v. 1635 tuottaa Hollannista; samoin mainitaan kerta kivenlaskijoita

tuoduksi Turun katuja varten Lybeckistä. Enimmiten vietiin raaka-aineet ulos maasta ja ostettiin sitten, ulkomaalla tehtyinä valmisteina, monenkertaisesta hinnasta takaisin. Viipurista on v. 1637 mainittu, että sieltä lähetettiin Saksaan vanhoja hopea- ja tina-astioita korjattaviksi, lankaa kankaiksi kudottavaksi sekä Venäjän sarkaa värjättäväksi. Myös Brahekin valitti, etteivät suomalaiset huoli oppia mitään käsitöitä, vaikka he niihin enemmän kuin moni muu kansa ovat soveliaita.

Käytännössä olevat rahat Ruotsissa ja Suomessa olivat kultaisia, hopeisia sekä vaskisia. Kultarahat olivat kaikki ulkomaalaisia, m.m. unkarilaisiakin. Hopeaa oli _hopeariksi_ (5 markkaa 70 penniä nykyistä rahaamme). Paitsi sitä luettiin myös tavaroiden hinnat _markoittain_.[43] Markassa oli 8 äyriä, äyrissä 3 aurtuata, aurtuassa 8 penninkiä. Neljä markkaa oli yksi talari hopearahaa (eroitettava hopeariksistä). Vaskiset rahat, joita ruvettiin Kustaa Aadolfin aikana lyömään, olivat äärettömän suuria neliskulmaisia möhkäleitä (plootuja), joita niiden raskauden tähden oli vallan vaikea kuljettaa ja jotka siinäkin suhteessa olivat hankalat, etteivät ulkomaalaiset tahtoneet niitä vastaanottaa.

21. Suomen kaupungit.

Meidän maamme kaupungeista olivat ainoastaan Turku ja Viipuri siihen aikaan huomattavat.

_Turussa_ oli Kristiinan hallituksen lopussa noin 6,000 asukasta. Sen suurin ja paras osa, niinkuin nytkin, oli itäpuolella Aurajokea. Pohjoisessa oli ensin _Mätäjärven_ kaupunginosa, jossa asui melkein vain köyhää kansaa, ja missä Karjatullin lähellä oli kivillä ympäröity mestauspaikka. Sen eteläpuolella olevat _Luostarin ja Kirkon_ kaupunginosat olivat komeimmat ja parhaiten rakennetut, joissa parhaasta päästä virkamiehet sekä rikkaat porvarit asuivat. Luostarin kaupunginosassa oli Isotori, jonka ympärillä oli paljon komeita, suuria asuinkartanoita sekä kauppapuoteja. Täällä oli raastupa, jonka tornissa yövartia valvoi: täällä oli myös Hornin kolminkerroksinen kartano, johon myöhemmin tällä vuosisadalla hovioikeus muutettiin. Kirkon kaupunginosaan taisi kuulua presidentti Kurckin kaunis kivimuuri joen rannalla puutarhoineen, ansareineen. Parhaana koristeena oli kuitenkin vanha tuomiokirkko, jota ei Ruotsissakaan, niin ainakin kehuttiin, voittanut muu kuin Upsalan tuomiokirkko. Se kohosi korkeana, jalona pieneltä kummulta, joka, siksi että sitä oli hautausmaana käytetty, oli saanut nimekseen _Unikankari_. Tämän kummun ympärillä kävi 12 jalkaa korkea, 4 jalkaa paksu muuri, rakennettu osaksi harmaasta kivestä, osaksi tiilistä. Itäisellä kulmalla se oli varsinkin korkea, aivan kuin linnanvalli. Pitkin reunoja oli rakennettu nastoja, joiden välistä sopi ampua; sillä tämä muuri oli muinoin sota-aikoina ollut suojelusvarustuksena. Kuuden portin kautta päästiin sen läpi sisään; itäinen ja eteläinen portti olivat holvatut ja niiden yläpuolella oli huoneita, joissa portinvahdit asuivat. Kirkko oli Kustaa Aadolfin aikana tehty vielä entistä pitemmäksi; korkeakuori oli siihen lisään rakennettu rikkaan porvarin Jaakko Wollen kustannuksella. Permantona oli suureksi osaksi hautakiviä, sillä siihen aikaan vielä haudattiin korkeasukuisia ja rikkaita kirkkoihin. Vainajien vaakunat sekä hautajaisissa käytetyt suruliput riippuivat patsaista molemmin puolin isoa käytävää. Paitsi sitä olivat entiset sivukappelit kaikki muutetut hautakammioiksi. Komeimmat olivat Tottin, Stålhandsken, Tavastin sekä Kankaisten (Kurck- ja Horn-sukujen) kappelit. Niissä oli taiteellisesti veistettyjä marmorisia muistokiviä ja kuvapatsaita. Niissä riippui viljalta sodista saaliiksi tuotuja vihollislippuja hautojen yläpuolella, samoinkuin myös sankarien omia, taisteluissa käytettyjä haarniskoita ja kypäriä. Muutamissa olivat vainajien muotokuvatkin nähtävinä, marmorista veistettyinä tai öljymaalauksina. Keskipaikoilla vuosisataa sai kirkko loistavan vaskikaton; sitä ennen oli katto parikymmentä vuotta ollut tiilinen, ja vielä aikaisemmin oli se, Rothoviuksen tullessa maahan, ollut 1601 vuoden palon jälkeen niin rappiolla, että lunta sekä vettä satoi lautakatoksen läpi sisään. Aivan kiinni muurissa, osaksi sen sisäänkin rakennettuna seisoi kaakkoisen portin vieressä kaksinkertainen yliopistorakennus, sitten yliopiston kirjasto, vanha kouluhuone. Vähän matkaa kirkosta, joen rannalla oli piispan talo.

Korkeakaarisen sillan yli päästiin joen toiselle rannalle _Aningaisten_ kaupunginosaan. Sen avaralla alalla asui taas enimmäkseen köyhää väkeä; mutta pitkin joenrantaa oli kuitenkin. myös komeita rakennuksia, jos kohta suureksi osaksi vain puisia. Muita merkillisempi oli suuri kivimuuri, jossa hovioikeus, majailtuaan ensiaikansa linnassa, nyt piti istuntojaan. Aningaisten kaupunginosan sekä linnan välillä oli ennen Brahen aikoja ollut avara, tyhjä lakeus; mutta hänen toimestaan jatkettiin kaupunkia sinnepäin varsin pitkältä, ja loppumatka _Aniniemeen_, missä linna kohosi, tehtiin hauskemmaksi istuttamalla tien molemmille puolin lehtipuita.

Aurajoen rannat olivat alkuaan lietteiset; kaupungin nykyistä asemaa kuuluu ennen muinoin sanotun _Viljasuoksi_ -- Turun vastaista rikkautta ennustava nimi, niinkuin eräs sen ihailija 17:nnellä vuosisadalla väitti. Tämän lietteisyyden vuoksi oli täytynyt rakentaa rantatalot maahanjuntatuille paaluille, ja sitä paitsi oli vielä paaluttamalla rakennettu rantaa pitkin osaksi puinen, osaksi kivinen laituri, jonka ääreen laivat sekä venheet saattoivat laskea. Siellä oli tavaroiden purkaminen sekä sisäänsälyttäminen hyvin mukava, sillä kauppiaitten vara-aitat seisoivat enimmäksi osaksi juuri laiturin partaalla. -- Kivimuureja oli paremmissa kaupunginosissa jokseenkin paljon, enimmiten kuitenkin vain yksikerroksisia, palkiten puuttuvan korkeuden suuremmalla avaruudellaan. Kivisissäkin kartanoissa oli katto enimmiten laudoista sekä tuohista; puisissa epäilemättä, vaikkei siitä ole erittäin mainittu, useimmiten turpeista, niinkuin silloin oli yleisesti Ruotsin valtakunnassa tapana. Näille katoille päästettiin kesä-aikoina vuohet ruohoa syömään. Kadut olivat vielä alkupuolella 17:ttä vuosisataa kovin kapeat ja koukkuiset ja tonttialat pienet. Mutta kreivi Brahen toimesta useimmat kadut ojennettiin ja levennettiin, samoin yhdistettiin monessa paikoin useita tonttialoja yhdeksi suuremmaksi. Rakennusten välissä oli hyvin monessa talossa ryytimaa sekä hedelmäpuutarha, joissa porvarit ihanina kesäiltoina työnsä tehtyään istuskelivat. Suosittu kävelypaikka oli myös jo silloin _Ruissalon_ kuninkaankartanon puisto. Juhannusaattona kokoonnuttiin varsinkin _Kupittaalle_ kaikellaisia leikkejä lyömään ja taikoja tekemään. Muulloinkin oli sen lähde usein loitsupaikkana; luultavasti kävivät kaupungin neitoset siellä muun muassa "lempeäkin nostamassa" vanhaan suomalaiseen tapaan, koska eräs senaikuinen ruotsalainen johtaa paikan nimen roomalaisten lempijumalasta Cupidosta.

Paljon siitä, mitä me nykyään pitäisimme välttämättömänä mukavan ja siivon elämän ehtona, puuttui silloin vielä Turussa, saatikka sitten muissa Suomen kaupungeissa. Iltasilla ei esim. minkäänlaiset lyhdyt valaisseet katuja. Jos joku tahtoi valoa, piti hänen kuljettaa lyhtyä muassansa. Kadunlaskijoita sanotaan tosin kerran tuotetun Saksasta, mutta ylimalkaan ei mahtanut olla monta paikkaa kivettynä, koska kiveäminen oli Tukholmassakin vain alullaan. Voipi siis arvata, miten syvässä loassa syksyisin kahlattiin. Poliisi ei myöskään pitänyt huolta pihojen tai katujen siivoamisesta. Sinne jäivät kaikellaiset keittiöistä heitetyt roskat mätänemään. Kun sen lisäksi otamme huomioon kaupungin mutaisen pohjan sekä katujen ja pihojen ahtauden, niin ei voi kummeksia, jos ilma olikin kovin turmeltunut ja pahat kulkutaudit pääsivät usein liikkeelle. Ja sellaisissa tapauksissa ei ollut edes lääkäreitä, jotka olisivat voineet auttaa! Vielä sata vuotta myöhemmin on Turusta mainittu, että kuolleitten luku tavallisesti oli melkein yhtä suuri kuin syntyneitten, monasti vielä paljoa suurempi. Siitä voi päättää, millainen asian laita oli 17:nnellä vuosisadalla. Ahtaat kadut ja pihat sekä se seikka, että useimmat talot olivat puusta, vaikuttivat sen, että tulipaloja oli hyvin tiheään ja että ne tekivät suurta tuhoa.

Turun ympärillä kohoaa vuoria, joilla siihen aikaan, varsinkin Venäläismäellä, Mätäjärven pohjoispäässä, seisoi suuri joukko (melkein satamäärä) tuulimyllyjä, näky, joka muualla Suomessa siihen aikaan oli aivan outo. Näitä vuoria kehuvat välistä sen ajan kirjailijat kaupungin suojelusmuuriksi, mutta oli sillä myös oikea multavallituskin sekä kivinen muuri ympärillään, jotka olivat tehdyt kreivi Brahen toimesta.

Omituista Turulle, niinkuin muillekin senaikuisille Suomen kaupungeille, oli se, että talot eivät olleet numeroidut, vaan kukin varustettu omalla, omistajienkin vaihtuessa aina ennallaan pysyvällä nimellä, esiin. Heikkilä, Rantala j.n.e., aivankuin maatilat. Sukunimistä päättäen oli muuten enin osa asukkaista suomalaisia. Näiden suomalaisten sukunimien joukossa tapaamme joskus nen-päätteisiä, jotka tätä nykyä ainoastaan Itä-Suomessa ovat yleisemmät, joskus la-päätteisiä, niinkuin nykyään Länsi-Suomessa, vaan suuri osa oli lyhyitä, esim. Hirvi, Alli, Viisas, Raikoi, olipa joukossa myös sangen lystikkäitä köllejäkin esim. Mustapää, Jauhopää ja Rahapää, Vääräjalka, Tomuhousu, Hassuparta ja Piruntappaja. Ruotsalaisia ja saksalaisia nimiä tavattiin verrattain enemmän kaupungin paremmissa osissa, josta voinee päättää, että niihin kansallisuuksiin kuuluvat porvarit ylimalkaan olivat rikkaimmat. Saksalaisilla oli tämän vuosisadan edellisellä puoliskolla oma kirkkokin, joka sittemmin otettiin yliopiston kirjastoa varten. V. 1638 heidän lapsilleen myös hankittiin omakielinen koulumestari.

Vaikka Turku oli harvoja maan merikaupunkeja, ei se kuitenkaan ollut erittäin kehuttava kaupastansa eikä teollisuudestaan. Kustaa Aadolfin aikana ei sillä ollut yhtään omaa laivaa, eikä siellä käynyt ulkomaalaisiakaan enempää kuin 11-12 vuodessa. V. 1640 kirjoitti kreivi Brahe, kun hän sai käskyn kehoittaa Turun porvareita käyttämään muutamia ulkomaan laivoja, jotka kruunu oli sotaväen kuljetusta varten sinne tilannut, vaan joita ei sitten siihen tarkoitukseen tarvittukaan: "Ei täällä ole yhtään semmoista kauppiasta, jolla olisi rahtia annettavana sattumalta tänne saapuvalle laivalle. Vähäisiä tavaroitaan varten he ovat jo tilanneet laivoja Lybeckistä." V. 1638 hän niinikään kuvasi liinakangastyötä, johon hallitus silloin kehoitti, tällä tavoin: "Täällä on 200 liinakankuria, vaan he kutovat kapeita, harvoja, solmuisia kankaita, niin etteivät ne tahdo mennä kaupaksi. Yksi ainoa vain on hyvä, vaan ei hänkään osaa kutoa hienompaa kilpi- eikä damastikangasta." Vuosisadan lopulla kuitenkin mainitaan jo olevan taitavia liinakankureita, ja valmistellaan myös verkaa sekä "kalminkiä". Krouveja sitävastoin oli paljon, ja ne menestyivät vallan hyvin, arvattavasti monien ylioppilaitten vuoksi. Yliopistokaupungiksi oli muuten Turku erittäin sovelias sen vuoksi, että elanto siellä oli huokea. "Seutu sen ympärillä on niin viljavaa, vedet niin kalaisia, ettei missään maailmassa saa huokeammalla ruokatarpeita", kehuu Wexionius. Vilja sekä kaikellaiset ruokatarpeet olivatkin Turun tärkeimmät vientitavarat. Niitä tuotiin kaupunkiin varsinkin sen kolmina markkinoina: molempina Heikinmessuina tammik. 19:nä ja kesäk. 17:nä, sekä vielä syysk. 8:na p:nä. Vuosisadan toisen puoliskon alussa oli hallituksen kehoitus laivanrakentamiseen vaikuttanut sen, että Turussa oli porvareita, jotka lähettivät 3-5 omaa laivaa ulkomaille. Mutta muutamia vuosikymmeniä myöhemmin oli laivaliike jälleen rauennut; tavarat tuotiin enimmiten Tukholmasta.

Maamme toinen kaupunki oli _Viipuri_, muutamissa suhteissa ajoittain aivan ensimäinen. Ulkoasultaan se oli silloin aivan toisellainen kuin nyt. Venäjän puolella se loppui jo Karjaportin paksun tornin kohdalle; sieltä ulkovalli kulki suoraan suomalaisen kirkon kellotapulin kautta, joka oli vallitornina. Pietarin etukaupunkia ei ollut olemassa, koska venäläisten alinomaisten hyökkäysten tähden siellä ei olisi ollut rauhaa. Neitsytniemen, Saunalahden ja Hiekan etukaupungeista, jotka suurimmaksi osaksi vasta nykyaikana ovat syntyneet, ei ollut ainoatakaan olemassa. Sitä vastoin olivat silloin pitkänsillan tausta sekä nykyinen Tervaniemi sataman laidassa tiheästi asutut; siellä oli Siikaniemen etukaupunki, jolla oli oma kirkkokin, luultavasti puinen. Toisella puolella kaupunkia oli Pantsarlahden linnoituksessa toinen etukaupunki. Itse kaupunki eli "huhma" -- siksi kansa sitä sanoo -- oli ympäröity vahvalla muurilla, josta suuri joukko torneja törrötti. Mutta vuosisadan loppupuolella ne olivat, uuteen linnoituslaatuun sopimattomina, tulleet hävitetyiksi; ei jäänyt jäljelle muuta kuin nuo kaksi yllämainittua sekä joitakuita raunioita. Sisään päästiin seitsemän holviportin kautta. Alkupuolella 17:ttä vuosisataa oli huhmassa sekä porttien järjestys että suunta ihan toinen kuin tätä nykyä; sen näkee vielä nytkin vanhoista rakennuksista, jotka kaikki seisovat viistoon nykyisiin katuihin verraten. Mutta suuren palon jälkeen rakennettiin kaupunki kreivi Brahen käskystä uuden kaavan mukaan, jonka jälkeen, niin kehutaan, ei ollut enää montakaan väärää katua. Silloin oli jo myöskin, niinkuin asemakaavasta näkyy, aikomus laajentaa Viipuria itään päin siihen muotoon, joka sillä oli ennenkuin vallit revittiin; mutta sitä ei Ruotsin vallan aikana vielä pantu toimeen. Kivimuureja oli jo ennen tätä uudestaanrakentamistakin koko joukko, sillä Kustaa Aadolfin aikana sai jokainen porvari siellä 100 talarin veronhuojennuksen, jos hän rakensi kivimuurin. V. 1636 kehuttiinkin, että Viipurissa on tosin huonot vallit, mutta komeat porvarien kartanot. Tämä viimeksimainittu kerskaus kumminkin oli liioiteltu; sillä siltä ajalta jäljellä olevat rakennukset ovat kaikki matalanlaisia, pienten ikkunainsa vuoksi synkännäköisiä, osaksi harmaasta kivestä kyhättyjä -- esim. kaksikerroksinen entinen piispan talo Uudenportinkadun varrella. Palon jälkeen rakennettiin niin ahkeraan tiilikivisiä huoneita, ettei v. 1694:n jälkeen huhmassa ollutkaan paljon muita. Katotkin enimmiten tehtiin tiilikivestä, niinkuin vieläkin monessa vanhassa rakennuksessa näkee; mutta oli myös turvekattoja. Erittäin komeat kuuluvat olleen rakennukset torin ympärillä, likellä Turunporttia, missä myös raatihuone seisoi. Merkillinen avaruudeltaan sekä koristeiltaan oli tuomiokirkko (nykyinen venäläisen sotaväen jauhoaitta), johon Agricola oli haudattu. Senaikuinen kertoja kehuu sen vahvoja holvikaaria, sen loistavaa saarnastuolia, sen taidokkaasti tehtyjä urkuja sekä muuta sisäkoristusta. Tässä tuomiokirkossa pidettiin ruotsalaista jumalanpalvelusta; suomalaisilla oli nykyinen kirkkonsa. Paitsi näitä oli vielä kolmaskin Herranhuone huhmassa, likellä vallia, köyhien ja vaivaisten varalta, joita vaivaishuoneessa elätettiin. Kaupungissa oli myös kymnaasi ja kirjapaino. Maaherra asui linnassa, komeassa palatsissa, jonka seinät kuitenkin ovat nyt jo toiselta puolelta maahan vaipuneet. Viipurin ympäristössä kuuluu olleen paljon puu- ja kukkastarhoja.

V. 1658 oli kaupungissa 3-4,000 asukasta. Nimistä päättäen oli Viipuri paljoa enemmän ulkomaalainen kuin Turku. Muutamia venäläisiä oli jo silloinkin sinne muuttanut. Saksalaisia oli melkein yhtä paljon kuin ruotsalaisia. Näitä molempia melkein yksistään asui huhmassa, suomalaiset enimmäkseen etukaupungeissa. Viimeksimainittujen ja edellisten välillä oli usein vaaliriitoja, sillä ruotsalaiset ja saksalaiset yhdessä liitossa tahtoivat määrätä virkoihin keitä he halusivat, huolimatta suomalaisista, jotka aina äänestivät oman maan miehiä.

Uudet valloitukset Kustaa Aadolfin hallituksen alussa ensin suuresti enensivät Viipurin kauppaliikettä. Ennen se oli jo ollut Saimaan vesistön tavaroiden viennin välittäjänä; nyt rupesi myöskin, niin kertoo kreivi Brahe, Käkisalmen läänin sekä Inkerin, jopa avaran Venäjänkin kauppa käymään sen kautta. Jälkimäisestä maasta tuotiin talia sekä kalliita turkiksia. Lähempää sai Viipuri viljaa, voita ja varsinkin tervaa sekä pikeä. Näiden molempien viimeksimainittujen tavaralajien suhteen oli Viipuri valtakunnan toinen kaupunki lähinnä Tukholmaa. V. 1640 vietiin koko Ruotsin valtakunnasta tervaa, pikeä sekä merellistä yhteensä 250,000:n talarin arvosta, ja Viipurin osaksi siitä summasta tuli 91,000, siis melkein kaksi viidennestä. Tässä asiassa sai kuitenkin yllämainittu tervakomppania suuren muutoksen aikaan, mutta sittenkin pysyi Viipurin tervakauppa edelleen sangen tärkeänä. Kun Suomen merikaupungeille viimein suotiin lupa ottaa osaa tähän tervakomppaniaan määrätyllä summalla, säädettiin Viipurin osaksi 18,000 talaria, Turun ja Helsingin kumpaisenkin ainoastaan 6,000. Komppanian tervojen talletuspaikkana oli Siikaniemi, joka siitä vähitellen saikin nykyisen nimensä Tervaniemi. Myöskin Viipurin muussa kaupassa oli jo jonkun aikaa ennemmin alkanut tuntuva vähennys näkyä. Nevajoen suulle oli tullut perustetuksi _Nevanlinnan_ kaupunki, josta sangen pian kasvoi Viipurille vaarallinen kilpailija. Brahe ehdoitti jo