Part 4

Myllärin avulla kannettiin kanootteja kivenheiton matka sen pikku niemen toiselle rannalle, jossa mylly oli. Me nyykäytimme ystävälliset jäähyväset ukolle ja jatkoimme matkaa ihan tyytyväisinä levähdykseemme, sillä nyt oli ponnistettava kaikki voimat, jos mielimme päästä ylös siitä koskesta, joka oli edessämme. Uusi vastus kohtasi meitä sinne päästyämme. Vesi oli niin alhaalla, että emme voineet ajatellakaan ylös soutamista. Siinä oli vain kaksi ehtoa valittavana: joko kantaa kanootit pitkin oikein pahakulkuista, jyrkkää rantaa taikkapa kaalaten vetää ne ylös. Me valitsimme viimemainitun keinon. Matkalla oli ollut puhetta erilaisten jalkimiemme suuremmasta tai vähemmästä käytöllisyydestä ja tähän asti olivat rasvanahkaiset puolisaappaat vedenpitävyytensä tähden vieneet voiton pieksuilta, koska niillä voitiin vetisillä rannoilla astua pois kanootista jalkojen kastumatta. Mutta nyt näkyi, miten käytännölliset pieksut ovat, sillä yht’äkkiä olivat ne ja sukat riisuttuina rannalle ja niiden isännän ei tarvinnut aristella jalkainsa kastumista hypiskellessään kiveltä kivelle tai kaalellessaan pitkin rantaa auttelemassa kanoottia kivien ohitse, kuin kumppani kiipeillen rannalla yli kivien ja pensaiden veti sitä eteen päin nuorasta. Puuhaileminen kahden kanootin kanssa oli aika väsyttävä työ ja ennen, kuin selvisimme koskesta, juoksi hiki virtoina pitkin kasvoja. Siispä, saatuamme viimein molemmat kanootit turvaan, vaivuimme kuumina ja väsyneinä, mutta iloisina kuin pari koulupoikaa sammaliselle vuoren rinteelle nauttimaan täysin määrin kesäauringon paistetta, aaltojen iloisia leikkiä ja lepoa ulkona luonnossa.

Me lähestyimme nyt sitä kannasta, joka erotti meitä Vuoksesta. Kapeimmasta paikasta se oli tuskin enemmän kuin kilometrin levyinen, mutta siinä ei ollut mitään tietä eikä polkua tiheän metsän läpi, joka peitti molempain rantojen välistä taivalta. Sen tähden ohjasimme Kääntymän kylään, josta tosin oli 5 kilometriä matkaa Kaltovedenmaahan, Vuoksen lahden rantaan, mutta siitä kävi kuljettaa kanootteja hevosella ja kärryillä hyvää maantietä myöten. Saavuttua rantaan ei kauan kestänytkään, kuin jo olimme saaneet tingityksi veturin aluksille. Täällä oltiin jo tottuneita näihin kanoottiretkiin. Muutamia päiviä sitte oli viety koko matkue — se, josta myllyllä olimme kuulleet — kannaksen poikki, ja aina siitä asti, kuin ensimmäinen kanootti pari vuotta sitte nähtiin näillä vesillä, oli joka kesä yhä uusia matkueita tullut Kääntymän rantaan. Sill'aikaa, kuin hevosta tuotiin niityltä, jossa sitä kyllä olisi tarvittu heinänkorjuussa, vaan josta se ihan vitkastelematta käytiin ottamassa pois tilapäisen ansion lähden — omituinen tapa lahjoitusmaa-seutujen karjalaisilla — istuimme ylhäällä kauppiaan hyvästi rakennetussa tuvassa, syöden hyvällä halulla maitoa, voileipää ja munia; täälläkin oltiin tottuneita ottamaan vastaan kanoottimies-virtaa.

Kohta jouduttauduimme taas kanoottien luo valvomaan niiden sovitusta kärryille. Kyytimiehemme oli jo tottunut sellaiseen kyyditsemiseen. Kaksi vuotia sitte oli hän ollut kuljettamassa ensimmäistä tämän laatuista kuormaa; silloin oli kanootit nuoritettu poikittain nelipyöräisille kärryille, mutta hevonen, peljästyen sivuille kauas pistäviä keuloja, oli laukannut metsään koko kuormineen. Kaikki oli kuitenkin päättynyt hyvin ja viimein saatu kanootit eheinä Vuokselle. Seuraavalla kerralla oli käytetty kaksipyöräisiä kärryjä, kahdet peräkkäin, ja niille nuoritettu kanootit pitkittäin, pistellen pehmeitä heinäsäkkejä väliin suojelemaan niitä hankautumiselta. Nyt koetettiin uutta keinoa; nelipyöräisiin kärryihin sidottiin korin laitoihin poikittain kaksi seivästä ja sille kanootit asetettiin alas suin rinnakkain seipäille.

Viimeinkin olimme valmiit ja pikku matkueemme läksi liikkeelle. Kyytimiehemme, tyypiltään oikea karjalainen, hennon näköinen ja sukkela, kasvot soikeat ja silmät elelehtävät, västisillään ja paitahihasillaan, kuten oikean rahtimiehen sopii, ryhtyi heti puhelemaan meidän kanssamme, kyseli uutisia, varsinkin valtiollisia, ja näytti omasta puolestaan katsovan sotaa yksinkertaisimmaksi kaikkein vaikeuksien selvitykseksi.

Aurinko alkoi lähetä laskuansa. Me istuimme taas kanooteissa, tällä kertaa Vuoksella; nyt laskimme erittäin kapeaan salmeen, jossa rehevällä, kattona yllämme kaarehtivalla rantain kasvimaailmalla tuskin oli tilaa katsella kuvaansa, ja sitte... itsestään vaipui airo veneen laitaa vasten, katseltiin katselemistamme. Edessämme oli pieni, peilityyni selkä tai pikemmin järvi ja ympärillä joka taholla mitä ihanimmat rannat. Vuoksen laskusta 1857 oli alkuperäisen, vanhan, korkean, havumetsää kasvavan rannan alle muodostunut uusi matalampi ranta, josta oli vuosien kuluessa kasvanut leppiä, niin pitkiä ja muhkeita, että ne nyt olivat läpipääsemättömänä muurina ja yhdessä tumman takapohjansa kanssa melkein toteuttivat kuvan, joka kunkin mielessä oli syntynyt ikimetsästä. Viettävää polkua myöten astui alas metsästä muutamia lehmiä ja paimentytön huutelua kuului, muuten oli ihan hiljaista: siinä rauhan ja sopusoinnun viehättävä kuva. Siispä me nyt olimme Vuoksella ja keskellä jokiluontoa! Poissa olivat kivikkorannat, korkeain saarien sijassa oli pieniä, viheriöiviä ryhmiä, jotka kukkakimppujen kaltaisina nousivat vedestä ja lehtevyydellänsä kätkivät rantakivikkoa. Leppien tiheä lehdistö ei päästänyt mitään katsetta ulkomaailmasta tunkeutumaan niiden pimennon lävitse. Viileä iltailma salli soutaa nopeammin; kohta oli suuri Kuparsaaren selkä Antrean pitäjässä jäänyt jäljellemme; kolmepeninkulmainen päivänmatkamme oli tehty ilman ponnistusta ja me laskimme nyt Hopeaniemen ystävällistä rantaa kohti. Otimme kanooteista, mitä tarvitsimme, käänsimme ne alassuin ja astuimme ylös taloon. Se oli harmaa, hyvin suuri rakennus, rumasti ulkohuoneiden keskellä, kuten näillä seuduin aina rakennetaan, ilman puutarhan tai edes kyökkitarhan nimellistäkään. Emäntä kuitenkin otti meitä ystävällisesti vastaan, ollen nähtävästi utelias kuulemaan uutisia; meidät vietiin suureen tupaan. Eräässä nurkassa makasi monta henkilöä suuressa sängyssä, toisia penkillä ikkunan alla; uunin luona asustivat kanat, ja kuinka monta asujanta seinän raoissa piili, oli mahdoton arvata.

Me kuitenkin söimme illallisemme tuvassa. Suuri posliinituoppi maitoa asetettiin pöydälle ja sen viereen kaksi puulusikkaa, siinä koko kalusto. Laittaessa sitte kakao-seoitusta huomattiin puulusikat liian suuriksi kuppeihin ja meidän täytyi hämmennellä puukoilla; talouskaluihin nähden ei olla turmeltuneita näissä seuduissa. Talo on jotenkin toisensa kaltainen tähän katsoen, kestikievarit kuitenkin poikkeuksina. Emäntä oli ihastuksissaan, kuin sai maistaa tuntematonta juomaa, mutta hän nähtävästi pettyi hyvän toivossaan. Tytär, joka oli käynyt lukkarissa ja siellä kerran juonut suklaata, selitteli muka hyvinkin viisaasti, että täytyy tottua siihen ennen, kuin se miellyttää, ja koetti olla näyttämättä vastenmielisyyttä, kuin tarjosimme hänelle kuppisen. Syötyämme kävimme istumaan rappusille aitan eteen, johon olimme laittaneet yösijamme; emäntä asettui ihan taitavasti istumaan viereemme, ja silloin alkoi puhelu. Siinä keskusteltiin nyt kaikenlaisia asioita; tietysti ei unhotettu politiikkiakaan, joka näytti hyvin pitävän mieliä vireillä. Siten puhellen istuimme hyvän osan kaunista heinäkuun yötä.

Leveä, muhkea Paakkolankoski oli jo jäänyt jäljelle. Hiljaa, melkein majesteetillisesti juoksi joki vaihtelevan vihreän kehyksensä keskitse. Oli äsken satanut; metsä imi täysin siemauksin lauhkeaa märkyyttä; veden kalvoa vielä keveästi värähytteli ripsuilla valkopilvistä, joiden takana aurinko piilottelihe, lainaten niille loistoansa, vaan säteilemättä kuitenkaan niiden lävitse. Äänetön hiljaisuus vallitsi koko luonnossa; ei ainoatakaan ihmisasuntoa näkynyt, oltiin kuin unelmien maassa. Jos Väinämöinen kanteleineen tai Aino olisi näyttäytynyt, olisi se ollut meistä ihan luonnollista; me melkein odottelimme Vellamon tulevan vastaamme ja puiden näkymättömien haltiain ilmestyvän eteemme. Sillä mielellä jatkoimme matkaa pitkin samaa, ainiaan vihreätä rantaa, kunnes kiihtyvä sade pakotti meidät turvautumaan kallelliseen, omituisuudellaan viehättävään pikku venetalaasen.

Hetkisen päästä paistoi aurinko taas kirkkaasti ja iloisimmalla mielellä vedimme kanootit Pölläkkälän lauttapaikassa maalle ja läksimme ajaen sisämaahan. Me tahdoimme nähdä omituista, Vuoksen laskemisesta puoleksi kuivanutta Äyräpäänjärveä ja myöskin käydä omituisissa vanhoissa venäläiskylissä Muolan pitäjässä. Tällä matkalla kasvoi seurueemme ja, kuin kahden päivän päästä läksimme vesille, oli laivastossamme kaksi kanoottia ja yksi soutuvene. Kanootteja tietysti koettivat vuorotellen kaikki; ja kateellisesti katseli veneväki onnellisia melojia. Veneessä pitivät iloa yllä soutajat, päiväpalkkalainen vaimoineen. He olivat juuri lopettaneet heinänkorjuun ja aikoivat etsiä työtä Venäjän puolella, kuin sallimus toi meidät heidän tulolähteeksensä. Varma ansio ja matkan huvi seuduissa, joita eivät vielä olleet nähneet, oli heistä houkutteleva. Se oli heille melkein kuin ulkomaan matka; he katselivat tarkkaavasti kauneita rantoja, tekivät huomautuksiaan pelloista, niityistä ja rakennuksista, joiden ohitse soudettiin. Enimmän heitä kuitenkin kummastutti meidän erinomainen viisautemme; me, jotka olimme kotoisin Helsingistä ja Viipurista emmekä olleet koskaan ennen käyneet näillä seuduin, me löysimme tien, tiesimmepä myöskin, missä oli kiviä ja kareja, jota vastoin he, vaikka olivat kasvaneet Vuoksen rannoilla, olivat vähän peloissaan, miten osuisivat takaisin kotiinsa.

Poikettuamme Kiviniemeen katsomaan koskea ja sen muhkeaa siltaa, soutelimme pitkin Vuoksen pohjoista suuhaaraa Räisälän kautta Käkisalmea kohti. Kiviniemi oli jo kaukana jäljellä, kuin myöhään illalla pitkässä rivissä astuimme kaikkine kampsuinemme umpimähkään ylös rannasta etsimään yösijaa. Ihan sattumalta osuimme joen itärannalla, Noisniemen vastapäätä olevaan siistiin taloon. Ihmiset olivat jo levolla, mutta ei hätä lakia lue, me kolkutimme, peljäten saavamme äreän vastauksen. Sitä enemmän olimme hyvillämme, kun tulomme näytti saavan aikaan vilkkainta iloa eikä suinkaan suuttumusta. Kaikki nousivat tervehtimään meitä, tulta tehtiin lieteen, emäntä etsi paraimmat makuuvaatteet, laittoi meille tiloja tupaan ja aittaan ja tuli sitte viereemme nurmikolle kuulemaan "uutisia ulkoa maailmasta", ja me, hyvällä halulla juoden höyryävää teetä, koetimme paraan mukaan tyydyttää ystävällisen emäntämme tiedonhalua. — Kutsumattomat sänkyvieraat eivät meitä häirinneet, mutta sen sijaan tuvan kuumuus paljon lyhenteli yöuntamme, vaikka ikkuna olikin auki. Niinpä saimme vielä lisätodistuksen, että aitat ovat paljon paremmat uusiakin tupia.

Laskimme alas sievästä Tuulaskoskesta, joka juoksee Tiurin ikivanhan linnan raunioiden ohitse luonnonkauniissa Räisälässä. Vuoksen lasku on jättänyt sinne satoja lehteviä pikku saaria, joiden välitse vesi pujottelekse kapeista salmista, jotka monesti eivät ole veneen pituutta leveämmät. Aikomuksemme päästä seuraavana päivänä höyrylaivalla Käkisalmesta Valamoon esti paha kyllä meitä kauemmin viipymästä ihanassa Räisälässä, edelleen täytyi joutua. Ikäväksemme täytyi meidän poistaa mielestämme kaikki ylimääräisten huviretkien aikeet ja liian äkisti lähteä vierasvaraisesta Ivaskalasta kiiruhtamaan Uununkoskelle, josta höyryvene lähti Käkisalmeen. Kovasti soudettuamme pääsimme ihan viime hetkellä perille juuri, kuin kolmas vihellys kuului. Uununkosken niskaan nousivat venematkustajat maalle astumaan jalkaisin viimeistä taivalta. Molemmat kanoottimiehet laskivat alas itse koskesta ja kanootit nostettiin hyvin onnistuneen jokiretken päätyttyä höyryveneesen.

Nevalla.

Vuoksen matka oli vienyt meitä pitkin jokea Käkisalmeen, jossa nousimme ensimmäiseen Pietariin menevään Laatokan höyrylaivaan. Lähtö tapahtui illalla; kello 4 seuraavana aamuna ajettiin meidät ylös valmistautumaan lähiöön laivasta. Me lähestyimme Slyyssinää ja aikomuksemme oli laskea sieltä kanootilla alas Nevaa myöten. Raskasta sumua ja tiheää sihusadetta oli ilmassa veden päällä, niin että eipä juuri tuntunut viehättävältä tuo mukavain hyttien vaihto avonaiseen kanoottiin. Mutta päästyä Slyyssinän väylälle nousi sumu ja, kuin tullitarkastus oli selvitetty, pilkistelivät jo auringon säteetkin pilvien välistä. Kanootit laskettiin alas laivan sivulle ja, asianomaisesti tarkastetut passit taskussa, astuimme veneihimme, joka tässä ei kuitenkaan tapahtunut ilman vaikeuksia. Suomalaiset höyrylaivat eivät Slyyssinässä laske rantalaitureihin, vaan pysyvät virrassa, vastavirtaan kääntyneinä ja höyrykone lakkaamatta pyörien estämässä laivaa ajelehtimasta alas. Virta oli tässä jotenkin kova, niin että kanootit levottomasti häilyivät sinne tänne nuorassa höyrylaivan vieressä, joka ei pysynyt hiljaa paikoillaan. Viimeinkin istuimme kunnollisesti omissa aluksissamme. Mutta nyt oli pujottauduttava höyrylaivojen välitse, jotka samana hetkenä läksivät Slyyssinästä. Kello löi juuri 6, ja se lyömä näytti olevan koko kolmen matkustajalaivan lähtöaika. Arvaamattomia kaaria tehden kiertelivät ne virrassa, joka niitä painoi alas meitä kohti. Samalla tuli meidän ottaa vaaria alinomaa kulkevista hinauslaivoista, jotka Laatokan kanavan suusta vetivät pitkiä proomu- ja lotjajonoja alas Pietariin päin.

Nevamatkan alku ei siis ollut rauhoittava. Mutta parin virstan päässä kulki liike jo säännöllistä väylää ja matkustajalaivat olivat kohta näkymättömissä. Hinauslaivoja meillä oli matkakumppaneina, niille me kyllä voimme pitää puoliamme ja, milloin halutti levähtää, laskimme vain hinattavien lotjain viereen, joten levähdys ei tuottanut mitään ajan hukkaa. Meitä halutti myöskin nähdä elämää näillä Volgalta tulevilla proomuilla, jotka olivat täynnä Sisä-Venäjän aarteita.

Nuoritettuina kiinni toisiinsa, neljä rinnakkain ja kolme neljä sellaista riviä peräkkäin, hinataan näitä lotjia myötävirtaan. Väestönä oli ystävällisiä "mushikoita" lastin kotiseudusta. Me valitsimme leposijaksemme pataljoonan Vologdasta tulevia jauhoproomuja. Meidän Venäjän kielen taitomme ei sallinut mitään laveaa keskustelua, mutta paperosseilla ja nisukakuilla saimme kohta oikeuden liikkua vapaasti lotjilla. Siinä oli jauhomattoja säännöllisissä pinoissa tuhansittain ja päälle oli tehty jyrkkä lautakatto suojaksi sateelta. Perässä oli kajuutta, jonne meitä kyllä käskettiin sisään, mutta meillä ei ollut rohkeutta eikä kyllin vahvoja hermoja astua alas. Elämä lotjilla oli muuten varsin iloinen, nuoremmat pojat ilvehtivät ja tekivät kaikenlaista kujetta vanhemmille pitkäpartaisille ukoille, jotka tavallisimmin lopettivat vehkeilyt antamalla kaikessa ystävyydessä ja kaikkein näkyvissä pojille selkäsaunan.

Nevan rannat ovat yksitoikkoisia, tasakorkeata hietakangasta, jolla kasvaa vain kuivaa havumetsää; siellä täällä näkyy huvila tai kylä, välillä höyrysahoja tai muita teollisuuslaitoksia. Joki on jotenkin yhtä leveä kaikkialla ja juoksee tasaisen viriävänä. Sitenpä kuljimmekin hyvää vauhtia. Virstapatsaat pitkin rantaa ilmoittivat tulokseksi 8 virstaa tunnissa. Niinpä voimme 7 1/2 tunnissa tehdä koko sen 6 peninkulmaa pitkän jokimatkan.

Noin keskipaikoilla tekee joki äkkimutkan, muuttaen suuntansa lounaisesta luoteiseksi. Joka virstalla, kuin sille lähestyimme Pietaria, olivat rannat yhä tiheämmin rakennettuja, ja viimeisen peninkulman laskettelimme suuren pääkaupungin yhtämittaista esikaupunkia. Siellä oli suuria varastopihoja tavaroille, joita tuodaan jokea myöten; niiden luo pysähtyivät lotjat ankkuriin. Me sitä vastoin jatkoimme matkaa kaupungin keskukseen ja, joutumatta mihinkään tekemiseen joki- tai rantapoliisin kanssa, laskimme Liteinin sillan luo ja sieltä kanootit olkapäällä pääsimme tuota pikaa Suomen rautatien asemalle.

OHJEITA JA NEUVOJA.

Kanootti-matkoja Suomessa.

Suomi on kanootti-urheilun luvattu maa. Peninkulmittain voidaan laskea pitkin vesistöjä järvestä järveen, maan sulkematta tietä, ja jos tahdotaan siirtyä vesistöstä toiseen, niin on vesiä jakava harju melkein kaikkialla jotenkin kapea: lyhyt alusten kuljetus maata myöten avaa taas uusia kulkuväyliä. Kartan mukaan voidaan suunnita lukemattomia matkateitä; missä vain näkyy vettä, kuinka kapeaa ja mitätöntä hyvänsä, kaikkialla kanoottimies pääsee soutelemaan. Hänen ei tarvitse rajoittaa retkiänsä suuriin kulkuväyliin, vaan hän voi tunkeutua kaikkialle. Hän voi käydä seuduissa, joihin muilla kulkuneuvoilla on mahdoton päästä. Paremmin kuin mikään muu matkailija voi hän nauttia kaikkia järviluonnon yksityiskohtia ja oppia tuntemaan elämää syrjäisissä seuduissa. Ja vapaus hänen purressaan, vapaus hänen itsensä määrätä matkansa nopeus ja suunta, levähdyspaikat ja pitemmän oleskelun alue tekee kanootti-urheilun paremmaksi muita matkailuja. Yhtä vain tarvitaan: aikaa. Sillä melominen ei tuota pikajunan vauhtia eikä nopeus sovellu yhteen kaikinpuolisen vapauden kanssa, joka juuri antaa kanoottiretkelle suurimman viehätyksen.

Ohjeeksi kanoottimiehelle pitkämatkaisten ohjelmain tekoon luetellaan tässä muutamia viehättävimpiä ja sopivimpia kulkuteitä sisämaassa. Matkojen päät ovat niin valitut, että niihin helposti päästään höyrylaivoilla tai rautateitse, joten kanootin kuljetus käy helpoksi ja huokeaksi. Säännöksi on asetettu, että, missä vesistöt ovat virtaiset, matka on suunnittu myötävirtaan.

I. _Lohjan vesistö_. Lähtöpaikka: Lohjan kirkonkylä, 4 km Lohjan asemalta. Soutu Lohjan järveä myöten, Lohjan Ison saaren ympäri, sekä Karjanjokea pitkin Mustion, Pinjaisten (Billnäs) ja Åminneforsin ohitse Pohjan pitäjän lahteen ja sitä myöten Tammisaareen. Koko matkalle 3 tai 5 päivää. — Jos vielä lisäksi pannaan muutamia päiviä, maksaa kyllä vaivan matkustella Tammisaaren saaristossa ja Barösalmeen. — Jos matkaa jatketaan Barösalmesta Helsinkiin, tapahtuu se nopeimmin höyrylaivalla. Kesäaikaan kulkee niitä joka päivä. — Jos höyrylaivamatka keskeytetään Porkkalaan, voidaan jäännösmatka Helsinkiin soudella kanootilla saaristotietä.

II. _Hämeenlinnan ja Tampereen väliset järvet_. Lähtöpaikka: Hämeenlinna tahi (jos tullaan etelästä päin) Leppäkosken tai Turengin asema. Soutu pitkin Vanajavettä Lempoisten kanavalle ja rautatien-asemalle, joka, jos aika on täperällä, on sovelias lähtöpaikka. Soutu kauniita Lempäälän ja Vesilahden järviä (Laukko) ja Pyhäjärveä (poikkeus Nokialle) Tampereelle, josta rautateitse Suinulan asemalle. Asemalta 2 km maamatkaa eräälle Vesijärven lahdelle (Harjulan seljän juurelle). Soutu Kangasalle (Kangasalan kirkkoharju), pitkin Veksiön jokea ja Längelmäveden eteläkulmaa Kaivannolle (4 km Kangasalan keisarinharjulle), josta Roinetta ja Mallasvettä myöten Valkiakoskelle (kanava), edelleen Sääksmäen ohitse (Rapolan harju) ja takaisin Vanajavettä myöten Hämeenlinnaan. Jos viimemainittu kaupunki otetaan matkan alku- ja loppupääksi, kuuluu koko matkaan 6 tai 7 päivää. — Jos Suinulan asemalta lähdetään, tarvitaan ainoastaan 3 päivää.

III. _Tampereen pohjoispuoliset järvet_. Vert. ed. Lähtöpaikka: a) Ätsärin asema. Soutu Virtain kautta Ruovedelle, b) Pihlajaveden asema. Soutu pitkin Pihlajaveden vesiä Ruovedelle, c) Kolhon asema. Retki Keuruunseljälle; sitte Mänttään, Filppulaan ja Ruovedelle. Näistä eri ehdotuksista vie a) enimmän aikaa, mutta tarjoaa myöskin enimmän viehätystä. — Soutu Ruovedeltä Muroleelle, josta aikaa voittaakseen voidaan käyttää höyrylaivakyytiä pitkin Näsijärven Tampereelle. Koko matkaan kuluu 5 tai 6 päivää. Tampereelta voidaan retkeä jalkaa II:sen tai IV:nen mukaan.

IV. _Kokemäenjoki_. Vert. ed. Tampereelta Pyhäjärveä myöten Nokialle, jossa kanootti kannetaan tehdasten ohitse pohjoista rantaa Kullanvuoren juurelle (1/2 km), josta taas voidaan lähteä vesille. Edelleen Karkun ja Tyrvään kautta ja sitte pitkin jokea Poriin. Matka Tampereelta Poriin voidaan tehdä 3 tai 4 päivässä.

V. _Kymijoki_. Vert. ed. Viehättävä, mutia vaivalloinen matka. Paljo koskia ja monesta mahdoton laskea kanootilla, vaan täytyy niitä kiertää maitse. Lähtöpaikka: Lahti. Soutu pitkin Vesijärveä ja Päijänteen eteläpäätä Kalkisten koskelle (kelpaa laskettavaksi), josta Kymijoen laivaa Heinolaan (erittäin viehättävä tie). Edelleen Koskenniskaan (josta ei pidä laskea) ja pitkin jokea Mankalan kylään (itärannalla); sieltä kanootit mieluisimmin kuljetetaan noin 3 km maitse Mankalan koskien ohitse, jotka muuten tuottavat kovaa työtä. Kauramaan koskesta, joka on viimeinen ennen Iitinjärveen tuloa, voidaan laskea. Soutu Iitin ja Jaalan järviä myöten Oravalaan, josta joki taas alkaa. Matkalla alas Kotkaan on joessa monta suurta koskea ja köngästä, joihin on rakennettu teollisuuslaitoksia. Useimmissa paikoin saadaan helposti apua kanootin kantamiseen niiden kohtain ohitse, joista ei voida laskea. Aikaa kuluu 5 tai 7 päivää. Jos sitä on niukalti, voidaan säästää 2 päivää keskeyttämällä venematka Kymin asemalle.

VI. _Mäntyharjun vesistö_. Lähtöpaikka: Otavan asema Savon radalla. Soutu Hirvensalmen ja Mäntyharjun vesiä pitkin Jaalan järveen (katso edellä V:ttä) ja edelleen Kymin asemalle. Monilukuisista virroista ja koskista lienevät enimmät sellaisia, joista voidaan laskea kanootilla.

Jos ei ole aikaa tehdä tätä matkaa, johon kuluu 5 tai 6 päivää, voidaan siitä lyhentää 1 tai 2 päivää siten, että määrätään Mäntyharjun asema lähtöpaikaksi. Jos sitä vastoin on runsaasti aikaa, voidaan matkaa jatkaa pohjoispäästä ja lähteä silloin Haukivuoren asemalta, josta Kyyvetlä ja Puulavettä myöten Hirvensalmelle.

VII. _Vesistöt Jyväskylän pohjoispuolella_. Vert. ed. Lähtöpaikka: Suonnejoen asema. Soutu pitkin Suonnejokea Iisvedelle ja edelleen Nokisenkoskea ja Tyyrinvirtaa (molemmista voidaan laskea kanootilla) Rautalammin kautta Konnevedelle. Konnevedeltä voidun jatkaa a) länttä kohti Siikakoskelle ja edelleen Kynsivettä ja Kuusivettä Laukaasen (useimmat koskei kelvolliset kulkea kanootilla), b) pohjoista kohti Konneveden pohjoispuolen poikki Temmintaipaleelle, jonka 1 km leveän kannaksen poikki kanootti kannetaan, ja sitte voidaan soutua jatkaa Keitelettä myöten Viitasaarelle ja vielä etemmäksikin. Keiteleellä voidaan myöskin käyttää höyrylaivain apua. Keiteleeltä etelään päin Äänelkosken, Kapeekosken ja Kuusankosken kautta Laukaasen, josta matkaa jatketaan Jyväskylään. Tällä matkalla täytyy kiertää Kuhankoski ja Haapakoski, a) kohdassa esiteltyyn matkaan kuluu 5 tai 6 päivää, toiseen b) matkaan 8 tai 10 päivää.

Jos kuljetaan höyrylaivalla Jyväskylästä pitkin Päijännettä, voidaan tämä matka yhdistää V:nen matkan kanssa. Lähdetään silloin höyrylaivasta Pulkkilan salmessa, josta väylä eroaa Heinolaan. Itse Päijänteellä ei ole juuri mitään erikoista viehätystä, jos ei olo aikaa pitkin rantoja etsiskellä kapeampia väyliä.

VIII. _Valkialan vesistöt_. Lähtöpaikka Lappeenranta. Joko kuljetetaan kanootti noin 1 peninkulman matka Lappeenrannasta maantietä myöten kaupungin länsipuolella olevan Kivijärven lähimpään lahteen taikka myöskin soudetaan Saimaan lounaisimpaan nurkkaan, joten maamatka vähenee noin 1 kilometriksi. Soudellen pitkin vesiä länteen päin saavutaan Kymijoelle noin 1 peninkulman päähän pohjoiseen päin Kymin asemasta. Matka voidaan myöskin keskeyttää aikaisemmin Harjun asemalla Savon radalla. Tämä matka suoriutuu 3 tai 4 päivässä. Jatkoa V:nen mukaan.