Part 1

E-text prepared by Tapio Riikonen

KESKINÄINEN IHMISYYS

Kirj.

JOHN RUSKIN

Suomennos

Helsingissä, J. Simeliuksen perill. Kirjap. Osakeyhtiö, 1905.

SISÄLLYS:

I. Keskinäinen ihmisyys. II. Naisista. III. Elämä yksin on rikkautta. IV. Kauneuden siunaus.

Keskinäinen ihmisyys.

1. Näihin kolmeen -- työhön, tuskaan ja iloon on ihminen syntynyt. Jokaisella näistä kolmesta on ala-arvoisuutensa ja ylevyytensä. On olemassa ala-arvoista työtä ja ylevää työtä. Löytyy ala-arvoista surua ja ylevää surua. Löytyy ala-arvoista iloa ja ylevää iloa. Älä kuitenkaan luule voivasi välttää näiden tuottamaa turmiota, tulemalla toimeen ilman niitä. Eikä voikaan pitää oikeana elämänä sitä, missä nämä kolme eivät esiinny. Iloton työ on ala-arvoista. Tuskaton työ cm ala-arvoista. Työtön suru on ala-arvoista. Työtön ilo on ala-arvoista.

2. Jumala antaa jokaiselle luodulleen erikoisen tehtävän. Ja kun he sen tekevät ja osoittautuvat _ihmisiksi_, ja jos he itsessään olevaa valoa uskollisesti seuraavat ja varjelevat sitä kaikilta tunnottomilta, tukahuttavilta vaikutteilta, alkaa se epäilemättäkin niin hehkua, että se sillä tavalla ja siinä määrin, kuin säädelty on, alkaa näkyä ihmisille ja on oleva ainaiseksi siunaukselliseksi hyödyksi. Täytyy nimittäin löytyä äärettömän monellaista valoa. Sillä heikoimmallakin meistä on lahja, joka, vaikka se olisi näennäisesti kuinkakin mitätön, on hänelle kuitenkin ominainen, ja joka oikein käytettynä on ainaisesti oleva sukukunnallekin arvokas.

3. Kaikista saavutettavissa olevista vapauksista on sinun todellakin ennen kaikkea tavoitteleminen hyödyksi olemista. Olisi parempi, että lakkaisit puhumasta riippumattomuudesta; sillä et ole riippuvainen ainoastaan jokaisesta ympärilläsi asuvien, sinulle tuntemattomien ihmisten teosta, vaan jokaisesta olemassa olleesta jo tuhansia vuosia tomuna olleiden teosta. Samoin on tulevien vuosisatojenkin meno riippuvainen sinussa olevasta pienestä, katoovaisesta voimasta. Se on sittenkin aina oleva kyllä pieni, katoovainen ja palkitsematon, vaikka kuinkakin hyvin sitä käyttäisit. Ymmärrä minua oikein! Hyve ei ole sen tekemistä, mikä heti palkitaan, taikka sinulle, itsestään hyveelliselle, palkitaan. Tapahtukoon se sitten eli ei, joskus tulee se kuitenkin palkituksi; mutta hyveen elinehto on juuri se, että oma tekonsa on sen palkkana ja pikemmin toivoo palkan tulevan toisille, aivan samoin kuin pahekin tyytyy omaan tekoonsa ja toivoo, että kosto lankeisi toisille.

4. Kuinka paljon tuskaa säästyisikään tuhansilta ihmisiltä, jos he kerrankin avomielisesti ja nöyrästi käsittäisivät tämän suuren totuuden, tämän lain: -- että jos jonkun suuren työn yleensä voi tehdä, voi sen tehdä _helposti_; jos se on tehtävä, on maailmassa kenties vain _yksi_ ihminen, joka sen voi tehdä; mutta _hän_ voi sen tehdä ilman minkäänlaista ponnistusta -- s.t.s. ettei hänellä ole siitä enemmän vaivaa, kuin tavallisilla ihmisillä tavallisia töitä toimittaessaan, vieläpä on hänellä siitä vähemmänkin vaivaa. Ja mikä totuus ilmeneekään selvemmin kaikissa inhimillisissä ilmiöissä, kuin juuri tämä ja eikö kaikissa suurissa teoissa ole huomattavissa onnekkaan, vaivattoman työn selviä merkkiä. Osoittavathan ne meille selvästi -- ei että "tämä on vaatinut paljon vaivaa, vaan että tässä on ollut vaikuttamassa suuri voima!"...

Älä kuitenkaan käsitä minua väärin luulemalla, että tähän suureen totuuteen sisältyisi tuo nuorille ihmisille mieluinen luulo, ettei heidän muka tarvitse tehdä työtä, jos heillä vaan on neroa. Asianlaita on päinvastoin niin, että nerokas ihminen on aina työhön halukkaampi, kuin muut ihmiset, ja työssään saa hän aikaan niin paljon parempaa, ja on hän niin vähän tietoinen itsessään asuvasta jumaluudesta, että hän aikaansaamansa pitää työn ansiona ja niille, jotka häneltä kysyvät, miten hän on tullut siksi, mikä hän on, vastaa hän: "Jos minä jotakin _olen_, mitä suuresti epäilen, niin on minut sellaiseksi tehnyt työ." Näin tapasi Newton puhua ja sama lie luullakseni ylimalkaan suurten aatemiestenkin ajatus. Nerokkuuden taiteessa on tavallisesti oleminen itsetietoisempi, mutta muillakin aloilla osoittautuu se voimiensa keskittämisessä ja hallitsemisessa kestävällä, tasaisella, hyvätarkoituksellisella, onnellisella ja uskollisella työllä, samoinkuin sen suorittamisen suuren suurella ja jakamattomalla helppoudellakin. Oikeastaan ei liikuta ketään, onko hän nerokas eli ei: työtä on hänen tekeminen, oli hän sitten minkälainen tahansa; mutta levollisesti ja kestävästi; ja semmoisen työn luonnollinen ja pakoton tulos on aina juuri se, mitä Jumala häneltä vaatii ja samalla hänen parastansa. Eivät mitkään sieluntuskat eivätkä sydämen surut saata häntä mitään sen parempaa aikaan saamaan. Jos hän on suuri henki, on hän toimittava suuria tekoja, jos hän on tavallinen ihminen, saa hän aikaan jokapäiväisiä tekoja; mutta jos teot tehdään levollisesti, ovat ne aina olevat hyviä ja todellisia, jos ne taas tehdään hätäisesti ja kunnianhimoisesti, ovat ne aina vääriä, turhia ja ylenkatsottavia.

5. Huolettoman elämän viettäminen toisten luotujen veren kustannuksella soveltuu hyttysille ja merianemoneille, mutta ei ihmisille. Eivät päivät eikä elämä voi sen kautta pyhittyä ja jalostua, että vietetään ne työttöminä. Paras rukous päivän alussa on, ettemme sen hetkiä turhaan kuluttaisi; paras ruokarukous on tieto, että olemme päivällisemme rehellisesti ansainneet.

6. Työ on taistelu, jonka ihminen vastustajan kanssa suorittaa; -- sanaan "elämä" sisältyvät hänen järkensä, sielunsa ja ruumiilliset voimansa taittelemassa kysymyksien, vaikeuksien, koettelemuksien tai aineellisten voimien kanssa. Työ on suurempi- tai vähempiarvoinen aina sen mukaan, onko siinä enemmän tai vähemmän elon ainesta; -- ja hyvin tehdyssä työssä, olkoon se minkälaatuinen tahansa, on aina niin paljon järkeä ja tunnetta, kuin tarvitaan ruumiillisen voiman eheään, sopusointuiseen säännöstelyyn. Jos on puhe työn siveellisestä ja aineellisesta arvosta, on sillä aina tarkoitettava jonkun määrätyn arvoista tai laatuista työtä, aivan samoin kuin puhumme määrätystä kullan tai hopean hienopitoisuudesta. Huonoa, s.t.s. itsekästä, kokematonta ja järjetöntä työtä ei voi arvostella, se on epäiltävällä tavalla sekoitetun kullan tai murenevan raudan kaltainen.

7. Inhimillinen työ on tehtävä kunnollisesti ja perusteellisesti, koska me nyt olemme ihmisiä; -- jos me joskus toivomme tulevamme enkeleiksi, taikka jos me kerran olemme olleet tyhjäntoimittajia, ei sillä ole mitään käytännöllistä merkitystä. Nyt _olemme_ kuitenkin inhimillisiä olentoja ja meidän on vastuullamme tekeminen työtä _inhimillisesti_, s.t.s. lempeästi, rehellisesti ja vakavasti. Päätös tehdä työmme hyvin on kaiken uskonnon ainoa terveellinen perusta ja yksinomaan tämän päätöksemme sekä sen mukaan, mitä olemme tehneet, eikä uskomme mukaan, on Kristus meitä ylösnousemisessa tuomitseva, kuten hän selvin sanoin on sanonutkin (joskaan ei kukaan tätä usko).

8. Ei kukaan meistä ole niin hyvä rakennusmestari, että hän tottumuksesta tekisi ala-arvoista työtä, ja kuitenkaan minun tuntemistani, viime aikoina perustetuista rakennuksista ei ole ainoatakaan, jossa ei olisi kyllin silmiinpistävä se seikka, ettei arkkitehti eikä urakoitsija ole panneet parastansa. Tämä on nykyaikaisen työn erikoinen tunnusmerkki. Melkein kaikki entisinä aikoina tehty työ oli kovaa. Olipa se sitten lasten tai barbaarien tai talonpoikien työtä; aina oli se kuitenkin heidän parastansa. Nykyajan työssä ilmenee aina palkan kieroileminen, sen keskeyttäminen, milloin ja missä vaan sopii, sekä veltto itseensä tyytyminen, mutta ei koskaan voimaimme oikeaa ponnistamista. Älkäämme koskaan tehkö tällaista työtä! Koettakaamme voittaa kaikkinainen sen suuntainen kiusaus; älkäämme vapaehtoisesi itseämme alentako sitten taas kykenemättömyyttämme napistaksemme ja surraksemme; tunnustakaamme köyhyytemme ja karuisuutemme, mutta älkäämme pettäkö itseämme. Ei olekaan kysymys, kuinka _paljon_ meidän on tekeminen, vaan _miten_ se tulee tehdä; ei ole puhe siitä, teemmekö enemmän, vaan teemmekö paremmin.

9. Missä toimitetussa työssä on sterlingin verta arvoa, johtuu tämä siitä sterlingin vertaisesta arvosta, minkä tämän työn tekijä on sielustansa siihen pannut, olkoonpa tämän sitten vaikka kuinkakin turmellut ja häväissyt syntinen tila, joka meitä usein sentähden enemmän hämmästyttää ja kummastuttaa, kuin kaikki, mitä omasta sydämestämme löydämme, sillä se on osa persoonallisuutta, joka on meitä suurempi ja jonka pimeyttä me voimme yhtä vähän arvostella kuin seurata sitä valkeudessa.

10. Työntekijän mieltymys ja mietteet olkoot meille suurempiarvoiset kuin hänen työnsä! Hänen työnsä ei voi olla muuta kuin epätäydellistä, mutta aatteensa ja mieltymyksensä saattavat olla todellisia ja syviä.

11. Ei voi arvostella työtä kukaan, joka ei itse ole uuttera; sillä hän ei tiedä, kuinka paljo vaivaa se on vaatinut, eikä hän voi arvostella todellista intohimoa, itse intohimoja omistamatta, taikka arvostella lempeyttä, olematta itse lempeä. Vienoimpiakin luonteen vikoja ja heikkouksia voi vain se arvostella, joka itse on samallaisien vikojen kanssa kamppailut.

12. _On fyysillisesti mahdotonta olla olemassa tosi uskonnollista tietoa tai puhdasta siveellisyyttä yhdessäkään kansanluokassa, joka ei käsin leipäänsä ansaitse_.

13. Luulen, että ylempien luokkien kestävästä, olkoonpa se vaikka kuinka kömpelöstä yrityksestä tahansa, hakea ruumiillista ponnistusta jostakin hyödyllisestä toiminnasta -- sen sijaan että nyt etsivät sitä ehdottomasti huveista -- olisi äärettömän suuri voitto terveydelle ja onnelle. Olisi varmaankin paljo parempi, että gentlemanni itse niittäisi omia peltojaan, sen sijaan että ratsastelee toisten ihmisten peltojen poikki.

14. Ei ole koskaan yksikään ihminen toimittanut sellaista suuremmoista työtä, jossa ei olisi pääasiallisena henkisenä voimana vaikuttanut vaisto taikka jonka järjestely ja suunnitelma olisi säännöillä ollut määrätty tai järjen käsittämä. Senpätähden mekaaninen toiminta hävittääkin taiteen tarmoa ja samalla uskonnollista tunnetta.

Vihdoinkin ovat kaikki kansat huomaavat sen, minkä ne, jotka voimalla ja hengellä johtaen ovat heidän edeltäjänsä olleet, jo aikoja sitten ovat havainneet: että nimittäin meidän sukukuntamme voima ja hyve alkaa oman alhaisen luontomme tuntemisella ja alistumalla korkeimman olennon lakien alaiseksi. "Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" on ensimmäinen meitä itseämme koskeva totuus, mikä meidän on opittava. Ensimmäinen velvollisuutemme on viljellä maata, josta olemme tulleet: tähän työhön ja yhteyteen luontokappaleiden kanssa, johon yhteyteen se meidät johtaa, perustuvat korkeimman kykymme ja korkeimman onnemme ehdot: ilman tätä työtä on ihmisen mahdoton saavuttaa järkeä, taidetta ja rauhaa.

Mutta tätä työtä tehden -- kuten se ylevän nöyränä tyytyy ruumiilliseen kuolemaan, jossa olemme alhaisempien luotujen kaltaiset ja päivästä päivään jalolla innolla sytyttää henkisen elämän, mikä tekee meidät alhaisempia luotuja etevämmiksi -- voimme saavuttaa viisautta, rauhaa, epäitsekästä toivoa ja rakkautta sekä maan päällä että taivaassa, ja silloin meidän elämämme on todellakin vain hiukan vähäarvoisempi kuin enkelien.

15. Älkää kerrassaan milloinkaan antako tavaksi tulleen puheenparren "eroitusta tekemättömästä hyväntekeväisyydestä" pettää itseänne. Meidän ei ole käsketty ravitsemaan nälkäistä, joka on sen ansainnut, taikka ahkeraa nälkäistä tai miellyttävää taikka hyväntahtoista nälkäistä, vaan meidän on yksinkertaisesti ravitseminen yleensä nälkäisiä. On ehdottomasti totta, että joka ei tahdo työtä tehdä, hänen ei pidä syömänkään; muistakaa se, ja joka kerta, kun istutte päivällispöytään, sanokaa juhlallisesti, ennenkuin luette ruokarukouksenne: "Kuinka paljon työtä olen tänään tehnyt päivällisestäni?"

16. Maailmassa on kahdellaisia kalliita asioita: sellaisia, joita Jumala antaa meille ilmaiseksi, auringon paiste, ilma ja elämä (sekä ajallinen että ijankaikkinen elämä), ja sitten ne toiseksi kallisarvoiset asiat, jotka Hän meille antaa määrätystä maksusta; _näitä_, maallista viiniä ja maitoa voi vaan määrätyllä rahalla ostaa, eikä voi niitä koskaan saada halvemmalla. Ei petkuttamalla eikä tinkimällä voi puolesta hinnasta saada niin mitään luonnon taloudesta. Jos haluamme olla vankkoja -- niin tehkäämme työtä! Jos taas tahdomme olla nälkäisiä, niin paastotkaamme!

Jos taas onnellisia, niin olkaamme lempeitä! -- Jos tahdomme olla viisaita -- havaitkaamme ja ajatelkaamme! Vaikka voisimme tunnissa matkata sata peninkulmaa, minuutissa saada aikaan tuhat kyynärää, ei se kumminkaan tee meitä vähääkään voimakkaammiksi eikä onnellisemmiksi eikä viisaammiksi. Maailmassa on aina ollut enemmän nähtävää, kuin ihmiset ovat saattaneet huomata, vaikka he olisivat kävelleet kuinkakin hitaasti. Nopeammin käyden eivät he sitä sen paremmin näe. Vihdoinkin he ovat pian huomaavat, että heidän suuret (omasta mielestään) tilaa ja aikaa voittavat keksintönsä eivät todellisuudessa mitään voitakaan; sillä paikka ja aika ovat itsessään voittamattomat, eikä niitä sitäpaitsi pidä millään tavalla voittaakaan, vaan _käyttää_. Hullu tahtoo paikkaa ja aikaa aina lyhentää; viisas haluaa ne ensin voittaa ja sitten elähyttää. Jos tahdot niitä oikein käsittää, niin on rautatie vain keino saattaa maailmaa pienemmäksi, ja mitä siihen tulee, että nyt kykenemme puhumaan paikasta toiseen, niin onhan se kyllä hyvä ja hauskaa; mutta ajattelehan, ettei sinulla olisikaan niin mitään sanottavaa! Vihdoinkin olemme pakotetut myöntämään, mitä meidän jo aikoja sitten olisi pitänyt käsittää, että todellisesti kalliit ovat ajatus ja näkeminen eikä kulkeminen ja käyminen. Pyssynluotia ei ensinkään hyödytä se, että se saapuu pian perille, eikä ihmiselle ole haitaksi käydä hitaasti, jos hän todellisesti on ihminen. Sillä hänen kunniansa on olemisessa eikä suinkaan kävelemisessä.

"Niin, mutta rautatiet ja sähkölennätinhän ovat niin hyödyllisiä levitettäissä tietoa villeille." Kyllä, jos teillä on heille jotain annettavaa. Jollette tiedä muusta kuin rautateistä ettekä voi antaa muuta kuin vesihöyryä ja ruutia -- niin mitä hyötyä siitä on? Vaan jos teillä on jotakin muuta annettavaa, niin on rautatie vain siitä syystä hyödyksi, että se on välikappaleena sen levittämiseen, mutta herää kysymys -- mitä se muu sitten on? Onko se uskontoa? Luulen että jos sitä todellakin olisimme tahtoneet levittää, olisimme voineet sen vähemmässäkin kuin 1800 vuodessa tehdä ilman höyryäkin. Minun tietääkseni on uskonnollista opetusta enimmin annettu jalan käyden, eikä sitä voi juuri nopeammin levittääkään muulla tavalla kuin hitaasti käyden. Onko se tiedettä? Mutta mitä tiedettä -- liikkumisen, ravinnon tai lääkkeen? Hyvä! Kun sinä olet vaatettanut villin, ruokkinut nisuleivällä ja opettanut hänen vetämään jäsenensä sijoilleen -- mitä sitten? Syvenny tähän kysymykseen. Kuvittele mielessäsi, että joka este on voitettu; tee villi osalliseksi kulttuurin joka kehityksestä yhä suuremmassa määrässä; otaksu, että olet pistänyt indiaanin ahtaihin kenkiin, olet opettanut kiinalaisen tekemään wedgwoodposliinia ja maalaamaan sitä kuluvilla väreillä, että olet saanut vakuutetuiksi kaikki hindunaiset siitä, että on paljo hurskaampaa ärsyttää puolisoitansa koko heidän elämänsä ajan, kuin poltattaa itsensä heidän hautajaisissaan. Vihdoinkin, kun ajattelemme askel askeleelta eteenpäin, havaitsemme, että kaikki tosionnellisuus ja arvokkaisuus ovat meitä lähellä ja kuitenkaan emme niistä välitä, ja että niinkauvan kuin emme ole oppineet olemaan onnellisia ja jaloja, ei meillä ole indiaaneillekaan paljon sanottavaa. Kilpajuoksut ja metsästys, yöllinen seuraelämä, kallis ja väsyttävä musiikki, kallis ja haitallinen puku, harmillinen kilpaileminen asemasta, vallasta, rikkaudesta, eli joukon suosiosta, kaikki tämä loppumaton tarkoitukseton puuha, tämä tyhjän toimittaminen ilman lepoa, ovat meidän keskuudessamme nautintoja, joita meidän ei luullakseni tarvitsisi pyrkiä muille jakamaan. Kaikki todellinen ja terve ilo, joka on ihmisen saavutettavissa, on pääasiallisesti mahdollinen rauhassa saavuttaa. Ja oli semmoista iloa jo silloin, kun ihminen ensin mullasta luotiin, aivan samoin kuin nytkin. Nähdä viljan kasvavan ja kukkasten silmikoituvan, saada kyntäessä ja lapioidessa syvään huoahtaa, lukea, ajatella, rakastaa, toivoa, rukoilla -- tämä kaikki tekee ihmiset onnellisiksi; se on heille aina mahdollista; eivätkä he koskaan voi sen enempää tehdäkään. Maailman onni tai onnettomuus perustuu siihen, että nämä muutamat asiat huomaamme ja muillekin opetamme -- mutta ei millään tavalla rautaan tai lasiin tai sähköön tai höyryyn.

17. Elämän ilot ovat kaikki teitä varten. Jumala on ihmisen luonut sitä varten, että hän käyttämällä näköänsä, järkeänsä ja jäseniänsä löytäisi iloa. Ihminen epäviisaudessaan koettaa aina elää näkemättä mitään, ajattelematta mitään ja tekemättä mitään, ja tulee sillä tavalla ei ainoastaan hirviöksi, vaan vieläpä onnettomimmaksikin kaikista hirviöistä. Kaikki laiskuus ja himot, joita hän keksii, saattavat hänet vaan vielä suurempaan kurjuuteen. Jos joku ihminen nyt juuri kävelisi Parisin kaduilla havaintoja tekemässä -- kaduilla tuon kaupungin, jossa joka keksintö, jota tiede, järki ja rikkaus vain pystyvät keksimään, tuottaa tyhjäntoimittajien huveille vain kiihoketta ja vaihtelua, niin ei hän näkisi ainoitakaan rauhallisia ja onnellisia kasvoja, lukuunottamatta sellaisia alhaisesta, kovin raskasta työtä tekevästä kansaluokasta. Joka ilo, mikä saavutetaan Jumalan tahdon vastaisella tavalla, halvalla, varastamalla ja äkisti, sen sijaan että se Hänen määräyksensä mukaan olisi rehellisesti ja hitaasti ansaittava, muuttuu myrkylliseksi taakaksi ja pysyy, ilon haihduttua, painona ja päivästä päivään kasvaa sen rautapaidan kuolettava tuli. Vihan, taistelun, irstaisuuden, turhanpäiväisen tiedon ja alhaisen ylellisyyden ilot ne kaikki muuttuvat hitaiksi tuskiksi. Puhtaasta ilosta ei ihmiselle jää mitään. Eikä hänelle ole mahdollista mikään muu, kuin rehellinen rakkaus kanssaihmiseen, lakien tunto ja Jumalan ihanuus, ynnä sen lisäksi jokapäiväinen Jumalan hänelle antamien ruumiin ja sielun taipumusten käyttäminen.

18. Vaikka kuuluukin korkeimpien luontojen ylevyyteen omaksua heille määrätyt muutokset, ne osittain ymmärtää ja valmistautua niitä varten ja vieläpä niiden tulosta, jos ne, kuten tavallisesti ennen määrätyt muutoksetkin, johtavat korkeampaan tilaan, iloitakin, niin perustuu kuitenkin jokaisen ihmisen voima siihen, että se nykyaikana tyytyy kotitaloonsa ja vain sillä tavalla koettaa lähentää toivomaansa muutosta, että hän täyttää nykyisen tilansa velvollisuudet pienimpään asti.

19. Sinä olet luotu nautintoa varten. Ja elämä on täysi seikkoja, joista olet nauttiva, ellet ole liian ylpeä niistä iloitsemaan etkä liian ahne olemaan välittämättä jostakin, mikä sinulle tuottaa ainoastaan iloa. Ajattelepas, että kauniimmat kappaleet maailmassa tuottavat kaikkein vähin hyötyä; esim. riikinkukot ja liljat; minä ainakin luulen, että tämä kädessäni pitämä sulka kirjoittaa paremmin kuin riikinkukon sulka; ja Veveyn talonpojat, joiden pellot keväällä ovat liljoista valkoiset, kuin ikuisen lumen peittämä vuori, sanoivat minulle, ettei heidän heinänsä niiden vuoksi tulisi paremmiksi.

20. Missään muissa voimissa, paitsi ihmisen henkisissä, ei voi tulla kysymykseen, mikä elämä on ja mikä ei. Elintunne, olkoon se sitten vegetabiilinen tai animaalinen, voi joutua niin suureen heikkouteen, että sen olemassaolo käy epäilyttäväksi; mutta jos se yleensä on huomattavissa, niin on se selvästikin semmoisenaan havaittava. Ei mitään jäljentämistä tai uskottamista voi erehdyksestäkään pitää oikeana elämänä; ei mikään mekanismi tai galvanismi saata sen sijaa anastaa; ei mikään yhdennäköisyys ole niin silmiinpistävä, että se voisi arvostelua erehdyttää.

Usein kyllä sattuu olemaan yhdennäköisyyttä, jota ihmisen mielikuvitus mielellään suurentaa, kadottamatta kuitenkaan näkyvistä hetkeksikään elottomien asioiden oikeata luonnetta, mikä niitä elähyttää; se päinvastoin iloitsee omasta äärettömästä elämästään, joka pilville antaa värityksen, ilahuttaa laineet ja antaa kallioille kaikunsa.

Mutta niin pian kun olemme ihmisvoimien kanssa tekemisissä, huomaamme heti, että edessämme on kaksinaisolento. Hänen olemuksensa suurempi osa näyttää olevan epä-alkuperäistä toisintoa; se on ihmiselle vaaraksi, ellei hän siitä vapaudu ja kiellä sitä. Hänellä on siis oikea ja väärä usko, (jota tavallisesti sanotaan kait eläväksi ja kuolleeksi, teeskennellyksi ja teeskentelemättömäksi). Hänellä on todellinen ja väärä toivo, todellinen ja väärä rakkaus, ja lopullisesti todellinen ja väärä elämä. Hänen todellinen elämänsä on, kuten alhaisilla orgaanisilla olennoillakin, se riippumaton voima, minkä avulla hän ulkonaiset asiat muodostaa ja hallitsee; omistamisen voima, joka kaiken hänen ympärillänsä olevan muuttaa ravinnokseen tai keinokseen; joka nöyrästi ja kuuliaisesti saattaa kuunnella ja seurata etevämmän järjen johtoa, mutta ei koskaan luovu omasta ratkaisevan vaikutinperusteensa auktoriteetista, tahdosta, joka tahto kykenee sekä tottelemaan että vastustamaan. Hänen väärä elämänsä on todellisuudessa vaan kuolemantila, kangistuminen, mutta se on sentään toimiva, vaikka ei voisikaan sanoa sen elähyttävän eikä sitä ole aina helppo eroittaa oikeasta elämästä. Se on tuo tottumuksen ja sattuman elämä, jossa useat meistä viettävät ajastaan suurimman osan; se elämä, jossa teemme mitä emme aijo, puhumme, mitä emme tarkoita ja hyväksymme, mitä emme ymmärrä; se elämä, jonka tulee sortamaan ja muovailemaan ulkonaisten seikkojen paino, sen sijaan että se omaksuisi ne; sen sijaan että elähyttävän kasteen alaisena kasvaisi ja kukoistaisi, jäätyy se huuraan ja suhteutuu oikeaan elämään niinkuin vesa puuhun -- se vieraiden ajatuksien ja tottumuksien kiteytynyt yhteenkutistuminen, hauras, vastahakoinen ja jäinen, joka ei voi taipua eikä kasvaa, mutta jonka täytyy tulla murskatuksi ja sirpaleiksi lyödyksi, jos se on meille esteeksi. Kaikki ihmiset ovat jossain määrin tälle jäähtymiselle alttiit; kaikki ovat ikäänkuin painostavan aineen raskauttamat ja niinkuin kuoren peittämät; mutta jos heissä on oikeata elämää, puhkaisevat he tämän kuoren aina uudelleen suuremmoisin repäisemin, kunnes ne, kuten koivussa tummat syyt, todistavat yksinomaan hänen sisällisestä voimastaan. Kaikista parhaidenkin ihmisten ponnistuksista huolimatta kuluu heidän olemuksestaan paljon unentapaisesti; he liikkuvat, he pelaavat osansa tyydyttävästi kanssauneksijoidensa mielestä, mutta he eivät ole selvästi tietoisia siitä, mitä heidän ympärillään tai heissä itsessään on, ja ovat toisia kohtaan sokeita ja toisia kohtaan vastaanottamattomia.

21. Kokemattomalle on sanoin vaikea selittää, mimmoisen jumalallisen leiman toimiva hurskaus ja rakkaus lyö kovimpiinkin ja koleimpiin kasvoihin, ja miten heijastavalla valolla se ne ympäröi, sekä minkälaisen varjon niiden katoaminen heittää suloisimmillekin kasvoille. Ei ole hyvettä, jonka harjoittaminen ei kasvonpiirteille heti antaisi uutta kauneutta.

22. Puhuinpa kuninkaista tai syvistä riveistä, niin on vankka vakuutukseni se, että ihmisen luonto on jotakin jaloa ja kaunista eikä mitään epäpuhdasta ja alhaista. Ihmisten syntiä pidän sairautena, enkä heidän luontonaan, siis vältettävissä olevana vähämielisyytenä, eikä välttämättömyytenä, johon yksinkertaisesti on alistuminen. Jopa asiain pahimmillakin ollessa sittenkin ihailen ihmisen luonnon saavutettavissa olevaa ylevyyttä. Pidän ihmisen luonnon jalona ja huomaan sen vielä jalommaksi kuin ajattelinkaan. Sitä vastoin ne, jotka pitävät sen alhaisena, huomaavat sen vielä alhaisemmaksi, kuin odottivatkaan: sillä se on rajaton, kykenevä rajattomasti kohoamaan ja rajattomasti lankeemaan, mutta sen sisäinen olemus -- ja pysy kansani lujana uskossa -- se se on ylevyyttä eikä turmiota.