Part 3

_Malla_. Herra varjelkoon! (Hiljaa Gerdalle). Tules tänne, niin saan hieman puhella kanssasi. (Gerda tulee näyttämölle päin, Aksel jää kiven luo ja katselee järvelle). Onko sinusta tuo ihmisellistä tuolla tavoin kuljeksia hullun ihmisen kanssa metsässä ja päälle päätteeksi vielä järvellä. Hänhän olisi voinut heilauttaa venheen nurin tai heittää sinut veteen!

_Gerda_. Taasko täti puhuu noita vanhoja tyhmyyksiä. Herra Franck ei olleskaan heilauta venhettä kumoon, vaan hän soutaa kuin mies. Ja tänään on hänellä ollut parhaimpia päiviään, sillä hän ei ole puhunut ei niin sekavaa sanaa -- jota ei hän ole myös tehnyt pitkään aikaan.

_Malla_ (hiljaa). Voipa niinkin olla, mutta jollet tahdo, että minä paikalla kuolen sydämen halvaukseen, niin saat tästä puolen lopettaa tuollaiset kävelymatkat.

_Gerda_. Enhän minä mitään voinut, sillä kohtasin herra Franckin tuolla metsässä.

_Malla_. Herrallemme olen minä luvannut auttaa häntä olemalla hullujen holhooja. Kun eilen olin Helsingissä, niin ostin pienen revolverin sinua varten. Se sinun pitää pistää taskuusi (ottaa sen taskustaan ja tahtoo pujahuttaa Gerdan taskuun, mutta katsoo ensin, ettei Aksel näkisi) -- ja pitää se aina luonasi.

_Gerda_. Onkos se ladattu?

_Malla_. Mitä sinä ajattelet? Luuletko sinä, että minä uskaltaisin ottaa ladatun revolverin käteeni?

_Gerda_. No mitä minä sitten sillä teen? Lataamaton revolveri -- eihän se ole mikään ase.

_Malla_. Mutta otahan kumminkin -- minun tähteni.

_Gerda_. No ja (ottaa sen. Itsekseen). Minäpä pyydän herra Franckia opettamaan minua maaliin ampumaan, sillä sitä olen jo kauvan halunnut.

Malla aikoo mennä sisään, ja kun hän aikoo hiipiä Akselin sivuitse, kääntyy tämä ympäri ja pidättää hänet kysyen:

_Aksel_ (hyvin kohteliaasti). Kuinkas voitte tänään eilisten kemujen jälkeen?

_Malla_ (hieman peloissaan). Kiitoksia vain -- aivan hyvin.

_Aksel_. Neiti Gerda on puhunut minulle, että teillä on vaarallinen sydämen rasvettuminen. Teidän pitäisi olla varuillanne rouva Ström, eikä antautua yövalvomisiin niin usein kuin olette tälläkin viikolla tehneet.

_Malla_ (mielissään). No se täytyy minun sanoa, etten todellakaan odottanut, että Franck kysyisi sydänvikaani -- sillä totta tosiaan en ole tottunut, että kukaan sitä tässä talossa tekisi.

_Gerda_ (hymyillen). Siinä oli letkaus minulle.

_Aksel_. Minä kyllä tiedän, ettei sellaisten tautien kanssa ole leikiteltävä. Tätini, valtioneuvoksetar Lejonram sairastaa myöskin sydämen rasvettumista.

_Malla_ (lähenee häntä, hyvin mielissään). Vai niin, onko hänelläkin se tauti? Valtioneuvoksettarella? Enpä tosiaankaan tietänyt, että tautini olisi niin ylhäistä laatua.

_Aksel_. Ettekö? Sehän on ylhäisimpiä tauteja. Eikös täti Malla, -- ai, anteeksi taaskin. Mutta tuskinpa tulee muu neuvoksi kuin että annatte minun kutsua itseänne täti Mallaksi, sillä vallan tahtomattanikin teen sen kumminkin!

_Malla_ (ojentaa vallan ihastuksissaan hänelle kätensä). Ah, tehkää vain niin -- erittäin mielelläni -- (muistaa ja peljästyy, kun Aksel puristaa hänen kättään). Mutta nyt minun pitää mennä sisään toimiini. (Sivumennessään hiljaa Gerdalle). Olet oikeassa, tämä päivä lienee hänen parhaimpia päiviään -- hänhän on oikein herttainen.

(Menee vasemmalle).

Kolmas kohtaus.

Gerda. Aksel.

_Gerda_ (nauraen). Tepä olette aika lumooja.

_Aksel_. Niin katsokaas, minä olen aina ollut vastustamaton vanhoihin muoreihin nähden. Ja jotain korvaustahan minulla pitää ollakin siitä, etteivät nuoret tytöt minusta koskaan välitä.

_Gerda_ (käy pöytään ja alkaa muodostaa molempia kukkakimppuja yhdeksi). Se seikka kai ei teitä suuresti surettane.

_Aksel_. Kuinka niin?

_Gerda_. Tehän pelkäätte naisia.

_Aksel_. Minäkö? Mistä olette sen saaneet päähänne? Ah, nyt minä ymmärrän, ha, ha, haa! Tosiaankin, kun kolme viikkoa sitten tulin tänne, pelkäsin hieman naisia, mutta pelkoni on viime aikoina kokonaan haihtunut ja siitä on minun teitä kiittäminen. Ah, te ette tiedä, mistä arvosta te olette minulle tänä aikana ollut.

(Menee perälle koivun luo, ottaa kynäveitsensä ja alkaa piirustamaan isoa A:ta koivun runkoon G:n oikealle puolelle).

_Gerda_. Minua ilahuttaisi suuresti, jos onnistuisin sovittamaan alussa osoittamaani epäkohteliaisuutta. (Kääntyy ympäriinsä). Mitä te teette? Ettekö saaneet eilen G:tä valmiiksi?

_Aksel_. Kyllä, mutta nyt minä teen A:n.

_Gerda_. Ei millään muotoa!

_Aksel_. Te kai luulette sen merkitsevän Akselia? Eei! Niin nenäkäs en minä ole. Gerda ja Aksel vierekkäin, sehän näyttäisi kihlauskortilta.

_Gerda_ (taivuttaa hämillään päänsä kukkien ylitse ja Aksel tarkastaa häntä).

_Aksel_. Eihän toki! A:han on nimenne loppukirjain -- G, A, merkitsevät Gerda -- varsinkin jos panen ajatusviivan noitten väliin. Ja jos sen teen, niin ymmärrättehän, ettei A voi merkitä Akselia -- Gerdan ja Akselin välillähän ei saa olla mitään ajatusviivaa eli kuinka, neiti Gerda?

Gerda muuttaa tuoliaan niin että hän on vallan selin Akseliin.

_Aksel_ (jatkaa piirustamista). Kun minä kahdeksan päivän perästä matkustan enkä enään koskaan tule takasin, niin _silloin_ voi A merkitä Akselia ja silloin tulee tuo ajatusviiva olemaan vähennysmerkki. Gerda, siitä pois Aksel. Kukahan voi sen laskea. (A on nyt valmis ja samoin ajatusviiva). Katsokaas, tuollaiselta se näyttää (lähenee Gerdaa) jos te olisitte oikein kiltti ja jos te vähänkin minusta pitäisitte, niin te sanoisitte, että Gerda pois Aksel on yhtä kuin --

_Gerda_ (katsahtaa ylös, veitikkamaisesti, koettaen mielenliikutustaan salata). On yhtä kuin nolla.

_Aksel_. Ei niin paljon en pyydä. Te olette häijy, neiti Gerda. -- Ettekö tahdo antaa minulle orvokkia?

_Gerda_. Mitä te sillä teette. Niitä on minulla niin vähän --- ettekö tahtoisi sen sijasta ulpukkaa?

_Aksel_. Ei kiitoksia, se on liijan kylmä -- eikä myös kelpaa puristettavaksi. Vai niin, te ette siis tahdo antaa minulle yhtään kukkaa. Kuinka monta kuormaa heiniä isänne sai viime viikolla?

_Gerda_ (hämmästyneenä hänen epäselvästä ajatusjuoksustaan). Satakaksikymmentä, luullakseni.

_Aksel_. No hyvä! Jos minulla olisi satakaksikymmentä kuormaa orvokkeja, niin saisitte ne kaikki erojaislahjaksi, kun matkustan.

_Gerda_ (hymyillen). Kiitoksia, sehän olisi hyvin ystävällisesti tehty, mutta sittenhän saisi isä laitattaa yhden heinäladon lisää minua varten. -- En ymmärrä, miksi te aina ajattelette matkaanne, siihenhän on vielä pitkä aika.

_Aksel_. On pitkä aika! Ette voi uskoa, kuinka sydäntäni koskee, kun kuulen teidän noin puhuvan. (Istuutuu tuolille ja nojaten kätensä pöytään, katselee häntä). Oletteko koskaan rakastunut, neiti Gerda?

_Gerda_. En, sikäli kuin muistan; entäs te?

_Aksel_. Kyllä, noin kahdeksan tai kymmenen kertaa, -- tarkalleen en muista. Tiedättekös, kuinka minä käyttäydyin, kun olin rakastunut?

_Gerda_. En, eikä teidän huoli sitä kertoakaan. Minua se ei juuri huvita.

_Aksel_. Saman tekevä, minäpä puhun kuitenkin. Nähkääs, kun minä olen rakastunut, niin tulee minuun ääretön vastenmielisyys filosofiaa kohtaan ja tahdon kuljeksia pitkin metsiä ja maita rakastettuni kanssa, soudella ruuhessa hänen kanssaan, piirustella nimikirjaimiani hänen nimikirjaintensa viereen ja syödä ne vatut, jotka hän poimii illalliseksi.

_Gerda_ (tukkien korviaan). Minä _en tahdo_ tietää teidän salaisuuksianne, senhän olen sanonut.

_Aksel_ (nojaten tuolissa taaksepäin). Mutta niin lapsellisesti en tästä puoleen käyttäydy. Onpa ihmeellistä, miten pian voi muuttua. Enpä ajatellut neljätoista päivää sitten, että tänään istuisin tällä tuolilla ja ajattelisin, mitä nyt ajattelen.

_Gerda_. Mitä te sitten ajattelette?

_Aksel_. Että elämä kumminkin on hyvin vakava asia, neiti Gerda.

_Gerda_. Se johtuu siitä, ettette koskaan ennen ole ollut maalla. Sellaisia ajatuksia saadaan metsässä ja järven rannalla.

_Aksel_ (nojaten eteenpäin). Onko teilläkin ollut sellaisia ajatuksia? Teillä ovat ehkä olleet samat ajatukset yhtä kauvan kuin minullakin, kun kaikki käy ympäriinsä? -- Onko teillä hyvä muisto, neiti Gerda?

_Gerda_. Se riippuu kokonaan siitä, huvittaako asia minua, jolloin sen kyllä muistan, mutta jollei se minua vähintäkään huvita, niin unhotan sen heti.

_Aksel_. Kuinka monta päivää minua muistatte?

_Gerda_ (hyvin hämillään, nousee). Kas niin, nyt on kukkakimppuni valmis.

_Aksel_ (nousee ja katsoo harmistuneena Gerdaan, menee perälle, viittaa järvelle päin ja sanoo uhmailevasti Gerdalle). Näettekös tuon kalatiiran, joka uiskentelee tuolla yksinään eikä tahdo vastata, vaikka uros sitä houkuttelee. Nyt olen vallan selvillä, että se on naarastiira.

Neljäs kohtaus.

Edelliset. Kurman (vasemmalta).

_Kurman_ (kirje kädessä). Halloo! Onko ketään Aksel Franck-nimistä herraa näillä mailla. Maitokuski toi postin mukanaan asemalta ja täällä on kirje nuorelle herralle.

_Aksel_ (ottaa sen). Kiitoksia. (Katsoo päällekirjoitusta). Se on Hermanilta!

_Kurman_. Älä meitä ujostele -- lueppas se. (Gerdalle). Tätisi kysyi sinua äsken.

_Gerda_ (kuiskaten). Minun täytyy puhua sinulle sittemmin.

_Kurman_. Odotan sinua täällä. Pidä varasi, kun Aksel on mennyt sisään.

Gerda menee vasemmalle, luotuaan katseen Akseliin.

Viides kohtaus.

Aksel. Kurman.

_Aksel_ (joka on lukenut kirjeen). Huomenna! Oh, sehän on kauheata!

_Kurman_. Mitä nyt? Huvitteleeko sinun Nimettömäsi itseään kirjoittamalla sinulle surusanomia?

_Aksel_. Tämähän ei enään ole kirje, vaan salaman isku.

_Kurman_. No eihän ylioppilaat ennen ole noin arkoja olleet. Reipastuppas nyt, äläkä seiso kuin suolapatsas.

_Aksel_. Kuuleppas nyt, veli Matti, sinähän reipastut nyt liijankin pian. Äläpäs nyt tee pilaa minusta; jospa tietäisit, mitä Herman minulle kirjoitti.

_Kurman_. Kuinkas minä sen tietäisin.

_Aksel_. Hän on sattumoisin saanut tietää, että filosofian professori matkustaa pois tällä viikolla eikä tule takasin ennenkuin tutkintokausi alkaa, ja jotta kohtaloni ennätettäisiin ratkaista, meni hän eilen professorin luo ja ilmoitti minut tenttiin -- ja hän määräsi sen kello 11 huomenna.

_Kurman_. No sitten käsken minä heti valjastamaan hevoset, jotta ennätät kaupunkiin iltajunalla. Ja sitten suoritat tutkintosi huomenna ja tulet tänne taas kolmen junalla, mukanasi approbatur ja kaksi pulloa parasta samppanjaa, jotka minä sitten illalla tarjoan uhrikivellä.

_Aksel_. Oletko hullu, ihminen? Minähän en tiedä niin mitään.

_Kurman_. Sinä lörpöttelet. Sinähän olet ajanut kalloosi päivät ja yöt läpeensä koko kolmen viikon ajan ja johan sinä ne osasit kaikkityyni sitä ennenkin kuin tänne tulit, niin että kyllä sinä olet täysin ravittu.

_Aksel_. Mutta nyt ovat tiedot hävinneet kaikkityyni! Jos sinä käskisit minun tällä hetkellä määrittelemään, mikä _itsetietoisuus_ on, niin minä en osaisi vastata mitään.

_Kurman_. Älä pöräjä -- kuka sen sitten osaisi? Kas niin, rohkase vain itsesi ja saat nähdä, että se menee vallan loistavasti. Siveellisen kannatukseni voin sinulle antaa, mutta en mitään muuta.

_Aksel_. Ja lisäksi, juuri nyt -- että sen piti tapahtua juuri nyt, kun minä olen niin levoton ja ajatukseni ovat joutuneet tasapainostaan -- kunhan se nyt olisi sattunut muutamaa päivää myöhemmin, jotta olisin ehtinyt päästä selville eräästä toisesta seikasta, joka on tuhat kertaa tärkeämpi kuin koko maailman filosofiia sekä tietopuolinen että käytännöllinen.

_Kurman_. Mikä sinua nyt sitten painaa?

_Aksel_. Tahdotko minua vävyksesi, Matti?

_Kurman_. Vai siltä kohdalta se kenkä puristaakin.

_Aksel_. No mitäs vastaat?

_Kurman_. Minä puolestani vastaan, ettei minulla ole mitään sitä vastaan. Toinen isä ehkä sanoisi, että nuori herra saa tulla takasin, jahka hän on hieman ehtinyt kuivaa s.o. saanut korvantauksensa kuiviksi, mutta minulla ei ole mitään oikeutta niin vastata, minä joka itsekin menin naimisiin ollessani vasta kaksikymmentäkolmevuotias pojan hulikko.

_Aksel_. Tarjoukseni ei näytä sinua olleskaan kummastuttavan.

_Kurman_. Ei, sillä olen useana päivänä huomannut, että siihen sitä pyritään. Totta tosiaan et sinä osaa teeskennellä. No, mitäs Gerda sanoo?

_Aksel_. Kas siinäpä onnettomuus onkin! Hän ei sano mitään!

_Kurman_. Eikö hän sano mitään? Etkö ole häneltä suoraan kysynyt?

_Aksel_. Kuinka minä voisin sen tehdä, kun hän ei ole antanut pienintäkään todistusta siitä, että hän minusta välittää? Se seikka, että hän viihtyy seurassani ja kuuntelee, kun minä puhun hullutuksia, sehän ei voi mitään merkitä. Ja voithan vallan hyvin ymmärtää, että jos minä kysyn häneltä ja hän vastaa "ei", niin olen pakotettu täältä lähtemään aika kyytiä. Minä olen valmistanut hänelle tuhansia tilaisuuksia osoittaa että hän minusta hiemankin pitää, mutta hän on arka kuin lintu, ja kun luulen vain tarvitsevani ojentaa käteni saadakseni hänet kiinni, niin on hän jo taas kaukana. Tuollaisestahan voi tulla aivan epätoivoiseksi! Mutta nyt tästä pitää tulla selvä!

_Kurman_. Niin, se on oikein.

_Aksel_. Ennenkuin tänä iltana matkustan asemalle, täytyy kaiken olla selvillä. Minä en voi tentteerata, kun sellainen epävarmuus ja levottomuus minua ahdistavat -- ja kymmenessä minutissa olisin pussiin pantu. Ei, katketkoon tai kestäköön, mutta kohtaloni ainakin tahdon tietää ja jos saan kieltävän vastauksen, niin näette minut viimeisen kerran.

_Kurman_. Niin tällä viikollako?

_Aksel_. Koko elämässäni!

_Hurman_. Vai niin! Sinä heittäydyt siis tänä iltana radalle ja annat veturin kulkea ylitsesi.

_Aksel_. En, mutta minä antaudun kauppa-alalle ja kaivaudun numeroitten sekaan niin että olen korviani myöten niiden peitossa. Rupean isäni konttoristiksi Uudessakaarlebyyssä. Ja minä tiedän kyllä, kuinka tulee käymään. Muutaman vuoden kuluttua menen naimisiin jonkun siellä olevan serkkuni kanssa, sillä he kaikki kolme minua tavoittelevat -- ja sattuma saa ratkaista, joudunko naimisiin punatukan, litteänenäsen tai ristisuun kanssa. Ja se on sinun syysi kokonaan.

_Kurman_. Onko minun syyni? Voinko minä sille mitään, että Gerda ei...

_Aksel_. Voitpa kylläkin, sillä se olit juuri sinä, joka tahdoit, että hän edelleenkin luulisi minun olevan heikkomielisen. Luulenpa tosiaankin olleeni hullu, kun voin suostua noin mielettömään ehdotukseen. Vaikka olisin ollut kaunis kuin jumala ja vastustamaton kuin ratsuväen luutnantti, niin kuinka voisi kenenkään nuoren tytön päähän pälkähtää lahjoittaa pikku sydämensä hullulle, joka vain leikkisi sillä kuin kumipallolla ja käsittelisi sitä kaikin tavoin kovakouraisesti.

(Malla kori kädessä menee näyttämön poikki oikealle).

_Kurman_. No hieman tyhmäähän tuo nyt oli, ettemme ennen keppostamme lopettaneet, mutta koska se kerran on minun vikani, niin on myös minun velvollisuuteni koettaa pelastaa, mitä pelastaa voidaan. Minä puhun heti Gerdalle, kerron hänelle koko juonen ja samalla tiedustelen, miten taipuvainen hän on tuumiisi. Ja toisekseen on hän itsekin pyytänyt saada puhua kanssani ja tulee kohta tänne. Mene sinä siksi aikaa matkoihisi ja jos hän vähääkään sinusta välittää, niin sen piankin huomaan ja silloin --

_Aksel_. Silloin kosit sinä minun puolestani, mutta et muutoin, kuuletko sen. Rukkaset tänään ja repposet huomenna, se on liikaa yhdeksi kerraksi.

_Kurman_. Ole huoleti. "Ehdoton vaitiolo luvataan", kuten naimailmoituksissa sanotaan. Pysy läheisyydessä. Minä huudan sinulle sitten, kun voit tulla.

_Aksel_. Tämä on kauhea hetki, tuhat kertaa pahempi kuin huominen filosofian tutkinto. Jospa minulla olisi jotain ajateltavaa sillä aikaa.

_Kurman_. Voithan jutella Mallan kanssa; hän on tuolla mansikkamaassa. (Viittaa oikealle). Pidä nyt varasi ja kerro, kuinka tuon salaperäisen kirjeen laita oikeastaan on ja samoin sinun n.k. mielenvikasi laita.

_Aksel_. Se oli hyvä tuuma! Ja kun sinä huudat -- --

_Kurman_. Niin merkitsee se, että tule ja kuule vastaus Gerdalta itseltään. Kas niin! Koeta nyt olla tyyni äläkä peloita Mallaa niin että hän saa halvauksen. Hyvästi nyt siksi!

_Aksel_. Tee mitä voit -- ja jos onnistut, niin lupaan, että minusta saat sellaisen vävyn, ettei vertaista löydy tällä puolen päiväntasaajaa.

(Rientää pois).

Kuudes kohtaus.

Kurman, sitten Gerda.

_Kurman_ (kävelee miettivän näköisenä edestakasin, katsoo rakennukselle päin ja näkee Gerdan, joka hitaasti lähenee). Senpä voin jo arvatakin, että hän ei kaukana ollut.

_Gerda_. Onko hän jo mennyt?

_Kurman_. Kuten näet. Mutta tulehan nyt tänne ja istu tuohon, niin saan kuulla, mitä pikku tytölläni oli minulle asiata.

(Istuutuvat).

_Gerda_. Tahtoisin niin mielelläni matkustaa pois joksikin ajaksi.

_Kurman_. Mihin nyt? Etkö sitten viihdy kotona?

_Gerda_. Kyllä kai, mutta Emmi Stålhammar on pyytänyt minua tulemaan heille pariksi viikoksi Koivulahteen, ja juuri nyt sopisi erittäin hyvin. Saanko matkustaa jo huomenna?

_Kurman_. Ei, huomenna ei sovi hevosten tähden. Silloin pitää käydä Franck hakemassa asemalta. Tänä iltana matkustaa hän Helsinkiin.

_Gerda_. Vai niin. -- Mutta voisinhan lähteä maitokuskin kanssa.

_Kurman_. Niinkö arvelet? Mutta vanha Laukki ei jaksa kulkea kahta ja puolta penikulmaa ja miten tuo lähtösi niin välttämätöin on?

_Gerda_. Kyllä se on aivan välttämätön -- oi, jospa tietäisit, isä! Minä _en voi_ olla täällä, minun täytyy päästä pois!

_Kurman_ (hymyillen). Onko se Franckin tähden?

_Gerda_ (puolikovaan). On.

_Kurman_. Onko hän ollut sinulle epäystävällinen?

_Gerda_. Päinvastoin. Hän on ollut liijankin ystävällinen. Mutta käsitäthän itsekin.

_Kurman_. En, puheesi on minulle käsittämätön kuin Arabian kieli.

_Gerda_. No sitten puhun selvää kieltä. Jollen heti matkusta niin hän kosioipi minua.

_Kunnan_. No eipä tuo nyt olisi mikään niin erinomaisen suuri onnettomuus.

_Gerda_. Mutta isä! Luulenpa että sinun laitasi on sama kuin minunkin viime aikoina, että nimittäin olet unhoittanut, ettei herra Franck ole kuten muut ihmiset.

_Kurman_. Mutta jospa hän olisi, kuten muut ihmiset, niin silloin kai ei olisi mitään esteitä.

_Gerda_. En minä ole sitä sanonut.

_Kurman_. Et, et, mutta mitäs olet ajatellut?

_Gerda_ (innokkaasti). Siitä ei nyt ole kysymys. Onnettomasti kyllä ei herra Franck ole täysijärkinen, vaikka minä puolestani en suinkaan voi sanoa, mihin tuo hänen hulluutensa perustuu -- ja sellaisen vävynhän tahtonet yhtä vähän kuin minä tahdon sellaisen miehen.

_Kurman_. Vai niin, ja sinä et ole olleskaan häneen rakastunut?

_Gerda_. En ole. Kuinka voit sellaista luulla? Senkötähden sitä luulet, että viime aikoina olen niin paljon seurustellut hänen kanssaan? Katsos, se tapahtui vain siksi, että luulin -- älä naura senkin ilveilijä! Minä arvelin voivani terveellisesti vaikuttaa häneen -- ja niin sanoi hän itsekin.

_Kurman_. Vai olikin tuo vain hyväntekeväisyydestä! Niin että, jos hän olisi ollut 20-30 vuotta vanhempi kuin nyt ja hänellä olisivat olleet kipeät silmät ja hän olisi puhunut nenäänsä, niin olisit sinä kumminkin yhtä uskollisesti istunut tuolla kivellä hänen kanssaan.

_Gerda_. Usch, kuinka sinä olet ilkeä, isä! Etkö sinä ymmärrä, että kaikki on tapahtunut pelkästä sääliväisyydestä ja -- sääliväisyyden tähden minä tahtoisin matkustaakin. Jos hän kosii, niin _täytyy_ minun vastata "ei" ja kuka takaa, ettei hänen mielenvikansa, joka nyt näyttää kokonaan kadonneen, puhkea taas esiin. Sitä minä en tahdo omalletunnolleni.

_Kurman_ (veitikkamaisesti). Ja -- häneen sinä et ole olleskaan rakastunut? Et edes pikkusormen verran.

_Gerda_ (kärsimättömästi). En, olenhan sen jo sanonut.

_Kurman_. Oletko rakastunut? Ensimäinen, -- toinen -- ja kolmas kerta.

_Gerda_. En, en, en! (Heittäytyy pöydän ääreen, painaa päänsä pöytää vasten ja rupeaa itkemään). Hyi, kuinka sinä, isä, olet ilkeä.

_Kurman_. Kas niin! Eihän suuri tyttö saa, itkeä! Minäpä kerron sinulle sadun, niin tulet taas iloiseksi.

_Gerda_. Minä en koskaan enään koko elämässäni tule iloiseksi -- en koskaan, en koskaan!

_Kurman_. Kerronpa satuni kumminkin. Sen olen itse sepittänyt.

_Gerda_. Saat lörpötellä mitä tahdot, mutta minä en kumminkaan kuuntele.

(Kääntää hänelle selkänsä).

_Kurman_. Loppua en ole voinut keksiä ja sinun täytyy olla siinä minulle avullisena.

_Gerda_. Minä en ole mikään keksijä!

(Nousee ylös ja tahtoo lähteä, mutta Kurman pidättää hänet).

_Kurman_. Älähän! Istuhan hiljaa -- satu on vallan lyhyt. Oli kerran --

_Gerda_ -- ilkeä isä, jolla oli onneton tytär.

_Kurman_. Ei, vaan oli kerran iloinen ylioppilas, joka oli asettunut maalle luekslmaan. Hän onnistui joutumaan siivoon perheeseen, jossa erittäinkin perheen isä oli älykäs mies.

_Gerda_. Tuon kohdan voit hypätä yli.

_Kurman_. Parhaan paikan koko jutussa. Onnettomuudeksi oli tällä rakastettavalla ja kaikin puolin kunnon miehellä tytär, joka välitti liian vähän tuosta ylioppilaasta. Tytär oli aika veitikka, joka laski verkkonsa pyydystelläkseen miehiä, vaikkei ollut vielä ketään onnistunut saamaan pauloihinsa ja sen lisäksi oli hänellä vielä se heikkous, että hänen piironginlaatikkonsa olivat aina epäjärjestyksessä --

_Gerda_ (kiukustuneena). Se on ilkeä vale!

_Kurman_. Vale? Mitä sinä siitä asiasta tiedät? Rupeatko häiritsemään luovan mielikuvituksen vapautta? Saatpa olla huomautuksiasi tekemättä kunnes pyydän. -- No tuolla nuorella miehellä, jota kutsumme vaikka Akseliksi, oli Helsingissä hyvä ystävä, nimeltä Nimetön. Tämä oli luultavasti kuullut puhuttavan, että tuo kiemaileva tytär ei antanut nuorien herrojen olla rauhassa.

_Gerda_. Isä, nyt minä jo suutun!

_Kurman_. Eli oli sitten Aksel kaikessa viattomuudessaan sattunut kirjoittamaan tälle jotain edullista tuosta tytöstä. Mutta oli miten tahansa Nimetön peljästyi, että Aksel rakastuisi tuohon nuoreen tyttöön ja siten laimiinlöisi lukunsa, jonka tähden hänen vekkulipäähänsä pisti hurja aate, kirjoittaa nimetön kirje tuolle erinomaisen etevälle maanviljelijälle, jossa hän kertoi, että ystävänsä oli hieman sekapäinen.

_Gerda_. Ja se ei siis ollutkaan totta?!

_Kurman_. Ja Aksel, joka samalla kertaa sai kirjeellä kepposesta tiedon, oli siksi ritarillinen, että olisi heti tahtonut kertoa talon naisväelle asian oikean laidan, mutta --

_Gerda_ (hyppää ylös ja heittäytyy isänsä kaulaan). Isä, isä, kuinka minä olen iloinen!

_Kurman_, Näetkös nyt lapseni! Ei pidä milloinkaan sanoa "en koskaan". Tiesinhän, että satuni sinua miellyttäisi.

_Gerda_. Ja loppu, isä -- loppu.

_Kurman_. Kuten jo sanoin, en loppua tiedä. Niin paljon vain tiedän, että Aksel on rakastunut tuohon kiemailevaan tyttöön, joka tekeytyy kovin viehättäväksi, niin ettei poika parka tiedä, mitä hänen pitää ajatella, pyytää isää kosioimaan ja menee itse mansikkamaahan vastausta odottamaan. Mutta millaisen vastauksen saan hänelle antaa, sen saat sinä keksiä, sillä naisväki ymmärtää sellaiset seikat paraiten. Voithan pyytää Franckia itseäsi auttamaan. Huudanko hänet tänne? Tuollahan hän tuleekin käsikoukussa Malla-sisareni kanssa. No ihme ja kumma, kuinka hyviksi ystäviksi he ovat niin äkkiä tulleet.

(Viittaa heille).

_Gerda_. Kiitoksia sadusta, isä! Saanko antaa sinulle suutelon siitä? (suutelee Kurmania). Ja tässä toisen vielä kaupantekiäisiä siitä, että olet kiltein isä maan päällä. Ja nyt saa hän tulla.

(Menee perälle, nousee hitaasti kivelle ja istuutuu sen korkeimmalle huipulle).

_Kurman_ (huutaa). Aksel! Tännepäin!

Seitsemäs kohtaus.

Edelliset. Aksel ja Malla (oikealta).

_Malla_. Kiitoksia. Ei Akselin tarvitse hinata kauvemmaksi tällaista vanhaa alusta -- (päästää hänen kätensä). Jos kuka olisi sanonut minulle tänä aamuna, että minä ennen tätä iltaa kulkisin Akselin kanssa käsikoukkua, niin en sitä olisi ikänäni uskonut. Ajatteles Matti, että hän ei olekaan -- -- --

_Kurman_. Sen kyllä tiedän. (Syrjään Akselille). Kaikki on selvillä. Olen hänelle puhunut koko jutun ja esittänyt kysymyksesi.

_Aksel_. Ja vastaus?

_Kurman_. Sen saat noutaa tuolta.

(Viittaa kivelle päin, vie Mallan mukanaan etunäyttämölle, jossa he innokkaasti puhelevat keskenään, huomaamatta mitä tapahtuu).

_Aksel_. (Kiven juurella). Te tiesitte, neiti Gerda, että minä tulisin luoksenne. Te tiedätte myös, mikä teitä nyt odottaa ja kumminkin leikitte kanssani piilosilla oloa. Tekö yksin olette minulle vihanen, kun yksin Malla-tätikin on jo minulle antanut anteeksi. Vai luuletteko ehkä vielä, etten ole järjilläni?