Part 2

Palvelijan hyräillessä lauluaan, sattuivat hänen silmänsä hevoseen, joka seisoi pihan nurkkauksessa kiinnitettynä toiseen ruuheen. Se oli jotenkin peitossa riippuvien puunoksien takana, mutta siltä puolen kuuluva ryske herätti palvelijan huomiota. Hän älysi kohta ettei se ollut kapakan hevosia, sillä satula ja ohjakset osoittivat, että sen omistaja oli matkamies, varakas matkamies, vieläpä korkea-arvoinenkin.

Vaistomaisesti hän herkesi laulamasta ja vilkasi ympärilleen, oliko hevosen omistaja ollut lähettyvillä ja kenties kuullut hänen laulunsa. Tämä varovaisuus oli kuitenkin liian myöhäistä. Hänen ahkerasti puuhaillessaan hevosen vieressä, oli nimittäin eräs ravintolan taka-ovella seisova mies tarkoin katsellut häntä ja hänen kasvoilleen välähti tyytyväinen hymy, kun hän kuuli tunnetun kerjäläislaulun sanat ja sävelen.

Vaikka vieras oli samanikäinen kuin palvelija -- nimittäin puolivälissä neljättäkymmentä -- oli hän ulkonäöltään tämän täydellinen vastakohta. Hän oli laiha, kookas ja sen ohessa varreltaan kyllin väkevä pitääkseen kelpolailla puoliaan, jos hänen kimppuunsa käytiin. Hänen kasvonsa, vaikka niitä ympäröi samallainen musta parta kuin toisenkin kasvoja, olivat ihan erilaiset. Ne olivat pitkähköt, luisevat, silmiinpistävät. Korkea ja kapea otsa, johon huolet olivat uurtaneet monta vakoa, syvällä kuopissaan hehkuvat silmät, jotka salamana välähtivät esineestä toiseen ilmaisematta muuta kuin täydellistä mielentyyneyttä ja kylmäkiskoisuutta, kyömynenä, korkeat poskipäät ja ohuet huulet -- tästä kaikesta syntyi kokonaisuus, joka väkisinkin herätti huomiota, mahdollisesti myöskin vastenmielisyyttä.

Ainakin Yonkerin palvelijaa näytti hän harmittavan; sillä kun hän oli vierasta aikansa katsellut, jonka toinen kohteliaalla hymyllä suvaitsi, kysyi hän äänellä, joka ilmeisesti oli aiottu loukkaavaksi:

"No, mieskulta, te näytätte julmasti rakastavan laulua, koska minua niin hartaasti kuuntelette."

"Saattaa olla", vastasi vieras, "mutta minä neuvon sinua, ystäväni, hillitsemään soitannollista intoasi, sillä puillakin on tähän aikaan korvat, kuten tiedät."

Näin puhuen hän lähti ovelta lähemmäksi ruuhta.

Palvelija tähyili häntä kypäränsä alta ja hänen silmänsä iskivät tulta. Vieras oli puhunut tyynellä ja vakavalla äänellä, ikäänkuin hän olisi tottunut käskemään ja tälläkin kertaa vain olisi nuhdellut omaa palvelijaansa. Nuhdeltu ei vastannut mitään, vaan otti sangon ja valeli hevosiaan vedellä. Hän huomasi tehneensä sangen tyhmästi, koska outo luultavasti oli espanjalainen tai vakoilija, joka voisi saattaa hänet pahaan pulaan. Hänen päätöksensä oli valmis silmänräpäyksessä. Hän aikoi karskisti ruveta riitaan miehen kanssa, siten välttääkseen vaaran. Siksi hän, kun vieras verkalleen lähestyi, vikkelästi pisti sangon hänen jalkainsa eteen siten, että tämän täytyi joko potkaista se kumoon taikka kompastua siihen ja kaatua. Vieras teki edellisen tempun ja potkaisi sangon menemään pitkin pihaa.

"Niin totta kuin nimeni on Hannu", huusi palvelija, asettuen vieraan eteen ja teeskennellen hämmästystä ja suuttumusta, "mitä tuo tietää? Eikö riitä, että otatte minua opastaaksenne, täytyykö teidän myöskin loukata minua?"

"Hiljaa, hyvä Hannu, en aikonut loukata sinua. Varoitus aikanaan on hyödyllinen ja kerjäläistoimesi salaisuus säilyy yhtä hyvin minun takanani kuin itselläsikin. Ei, älä lähesty minua -- vihaan tarpeetonta riitaa; sitäpaitsi en milloinkaan taistele palvelijan kanssa, kun hänen herransa on lähellä. Pois tieltä!"

Näin sanoen vieras, joka oli pysynyt aivan levollisena, vähän sysäsi palvelijaa. Mutta tämä näytti selvästi tahtovan tappelua, sillä hän vastasi pilkallisella ja kiukkuisella äänellä. Eikä aikaakaan, niin kumpainenkin oli jo vetänyt esiin miekkansa ja ottelu oli juuri syntymäisillään, kun nuori herra ilmestyi näyttämölle ja astui riitaveljesten väliin.

"Mitä Jumalan äidin nimessä täällä tapahtuu?" kysyi hän. "Mitä sinä teet, Hannu?"

Molemmat miehet laskivat aseensa ja kääntyivät puhujan puoleen.

"Hän oli vähällä estää erään teidän hyvän ystävänne saapumasta tänä iltana Rookeryyn", sanoi vieras Yonkerille.

Viime mainittu katseli ensin palvelijaansa, sitten vierasta, hieman kummastellen.

Vieras jatkoi:

"Hannun olisi sopinut säästää urhoollisuutensa sellaisen vihollisen varalle, joka paremmin kuin minä olisi vastannut hänen taitoaan ja kykyään."

Herra ja palvelija vaihtoivat keskenään pikaisen silmäyksen.

"Te näytte tuntevan palvelijani", sanoi Yonker kylmäkiskoisesti.

"Tunnenpa teidätkin, Yonker", vastasi vieras, hienosti kumartaen. "Pietari Blink ei ole turhaan antanut tarkkaa kuvaustaan. En luule erehtyväni, kun otaksun, että puhuttelen Yonker Karel Galamaa. Tuntisinpa hänet vaikka hän sata kertaa matkustelisi espanjalaisen upseerin valepuvussa."

Puheen viimeinen osa lausuttiin niin hiljaa, että isäntä ja emäntä, jotka seisoivat vähän matkan päässä ja kummastellen katselivat näytelmää, eivät kuulleet mitään. Nuorukainen, jota oli puhuteltu Galamaksi, seisoi tuokion aikaa epäröiden, ikäänkuin hänen olisi ollut vaikea päättää, millä silmin hän katselisi tulokasta. Hän tarkasti tätä kiireestä kantapäähän, jonka toinen aivan tyynesti salli. Vihdoin Galama, nähtävästi jotenkin rauhoittuneena, lausui:

"Te puhuitte vastikään Blink'istä. Selittäkää tarkemmin. Tunnetteko hänet?"

"Ehkä tämä paperilippu antaa teille paremman selityksen kuin minä", sanoi vieras, pistäen kätensä takin alle ja vetäen esille pienen paperikäärön, joka oli sidottu kiinni silkkilangalla. Yonker avasi paperin ja luki seuraavat muinaisgoottilaisilla kirjaimilla kyhätyt rivit Hannun kurkistaessa hänen olkapäänsä yli:

Tämän tuoja on tietääkseni hyödyllinen apumies. Hän osaa hyvin käyttää piirustinta ja on taitava laskija. Te voitte luottaa häneen. Hänen nimensä on Gerard Bock. Jumala teitä suojelkoon.

Pietari Blink.

"Nimenne on, kuten näen,--?" sanoi Galama, katsahtaen ylös paperista, kun oli sen loppuun saakka lukenut.

"Gerard Block", sanoi vieras ja kumarsi kohteliaasti.

"Gerard mikä?" tutki Hannu ja teki sellaisen liikkeen, kun olisi hän mielinyt käydä vieraan kimppuun, mutta hänen herransa pidätti häntä.

"Gerard Block", vastasi vieras, kun Yonker toisti kysymyksensä. "Eikö kirjeessä ole niin?"

"Ei", vastasi Galama, "täällä mainitaan nimi Bock."

"Siinä varmaan on erehdys", sanoi vieras. "Olen tietääkseni kastettu Amsterdamin Nikolain kirkossa Gerard Block'iksi. Niin ainakin äitini sanoo."

"Minun mielestäni teidän olisi pitänyt jäädä kastamatta ja syntymättä", mutisi Hannu, sysäten kypäränsä kallelleen.

"Minua ei kummastuta, että Pietari Blink erehtyy", sanoi Galama. "Eipä hänestä koskaan ollut kynäilijäksi."

"Mutta, Yonker, l-kirjaimen kirjoittamiseen ei mahtane mennä pitkää aikaa!" sanoi Hannu. "Ja jos siinä on erehdys, niin miksi ei hän ole sitä ennen huomannut? Varmaan hän kuitenkin on kirjeen lukenut." Ja hän osoitti vierasta.

Tämä puri huultaan ja lausui ikäänkuin ei olisi kuullut Hannun sanoja:

"Se on minusta sitä kummempaa kun Pietari on tuntenut minut niin kauvan aikaa ja on tavallisesti hyvin tarkka. Onneksi on minulla hallussani muitakin todistuksia, jotka voivat teitä vakuuttaa ystävällisistä aikeistani."

Taas pisti hän kätensä takin alle ja veti näkyviin sinisen silkkinauhan, joka riippui hänen kaulassaan. Siihen oli ripustettu pieni vaskiraha, jonka toiselle puolelle oli piirretty Filipin, maakuntain hallitsijan kuva, ja toiselle kerjäläispussi ynnä kirjoitus: "_Fidèles au roy jusqu'à la besace_" (Kuninkaalle uskolliset kerjuupussiin saakka).

Nuori aatelismies katseli rahaa ja hymyili lausuen äänellä, josta pieninkin epäluulon vivahdus oli kadonnut:

"Yksin tämä, mestari Block, voisi meistä tehdä ystävykset. Utelias olen sentään kuulemaan, kuinka löysitte minut ja miksi olette täällä. Mutta on jo myöhäinen. Mene sisälle ja juo oluesi, Hannu, ja lähtekäämme sitten pois. Arvatenkin te kuljette samaa tietä kuin me; jos niin on, sopii meidän matkalla lähemmin tutustua," lisäsi hän, kääntyen vieraaseen kohteliaan miehekkäästi, joka osoitti että hänen luonteensa, vaikka hän oli nuori, jo oli elämän kokemusten kypsyttämä.

"Hm!" jupisi Hannu, vitkaan sisälle käydessään, jossa kannullinen olutta vartoi häntä. "Tuo mies ei ensinkään miellytä minua. Block! Bock! Block! Niissä on melkein sama sointu, mutta on kuitenkin sen verran eroa, ettei Pietari olisi voinut siihen kompastua. Ja kaiken lisäksi hänellä oli rautapaita: se vasta kummallista. Minä en muista nähneeni kellään meikäläisistä sellaista. Se on liian raskas eikä kyllin vahva. Pidän kun pidänkin miestä silmällä. Yonker ei kelpaa häntä kaitsemaan. Hänellä ei ole minun silmiäni; hän ei tee muuta kuin ajattelee, ajattelee, ajattelee."

Hannu joi oluensa ja näki, palatessaan pihalle, molemmat miehet jo satulassa. Hän hyppäsi hevosensa selkään ja hetken kuluttua oli kavioiden kapse etäällä vaiennut.

III

Ketun koukku.

"Ja mikä oli syynä tuohon tuliseen riitaan?" kysyi Karel Galama vieraalta, kun he olivat ratsastaneet muutaman minuutin ääneti toinen toisensa rinnalla.

"Totta puhuen, en tiedä", vastasi Gerard Block. "Näinä pahoina päivinä syyt usein unohtuvat, kun loppupäätös on hauska."

"Joko sinä taas olet omaksi huviksesi alottanut riidan?" puhutteli Galama ankarasti palvelijaansa, joka ratsasti hänen oikealla puolellaan. "Kuinka usein olen sinulle sanonutkaan, että röyhkeä käytöksesi tuottaa meille enemmän haittaa kuin hyötyä!"

"No, mikä auttaa", vastasi Hannu nyreästi, "kun laulaa kerjäläislaulua, ja tuollainen känttyrä, ruma -- suokaa anteeksi -- tuollainen muukalainen seisoo lähettyvillä vakoilemassa? Minun ei sopinut suoraa päätä lävistää häntä miekallani, oli siis ainoa keino rakentaa riitaa ja sitten vasta--. Ja eiköhän se olisi ollutkin parasta?" lisäsi hän hiljaa.

"Vaiti!" sanoi hänen herransa, otsaansa rypistäen. "Sinä et saa vedellä virsiäsi missä hyvänsä, et ainakaan sellaisissa paikoissa, joissa vieraat voivat sinua kuulla. Ymmärrätkö?" Ja kääntyen vieraan puoleen, hän sanoi: "Olen pahoillani siitä että tuttavuutemme on alkanut niin ikävällä tavalla."

"Mitä vielä, Yonker -- älkää olko millännekään", keskeytti Block. "En voi muuta kuin ihmetellä palvelijanne käytöstä, vaikka olinkin hengen vaarassa. Hänenä -- sen uskallan sanoa -- olisin tehnyt juuri samalla tavalla. Myönnän hänen tehneen varomattomasti siinä, että hän lauloi taikka vain hyräili lauluaan, sillä jollen olisi niin harras isänmaan ystävä, olisin helposti voinut epäillä häntä. Hän menetteli asiassa parhaan ymmärryksensä mukaan ja olisi kai ilman teitä tehnyt minusta lopun."

"Te olette sangen nöyrä, mestari Block, arvostellessanne omaa puolustustaitoanne", sanoi Yonker hymyillen. "Näyttää siltä kuin olisitte yhtä ja toista maailmassa kokenut eikä tämä liene teidän ensimäinen eipä kymmeneskään tappelunne. Kauanko jo olette kuulunut joukkoomme?"

"Olen pitänyt prinssin puolta siitä asti kuin voin muistaa", sanoi Block, "ja kannoin hänen tunnusmerkkiään jo siihen aikaan kun kreivi Brederode oli Amsterdamissa. Minulla oli muistaakseni silloin ilo nähdä eräs teidän perheenne jäsenistä hänen seurassaan. Ainakin oli muuan Galama-niminen aatelismies hänen vakinaisena toverinaan."

"Tiedän sen", sanoi Galama alakuloisella äänellä; "molemmat setäni teloitettiin eilen tai toissapäivänä, ellei ole tapahtunut ihmettä. Sillä Alba kuuluu antaneen käskyn, että nämä ynnä kuusi muuta aatelismiestä hirtettäisiin".

Vieras silmäili nuorukaista jonkunlaisella kummastuksella. "Ja aiotte kuitenkin lähteä Brüsseliin?" kysyi hän, "sillä arvaan, että matkanne on sinnepäin". "Kun velvollisuus kutsuu, ei ole varaa valita", vastasi Galama. "Mutta te näytätte tuntevan hyvin tämän kaupungin ympäristöt?"

"Niinpä luulisin", vastasi Block. "Olen Brüsselissä syntynyt ja lähdin sieltä vasta pari päivää ennen herttuan tuloa."

"Ähä, nyt olette puhunut päänne paulaan, mestari", sanoi Hannu katsellen vierasta. "Vastikään sanoitte olleenne Amsterdamissa, kun kreivi Brederode oli siellä ja nyt sanotte olleenne Brüsselissä juuri ennenkuin Alba sinne tuli. Molempain tapausten välillä ei ole viikkoakaan."

Block puri huultaan. Silminnähtävästi hän paheksui Hannun tuttavallista käytöstä; mutta hän näki että jonkinlainen selitys oli annettava ja sanoi sen vuoksi pöyhkeällä äänellä:

"Niitten välillä on lähes neljä kuukautta; ja Pietari Blink neuvoi minua palaamaan Brüsseliin ja myymään kaikki, mitä minulla omaa oli, ennenkuin Alba tuli. Olen noudattanut tätä todellakin hyvää neuvoa ja siten suurimmaksi osaksi pelastanut vähäisen omaisuuteni."

"Kuinka te ja Pietari tutustuitte?" kysyi Galama. "Siitä tavasta päättäen, jolla hänestä puhutte, hän varmaankin on vanha, läheinen ystävänne."

"Me tutustuimme kummallisella tavalla", sanoi Block tuokion kuluttua, "ja minä luulen, ettei se asia äkkiä häivy muistostamme. Inkvisitsionin ja Granvellan voima oli kohonnut korkeimmilleen, ja meidän perheemme joutui tavalla tai toisella epäluulon alaiseksi. Asuimme silloin, minä, äitini ja sisareni, eräässä talossa Pitkänkadun varrella, ja koska minä olin taitava kulta-, hopea- ja norsunluun-seppä, tulimme jotenkin hyvin toimeen."

"Eikö isänne silloin enää ollut elossa?" kysyi Galama.

"Hän kaatui St. Quentinin kaupungin piirityksessä", jatkoi Block; "mutta kun minä jo olin aikamies ja ymmärsin ammattini, emme hänen kuolemansa takia joutuneet sanottavaan hätään. Mutta kerran eräs pappi toi minulle ristiinnaulitun kuvan, joka minun piti erityisen mallin mukaan koristaa kullalla ja norsunluulla. Tein työtä käskettyä; mutta hän ei koskaan palannut perimään ristiään, ja minun täytyi myydä se mihin hintaan hyvänsä. Muutama päivä sen jälkeen kysyi minulta outo mies, olinko koristanut sen näköistä ristiä. Minä myönsin, ja hän sanoi minulle, että tuo koriste oli Jumalaa häväisevä vieraskielinen lause, jota en ymmärtänyt. Minä sanoin hänelle, että työ oli tilattu, mutta kun asiaa koskeva paperi oli hukkaantunut, en voinut sitä näyttää todeksi. Mies lähti; mutta vielä samana iltana minut otettiin kiinni kadulla ja jollei Pietari hyvään aikaan olisi sattunut paikalle auttamaan minua karkoittamaan vihamieheni sekä saattanut minua kotiini, olisivat he vieneet minut vankeuteen. Kokosin rahani ja vaatteeni matkalaukkuun ja jätin kaupungin vielä samana yönä."

"Ja onko teidän äitinne jatkanut ammattia?" kysyi Hannu uteliaalla äänellä.

Block loi tuiman silmäyksen palvelijaan ja kääntyen Galaman puoleen lisäsi:

"Seuraavana päivänä äitini ja sisareni pantiin kiinni ja jollei kuolema jo ole saavuttanut heitä, viettävät he vielä riutuvaa elämää vankeudessa syytettynä rikoksesta, josta he eivät tiedä mitään."

"Vai niin!" sanoi Hannu, sitkeän epäluuloisena; "minä ymmärsin asian niin, että te juuri ennen Alban tuloa palasitte Brüsseliin, siellä myydäksenne tavaranne. Jos teidän väkenne vangittiin ja te otitte mukaanne kaikki kapineenne, ei saattanut jäädä paljoa myytäväksi."

"Työhuoneeni ja ammattini varastot uskoin eräälle ystävälle ja työn teettäjät mieltyivät häneen niin, että hän menestyi paremmin kuin minä. Minun oli alituisesti ikävä syntymäkaupunkiini, ja kun sinne pääsin, antoi ystäväni jalomielisesti minulle puolet ammattinsa tuloista."

"Olette luullakseni syntynyt Brüsselissä, eikö niin?" kysyi Hannu vähän kohteliaammin. Mutta Block näytti kovin paheksivan hänen kysymyksiään. Hänen synkeistä silmistään lensi vihan salamoita palvelijaa kohti ja hän sanoi Galamalle:

"En tiedä mikä palvelijanne aikomus lienee, Yonker. Kenties se on vihankaunaa; ainakin hän näyttää päättäneen kiusata minua tyhmillä ja turhilla kysymyksillä."

"Ei suinkaan, mestari Block, ei suinkaan", sanoi Hannu, kannustaen hevostaan; "kuten itse muistanette, sanoitte että teidät kastettiin Amsterdamin Nikolainkirkossa; jos siis olette Brüsselissä syntynyt, rupesitte sangen aikaisin matkustelemaan."

"Sinä näytät huonosti tuntevan maamme tilan, kun katsot tuota mahdottomaksi. En luulekaan, että herrasi on yhtä tietämätön kuin itse olet. Neuvon senvuoksi sinua odottamaan siksi kunnes saat hiukan enemmän kokemusta. Oli miten oli, mutta älä enää vaivaa minua, muuten täytyy minun jatkaa matkaani yksin."

"Vuottakaa!" sanoi Hannu, välittämättä Blockin suuttumuksesta; "minulla on vielä jotakin sanottava. En luule, että Pietari Blink koko elinaikanaan on käynyt Brüsselin kaupungissa".

"Vaiti, Hannu", lausui Yonker ankarasti, "hillitse kielesi ja säästä mietteesi toiseen aikaan ja toiseen paikkaan. Surkuttelen teitä, mestari Block, sillä jouduin itsekin isättömäksi tuon kirotun inkvisitsionin takia. Tässä on käteni todisteeksi että tunnen teitä kohtaan sitä osanottoa, jota onnettomuutenne vaatii."

Vaikka nämä sanat soivat leppeiltä, lausuttiin ne kuitenkin sangen kylmäkiskoisella äänellä eikä kättäkään, johon Block tarttui, tarjottu erityisen innokkaasti.

Vaikka Galama ei tahtonutkaan sitä myöntää, epäili hän nähtävästi yhtä paljon vierasta kuin palvelijakin, mutta hän oli älykkäämpi kuin tämä, ja päätti menetellä oman harkintansa mukaan. Hän käski senvuoksi palvelijansa ratsastaa vähän matkaa edellä, ja alotti mestari Blockin kanssa keskustelun, osoittaen, kuinka taitava hän oli antamaan kiertäviä vastauksia, virittämään kysymyksiä ja onkimaan toiselta niin paljon tietoja kuin mahdollista ilmaisematta itse kuitenkaan enempää kuin mitä hyväksi katsoi. Mutta Blockin suhteen hän näytti turhaan käyttäneen taitoaan, sillä tämä oli suora ja sydämellinen ja kertoi kaikennäköistä itsestään, tuttavistaan, töistään ja toimistaan, eikä suinkaan säästänyt herttuaa eikä kirkkoa.

Näin he olivat jo ratsastaneet useamman tunnin ja keskustelu, jonka hevosten juoksu silloin tällöin katkaisi, oli joku hetki sitten kokonaan tauonnut. Päivä oli länteen laskemaisillaan, ja viheriän lehtikaton läpi näkivät he illan rusottavat pilvet. Lintujen parvi, joka oli virsillään elähyttänyt salon kolkkoa äänettömyyttä, lähti lepopaikoilleen. Kaikki kävi hiljaiseksi synkässä metsässä. Yhtäkkiä ajoi Hannu herransa rinnalle ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa. "Se on totta!" sanoi Galama havahtuen unelmistaan; "meidän täytyy pysähtyä tähän. Tunnin päästä tulee pimeä ja silloin tarvitsemme hevosiamme kahta paremmin. Aiotteko tekin pysähtyä?"

Gerard nyökäytti suostuen päätään ja kohta sen jälkeen pysäyttivät nuo kolme miestä hevosensa erään ravintolan eteen, joka näytti sangen varakkaalta ja erosi suuresti siitä, jossa he viimeksi olivat levänneet. Suuri rakennus seisoi keskellä avaraa pihaa, jossa oli viisi tai kuusi ruuhta. Matkustajamme astuivat heti maahan, jättivät hevosensa erään miehen haltuun ja menivät isoon huoneeseen, jonka tammilattialle oli somasti kylvetty valkoista hiekkaa; kalkitut seinät, pienehköt, mutta puhtaat ikkunat sekä muutamat tuolit pöydän ympärillä ynnä penkit tekivät paikan oikein hupaisen näköiseksi. -- Reipas, iloinen isäntä seisoi keskellä huonetta ja tervehti Galamaa ja Hannua tuttavallisesti hymyillen näiden istuutuessa pöydän ääreen akkunan alle. Viiniä tilattiin ja ennen pitkää virkistivät nuo kolme miestä voimiaan viileällä, suloisella juomalla, joka siihen aikaan oli paljon tavallisempaa ja huokeampaa kuin nykyään.

"Aiotteko todellakin tänä iltana Brüsseliin, Yonker?" kysyi Block.

"En tiedä, lähdenkö tänä iltana", vastasi Galama; "jonakin päivänä tällä viikolla lähden, mutta milloin, se riippuu asianhaaroista. Mikä on teidän aikomuksenne, jos saan kysyä?"

"Totta puhuakseni, tulin tänne etupäässä siinä aikeessa, että auttaisin Kerjäläisiä, sillä tunnen hyvin kaupungin ja voin hankkia kaikenlaisia tietoja. Ensin menen kaupunkiin ja sitten Rookeryyn."

"Tiedättekö te Rookerystä?" kysyi Galama vähän kummastuneena.

Ennenkuin Block ehti vastata, kuului ravintolan takaa koiran haukuntaa ja vaimon ääni, joka koetti vaijentaa koiraa.

Heti sen jälkeen astui isäntä huoneeseen ja lähestyi pöytää.

"Tuhat kertaa anteeksi", sanoi hän, iskien salaa silmää Galamalle, "mutta tallirenki, hölmö, ei tiedä mitä on tehtävä hevosille. Tahtoisitteko tulla katsomaan? Pelkään ettei yhden ole oikein asiat."

"Todellako!" sanoi Block, hypähtäen ylös ja rientäen ovea kohden. "Vaikka minulle annettaisiin sata tuhatta, en soisi että hevoseni saa mitään vikaa;" ja hän juoksi talliin päin, perässä Hannu, joka nauroi itsekseen.

Tuskin olivat he poissa, kun isäntä kääntyi huoneen takaoveen päin ja kuiskasi:

"Minä sanon sen hänelle."

Kohta sen jälkeen astui huoneeseen pitkä mies, viitta yllään ja musta, pehmeälierinen huopahattu päässään; hän meni suoraa päätä Galaman luo ja tarttui innokkaasti hänen käteensä, sanoen:

"Tervetultuasi, sinä prinssimme rohkea lähettiläs. Mitä uusia häneltä kuuluu?"

Puhuja oli heittänyt viittansa taaksepäin ja kun hän vielä otti hatun päästään, paljastuivat kauniit kasvot, joissa ilmeni sekä jaloutta että ylhäisyyttä. Korkea ja leveä otsa, suuret, ilmehikkäät silmät, soma suu, tummanruskeat viikset -- siinä kasvojen tunnusmerkit. Hänen pukunsa oli verrattain halpa. Jos katseli hänen mustaa nahkajakkuaan, viiltohousujaan ja terässolkisia kenkiään, olisi helposti luullut häntä käsityöläiseksi tai kunnialliseksi porvariksi -- mutta sirotekoinen miekankahva ja raskas, kultainen sinettisormus ilmaisivat korkeampaa säätyä. Hänen ulkomuodostaan ja koko olennostaan kuvastui rohkeutta, lujatahtoisuutta ja ennen kaikkea miettiväisyyttä; kun näki hänet Galaman rinnalla, saattoi jo siitä tavasta, jolla toinen lähestyi toista, päättää mikä ero oli tyynen, kokeneen sotamiehen ja nuoren, innokkaan vapaaehtoisen välillä. Se oli Villiam de Blois, Treslongin herra, eräs prinssin hartaimpia puoluelaisia, josta vielä oli tuleva suuri päällikkö vapauden sodassa.

"En tiedä hänestä enempää kuin tekään, herra", vastasi Galama. "Viimeiset viikot olen oleskellut Gentin läheisyydessä ja etsinyt keinoja kreivejä pelastaakseni, mutta kaksi päivää sitten heidät vietiin sieltä pois. Tiedätte kai, että he nykyään ovat Brüsselissä?"

"Tiedän kyllä; ja he ovat majoittuneet erään hyvän tuttavanne luo, Yonker. He oleskelevat Broodhuyissä", vastasi Treslong.

"Niin olen kuullut, vaan en ole voinut sitä uskoa", sanoi Galama. "Sen huhun vuoksi olen kuitenkin tullut tänne. Meillä on kummallakin syytä uuteen vihaan herttuaa vastaan."

Treslongin veli oli yksi niistä aatelismiehistä, jotka teloitettiin samalla kertaa kuin molemmat Galamat.

"Voi veli-raukkaani", huokasi Treslong. "Kenties minä pian seuraan häntä. Ja Nassaun Adolf on myöskin kuollut."

"Eihän toki hirtetty?" kysyi Galama äänessään kauhua. "Sitä ei herttua milloinkaan uskaltaisi tehdä."

"Se ei olisi haitannut; hän olisi kyllä uskaltanut, vaan hänellä ei ollut siihen tilaisuutta. Adolf on kaatunut Heiliger-Lee'n tappelussa, taistellen Aremberg'iä, tuota luopiota vastaan. Mutta kuka teillä on seurassanne ja mitä aiotte tehdä?"

"Jälkimäiseen kysymykseen ensin vastatakseni, olen nyt, kun kuulen että kreivit ovat Broodhuyssä, päättänyt tänä iltana lähteä Brüsseliin Agnesta katsomaan. On hyvin mahdollista, että me yksissä neuvoin keksimme keinon ainakin Egmontin pelastamiseksi. Olen valmis panemaan henkeni alttiiksi tämän yrityksen puolesta ja kaikki mitä minulla on, vaikka minut huomenna nyljettäisiin. Minun ei tarvitse kysyä, tahdotteko auttaa minua, hyvä herra; mutta luuletteko, että Kerjäläisenne ovat siihen myöskin valmiit?"

"Karel", sanoi Treslong totisesti, "nuo miehet ovat enimmäkseen kulkureita, sen myönnän, mutta heitä ei arveluttaisi ryhtyä kuinka vaaralliseen hankkeeseen hyvänsä, jos vain olisi vähänkin toivoa Egmontin pelastamisesta. Mutta te, joka olette tehnyt itsenne niin suuriarvoiseksi prinssille, te ette saa panna henkeänne alttiiksi siten, että lähdette tänä iltana kaupunkiin, jossa varma kuolema vartoo teitä."

"Herra!" vastasi Karel nopeasti, "prinssin selvästi lausuttu tahto on, että ryhdyn tähän--"