v. 1666 kiivas kahakka uuden jumaluusopinprofessorin Bångin ja

latinankielenprofessorin Miltopaeuksen välillä, johon Svenoniuskin otti osaa edellisen apulaisena.[30]

Tällainen oli tieteellisen hengen laita Turun yliopiston ensi aikoina; sen pyrinnöt olivat, kuten näemme, monin suhtein puutteelliset, monin suhtein kovin yksipuoliset. Vaan semmoisinaankin ne tuottivat kuitenkin Suomelle sanomattoman suurta hyötyä. Suomalaiset kohosivat kuitenkin niiden johdosta vähitellen siitä törkeästä raakuudesta, siitä perinpohjaisesta henkisten harrastusten puutteesta, siitä ilkeästä omanvoitonpyynnöstä, jossa he siihen asti olivat rypeneet. Loppupuolella 17:ttä vuosisataa esiintyy jo ylimalkaan virkamieskunta rehellisempänä, papisto sivistyneempänä, elämässään siivompana -- ja sen parannuksen aikaansaamisessa oli Turun yliopistolla, tuomittakoon muuten sen puutteita ja virheitä miten ankarasti tahansa, suurin ansio.

14. Mikael Wexionius.

Niiden yhdentoista professorin parissa, jotka määrättiin Turun yliopiston ensimäisiksi opettajiksi, ei ollut enempää kuin kaksi suomalaista. Tätä seikkaa ei saa kuitenkaan ymmärtää siten, ettei olisi tahdottu päästää meidän miehiämme näihin virkoihin. Kreivi Brahe varsinkin, niinkuin tiedämme, harrasti aina sitä, että Suomessa käytettäisiin maan omia lapsia taikka ainakin täällä pitemmän aikaa asuneita ja meidän oloihimme tutustuneita miehiä. Saakoot tässä vielä muutamat todisteet tästä hänen mielipiteestään sijansa. Kun uusi runousopinprofessorin virka perustettiin, mainitsi hän sen saajan erikoisena ansiona sen, että Justander oli "suomalainen kansallisuudeltaan, jotka sillä maanäärellä parhaiten tulevat toimeen ihmisten kanssa". Samoin myöskin, kun Tillandzia ehdoitettiin professoriksi, tuotiin esiin se seikka, että hän, vaikka olikin ruotsalainen, oli täällä ennen oleskellut ja opintoja harjoitellut, joten maan sekä sen asukasten luonne oli hänelle hyvin tuttu. Syynä suomalaisten opettajien vähyyteen yliopistomme ensi aikoina ei näy olleen mikään muu, kuin että oli mahdoton saada kelvollisia. Suomen siihen-astisissa kouluissa ei ollut edes kunnon alkuopetustakaan ollut saatavana, ja se seikka, että Suomen mahtavammat, rikkaammat aatelissuvut yleisesti muuttivat tähän aikaan Ruotsiin, vaikutti sen, että varsin harvalla suomalaisella nuorukaisella oli tilaisuutta, niinkuin sangen monella ruotsalaisella, päästä kotiopettajaksi johonkin suureen perheeseen ja sitten nuorten herrojen mukana seurata ulkomaan matkoille. Vielä myöhemmin tahtoi piispa Gezelius avonaiseen jumaluusopinprofessorin paikkaan ruotsalaista, joka olisi opiltaan kelvollinen ja myös muualla maailmassa jotain nähnyt, "sillä vaikea on tulla toimeen täkäläisten kanssa, jotka täällä ovat syntyneet ja täällä koulun sekä yliopiston läpikäyneet, eivätkä ikänä nähneet muuta kuin Turun tuomiokirkon sekä linnan".[31]

Tämän suuren ruotsalaisjoukon asettaminen Turun akatemiaan ei siis suinkaan osoittanut mitään ruotsalaistuttamistuumaa eikä suomalaisen kansallisuuden sortamishalua. Päinvastoin oli näiden professorien lähettäminen selvänä todisteena siitä, että hallitus tahtoi hellästi pitää huolta meidänkin maastamme. Ruotsi antoi tänne suurimman osan parhaista opin ja neron edustajistaan ja riisti itsensä melkein paljaaksi virittääkseen Suomelle niin kirkkaan valistuksen valon kuin mahdollista. _Juhana Dalekarlus_ (aatel. Stjernhöök), _Juhana Terserus, Mikael Wexionius ja Eskeli Petraeus_ olivat nimiä, joilla ei ollut Ruotsin oppineitten parissa monta vertaistansa ja tuskin ainoatakaan, joka ne olisi voittanut.

Nämät uudet tulokkaat sitä paitsi käsittivätkin silloin velvollisuutensa sitä kansaa kohtaan, jonka keskuuteen he olivat tulleet. He koettivat rehellisesti tutustua Suomen oloihin ja suomalaisten luonteeseen; he oppivat suomeakin ihmeen lyhyessä ajassa, useat niinkin hyvin, että ovat taidostansa jättäneet kirjallisia jälkiä. Petraeus, niinkuin tiedämme, oli osallisena raamatun suomennoksessa ja sepitti suomenkielen oppikirjan; piispana hän lähetti sitten myös suomenkielisen kiertokirjeen hiippakuntalaisilleen. Terserus saarnasi jo v. 1641 suomeksi Naantalissa, josta hänelle tulivat kirkkoherran saatavat. Tillandz, niinkuin jo mainittu, antoi suomenkin kielelle sijaa kasvitieteellisessä teoksessaan.

Samallainen mieliala oli myös _Mikael Wexioniuksella_, josta nyt tulee laveammin puhetta erään hänen kirjoittamansa, Suomellekin tärkeän teoksen johdosta.

Wexionius oli köyhän kappalaisen poika Wexiön hiippakunnasta Smoolannissa, jonka mukaan hän ottikin nimensä. Tultuansa maisteriksi Upsalassa, hän pääsi matkoille Saksaan sekä Hollantiin; tarpeelliset rahat antoi Aksel Oxenstjerna, jonka tietoon nuorukaisen hyvät luonnonlahjat olivat tulleet. Tämän matkan jälkeen Wexionius sai rehtorin paikan Wexiön koulussa, josta hänet kuitenkin jo parin vuoden perästä muutettiin Turkuun valtiotieteen ja historian professoriksi. Täällä sepittämässään juhlarunossaan yliopiston vihkiäisiin hän lauloi:

"Terve, oi Suomen urhokas kansa, terve Sulle! Ota vastaan Göötin rannoilta tullut uusi vieras -- käypä vieras eipä hän lienekään nyt enää, vaan vastainen kansalaises! Vaikka syntyisin göötiläinen, tulen nyt suomalaiseksi.[32]

Tämän lupauksensa hän täyttikin sitten aika miehen tavoin; sillä merkillisimmässä teoksessaan: Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae et subjectarum provinciarum (Lyhyt kertomus Ruotsin-, Gootin- ja Suomenmaasta sekä vallanalaisista voittomaista), jonka hän