Chapter 2

"No, mutta jos aijot ostaa talon", keskeytti Tahvo, jota tämä puhe huvin vilkastutti, "niin onhan perheelläsi siitä varma toimeentulo. Minun mielestäni on paljo viisaampaa panna rahansa maahan, kuin antautua sellaisiin herrojen vehkeisiin. Pitäisi aina olla hyvin varovainen tuollaisten uusien, tuntemattomien asioiden suhteen, joilla vaan koetetaan talonpoikia pettää."

"Mutta, hyvä Tahvo, etköhän nyt mene liian pitkälle epäilyssäsi. Ei suinkaan sinulla ole mitään syytä valittaa herrojen petollisuutta. Paljonhan sinulla on esimerkiksi ollut hyötyä meijeristäsi, ja sekin on yksi herrojen keksintöjä. Puimakone, jota olet herraskartanosta lainannut, ja joka on ollut niin käytännöllinen mielestäsi, on myöskin 'herrojen vehkeitä'."

"Niin, niin ... mutta..."

"Älä sano mutta! Me talonpojat emme saa katsoa sellaisella epäluulolla kaikkea, mitä herrat ovat keksineet. Ja kuinka voisi maailma mennä eteenpäin, jolleivät muutamat työskentelisi ajatuksella, keksien parannuksia, joilla voidaan turhaa työtä poistaa, tahi moninverroin lisätä ihmisten työntuotteliaisuutta. Kuinka paljo aikaa ja rahaa sen kautta säästetään? Ja ei suinkaan sillä tahdota talonpoikia pettää?"

"No, no Risto, ei nyt sentään niin pitkälle mennä. Kyllä nuo laitokset, joita mainitsit, ovat hyviä, mutta minä tarkoitin etupäässä rahoja-hoitavia laitoksia. Onhan meillä pankkia..."

"Mutta kukas on pankit keksinyt?" keskeytti vilkkaasti Risto. "Ja jos kerran pankit hyväksytään, jotka myöskin ovat herrain keksintöä, miksi ei sitte henkivakuutusta? Ovathan samat herrat voineet keksiä pankki-keksintönsä jälkeen jotain niin edullista kuin henkivakuutus on! Ja koska henkivakuutus on jo elänyt näin kauan ja osoittanut niin hyviä tuloksia, on se kyllä vielä voittava alaa ja saava itsepäisimmätkin vastustajat puolelleen. Ja miksikä sinä, Tahvo, vastustat henkivakuutusta? Pane pois ennakkoluulot! Tiedän jo edeltäpäin mitä verukkeita tulet tekemään."

"Olispa soma kuulla", sanoi Tahvo myhähtäen.

"Ensiksikin sanot: Kyllä minä jätän tarpeeksi omaisuutta perillisilleni. Taloni on velatoin ja siinä on kylliksi. Ja kyllähän asia voi siltä näyttääkin. Mutta katsos, eihän 'varovaisuus vahingoita' eikä 'lisä luotansa lykkää!' Sinulla on nyt neljä lasta ja saat kenties vielä viidennen. Vanhin poikasi Juho rupeaa varmaankin tämän talon isännäksi ja lunastaa toiset osat sisaruksilta. Tietysti koetetaan tilan hinta panna niin alhaiseksi kuin mahdollista. Talo on ainakin 40,000 markan arvoinen, näin meidän kesken. Mutta en minä usko, että nuoremmat sisarukset saavat enempi kuin minäkään aikoinani, siis 5,000 markkaa.

"Juholla on siis taloutta alkaessaan velkaa 20,000 markkaa, ja onhan siinä kylliksi. Ja sen lisäksi jäävät vielä nuorimmat sisaret kotiin vähille osille.

"Sinä jätät mielestäsi kylliksi omaisuutta jälkeesi, mutta sinä et ole tullut ajatelleeksi, että omaisuutesi voisi arvoltaan alentua kuoltuasi. Voithan esimerkiksi kuolla sellaisena aikana, jolloin maassa on nälänhätä ja köyhyys, jolloin maitten arvo on mitätöin, ja jolloin omaistesi on vaikea suorittaa niitä maksuja, joita sinä jätät jälkeesi. Lyhyesti: sinun perillisilläsi on kyllä maata ja tavaraa, mutta heillä ei ole rahaa, jota tarvitsisivat, ja he eivät voi rahaa mistään saada. Silloin olisi sinun henkivakuutuksesi heille suureksi siunaukseksi. Aina kuin perheenisä kuolee, tarvitaan rahoja. Aina on hän jättänyt jälkeensä jonkunlaisia raha-asioita, jotka silloin täytyy selvitellä. Senvuoksi täytyy ymmärtäväisen perheenisän punnita tarkoin, millä tavoin hän perheensä onnea voisi valvoa."

"Kyllähän se niin voisi olla, mutta kun on jo elänyt näin vanhaksi, niin..."

"Sen arvasin", keskeytti taas Risto, "mutta ethän tuota nyt vielä niin rutivanha ole! Sinä olet nyt 47 vuotta, siis parhaassa iässä. Kun tulin kotiin ulkomailta ja kuljin Helsingin kautta, pistäysin uuden henkivakuutusyhtiö Suomen talossa ja sain sieltä konttoorista neuvokirjoja eli prospekteja. Voimme siis heti katsoa mitä sinun tulee maksaa. Sinun tulisi maksaa kahdenkymmenen vuoden ajalla 462 markkaa vuodessa 10,000 markan vakuutuksesta, joka maksettaisiin heti sinun kuoltuasi, vaikka kuolisit heti ensimmäisen kerran maksettuasi. Ja vaikka eläisit miten kauan, ei sinun kuitenkaan tarvitsisi maksaa vakuutusmaksuasi kauemmin kuin 20 vuotta."

Tahvo kävi mietteisinsä, ja kaikki olivat hetkisen aikaa äänettöminä.

"Täällä kävi tässä tuonnoin eräs matkustavainen herrasmies", keskeytti Matti äänettömyyden, "joka puhui minulle eräästä toisesta vakuutusyhtiöstä ja kehoitti minua vakuuttamaan henkeni siinä. Mutta minä rupesin epäilemään koko asian hyödyllisyyttä, kun hän moitti, minkä ennätti, muita yhtiöitä. Varsinkin Suomi-yhtiötä sanoi hän pahanpäiväiseksi laitokseksi, hänen yhtiönsä rinnalla. Ajattelin silloin, että eikö liene koko henkivakuutus vaan sulaa peijausta, kuin toisen yhtiön asiamies noin toista parjaa."

"Sellainen on tosiaankin hyvin ikävää, ja sillä tavoin turmelevat ajattelemattomat koko henkivakuutus-asiaa", sanoi Risto. "Kun minä ensikerran vakuutin henkeni, täytyi minun tehdä se eräässä ruotsalaisessa yhtiössä, sillä silloin ei vielä ollut suomalaisia yhtiöitä olemassa. Mutta nyt en enää menisi ulkomaiseen yhtiöön. Meillä on nyt jo kaksi kotimaista yhtiötä ja siinä on kylliksi meidän pienelle maallemme. Emme suinkaan voi kokonaan vapautua ulkomaisista yhtiöistä, mutta meidän tulee kuitenkin kaikkien koettaa niin paljo kuin mahdollista edistää ja tukea kotimaisten yhtiöitten vaurastumista. Meidän tulee muistaa, että rahat, jotka vakuutettu maksaa elinajallaan ulkomaisiin yhtiöihin, vaeltavat muihin maihin ja pannaan siellä korolle. Sillä tavoin hyödyttävät ne usein ulkomaata 30 tai 40 vuoden ajan. Niin köyhän maan kuin meidän maamme ei pitäisi antaa markkaakaan ulkomaalle. Tällaisessa asiassa ei yksityinen saa ajatella: no, maksamani summa ei ole suuri, onhan vaan 100 markkaa vuodessa. Voipihan olla mahdollista, että tuhat yksityistä ajattelee samalla tavoin, ja kun he jokainen maksavat 100 markkaa, tulee siitä jo satatuhatta markkaa vuodessa, ja kymmenessä vuodessa tulee siitä yksi miljoona, puhumattakaan koroista. Tässä, jos missään, tulisi kaikkien olla yksimieliset isänmaan etua valvoessa."

"Kuules Risto", keskeytti Tahvo, "sinä sanoit äsken, että nuoremmat sisarukset jäävät vähemmille osille, jos vanhempi veli lunastaa heiltä talon. Mutta onhan asia hyvin helposti sillä tavalla autettavissa, että talo myydään enimmän tarjoavalle, joka saa siitä maksaa puhtaat rahat, ja ne saavat perilliset sitte keskenänsä tasan jakaa. Silloin ei ainakaan kukaan heistä voi sanoa saaneensa vähempi kuin toinenkaan."

"Mutta kuuleppas nyt hyvä Tahvo", sanoi tähän Risto, "sanoppas oikein suoraan: olisitko koko elämäsi ajan niin ahkerasti työskennellyt ja huolehtinut talosi hoidosta jos olisit ajatellut sen joutuvan vierasten ihmisten käsiin? Eikö tunteesi tätä maata ja taloa kohtaan heti paikalla muuttuisi jos ajattelisit sen joutuvan muille, kuin omille lapsillesi. Ehken sanot, että työ, minkä olet tehnyt, koroittaa talon hintaa huutokaupassa. Mutta se ei ole niinkään varmaa. Ajatteleppas, jos satut kuolemaan kovana aikana. Silloin ei kuolinpesäsi saa maatilasta hyvää hintaa.

"Ja jos siitä saataisiinkin hyvä hinta, lienet siihen toki niin kiintynyt, että et sitä vieraille suo."

"Niin, niin, kyllähän sinulla on oikeinkin siinä asiassa", arveli Tahvo, "ja kyllähän se tosiaankin olisi hyvin harmillista, jos talo joutuisi vierasten käsiin; mutta mitä minun sitte pitäisi tehdä, että kaikki lapseni voisivat saada yhtä paljon, sillä kaikki ovat ne minulle yhtä rakkaita, joskin mieluummin soisin, että talo joutuisi vanhimman poikani Juhon käsiin. Enhän minä voi niin paljo säästää, että jokaiselle tulisi niin suuri summa, kuin tämän talon arvo on. Sehän on aivan mahdotonta!"

"Sitä en ole ajatellutkaan", sanoi Risto, "mutta sinä olisit voinut tehdä paljo, jonka olet jättänyt tekemättä -- ja voit vielä paljo tehdäkin asioiden kohentamiseksi."

"Muistatko mitä eilen sanoin aitoistasi ja luhdeistasi, sekä niissä säilytetyistä rikkauksista, joita tuskin koskaan käytetään. En ehkä pannut liikoja, kun arvelin, että vuotuisesti säästätte näihin tavaroihin 150 markkaa. Sinä olet nyt ollut naimisissa 20 vuotta. Jos olisit naimisiin mennessäsi vakuuttanut henkesi 6,000 markasta sillä ehdolla, että vakuutussumma saadaan täytettyäsi 60 vuotta, tahi ennen heti kuoltuasi, olisi sinun tullut vuotuisesti maksaa 160 markkaa 20 penniä. Niiden rahojen koroilla olisivat sinä ja vaimosi melkein eläneet ja toimeentulleet vanhoilla päivillä, niin ettei eläkkeesi olisi tullut talonsaajalle niin raskaaksi. Sillä tavoin olisi Juho voinut maksaa sisarilleen suuremman osuusmaksun. Sinun ja vaimosi kuoleman jälkeen olisi pääoma ollut sopiva jakaa niiden lasten välillä, jotka olivat talo-osuutensa myöneet.

"Jos sinulla olisi ollut tällainen henkivakuutus, olisit sitäpaitsi aina saanut olla varma siitä, että olisit jättänyt jälkeesi 6,000 markkaa, milloin ikinä olisitkaan kuollut. Varmaan olisit myöskin nuorempana ollessasi monta kertaa saanut olla huolettomammalla mielellä, vaikka sinulla olikin velkoja ja -- pieniä lapsia."

"Niin," sanoi Kerttu-emäntä, "tosiaankin oli Tahvolla monet huolet siihen aikaan, kun naimisiin menimme. Eräänä katovuonna puhuikin hän siitä, minne me mahtaisimme joutua, jos hän kuolisi. Mutta minä kehoitin häntä aina luottamaan Jumalaan ja Hänen ihmeelliseen johtoonsa. Ja Jumala onkin meitä aina auttanut. Totta on, että rehellinen työ kantaa hedelmän ilman joutavia henkivakuutuksia, tai muita ihmiskeksintöjä."

"Vai niin, Kerttu; vai kuulut sinä sellaisiin naisiin, jotka eivät salli miestensä vakuuttaa henkeänsä", sanoi Risto. "Mutta miksi olet henkivakuutusta vastaan? Tietysti tulee meidän luottaa Jumalaan ja antaa tiemme hänen käteensä, vaan emme saa kuitenkaan olla asioistamme huoletta. Onhan Jumala antanut meille ymmärryksen, että sitä oikein käyttäisimme. Olet kai sinä lukenut vertauksen hyvin ja huonosti hoidetusta leiviskästä? Varmaankin sinä muistat Jumalan käskyn: Järjestä taloutesi, sillä sinun pitää kuoleman. Samoin kuin tämä käsky tarkoittaa ihmisen henkistä valmistumista, tarkoittaa se myöskin ihmisen aineellista valmistusta, taloutta ja perhettä. Jumala, joka on avioliiton säätänyt, on myöskin samalla määrännyt miehen vaimonsa ja perheensä ylläpitäjäksi ja hoitajaksi. Sentähden tulee miehen aina pitää taloudelliset asiansa sellaisessa kunnossa, että hänen vaimonsa ja lapsensa voivat huoletta toimeentulla, jos surman viikate hänen elämänsä langan katkaisee, ennenkuin hän on ehtinyt koota niin paljon omaisuutta, että hänen lapsensa voivat tulla sillä kasvatetuksi, ja vaimonsa saada siitä tukea vanhoille päivilleen. Tässä ei auta ainoastaan työ, vaan tässä tarvitaan myöskin ymmärrystä ja älyä. Ja se, joka käsittää jonkun asian hyödyn ja tärkeyden eikä kuitenkaan sitä tee, on rikkonut kaksin-kerroin." --

Tässä keskeytti Risto puheensa, sillä hän huomasi kaksi miestä, jotka astelivat maantieltä pihaan päin.

"Näkyy olevan itse kirkkoherra", sanoi Tahvo nousten seisaalleen, "vaan tuota toista en tunne."

Emäntä nousi myöskin ja tarkasteli tulevia. Sitte laskeusivat sekä isäntä että emäntä portaita alas ja menivät pihalle kirkkoherraa vaataan.

Väki nousi kaikki seisaalleen ja puhelivat hiljaa keskenään.

"Kukahan lienee tuo vieras, joka on kirkkoherran mukana", sanoi Matti Ristolle. "Ei se vaan ole tämän pitäjän miehiä, siitä olen varma. Mutta emmeköhän me lähde tästä huoneeseen", lisäsi hän.

"Eikä mennä. Ollaan vaan tässä kunnes tulevat. Mitäpäs me pelkäämme", sanoi Risto.

Samassa lähenikin isäntä ja emäntä vieraineen. Kaikki tervehtivät kirkkoherraa ja hän tervehti ystävällisesti kaikkia.

"Hyvää päivää ja tervetultua taas kotimaahan!" toivotti kirkkoherra Ristolle.

"Herran rauhaa ja kiitos tervehdyksestä!" vastasi Risto kumartaen.

"Kuulin juuri isännältä, että täällä kertoilette kotiväelle, mitä olette pitkillä matkoillanne oppinut. Jatkakaa vaan kertomustanne, kuulen sitä mielelläni!" sanoi kirkkoherra ystävällisesti.

"En suinkaan minä ole paljon paljoa oppinut, mutta olenhan oppinut säästämään ja vielä olen oppinut senkin, miten säästöt ovat tehtävät parhaiden hedelmää kantaviksi. Olen juuri puhunut henkivakuutuksesta ja koettanut selittää sen hyviä puolia. Mutta sallittenko minun tehdä Teille yhden kysymyksen herra kirkkoherra. Kerttu täällä selitti meille, että henkivakuutus on synti. Kuinka on Teidän mielestänne, herra kirkkoherra. Onko henkivakuutus synti?"

"Ei suinkaan! Kuinka se voisi olla synti?" sanoi kirkkoherra. "Vaikka voihan sitäkin, niinkuin kaikkea ihmisellistä käyttää väärin, ja voihan senkin nojalla tehdä syntiä; mutta syntiä voipi tehdä kaiken nojalla, jopa itse Herran pyhän sakramentinkin. Mitä minuun tulee, niin pidän henkivakuutusta jokaisen ihmisen velvollisuutena, varsinkin sellaisten, joilla on jotain perhettä tai omaisia, joista on pidettävä huolta. Mistä syystä pitää emäntä henkivakuutusta syntinä?" kysyi hän vielä kääntyen Kertun puoleen.

"Enhän minä sitä aivan synniksi tahdo väittää. Mutta kun siitä äsken puhuivat, tuntui mielestäni, kun olisivat tahtoneet ohjailla ja parannella Jumalan kaikkiviisaita sääntöjä ja päätöksiä. Jumala se kuitenkin on, joka määrää, jos ihmiselle hyvin tai pahoin käy tässä elämässä. Enkä minä ymmärtänyt henkivakuutusta niin hyödylliseksi, miksi Risto sitä tässä juuri kehui", puolustelihe Kerttu hämillään.

"Niin, hyvä emäntä," jatkoi kirkkoherra, "henkivakuutus onkin aivan uuden uutukainen laitos, jota ei täällä maan sydämessä vielä paljoa tunneta. Ja vaikka se onkin maallista laatua, on se, niinkuin monet muut maalliset laitokset, meille ihmisille hyvin tärkeä ja tarpeellinen. Varsinkin koskee tämä perheen isää, jolla on itse Luojan asettama velvollisuus hoitaa perhettään ja huolehtia sen toimeentulosta. Heidän pitäisi ehdottomasti vakuuttaa henkensä, voidaksensa varmuuttaa perheensä tulevaisuutta."

"Siitähän tässä juuri puhelimme ennen herra kirkkoherran tuloa, ja minä kehoitin Tahvoakin vakuuttamaan henkensä," sanoi Risto hyvillä mielin siitä, että oli saanut niin oivallisen puoltajan asialleen.

"Se oli hyvin tehty," sanoi kirkkoherra lempeästi. "Ja emäntäkin panee varmaan kaikki epäilyt pois, sillä kyllä emäntä varmaankin käsittää, että minä en toivoisi pitäjäässäni synnin levenevän, vaan ainoastaan hyveen. Ja hyveenä voinette henkivakuutusta pitää, koska tuon tässä juuri mukanani kanttori Huopalan, joka on henkivakuutus-yhtiö Suomen asiamies ja matkustaa ympäri maatamme levittämässä tietoja henkivakuutus-aatteesta, sekä ottamassa vastaan mahdollisesti matkalla saatavia henkivakuutuksia."

"Vai niin!" sanoi Risto vilkkaasti. "Minä kävin Helsingin läpi kulkiessani Suomen konttoorissa, ja olen siitä juuri täällä kertonut."

"No sepä sopii!" jatkoi kirkkoherra. "Mehän tulemme siis aivan kuin kutsutut. Niin mutta aijoin vielä sanoa, että minäkin ajattelen ottaa vakuutuksen Suomi-yhtiössä, vaikka olenkin jo kerta ennen vakuuttanut henkeni. Mutta minusta näyttää kuin tämä Suomi-yhtiö olisi aivan vakituisesti meidän olojamme varten laadittu. Se ei ota rahaa vakuutetuilta antaakseen sitä varakkaille osakkeen-omistajille. Se hankkii itselleen rahastoja, voidakseen muodostua oikein vakavaksi. Mutta näitten rahastojen korot käytetään tulevaisuudessa, sittenkuin osakkeen-omistajat ovat vähitellen yhtiöstä lunastamalla eroitetut ja yhtiö on tullut keskenäiseksi, kokonaan vakuutettujen eduksi. Silloin ei pieninkään voitto joudu muille kuin vakuutetuille. En tahdo tässä ruveta pitemmältä asiaa selittämään, vaan jätän sen kanttori Huopalan tehtäväksi. Toivon kuitenkin että kaikki, ja etupäässä itse isäntä, miettisivät asiaa, jota kanttori tulee teille esittämään."

"Kyllä on tosiaankin hyvä asia, että tällaisista seikoista annetaan tietoa kansalle maaseuduilla. Olot tälläkin puolen olisivat paljo paremmalla kannalla, jos oppineet lähettäisivät tänne esitelmän pitäjiä, jotka selittäisivät kansalle sekä säästäväisyyttä että muita hyödyllisiä asioita," sanoi Risto.

"Se on kyllä totta. Ja toivokaamme että ajat siinä suhteessa muuttuvatkin yhä valoisemmiksi. Mutta Risto-hyvä, jatkakaa kertomustanne, joka keskeytyi meidän tulomme tähden", sanoi kirkkoherra.

Kaikkien kuunnellessa selitti Risto lyhyesti mitä hän oli ennen kertonut. Ja kertoelmansa lopetti hän seuraavilla sanoilla: "Jos olenkin saanut huomata perinpohjin erehtyneeni siinä, kun luulin että Amerikassa saapi leikata kultaa vuolupuukolla, olen kuitenkin sillä matkalla oppinut sen tärkeän asian, että tarvitaan paljo työtä ja runsaasti älyä ennenkuin saadaan kultaa kokoon. Meidän pitäisi täällä Suomessa oppia paljo siinä suhteessa. Jos me tekisimme enempi työtä ja hoitaisimme huolellisemmin talouttamme, olisi meidän taloudellinen asemamme paljo parempi. Tämän samaisen taloudellisen asemamme parantamisessa tulee henkivakuutuksella varmaankin olemaan etevä sija. Senvuoksi koetan minäkin puolestani voimani ja kykyni mukaan vaikuttaa tämän hyvän asian edistykseksi armaassa kotimaassani. Ja hyvin suurella mielihyvällä ja uteliaisuudella tulen kuulemaan herra Huopalan esitystä henkivakuutuksen merkityksestä ja hyödystä."

"Erittäin hupaista on ollut kuulla teidän puhettanne", sanoi kirkkoherra. "Ikävää on vaan ajatella, etteivät kaikki Amerikassa käyneet ole kehittyneet yhtä valaistuun ja todellista hyötyä harrastavaan suuntaan kuin Te. Jos tuollainen katsantokanta tulisi yleisemmäksi meidän maassamme, voisimme pian toivoa taloudellisen tilamme nopeaa parantumista ja kukoistusta. Kuitenkin toivon että isänmaassamme edistytään, joskin hitaasti. Ja suokoon kaiken hyvän Antaja, meidän taivaallinen Isämme, siunauksensa meidän kaikkien rakkaalle isänmaallemme!"

Kirkkoherran puhe liikutti syvästi kaikkia läsnä-olijoita. Hetkisen oltiin ääneti. Sitte alkoi hiljaista keskustelua kuulua väen seasta. Siellä alettiin tarkalleen pohtia asioita, joita oli kuultu. Ja vähitellen hajosi kaikki väki pihalta pois.

"Siemen on varmaan kylvetty hyvään maahan", sanoi kanttori. "Toivoakseni saa 'Suomi' täällä hyvää aikaan".

"Sitä hartaasti toivon", sanoi Risto.

"Vieraat ovat hyvät ja lähtevät huoneeseen", sanoi Kerttu. Ja sitä pyyntöä mielellä noudatettiin.

* * * * *

Kanttori Huopala oli päättänyt pitää esitelmän henkivakuutus-asian tarkempaa valaisemista varten. Edellä kerrotut tapaukset olivat omiansa innostuttamaan häntä aineessaan. -- Tahvolan talon iso tupa siistittiin ja laitettiin kuntoon sitä varten. Sanaa levitettiin pitäjälle ja paljo kokoontuikin kuulijoita.

KANTTORIN ESITELMÄ.

"Hyvät ystävät! Tässä tahdon nyt teille lyhyesti selittää mitä henkivakuutus on. Vaikka se nimeltään onkin henkivakuutus, ei sen avulla suinkaan voi vakuuttaa henkeänsä kuolemaa vastaan. Ei suinkaan! Siihen ei voi kukaan vakuutusta hankkia, sillä jokaisen meistä tulee kuolla. Mutta henkivakuutuksen avulla voimme me turvata jälkeen jääneiden omaistemme taloudellista tilaa.

"Valaistaksemme tätä otamme heti esimerkin. Jos joku kolmekymmen-vuotias mies, jolla on vaimo ja lapsia, luulee voivansa ansaita elinajallaan niin paljon, että hänellä kuusikymmen-vuotisena olisi 2,500 markan pääoma. Jos hän säästöjä tehdessään voisi saada rahoista koron korolle ja tietäisi varmasti elävänsä kaikki 30 vuotta, jotka hänellä on elettävä tullaksensa 60 vuotiaaksi, ei hänen tarvitsisi panna säästöön kuin ainoastaan 50 markkaa vuotuisesti. Mutta yksityisen henkilön on hyvin vaikea saada rahojansa sillä tavoin talletetuksi että saisi koron korolle. Sitä varten täytyy monen yhtyä ja panna sitte rahansa säästöpankkiin.

"Mutta nyt tulee toinen ja vaikeampi asia. Tietääkö tuo nuori mies että hän elää niin kauan? Ei, sitä hän ei tiedä. Päinvastoin näkee hän joka päivä, että yksi ja toinen hänen tovereistaan nukkuu ikuiseen uneen, monetkin aivan parhaimmassa ijässään.

"Jos tämä nuori mies sitävastoin maksaisi vuotuisesti henkivakuutuksesta 60 markkaa, niin olisi hän varma:

"1:ksi että kuolipa hän milloin tahansa, (vaikka se tapahtuisikin ennen kuin hän on täyttänyt 60 vuotta) hänen vaimolleen ja lapsilleen maksettaisiin hänen henkivakuutuksensa, joka tekisi 2,000 markkaa; ja:

"2:ksi että hän itse, jos hän eläisi 60 vuotiseksi, saisi nostaa saman summan, eli 2,000 markkaa.

"Nyt te ehkä huomaatte, että jos hän itse säästää panemalla rahansa säästöpankkiin, saapi hän 60 vuotisena 2,500 markkaa, ja on kuitenkin tarvinnut maksaa ainoastaan 50 markkaa vuodessa. Mutta tämä hyvä tulos riippuu siitä, jos säästöpankki maksaa hänen rahoistaan 4 %, ja toiseksi siitä tärkeästä seikasta, että mies saa elää niin kauan. Jos hän esim. elää ainoastaan 10 vuotta, on hänellä säästöpankissa vaan 600 markkaa. Mutta henkivakuutus-yhtiö maksaa heti hänen kuoltuaan hänen oikeudenomistajilleen 2,000 markkaa.

"Henkivakuutus-yhtiön tehtävänä on hoitaa yksityisten säästörahoja, ja se sitoutuu kuolemantapauksen sattuessa maksamaan ulos koko vakuutus-summan. Osa yhdistykselle maksetuista rahoista käytetään senvuoksi kuolleiden vakuutettujen henkivakuutus-summien suorittamiseen, sekä vähäinen osa hoitokustannuksiin, ja loput pannaan tallelle kasvamaan korkoa korolle. Näillä suoritetaan jälleen tulevaisuudessa vakuutus-summia, jotka lankeavat maksettaviksi.

"Kun monta tuhatta ihmistä yhtyy tällaiseen yhteiseen liittoon, tulee mahdolliseksi saada rahoille korkoa korolle. Ja kuu rahat tällä tavalla hoidetaan, voidaankin sellaisia tuloksia saavuttaa, kuin henkivakuutus tarjoaa.

"Tällainen on lyhyesti henkivakuutus. Mutta henkivakuutukseen kuuluu monta eri lajia vakuutuksia. Niistä tahdon teille kullekin yksityisesti puhua, mutta tahdon jo tässä tuoda esiin muutamia erittäin tärkeitä kohtia.

"Jokaisen tulee henkivakuutusta ottaessaan ajatella aina tulevaisuutta ja tulevaista taloudellista tilaansa. Sillä samoin kuin henkivakuutus ylipäänsä aina tarkoittaa tulevaisia aikoja, tulee myöskin sen, joka vakuuttaa henkensä, 'katsoa eteensä'.

"Kaikista halvin vakuutustapa on ehdottomasti se, jolloin vakuutettu sitoutuu maksamaan vakuutusmaksua vuotuisesti koko elämänsä ajan, ja yhtiö puolestaan sitoutuu suorittamaan vakuutus-summan heti vakuutetun kuoltua. Mutta tämä tapa ei ole sovelias kaikille. Ja varsinkaan ei maalaiselle, joka elää kättensä työllä. Sellaisen henkilön on nimittäin hyvin vaikea vanhoilla päivillään ansaita niin paljo rahaa, että voisi yhä suorittaa vakuutusmaksunsa. Kun sellainen henkilö nuorena ollessaan vakuuttaa henkensä, tulee hänen aina ottaa sellainen henkivakuutus, ettei hänen tarvitse vakuutusmaksuja suorittaa vanhoilla päivillä. Ja tuollainen henkilö menettelee aina minun käsitykseni mukaan parhaiten, jos hän ottaa sellaisen vakuutuksen, että voipi saada itse käsiinsä pääoman. Jos hän elää kuusikymmen-vuotiseksi, on 2,000 tahi 3,000 markan pääoma silloin hänelle suureksi hyödyksi. Hän voipi näillä rahoilla turvata suuressa määrässä sekä itsensä että vaimonsa toimeentuloa vanhoilla päivillä, eikä tarvitse silloin jäädä lastensa vastukseksi.

"Tahdon kertoa yhden esimerkin. Eräs pikku-talollinen vakuutti henkensä 4,000 markasta, mennessään naimisiin 22 vuoden vanhana. Tämä vakuutus-summa oli suoritettava hänelle hänen täytettyään 60 vuotta, tahi hänen kuoltuaan hänen oikeudenomistajalleen. Tästä vakuutuksesta maksoi hän joka puoli vuosi 46 markkaa. Vuodet kuluivat. Lapset kasvoivat ja tulivat aika-ihmisiksi. Hänellä oli neljä lasta. Kun hän alkoi lähestyä kuudettakymmenettä ikävuottaan, antoi hän rakentaa itselleen pienen tuvan talon lähistöllä olevaan metsäiseen niemeen. Tupa oli tosin sangen pieni, mutta sievä ja mukava sekä kyllin suuri kahden hengen asuttavaksi. Tuvan luo rakennettiin vielä aitta ja navetta. Tuvan ympärille perattiin peltoa perunamaaksi ja niittyä heinämaaksi.