Chapter 1

Produced by Tapio Riikonen

KUVAUS MAASEUDULTA

Kirj.

Alli Nissinen

O. W. Backman, Kuopio, 1893.

Oli lauantai-ilta Heinäkuun loppupuolella. Tahvolan mäki oli kotiutunut etäisiltä niityiltä kotosalle maaseutua viettämään. Kaikki olivat erinomaisen iloisella ja kevyellä mielellä; olihan saatu hyvänlaisesti heiniä kokoon. Mutta omituisen juhlalliseksi muuttui vielä mieliala, kun tiedettiin, että taloon oli tullut vieraita aina Amerikasta asti.

Tahvo-isännän veli, Risto Kölli oli saapunut vanhaan kotitaloonsa pari päivää sitte. Hän oli ollut poissa kauan aikaa ja nähnyt matkoillaan monta eri maata ja kansaa. Olipa hän ansainnut rahojakin ja tuli nyt niiden kanssa kotimaahan takaisin.

Ijältään oli Risto viidenviidettä, ruumiiltaan vankka ja tukeva. Katseensa oli tyyni ja älykäs. Tukkaan ei ollut vielä harmaata ilmestynyt.

Tämä kaikki hänestä tiedettiin ja kerrottiin tarkalleen väen kesken. Kehuttiinpa häntä vielä hyvin viisaaksi ja ymmärtäväiseksi mieheksi. Kaikkien uteliaisuus oli kovin jännitettynä, kuin tiedettiin, että Risto oli luvannut lauantai-iltana kertoa matkoistaan koko talonväelle.

Kun kaikki olivat saaneet tavanmukaisen lauantai-kylpynsä ja pukeutuneet puhtaisiin vaatteisiinsa, joudutti Kerttu-emäntä ruokaa pöytään. Ja tavallista nopeammin sitte syötiin.

Kesäinen ilta oli ihanimmallaan; hämärää tuskin huomasi. Nurmikkoisesta pihasta kohosi viehkeä tuoreen heinän lemu. Väki asettui istumaan mikä portaille, mikä nurmikolle portaiden eteen. Isäntä ja emäntä asettuivat vistin-penkille, rakkaan vieraansa läheisyyteen.

"No, aloitappas nyt!" sanoi Tahvo-isäntä hyväntahtoisella äänellään.

"Mielelläni, hyvä Tahvo", vastasi Risto. "Mutta anna anteeksi, jos eivät matkaini kokemukset ole teille juuri kaikin puolin mieluisia kuulla. Mutta katsos, se nyt on sillä tavoin tässä maailmassa että se, mikä on hyödyllistä ja opettavaista, ei aina ole hauskaa!"

"Sen tiedän hyvin, enkä hämmästy, jos meitä moititkin. Ymmärrän kyllä, että me täällä sydänmailla olemme monessa suhteessa hyvin takapajulla."

"Paljonhan olisi matkoistani kerrottavaa", alkoi Risto, "mutta tahdonpa nyt aluksi kertoa teille mitä matkoillani olen oppinut. Olen oppinut siellä kaksi asiaa: työtä tekemään ja säästämään. Ja ne asiat olen oppinut perinpohjin.

"Ja vaikka te nyt juuri olette tulleet kovasta viikon työstä, täytyy minun kuitenkin nuhdella teitä hitaudesta! Tosiaankin, arvelette te. Niin, tosiaan! Kun läksin kotimaastani ja tulin Ruotsiin, näin jo siellä vireämpää työn tekoa kuin meillä. Ja vielä vireämmin tehdään työtä muissa maissa. En liioittele, jos sanon, että ulkomailla tekee yksi mies kolmessa tunnissa saman työn, johon täällä menee viisi tuntia. Sen ajan, jonka nopeammalla työn teolla voittaa, voipi sitte käyttää tietojensa kartuttamiseen. Tieto on hyvä jokaiselle.

"Tiedän hyvin, että hitaus on suomalaisen luonteen ominaisuus. Mutta luonne ja tavat muodostuvat vähitellen olojen mukaan. Ei ole kovin kauan siitä, kun savupirtit olivat tavallisia Suomessamme. Eikä ole kauan siitäkään, kun Suomen talonpoika vietti melkein koko talven loikoen pirtin uunilla. Samoin kuin savupirtit ovat poistuneet uloslämpiävien pirttien tieltä, ja samoin kuin talvi-unien sijaan on tullut työ, (jospa hidaskin), samoin on kaikki työntekomme tuleva vireämmäksi, kun vaan tulemme huomaamaan, mikä hyöty meillä siitä on.

"Elkää luulko, että minun oli niin helppo muuttaa hidasta työtapaani, mutta pakko on hyvä opettaja. Kun isäntäni huomasivat miten hitaasti työskentelin, eivät he antaneet minulle enää päiväpalkkaa, vaan antoivat minun tehdä summatyötä. Tämän perästä sain tehdä lujasti työtä, ansaitakseni kunnollisen työpalkan, mutta vihdoin totuin siihen ja lopuksi ansaitsin puolentoista päivän palkan yhdessä päivässä.

"Tällaista summalaistyötä pitäisi meidän maanviljelijäimme ruveta enempi käyttämään. Silloin loppuisi tuo velttous ja hitaisuus, jota täällä yhä näkee. Varsinkin talvisaikaan, jolloin työt eivät ole niin kiireellisiä, on ajan tuhlaus oikein häpeällistä! Niin, jos asiat vielä lienevät sillä kannalla kuin täällä ollessani?"

"Eipä se paljo parempaakaan ole", vastasi Tahvo-isäntä, "ja kyllähän puheissasi on paljo tottakin, mutta laiskat lohduttavat itseään sanoen: ei Jumala ole kiirettä luonut."

"Elä suinkaan luule, hyvä Tahvo, että moitin vaan sinua ja sinun työväkeäsi", jatkoi Risto. "Minä puhun vaan ylipäänsä oloista täällä ja siellä ulkomailla. Tiedänhän esim. hyvin, että sinä et monien muiden isäntien tavoin anna väkesi olla miten ne tahtovat, esimerkiksi talvisaikaan. Jollet olisi ahkerasti ja pontevuudella työskennellyt, et olisi saanut taloasi näin hyvään kuntoon. Mutta löytyy paljo isäntiä, jotka lähettävät väkensä aamusilla työhön, eivätkä koko päivänä käy katsomassa, mitä ne toimittavat. Kuinka voi kukaan luulla, että työväki työskentelee hartaasti ja halulla, kun ei isäntä edes senvertaa huoli työstä, että katsoisi miten he ovat sen tehneet. Ja sellaiset isännät valittavat tavallisesti enimmin palvelijoittensa laiskuutta ja huolimattomuutta. Mutta miksi eivät he itse opeta väelleen ahkeruutta ja huolellisuutta?

"Emme me myöskään korjaa tallelle kaikkea, mikä voisi olla meille hyödyksi. Metsissä mätänee joka vuosi satojentuhansien markkojen arvosta marjoja ja sieniä. Näen tuolla Pekan naurusta, ettei hän sienistä pidä. Enkä minä tahdokaan, että keräisitte niitä itse syödäksenne. Mutta kerätkää niitä ja myökää ne sitte! -- Lapset ja vanhat voivat aina sillä tavoin ansaita muutamia markkoja. Olen huomannut, että nyt on ruvettu viemään ulkomaalle marjoja, varsinkin puolukoita. Meidänkin maassamme on ruvettu valmistamaan marjaviinejä. Edistäkäämme mekin tavallamme näitä yrityksiä siten, että kokoamme marjoja ja myymme niitä. Alussa saamme tästä vaan vähän tuloja, mutta kun tarvis suurenee, voipi tästä tulla kansanlapsille sievä tulolähde. -- Liian vähäinen yritteleväisyys ja liian suuri välinpitämättömyys ovat ehkä edistymisellemme suurempana haittana kuin meidän maamme ilman-ala ja huono maanlaatu.

"Nyt siirryn toiseen asiaan, jonka olen oppinut, nimittäin säästämiseen. Kun sanon, ettei kukaan Suomessa oikein ymmärrä miten tulee säästää, täytyy minun myöskin näyttää toteen sanani. En tahdo sillä sanoa, että meillä eletään ylellisesti. Sillä 'hyvät tukki-ajat', jolloin tosiaankin muutamin paikoin maassamme elettiin ylellisesti, ovat olleet ja menneet, ja kansa on oppinut niistä pitämään rahojaan tarkasti. Mutta kansamme elää vieläkin huoletointa elämää.

"Luuletteko, että minun asiani ulkomailla olisivat niin hyvin menestyneet, jollen minä olisi säästänyt älyllä. Olihan aikoja, jolloin en saanut tehdä työtä, jolloin minun täytyi matkustaa paikasta toiseen, saadakseni uutta ansiota.

"Jos olisin, niinkuin täällä on tapana, tuhlannut kaikki ansioni, niin olisin työttöminä aikoina saanut nähdä nälkää. Kokemuksesta opin vihdoin menettelemään seuraavalla tavalla: Minä laskin miten paljon voin puolessa vuodessa ansatta. Sitte tein arviolaskun niistä menoista, joita minulla välttämättömästi tuli olemaan saman ajan kuluessa. Samaan laskuun otin myös joltisenkin summan aavistamattomia menoja varten. Tulojeni ja menojen välille jäävän voiton voin puolen vuoden lopulla panna säästöön. Elkää luulko, että käytin säästöjäni entisen palvelustytön tavoin, joka päätti vuotuisesti säästää itselleen villaisen puvun. Kun hän oli palvellut 30 vuotta, oli hänellä 30 villaista pukua, mutta mitä teki hän niillä? Ei mitään. Päinvastoin oli hänellä vaan vaivaa ja kustannuksia niiden tähden. Paljo oli vaivaa niitä koilta suojellessa, ja kun piti muuttaa yhdestä palveluspaikasta toiseen, täytyi hänen maksaa hevosesta, joka ne kuljetti, sillä ei isäntä tahtonut kahta hevosta ilmaiseksi kyytiin antaa. Ja tuo palvelustyttö oli kaikkien mielestä rikas ja säästäväinen.

"Kerron teille toiste miten minä säästöni käytin. Tällä kertaa tahdon vieläkin mieleenne painaa, että on aivan välttämätöntä laskea tarkalleen tulonsa ja sen mukaan asettaa menonsa. Meidän maassamme on sekä ylhäisten että alhaisten seassa tapana elää luokittain, eikä suinkaan taloudellisen asemansa ja sisääntulojensa mukaan. Minun täytyy elää samalla tavalla kuin sen ja sen, joka on samallaisessa asemassa arvonsa suhteen kuin minäkin. Tämä on hullua. Tuolla toisella on ehkä palkkansa lisäksi perityn omaisuuden korkoja tulojensa joukossa. Taikka elää hän kevytmielisesti yli tulojensa. Kumpaisessakaan tapauksessa ei hänen esimerkkiään sovi seurata.

"Puhuin palvelustytön säästäväisyydestä. Elkää luulko isäntiä ja emäntiä viisaammiksi! Jos Kerttu antaa minun tutkia vaate-aittaansa ja luhtiansa, niin uskon varmaan näkeväni suuria kasoja höyhenpatjoja, tyynyjä, vaippoja, nahkasia y.m. Mihin niitä kaikkia tarvitset? Olet säästänyt lapsiasi varten. Niin tosin, mutta se pääoma, joka niihin on kiinnitetty, on korotonta. Mutta jos olisit myynyt tavarat valmiiksi saatuasi ja pannut rahat pankkiin, niin olisi rahat kasvaneet suuremman arvoisiksi, kuin mitä nämä tavarat ovat silloin kuin lapsesi niitä tarvitsevat. Ja toiseksi olisi niistä sillä ajalla ollut muille ihmisille hyötyä ja koko maalle jotain siunausta.

"Harvoja taloja on maassamme, joissa ei emäntä olisi elinajallaan 'säästänyt' lisätäkseen talon rikkautta vaatteilla, patjoilla, vaipoilla ja kaikenlaisilla talouskaluilla. Isäntä jälleen 'säästää' ostaakseen hopeakaluja, kauniita hevoiskapineita y.m. sellaista. Molemmat he säästävät, mutta säästävät ajattelemattomasti. He menettelevät vielä typerämmin kuin ne, jotka pistävät puhdasta rahaa vanhaan sukkaan ja kätkevät sen kirstun pohjalle. Sillä puhdas raha ei ainakaan kadota arvoansa, niinkuin talouskapineet tekevät.

"Tahdonpa nyt numeroilla näyttää teille, mitä sekä palvelustyttö että isäntäväki ovat sellaisella säästämistavallaan kadottaneet. Otaksun, että jokainen palvelustytön puvuista on maksanut 20 markkaa. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua oli niiden arvo siis 600 markkaa. Mutta tästä täytyy vähän vähentää, sillä vaatteet vanhenevat vuosien kuluessa. Otaksukaamme tämä vahinko 10 prosentiksi. Siis oli hänellä 30 vuoden kuluttua ainoastaan 540 markan omaisuus. Mutta jos hän olisi vuotuisesti pannut nämä rahansa säästöön ja saanut 4 % korkoa korolle, olisi hänellä ollut noin 1,100 markan pääoma. Siis oli hän säästämistavallaan tullut 560 markkaa köyhemmäksi, kuin mitä hän olisi ollut, jos hän olisi säästänyt ymmärtäväisesti.

"Ja mitä on isäntäväki hävittänyt säästämisellään? Otaksun, että emäntä on valmistaessaan patjoja, vaippoja y.m., joita hän ei jokapäiväisessä elämässään tarvitse, käyttänyt aineksiin ja työvoimaan noin 100 markkaa vuodessa. Jätän pois luvusta koko sen voiton, jonka hän olisi voinut saada, jos hän olisi myynyt nämä tavarat heti kun ne valmistuivat. -- Lisäksi otaksun, että isäntä on käyttänyt ostoksiinsa 50 markkaa vuodessa. Tämä tekee siis yhteensä 150 markkaa vuodessa. Otaksun vielä, että he täten ovat säästäneet 20 vuoden ajan. He ovat siis täten keränneet talouskapineita 1,000 markan arvosta, joitten kapineitten arvo on kuitenkin ajan pitkään alentunut, otaksukaamme noin 300 markalla; siis on heidän säästönsä 2,700 markkaa.

"Mutta jos he olisivat panneet rahansa pankkiin ja saaneet 4 % korkoa korolle, olisi heidän säästönsä ollut 4,450 markkaa.

"Huomaatte siis, ettei meidän tule ainoastaan säästää, vaan myöskin tehdä säästömme hedelmääkantavaksi.

"Rahoilla voin aina saada edellä mainittuja talouskaluja, jos niitä tarvitsen, mutta varmaa ei ole saanko aina rahoja noilla talouskapineilla, jos sattuisin rahoja tarvitsemaan. Sillä aina kun rahoista on puute, vähenee muun tavaran arvo ja rahan arvo kasvaa. Ja myydessäni tavarani sellaisena aikana tulen vahinkoon, jos minun nimittäin täytyy turvautua niihin säästöihin, joita olen vuosien kuluessa tehnyt, kooten itselleni paljon kalliita talouskaluja.

"Olen koko ajan otaksunut, että kaikki tahtovat säästää ja todellakin säästävät. Mutta kuinka moni sitte tosiaankin säästää? Niitä ei totta totisesti ole monta. En voi sanoa kenen vika on, mutta tahdon kuitenkin tuoda esille muutamia ajateltavia asioita. Sanoin äsken, kun puhuin työnteosta, että isännän on näytettävä hyvää esimerkkiä väellensä. Samoin tulee isännän olla väelleen hyvänä esimerkkinä säästäväisyyden suhteen.

"Miten paljon onkaan sellaisia taloja, joissa epäjärjestys ja siivottomuus vallitsee, ja melkein kaikissa näissä taloissa on syy siivottomuuteen talonväessä. Emäntä taikka isäntä on huolimatoin, eipä välitä kodistaan, vaan antaa palvelijoiden tehdä miten ne tahtovat. Ja kun palvelijat sen huomaavat, niin ei ole ihme jos rupeavat talon tavaroiden kanssa huolimattomasti menettelemään. Monissakin taloissa, joissa nyt köyhyys ja puute vallitsee, voisi varallisuus olla paljon parempi, jos isäntäväki olisi säästäväisempää ja ajattelevampaa talouttaan hoitaessa. Ja tällaisten talojen palvelijatkin ovat köyhempiä kuin hyvin hoidettujen talojen, vaikkakin heillä on samanlaiset palkat. Miksikä niin? Siksi etteivät he ole saaneet isäntäväeltään hyvää esimerkkiä, eivätkä oppineet kunnolla omaisuuttaan hoitamaan.

"Ette voi uskoa kuinka suuri on esimerkin voima? Tahdonpa kertoa teille pienen jutun Amerikasta. Olin palveluksessa erään tilanomistajan luona Michiganin valtiossa. Eräänä päivänä tuli sinne muuan nuori pohjalainen, Mikko Mikonpoika Laihialta. Hän oli luonteeltaan kiivas, kuten pohjalaiset ainakin, ja tilaisuuden sattuessa varsin kärkäs väkeviä juomia nauttimaan. Senvuoksi oli hän tällä, yhden vuoden Amerikassa olo ajallaan, joutunut monenlaisiin rettelöihin. Säästää ei hän ollut mitään voinut ja oli siis aivan köyhä. Isäntäni, joka oli kveekari, otti hänen palvelukseensa koetteeksi. Mikko oli kunnon työmies, mutta hänellä oli pahat tapansa. Muunmuassa noitui hän kerran uskonnollisen isäntäni läsnäollessa. 'Älä noidu', sanoi isäntä, 'ei se sillä parane. Minä en noidu milloinkaan.' -- 'Ettekö te noidu milloinkaan', huudahti Mikko ihmeissään, sillä hän ei vielä tietänyt kveekarin uskonnosta. Mikko näytti pitkän aikaa arvelevalta. Isäntä koetti vähitellen taivutella häntä pois pahoista tavoistaan kveekarien lempeällä, ihmisystävällisellä tavalla. Mikko muuttui. Kun erosin hänestä kolmen kuukauden kuluttua, oli hän aivan toinen mies, kuin tullessaan. Hän eli sovinnossa ympäristönsä kanssa, oli jättänyt juonnin pois ja tullut säästäväiseksi.

"Kun heitin hänelle hyvästiä, sanoi hän: 'Jumala ties, mitä minusta olisikaan tullut, jollen olisi tänne saapunut. Olen oppinut niin paljon hyvältä isännältämme. Jään vielä kauaksi aikaa tänne, sen uskon.'

"Ystävällinen sana, hyvä kehoitus ja, ennen kaikkea, isäntäväen hyvä esimerkki vaikuttaa palvelusväkeen epäilemättä parhaimmalla tavalla. 'Siksi mieheksi tulee, mitä miestä palvelee', sanoo suomalainen sananlasku.

"No, tällä kerralla olen ehkä puhunut tarpeeksi! Ja koska huomenna on sunnuntai ja kaikki väki kotosalla, tahdon silloin jälkeen puolisen teille kertoa, millä tavoin minä olen säästänyt ja millä tavoin teen säästöni hedelmääkantaviksi."

* * * * *

Kirkkaana oli taivas sunnuntai aamuna. Suurin osa Tahvolan väestä riensi juhlapuvuissaan lähellä olevaan kirkkoon. Ja sieltä takaisin tultua ja päivällisen syötyä, alettiin taaskin odottaa luvattua kertomusta säästämisestä.

Isäntä ensimmäiseksi muistutti vierastaan eilisestä lupauksesta, sanoipa vielä, että naapurin Mattikin oli kirkolla luvannut tulla tänne Riston kertomusta kuulemaan.

Väki oli jo asettunut samoille tienoille kuin eilenkin, porstuan portaiden edustalle. Samassa tuli Yrjölän Mattikin. Hän tervehti isäntäväkeä ja kääntyi sitte Ristoon, sanoen: "herran rauhaa matkamiehelle!"

Kun oli sitte kuulumiset kyselty, tultiin puhumaan Riston matkoista.

"Niin, sinä tuota lienet jotakin nähnyt ja tietänet kertoakin yhtä ja toista, joka olisi sekä hupaista että hyödyllistä meillekin tietää", arveli Matti kääntyen taata Ristoon.

"Onhan sitä matkoillaan jotain nähnytkin ja oppinutkin yhtä ja toista. Olen juuri luvannut tässä kertoa kotijoukoille jotain hyödyllistä, mitä olen matkoillani oppinut. Jos haluat kuulla kertomustani, niin pysähdy tänne seuraamme hetkeksi ja istu tähän vierelleni."

Mattia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Mielihyvällä istahti hän entisen lapsuuden toverin vierelle. Ja kun muut puheet olivat vaijenneet, aloitti Risto kertomuksensa.

"Eilen kertoilin täällä säästäväisyyden eduista ja hyödyistä, sekä siitä miten tulee säästää älyllä. Tänään tahdon kertoa teille, mitä olen oppinut koettaessani tehdä säästöni hedelmääkantaviksi.

"Muistat kai sinä Tahvo, että kun kaksikymmentä vuotta takaperin meidän sisaruksien välillä tehtiin perinnön jako, tuli minun osakseni 5,000 markkaa, joilla sinä irroitit minut tämän maatilan hallinnosta. Tuo 5,000 markkaa oli siis koko omaisuuteni. Silloin päätin matkustaa vieraille maille, voidakseni vähemmässä ajassa ansaita enempi rahaa, ja sitte ostaa itselleni oma maa.

"Mutta mielestäni en tarvinnut enkä saanut käyttää kaikkia niitä rahoja, jotka silloin omistin. Senvuoksi päätin kääntyä jonkun puoleen, saadakseni viisaan neuvon. Ensiksi puhuttelin seurakuntamme kirkkoherraa. Hän neuvoi minua panemaan ne rahat, joita en tarvitsisi, pitäjään säästöpankkiin. Mutta koska en olisi siellä saanut niin suurta korkoa rahoilleni kuin olin ajatellut, jätin sen asian sikseen. Kun sitte matkustaessani tulin pääkaupunkiin, menin siellä erääseen raha-asioiden kanssa toimivaan konttooriin ja kysyin neuvoa. Tapasin konttoorissa erään ystävällisen herrasmiehen, joka ensin kyseli tarkkaan minun elämisistäni. Hän oli ensin minun mielestäni hyvin kummallinen kysymyksissään. Sitte hän kysyi olinko naimisissa tai ajattelinko mennä naimisiin, tahi oliko minulla ketään maailmassa, josta välitin ja jolle tahtoisin jättää rahoja kuolemani jälkeen. En ensin ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, ja rupesin epäilemään hänen liian lähenteleviä kysymyksiään. Hän huomasi sen ja sanoi: 'Älkää luulko että kysyn tätä sulasta uteliaisuudesta, vaan ainoastaan voidakseni antaa teille parhaimman neuvon. Huomaan ettei teillä ole nykyään ketään, josta erityisesti välittäisitte. Mutta te ette myöskään tiedä, jos satutte sellaisen saamaan; suoraan sanoen, te uskotte vielä tulevanne naimisiin. No niin, ottakaamme tämä huomioon päättäessämme, mitä teidän tulee tehdä. Katsokaa, minä annan teille sen neuvon, että vakuutatte henkenne, kuitenkin sillä tavoin, että itse saatte pääoman täyttäessänne määrätyn ikävuoden, mutta että sama pääoma maksetaan heti teidän kuoltuanne teidän oikeudenomistajallenne, jos te kuolisitte ennen määräpäivää. Mutta jos te ainoastansa tahtoisitte huolehtia itsestänne ja omasta toimeentulostanne vanhoilla päivillänne, jolloin olette kadottanut työkykynne, olisi elinkorko teille kaikista paras. Ja jos taaskin tahtoisitte huolehtia ainoastaan jälkeenjäävien läheisten sukulaisten, esim. vaimon ja lapsien toimeentuloa teidän kuolemanne jälkeen, niin olisi tavallinen henkivakuutus, jossa pääoma maksetaan ulos teidän kuoltuanne, parhaiten paikoillansa. Tahdon nyt numeroilla näyttää ja selittää teille nämä kolme vakuutustapaa.

"'Otaksukaamme, että käytätte 3,000 markkaa rahoistanne säästäen ne tulevaisuuden varalle. Jos nyt haluaisitte huolehtia vaan omasta tulevaisuudestanne, niin ehdottaisin teitä ottamaan elinkoron, joka maksettaisiin teille vuotuisesti täytettyänne 55 vuotta. Te olette nyt 25 vuoden vanha. Siis saisitte silloin nostaa jokaisena neljännes-vuotena 308 markkaa 98 penniä eli yhteensä vuodessa aina 1,235 markkaa 92 penniä. Tämän mukaan tulee siis rahoillenne, jotka nyt panette säästöön, silloin enempi kuin 40 prosenttia korkoa. Kuinka tämä on mahdollista? Siten että yhtiö, joka tämän edun myöntää, saa pitää ne rahat, jotka te yhtiölle maksatte, siinä tapauksessa jos te kuolette ennenkun olette täyttänyt 55 vuotta. Yhtiö ikäänkuin antaa niille, jotka jäävät eloon, sellaisten kuolleitten vakuutettujen perinnön, joilla ei ollut ketään, jolle olisivat tahtoneet perintöä jättää. -- Paremmalla tavoin ette voi koskaan rahojanne tallentaa, jos ajattelette ainoastaan omaa itseänne ja jos ei teillä ole ketään, jonka toimeentulosta tarvitsette huolehtia.

"'Jos jälleen tahtoisitte turvata läheisten sukulaistenne tulevaisuutta, siinä tapauksessa että itse sattuisitte kuolemaan parhaassa miehuutenne iässä, ennenkuin olisitte ehtinyt säästää niin paljon, että he hyvin toimeen tulisivat, olisi henkivakuutus parhain talletus-keino. Jos te nyt yhdellä kertaa maksaisitte 3,247 markkaa, maksaisi yhtiö heti teidän kuoltuanne kymmenentuhatta markkaa. Tällä summalla voisivat perillisenne alkaa jotain elinkeinoa. Kymmenentuhatta markkaa on meidän Suomessamme paljo rahaa.

"'Koska ette kuitenkaan vielä näy olevan oikein selvillä tulevaisuudestanne, neuvon teitä ottamaan sellaisen henkivakuutuksen, että itse täytettyänne 60 vuotta saatte ulos pääoman, jos vielä silloin elätte. Mutta jos kuolette aikaisemmin, maksetaan vakuutus-summa teidän kuoltuanne teidän perillisillenne. Jos siis nyt yhdellä kertaa maksatte 3,141 markkaa 60 penniä, niin saatte elettyänne 60 vuotiseksi, nostaa 8,000 markkaa; mutta jos kuolette ennemmin, maksetaan koko summa 8,000 markkaa teidän perillisillenne.'

"Näin puhui ystävällinen herra minulle. Rupesin huomaamaan, että hänen neuvonsa oli rehellinen ja hyvä. Mutta en voinut kuitenkaan hetipaikalla päättää asiaa, vaan pyysin ajatusaikaa, saadakseni tarkoin punnita hänen ehdoituksiaan. Silloin antoi hän minulle pari pientä kirjaa, jotka hän käski minun lukea. Otin kirjat ja menin majatalooni ajattelemaan asiata.

"Varsinkin oli minua miellyttänyt tuon herran puheessa se kohta, joka koski elinkorkoa. Tosin se seikka, että yhtiö saisi pitää rahani jos kuolisin, tuntui ensin oudolta. Mutta kun mietin asiaa joka puolelta, ei se ollutkaan niin hullua. Minä olin yksinäinen, naimisiin en ajatellut aivan pian mennä, olin juuri ulkomaille lähdössä, enkä tiennyt miten minulle siellä kävisi. Voisihan olla mahdollista, että vanhaksi tultuani olisin aivan köyhä mies. Vihdoin päätin ottaa elinkoron. En kuitenkaan ottanut niin suurta elinkorkoa kuin tuo herra oli ehdoittanut, vaan ainoastaan sellaisen, josta minun piti maksaa 1,500 markkaa. Sitte päätin ottaa sellaisen vakuutuksen, josta itse saisin pääoman elettyäni 60 vuotiseksi. Maksoin sitä varten 1,570 markkaa 80 penniä, ja sain 4,000 markan vakuutuksen. Nyt voin huolettomasti matkustaa. Minulla oli nyt matkarahaksi 1,500 markkaa, ja sitäpaitsi tiesin ettei minun tarvinnut huolehtia toimeentulostani 55 ikävuodestani eteenpäin, ja vielä lisäksi voin jättää jälkeeni 4,000 markan pääoman, jos sattuisin aikaisemmin kuolemaan. Tämä pääoma oli melkein yhtä suuri kuin se summa, jonka olin saanut periä vanhemmiltani. Kuitenkin täytyi minun, ennenkuin kaikki oli selvillä, käydä lääkärin tutkittavana. Lääkäri huomasi minut terveeksi ja minä sain vakuutuksen, jota olin anonut. Henkivakuutuksesta ja elinkorosta tuli minun yhteensä maksaa 3,070 markkaa 80 penniä. Niillä rahoilla olin nyt hankkinut itselleni:

"1:ksi 617 markan 96 pennin suuruisen elinkoron, joka oli maksettava minulle vuotuisesti täytettyäni 55 vuotta. Sekä:

"2:ksi 4,000 markan suuruisen henkivakuutuksen, joka oli maksettava minulle täytettyäni 60 vuotta, tahi perillisilleni minun kuoltuani.

"En ole koskaan tarvinnut katua tätä päätöstäni. Olen aina ollut aivan tyyni vanhojen päivieni suhteen. Senvuoksi olen rohjennut ryhtyä moniin yrityksiin, joihin en muutoin olisi uskaltanut osaa ottaa. Eihän uusien yritysten menestyminen ole aina niin varma. Mutta minä olen aina saanut olla tyyni ja rauhallinen.

"Eikä tässä vielä kylläksi! Kun nyt olen palannut kotimaahani ja aijoin asettua tänne loppu-iäkseni, tulen vielä vakuuttamaan henkeni yhden kerran. Luulen nimittäin, että kenties tulen menemään naimisiin, koska en vielä ole niin perin vanha, ja silloin on minun velvollisuuteni henkivakuutuksen kautta hankkia perillisilleni varma toimeentulo, sillä voisihan olla mahdollista, ettei muu jälkeenjättämäni omaisuus kuolemani jälkeen olisi niin hyvässä arvossa, että perilliseni voisivat sillä toimeen tulla."