Part 7

Sillä puolen pöytää, joka oli tikapuitten lähellä, istui viisi miestä, jotka iältään olivat noin neljän- ja kuudenkymmenen vuoden välimailla ja näyttivät sangen vakavilta ja totisilta. Kahden ystävämme tulo keskeytti heidän vilkkaan pakinansa. Vastapäätä heitä nähtiin ihan toisenlainen seura. Siellä oli permanto peitetty oljilla ja niillä loikoili eri asennoissa kuusitoista kaikenikäistä ja kaikennäköistä miestä. Tämä joukko olisi vasta kelvannut maalarin kuvattavaksi! Tuossa venyi hoikka, hienonnäköinen nuorukainen, karkea maamiehenmekko yllään; tuossa iloinen, punanenäinen sotamies, munkin kaapuun puettuna ja juoden viiniä hopeisesta suitsutusastiasta, joka nähtävästi oli kuulunut johonkin alttariin. Yhdessä nurkassa istui harteva veikko, haarniskaansa kiillottaen; tätä varten oli hänellä kalkkia ja vettä astiassa, josta ennen oli kastettu lapsia; toisessa nurkassa makasi syvässä unessa mies, jonka tulipunaiset posket, epätasainen hengitys ja sidottu otsa osoittivat, että uni oli haavakuumeen synnyttämää. Hänen vieressään hioi toinen Kerjäläinen miekkaansa, välittämättä siitä opetuksesta, jonka haavoitetun esimerkki antoi. Pöytä oli täynnä kaikenlaisia aseita ja niitten keskellä oli hopeaisia ja muita astioita, joita oli ryöstetty kirkoista, luostareista ja pappiloista. Valo, joka lankesi tuohon kirjavaan seuraan ja toisen holvin esirippuun, loihti todella omituisen, viehättävän näyn katsojan eteen. Suurin osa kulutti aikaansa pilapuheilla ja kortinlyönnillä.

On selvää, että vastatulleet miehet liittyivät kumpainenkin siihen seuraan, joka parhaiten vastasi hänen virkaansa ja säätyänsä. Niinpä Hannukin, tervehdittyään nöyrästi noita viittä miestä tikapuitten vieressä, meni pöydän alapäähän, jossa hänen hilpeät toverinsa, jotka näyttivät erittäin suosivan häntä, sydämellisesti, melkein meluten, ottivat hänet vastaan ja tarjosivat hänelle sijaa keskellään.

"Onko kukaan tuonut uutisia Brüsselistä sillä aikaa kun minä olin poissa?" kysyi Treslong vanhanpuoleiselta mieheltä, joka oli jalon, mutta surumielisen näköinen.

"Mikäli tiedän, ei kukaan ole tuonut", vastasi eräs, jonka nimi oli Verveen, "mutta minun luullakseni ei tarvitse epäilläkään, että mestaus tapahtuu huomenna tai ylihuomenna. -- Odotin, että teillä olisi Yonker Galama mukananne. Missä hän on?"

"Hän on lähtenyt Brüsseliin, mutta palaa tänne ennen pitkää. Hän on hankkinut itselleen espanjalaisen upseerin vaatteet, eikä siis ole paljon pelkäämistä. Hän voi hankkia meille parhaimmat tiedot, sillä hän käy Broodhuysissä, jonka hoitaja tyttärineen on hänen tuttavansa, kuten ehkä tiedätte."

"En luule, että hän näyttäytyy kartanon hoitajalle", sanoi ensimäinen puhuja; "mutta eikö Yonkerilla liene tietoja prinssistä? Olen kuullut, että tämä aikoo viedä Frislantiin lisävoimia kreivi Ludvigille; sillä jos siinä on perää, että Alba itse lähtee sinne, saa kreivi nähdä kovat. Minä pelkään ettei hän voi mitään Alban kourissa. Hän on niin nuori ja niin pikainen."

"Se se on, joka pilaa kaikki meidän hankkeemme, ja minä pelkään, että sen kautta koko asiamme vielä joutuu hukkaan", sanoi maltittomasti muuan toinen vastapäätä häntä. Hänellä oli sotaisa ulkomuoto, mutta hänen kasvoistaan näki, ettei hänessä ollut rahtuakaan Treslongin vankkaa ryhtiä eikä itsenäisyyttä. Vähäpätöisemmistä toimista hän kyllä kunnolla suoriutui, mutta päälliköksi hän ei sopinut. Hän oli nuorin vesa von Hagendorp'ien vanhasta suvusta ja oli ollut niitten liitossa, jotka veivät valituskirjan Margarethalle. "Minä tiedän", lausui hän, "että kymmenestä maakuntalaisesta yhdeksän julkisesti menisi prinssin puolelle, jos vain saisimme kelpo kenraalin, jonka kyky herättäisi luottamusta. Mutta kukapa nyt moittii ihmisiä siitä, etteivät he tottele meidän kehoitustamme, kun sellaisia kummia tapahtuu, että vihollinen hävittää itseään puolta suuremman sotajoukon, kuten tuon kavaltajan Villars'in johdolla kävi."

Pietari Blink

Kova naurun remahdus pöydän toisesta päästä keskeytti hänen puheensa. Kun hän loi silmänsä sinnepäin, näki hän, kuinka Hannu, komea messukasukka yllään, istui tyhjän viinitynnyrin päällä ja oli lukevinaan tai veisaavinaan jotakin kirjasta, jota hän piti kädessään. Kerjäläiset hänen ympärillään nauraa hohottivat täyttä kurkkua.

Treslong koputti tikarinsa kahvalla kolmasti pöytään ja saatuaan näin naurun vaikenemaan lausui hän:

"Toivoakseni liittolaiset eivät unohda, että asiamme on pyhä, että täältä Brüsseliin on tuskin kolmea peninkulmaa ja että meidän pitää karttaa kaikkea tarpeetonta hälinää. Meidän tulee ajatella, ettemme ole tulleet tänne huvittelemaan."

Kun hän näki sanansa tehoavan kuten hän oli tahtonut, jatkoi hän keskeytynyttä puheluaan von Hagendorpin kanssa:

"Minä en moiti kansaa siitä, ettei se nosta kapinaa; mutta siitä täytyy minun sitä moittia, ettei Pietari Blink se runsaammin anna rahallista avustusta. Te tiedätte kuinka pahasti prinssi pettyi, kun hän huomasi, että ainoastaan puolet siitä rahasta, joka tarvittiin armeijan asettamiseen, oli saatu kokoon. Ja kuinka voitte toivoakaan, että hyvä kenraali suostuu johtamaan armeijaa, kun hän tietää, että sotaväki ennenkuin kuukausi on kulunut ryhtyy kapinaan palkan puutteesta? Jos ihmiset pelkäävät joutuvansa vankeuteen tai teloituslavalle, sentähden että herttua himoitsee heidän tavaraansa, niin miksi eivät he anna sitä niille, jotka taistelevat heidän turvallisuutensa puolesta? Kreivi Ludvig voisi tällä hetkellä marssia Brüsseliä vastaan, jollei hänen väkensä olisi kapinanhankkeissa."

"Luuletteko että voimme Ranskasta toivoa jotain apua?" kysyi Verveen, joka ennen oli ollut sihteerinä jonkun mahtavan aatelisherran luona ja tavallaan siis oli valtioviisas. "Kuningas on sopinut hugenottein kanssa ja näyttää suosivan meitä. Coligny tajuaa hyvästi kaikki sota-asiat ja hän suostuttaa kyllä kuninkaan meitä auttamaan, kun hän vain saa tietää, että me haluamme tunnustaa hänet maakuntain herraksi."

"Ja sitäkö te haluatte?" kysyi neljäs, jolla oli osaksi siviili-, osaksi sotamiehen puku, ja jonka kasvoista, kun hän puhui, välähti intoa ja virkeyttä. Hän oli samalla sekä pappi että soturi. Hän oli saarnannut suurille kuulijakunnille ja johdattanut monta sielua totuuden tielle, mutta koska hänellä ei enää ollut tähän tilaisuutta, otti hän miekalla puolustaakseen niitä totuuksia, joita hän ennen oli julistanut. -- "Ja haluatteko sillä ehdolla hänen apuaan? Minä puolestani pidän Filipiäkin kernaammin herranamme. Vaikkemme taistelisi kuin kansalaisvapautemme hyväksi, arveluttaisi tuo apu minua, sillä ei Ranska, eikä Medicin huonekunta salli meidän itse järjestää asioitamme. Mutta me harrastamme, vieläpä ensisijassa uskon vapautta ja sitä -- sen te myönnätte -- nämä eivät antaisi meille."

"Mutta eikö kuningas ole suonut sitä hugenoteille?" kysyi Verveen.

"Kuinka pitkäksi aikaa?" sanoi toinen. "Kuukaudeksi, kenties vuodeksi. Uskokaa minua, mestari Verveen, niin kauan kun kuninkaita ja hallitsijoita ohjaa valta, jota heidän täytyy totella, kuten nyt paavin valtaa, eivät he voi antaa kestävää vapautta. Paitsi sitä, kuka voi maassa, jossa hallitsijan teot riippuvat hänen omasta mielivallastaan, sanoa, vahvistaako toinen kuningas sen mitä edellinen on meidän kanssamme sopinut? Ei, jos meillä täytyy olla vierasta apua, niin älkäämme etsikö sitä Ranskasta. Saapukoon se meille vapaasta, protestanttisesta Englannista."

"Minä sanon teille", -- kuului samassa Hannun ääni, -- "minä olen parempi mies, kuin te luulettekaan. Kun viimein olin Dillenburgissa, sanoi prinssi minulle: 'No, Hannu, minkä neuvon sinä annat?' -- 'Teidän Korkeutenne', sanoin minä, 'minä lähettäisin yhden sotajoukon Teidän Korkeutenne veljen johdolla Frislantiin ja toisen jonkun etevän kenraalin johdolla Brabantiin. Alba ei voi tapella molempia vastaan yhtaikaa. Mutta', sanoin minä, 'älkää ottako Villarsia, sillä hän ei kelpaa mihinkään'. -- 'Oho', sanoi hän, 'Villars on juuri sopiva mies.' -- 'No, saadaanpa nähdä', sanoin minä. -- Ja kumpiko meistä oli oikeassa? Minä voin vakuuttaa teille, että --"

Hän vaikeni; sillä istuessaan selkä Treslongiin päin, oli hän kokonaan unohtanut tämän, mutta nyt havaitsi hän kuulijainsa pilkallisesta hymystä, viittauksista ja äänettömyydestä, että hän oli kiinnittänyt puoleensa yhteisen huomion. Hän katsoi ympärilleen ja samalla kaikki luolassa olijat, paitsi häntä itseään, purskahtivat suureen nauruun, jonka hän, naurun esine ja syy, kesti aivan tyynesti ja rauhallisesti.

"Mikä itserakas houkka tuo poika on!" mutisi Verveen halveksien, heti kun nauru taukosi.

"Soisin, että minulla olisi monta tuollaista houkkaa, mestari Verveen", sanoi Treslong. "Hän on tosin paha kerskailemaan, mutta ei hän sillä ketään loukkaa, enkä tiedä ainoatakaan uskollisempaa, järkevämpää ja rehellisempää jäsentä koko liittokunnassamme."

"Ja mahdollista on", sanoi saarnaaja, "että sellaisessa maassa sanan siemen kantaa hyvän hedelmän; mutta mitä noihin tovereihin tulee, jotka seisovat hänen ympärillään, pelkään minä, että hyvä siemen heissä on tukahtunut orjantappuroihin."

"Äskeiseen keskusteluun palataksemme", sanoi Verveen, jota tuo soimaus näytti suututtavan, "on teidän mielestänne siis kuningatar Elisabet sopivin meitä auttamaan ja te sanotte häntä sekä protestantiksi että vapaaksi. Olkoon niin, mutta te ette näytä tietävän, että hän, vaikka onkin protestantti, on kieltäytynyt auttamasta Ranskan hugenotteja, ja kuitenkin olen varma siitä, että häntä paljoa vähemmin arveluttaisi sotia Ranskaa kuin Espanjaa vastaan. Kenties hän ei ole niin vihamielinen ja julma kuin hänen sisarensa, mutta ei hän ainakaan ole mieltynyt veljiimme, puritaaneihin."

"Mutta hänen paras neuvonantajansa, Sir William Cecil", sanoi Treslong, "kuuluu kuitenkin suuresti suosivan puritaaneja, ja sentähden toivon, että me, jos antaudumme hänen turviinsa, vihdoinkin pääsemme irti orjuuden ikeestä ja saamme tuhat kertaa suuremman vapauden kuin mikä meillä nyt on. Te ette saa unohtaa, että Elisabetin asema on nykyään sangen vaikea ja ettei hän ole osoittanut muuta kuin hyvyyttä ja ystävyyttä niille meidän maamiehillemme, joitten on onnistunut paeta Englantiin. Hän tosin ei ole puritaani, mutta ei hän ainakaan ole katolilainen."

Tässä uusi meteli taas katkaisi heidän keskustelunsa. Kerjäläiset, jotka viini oli saattanut rajulle tuulelle, olivat kokoontuneet kahden toverinsa ympärille, jotka ajan ratoksi miekkailivat keskenänsä. Treslong, joka pelkäsi, että leikistä voisi tulla tosi, aikoi juuri astua väliin, kun pöllöhaukan kimeä kirkuna tunkeutui holviin.

Kaikki säpsähtivät. Jokainen näytti tietävän tehtävänsä. Lamput otettiin alas ja pantiin niin, että ne saatiin sammutetuksi millä hetkellä hyvänsä. Kaikki nousivat pystyyn ja kuuntelivat, käsi kiinni miekan kahvassa tai pistoolissa, eikä kuulunut hiiskaustakaan. Toisen luolan suu aukaistiin ja pidettiin huolta siitä, että päästäisiin heti pakoon, jos tarve vaati. Yhtäkkiä kuului kaksi kolkutusta ylhäältä, jonka jälkeen lamput heti pantiin entiselle sijalleen.

Tuokion kuluttua aukeni laskuovi, ja Treslong, joka oli käynyt ylhäällä, ilmestyi jälleen ja hänen seurassaan ystävämme Galama ja Gerard Block.

IX

Valinta.

Heidän saavuttuaan vallitsi hetken aikaa syvä hiljaisuus, ja koska seurakunta nyt oli täysilukuinen, siirtyivät sen jäsenet vaistomaisesti lähemmäksi toisiaan ja kokoontuivat pöydän ympärille. Ne, jotka tähän asti olivat aikansa kuluksi laskeneet pilaa ja leikkiä, seisoivat nyt nöyrinä ja tarkkaavaisina. Heidän viettämänsä kulkurielämä, monenlaiset vaiheet ja vaarat, säännötön, mutta ankara sotakuri ja hurjat yritykset, joihin he alinomaa ryhtyivät, olivat pakoittaneet heidät tottumaan kaikenlaisiin tilanteihin, nukkumaan, syömään, laskemaan leikkiä, tappelemaan millä hetkellä hyvänsä, eikä se nopeus, jolla nämä seikat seurasivat toinen toistaan, ollut heille ensinkään haitaksi.

Treslong, Galama, Block ja nuo viisi päällikköä olivat sijoittuneet pöydän ylipäähän. Muut istuutuivat sen ympärille ja kaikkien silmät kääntyivät Galamaan; häneltä he odottivat niitä suuria uutisia, joista kaikki tehtävät riippuivat. Ja kun hän seisoi siinä kauniine, vaalean tukan ympäröimme kelmeine kasvoineen, silmät säteillen toivosta ja innosta, huulet hymyssä, näytti hän urhoollisuuden ja jalon isänmaallisuuden perikuvalta.

"Minun tulee ensin esittää teille, hyvät herrat, uusi seuramme jäsen", lausui Galama sointuvalla äänellä, kun hän oli sydämellisesti tervehtinyt erityisiä ystäviään ja heidän kanssaan hetken haastellut. "Hänet on lähettänyt meille ystävämme Pietari Blink, joka, kuten kaikki tiedämme, uutterasti valvoo etujamme Hollannin maakunnassa. Hänellä on mukanaan Blinkin suosituskirje, jossa tämä vakuuttaa, että Gerard Block, se on hänen nimensä, on tekevä paljon hyötyä meille, koska hän on tarkoin tuntenut Brüsselin lapsesta asti. Minun ei tarvitse kysyä teiltä, mestari Block, oletteko vannoneet uskollisuutta Espanjan kuninkaalle, tämän maan herralle, Oranian prinssille, hänen ainoalle lailliselle sijaiselleen, ja meidän liitollemme, näitten uskolliselle auttajalle."

Block nyökäytti päätään myöntymyksen osoitteeksi.

Mutta useat Kerjäläiset katselivat häntä karsain, epäilevin silmin. Galama huomasi sen ja koetti poistaa heidän epäluuloaan.

"Pieninkin epäilys hänen uskollisuudestaan meitä kohtaan", sanoi hän, "on tällä hetkellä kokonaan hävinnyt, sillä minun tulee teille sanoa, että, vaikken ole sen pitempää aikaa häntä tuntenut, on hän jo henkeni pelastukseksi pannut omansa alttiiksi. Ja totisesti olen varma siitä, että ellei hän parhaaseen aikaan olisi niin tehokkaasti auttanut minua, heiluisin ennen pitkää jossakin Brüsselin hirsipuussa."

Kerjäläiset katsoivat leppeämmin Blockia ja Galama jatkoi:

"Minun täytyy huomauttaa teille siitä kovasta iskusta, joka tällä hetkellä uhkaa meitä kaikkia. Minun ei tarvinne kertoa, millä tavalla herttuan ja hänen edeltäjänsä verenhimoiset kätyrit ovat särkeneet kaikki pyhimmät ja hellimmät siteet, joita ihmislapset voivat keskenään solmia ja kuinka he sillä tekosyyllä, että muka suojelevat pyhää kirkkoa, hävittävät talomme ja ryöstävät tavaramme. Minun luullakseni teissä ei ole ainoatakaan, jota ei joku raskas, kova isku ole kohdannut, joka ei ole kadottanut armasta ystävää tai sukulaista ja nähnyt hänen kuolevan niinkuin kurjimman pahantekijän. Mutta tällä kertaa emme kuitenkaan mieti kostoa. Nyt meitä kutsutaan hyvällä työllä asiaamme auttamaan, tehtävällä sellaisella, josta pyhä vapautemme saa uutta elinvoimaa. Te muistatte kaikki, millä kehnolla ja kavalalla keinolla Alba, yhdeksän kuukautta sitten, sai haltuunsa molemmat kreivit Egmontin ja Hornin. Kun huhu heidän vangitsemisestaan levisi ympäri maan, ei kukaan sitä uskonut; mutta kun tieto varmeni päivä päivältä ja kun kuninkaan vielä sanottiin hyväksyneen tämän menettelyn, alkoi epäileväinenkin peljätä, että huhussa on perää. Onko minun tarvis muistuttaa, teille, mikä ääretön hyöty kuninkaalla oli heistä, varsinkin kreivi Egmontista? Tarvitseeko minun mainita hänen urotöistään? Eikö koko maailma ole ihaillen puhunut Lamoral Egmontista? Ja eikö naapurimme, ranskalaiset, vielä tänään häpeällä muista St. Quentinin ja Gravelines'in nimeä? Ja tiedättekö, kuinka nuo hyvät työt palkitaan? Tänä aamuna hänen julkinen ja yksityinen vihamiehensä herttua on päättänyt julkisesti, Brüsselin torilla, Broodhuysin edustalla, mestauttaa sekä hänet että hänen vankitoverinsa ja ystävänsä kreivi Hornin, -- ja se on tapahtuva huomenaamulla."

Hän herkesi ja katseli ympärilleen. Sanoma, joka nuolen nopeudella oli levinnyt kautta kaupungin miehestä mieheen, näytti jo olevan useimman tiedossa, ja heidän ainoana vastauksenaan oli vielä synkemmät pilvet heidän otsallaan kun he tuijottivat toisiinsa, Galamaan tai alas lattiaan.

"Melkein koko sen ajan, kun kreivit olivat Gentissä vankeina", Galama lisäsi, "yritin salaa vapauttaa heitä, mutta kaikki yritykseni raukesivat tyhjään. Vihdoin tuli tieto, että heidät muutettiin Brüsseliin mestattavaksi. Minä lähetin kohta teille sanan, sillä on mahdollista, että me täällä saamme tehdyksi sen mikä ei Gentissä onnistunut. Minun ei tarvitse teille sanoa, mikä ääretön hyöty kreivi Egmontista olisi meidän asiallemme ja kuinka suurena apuna hän olisi mainehikkaalle päälliköllemme, Oranian prinssille. Hänen sotataitonsa, joka vetää vertoja Alballe, se kunnioitus, jota kansa ja etenkin sotaväki hänelle osoittaa, tekisi hänet prinssin ja prinssin veljen parhaimmaksi tueksi. Minä kävin eilen illalla Brüsselissä mestari Blockin seurassa, ja me havaitsimme kumpikin kaikenlaista, joka tekee toimemme samalla kertaa sekä helpommaksi että työläämmäksi. Antakaamme ystävämme Blockin ensin ilmaista, mitä hän on kuullut. Sen jälkeen minä kerron teille juttuni."

Kaikkien silmät kääntyivät Blockiin, joka aivan levollisesti lausui:

"Tiedot, jotka olen saanut hankituksi, eivät tosin ole runsaat, mutta tärkeät ja luotettavat, sillä olen saanut ne omalta serkultani, joka on herttuan kamariherra ja salaa kuuluu meidän puolueeseemme. Hän ilmoitti minulle, että kaupungissa on mahdotonta nostaa kapinaa kreivien pelastamiseksi, vaikka olisimme sata kertaa väkevämmät kuin nyt. Kaksituhatta miestä asetetaan mestauksen ajaksi torille ja kaksi komppaniaa kiertelee katuja, ettemme me tällä tavalla saisi mitään aikaan, vaikka porvaritkin tulisivat avuksemme. Mutta nuo poloiset porvarit ovat niin alakuloisia, niin rohkeutta vailla ja niin säikäyksissään, että tuskin löydämme kymmentä, jotka kuulevat meitä. Alba on haettanut Ypres'in piispan, joka tänä yönä kahdentoista aikana menee Egmontin luo ja ilmoittaa hänelle hänen läheisen loppunsa. Kreiviä vartioidaan vahvasti ja ellei mitään keinoa keksitä hänen pelastuksekseen, on aikansa suurin sotapäällikkö ja mies, joka ennen muita voi auttaa asiaamme, ennen neljänkolmatta tunnin kuluttua kylmä, hengetön ruumis."

Viimeiset sanat lausuttiin matalalla, värisevällä äänellä ja ne tekivät syvän vaikutuksen. Uhkaava onnettomuus painoi raskaasti jokaisen mieltä. Treslong huomasi surullisen mielialan, rypisti otsaansa ja päätti, jos mahdollista, ohjata ajatukset toisaalle. Hän otti pikaisesti puheenvuoron ja saneli hilpeästi:

"Meidän ei suinkaan tarvitse vaipua epätoivoon, vaikka vihollinen tähän aikaan on meitä väkevämpi, ja vaikkemme voi asettaa mitään armeijaa häntä vastaan. Tiedämme, että eräs meidän joukostamme on hiljattain saanut voiton heidän joukostaan Frislannissa, vaikka meikäläisiä oli puolta vähemmän kuin heitä, ja kuka tietää, vaikka meidän vielä onnistuisi kukistaa heidät vähemmilläkin voimilla? Meidän sopii ainakin yrittää, ja minä puolestani olen valmis siihen, vaikka menisinkin surmilleni. Kun Yonker Galama tuli, olin näkevinäni että hänen kasvoillaan ilmeni jonkun verran toivoa. Me emme ole vielä kuulleet, mitä hänellä on sanottavaa. Kenties eivät porvarit sentään ole niin alakuloisia ja kenties he, jos he saavat tietää, että me olemme lähimailla, uskaltavat käydä yritykseen käsiksi. Mitä tietoja teillä on, Yonker?"

Kun Galama jo oli Treslongille kertonut, mitä hyötyä hänellä oli ollut Brüsselin matkasta, oli tämän sanoilla toivottu vaikutus. Läsnäolijat odottivat hartaasti, mitä Galamalla olisi sanottavaa.

"Te olette kumpikin oikeassa", sanoi Yonker, "sekä te, herra, että te, mestari Block. Luulen todellakin, että Brüsselin porvarit ovat kärsineet niin paljon, etteivät he uskalla taistella espanjalaista vastaan. Mutta vielä on heidän joukossaan miehiä, jotka eivät tiedä, mitä pelko on. Eilen illalla kävin Broodhuyssä, siellä, jossa kreivejä talletetaan, ja silloin aloin hiukan toivoa, että joku meistä voisi saada kreivi Egmontin pelastetuksi; mutta kreivi Hornin hyväksi pelkään minä, emme voi mitään. Yritys on kuitenkin perin vaarallinen ja on sen lisäksi tehtävä niin taitavasti, ettemme sekoita vaaraan ketään muuta kuin itsemme. Yhden meistä täytyy, dominikaanimunkiksi puettuna, mennä Broodhuysiin, jossa hänet vartijajonon välitse viedään ullakolle. Sieltä täytyy hänen avaran kamiinin kautta kiivetä alas kreivi Egmontin huoneeseen ja hiljaisella tavalla panna vahtimies siihen tilaan, ettei hänestä ole mitään haittaa. Sitten kreivi vaihtaa vaatteita vapauttajansa kanssa ja jättää valepuvussa vankihuoneen, sillä välin kun toinen jotenkin koettaa päästä ullakolta viereiseen kalamyymälään. Samaan aikaan yksi meistä kiipeää kaupungin vallille, käy äkkiä vartian kimppuun, ja toiset tulevat samaa tietä. Näiden on määrä silloin kun kreivi lähestyy, hyökätä vahtien päälle ja avata portti, joka ei ole vaikea työ. Niitten, joilla on hevoset, tulee seurata kreiviä hänen pakomatkallaan Ranskaan, toiset pelastakoot itsensä miten voivat. Tämä on minun tuumani ja se on ainoa, jolla on vähän menestymisen toivoa. Se on hurja yritys ja minä luulen, ettei kukaan ryhdy siihen vapaaehtoisesti. Ottakaa huomioon vaarat: Se, joka lähtee Broodhuysiin, ei saa paljon välittää hengestään; sillä jos nämä vehkeet tulevat ilmi, on hän kuoleman oma, kuten myöskin se, joka --"

Hänen äänensä vapisi, mutta hän rohkaisi mielensä. Haudan hiljaisuus vallitsi Kerjäläisten joukossa. Vihdoin Treslong lausui:

"Kuka ottaa vapaaehtoisesti toimekseen käydä vartian kimppuun?"

"Minä."

Se oli Block. Hän seisoi suorana ja silmäili joukkoa ympärillään.

"Minä en olisi niin rohkea", sanoi hän, "mutta minä olen pienestä pojasta tuntenut Brüsselin ja kiipeillyt kaikilla sen valleilla, ennenkuin kaupunki joutui piiritystilaan. Tunnen erittäin tarkoin portin läheiset paikat. Siellä olen usein kahlannut kaivannossa ja kontannut edestakaisin viemäreissä. Se on vielä sama kuin ennen, ja minä takaan hengelläni, että toimitan asian kunnollisesti."

Mutta Treslong ja muut liittoveljet näyttivät kuitenkin arvelevan, suostuisivatko he näin rohkeaan tarjoukseen, varsinkin kun se lähti miehestä, joka tänään oli ensikerran heidän seurassaan ja jota ei kukaan heistä tarkemmin tuntenut. Block huomasi tuon.

"Teissä on epäilemättä monta", sanoi hän, "jotka jonkinlaisella epäluulolla katselevat tarjoustani. Mutta suokaa minun lyhyesti ilmoittaa ne syyt, jotka ovat vaikuttiminani. Meillä ei ole kuin puolineljättä tuntia aikaa, joiden kuluessa on kaikki tehtävä, sillä sen jälkeen Ypres'in piispa on vangin luona. Siinä toimessa, johon minä olen tarjoutunut, ei ole kenestäkään mitään apua, ellei hän tarkoin tunne vallia ja kaikkea, mitä siihen kuuluu, jos ensimäinen yritys menee pilalle, ei tarvitse toista tehdäkään, sillä vahdit osaavat silloin olla varoillaan. Kaikki riippuu siis yhdestä kerrasta. Jos joku luulee paremmin kuin minä voivansa sen tehdä, suon kernaasti hänen mennä. Mutta minun tekee suuresti mieleni maksaa edes osa velastani noille verikoirille."

Hän puhui kiivaasti ja, kuten näytti, myös sydämensä pohjasta. Hän oli nähtävästi päässyt tarkoituksensa perille ja huomasi hyvillä mielin, että moni, hänen puhuttuaan, osoitti suostumustaan pään nyökäyksellä. Treslong näytti vähän aikaa miettivän ja lausui sitten:

"Niin, ehkä se lienee parasta. Olin ensin aikonut itse ryhtyä siihen toimeen, mutta, lähemmin mietittyäni, luulen, että munkinvirka luonnistuu minulta paremmin. En ole vielä unohtanut kaikkea latinaani ja olen suuttunut tähän laiskurielämään. Kuka siis hankkii minulle munkinkaavun?"

Mutta tässä häntä kohtasi kova vastarinta. Ei kukaan Geuseistä tahtonut suoda hänelle tuota tointa. Muutamat arvelivat, että hänen pitäisi jäädä viemään heitä vallille, toiset taas, että häntä tarvittaisiin järjestyksen valvomiseen, koska ei kukaan muu täyttänyt hänen sijaansa. Toiset laskivat leikkiä hänen epäpapillisesta ulkomuodostaan ja väittivät, ettei häntä milloinkaan laskettaisi portista sisään. Treslong näytti arvelevan.

"Mitä te sanotte, Yonker?" kysyi hän Galamalta.

Kova taistelu oli tällä välin riehunut Galaman rinnassa. Hän hehkui halusta itse tarjoutua tuohon toimeen, mutta lupaus, jonka hän oli antanut Agnesille, sulki hänen suunsa. Hän seisoi siinä, huulet tiukasti suljettuina, poskilla puna. Kun Treslong puhutteli häntä, veti hän raskaasti henkeään, mutta ei lausunut sanaakaan.