Part 3

-- Vettä... oi, taivasten tekijä! Odota, anna levähtää. Olen väsynyt kuin koira. Koko ruumiissa ja kallossa on semmoinen kolotus, kuin olisi minusta joka suoni kiskottu ja kärvennetty paistinvartaalla. En jaksa enää kärsiä... Ole oikea veli eläkä enää kysele, elä utele yksityiskohtia... anna revolveri! Rukoilen!

-- Ole joutavia! Iwan Iwanitsh, muista, että olet perheenisä ja valtioneuvos! Häpeä!

-- Helppo se on sinun muita häväistä, kun asut kaupungissa eikä sulla ole hajuakaan kirotuista kesähuviloista... Anna vielä vettä... Vaan olisitpa minun housuissani, niin toista virttä vetäisit... Olen marttyyri! Olen vetojuhta, orja, konna, joka yhä vain odottaa ja puuhailee henkeään toiseen maailmaan! Riepu, tollikko, idiotti! Mitä varten elän?

Perheenisä kimmahtaa pystyyn ja hurjasti lyöden kätensä yhteen alkaa harppailla lattialla.

-- Sano nyt, mitä varten elän? -- kiljuu hän hypähtäen ystävänsä eteen ja tarttuen tätä napista kiinni. -- Mitä on tämä ruumiillisten ja henkisten tuskien sarja? Olla aatteiden marttyyri, se on toista, mutta olla lempo ties minkä marttyyri, naisten hameiden, ruumisarkkujen, eih! Ei, ei, ei! Riittää minun osakseni, riittää!

-- Älä huuda, naapurit kuulevat!

-- Anna kuulla, se on minusta samantekevä! Ja ellet sinä anna revolveria, niin antaa joku muu, sillä elää en jaksa, en!

-- Katso nyt, napin repäisit... Puhu levollisemmin. En ymmärrä, millä tavoin elämäsi on huono?

-- Milläkö tavoin, kysyt. Pidä korvasi auki, niin kuulet! Anna kun tyhjennän sydämmeni, niin ehkä se vähän helpottaa... Istutaan... Selitän lyhyesti, sillä juna lähtee kohta ja sitä ennen on kipaistava puodista parikymmentä silliä ja kaksi naulaa marmeladia Marja Osipownalle. Kiskokoot lemmot siltä kielen... No kuulehan. Otetaan esimerkiksi vaikka tämä päivä. Kuten tiedät, on minun hikoiltava kymmenestä neljään kansliassa. Kuumuus, pöly ja kärpäset ovat yhtenä mylläkkänä! Sihteerillä on virkalomaa, Hrapow läksi kosintamatkalle, kanslian häntäjoukko ravaa muuna työnään huviloissa, seuranäytelmissä. Kaikki ovat unisia, velttoja kutkaleita, joista ei ole mihinkään. Ei auta hyvä, ei paha. Sihteerin virkaa toimittaa muuan subjekti, joka ei vasemmalla korvallaan kuule ja on rakastunut eikä erota tuloja menoista. Minun täytyy tehdä tuon pölkkypään työt. Ilman kirjuria ja Hrapowia ei kukaan tiedä, missä mikin on, mihin mitäkin on lähetettävä ja anojat ovat kuin pahan riivaamia, aina tulisessa kiireessä, uhkailevat... Oi, ihan kuin olisivat kaikki elementit raivostuneet! Kaikki yhtenä sekasotkuna ja savuna, että tukki seisoisi... Ja työ sitte vihoviimeistä! Aina samaa ja samaa! Ihan silmät tahtovat kuopistaan tipahtaa... ja entä sitte vielä päällikkö niskassa, joka parhaillaan puuhailee avioeroa ja potee hermotautia, marmattaa ja härisee aina, ettei kukaan rauhaa saa.

Perheenisä lennähtää taas seisalleen, mutta laskeutuu tällä kertaa kohta takaisin paikoilleen.

-- Kaikki tämä on vielä leikkiä, kuulehan eteenpäin! -- sanoo hän. -- Virastosta lähtiessä tuntee itsensä kuin pieksetyksi. Olisi mentävä päivällistä haukkaamaan ja vähän venähtämään, jokos toki! Muista, että olet huvila-asukas, s.o. orja, heittiö, luutturiepu ja ala mennä haipattaa kuin päätön kana ympäri kaupunkia ostoksille. Meidän huviloissa on otettu käytäntöön kaunis tapa: jos joku lähtee kaupunkiin, niin kaikilla senkin seitsemillä hynttäntyillä, puhumattakaan omasta eukosta, on oikeus kuormittaa lähtevä täyteen tehtävillä. Eukko vaatii, että menisin muotikauppaan haukkumaan, kun hänen liivinsä tuli iso, vaan harteista ahdas. Sonjalle on vaihdettava kengät, kälylle on ostettava tulipunaista silkkinauhaa 20 kop. ja kolme kyynärää samettia... Ahah, vuotappas, minä luen koko läksyn.

Perheenisä haroo taskustaan rutistuneen paperin ja lukee kiukuissaan:

-- Lampunvarjostin; naula sianliha-makkaraa, neilikkoja ja kanelia 5 kop.; kalaöljyä pienelle Mishalle; 10 n. sokeria; käydä kotoa vaskitaasa ja sokerihuhmar, karbolihappoa ja luteenmyrkkyä 20 kop., 20 pulloa olutta ja 1 p. etikkaspriitä; kureliivi m:lle Chansòlle N:o 82 Gwosdevin makasiinista ja käydä kotoa syksypaltto ja kalossit pienelle Mishalle. Tämä on puolison ja perheen tarpeeksi. Nyt seuraa rakkaiden naapurien. Paholainen ne periköön! Wlasinilla on huomenna Walodjan nimipäivät, sille on raahattava polkupyörä; Kurkinilta kuoli kakara ja sille on ruumisarkku tuotava; Marja Mihailownalle keitetään hilloa ja tätä toimitusta varten on minun joka tulimmainen päivä hilattava puolipuutaa sokeria; everstin rouva on pahimmoillaan ja vaikka en ole pienintäkään pahaa tehnyt, niin olen velvollinen ajamaan kätilölle ja käskemään tulemaan silloin ja silloin... Semmoisista tehtävästä kuin kirjeet, makkarat, sähkösanomat, hammaspulverit, ei ole puhettakaan. Nytkin on viisi luetteloa taskussa! Kieltäytyminen on mahdotonta: se olisi sopimaton, epä-ystävällistä! Lempo soikoon! Latoa harteille puuta sokeria ja kätilö, se on sopivaa, mutta kieltäytyminen olisi kauheinta sopimattomuutta... Ja niin sitä saa virastosta päästyä junan lähdölle haipattaa ympäri kaupunkia kuin koira kieli pitkällä, makasiinista apteekkiin, apteekista muotikauppaan, sieltä makkarapuotiin ja sitte taas apteekkiin. Saat langeta monet kerrat, hävittää rahoja, paikoin unohtaa maksaa, jolloin lähetetään takaa-ajamaan kuin rosvoa, neljännessä kohden astut jonkun helmoille... hyi! Moisesta metelistä väsyy ja höyhentyy, niin että sitte koko yön luut ruskaa ja jäseniä juhmoo. No niin! Kun kamsut on koossa ja kaikki ostettu, alkaa niiden kokoonpano. Miten sinä esimerkiksi sijoitat vierekkäin raskaan rautahuhmareen ja lasisen lampunvarjostimen tai karbolihapon ja teemytyn? Ei se naurata! Miten sinä sovittaisit tämän polkupyörän olutpullojen naapuriksi? Se, veikkonen, oli julmempaa kuin pakkotyö, se on arvoitus järjelle! Kääripä ja sitoipa kuinka tahansa, niin aina jotain lopulta särkyy tai ruhjoutuu. Ja asemalla ja vaunussa saa sitte seistä kuin hunsvotti kädet kuormasta katketakseen, kuumaan kuollakseen ja leuan alla joku nyytti ja koko mies pussien, nassakkojen ja muun rojun peitossa. Ja kun juna lähtee, silloin rupeavat naapurisi penkomaan tavaroitasi, kun muka olet ne laskenut muiden paikoille. Huudetaan, konduktööriä kutsutaan, uhataan ajaa junasta pois, mutta minkäs minä sille mahdan. Ulosko minä ne viskaan? Antakaa pakasiin! Hyvä sitä on sanoa, mutta hankippas sitä varten ensin laatikot ja muut joka ikinen päivä. Tämmöistä valitusta ja hammasten kiristystä kestää koko matkan ajan. Ja annahan olla, mitä naikkoset sanovat tänään tästä ruumiskirstusta? Ohhoh! Anna, veikkonen, vielä vettä! Nyt tulee lisää. Ostoksille lähettäminen on yleinen tapa, mutta onko rahojen antaminen niihin yhtä yleinen? Äläppäs nuolaisekaan! Rahoja olen hukannut suuret määrät ja hyvä, jos puolet saan takaisin. Ruumiskirstun lähetän Kurkinille palvelijaa myöten, mutta kun niillä on suru, ei raha-asioita ole ajattelemistakaan. Ja saamatta ne jäävät. Muistuttaa velasta ja vielä naisille, herra varjelkoon! Isommat summat toisinaan kyllä maksetaan, mutta pienemmät menee ikipäiviksi. N-noo, pääsen sitte huvilaan. Mieleen olisi tietysti tämmöisen uskollisen työn päälle ottaa hyvät ryypyt, syödä ja käydä levolle -- eikö totta -- mutta eipäs! Eukko on jo pitänyt vahtia. Hädin tuskin ehtii saada lientä sisäänsä, kun se jo kiekailee edessä ja vie herransa ja mestarinsa jotakuta seuranäytelmää katsomaan tai tanssi-iltamaan. Vastustella ei uskalla. Sinä olet muka mies ja se sana käännettynä naisten kielelle on yhtä paljo kuin riepu, idiotti ja mykkä elukka, jolla saa ajaa ja vedättää kokonaisia kuormia, ilman että tarvitsee pelätä, että eläinsuojelusyhdistyksen jäsenet tulisivat apuun. Ei muuta kun lähde ja sitte saa kykkiä katsomassa jotain "Perheskandaalia", pieksää käsiään eukon vaatimuksesta ja joka hetki pelätä siihen paikkaan loppuvansa. Iltamassa saa tölläillä tanssivia ja etsiä paremmalle puoliskolleen kavaleeria, mutta jollei niitä satu saamaan, niin ala hölkkiä itse! Ja kun puoliyön seudussa pääsee täältä pois niin ei ole enään ihminen, vaan haiseva raato, jonka saa heittää vaikka tunkiolle. Viimein pääsee sitte tarkoituksensa perille: kaikki on ohi ja saa käydä levolle. Sulje silmäsi ja nuku... Kaikki on niin hyvin, on lämmin, lapset ei älise seinän takana, eukkoa ei ole vieressä, omatunto on puhdas -- paremmasta ei apua. Juuri kun on uneen vaipumassa, niin äkkiä... äkkiä kuuluu: iiiii... Nyt se lennätti peijakkaan itikat, nuo kolmenkertaisesti kirotut inisijät!

Perheenisä kavahtaa pystyyn ja huitoo nyrkeillään.

-- Itikat! Se on Egyptin vitsaus, inkvisitsioni! Iiiii... inisevät ne niin surkeasti, että luulisi niiden jotain rukoilevan, mutta kun yksikään riiviö purasee, niin vihavoittaa koko tunnin. Eikä auta mikään, polta, tapa tai vedä peite korvillesi, yks' kaikki! Lopulta täytyy syläistä ja antautua niiden raadeltavaksi: syökää, riiviöt! Tuskin on ehtinyt tottua näihin, kun salissa eukko alkaa opettaa solisteille uusia romansseja. Päivät nukutaan, yöt valmistellaan seuranäytelmiä. Oo, taivasten tekijä! Solistit ovat kiusaus, joille itikat eivät riitä likimainkaan vertoja vetämään.

Perheenisä vääntää kasvonsa itkuun ja laulaa:

"Oi, ällös nuoruuttani syytä... Taas ihastuksissain mä sua katson"...

Konnat, ne riistävät hengen! Jotta edes vähänkään estäisin niiden ääntä kuulumasta, rupean sormellani jyskyttämään ohimoani korvan kohdalta. Ja sitä saa tehdä hyvästi neljä tuntia, ennen kuin ne lähtevät. Mutta sitte seuraa uusi rangaistus. Tulee eukko, jota pelkään kuin kuolemaa... Oh, veliseni annahan vielä juoda... Nukkumisesta ei tule mitään, sillä aamulla kello kuusi mars junalle! Täytyy juosta ja joutua, ettei myöhästyisi, tie on kurainen, sumua, kylmä... Ja kun pääsee kaupunkiin, silloin alkaa kaikki uudestaan! Niin veikkonen, tämä on ryövärin elämää, jota en soisi vihamiehellenikään. Tiedätkö, olen ihan sairastunut. Ahdistaa, uuvuttaa, ruokahalua ei ole, sanalla sanoen elämä on lopussa! Eikä kukaan sääli eikä ota osaa, niin kuin sen niin pitäisi ollakin. Vieläpä nauravat. Huvilaeläjä, huvila-perheenisä, sen se sietääkin, nääntyköön! Kuule, ellet anna revolveria, niin sääli toki!

-- Minä säälinkin.

-- Siltä näyttää... Hyvästi... Pitää käydä vielä sillit ja sitte asemalle.

-- Missä teidän huvilanne on? -- kysyy ystävä.

-- Rajajoella...

-- Ahaa, tuttu paikka... Kuulehan, tunnetko siellä neiti Olga Pawlovna Finbergin?

-- Tunnen...

-- Vai niin! -- ihmettelee ystävä ja hänen kasvonsa muuttuvat sädehtiväksi. -- Sitä en tiennyt. Siinä tapauksessa, velihopia, rakkaani, etkö voisi suostua pieneen pyyntööni. Tee veljen työ Iwan Iwanitsh! Vakuuta kunniasanallasi!

-- Mitä?

-- Rukoilen, veli hyvä! Ensiksikin vie tervehdys Olga Pawlovnalle ja toiseksi vie hänelle pikkarainen kapine. Hän pyysi minua ostamaan ompelukoneen, mutta ei ole, ken veisi. Vie, veikkonen, sinä!

Perheenisä katsoo hetkisen tylsästi ystäväänsä aivan kun ei ymmärtäisi mitään, mutta sitte sävähtää kasvoiltaan siniseksi ja alkaa kiljua jalkaa polkien:

-- Syökää tämä ihminen! Kuristakaa hänet! Kiduttakaa! Käyköön koko maailma sen selkään! Vettä, vettä tuokaa! Miksi elän?...

VIRKATEITÄ.

(Arkistotutkimus.)

"Minulla on kunnia nöyrimmästi ilmottaa: 8 p. tätä marraskuuta on huomattu tauti kahdessa pojassa, jotka lapset koulusta tultuaan sanoivat, että muutkin koululaiset sairastavat kurkkutautia ja koko ruumis on rokahtumilla, ne käyvät kunnan koulua Sharowissa. 19 p. marraskuuta 1885. Kylänvanhin Jefim Kirilow".

"N:n Kihlakunnan Kuntahallitus. Kunnanlääkäri G. Radushnille. Kurnosowin kylän kylänvanhimman ilmotuksen johdosta 19 p:ltä marraskuuta pyydän Teitä K.H. matkustamaan Kurnosowiin ja tieteen sääntöjen mukaisesti peräänkatsomaan, että tämä tauti, kaikista merkeistä päättäen kurkkumätä, mitä pikemmin ehkäistäisiin. Sanotusta ilmotuksesta selville käy, että sairastumiskohtaukset ovat alkaneet Sharowin koulussa, johon pyydän huomiota kiinnittämään. 4 p. joulukuuta 1885. Esimiehen puolesta: S. Parkin".

"N:n Kihlakunnan 2:sen piirin H. Poliisipäällikölle. Kihlakunnan kuntahallituksen kirjelmän N:o 102 johdosta 4 p:ltä joulukuuta, jonka tähän myötäliitän, pyydän Teitä K. H. ryhtymään toimenpiteisiin Sharowin kylän koulun sulkemiseksi siksi, kunnes kurkkumädän raivoaminen lakkaa. 13 p. joulukuuta 1885. Kunnanlääkäri Radushni".

"N:n kihlakunnan 2:sen piirin Poliisipäällikkö. Sharowin kunnan koululle. Kunnan lääkäri G. Radushni on ilmottanut minulle 13 p:ltä joulukuuta tätä vuotta, että hän on havainnut Sharowin kylän lapsissa raivoavan tarttuvaa laatua olevaa kurkkumätää (tahi difteria, kuten kansan kesken sanotaan). Vaan että vältettäisiin tämän yhä suuremmassa määrin yltyvän taudin pahemmat seuraukset, olen minä, pitäen välttämättömänä ryhtyä lain määräämiin toimenpiteisiin mahdollisten sairastumistapausten varalta ja niiden ehkäisemiseksi, puolestani pakotettu nöyrimmästi kysymään: olisiko mahdollista päästää Sharowin kunnan koulun oppilaat lomalle siihen asti, kunnes mainittu raivoava tauti kokonaan lakkaa ja että muusta minulle ilmoitettaisiin vastaisten toimenpiteiden varalta. 2 p. tammikuuta 1886. Poliisipäällikkö Podprunin".

"H:n läänin kansakoulujen hallitukselle. Kansakoulujen H. Tarkastajalle. Sharowin koulun opettajan Fortjanskin tiedonanto. Täten on minulla kunnia ilmottaa Teidän Korkeajalosukuisuudellenne, että 2:sen piirin Poliisipäällikön kirjelmän johdosta N:o 1011 2 p:ltä tammikuuta on Sharowin kylässä ilmestynyt tarttuvatauti kurkkumätä, josta minulla on kunnia Teille tiedoksi antaa. 12 p. tammikuuta 1886. Opettaja Fortjanski".

"N:n Kihlakunnan 2:sen piirin H. Poliisipäällikölle. Sen johdosta, että kurkkumätä on lakannut raivoamasta jo kuukausi sitte, ei minulla väliaikaisesti suletun Sharowin kylän koulun uudelleen avaamista vastaan mitään sanottavaa ole, josta jo olen kahdesti kuntahallitukselle kirjottanut, vaan kirjotan nyt Teille ja pyydän nöyrimmästi, että vast'edes lähettäisitte paperinne kihlakunnan lääkärille, koska minulla on tarpeeksi työtä kunnan piirissä. Olen aamusta iltaan toimessa eikä minulla ole aikaa vastata kaikenmoisiin virastohoureisiinne. 26 p. tammikuuta. Kunnanlääkäri Radushni".

"2:sen piirin Poliisiviraston Piiripäällikölle. Raportti. Tämän kautta on minulla kunnia jättää Kunnanlääkäri Radushinin menettely H. Poliisipäällikön harkinnan alaiseksi lääkäri Radushnin syytteeseen vetämisestä semmoisten sopimattomien ja suuresti loukkaavien lauseiden käyttämisen johdosta virkakirjeissä, kuin esim. 'virkahoureisiinne' on. 8 p. helmikuuta 1886. Poliisipäällikkö Podprunin".

Yksityisessä kirjeessään kirjotti piiripäällikkö viimemainitulle m.m.: "Aleksei Manuilowitsh, palautan Teille raporttinne. Lopettakaa toki alituinen kinanne tohtori Radushnin kanssa. Moinen menettely on lievimmin sanoen sopimatonta poliisiviranomaiselle, jonka velvollisuutena on tahdin ja maltillisuuden noudattaminen. Mitä taas tulee Radushnin paperiin, niin ei siinä minun mielestäni mitään erityistä ole. Kurkkumädästä Sharowissa jo olen kuullut ja ensi opettajakokouksessa tulen minä vetämään esille opettaja Fortjanskin väärän menettelyn, sillä hänen syykseen katson yksistään koko tämän ikävän kirjevaihdon".

"H:n läänin kansakoulujen Tarkastaja, N:o 810. Sharowin koulun H. Opettajalle. Kirjelmänne johdosta 12 p:ltä tammikuuta tätä vuotta annan täten Teille tiedoksi, että opetus Teille uskotussa koulussa on viipymättä lakkautettava ja oppilaat lomalle päästettävä kurkkumädän enemmän raivoamisen ehkäisemiseksi. 22 p. helmikuuta 1886. Kansakoulujen Tarkastaja Shiletkin".

Kaikkien näiden todistuskappaleiden jälkeen, jotka koskevat kurkkumädän raivoamista Sharowin kylässä (paitsi tässä lueteltuja on niitä vielä kaksikymmentäkahdeksan), käy lukijalle selväksi monta seikkaa seuraavasta kuvauksesta, joka oli H:n Läänin-Lehden 36 n:ssa:

-- -- "puhuttuamme näin tavattoman suuresta lasten kuolevaisuudesta, siirrymme nyt paljoa iloisempaan asiaan. Eilen toimitettiin p. Mikael Arhistratigin kirkossa tunnetun paperitehtailija M:n tyttären ja perinnöllisen kunniaporvari K:n juhlallinen vihkiminen, jonka toimitti isä Kliopa Grosder yhdessä muiden tuomiokirkon pappien kanssa. Krasnoperowin kööri lauloi. Nuori pari säteili kauneutta ja nuoruutta. Puhutaan hra K:n saavan perintöä vähilleen miljoonan ja sitä paitsi Blagodushnin tilan hevossiitoslaitoksineen ja puutarhoineen, joissa kasvaa ananas-hedelmiä ja kukkivia palmuja, jotka vievät inehmon ajatukset kauas etelään. Nuori pari matkusti heti vihkimisen jälkeen ulkomaille."

Hyvä on olla paperitehtailijana.

NOPEAA APUA.

-- Tie auki! Kylänvanhin ajaa kirjurin kanssa!

-- Hauskoja pyhiä, Gerasim Alpatish! -- huutaa väkijoukko kylänvanhimmalle. Anna Jumala, ettei mitään... että, tuota, ei teidän, Gerasim Alpatish, eikä meidän, vaan Jumalan mieliksi!

Hyvässä hiprakassa oleva kylänvanhin aikoo jotain sanoa, vaan ei voi. Hän viittilöi hämillään sormillaan, mulkoilee silmillään ja pullistaa pöhöttyneitä poskiaan kuin tahtoisi ottaa torvesta kimeimmän äänen. Kirjuri, pieni miehen tallukka, jolla on punainen nykerönenä ja päässä jockeylakki, pakottaa naamansa arvokkaan näköiseksi ja astuu väkijoukkoon.

-- Kuka täällä on hukkunut? -- kysyy hän. -- Missä hukkunut on?

-- Tämä samainen se on!

Pitkä, laiha ukko sinisessä paidassa ja nuorasta punotuissa töppösissä sekä kiireestä kantapäähän märkänä, sillä hänet on äsken vedetty vedestä ylös, istuu sääret ja kädet hajallaan rantalätäkössä, mulkoilee silmillään ja sopertaa:

-- Kaikki suojeluspyhimykset... oikeauskoiset veljet... Rjäsanin läänistä, Saraiskin pitäjää... Kaksi poikaa oli... itse savensotkijana... Nyt se samainen mies sanoo seitsemän ruplaa, sanoo, saat... Susi sinut syököön...

-- Mistä olet kotoisin? -- kysyy kirjuri.

-- Seitsemän ruplaa, sanoo... Susi sinut seitsemästä syököön...

-- Tuolleen se purmentaa eikä itsekään tiedä, mitä mäihkii, -- huutaa työnjohtaja Anisim vyötäreitä myöten märkänä ja touhuissaan äskeisen tapahtuman johdosta. -- Anna kun minä selitän koko jutun Jegor Makaritsh! Älkäähän rähiskö siellä! Se oli sillä tavalla, että tämä tuli Kurnewista... Kuuletteko, olkaa ääneti! Niin, tämä tuli Kurnewista ja mikä häntä lie riivannutkin! Vesi oli eilen sateesta noussut kokonaisen kyynärän... Ja eihän sillä humalaisella ole järkeä muilta kysellä, vaan otti ja meni hyötähyvöisiään veteen, jalat luiskahti alta pois ja ala pyöriä kuin väkkärä. Huutaa kohti kulkkuaan ja kiljuu... No, siinä olin minä ja Santeri näkemässä... Mitäs tehdä? Heitä hiiteen se pelisi, sanon Santerille, miestä pelastamaan! Mitäs muuta kun veteen... Ja se pyörii ja pulajaa ja pyörii ja pahimpaan hätään me siihen tullaan... Santeri tarttuu paitaan, minä tukkaan. Väkeä lentää huutaen rannalle, kaikki muka henkeä pelastamaan. Ja kyllä siinä hiki heltisi, Jegor Makaritsh! Olla vielä minuttikaan, sinne sen olisi surmannut.

-- Nimesi? -- kysyy kirjuri hukkuneelta. Tämä mulkoilee tajuttomilla silmillään eikä virka mitään.

-- Sen on äimistänyt, -- selittää Anisim, eikä se kumma olekaan! Mene tiedä, suolet on vettä täynnä ja naama ihan sininen!

-- Mies hoi! -- huutaa kirjuri ja nujuuttaa hukkunutta harteista. -- Älyätkö vastata! Toljottaa vaan eikä vastaa! Hoi!

-- Seitsemästäkö ruplasta? -- möräjää hukkunut. -- Jokos läksi seitsemästä... ei tule...

-- Mitä ei tule?

Hukkunut ei vastaa, vaan vapisee, että hampaat kalajaa.

-- Kun olisi antaa roppia? -- arvelee Anisim.

-- Roppia, matkii kirjuri. -- Senkö roppia niitä hukkuneelle? Sitä pitää heiluttaa. Mitä siellä suut selällään seisotte? Ettekö älyä, että sitä olisi pitänyt aikoja sitte heiluttaa! On se väkeä, jumaliste! Joutukaa hakemaan kulia!

Muutamia miehiä lähtee noutamaan kulia. Kirjuri joutuu pyhän innostuksen valtoihin. Hän käärii hihat ylös, hieroskelee kupeitaan ja tekee jos jonkinmoisia liikkeitä, jotka todistavat, ettei hänessä ole alun ottajaa.

-- Älkää tunkeilko, älkää tunkeilko, -- hokee hän. -- Joutavat pois! Onko menty hakemaan urjadnikkaa? Te, Gerasin Alpatitsh, -- sanoo hän kylänvanhimmalle, -- voisitte myöskin poistua. Näytte saaneen jo kyllänne ja tuossa tilassa olisi parasta pysyä kotona.

Kylänvanhin viittilöi sormillaan ja aikoo jotain sanoa, mutta kieli ei käänny suussa.

-- Nostakaa mies siihen, -- huutaa kirjuri, kun kuli on tuotu. -- Tarttukaa käsiin ja jalkoihin. Sillä tavalla. Nyt pankaa kulille.

-- Laputa ja laula, -- mörisee hukkunut vastustelematta ja aivan kuin huomaamatta, että häntä nostetaan kulille. -- Jokos tuli seitsemästä...

-- Älä ole milläsikään, -- hokee hänelle kirjuri, -- älä pelkää. Anna kun vähän heilutellaan sinua, niin voit hyvässä lykyssä virota tuntoihisi. Ei sitä ilman voi jättää. Antakaa pelin käydä! Herra hyvästi siunatkoon!

Kahdeksan vankkaa miestä, joukossa myöskin Anisim, tarttuu kulin kolkkiin ja alkaa heiluttaa. Alussa käy heiluttaminen veltosti, aivan kuin miehet eivät luottaisi voimiinsa, mutta sitte kun he pääsevät puhtiinsa, ilmestyy heidän kasvoilleen jotain eläimellistä ja he heiluttavat ahneesti, vimmatusti. He ojentuvat suoriksi, nousevat varpailleen ja hypähtelevät. On kuin tahtoisivat he lennähtää ilmaan yhdessä heilutettavan kanssa.

-- Yks, kaks, yks, kaks!

Heiluttajien ympärillä käpelehtelee kirjuri ja ponnistellen voimiensa takaa saadakseen hänkin kiinni kulista huutaa ääni käheänä:

-- Lujemmin! Yhtaikaa, tahdissa! Sillä tavalla!

Lyhyen hengähdyksen lomassa pistää kulista esiin takkuinen miehen pää ja kalpeat kasvot, joilla kuvastuu ällistys, kauhu ja ruumiillinen kipu, mutta samassa lentää taas kuli ilmaan, jytkähtää alas ja taas ylös. Katsojajoukosta kuuluu hyväksymishuutoja.

-- Niin sen pitää käydä. Ei se ole leikintyö henkiin saaminen! Tokkos virkoo!

-- Oikein, Jegor Makaritsh!

-- Ei sitä nointuostaan lasketakaan. Kun jaloilleen pääsee ja järkiinsä tulee, niin ei muuta kun pane ämpäri viinaa!

-- Älä nuolaise, ennen kuin tipahtaa! Katsokaapas pojat, kartanon rouva ajaa puukhollarin kanssa! Puukhollarilla on uusi lakki. On ne nuo hevosetkin herrasväkeä!

Väkijoukon luo pysähtyvät ajopelit, joissa istuu lihava, vanhahko naishenkilö kakkulat nenällä ja kirjava päivänvarjo kädessä. Selin häneen istuu ajopukilla ajajan vieressä puukhollari, nuori mies, päässä olkihattu. Rouvalla on pelästynyt katse.

-- Mitä tämä on? -- kysyy hän. -- Mitä täällä tehdään?

-- Hukkunutta heilutetaan henkiin! Hauskoja pyhiä rouva! Antakaa anteeksi, on vähän ryypätty, kun nähkääs asia sietää -- koko kylän läpi on jumalankuvia kuleteltu!

-- Herranen aika! -- parahtaa rouva. -- Hukkunutta heiluttavat! Mitä ihmeitä, Etienne? -- päivittelee hän puukhollarille. -- Menkää herran nimessä sanomaan, että sitä ei saa tehdä! Ne tappavat hänet! Heiluttaminen on ennakkoluulo! Pitää hieroa ja saada aikaan keinotekoinen hengitys. Menkää, pyydän!

Etienne hypähtää pukilta alas ja lähenee heiluttajia. Hänen katseensa on ankara.

-- Mitäs te teette? -- kiljasee hän vihaisesti. -- Onko tämä laitaa, että tuolla tavoin heilutetaan?

-- Mitenkäs sitä muuten? -- kysyy kirjuri. -- Sehän on hukkunut!

-- Mitä sitte, jos on hukkunut? Hukkumisesta pyörtyneitä ei saa heiluttaa, vaan hieroa. Kaikissa almanakoissa neuvotaan siten. Antakaa olla heiluttamisen! Kuuletteko tahi paikalla tehdään protokolla! Juovat, heittiöt, itsensä täyteen ja sitte miestä heiluttamaan! Rentut!

Kirjuri kohottelee hämillään olkapäitään ja poistuu syrjemmä. Heiluttajat laskevat kulin maahan ja katsovat ihmeissään vuoroon rouvaan, vuoroin Etienneen. Hukkunut retkottaa jo silmät kiinni ja hengittää raskaasti.

-- Juopot! -- ärjäsee taas Etienne.

-- Rakas ihminen! -- sanoo Anisim hengästyneenä ja painaen kättään sydämmelleen. -- Stepan Iwanits, miksi moititte? Juoppo juo läämältään, mutta me vain vähän pyhän kunniaksi... jumalankuviakin kanneltiin. Ei suinkaan me, herra nähköön, sikoja olla, ettei ymmärrettäisi.

-- Heiluttaa ei saa! Pitää hieroa! Riisukaa vaatteet pois ja ruvetkaa hieromaan!

-- Hoi, pojat, hieromaan!

Hukkunut riisutaan ja hieronta alkaa Etiennen johdolla.