39. Ei ole olemassa todellista voimaa, muuta kuin auttamisen voima; eikä todellista kunniaa muuta kuin pelastamisen kunnia.

40. On tietenkin totta, että viho viimeinkin voittaa vain hyvä; vääryyden versovat ohdakkeet lopullisesti tulessa räiskyvät: ja kylvetystä hyvästä viljasta nousee jonakuna päivänä tuhansista yksi jyvä -- ja jokainen saa siitä jyvästä henkisen ravintonsa; mutta suurin osa etevistä opettajistamme Carlyle ja Emersonkin lukuunotettuina tätä lohdutusta ilmoittaessaan rohkaisevat enemmän kuin onkaan hyödyllistä, peltomme ollessa nisun sijasta täynnä lusteita ja ohran sijasta täynnä aurankukkia. Minun mielestäni ei yksikään heistä ole kylliksi ilmi tuonut pahan pakkaavaa mahtia ja tarttumista sekä hyvän helposti ja kokonaan hävittämisen mahdollisuutta. Lääkkeeltä usein puuttuu tehokkaisuutensa, myrkyltä ei koskaan, ja muistelemalla kuluneen elämäni havaintoja, saatan totuuden mukaan sanoa, että olen tuhat kertaa nähnyt kärsivällisyyden toivossaan pettyneen ja viisauden tarkoitusperässään; mutta en ole koskaan nähnyt mielettömyyttä, joka ei olisi tuottanut onnettomuuden hedelmiä, ja paheita, jotka eivät olisi päättyneet kurjuuteen.

41. Ei koskaan voi muutos hyvään tapahtua helposti eikä nopeasti; ei se voi tapahtua äkkinäisen, säännönmukaisuutta vailla olevan ponnistuksen kautta, ei huonojen ihmisten kautta, eikä hyvienkään ihmisten kautta ilman suurta kärsimystä. Joka tapauksessa on suurien ratkaisujen aikana paljon kärsiminen; kysymys on vain, tahdommeko saavuttaa tarkoitusperämme (jos niitä koskaan saavutammekaan) kautta pakollisen ja osaksi tarpeettoman kurjuuden sarjan, mikä on meille arvotonta taikka tahdommeko heti saada tiedon kaikkein pahimmasta ja käydä sitä vastustamaan sillä viisaalla ja selvällä rohkeudella, jossa kanssamme on Jumala.

42. Kuten on vaaraksi, jos heimo laajentaa herruutensa paljaasta vallanhimosta, samoin on vielä suurempi vaara tarjona, jos se kieltäytyy ryhtymästä voimainsa mukaiseen hyökkäyssotaan, milloin hän vaan voi olla varma, että auktoriteettinsa voisi tuottaa apua. Älkää viitsikö kuunnella viisastelevaa vastalausetta, että on mahdotonta tietää, milloin apu on tarpeesen ja milloin ei. Pitäkää huolta, että kansallinen omatuntonne on puhdas, niin kansalliset silmännekin pian selkenevät. Ei yksikään mies, joka todellakin on valmis ottamaan jaloon taisteluun osaa, ole koskaan kauvan epäröivä, kuka tai mikä seikka hänen apuaan kaipaa. -- Sanon teille arkailematta ja avomielisesti, että me englantilaiset olemme viimeisien kymmenen vuoden kuluessa ritarillisen kansan nimemme menettäneet; missä ei meidän olisi pitänyt taistella, siellä olemme kuitenkin voiton himosta taistelleet; missä meidän ei olisi pitänyt jäädä osaa ottamattomiksi, siinä olemme pelosta toimettomina katselleet. Sanon teille, että se sekaantumattomuuden periaate, jommoisena sitä meillä nykyään saarnataan, on niin itsekäs ja julma, kuin julmin valloittamiskiihko, ja eroittuu se tästä yksinomaan siinä, ettei se ole ainoastaan sydämetön, vaan samalla pelkurimainenkin.

43. Avomieliset ihmiset voivat aina nähdä asioita _sellaisinaan_, vaikka ei koskaan _täydellisesti_. Ei mikään inhimillinen kyky ole koskaan nähnyt asian kokonaisuutta; mutta voimme siitä sitä enemmän huomata, mitä kauvemmin sitä tarkkaamme. Joka-ainoa on huomaava siitä erilaisen luonnonlaatunsa mukaan jotakin erilaista, mutta kaikki erilaisuudet ovat siinä kuitenkin olemassa, jos vaan havainnon tekijän luonne on rehellinen. Jokainen edistys havaitsemistarkkuudessamme näyttää meille aina jotakin uutta; mutta se vanha, jonka ennen havaitsimme, on siinä myöskin jälellä. Ei uusien havaintojen vastustamana, vaan näiden kautta pehmeämpänä ja runsaampana käy se yhä kauniimmaksi sopusoinnussaan niiden kanssa sekä tulee pysymään aina enemmän ikuisen totuuden osana.

44. Täydellinen hurskaus ei todellakaan ole helpommin saavutettavissa kuin täydellinen totuuskaan; mutta oikeutta rakastava mies eroittuu väärämielisestä oikeuden halunsa ja toivonsa kautta, kuten todellinen mies väärämielisestä totuuden etsimisen ja toivon kautta. Ja vaikka täydellinen oikeus onkin saavuttamaton, voivat kuitenkin saavuttaa niin paljon oikeutta, kuin tarvitsevat käytännössä, kaikki ne, jotka sitä tavoittelevat.