Part 40

"Mutta sillä aikaa kun tulin toisellaiseksi mieheksi, niin mielikuvitukseni yhä vielä kuvasi häntä minulle samana Jessie Wilesinä; ja kun näin hänen Graveleighissä, hänen jo naimisessa ollessaan -- sinä päivänä --."

"Kun pelastitte hänen squiren hävyttömyydestä."

"-- Oli hän vasta nainut. Minä en ajatellut häntä naineena. Minä en nähnyt hänen miestänsä, ja muutos minussa alkoi vasta silloin. No niin, koko sillä ajalla kuin luin ja ajattelin ja koetin parantaa vanhaa minääni Luscombessa, oli Jessie Wiles yhä mielessäni ainoana tyttönä, jota eläissäni olen rakastanut ja milloinkaan voisin rakastaa; minä en uskonut mahdolliseksi voivani koskaan naida toista; kaikki omaiseni sitä toivoivat, mutta Jessien kasvot olivat taas edessäni ja minä sanoin itsekseni: 'Minä olisin kunnoton mies, jos menisin naimiseen naisen kanssa, kun en saa toista mielestäni.' Minun täytyi vielä kerta saada Jessieä nähdä, minun täytyi saada selkoa siitä, olivatko hänen kasvonsa nyt toden perään samat, jotka minulle kummittelevat yksin ollessani; ja minä olen hänen nähnyt, ja ne eivät olleet samat kasvot; kukaties ne ovat kauniimmat, mutta ne eivät ole tytön kasvot, ne ovat vaimon ja äidin kasvot. Ja eilen illalla, kun hän puhui niin avosydämisesti kuin en milloinkaan ennen ole kuullut hänen tekevän, niin huomasin sen muutoksen itsessäni, joka hiljakseen on tapahtunut kahden viime kuluneiden vuosien ajalla. Silloin, sir, kun minä olin sivistymätön, vähäpätöinen kylän hevoskengittäjä, ei ollut mitään eroitusta minun ja talonpojan tytön välillä; tai oikeammin talonpojan tyttö oli minua etevämpi kaikessa paitsi varallisuudessa. Mutta eilen illalla kysyin itseltäni, kun likemmältä häntä katselin ja hänen puhettansa kuuntelin: 'Jos Jessie nyt olisi vapaa, pakoittaisinko häntä minun vaimokseni rupeamaan?' ja vastasin itselleni: 'En.'"

Kenelm kuunteli tarkasti ja huudahti innokkaasti: "Miksi?"

"Tuntuu kenties siltä kuin tahtoisin kerskata. Mutta, sir, minä olen viime aikoina ollut ihmisten seurassa, sekä naisten että miesten, jotka ovat korkeampaa säätyä kuin se, josta minä olen syntynyt; ja minä tahtoisin vaimokseni kumppanin, joka olisi niiden vertainen; oi, sir, minä en usko että Mrs Somersista sellaisen saisin."

"Nyt ymmärrän teitä, Tom. Mutta te hävitätte minun typerää romaniani. Minä olen luullut että tuo pieni kukkapallilla leikkivä tyttö kasvaisi korvaamaan teille Jessieä; ja, minä tunnen näet niin vähän ihmissydäntä, luulin että ne vuodet, jotka tarvittaisiin kehittämään pientä tyttöä naiseksi, menisivät, ennenkuin vanhaa rakkautta voisi korvata. Nyt näen että pienellä kukkapalli-tytöllä ei ole mitään toiveita."

"Toiveita? Kyllä, Mr Chillingly," huudahti Tom nähtävästi närkästyneenä, "Susy on pieni herttainen olento, mutta hän on tuskin muuta kuin löytölapsi. Sir, kun viimeksi tapasin teitä Londonissa, niin puhuitte tästä asiasta niinkuin minä vielä olisin kylän hevoskengittäjän poika, joka voisi naida työmiehen tyttären. Mutta," lisäsi Tom ja hänen suuttunut äänensä kävi lempeämmäksi, "vaikka Susy olisi syntyänsä lady, niin luulen että se mies suuresti erehtyisi, joka luulee saavansa pientä tyttöä pitämään häntä isänä ja sitten, kun tyttö on täysikasvuinen, toivoo että tämä suostuisi ottamaan häntä rakastajaksi."

"Ah, uskotteko niin!" huudahti Kenelm innokkaasti, ja loi ilosta loistavat silmänsä Grasmereen päin. "Te uskotte sen; se on hyvin järkevästi sanottu -- hyvä -- teitä on kehoitettu naimaan, ja te olette evännyt sitä tehdä siksi kun olette jälleen nähnyt Mrs Somersin. Oletteko nyt enemmän taipuvainen tähän; sanokaa se minulle?"

"Minä sanoin eilen illalla että etevin rahamies Luscombessa, suurin viljakauppias, on pyytänyt minua rupeamaan kauppaliittoon hänen kanssaan. Ja, sir, hänellä on yksi ainoa tytär, joka on hyvin rakastettava, on saanut mitä parhaimman kasvatuksen ja käyttää itsensä ja puhuu aivan kuin lady. Jos minä naisin hänen, niin pääsisin pian etevimmäksi mieheksi Luscombessa, ja Luscombe lähettää, niinkuin epäilemättä tiedätte, kaksi edusmiestä parlamenttiin; kuka tietää, vaikka hevoskengittäjän poika vielä tulisi --." Tom keskeytti itseänsä -- hämillään ollen kunnianhimoisesta ajatuksesta, joka hänen puhuessansa oli saattanut hänen poskensa entistä punaisemmiksi ja joka nyt loisti hänen rehellisistä silmistänsä.

"Ah!" sanoi Kenelm melkein suruisesti, "onko se niin? täytyykö jokaisen miehen eläissänsä näyttää monta osaa? Kunnianhimo seuraa rakkautta, viisasteleva ymmärrys kiihkoista tuntoa. Te olette todella muuttunut; minun Tom Bowlesini on kadonnut."

"Ei loppumattomaan kiitollisuuteen katsoen teille, sir," sanoi Tom syvästi liikutettuna. "Teidän Tom Bowles luopuisi kaikista rikkauden ja maallisen menestyksen unelmistaan ja menisi vaikka tuleen palvellaksensa sitä ystävää, joka ensin kehoitti häntä rupeamaan uudeksi Bowlesiksi! Älkää hyljätkö minua, minä olen teidän oma tekonne: te sanoitte minulle sinä kauheana päivänä, jolloin hulluus valtasi otsani ja rikos sydämeni: 'Minä tahdon olla teille uskollisin ystävä mikä maailmassa löytyy.' Te olette ollut sellainen ystävä. Te kehoititte minua lukemaan, te kehoititte minua ajattelemaan, te opetitte minulle että ruumiin tulee olla sielun palvelija."

"Hiljaa, hiljaa, ajat ovat muuttuneet; nyt te opetatte minulle jotakin. Opettakaa, opettakaa: miten kunnianhimo korvaa rakkauden! Kuinka voi halu edistyä maailmassa tulla vallitsevaksi himoksi, ja, jos siinä onnistuisi, kaikkea korvaavaksi lohdutukseksi elämässämme? Me emme milloinkaan voi olla niin onnellisia, vaikka nousisimme Caesarien valtaistuimelle, kuin luulemme että olisimme voineet olla, jos Jumala vaan olisi sallinut meidän asua kaukaisimmassa kylässä sen naisen kanssa, jota rakastamme."

Tom oli kovin ihmeissään tästä masentamattomasta kiihkon ilmauksesta miehessä, joka oli hänelle sanonut että vaikka ainoastaan kerran maailmassa voi löytää ystävän, niin on lemmityisiä yhtä runsaasti kuin mustikoita.

Hän silitti kädellään otsaansa ja vastasi epääväisesti: "Minä en rohkene sanoa miten lienee muiden laita. Mutta omasta asiastani päättäen näyttää olevan näin: nuori mies, jolla ei ole mitään joka häntä miellyttää tai innostuttaa, paitsi ammattinsa, tulee tyytyväiseksi, mieltyneeksi ja innostuneeksi kun hän rakastuu; ja hän luulee silloin ettei mikään tässä maailmassa ole rakkauden vertaista, hän ei välitä ensinkään kunnianhimosta. Minun setä-vainajani pyysi minua monta monituista kertaa tulemaan hänen luoksensa Luscombeen ja kuvasi kaikki ne maalliset edut mitkä minulle siitä olisi; mutta minä en voinut lähteä siitä kylästä, jossa Jessie asui, ja sitä paitsi minä tunsin itseni kykenemättömäksi päästä korkemmalle kannalle, kuin olin. Mutta kun jonkun ajan olin Luscombessa asunut ja olin tottunut toisellaisiin ihmisiin ja toisellaiseen puheesen, aloin mieltyä samoihin, kuin ne, joiden seurassa oleskelin; ja kun minä, osittain seurustelemisen kautta sivistyneempien ihmisten kanssa, osittain sen kautta että koetin sivistää itseäni, huomasin että nyt voisin helpommin kohoittaa itseäni setäni aseman yli kuin pari vuotta sitten taisin kohoittaa itseäni hevoskengittäjän pojan yli, silloin heräsi kunnianhimo minussa ja kasvoi yhä enemmän päivä päivältä. Sir, minä en usko että millään voi herättää ihmisen henkisiä kykyjä niin kuin kilpailuhalulla. Ja kilpailuhalu on juuri kunnianhimo."

"Silloin minussa ei mahda löytyä kilpailuhalua, sillä minussa ei ole kunnianhimoa."

"Sitä en voi uskoa, sir; kenties toiset ajatukset sitä peittävät ja pitävät alalla jonkun aikaa. Mutta ennemmin tai myöhemmin se puhkee ilmi ja tunkeutuu esimmäiseksi, niinkuin se on minussa tehnyt. Päästä eteenpäin maailmassa, tulla yhä enemmän kunnioitetuksi, kuta vanhemmaksi tulee, niiden joukossa, jotka meitä tuntevat, se on minusta miehen toive. Minä olen varma siitä että se on englantilaiselle yhtä luonnollista kuin -- kuin --."

"Halu lyödä maahan toisen englantilaisen, joka on hänen tiellänsä. Minä huomaan nyt että aina olette ollut hyvin kunnianhimoinen mies, Tom; kunnianhimo on vaan ottanut toisen suunnan. Caesar olisi ehkä ollut vaan

"'Tappelija ensimmäinen kentällä.'

"Ja nyt oletan että te luovutte matkatuumastanne, te palaatte Luscombe'en, parantuneena surusta Jessien kadottamisen tähden, te menette naimiseen sen nuoren ladyn kanssa, josta puhuitte, ja kokootte vähitellen askelittain aldermannista ja mayorista Luscomben parlamentin-jäseneksi."

"Kaikki tuo kaiketi tulee aikoinaan," sanoi Tom, jota Kenelmin ivallinen ääni ei loukannut, "mutta minun yhä vielä tekee mieleni matkustaa; yhden vuoden matkustus ulkomailla varmaankin tekee minun vielä soveliaammaksi sitä asemaa varten, johon pyrin. Minä lähden takaisin Luscombeen järjestämään asioitani, tuumaamaan Mr Lelandin, viljakauppiaan, kanssa takaisin tulostani ja --."

"Nuori lady odottaa kai siksi."

"Emily."

"Oh, onko se hänen nimensä? Emily! se on paljon muhkeampi nimi kuin Jessie."

"Emily," jatkoi Tom järkähtämättömällä mielenmaltilla, "Emily tietää että jos hän tulee vaimokseni, niin minä ylpeilisin hänestä, ja hän tulee kunnioittamaan minua vielä enemmän, kun huomaa kuinka vakaa päätökseni on elää niin, ettei hänen milloinkaan tarvitse minua hävetä?"

"Suokaa anteeksi, Tom," sanoi Kenelm lempeämmin ja pani veljellisellä hellyydellä kätensä hänen olallensa. "Luonto on teistä tehnyt täydellisen herrasmiehen; ja te ette voisi ajatella ja puhua jalommin, jos olisitte tullut maailmaan kaikkien Howardien päämiehenä."

NELJÄS LUKU.

Tom lähti seuraavana päivänä. Hän ei tahtonut enää tavata Jessieä, vaan sanoi lyhyesti: "Minä en tahdo että se vaikutus, jonka hän toissa iltana minuun teki, mitenkään heikontuisi."

Kenelm ei suinkaan ollut pahoillansa ystävänsä lähdöstä. Vaikka Tomin käytös ja sivistys oli niin parantunut, että hän oli käynyt enemmän Chillinglyein säädyllisen ja taitavan perillisen kaltaiseksi, niin Kenelm kuitenkin oli enemmän mieltynyt entiseen lohtumattomaan matkakumppaniin, joka oli pannut pitkäkseen hänen viereensä heinikkoon ja kuunnellut laulajan puhetta tai runoja, kuin käytölliseen ylöspäin pyrkivään Luscomben porvariin. Lily Mordauntin nuoren rakastajan mieltä loukkasi tieto, että ihmissydän voi suostua sellaisiin viisasteleviin kunnioituksen esineiden vaihtelemisiin: yksi Jessie tänään, yksi Emily huomenna -- "La reine est morte; vive la reine!"

Pari tuntia sen jälkeen kuin Tom oli mennyt huomasi Kenelm että häntä melkein mekaanisesti vietiin Braefieldvilleen päin. Hän oli vaistontapaisesti aavistanut Elsien toiveita hänen itsensä ja Lilyn suhteen, vaikka Elsie luuli niitä salanneensa.

Braefieldvillessä hän kuuli puhuttavan Lilystä ja juuri niillä paikoilla, jossa hän ensi kerran oli häntä nähnyt.

Hän tapasi Mrs Braefieldin yksin salongissa; hän istui pöydän vieressä, joka oli täynnä kukkia, joita hän järjesteli ja laitteli kukkavaaseihin pantavaksi.

Kenelmin mielestä hän oli tavallista varovaisempi ja hiukan hämmästynyt; ja kun Kenelm, ensin puhuttuansa jokapäiväisistä asioista, äkkiä kysyi oliko hän hiljan Mrs Cameronia tavannut, vastasi hän lyhyesti: "Kyllä, minä kävin siellä toissa päivänä," ja alkoi sitten kohta puhua surkeasta tilasta mannermaalla.

Kenelm oli päättänyt ettei hän anna niin helposti itseänsä hämmentää, ja palasi kohdakkoin aineesen.

"Taannoin ehdoittelitte että tekisimme huviretken roomalaisen huvilan raunioille, ja sanoitte kutsuvanne Mrs Cameronin tulemaan kanssamme. Ehkä olette sitä unohtanut?"

"En; mutta Mrs Cameron ei tule. Me voimme kutsua Ewlynin hänen sijaansa. Hän tulee olemaan erittäin hyvä opas."

"Erinomainen! Miksei Mrs Cameron tule?"

Elsie oli hetken aikaa vaiti, loi sitten kirkkaat, mustat silmänsä Kenelmiin ja päätti tehdä pikainen muutos asiassa.

"En voi sanoa miksi Mrs Cameron ei tule, mutta hän teki siinä hyvin viisaasti ja hyvin kunniallisesti. Kuulkaa, Mr Chillingly. Te tiedätte kuinka suuresti minä teitä kunnioitan ja kuinka sydämellisesti minä teistä pidän, ja jos saan päättää siitä, mitä moniaita viikkoja, kenties pitemmänkin ajan tunsin, senjälkeen kun erosimme Tor-Hadhamissa --." Tässä hän taas epäsi puhua, mutta jatkoi punastuen ja hymyssä suin: "Jos minä olisin Lilyn täti tai vanhempi sisar, niin tekisin niin kuin Mrs Cameron tekee; minä kieltäisin Lilyä olemasta paljon yhdessä nuoren herrasmiehen kanssa, joka varallisuuteen ja säätyyn nähden on liian paljon Lilyä etevämpi, voidaksensa --."

"Tauotkaa," huudahti Kenelm ylpeästi, "minä en voi myöntää että miehen rikkaus tahi sääty voisi puoltaa hänen julkeuttansa luulla olevansa Miss Mordauntia etevämpi."

"Varmaankaan ei etevämpi häntä synnynnäiseen sulouteen ja hienouteen katsoen. Mutta maailmassa on toisia kohtia, joita Sir Peter ja Lady Chillingly kenties ottaisivat lukuun."

"Te ette sitä ajatellut ennenkuin viimeksi olitte Mrs Cameronin tykönä."

"Suoraan sanoen, en sitä tehnyt. Koska olin vakuutettu siitä että Miss Mordaunt oli syntyänsä korkeasäätyinen nainen, niin en kylläksi miettinyt muita eroavaisuuksia."

"Te tiedätte siis että hän on syntyänsä vallas-nainen?"

"Minä tiedän sen vaan, niinkuin kaikki täällä, Mrs Cameronin vakuutuksesta, eikä kukaan voi epäillä ettei hän ole lady. Mutta on eri asteita ladyjen ja herrasmiehien välillä, joista ei tavallisessa yhteiselämässä paljon välitetä, mutta jotka otetaan huomioon kun naimiskaupasta on puhe; ja Mrs Cameron itse sanoo suoraan ettei hänen hoidokkaansa hänen mielestänsä kuulu siihen säätyyn, josta Sir Peter ja Lady Chillingly toivoisi, että heidän poikansa valitsisi morsiamen. Suokaa sentähden anteeksi (tässä hän ojensi kätensä Kenelmille) jos olen loukannut tai pahoittanut teitä. Minä puhun niinkuin teidän ja Lilyn totinen ystävä. Jos Miss Mordaunt on syynä teidän viipymiseenne täällä, niin minä vakaasti kehoitan teitä lähtemään pois, kun vielä on aika, sekä hänen että teidän oman mielenne rauhan takia."

"Hänen mielen rauhan takia," sanoi Kenelm matalalla äänellä. "Hänen mielen rauhan takia. Uskotteko toden perään että hän minusta välittää -- että hän välittäisi siitä -- jos minä jäisin tänne?"

"Toivoisin voivani vastata teille varmasti. Minä en ole hänen sydämensä salaisuuksiin tunkeunut. Minä voin ainoastaan otaksua, että jokaiselle nuorelle tytölle olisi vaarallista olla liian paljon yhdessä teidän kaltaisenne miehen kanssa, ja aavistaa, että tämä häntä rakastaa, tietämättä ettei tämä mies voisi perheensä suostumuksella kosia häntä."

Kenelm painoi päänsä alas ja peitti kasvonsa oikealla kädellään. Hän ei puhunut hetken aikaan. Senjälkeen hän nousi; hänen raittiit poskensa olivat käyneet hyvin vaaleiksi, ja hän sanoi:

"Te olette oikeassa. Miss Mordauntin mielen rauhaa tulee ajatella ennen kaikkea. Suokaa anteeksi että minä äkisti lähden teiltä. Te olette antanut minulle paljon ajattelemisen aihetta, ja minä voin ajatella sitä oikein ainoastaan kun olen yksin."

VIIDES LUKU.

Kenelm Chillinglyltä Sir Peter Chillinglylle:

"Isäni! Rakas isäni! -- Tämä ei ole mikään vastaus teidän kirjeesenne. Minä en tiedä voiko sitä edes kirjeeksi sanoakaan. En voi vielä päättää tahdonko että se teidän käsiinne tulee vai ei. Väsyneenä puhumisesta itseni kanssa, istun pöytäni ääreen puhuakseni teidän kanssanne. Olen usein soimannut itseäni siitä etten ole käyttänyt jokaista sopivaa tilaisuutta antaakseni teidän tietää kuinka hellästi teitä rakastan, kuinka suuresti teitä kunnioitan; teitä, ystävääni, isääni. Mutta me Chillinglyt emme ole mikään demonstrativinen suku. Minä en muista että te sanoissa milloinkaan olette minulle lausunut sen totuuden että rakastatte poikaanne äärettömästi paljoa enemmän kuin hän ansaitsee. Ja enkö kuitenkin tiedä että te mieluisemmin antaisitte rakkaat vanhat kirjanne joutua vasaran alle, kuin antaa minun turhaan toivoa jotain koettamatonta, viatonta iloa, jota mieleni tekisi? Ja tiedättehän te yhtä hyvin, että minä ennemmin luopuisin koko perintöoikeudestani ja rupeaisin päivämieheksi, kuin antaisin teidän kaivata rakkaita vanhoja kirjojanne?

"Tämän molemminpuolisen tiedon minä pidän vallan varmana kaikessa mitä sydämeni toivoo saada teille ilmoittaa. Mutta jos aavistukseni on oikea, niin päivä on tuleva, jolloin teidän ja minun välillä täytyy tulla alttiiksi paneminen kysymykseen toisen tai toisen puolesta. Jos niin on, niin pyydän että te tämän uhrauksen teette. Kuinka se voi käydä laatuun? Kuinka voin olla niin hävytön, niin itsekäs, niin kiittämätön ja unhoittaa kaikki mitä nyt jo olen teille velkaa ja jota kenties en milloinkaan voi maksaa? Minä voin ainoastaan vastata: 'Se on kohtalon, se on luonnon, se on rakkauden syy' --."

* * * * *

"Tässä minun täytyy keskeyttää itseäni. On keski-yö, kuu on aivan vastapäätä ikkunaa, jonka vieressä istun, ja joessa, joka juoksee sen alitse, näkyy pitkä, kapea viiva, jossa jokainen aalto värähtelee sen valossa; kuun valaisevan viivan molemmin puolin ovat toiset aallot, jotka rientävät yhtä kiireesti hautaansa kohti näkymättömään syvyyteen, liikkumattomina ja kolkkoina. En voi kirjoittaa enää."

* * * * *

Kaksi päivää myöhemmin.

"Sanotaan että hän on alempana meitä varallisuuteen ja arvoon katsoen. Olemmeko me, isäni -- me, kaksi jalosukuista herrasmiestä -- kullanhimoisia tahi ylhäisten suosiota hakevia. Minun yliopistossa ollessani halveksittiin ainoastaan kuokkavierasta ja keikaria, miestä, joka valitsi ystäviänsä sen mukaan kuin niiden rahat tai niiden arvo voisi olla hänelle hyödyksi. Jos niin on laita siinä, missä valinta on niin vähästä arvosta henkilön onneen ja tulevaisuuteen katsoen, jolla on jonkimoinen miehuullisuus, kuinka paljoa vähäpätöisempi kuokkavieras ja keikari onkaan kun tulee päättää mitä vaimoa on rakastaminen ja valitseminen sulostuttamaan ja jalostuttamaan jokapäiväistä elämää! Voiko hän tulla minulle täksi sulostuttavaksi ja jalostuttavaksi olennoksi? Minä uskon sen vakaasti. Itse elämä on minusta saanut viehätyksen, jommoista en milloinkaan aavistanut sillä olevan; minä alan jo vähän ottaa osaa kanssaihmiseni rientoihin ja pyrintöihin, joka on voimallisin niissä, joita jälkimaailma katsoo hyväntekijöiksensä. Tässä hiljaisessa kylässä voisin tosin löytää riittäviä esimerkkejä siihen, ettei ihmisen tarkoitus ole mietiskellä elämää, vaan ottaa tehokasta osaa siihen ja siinä toimessa huomata voivansa hyödyttää ihmiskuntaa. Mutta minä epäilen että olisin hyötynyt sellaisista esimerkeistä; luulen että olisin katsellut tätä pientä maailman näyttämöä samalla tavalla kuin olin katsellut suurta, välinpitämättömänä kuin katselija, joka näkee huonoin näyttelijäin tavallista perhenäytelmää näyttävän, jos ei koko olentoni yht'äkkiä olisi luopunut filosofiasta intohimon edestä, ja kerta lämmitettynä, tullut myötätuntoiseksi ihmiskuntaa kohtaan, missä ikinä se palaa ja hehkuu. Oi, voiko epäillä siitä, mikä arvo hänelle tulee kuolevaisen morsiamena -- hänelle, prinsessalleni, Haltiattarelleni? Kuinka tyytyväiseksi te, isäni, tulette poikanne maalliseen asemaan! Kuinka uutterasti hän tulee koettamaan korvata kaikkia puutteitansa ymmärrykseen, neroon ja tietoihin katsoen, sillä yhteen ainoaan päämaaliin kootulla voimalla, joka -- enemmän kuin ymmärrys, nero ja tieto vaatii mitä maailma sanoo kunniaksi.

"Niin, hänen kanssansa, hänen kanssansa minun nimeni kantajana, hänen kanssansa, jolle minä, mitä hyvää ja suurta tehnenkin, voisin sanoa: 'Se on sinun tekosi,' lupaan minä että te tulette siunaamaan sitä päivää, jolloin syliinne suljette tyttären."

* * * * *

"'Sinä olet yhteydessä rakastetun kanssa kaikessa, jota tunnet olevan sinua ylempänä.' Niin kirjoittaa yksi noista taikatempuissa taitavista saksalaisista, jotka rinnassamme hakevat haudattujen totuuksien siemeniä ja kehittävät niitä kukkaisiksi, ennenkuin me itse edes tiedämme mitään siemenistä.

"Jokainen ajatus, joka saattaa minua rakkaani yhteyteen, on minusta syntynyt siivillä."

* * * * *

"Olen juuri hiljan häntä tavannut, juuri hänestä eronnut. Siitä asti kuin minulle -- ystävällisesti ja viisaasti -- sanottiin ettei minulla ollut oikeutta panna hänen mielen rauhaansa alttiiksi, jos minulla ei ole oikeutta kosia häntä ja saada häntä, lupasin itselleni että välttäisin hänen seuraansa siksi kunnes olin kertonut teille kaikki, niinkuin nyt teen, ja saanut teiltä tämän luvan; sillä vaikken olisi milloinkaan sitä lupausta antanut, joka sitoo kunniatani, niin teidän myönnytyksenne ja siunauksenne tulee pyhittää valintaani. Minä en uskaltaisi pyytää niin viattoman ja puhtaan olennon naimaan kiittämätöntä ja tottelematonta poikaa. Mutta tänä iltana minä tapasin hänen vallan odottamatta pastorin luona, joka on kelpo mies, jolta olen paljon oppinut; jonka elämänohjeet, jonka esimerkki, jonka perheellinen onni ja samalla toimelias ja puhdas elämä sopivat yhteen minun omien unelmieni kanssa, kun näin unta hänestä.

"Minä kerron teille rakkaani nimen -- hiljaa, se on vielä suuri salaisuus teidän ja minun välillä. Mutta, oi, jospa se päivä jo olisi käsissä, kun saisin kuulla teidän kutsuvan häntä nimeltä ja nähdä teidän painavan hänen otsallensa ainoan miehen suudelman, josta en olisi mustasukkainen.

"On pyhäpäivä, ja iltakirkon jälkeen on ystäväni tapa koota lapsensa ympärilleen ja ilman varsinaista saarnaa tahi esitelmää hän herättää niiden mieltymystä aineihin, jotka ovat päivän pyhän tarkoituksen yhteydessä. Hän ei usein suoraan puhu uskonnollisista asioista; useammin hän alkaa jostakin vähäpätöisestä tapauksesta tahi tarinasta, joka edellisellä viikolla on lapsia huvittanut, ja kehittää vähitellen siitä jonkun siveellisen ohjesäännön tai ottaa raamatusta jonkun valaisevan esimerkin. Hän on sitä mieltä että kun lasten täytyy oppia paljon siitä mitä heidän on oppiminen ahkeran työn kautta, niin uskontoa ei tule tehdä heille vaikeaksi, vaan huomaamatta sovitettava heidän mieleensä ja yhdistettävä rauhallisten ja rakkaiden muistojen kanssa, ja tehtävä lohdutukseksi surujen jälkeen, tukeeksi vastoinkäymisissä, eroittamattomaksi kumppaniksi sen kaksoissisarelle, Toivolle.

"Minä astuin tänä iltana pastorin huoneesen juuri kun seura oli kokoutunut hänen ympärilleen. Hänen vaimonsa vieressä istui lady, joka erittäin minua miellyttää. Hänen kasvonsa osoittaa sellaista tyyneyttä, joka ilmoittaa surun vaikuttavaa väsymystä. Hän on rakastettuni täti. Lily oli istunut matalalle tuolille hyvän pastorin jalkain juureen, erään pastorin tyttären kanssa, jonka kaulan ympäri hän oli pannut käsivartensa. Hän on paljon mieluummin lasten kanssa kuin hänen ikäistensä tyttöjen seurassa. Pastorin rouva, joka on hyvin viisas ja ymmärtäväinen nainen, kysyi kerta minun kuullen, mikä siihen oli syynä ja miksi hän aina tahtoi olla vaan lasten kanssa, joilta hän ei voinut oppia mitään. Oi! toivon että olisitte nähnyt kuinka viaton enkelinkaltainen hänen kasvoinsa sävy oli, kun hän suoraan vastasi: 'Minä luulen että se on sentähden että niiden seurassa olen enemmän turvallinen, minä tarkoitan lähempänä Jumalaa.'

"Mr Ewlyn -- niin on pastorin nimi -- kehitti tänä iltana esitelmänsä kauniista haltiatarsadusta, jonka Lily edellisenä päivänä oli kertonut hänen lapsillensa ja jonka pastori pyysi hänen uudestaan kertomaan."

"Tämä on lyhykäisyydessä sadun sisältö:"