Part 1

KEPPONEN

Huvinäytelmä kahdessa näytöksessä

Kirj.

ERNST LUNDQUIST

Mukailtu suomennos

Haminassa, Alfred Lagerbomin kustantama, Kansankirjapainossa 1898.

HENKILÖT:

_Kurman_, maatilan omistaja. _Gerda_, hänen tyttärensä. Rouva _Malla Ström,_ hänen sisarensa ja taloudenhoitajatar. _Aksel Franck_, ylioppilas. _Tiina_, palvelustyttö.

Ensimäinen näytös.

Näyttämö esittää Kurmanin kartanon päärakennuksen edustaa. Vasemmalla näkyy osa asuinrakennuksen takasivusta. Talo on vaatimattoman, mutta kodikkaan näköinen yksikerroksinen rakennus, jonka molemmissa näkyvissä olevissa ikkunoissa ovat ikkunaverhot ja kukkasia ikkunoilla. Sisäänkäytävä otaksutaan olevan vastakkaisella puolella, pihapuolella. Seinän vierustalla on kiikkulauta. Takalistossa näkyy sievä kesäinen maisema järvineen. Vasemmalla, lähellä takalistoa on iso koivu, jonka alla on omituisen näköinen sammaleinen kivi. Se on noin parin kyynärän korkuinen ja niin leveä, että kaksi henkilöä voi hyvin sen päällä istua. Oikealla näyttämön keskivälillä on kaksi koivua, joitten väliin on kiinnitetty riippumatto. Koivujen takana on pari vaapukkapehkoa. Näyttämön edustalla on pieni ympyriäinen pöytä, kaksi puutarhatuolia ja jakkara.

Ensimäinen kohtaus,

_Malla_ istuu tuolilla ja nukkuu. Hän on noin 50 vuotias ja puettu pumpulikankaiseen pukuun, päässään valkea myssy. Hänen olkihattunsa on pöydällä ja sukankutimensa on pudonnut maahan. _Kurman_ makaa riippumatossa hiljaa kuorsaten. Nenäliinansa on hän levittänyt kasvoilleen. _Gerda_ istuu kiikkulaudalla ja ompelee, hyräillen jotain laulua ja vilkasee toisinaan salaa ikkunaan mutta painaa päänsä alas kun näkee Axelin kasvot ikkunasta. Tämä katsoo usein ikkunasta ulos. _Tiina_ tulee nurkan takaa postilaukku kädessään.

_Tiina_. Tässä on posti! Se saapui justikään!

_Gerda_. Kiitos. Pane laukku tuohon pöydälle. Mutta mitähän kello lie, Tiina?

_Tiina_. Kohta tulee neljä.

_Gerda_. Neljä! No sitten on isä maannut liijan kauvan. (Tiina menee. Gerda nousee ylös, panee työn luotaan, menee ja ottaa nenäliinan Kurmanin kasvoilta). Herääppäs isä! Kello on neljä.

_Kurman_ (avaa silmänsä ja katselee, mutta ei liikahda paikaltaan). Ei ole!

(Aikoo ruveta uudelleen nukkumaan).

_Gerda_. Onpas, sanon minä.

_Kurman_ (unisesti). Minun on vasta neljänneksen yli kaksi.

_Gerda_ (nauraen). No olkoonpa sitten neljänneksen yli kaksi, mutta ole kumminkin niin hyvä ja anna minulle avainkimppu ennenkuin nukut uudelleen, jotta saan avata postilaukun.

_Kurman_ (heräten). Vai niin! Onko posti tullut? (Nousee istualle). No sittenpä pitää havahtua ja katsoa, onko hauskoja kuoleman-ilmoituksia, sillä muita hauskuuksia ei sanomalehdissä näin kesäkuumalla juuri ole. (Nousee ylös ja haukottelee hieman). Ho, hoo! Muutoin oli hyvä, että herätit minut. Näin unta, että pelasin schakkia pastorin kanssa ja hän teki minusta Matin viisi kertaa peräkkäin. Sellaisia ilkeitä unia näkee näin kuumalla.

_Gerda_. Voithan käydä uudelleen makaamaan ja kostaa pastorille, kun vain ensin avaat postilaukun.

_Kurman_ (ottaen avainkimppunsa). Ei ole mitään kiirettä. Herätäppäs sinä odottaessasi Malla-täti. Hänhän on maannut yhtä kauvan kuin minäkin. (Istuutuu tuolille, ottaa laukun luokseen ja etsii postilaukun avainta avainkimpustaan).

_Gerda_ (puistelee Mallaa kädestä). Herää, täti!

_Malla_ (kuorsaa, eikä liikahda paikaltaan).

_Kurman_ (joka on avannut laukun, panee sen luotaan). Odotappas, nyt saamme hauskaa. Tiedätkös, mitä helsinkiläiskielellä kutsutaan siivoamiseksi?

(Nousee ylös).

_Gerda_. En, vaan eiköhän se ole jotain hullutusta.

_Kurman_. Aivan oikein. Siivoamiseksi kutsutaan sitä, kun kaikki huonekalut pannaan nurin narin ja saapaslauta ripustetaan pellinnauhoihin jonkun toverin luona, joka itse ei ole kotona. (Ottaa myssyn Mallan päästä). Tässä talossa ei myöskään ole ketään kotona. (Asettaa myssyn jälleen Mallan päähän, mutta takaperin). Saatpa nähdä, että hän herää. (Astuu pari askelta taaksepäin ja tarkastaa Mallaa). Kas niin! Eipä hullumpaa!

_Gerda_. Millainen veitikka sinä oletkin!

_Malla_ (herää äkkiä, katsoo unisennäköisenä ympärilleen ja sanoo vihasesti). Miksi siinä seisotte ja katselette minua -- ja missä on sukankutimeni? Taivas varjele! Enhän vain lie nukkunut?

_Kurman_. Nukkunut? Kuinka voit sellaista luulla? Sinä joka et _milloinkaan_ makaa -- taikka _melkein_ et milloinkaan.

_Gerda_. Ja kuinka voisi sitä tehdä, kun ovat sellaiset taloushuolet kuin sinullakin, tätiseni.

_Kurman_. Ja kun on sellainen sydämen rasvettuminen.

_Malla_ (loukkaantuneena). Sinä tiedät, että minulla on sydämen rasvettumis-vika, eikä tuo ole olleskaan kauniisti tehty, että sinä, Matti, puhut siitä niin kevytmielisellä tavalla.

(Nousee ylös).

_Kurman_ (veitikkamaisesti Gerdalle). Kas niin, nyt sattui taas hänen heikompaan kohtaansa.

_Malla_. No kuinka sen asian laita oikein on, olenko maannut?

_Gerda_. Se täytyy myöntää, mutta vakuutan, ettet minuuttiakaan kauvemmin kuin kaksi tuntia.

_Malla_. Kaksi tuntia! Ja minun sydänvikani! tunnen, että saan kauhean yön.

_Kurman_. Mitä tuohon sydämesi rasvettumiseen tulee, niin onneksi ei sitä ole vielä kukaan lääkäri huomannut.

_Malla_. Lääkärikö? Kukahan nyt välittäisi noitten herrojen lörpötyksistä. Kai minä tunnen itsekin, että --

_Gerda_. Että sinulla ei ole mitään sydänvikaa, täti rakas, -- sinulla ei ole mitään tautia!

(Taputtaa häntä poskelle).

_Malla_. Sinä viekastelija! Mutta kun sinä nyt tiesit kuinka vaarallista makaaminen minulle on, niin miksi et minua herättänyt?

_Gerda_. Siihen nähden ei minulla ole mitään omallatunnollani. Olen näet käyttänyt kaikkia luvallisia keinoja, joita ihmiskyky voi keksiä -- ja isä on sen lisäksi käyttänyt luvattomiakin keinoja.

_Malla_ (nostaa sukankutimensa maasta ja istuutuu). Antaa minun maata niin kauvan, vaikka minulla on vaatteitten pesu ja monellaisia muita tehtäviä. Mutta mihin toimiinhan piijat ovat ryhtyneet, kun minä en nyt ole ollut heidän tiellään. Mutta olen varma, että jotain on minun maatessani pantu ylös alaisin.

_Kurman_ (nauruun purskahtamaisillaan).

_Gerda_. Miten täti on rypistänyt uuden myssynsä maatessaan. (Ottaa tätinsä myssyn ja asettaa sen taas oikeinpäin). Kas niin, nyt se on taas hyvä. (Uhkaa leikillisesti isäänsä, joka on Mallan selän takana). No isä, oliko postilaukussa mitään?

_Kurman_. Minä katson.

(Istuutuu pöydän ääreen, aukasee laukun ja ottaa sen sisällön esiin).

_Aksel_ (ylioppilaslakki päässä, sikari hampaissa ja kirja kainalossa tulee nurkan takaa ja menee poikki näyttämön,).

_Kurman_ (Akselille). Odottakaas, vähän herra Franck! Täällä on Teille kirje.

(Jättää kirjeen Akselille, joka lakkiaan kohottaen kiittää ja poistuu sitten oikealle).

_Malla_. Vai niin! Hän meni sivuitse. Seuranhaluinen ei hän ainakaan ole. Näinä kahdeksana päivänä, kun hän on luonamme asunut, olemme häntä tuskin nähneetkään. Minun mielestäni voisi hän vallan hyvin hieman seurustella sinun kanssasi, Matti, ja teillä kummallakin olisi siitä hauskuutta.

_Gerda_. Mutta tätihän tietää, että hän on asettunut tänne maalle saadakseen olla rauhassa ja lueskella tutkintoaan varten.

_Kurman_ (joka on aukaissut kirjeen). No tämäpä vasta on kummallista! Meille oli postissa vain yksi kirje ja sekin nimetön!

_Malla_. Nimetön kirje!

_Kurman_. Niin. -- "Nimetön" on kirjeen lopussa.

_Gerda_. Mitäs se merkitsee?

_Kurman_ (joka on lukenut muutamia rivejä). Mitä tuhat tulimaista tämä on? Tämähän koskee meidän hyyryläistämme!

_Gerda_. Herra Franckiako?

_Malla_. No, mutta luehan toki.

_Kurman_ (lukee). "Kunniallisena miehenä ja Aksel Franckin läheisenä ystävänä katson velvollisuudekseni antaa Teille muutamia tietoja hänestä, joita hän ei itse ymmärrettävistä syistä ole voinut antaa."

_Malla_. Saattepas nähdä, että hän on sellainen, joka ei milloinkaan maksaa vuokraansa.

_Gerda_. Hyi, täti. Sellaiselta ei hän olleskaan näytä.

_Kurman_ (jatkaa). "Että hän tuli kiinnittäneeksi huomionsa teidän ilmoitukseenne, riippui siitä, että siinä puhuttiin hiljaisesta ja rauhallisesta kotielämästä ja täydellisestä vapaudesta. Hänellä tosin on mitä tyynein ja rauhallisin luonne, mutta kaikissa tapauksissa täytyy hänen kanssaan menetellä mitä varovaisimmin ja varjella häntä kaikellaisesta mielenliikutuksesta."

_Malla_. Herranen aika. Ehkä hänellä on sydämen rasvettuminen.

_Kurman_ (jatkaa). "Teillä ei kumminkaan ole mitään syytä katua sitä vieraanvaraisuutta, jota hänelle osotatte, sillä ei kukaan talossanne tule kärsimään hänen tähtensä mitään ikävyyksiä, kunhan hän saa olla rauhassa omissa ajatuksissaan niin paljon kuin mahdollista. Vieraskemut ja yleensä suuremmat seurat ovat hänelle hyvin vaarallisia. Naisseuraa välttää hän mielellään."

_Gerda_. Sen olen kyllä huomannut.

_Kurman_ (jatkaa). "Ei pidä antaa hänen huomata, että osotetaan myötätuntoisuutta häntä kohtaan eikä katsella häntä muulla tavoin kuin muitakaan kuolevaisia, vaikka ikävä kyllä --"

_Malla_ (kauhistuneena). Mutta eihän hän toki mielenvikainen ole!

_Kurman_ (jatkaa). "Vaikka, ikävä kyllä, hänellä ei ole sitä järjen määrää kuin meillä muilla normaalitilassa olevilla kuolevaisilla."

_Malla_ (kauhuissaan). Kas niin! Oi Herra Jumala, sellaista surkeutta!

_Kurman_ (jatkaa). "Onneton ystäväni kärsii kumminkin hyvin vähän tilastaan ja on hyvin luultavaa, ettette edes tule sitä huomaamaankaan. Osaksi täyttääkseni, mitä oikeus vaatii, osaksi antaakseni teille tarpeellisia viittauksia, olen teitä näillä riveilläni vaivannut. -- Nimetön." --- Sen minä sanon! Tuo Nimetön olisi mielestäni saanut antaa omantuntonsa herätä jo hieman aikaisemmin, nimittäin ennenkuin otimme herra Franckin. Nyt se on vallan myöhään.

_Malla_ (innokkaasti). Mutta sinähän kai pyydät hänet muuttamaan jo tänään? Karlssoninhan kumminkin pitää jo huomenaamuna varhain lähteä asemalle.

_Gerda_. Niinkö täti arvelee? Ei se käy päinsä. Hänhän on saanut luvan olla täällä yhden kuukauden.

_Malla_. Ja me pitäisimme heikkomielistä ihmistä kuukauden talossa!

_Gerda_. Heikkomielistäkö? Kuka on sanonut, että hän on heikkomielinen. Minusta hän näyttää yhtä viisaalta kuin joku toinenkin ja käyttäytyy hyvin, ja kirjeessähän on vain, että hänellä ei ole sitä mielen tasapainoa kuin --

_Kurman_. Ja kukapa tässä voi aina pitää pääkallonsa järjestyksessä. Sitä et voi edes sinäkään, sisar Malla.

_Gerda_. Sitä paitsi ei nimettömään kirjeeseen voi olleskaan luottaa. (Katsoo kirjeitä). "Upsala" on postileimassa. Voihan tuon lähettäjä olla joku ylioppilasveitikka, joka tahtoo huvitella meidän kustannuksellamme.

_Malla_. Ei olleskaan! Kyllä se on totta, Jumala paratkoon. Minusta tuntui jo alusta pitäin siltä, että tuossa miehessä on jotain omituista. Nuori ylioppilas, joka asettuu maalle asumaan vain yhdeksi kuukaudeksi ja maksaa kaksin verroin enemmän kuin muut ja kumminkaan ei tahdo nauttia hauskasta perhe-elämästä, jota hänelle tarjotaan!

_Gerda_. Kyllähän se on hieman omituista, että hän tahtoo syödä huoneessaan ja oleksii niin paljon yksikseen.

_Kurman_. Kun löytyy kahdeksantoista vuotias tytär talossa, niin -- kyllähän se omituiselta tuntuu.

_Gerda_. Ja niin iloinen, hauska ja puhelias isäntä sitten.

_Malla_. Ja oletteko kuulleet, kuinka hän kävelee huoneessaan edes takasin koko päivät läpeensä. Huh! Oikein on kamala sitä kuulla. Sellainen tapa, joka on vaan hulluilla, tiikereillä häkissä ja niillä, joilla on paha omatunto.

_Kurman_. Mihin luokkaan näistä sinä panet herra Franckin?

_Malla_. Kaikkeen kolmeen. Ja usein olen kuullut hänen puhelevan itsekseen.

_Gerda_. No jonkun kanssa hänen tietysti täytyy puhella, kun ei hän tee _meille_ sitä kunniata.

_Kurman_. Minun ajatukseni asiasta on se, että meidän ei tarvitse olla asiasta huolissamme. Nimetönhän vakuutti tuolla nuorella herralla olevan mitä rauhallisimman luonteen ja että hän ei tee kellekään ihmiselle pahaa, kunhan vain saa olla rauhassa. Siksi voimmekin sopia, että annamme hänen olla rauhassa.

_Malla_. Niin kyllä. Sinä voit kyllä niin sanoa -- kun sinulla ei ole sydämen rasvettumista. Mutta sen minä vain sanon, että ei ole hauskaa alituisessa kuolettavassa levottomuudessa, ja tiedänpä kyllä, miten tässä tulee lopuksi käymään.

Toinen kohtaus.

Edelliset. Tiina (vasemmalta).

_Tiina_. Rouva ei ole antanut kahvia.

_Malla_. Me juommekin sen sijasta tänään sahtia, sillä kahvi on liijan kuumaa tällaisessa paahteessa. Minä tulen kohta sinne.

_Tiina_ (pitkäveteisesti). Vai niin -- sahtia -- vai niin. Muulloin taas ei mikään virvota niin hyvin kuin kuppi vahvaa ja hyvää kahvia.

_Malla_. Tiedän kyllä, että sinä olet aika kahvitäti. Kuuleppas, Tiina! Etkö ole huomannut mitään omituista herra Franckissa, kun olet ollut hänelle ruokaa viemässä?

_Tiina_ (hymähtäen). Olenhan minä jotakin huomannut.

_Malla_ (innokkaasti). Mitä sitten?

_Tiina_. Koko ajan kun minä katan ruokaa pöytään, niin istuu hän ja sihtaa Gerda-ryökkinää, kun tämä istuu riippumatossaan ja lukee.

_Gerda_ (punehtuen). Mitä sinä lörpöttelet?

_Kurman_. Ahaa! -- Ei, Tiina! Rouva tarkoittaa, että, eikö hänellä ole tapana lyödä tarjotinta säpäleiksi, eli heittää sokeriastiata sinun päähäsi?

_Tiina_. E-ei! Herra jesta kuitenkin. Eihän hän nyt mikään hullu ole.

_Malla_. Mutta juuri sellainenpa hän onkin.

_Tiina_ (hämmästyneenä). E-ei!

_Gerda_. Täti tarkoittaa, että hän on hieman -- omituinen -- hieman --

_Tiina_. Katsokaas, hullu hän ei ainakaan ole. Kun minä ennen aikaan olin Helsingissä teaatterissa, niin siellä näin minä yhden, joka oli hullu ja hän näytti vallan kummalliselta. Hänellä olivat pitkät kampaamattomat hiukset ja olkiseppele päässään, aivan kuin hevosella, joka on kaupaksi, ja sekös elämöi, niin että oli surkeata nähdä ja mulkoili silmillään näin (mulkoilee kovin silmillään). E-ei herra Franck, joka on niin hieno ja kaunis herra, hullu ole. Kyllä hän on vallan viisas.

_Malla_. Äläppäs ole asiasta niin vakuutettu. Muutamat hullut ovat niin kavaloita ja voivat niin oivallisesti teeskennellä. Mutta voipa tapahtuakin jonain päivänä, että kun sinä teet hänen tilaansa, niin hän joko sinut kuristaa tai pakottaa sinut syömään laatikollisen tulitikun päitä.

_Tiina_. Voi herra jesta, mitä rouva puhuu. Minä otankin pois tulitikut, niin että hänellä on vain kaksi tikkua päivässä käytettävänään.

_Malla_. Ole vain varoillasi, Tiina, ja samoin pitäisi minun mielestäni meidän kaikkien olla, eikä antaa henkeämme vaaraan. Meneppäs nyt, Tiina, ja laita kaikki tarjottimella järjestykseen. (Tiina menee vasemmalle). Mutta Herra armahda, tuoltahan se peto tuleekin.

Kolmas kohtaus.

Edelliset (paitsi Tiina). Aksel (tulee oikealta).

_Aksel_. Suokaa anteeksi, saisinko puhua jonkun sanan herra Kurmanin kanssa.

_Kurman_. Vallan kernaasti. Menemmekö minun huoneeseni eli --

_Malla_. Ei. Gerdan ja minun pitää kumminkin lähteä sisään taloushommiin, niin että -- (Gerdalle). Me asetumme etukamarin ikkunan taakse ja katsomme, mitä hän rupeaa tekemään. Ajatteles, jos hän tekee Matille pahaa.

_Gerda_. Voi, kuinka täti on lapsellinen!

(Naiset lähtevät, tehden kumarruksen Akselille ja Malla tekee pitkän kaarroksen, ettei tarvitse mennä hänen sivuitseen).

Neljäs kohtaus.

Kurman. Aksel.

_Kurman_. No, mistäs rupeamme puhelemaan? Olkaa hyvä ja istukaa, niin sujuvat jutut paremmin.

_Aksel_ (panee kirjansa pöydälle ja istuutuu). Se on tosiaankin kummallinen, melkeinpä sanoakseni vastenmielinen asema, johon olen joutunut --

_Kurman_. Toivon, ettette esiinny tyytymättömänä hyyriläisenä ja että Teillä ei olisi mitään valituksia tehtävänä.

(Käypi istumaan).

_Aksel_. Ei suinkaan. Jos jollain meistä onkin valittamista toisensa suhteen, niin en se ainakaan minä ole. (Malla näkyy kuunnellen ikkunan kautta, jonka hän on avannut raolleen). Minä tulen ilmiantamaan itseni. Minä olen suuri rikoksellinen. (Malla kirkasee ja vetäsee ikkunan kiinni). Mutta eihän kukaan keskusteluamme kuunnelle.

_Kurman_. (Nousee, menee ikkunan luo ja katsoo että se on suljettu). Ei! Olkaa huoleti. Sanokaa vain, mitä sydämellänne on.

_Aksel_. Ensin tahdon Teille tehdä yhden kysymyksen. Olette tänään saaneet kirjeen, jossa on samallainen käsiala kuin tässäkin?

(Osoittaa hänelle erästä kirjeenkuorta).

_Kurman_. Kyllä. Sehän käy yhteen! Vai on Nimetön kirjoittanut Teillekin. Kuka tuo salaperäinen herra oikeastaan on?

_Aksel_. Hän on hyvä ystäväni ja aika veitikka, mutta muutoin kunnon poika. Me olemme tehneet sopimuksen, että tänä syksynä matkustamme yhdessä ulkomaille. Isäni on tänä vuonna tehnyt erinomaisen edullisia kauppoja ja on sentähden luvannut minulle oivan matkakassan, mutta ehdolla, että nyt syksyllä suoritan filosofian kandidaattitutkinnon.

_Kurman_. No tehkää se sitten.

_Aksel_. Olen tosiaankin alkanut ankaran taistelun synnynnäistä laiskuuttani vastaan ja tähän asti olen tehnyt ihmeellisiä urostöitä. Nyt on minulla enään vain yksi aine jälellä, jos kohta se onkin pahin nimittäin tietopuolinen filosofiia.

_Kurman_. Sellaiset pähkinät eivät ole minun purtaviani.

_Aksel_. Ei, eikä oikein minunkaan, voin vakuuttaa. Jos olisi sitä ahtanut päivässä kymmenen tuntia päähänsä, niin sittenhän se ehkä olisi mennyt -- mutta silloin ei olisi sopinut Helsingissä olla ainakaan niin kauvan, kun maa ei olisi niellyt sisäänsä Gambrinia ja Königiä, sillä katsokaas, ne ovat minun heikkoja puoliani.

_Kurman_. Voihan tuon jo arvata.

_Aksel_. Silloin pisti päähäni, mennä asumaan johonkuhun siivoon perheeseen maalle kesän ajaksi saadakseni oikein rauhassa lukea. Mutta ystäväni kielsi minua siitä. Hän oli tehnyt saman kokeen edellisenä kesänä -- myös lukeakseen, mutta, kahden kuukauden aikana ei hän ollut lukenut riviäkään muuta kuin ne pienet kirjelaput, jotka eräs talon tyttäristä pisti hänen huoneensa avaimen reikään. "Mutta löytyyhän kai perheitä tyttärittäkin", väitin minä. "Erehdyt veliseni", vastasi hän, "siivoissa perheissä maalla, jotka ottavat vuokralaisia, on aina tyttäriä".

_Kurman_ (nauraa). Totta tosiaankin näyttää siltä, ettei hän siinä suhteessa vallan väärässä olekaan. (Tiinalle, joka tulee näyttämölle). Mitä sinä tahdot?

Viides kohtaus.

Edelliset. Tiina (vasemmalta tullen, kädessään iso espanjalainen ruokokeppi, jonka hän ojentaa loitoksi itsestään ja lähestyy varovasti Kurmania ja pelkää kovin Akselia).

_Tiina_. Rouva sanoi minulle, että minä menisin ja toisin tämän kävelykepin patruunalle.

_Kurman_. Mitä minä sillä teen.

_Tiina_. Rouva käski minun sanomaan, että patruuna oli unhoittanut sen saliin.

_Kurman_. Vai niin, kyllä ymmärrän -- ha, ha, haa!

_Aksel_ (hymyilee). Ja luulenpa, että minäkin ymmärrän.

_Tiina_ (poistuu pitkin askelin). Usch, kuinka hän näyttää sekapäiseltä.

Kuudes kohtaus.

Aksel. Kurman.

_Aksel_. Ystäväni kirje näyttää tehneen vaikutuksensa.

_Kurman_. Tiedättekö, mitä siinä oli?

_Aksel_. Tiedän kyllä. Sainhan häneltä juuri mitä hassunkurisimman kirjeen, jossa hän kertoo kaikki tyyni. Nähkääs, herra Kurman, kun olin ollut täällä pari päivää, kirjoitin minä Hermannille, sillä se on hänen nimensä, -- ja kerroin, että viihdyin täällä hyvin, isäntäni on hauska ja iloinen -- -- --

_Kurman_. Kiitän nöyrimmästi.

_Aksel_. Ja että talon tytär on hyvin herttanen -- eli jotain sinne päin. Herman tuli vallan kauhuihinsa, että minä menisin ja rakastuisin täällä, tai saisin muutoin hauskaa ja sen johdosta antaisin palttua luvuille, tutkinnoille ja Pariisin matkalle. Siksi ryhtyi hän heti kirjoittamaan tuon salaperäisen kirjeen teille. Se on kaunista ystävyyttä!

_Kurman_. Mutta hassunkurinen keksintö se tosiaankin oli! Minä pidän nuorukaisista, jotka tekevät kepposia, sillä se osoittaa, että heillä on muutakin kun maitoa suonissaan. Vaikka en minä oikein käsitä mikä tarkotus tuolla oli --

_Aksel_. Hän tahtoi vetää ikäänkuin suojuksen ympärilleni, jotta saisin olla rauhassa seura-elämältä sekä kotona että kylässä, jos jo alusta pitäin herättäisin vastenmielisyyttä talonväessä, niin saisin häiritsemättä seurustella kirjojeni kanssa. No kuinka hassunkurinen ja hurja tuo tuuma lieneekin, niin oli se hyvässä tarkotuksessa sepitetty, enkä oikein voi ollakaan Hermannille vihanen ainakaan omasta puolestani, mutta että hän on ryhtynyt tekemään niin sopimatonta pilaa teistä ja rakastettavasta perheestänne, on anteeksiantamatonta ja siitä annankin hänelle aika läksytyksen, kunhan tapaamme.

(Nousee seisoalleen, ottaa Kurmanin kepin joka on pöytää vasten ja kävelee seuraavan keskustelun aikana edes takaisin keppiä heilutellen. Malla näkyy tuon tuostakin akkunassa).

_Kurman_. Kyllähän se oli hieman ajattelemattomasti tehty, mutta eihän tässä mitään vaaraa ole tapahtunut. Malla-sisareni tietysti hieman säikähtyi --

_Aksel_. Sitä en olleskaan ihmettele. Mutta tahdotteko olla hyvä ja kertoa naisille oikean asianlaidan ja sanoa, että minä olen tuon kepposen suhteen hyvin pahoillani --

_Kurman_. Jaa, mutta teenkö sen tai en? Siinäpä kysymys onkin.

_Aksel_ (hämmästyneenä). Jos se teistä on ikävä tehtävä, niin on _minun_ velvollisuuteni luonnollisesti selittää heille --

_Kurman_. Ei, te väärinymmärsitte minua. Minä arvelen, että he voivat vallan kernaasti olla erehdyksessään -- ainakin jonkun päivän vielä.

_Aksel_. Paljon kiitoksia! Luuletteko olevan sen erittäin hauskaa, että ihmistä pidetään heikkomielisenä?

_Kurman_. Luulenpa tosiaankin. Meillä täällä _maalla_ on puute hauskuuksista, ja täytyypä myöntää, että olisi äärettömän hauskaa nähdä naisteni tekevän pitkiä kierroksia teidän sivuitsenne mennessään, aivan kuin Tiina äsken -- ha, ha, haa! Luulenpa näkeväni Mallan -- ha, ha, haa!

_Aksel_. Kuulkaas, herra Kurman! Kun kaikki käy ympäri, niin olette te yhtäläinen vekkuli kuin ystäväni Herman!

_Kurman_. Niin, tiedättekös, jos hän ja minä joutuisimme yhteen, niin tulisi meistä pari kunnon veitikkaa. Saatte luvan pyytää hänet tänne joksikin sunnuntaiksi. Vai ettekö pidä pilanteosta?

_Aksel_. Siihen en uskalla nyt vastata -- ainakaan niin kauvan kuin lueksin filosofian tutkintoani varten. Mutta sitten, -- oh sitten.

(Lyö näppiä).

_Kurman_ (lyö häntä hartioille). Hyvä! Me ymmärrämme toisiamme! Niin muodoin on siis sovittu, että minä en virka naisille mitään.

_Aksel_. Vai siinä taas olemme. Minusta on niin epäritarillista --

_Kurman_. Turhaa puhetta. Sen seikan otan minä vastuulleni. Ja muutoin sanonkin teille, hra Franck, että se on aivan välttämätön sotajuoni, jotta te saavuttaisitte tarkotuksenne saada olla rauhassa. Olen naisteni kuullut usein valittavan, että olette liijan vähän seuraa rakastava. Gerda tietysti on hieman loukkaantunut siitä, että te ette ole osoittanut hänelle pienintäkään huomaavaisuutta -- mutta sellaisiahan ne tytöt ovat; pikku tyttöni ei tosin ole liika halukas nuorten herrojen suosionosotuksille, mutta jos he katselevat häntä kuin virstan tolppaa tai muuta kuollutta esinettä, niin käyhän se hieman hänen kunnialleen. Mitä taas sisar Mallaan tulee, niin kiusaa hän minua joka ilta, että minun pitäisi pyytää teitä totia juomaan kanssani, sillä tuo hyväntahtoinen sielu luulee, että te olette tulleet tänne luoksemme asumaan, jotta minulla olisi joku, jonka kanssa voisin seurustella. Ja tiedättekös, mitkä tuumat, hänellä olivat viime sunnuntaina?

_Aksel_. En.

_Kurman_. Hän aikoi pyytää kaikki naapurit tänne ja näyttää teitä. Ja siitä olisi teille johtunut vierailuja vähintäin viikon ajaksi ja seitsemäksi vierailuksi vielä naisten viikolla, sillä silloin juhlimme tässä pitäjässä joka päivä iltapuolella 4 ja 11 välillä.

_Aksel_. No pääsenkö niistä nyt?

_Kurman_. Ei Mallalla luullakseni ole mitään liikaa halua saada teidät mukaan, jos vain annamme hänen olla siinä luulossa, että te ette ole oikein viisas.

_Aksel_. Olkoon sitten menneeksi, mutta kaiken vastuun saatte te ottaa niskoillenne.

_Kurman_. Luonnollisesti. Ja saatte luottaa minuun, etten laske pilaa liika pitkälle. En tahdo olla paha millekään elävälle olennolle, kaikista vähemmin sisarelleni, tuolle kunnon muorille.

_Aksel_. Mutta kun hän saa tietää, että olemme tehneet hänestä pilaa --