Part 16

Hän viipyi poissa noin tunnin ajan, jonka paroonitar vietti rukouksessa pienen Kristus-kuvan edessä kastellen nenäliinaansa kyyneleillään. Kun hän Agnesin hartaasta pyynnöstä oli luvannut Marian lähteä Brüsseliin, oli hän sydämessään ollut sitä vastaan, sillä hän tiesi, että tyttö oli heikko ja kokematon. Mutta kun hänen mielestään kuitenkin oli tarpeellista, että Maria saisi vähän nähdä maailman tapoja, suostui hän vihdoin, vaikka vastenmielisesti. Mutta nyt hän soimasi itseään siitä, ettei hän ollut tarpeeksi varjellut lastaan harhauskon vaaroista. Hän näki jo edessään huolimattomuutensa seuraukset, ja häntä kauhisti, kun hän ajatteli, kuinka tuon hennon tyttöraukan kenties kävisi.

Block palasi ja hänen pelkonsa osoittautui todeksi. Hän sanoi puhutelleensa useita ihmisiä ja heiltä saaneensa tietää, että jossakin rantakadun varrella oli pidetty harhauskolaisten kokous, että sotamiehet olivat tulleet sinne ja panneet kaikki kiinni. Hän ei ollut muka kuitenkaan saanut tietoihinsa, olivatko Agnes ja Maria olleet siellä saapuvilla, olivatko he päässeet pakoon, vai miten heidän oli käynyt, mutta hän lupasi seuraavana iltana jälleen lähteä uudelle tiedustusretkelle.

Paroonitar nukkui sinä yönä varsin huonosti. Kun Galama aamulla näki hänen kalpeat kasvonsa ja punaiset silmäluomensa, ei kestänyt kauvan, ennenkuin hän tiesi koko asian. Hän kavahti pystyyn vuoteeltaan ja olisi ilman Blockia rientänyt pois. Hän tahtoi väkisinkin pukea ylleen ja mennä virkakuntien luo. Hän tahtoi itse mennä vankeuteen tyttöjen sijasta; hänellä oli mitä tärkeimpiä seikkoja ilmoitettavana virkamiehille; hän tahtoi pakottaa heitä, uhata heitä hän tahtoi. -- Ja hän painoi päänsä patjaa vastaan ja itki.

Paroonitar kehoitti häntä rauhoittumaan ja odottamaan. Eihän Agnesin ja Marian kohtalo vielä ollut päätetty eikä maltiton kiire auttaisi mitään. -- Kun Karel oli vähän rauhoittunut, yritti Block selittää hänelle asioita, parjasi pappeja, panetteli Hannua ikäänkuin tälläkin olisi ollut osansa tapauksessa, ylisti tuota jaloa tyttöparia ja teeskenteli erinomaista isänmaallista intoa, mutta neuvoi Galamaa olemaan alallaan ja tuota pikaa paranemaan. Hän aikoi muka sillä välin etsiä tyttöjen olinpaikkaa, tai hankkia ainakin jonkinlaisia tietoja heistä; kenties saataisiin heidät vapaiksi, ilmoittamatta mitään virkakunnille. -- Eikä Blockin ollutkaan vaikeata koota tietoja tapauksesta. Niitä liikkui kaikkialla runsain määrin. Pieni, rauhallinen Brielin kaupunki ei ollut moista myrskyä ja meteliä nähnyt sen jälkeen kun Pyhän Neitsyen kuvapatsas jysähti maahan kirkon seinästä ja löi erään piispan paikalla kuoliaaksi. Kaikki puhuivat siitä, kaikki tiesivät mainita, keitä oli otettu kiinni; jokainen ihmetteli, mihinkä saarnaaja ja van Alphen olivat pujahtaneet, ja useat valittivat sitä, että heidän täytyi nähdä kansalaisiaan mestattavan. He pääsivät kuitenkin sitä näkemästä, sillä kahden päivän päästä vietiin kaikki vangit Brüsseliin, mutta Blockin sanojen mukaan, joka kertoi tästä kaikesta paroonittarelle ja hänen pojalleen, eivät Agnes ja Maria olleet niitten joukossa. Tästä lähtien varjosti murhe Karelin kasvoja, ja kaikki hänen pyrintönsä kohdistuivat siihen, että hän pian paranisi.

Hän nousi usein vuoteeltaan ja käveli huoneessa, ikäänkuin ei häneltä olisi mitään puuttunut. Hän otti miekkansa ja rupesi Blockin kanssa piloillaan taistelemaan, ja vaikka ase pian lensi hänen kädestään, huomasi jesuiitta kuitenkin, ettei hän voinut siirtää kauvemmaksi tuumansa toteuttamista. Eikä hän säästänytkään. Yonker ja hän viettivät usein pitkät ajat kahden kesken. Näinä hetkinä Block sukelsi yhä syvemmälle onnettoman Yonkerin suosioon ja tuttavuuteen. Hän oli jo saanut useita sangen tärkeitä tietoja ja toivoi syystä saavansa kaikki, mitä hän tarvitsi. Mutta hän menetteli varsin varovasti, ettei hänen hankkeensa kolmatta kertaa raukeisi tyhjiin. Eikä varovaisuus ja tarkkuus ollutkaan tarpeetonta.

Tosin oli Galama ylpeytensä ja suuttumuksensa innossa sanonut Hannulle, ettei hän salannut Blockkilta mitään; mutta kun hänen mielensä oli asettunut ja hän jälleen oli tyyni, järkevä friisiläinen, oli hänestä viisainta jättää tärkeimmät kohdat ilmaisematta, kunnes seikat olivat pitemmälle selvinneet ja hän oli sovittanut toimintansa niiden mukaan. Niinpä jesuiitta siis oli arvannut oikein, että tuo jalo nuorukainen halveksi kidutusta ja kuolemaa eikä niitten pelosta ilmaisisi mitään, mutta että hän sen sijaan läheisen ystävyyden hetkinä ilmaisisi tuon kirjevaihdon tärkeät salaisuudet, johon hän oli ottanut niin tehokkaasti osaa.

Koska jesuiitta haali tietojaan varsin laajalta ja monelta taholta ja veljeskuntansa salamerkin avulla kaikkialla sai apua ja kuuliaisuutta, saattoi hän käyttää kaikkia aseita, joita hän mielestään tarvitsi tarkoitustensa saavuttamiseksi. Mikäli Yonkerin voimat karttuivat ja hänen intonsa ja uskalluksensa vaativat viihdytystä, toi jesuiitta hänelle tarkat tiedot kaikista, mitä maassa tapahtui. Hän surkutteli Galaman kanssa Egmontin ja Hornin teloitusta ja kreivi Ludvigin mieshukkaa. Hän sadatteli ja kirosi Alban herttuaa, joka oli kiskonut uuden veron ennestään rasitetuilta asukkailta, ja hän oli hurjana riemusta, kun Brieliin saapui sanoma, että joku Meri-Geusein haaksi oli siepannut espanjalaisen kauppa-aluksen tai ampunut upoksiin espanjalaista sotaväkeä kuljettavan laivan.

Näin hän vähitellen kutoi uhrinsa verkkoihinsa. Hän kietoi vähitellen sen silmukkoihin tuon vilpittömän isänmaanystävän, joka ei aavistanut mitään pahaa.

Eräänä iltana lähti paroonitar, hoidettuaan apealla mielellä talousaskareita, vähäiseen makuukammioonsa, josta vei ovi siihen huoneeseen, jossa hänen poikansa ja Block istuivat kahden kesken. Tyttöjen katoaminen oli synkkä suru, joka kalvoi hänen sydäntään ja heikonsi hänen terveyttään. Hän sulkeutui kammioonsa, vaipui Neitsyen kuvan eteen, ja puhkesi kyyneliin ja hartaisiin rukouksiin.

Sillä välin keskustelivat Karel ja Block viereisessä huoneessa. Yonker, joka nyt alkoi olla melkein yhtä voimakas ja terve kuin ennenkin, istui matalalla tuolilla lähellä ikkunaa, Block vähän matkaa hänestä paroonittaren makuukammioon vievän oven vieressä. Pöydältä loi öljylamppu himmeätä valoaan noihin kahteen mieheen. He keskustelivat vakavasti, Karel oli melkein kiihkeä.

"Ja eikö teistä ole kunniakasta taistella armaan isänmaamme ja pyhän Kirkkomme puolesta?" kysyi Block.

"Ei aivan, Gerard", vastasi Galama. "Minulla on vastedes oleva kahtalainen päämäärä: maani pelastaminen Alban tyranniudesta ja paavin tyranniudesta. En tiedä, kumpainenko näistä on vihattavampi, mutta kumpainenkin täytyy musertaa."

"Minä myönnän, että Kirkkoamme haittaa hirveät epäkohdat", vastasi Block, "mutta meidän on kuitenkin muistaminen, että se on ainoa autuaaksi tekevä. Tiedättekö, että Egmontkin kuoli sen uskossa ja Oranian prinssi suostuu siihen myöskin."

Block oli osittain oikeassa. Kreivi Egmont oli kuollut katolilaisena, mutta kreivi Horn protestanttina. Oranian prinssi oli tosin jo kääntynyt protestantiksi, mutta ei ollut vielä julistanut uskonmuutostaan.

"Vaikka otaksuisinkin väitteenne todeksi, hyvä Gerard", lausui Karel, "en kuitenkaan aio autuuttani saavuttaa sillä, että noudatan kaikenlaisten kreivien ja prinssien esimerkkiä. Ainoa oppaani on Jumalan sana ja jos tämä minulle sanoo, että kaikki ajatukset pappien voimasta ja ainoasta, autuuttavasta kirkosta ovat vääriä, mitä muuta minä kaipaan? Mutta minä väitän perättömäksi teidän väitteenne prinssistä. Hän ei ajattele siinä asiassa sillä tavalla kuin te arvelette. Olenhan itse kuullut hänen sanovan, että tosi vapaus ja paavilaisuus eivät sovellu yhteen. Ettekö te milloinkaan ole sitä asiaa miettinyt?"

"Olen kyllä, vaan en milloinkaan ole tullut tuohon johtopäätökseen."

"Ja minä tiedän", lisäsi Galama, "ettei prinssi lausunut tuota kiihtyneenä, vaan että hän oli syvältä ajatellut ja tutkinut asioita; ja voiko kukaan sanoa häntä paavilaiseksi, jos hän uskoo, että paavillisuuden perusajatus on pelkkää orjuutta?"

"Ah, Karel", huokasi Block, "kun te pääsette tuollaisten ajattelijoiden pariin ja kuulette prinssin kaltaisten suurten miesten väitelmiä, ei sovi ihmetellä, että te uskotte häntä ja ihastutte häneen. Minä kadehdin teitä siitä, että teidät on määrätty niin arvokkaasen virkaan. Olen usein öisin maannut mietiskellen, kuinka panisin kaiken kykyni alttiiksi, jos minun olisi suotu tehdä sitä työtä, joka on uskottu teille. Pidän sitä kunnianhimoni korkeimpana päämääränä."

"Jos se on kunniakasta, on se vaarallistakin", vastasi Galama, mielissään toverinsa taitavasta imartelusta. "Joka hetki uhkaa teitä tuhannet vaarat, jokaista teitä lähestyvää ihmistä täytyy teidän katsoa epäluulolla, joka silmänräpäys täytyy teillä olla varalla miekkanne, tikarinne, pistoolinne, ettekä milloinkaan saa väistyä siitä suuresta tehtävästä, johon kerran olette ruvennut."

"En tiedä", sanoi Block, "piileekö puheessanne moite vaiko viittaus. Olen luullakseni aivan tarpeeksi näyttänyt teille, että sekä uskallukseni että taitoni aseitten käytössä pystyvät torjumaan mitä vaaraa hyvänsä."

"Ei, Gerard, te käsitätte varsin väärin sanani", vastasi Galama, "olen viimeinen maailmassa syyttämään teitä pelkuruudesta tai noloudesta, kun kerran Brüsselissä näin niin selvän vastakohdan. Mutta te unohdatte, ettette tunne niitä vaaroja, joista minä puhun, ja koska ne teille ovat tuntemattomat, ette myöskään voi sanoa, pystyttekö niitä torjumaan."

"Te erehdytte, Yonker, jos luulette, ettei minulla ole mitään käsitystä tuosta", vastasi Block. "Enkö minä ole kuljeksinut kaikkialla tässä maassa, kun olin eronnut Pietari Blinkistä ja lähtenyt teitä etsimään? Ja vielä muutakin: Tunnenhan Herman Ruyterin, emissarin, kuten espanjalaiset häntä nimittävät, ja hän on minulle kertonut monta seikkaa, joista ette tekään tiedä mitään."

"Emissari!" huudahti Galama, äkisti ihastuen. "Vai tunnette hänet todellakin? Hänen nimeään ette ole koskaan maininnut. Minkä näköinen hän on? Olen kuullut hänestä paljon puhuttavat, vaan en ole koskaan häntä nähnyt."

"En ole häntä maininnut," vastasi Block, "koska luulin teidän tuntevan hänet; mutta en kykene kertomaan teille, minkä näköinen hän on. Hän on suuri, hartiakas mies, mahdottoman väkevä ja pää täynnä viisautta. Siinä kaikki, mitä voin sanoa. Muuten hän on kaikkien näköinen eikä kenenkään näköinen -- karjanajaja, kauppias, kerjäläinen, talonpoika, pappi, joskus nainenkin. Hänen matkimiskykynsä on yhtä suuri kuin hänen rohkeutensa. Sitäpaitsi on hän sangen hyväluontoinen ja suopea ja on monesti henkensä kaupalla suojellut köyhää miestä tai heikkoa naista sortoa ja kovuutta vastaan."

"Ah", huokasi Galama, "hänellä on se etuoikeus, että hän saa elää prinssin omassa seurueessa, joka oli suotu minullekin ainoastaan niin kauan kun hän veljineen oleskeli Ranskassa amiraali Colignyn luona."

"Teidän kai täytyi käyttää senkin seitsemiä keinoja ennenkuin pääsitte prinssin pariin?" kysyi jesuiitta tähdäten yhä läheisemmin päämääräänsä, "sillä minä olen kuullut, että espanjalaisen hovin salatiedustajat alati hiipivät hänen ympärillään."

"Niin", vastasi friisiläinen, "se olikin toisinaan kaikkein vaikeinta, sillä saattoipa olla niinkin, että hänen läheisin ystävänsä kuului hänen vihollistensa joukkoon ja sentähden tuotiin kaikki kirjeet suorastaan joko hänen omaan käteensä tai kreivi Ludvigille."

"Itse hänen sihteerinsäkin, joka kirjoitti vastauksen, oli kenties salainen petturi ja espanjalaisten palkkaama", sanoi jesuiitta miettiväisesti.

"Hänellä ei ollut sihteeriä", vastasi Yonker. "Hän luki kirjeet heti saatuaan ja rupesi kohta kirjoittamaan vastausta; kirjeet sulki hän omalla sinettisormuksellaan."

"Ja tiesittekö aina mitä nuo kirjeet sisälsivät?" kysyi Block.

"En; se olikin parasta, sillä jos olisin joutunut kiinni ja minut olisi viety kidutuslavalle, ei minulta olisi saatu mitään tietoja."

"Mutta kirjeet kuitenkin olisivat menneet teiltä", lausui pappi tutkiskellen.

"Mitäs siitä? Ensiksikin oli niissä käytetty salakirjoitusta ja toiseksi oli joka kaupungilla toinen nimi --"

"Ja onpa miehilläkin välistä toinen nimi", sanoi järeä ääni heidän takanaan.

Molemmat säpsähtivät. -- Ovi oli auki ja muutaman askeleen päässä siitä seisoi mies, väljä viitta yllään, huopahattu päässään. Lampun himmeässä valossa ei erottanut hänen kasvonpiirteitään.

"Mitä tuo hävyttömyys merkitsee?" sanoi Yonker ja nousi, otsa rypyssä, nojatuolista, jossa hän istui.

"Toivoakseni ei mikään hävyttömyys, Yonker", vastasi outo, astuen muutaman askeleen lähemmäksi ja ottaen hatun päästään. Molemmat tunsivat heti Hannun. "Tulin vain siinä tarkoituksessa, että ystävällisesti kävisin teitä tervehtimässä", lisäsi hän. "En voinut heti unohtaa entistä hyvää väliämme ja tulen nyt pyytämään anteeksi teiltä kaikkea vääryyttä, jota teille olen tehnyt, ja teiltä niinikään, herra", sanoi hän, kääntyen Blockiin, "ja" -- lisäsi hän vitkaan pahanenteisellä äänellä -- "luullakseni voin minä antaa hyvitystä siitä, mitä olen tehnyt".

Katse, jonka Hannu loi jesuiittaan, oli sekä vihainen että häijynkurinen. Mutta tämä istui liikahtamatta, toinen käsi pöydällä toisen sormiellessa tikarin päätä. Hän oli kylmän näköinen, ja Hannun katseisiin vastasi hän ylpeän ylenkatseen silmäyksellä. Galama sen sijaan vääntelihe levottomana sinne tänne tuolillaan. Hän ei ilmeisesti tiennyt, mitenkä hän menettelisi uuden tulokkaan suhteen. Mutta Hannu pelasti hänet pian tästä pulasta.

"Niinä parina kolmena viikkona, jotka olen viettänyt poissa, Yonker", sanoi hän, "olen kerännyt muutamia sangen tärkeitä uutisia. Olen kuullut, ettei herra de Treslong eikä teidän iso-enonne olekaan kaatunut Jemmingenin taistelussa. Tässä suhteessa saamme siis iloita. Mutta suokaa anteeksi, Yonker, saanko laskea sisään erään Kerjäläisen, jonka olen ottanut mukaani? Hän on luullakseni teidän molempien ystävä, tai ainakin tuttava --"

"Ai, ai, Hannu, älä sano ystäväksi", virkkoi joku ovelta päin.

"Tässä hän on", sanoi Hannu. "Hän ei siis malttanut odottaa teidän suostumustanne, Yonker. Sitä ette kuitenkaan pane pahaksenne, luulen minä. Tule sisään, Pekka. Se on vain Pietari Blink, hyvät herrat."

Molemmat miehet katsoivat jälleen ovea kohti ja näkivät ihmisolennon, jonka ulkomuoto toisenlaisina aikoina olisi herättänyt yleistä naurua. Olento oli tosin miehen näköinen, mutta eri jäsenten välinen suhde ei ollut aivan tavallinen. Lyhyt, paksu ruumis ja siinä sääret ja käsivarret, joissa olisi ollut mittaa puolta pitemmällekin ruumiille, lyhyt, vahva niska, joka kannatti suurta, pyöreätä päätä, punaiset, pulleat posket, ruskea tukka ja karhea parta -- kas siinä ilmiö, jota kerran nähtyään ei voinut helposti unhottaa. Ensi silmäyksellä olisi luullut häntä hyvänsävyiseksi tyhmyriksi; mutta pienet harmaat silmät, jotka vilkkaasti tarkastivat huonetta ja kohta käsittivät kaikki, mitä siinä oli, antoivat paremman todistuksen hänestä. Neljä sanaa riittää lukijalle ilmoittamaan mikä hän oikeastaan oli. Hän oli sangen viekas, levollinen, väkevä ja rohkea. Vaikkei kukaan uskonut mitään erinomaista tuosta paksuposkisesta moukasta, joka istui kapakassa, tyynesti juoden oluttaan, ja laulaen vanhoja ballaadilauluja; vaikka moni nauroi hänen kummalliselle ulkomuodolleen, oli moni kuitenkin saanut tuntea hänen kättensä voimaa, kun hän valitun joukon johtajana yhtä rohkeasti kuin taitavasti toimi jossakin sotayrityksessä -- Heilutellen pitkiä käsivarsiaan ja astellen roima-askeleita seisoi hän silmänräpäyksessä Hannun vieressä ja kumarsi syvään Yonkerille.

Kun jesuiitta huomasi Blinkin haamun oven suussa, kävi hän kasvoiltaan tuhkan harmaaksi. Hänen silmissään välähti vihan vimma ja hänen kätensä pusersi rajusti viinipikaria, joka seisoi pöydällä hänen edessään. Hannu, joka oli tarkoin katsellut häntä, hymyili hienosti tuon nähtyään ja katsoi entiseen isäntäänsä, joka ei näyttänyt tietävän mitään. Kun hän jälleen loi silmänsä pappiin, oli tämän mieli tyyntynyt. Hän istui tuolissansa, nojaten taaksepäin, ja katsoi levollisesti äskentulleita.

"Tässä on varmaan jokin erehdys", sanoi hän hitaasti. "Jos tämän miehen nimi on Pietari Blink, ei hän ainakaan ole se Pietari Blink, joka antoi minulle suosituskirjeensä."

"Mutta hän on se Pietari Blink, joka kirjeen on laatinut", sanoi Hannu, "eikö niin, Yonker?"

"Aivan varmasti", vastasi Karel, Pietaria katellen. "Kuinkas vanha ystäväni Pietari jaksaa? Yhtä uljas ja rohkea kuin ennenkin?"

"Kuten kananpoika kasteessa", vastasi Blink.

"Ja ettekö todella tunne tätä herraa?" kysyi Yonker, kääntyen jesuiittaan päin.

"Varsin hyvin, varsin hyvin", vastasi Pietari ja lisäsi naureskellen: "liiankin hyvin".

"Ehkäpä herra tekee hyvin ja istuu, niin saamme edes nyt tutustua toisiimme", lausui Block, nousten puoleksi ja siirtäen samalla tuoliaan vähän lähemmäksi ovea.

"Minä kiitän teitä", sanoi Hannu tuoden Pietarille tuolia. "Koskei Yonker sano mitään sitä vastaan, niin paina, Pekka, puuta. Minä seison mieluummin. Sillä tavalla pääsemme pikemmin asiamme perille."

Ja hän asetti itsensä niin, että hän voisi estää jokaisen hyökkäyksen, jolla jesuiitta kenties ahdistaisi hänen herraansa.

"Eikö teillä ole ainoatakaan veljeä tai sukulaista, jolla on sama nimi kuin teillä, mestari Blink?" kysyi Block, ikäänkuin hän olisi aikonut alottaa ystävällisen ja hupaisen keskustelun yleisistä asioista.

"Ei", vastasi Blink. "Yksi Pietari vain", ja tarttuen viinikannuun otti hän siitä aika siemauksen.

"Entä jos me vähän virkistäisimme teidän muistianne, mestari -- hm -- Block?" sanoi Hannu. "Kenties ette enää muista, että olette nähnyt tämän herran Amsterdamin kaupungissa, jossa hän veti teidät maalle eräästä kanavasta, kun teidän vihollisenne, joita teillä varmaankin on suuri joukko, olivat teidät sinne viskanneet. Niinhän sen jutun laita oli, Pietari?"

"Niin aivan, Hannu. Spuyn kanavasta, pyhän Klodvigin sillan läheltä", vastasi Blink ja melasi uuden kulauksen.

"Ja te ette kenties muista, kuinka hän kantoi teidät kuin uitetun sorsan kotiinsa ja holhosi teitä siellä, ettekä kenties muista, kuinka te eräänä päivänä, jolloin olitte jo melkein parantunut, kuulitte tämän herran ja erään hänen ystävänsä, Gerard _Bockin_, puhelevan Yonker Galamasta. No, Pietari?"

"Aivan oikein, Hannu. Pane jatkoa!" käski Blink.

"Ja kenties olette senkin unohtanut, kuinka te, nähtyänne Pietarin kirjoittavan suosituskirjettä, yön aikana lähditte huoneesta, panetitte hänet sekä Gerardin kiinni ja kirje kädessä riensitte matkoihinne. Onko se oikein, Pietari?"

"Oivallista", sanoi Pietari, pyyhkien suutaan käden selällä. Mutta tarkoittiko tämä sana Hannun kertomusta vai viinikannun sisältöä, sitä emme uskalla ratkaista.

Yonker oli sillä välin äänettömänä ja tarkasti kuunnellut keskustelua. -- Hän hengitti raskaasti. -- Hänen silmänsä tuijottivat milloin toista, milloin toista puhujaa, milloin jesuiittaa; hän punastui ja vaaleni vuorotellen, kun pahimmat epäluulot, synkät aavistukset tai toivon välähdys siitä, että hän vain uneksi, vuorotellen valtasivat hänen sielunsa. Kun Hannu herkesi puhumasta, katsahti Galama kysyvästi Blockiin, joka istui mukavassa asennossa ja kylmäkiskoisesti katseli noita kahta miestä.

"En tiedä", lausui Block vihdoin, "missä tarkoituksessa te minua hätyytätte kirotuilla kujeillanne, mutta sen vannon, että se Blink, jolta sain suosituskirjeen, oli kokonaan toinen mies kuin tuo viheliäinen viininjuomari, tuo paksupäinen peijakas, joka on sen näköinen kuin hän ei osaisi lukea kolmeen. Minä toivon, ettei Yonker luule minua niin kiittämättömäksi; mutta sallikaa minun, voidakseni paremmin hänelle todistaa viattomuuteni, noutaa tuo kirje, joka on takissani oven pielessä."

Hän nousi ylös. Mutta Hannu astui hänen ja oven väliin, sanoen:

"Älkää nähkö turhaa vaivaa! Sitä tietä ette pääse ulos. Porrasten yläpäässä seisoo Meri-Geusi ja alapäässä toinen ja molemmat lävistävät teidät miekallaan, jos yritätte karkuun. Tällä kertaa olen ollut varovainen. Mutta jätetään toistaiseksi tuo teidän ja Blinkin välinen pikkujuttu, ja otaksutaan että te häntä kohtaan olette ollut jalo ja kiitollinen. Nyt ette pääse menemään, joten siis malttakaa mielenne."

"Niin oikein, Hannu poikaseni. Tässä tulee vähän muutakin", sanoi Blink, silmäillen tyhjää kannua.

"Valitettavasti", jatkoi Hannu, "ovat teidän tuumanne meidän kummankin suhteen menneet pilalle. Te ette tietänyt, että Pietarilla on yhtä monta ystävää Amsterdamissa kuin teillä Romassa, ja että hänen vanginvartiakseen sattui pääsemään hänen oma orpanansa. Ette myöskään tietänyt, että minulla täällä Brielissä on ystäviä, joitten avulla minä vältin kaikki soturit ja urkkijat, joita te asetitte minua sieppaamaan, kun minut lähetettiin pois. Niinpä me, vastoin teidän luuloanne, pääsimme pakoon, minä Brielistä ja Pietari vankeudesta, ja ryhdyimme yhdessä toimiin paljaastaaksemme teidän vehkeenne."

"Ja toimemme ovat menestyneet, Hannu poikani", riemuitsi Blink, hieroen käsiään.

"Kuulkaa nyt, Yonker", lisäsi Hannu, "mitä muuta olemme saaneet selville; sen jälkeen voitte pitää häntä vieläkin ystävänänne ja ajaa minut pois, jos niin tahdotte. Olen saanut selville seuraavat seikat: kun neiti Agnes ja minä olimme joutuneet kiinni Broodhuysissä, oli tällä pyhällä miehellä pitkä keskustelu inkvisitsionin _visitorin_ kanssa, sillä he kuuluvat kumpainenkin tuohon tunnettuun Jeesuksen tai oikeammin perkeleen veljeskuntaan. Gritta näki heidät keittiönoven avaimenreiästä."

Galama kavahti ylös, kun hän näki jesuiitan jälleen vaalenevan ja heittävän hätäisen silmäyksen ympärilleen. Hän koetti puhua, mutta ääni tyrehtyi hänen kurkkuunsa ja ainoa, minkä hän sai tehdyksi, oli, että hän sieppasi miekkansa, joka seisoi seinän nojalla.

"Istukaa, Yonker", ärähti Blink, painaen hänet takaisin tuolille; "tähän seuraa jatkoa. Nyt on vasta aljettu."

"Vielä olemme saaneet selville, että tuo arvoisa herra, jonka nimi -- ohimennen -- on isä Sextus", jatkoi Hannu, pitäen tarkoin silmällä jesuiittaa, jonka nähtävästi oli kovin vaikea pysyä tyynenä, "täydellä syyllä luuli, ettei mitään ratsuväkeä ollut tulossa, sillä kun kaikki kaatuneet Geusit oli korjattu pois, nousi hän hevosen selkään ja palasi upseerin kanssa kotiin. Tämä on se mies, Yonker, joka siekaili ja vitkasteli ja tahtoi viivyttää kaikkia toimiamme, kunnes kaikki olisimme joutuneet satimeen. Kun minä kuulin ratsuväen lähestyvän, tarkkasin häntä ja kuulin hänen sanovan: jopa vihdoinkin! Muistatteko sitä, isä?" ja Hannu kohotti päätänsä, katsellen jesuiittaa silmiin.

"Minä väitän valheeksi teidän syytöksenne", lausui viimemainittu äänellä, joka värisi vihan vimmasta; "ne ovat kehnoja, perättömiä soimauksia, ja jos minä en olisi täällä vieras, vaan isäntä, upottaisin tämän tikarin teidän valheelliseen kurkkuunne."

"Kyllä kai siihenkin vielä joudutaan", vastasi Hannu pilkallisesti, "mutta teillä on omallatunnollanne vielä muitakin asioita, joista saatte kärsiä, esim. tuo laivuri, joka henkensä kaupalla pelasti Yonkerin, ja Gritta parka, joka luullakseni tähän aikaan hirtetään."

Karel ryntäsi pystyyn, äärimmilleen kiihtyneenä, mutta, jesuiitan onneksi, Blink vielä kerran painoi hänet istumaan.

"Älkää pilatko meidän peliämme, Yonker", sanoi hän. "Vielä tulee paljon muutakin."

"No toimita se Jumalan tähden pikaisesti, Hannu!" läähätti Galama. "Jos kaikki on totta, mitä sanotte, on hän jo kyllin syyllinen. Viekää hän pois ja tehkää hänelle mitä katsotte sopivaksi. Ja Jumala armahtakoon häntä!"

"Mutta kuulkaa ensin loppuun, Yonker", sanoi Hannu. "Olen saanut selville, että hänen vehkeilynsä oli syynä neidin katoamiseen --"

"Kuinka!" huusi Galama tukehtumaisillaan ja taisteli päästäkseen irti Blinkin kourista, jotka pidättivät häntä tuolilla.

Vihansa vallassa vaipui hän tuoliinsa takaisin ja katseli vapisten ja leimuavin silmin jesuiittaa, jonka hävytön ja syyllinen katse näytti selvästi toteen Hannun sanat.