Part 4

Paikka sama. Huone Theseon hovilinnassa.

(Theseus, Hippolyta, Philostrate, hoviherroja ja seuralaisia tulee.)

HIPPOLYTA. Tuo, mitä kertovat nuo rakastajat, On kummaa.

THESEUS. Kummaa enemmän kuin totta. Nuo vanhat tarinat ja noidan ilveet Ei minuun pysty. Rakkailla ja hulluill' On aivot tuliset ja kuvas-aisti Niin haaveikas, ett' enemmän se huomaa, Kuin mitä käsittää voi kylmä järki. Runooja, lempijä ja hullu, kaikki Ne kuvitust' on pelkkää. Hullu näkee Piruja enemmän kuin hornan täyden; On yhtä pöhkö lempijä: hän näkee Helenan sulon mustalaisessakin. Runoojan silmä hourun lailla pyörii, Maast' iskee taivoon, taivost' alas maahan, Ja aina miten kuvas-aisti poikii Jotakin outoa, niin muodostaa sen Runoojan kynä, nimin nimittääpi Ja oloon pukee tyhjän leijukuvan. Niin valtavat on kuvas-aistin kujeet, Ett' ilon jonkinlaisen jos se huomaa, Se heti myöskin ilon tuojan näkee. Ja yössä mielesi jos kauhistuu, Niin pensaskin se karhuks muodostuu.

HIPPOLYTA. Mut nämä öiset tapahtumat kaikki Ja koko heidän mielenmuutoksensa Enempää on kuin kuvas-aistin luomaa, Ja siitä kasvaa suurta, pysyväistä, Mut ihmeellistä sittenkin ja kummaa.

THESEUS. Tuoss' ilon hurmaamina tulevat he. (Lysander, Demetrius, Hermia ja Helena tulevat.) Iloa, ystävät, ja onnea Ja hauskaa lempiaikaa ainaiseksi!

LYSANDER. Siunatkoon vielä suuremp' onni teidän Pöytänne, vuoteenne ja askeleenne!

THESEUS. Niin. Eikö iloja ja karkeloita, Mill' iltaisesta maatapanon aikaan Nää kolme pitkää tiimaa viettäisimme? Miss' on tuo meidän ilomestarimme? Hupia eikö? Eikö näytelmää, Mi lientäis tämän piinahetken tuskaa? Hoi, Philostrate!

PHILOSTRATE. Armollinen herra!

THESEUS. Mit' ajanviettoa on täksi illaks? Hyppyä? Soitantoa? Hidast' aikaa Hilastamalla täytyy peijata.

PHILOSTRATE. Täss' olis näytelmien luettelo. Mink' ensin niistä haluatte nähdä?

(Antaa paperin.)

THESEUS (lukee). "Kentaurein kanssa taistelu, min laulaa Kuohilas Ateenasta harpun myötä." Ei sitä! Armaalleni jo sen kerroin Setäni, Herkuleksen, kunniaksi. "Humaltuneiden bakkanaalein raivo, Jotk' Orpheus runoilijan raatelivat." Kulunut kappal; näyteltiin, kun viimein Thebestä voittajana palasin. "Yhdeksän Muusan surulaulu siitä, Ett' Oppi äsken kerjuudessa kuoli." Pureva, moittelias pilkkaruno, Hääjuhlan kunniaksi sopimaton. "Ikävän lyhyt näytös Pyramosta Ja Thisbestä: yks surullinen pila." Ikävän lyhyt! Surullinen pila! Se on kuin kuumaa jäätä, mustaa lunta. Sopua tästä epäsovust' etsi.

PHILOSTRATE. Se kappal tuskin kymmentä on sanaa; Niin lyhyttä en toista ole nähnyt. Mut kymmenen on sanaa siinä liikaa. Ja ikävä se on: ei järki-puhett', Ei kelpo näyttelijää näytelmässä. Ja surullinen on se, hyvä prinssi: Pyramus siinä tappaa itsensä. Näin sitä harjoiteltavan, ja myönnän Ett' itkinkin, mut iloisempaa kyynelt' Ei ilminaurusta lie vuodatettu.

THESEUS. Ja keitä ovat näyttelijät sitten?

PHILOSTRATE. Työkansaa kovakouraist' Ateenasta, Jotk' ennen eivät hautoneet lie päätään, Mut tylsää muistiaan nyt juhlaksenne Täll' ovat näytelmällä vaivanneet.

THESEUS. Me tahdomme sen kuulla.

PHILOSTRATE. Ai ai, herra; Ei teille sovi se; sen olen kuullut; Se joutavaa on, jonkin joutavaa; Jos ette mieli nähdä, kuinka on se Mieliksi teille pitkäks venytetty Ja vaivall' opittu.

THESEUS. Sen tahdon nähdä. Ei yksinkertaisten ja uskollisten Saa tarjousta koskaan halveksia. -- Tuo heidät tänne' -- Istukaahan, naiset!

(Phllostrate menee.)

HIPPOLYTA. En nähdä voi, kuin kurja kiusaantuu Ja uskollinen uupuu taakkans' alle.

THESEUS. Sit' armas, ei sun tarvitsekaan nähdä.

HIPPOLYTA. Hän sanoo, ett' on huono heillä kunto.

THESEUS. Sen kunnokkaampi huonosta on kiittää. Huvimme olkoon verhoon peittää erheet Jos puutteellist' on köyhän kunnioitus, Mies jalo tahtoon katsoo eikä taitoon. Jos minne tulin, tervehdykseks oli Suur'oppineilla puheet valmihina. Vavisten seisoivat he, kalpein kasvoin, Ja puolilauseessa jo häkeltyivät; Opittu läksy pelvost' istui kurkkuun, He mykistyivät kokonaan, ja minä Jäin tervehdyksettä. Mua usko, armas, Vait'olo tuo jo lausuu tervehdyksen, Ja hiljainen ja kaino kunnioitus Enemmän puhuu kuin tuon korskailevan Puhujataidon kärkäs lörppäkieli. Tuo alttius ja mykkä suoruus vain Minust' on vaietessaan puheliain.

(Philostrate palajaa.)

PHILOSTRATE. Jos suvaitsette, prologi on valmis.

THESEUS. Se tulkoon.

(Torventoitotuksia.) (Prologi tulee.)

PROLOGI. "Jos teitä loukkaamme, niin parastaan Jokainen meistä tahtoo teille näyttää. Täst' älkää suuttuko siis ollenkaan, Me tehtävämme tahdomme vaan täyttää. Tulimme kiusaks vaan, se tietäkää, Huvinne vuoks ei laisinkaan. Siis luulkaa Min luulettenkin. Kehnoa on tää, Ja luultavasti kadutten. Mut kuulkaa: Nyt alkaa näytäntö; kun näette sen, Niin tiedätten min tietää tahdotten."

THESEUS. Tuo mies ei ole turhan tarkka, hän.

LYSANDER. Hän ajelee kuin äksyä varsaa; ei ymmärrä sanoa: ptruu, humma! Hyvä opetus, armollinen herra: ei puhumisesta, jos ei puhu oikein.

HIPPOLYTA. Toden totta, hän soittelee prologiaan kuin lapsi huilua: ääntä siitä lähtee, mutta taito puuttuu.

THESEUS. Tuo puhe on kuin hämmentynyt vyyhti: Ei mikään paikka rikki, mutta kaikki On epäkunnossa. Ken tulee tuossa?

(Pyramus ja Thisbe, Muuri, Kuutama ja Jalopeura astuvat äänettöminä esiin.)

PROLOGI. "Te tästä kenties ihmetyksiin jäätte, Mut totuus vihdoin kaikki selvittää. Tuo mies on Pyramus, se tietäkäätte, Ja Thisbe tämä kaunis rouva, tää. Tuo miesi tuossa savi-iskoksessa Se häijy Muuri on, jok' erottaa Nuo lempijät, ja jonka rakosessa Voi rakkaat toisillensa kuiskuttaa. Tuo, jolla lyhty, koira, pensas on, Esittää Kuutamaa: näet, kuutamalla Nuo rakastajat lemmen liittohon Rupeevat Ninon haudan kompuralla. Tuo hirmu-otus kuvaa Jalopeuraa, Jot' uskollinen Thisbe kammoaa Ja pakeneekin, kun on ilman seuraa, Ja paetessaan vaipan pudottaa, Min jalopeuran veriturpa tahraa. Pyramus tulee, sulho kaunis, hoikka, Ja löytää Thisben vaipan murhatun; Ja syvään sydämmeensä syöksee poika Nyt säilän syyllisen ja kirotun. Ja Thisbe alla silkkiäis- on puun Ja tikariinsa syöksyy. Kaiken muun Sen teille kertoo tämä lempiseura Ja Muuri, Kuutama ja Jalopeura."

(Prologi, Thisbe, Jalopeura ja Kuutama poistuvat.)

THESEUS. Sep' ihmett' on, jos jalopeura puhuu.

DEMETRIUS. Mitä ihmettä se on; voineehan jalopeura tehdä sen, minkä moni aasikin tekee.

MUURI. "Niin tapahtuu nyt tässä näytelmässä, Ett' olen minä, Kirso, muuri tässä Ja muuri moinen -- sanoa sen voin -- Joss' ompi reikä eli halkioin, Johonka salass' usein Thisbe saapi Ja Pyramuksen kanssa kuiskuttaapi. Tää savi ja tää iskos näyttää juuri, Ett' olen minä toden totta muuri. Ja tässä reiän näätte, tään ja tään, Jost' armaat kuiskailevat keskenään."

THESEUS. Voiko paremmin puhua puuta ja heinää?

DEMETRIUS. Se on sukkelin välimerkki, minkä koskaan olen kuullut puhuvan.

THESEUS. Nyt käv Pyramus muuriin käsiksi. Hiljaa!

PYRAMUS. "Yö mustapintainen! Oi, julma yö! Oi, yö, jok' aina tulet päivän päästä! Oi, yö, oi, yö, mun tuskiani säästä! Sanansa, oi, ma pelkään, Thisbe syö. -- Ja sinä, muuri! Rakas, armas muuri, Jok' olet mun ja hänen kotiaan, Sä, muuri, muuri, rakas, armas muuri, Tuo tänne reikäs, että nähdä saan. (Muuri nostaa sormensa.) Oi, kiitos! Zeus sua kaitkoon, muuri kulta! Mut mitä nään? En nää ma Thisbeäin. Oi, häijy muuri, auvon peität multa! Kivesi kiroan, kun narraat näin."

THESEUS. Minusta pitäisi muurin, koska sillä on tunto, kirota häntä takaisin.

PYRAMUS. Ei maakaan, herra, ei hänen sitä pidä. "Narraat näin" on Thisben replikka; hänen pitää nyt tulla esiin, ja minun pitää häntä vakoilla tästä reiästä. Saattepa nähdä, että käy ihan niin kuin sanon. Kas, tuossa hän jo tulee!

(Thisbe tulee.)

THISBE. "Oi, muuri, tuskiani usein kuulet, Kun Pyramostani mun erotat; Ja kiviäs nää kirsimarja-huulet Ja iskostasi usein muiskaavat."

PYRAMUS. "Ma äänen nään; nyt reikään etsin tien Ja katson, josko Thisben kasvot kuulen. Thisbe!"

THISBE. "Mun kultani se on, ma luulen."

PYRAMUS. "Niin luule mitäs luulet; kultas lien, Ja kuin Limander minä sua lemmin."

THISBE. "Ja minä niinkuin Helena sua hemmin."

PYRAMUS. "Niin rakas Prokokaan ei Skephalulle."

THISBE. "Kuin Proko Skephalulle, sinä mulle."

PYRAMUS. "Tään reiän kautta suukko mulle suo."

THISBE. "Niin, sinä sit' et saa, vaan muuri tuo."

PYRAMUS. "Nyt Miinan haudallenko seuraat mua?"

THISBE. "Jos elän taikka kuolen, seuraan sua."

MUURI. "Ja näin nyt muuri tehtävänsä kuittaa, Ja menojaan nyt muuri mennä suittaa."

(Muuri, Pyramus ja Thisbe poistuvat.)

THESEUS. Nyt on siis sulku poissa naapurien väliltä.

DEMETRIUS. Ei muuta neuvoa, kun seinilläkin on korvat.

HIPPOLYTA. Tuommoisia tyhmyyksiä en ole ikänäni kuullut.

THESEUS. Parhaat tätä lajia ovat vaan varjoja, eivätkä huonoimmatkaan ole sen huonompia, jos mielikuvitus vähän auttelee.

HIPPOLYTA. Niin, teidän mielikuvituksenne eikä heidän.

THESEUS. Jos me emme heistä sen pahempaa kuvittele, kuin mitä he itse itsestään kuvittelevat, niin voivat he käydä verrattomista miehistä. Kas, tuossa kaksi jaloa eläintä, Kuu ja Jalopeura.

(Jalopeura ja Kuutama tulevat.)

JALOPEURA "Te armaat naiset, jotka vapisette, Jos pisku hiiren-otus maassa kiljuu, Nyt kenties säikytte ja kalpenette, Kun Jalopeura raivoss' aivan viljuu. Min' olen Puutiainen, hyvä seura, En koiras- enkä naaras-jalopeura; Jos tässä jalopeuraks äityisin, Niin hengestäni ehkä pääsisin."

THESEUS. Kohtelias peto ja hyvin tunnollinen.

DEMETRIUS. Niin, siitä pedosta saattaa todellakin pettyä.

LYSANDER. Tuolla jalopeuralla on oikea ketun rohkeus.

THESEUS. Niin oikein; ja hanhen äly.

DEMETRIUS. Ei maarinkaan; sillä hänen rohkeutensa ei voita hänen älyään, mutta kettu voittaa hanhen.

THESEUS. Mutta varmaan hänen älynsäkään ei voita hänen rohkeuttaan, sillä hanhi ei voita kettua. No niin, mutta jääköön se asia hänen älyttäväkseen, ja kuunnelkaamme kuuta.

KUUTAMA. "Tää lyhty kuvaa sarvipäätä kuuta."

DEMETRIUS. Hänellä olisi pitänyt olla sarvet päässä.

THESEUS. Hän on täysikuu: sarvet ovat näkymättöminä kehässä.

KUUTAMA. "Tää lyhty kuvaa sarvipäätä kuuta; Ja minä olen miesi kuussa, minä."

THESEUS. Se on suurin erehdys kaikista. Miehenhän pitäisi olla lyhdyssä; kuinka hän muuten voi olla miesi kuussa.

DEMETRIUS. Hän ei tohdi valkean tähden; sillä, nähkääs, se on jo muutenkin himmenemään päin.

HIPPOLYTA. Olen kyllästynyt tuohon kuuhun; soisin, että se vaihtuisi.

THESEUS. Hänen pienestä älynsä valosta näkyy, että hän on vähenemässä; mutta kohteliaisuuden ja järjestyksen tähden täytyy meidän kestää loppuun asti.

LYSANDER. Jatka, kuu!

KUUTAMA. Kaikki, mitä minulla on sanottavaa teille, on se, että sanon teille, että lyhty on kuu, minä olen miesi kuussa, tämä orjantappurapensas on minun orjantappurapensaani ja tämä koira on minun koirani.

DEMETRIUS. Mutta tuon kaiken pitäisi olla lyhdyssä, sillä kaikkihan nuo ovat kuussa. Mutta vait! Tuossa tulee Thisbe.

(Thisbe tulee.)

THISBE. "Tää Miinan hauta on. Mut miss' on armas."

JALOPEURA. "Uu-uu-uu-".

(Jalopeura karjuu; Thisbe pakenee.)

DEMETRIUS. Hyvin karjuttu, jalopeura.

THESEUS. Hyvin juostu, Thisbe.

HIPPOLYTA. Hyvin loistettu, kuu. -- Tosiaankin, tuo kuu loistaa sangen sievästi.

(Jalopeura repii rikki Thisben vaipan ja poistuu.)

THESEUS. Hyvin revitty, jalopeura.

DEMETRIUS. Ja sitten tuli Pyramus.

LYSANDER. Ja sitten katosi jalopeura.

(Pyramus tulee)

PYRAMUS. "Oi, kiitos, kuu, sun päivänvalostas, Ja kiitos, että kirkkaat sätees paistaa! Sun lämpimässä kultaloisteessas Saan armaan Thisben näköpäitä maistaa."

"Voi, hirveää! Mit' ompi tää? Voi, mikä tuska karvas! Kas, silmä, kas! Voi, laupias! Oi, kultanuppu armas! Ma vaippas sun Näen tahratun; Nyt, raivottaret, tänne, Ja leikelkää Ja repikää Ja riistäkää Pois elämäni jänne!"

THESEUS. Tuopa voihkina ja rakkaan ystävän kuolema melkein voisivat tehdä ihmisen surunvoittoiseksi.

HIPPOLYTA. Toden totta, minun tulee sääli tuota miestä.

PYRAMUS. "Miks, luonto, jalopeuran loit sa vainen, Kosk' armahani raiskata se voi, Jok' on -- ei, ei -- jok' oli kauniin nainen, Mik' eli täällä, elpyi, söi ja joi."

"Oi, kyynel, oi, Nyt huppeloi! Käy, miekka, rintaan päin nyt! Tuoss' sydän on Mun, Pyramon! Näin kuolen, näin, näin, näin nyt. Jo kuolinkin, Pois erkanin, Jo lensin taivaan puoleen. Ei liiku suu. Pois tiehes, kuu! Nyt kuolen, kuolen, kuolen."

(Kuolee. Kuutama poistuu.)

THESEUS. Niin, nyt hän kuoli, mies kulu.

LYSANDER. Eikä maksa nyt kuoliotakaan.

THESEUS. Mutta kaluseppä voi kulusta vielä tehdä kalun.

HIPPOLYTA. No, mutta kuutama lähtee pois, ennenkuin Thisbe palajaa ja löytää armaansa.

THESEUS. Hän löytää hänet tähtien valossa. Tuossa hän jo tulee, ja hänen voihkinaansa kappale päättyy.

(Thisbe tulee.)

HIPPOLYTA. Minusta sen ei tarvitsisi olla pitkä tuollaisen Pyramon vuoksi. Toivon että hän suorittaa asiansa lyhyesti.

DEMETRIUS. Tomun hiukekin vaa'assa jo ratkaisee, kumpi on parempi, Pyramusko vai Thisbe: toinen mieheksi, Jumala nähköön, toinen naiseksi, Jumala paratkoon.

LYSANDER. Hän on jo hänet keksinyt suloisilla silmillänsä.

DEMETRIUS. Ja nyt hän voihkii seuraavaisesti:

THISBE.

Nukutko jo? Vai kuolitko, Mun kyyhkyni? Kies' auta! Oi, äännähän! On kuollut hän, Ja silmät peittää hauta. Ma onneton! Kaikk' mennyt on: Sen poski mesinukka Ja lilja-suu Ja muoto muu Ja nenä niinkuin kukka. Oi, siskoset, Te kolmoset, Nyt peskää käsiänne Verissä mun, Mult' armaan kun Te veitte sipsillänne! Vait, kieli, vait! -- Nyt, miekka, kait Sa tahdot rintaa syödä. Hyvästi vaan! Nyt kuolemaan! Hyv' yötä, yötä, yötä!

(Kuolee.)

THESEUS. Kuutama ja jalopeura ovat jääneet jäljelle kuolleita hautaamaan.

DEMETRIUS. Niin, ja muuri myöskin.

PULMA. Ei suinkaan; vakuutan, että muuri on revittty maahan, joka erotti heidän vanhempansa. Suvaitsetteko katsella epilogia tai kuulla bergomaski-tanssia, jota kaksi meidän miehistä hyppelee?

THESEUS. Ei mitään epilogia, sitä pyydän. Kappaleenne ei kaipaa puolustusta. Älkää puolustelko! Kun näyttelijät ovat kaikki kuolleet, ei ole ketään moitittavaa. Totisesti, jos tämän kirjoittaja olisi näytellyt Pyramuksena ja hirttäytynyt Thisben sukkanauhaan, niin olisi tästä tullut kaunis murhenäytelmä; ja kaunishan se tosin nytkin on ja sangen hyvin toimitettu. Mutta tuokaa nyt se bergomaski-tanssinne nähtäväksi, ja jättäkää koko epilogi.

(Tanssia.)

THESEUS. Yön rautakieli soi jo kahtatoista. Levolle, rakkaat! Mörkö-aika joutuu. Makaamme aamull' ehkä liian kauan, Näin pitkälle kun yötä valvomme. Mut jouduttipa sentään hidast' yötä Tuo paksu ilve. Ystävät, nyt maata! Ja neljätoista päivää yhtenään Huveilla tätä juhlaa vietetään.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

(Puck tulee.)

PUCK.

Tiiker' ärjyy nälissänsä, Susi kuuta ulvoo nyt, Työmies kuorsaa pirtissänsä Päivän töistä väsynyt. Arinassa hiilos hohkaa, Huhkain huutaa, valittaa, Sairas tuskissansa ohkaa, Lähtöänsä valmistaa. Tähän aikaan yöstä itse Haudatkin ne aukenee, Kirkkotarhan ympäritse Aavehet ne astelee. Ja me, keijut, kiertelemme Valjakkoa kuuttaren, Aurinkoa pakenemme Pimeässä hiipien. Nyt on iloa: ei tohdi Hiirikään nyt hiiskahtaa. Itse käyn ma luutaan kohti, Rikat työnnän oven taa.

(Oberon ja Titania seurueineen tulevat.)

OBERON.

Valaiskaa nyt päivän suussa Himmeäksi sali tää! Keveään kuin lintu puussa, Keijukaiset, hyppikää! Lauluani noudatelkaa, Laulakaa ja sipsutelkaa!

TITANIA.

Kanteloiset helkkymään, Joka sanaa säistämään! Käsikkäin nyt laulelkaamme, Tämä seutu siunatkaamme.

(Laulua ja tanssia.)

OBERON.

Ja nyt, ketjut, talo tää Aamukoihin kierrelkää. Paras vihkivuode sen Onnen saakoon ijäisen. Suuri olkoon lasten luku, Siunatuksi tulkoon suku. Nämä kolmet aviot Ikilemmess' olkohot. Luonnon käs' ei heihin saa Tahraa pienint' istuttaa, Ett'ei heimoon syntyis lasta Velhon luomaa vaihdokasta, Viirusilmää, ristisuuta Taikka viallista muuta. Teillenne te valakaa Nurmen kastett' ihanaa, Linnan joka huonehellen Siunausta toivotellen, Että rauha taloss' olkoon, Isännälle onni tulkoon. Pois nyt vaan Joutuisaan! Aamukoissa kohdataan.

(Oberon ja Titania seurueineen lähtevät.)

PUCK.

Jos me haamut loukkaamme, Meille anteeks suokaatte; Luulkaa, että nukahtain Näkyjä nyt näitte vain, Että tämä heikko ilvi On vaan tyhjä unipilvi. Soimata meit' ette saa. Toiste näätte parempaa. Jos nyt moitteest' ansiotta Pääsemme, niin toden totta Vasta teemme paremmin, -- Kunnon Puck sen lupaakin, Eikä mieli sanaans' syödä. Hyvää yötä, hyvää yötä! Kätten pauketta nyt vaan! Puck hän pysyy sanassaan.

(Poistuu.)