Chapter 13

Se mahtava ja monipuolinen vaikutus, jolla Snellman pitkän ja viimeiseen hetkeen työllisen elämän aikana on tarttunut meidän valtiollisiin ja kirjallisiin oloihimme, on niin yhdistänyt hänen nimensä kaikkeen muistettavimpaan ja kalleimpaan, jota Suomi viimeksi kuluneella puolivuosisadalla on saanut nauttia, että isänmaalla on tuskin ainoatakaan, joka olisi yleisemmin suosittu ja kunnioitettu. Snellmannin suurenlainen ja ponteva luonne, hänen tieteen ja tutkinnon herättämä syvä rakkautensa totuuteen ja vapauteen, teki hänen jo aikaisin siksi urhoksi, joka raivasi niin monta tietä ja toi nähtäviin uusia ennen tietämättömiä keinoja. Jokaisella alalla, jossa hän teki työtä oli hän aina ensimmäisinä; huolimatta taikaluuloista heilutti hän aina lippuansa korkealla. Hän saattoi suuttua, mutta hänen lämmin ja ihmisiä hellivä sydämmensä ei sisältänyt mitään vihaa; vaakunaansa oli hän uurtanut kirjoituksen: _Isänmaan edestä!_ ja sentähden häviölle joutuneet vastustajansakin kunnioittivat häntä.

Yliopistossa teki Snellman työtä viisaustieteen (filosofian) alalla ja näitä tietojansa kartutti hän suureen määrään matkoillansa ulkomailla. Ajan tärkeitten kysymyksien ratkaisemiseen tunki hän neronsa käsityksellä ja loi itsellensä mielipiteitä, jonka virtaavasta lähteestä sittemmin levisi niin paljon valoa ja kirkkautta. Hänen tieteelliset teoksensa pidettiin Saksassa suuressa arvossa ja oleskeltuansa jonkun ajan Ruotsissa sai hän siellä etevän kirjallisen maineen, ei ainoastaan sanomalehti- sekä kaunokirjallisuuden alalla vaan myös semmoisien tekojen kautta, jotka osoittivat syvää viisaustieteellistä tutkimista ja monipuolista tietoa.

Snellmannin viisaustieteelliset aatteet eivät kuitenkaan hänen kotomaassansa tuottaneet hänelle samaa menestystä. Päinvastoin sen ajan hallitus piti niitä enemmän syinä ja paheina kuin etuina. Snellmannin täytyi siis ottaa vastaan koulun rehtorin virka kaukaisessa Kuopiossa. Mutta tälläkin verraten alhaisella tilalla osasi Snellman kehittää yhtä uutteraa kuin suurenlaista vaikutusta. Opettajavirkaansa hoiti hän lempeästi ja omantunnonmukaisesti, voittaen luottamusta niin, että kiitolliset oppilaat sitä vielä ylistävät. Vakaalla lempeydellänsä sai hän aikaan senkin, että koulusta katosi usein sitä ennen käytetty ase, jonka piti herättämän nöyryyttä ja kuuliaisuutta.

Mutta hänen henkensä, jota eivät vastukset jaksaneet lannistaa, vaali laveampaa vaikutusalaa. "Saima"-lehden toimittajana ja kustantajana, raivasi Snellman uuden tien vapaalle sanalle, valtiolliselle keskustelulle, sekä yhteiskunnan sisällisien asioiden julkiselle arvostelulle, ja herätti siten kansallistunnon uuteen, virkeään elämään. Niissä mielipiteissä ja totuuksissa, joita Snellman tässä yhtä nerokkaalla kuin kansantajuisella tavalla toi ilmi, oli yhtä monta todellisen valistuksen ja "kansallisen sivistyksen" siementä, ja näistä siemenistä onkin jo moni taimi kasvanut hedelmiä kantamaan. "Saiman" opit ja sen vapaa ilmaantuminen eivät kuitenkaan olleet hallituksen mieleisiä, jonka tähden lehti lakkautettiin. "Litteraturblad'issansa" [kirjallisuuslehti yleistä kansallista sivistystä varten] jatkoi Snellman kuitenkin vähentymättömällä rohkeudella ja samalla innolla aljettua julkista työtänsä.

Kun viisaustieteen professorin virka yliopistossa julistettiin avonaiseksi, haki Snellman sitä, mutta nytkin turhaan, vaikka konsistoriumi hänelle antoi puoltosanansa. Kaikki nämät esteet olivat kuitenkin Snellmannin rautaiselle tahdolle voimattomia; ne päin vastoin yhä koroittivat kunnioitetun kansan ystävän arvoa yleisön silmissä. Snellmannin nimi oli jo kaikkien huulilla ja hänessä tervehdettiin kansan miestä. Otettuansa eron rehtorinvirastansa oleskeli Snellman pääkaupungissa kirjurina eräässä suuremmassa kauppakonttoorissa.

Vuosi 1855 toi mukanansa uusia mielipiteitä korkeimmassa vallassa ja nyt nousi Snellmannille vihdoinkin uusi ja levollisempi tulevaisuus. Hän nimitettiin hakemattansa viisaustieteen professoriksi yliopistossa ja vaikutti nyt siellä opettajana ja myös sillä ansiolla, jonka hän oli maassa saanut. Hallituskin, joka tarkoin tunsi tämän vaikuttavaisuuden ja osasi arvostella sitä kokemusta ja niitä tietoja joita Snellman sanomalehden toimittajana oli tuonut ilmi, rupesi julkisissa asioissa pitämään neuvoa tämän tietoviisaan ja valtiomiehen kanssa, jonka Hänen Majesteettinsa Keisari vihdoin v. 1863 kutsui rahavaraintoimiston esimieheksi Keisarillisessa Suomen senaatissa.

Tässä pienessä elämäkerrassa on turhaa tuoda esiin sitä kaikkea suurta, tärkeätä ja merkittävää, jota hän maan hyväksi on toimittanut sekä valtiopäivillä ollen Ritariston jäsenenä, että kirjailijana, jona hän tuotteillansa sekä kirjoissa että puhuen on tehnyt kansalaistensa valistukseksi.

Johan Vilhelm Snellman, merikatteini K. H. Snellmannin poika Uudesta Kaarlepyystä, syntyi 12 päivänä toukokuuta v. 1806 Tukholmissa. Käytyänsä Oulun alkeiskoulun lävitse, tuli hän ylioppilaaksi Turussa v. 1822, vihittiin viisaustieteen maisteriksi v. 1832 ja nimitettiin dosentiksi samassa tieteessä 1835. Teki matkoja Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin vv. 1837-1842. Kuopion alkeiskoulun rehtorina vv. 1843-1849; professorina yliopistossa v. 1856; senaattorina ja rahavarain päällikkönä 1863; vapautettuna viimeksimainitusta toimesta v. 1868; Suomen hypoteekkiyhtiön johtokunnan esimiehenä vv. 1868-1881. -- v. 1866 koroitettiin Snellman lapsinensa ja jälkeläisinensä suomalaiseen aateliseen säätyyn. Avioliitossansa Johanna Lovisa Wennbergin kanssa jätti Snellman jälkeensä neljä poikaa ja tyttären.

Nuorukainen, sinä, jonka sydämmessä palaa into ja halu olla isänmaallesi hyväksi näet esikuvan, jota kelpaa seurata! Ainoasti harvoille antoi Luoja hänen neronsa, mutta hänen rohkeutensa ja rakkautensa saatamme kaikki omistaa omiksemme ja niiden avulla voittaa isänmaallemme valoa ja vapautta, sillä

"Ei päällikkö yksin taistelua voita Jos soturien rivit eivät parastansa koita."