Part 32

"Rauhoittukaa," sanoi Travers nauraen, "minä tiedän hänen salaisuutensa. Hän on vaatinut Englannin etevimmän tappelijan kaksintaisteluun ja on lähtenyt maalle harjoittelemaan."

"Se on mahdollista," sanoi Sir Peter tyynesti; "minua se ei ensinkään ihmetyttäisi -- ihmetyttäisikö se teitä, Miss Travers?"

"Minusta on luultavampaa että Mr Chillingly tekee jonkun hyvän työn muille, jonka hän tahtoo pitää salassa."

Sir Peter oli tyytyväinen tähän vastaukseen ja siirsi tuolinsa lähemmäksi Cecilian tuolia. Lady Glenalvon, joka oli hyvin iloinen siitä, että hän oli voinut viedä nämät kaksi yhteen, nousi ja sanoi jäähyväiset.

Sir Peter viipyi lähes tunnin ja puheli etupäässä Cecilian kanssa, joka erinomaisen helposti raivasi itselleen tien hänen sydämeensä; ja hän ei lähtenyt talosta ennenkuin tytön isä, Mrs Campion ja tyttö itse olivat luvanneet viikon ajaksi tulla Exmundhamiin, Londonin säsongin loppupuolella, joka loppu juuri oli lähenemäisillään.

Kun Sir Peter oli tämän lupauksen saanut, meni hän pois, ja kymmenen minuutia myöhemmin Mr Gordon Chillingly astui salongiin. Hän oli jo tullut niin tutuksi Traversilaisten kanssa, että hän taisi tulla visiitille milloin tahansa. Travers oli mieltynyt häneen. Mrs Campionin mielestä hän oli erittäin sivistynyt, teeskentelemätön nuori mies, paljon etevämpi nuoria miehiä yleensä. Cecilia oli sydämellisesti kohtelias Kenelmin serkulle.

Se oli kaikin puolin hauska päivä Sir Peterille. Hän oli erittäin tyytyväinen päivälliseen Garrickissa, jossa hän tapasi monta vanhaa tuttavaa ja esiteltiin muutamille uusille "celebriteeteille". Hän huomasi että Gordon oli näiden eteväin miesten suosiossa. Vaikka tämä ei vielä ollut mitään erinomaista tehnyt, niin he kohtelivat häntä kunnioituksella ja olivat nähtävästi mieltyneet häneen. Etevimmät heistä, ainakin se, jonka maine oli enin vakaantunut, kuiskasi Sir Peterin korvaan: "Te voitte ylpeillä veljenne pojasta, Gordonista!"

"Hän ei ole veljeni poika, hän on vaan kaukaisen serkkuni poika."

"Suokaa anteeksi! Mutta hän tulee tuottamaan kunniaa sukulaisillensa, olkoot he kuinka kaukaiset tahansa. Taitava mies, ja kuitenkin rakastettu; harvinainen yhdistys -- tulee varmaan mainioksi mieheksi vielä."

Sir Peter esti kulahduksen kurkussansa. "Oi, jospa joku näin etevä mies olisi puhunut niin Kenelmistä!"

Mutta hän oli liian ylevämielinen salliaksensa tämän puoleksi kateellisen tunteen kestää enemmän kuin silmänräpäyksen ajan. Miksi hän ei ylpeilisi jokaisesta perheenjäsenestä, joka voisi Chillinglysuvun vanhasta vähäpätöisyydestä tehdä lopun? Ja kuinka tämä taitava nuori mies koetti olla Sir Peter'ille mieliksi!

Seuraavana päivänä Gordon tuli häntä hakemaan British Museumin merkillisyyksiä katsomaan ja illalla he menivät Walesin prinssin teateriin, jossa Sir Peteriä erittäin huvitti pieni hauska, Mr Robertsonin kirjoittama, huvinäytelmä. Seuraavana päivänä, kun Gordon tuli hänen luokseen hotellista, ryki hän ensin ja alkoi kohta sen tiedonannon, jonka hän tähän asti oli ylös lykännyt.

"Gordon, poikani, minun on teille velkaa, ja nyt olen tilaisuudessa maksaa se, josta minun on Kenelmiä kiittäminen."

Gordon säpsähti hämmästyneenä, mutta oli vaiti.

"Minä sanoin isällenne, vähää sen jälkeen kuin Kenelm syntyi, että aioin myydä taloni Londonissa ja panna säästöön teitä varten 1000 puntaa vuodessa, teidän petettyjen toiveidenne korvaukseksi Exmundhamin suhteen, jos minä lapsetonna olisin kuollut. Teidän isänne ei näyttänyt paljon tästä lupauksesta välittävän ja vei minut oikeuteen muutamain kieltämättömien oikeuksieni tähden. Minua kummastuttaisi kuinka niin älykäs mies voi tehdä semmoisen erehdyksen, jollen muistaisi hänen olevan riitaisen luonteeltaan. Koska minä puolestani en ole riitainen luonteeltani (Chillinglyt ovat rauhallista sukua), en paljon välittänyt isänne riidasta ja hänen (Chillinglylle) epäluonnollisesta mielentilastansa. Mutta kieli ja kirjoitustapa hänen asiata koskevassa kirjeessänsä harmitti minua. Minä en käsittänyt miksi minun tuli vaivata itseäni panemalla säästöön 1000 puntaa vuodessa, kun minua tällä tavoin kohdeltiin. Oli sopiva tilaisuus ostaa maatila, joka oli erittäin mukava Exmundhamin omistajalle. Minä ostin sen lainarahoilla ja, vaikka möin taloni Londonissa, en pannutkaan säästöön 1000 puntaa vuodessa."

"Hyvä Sir Peter, minä olen aina ollut pahoillani siitä, että isä-vainajaani vieteltiin -- kukaties isällisestä huolesta minun luulluista oikeuksistani -- tähän onnettomaan ja turhaan käräjäjuttuun, jonka jälkeen ei kukaan voinut epäillä että te vihdoin luopuisitte jalomielisistä tuumistanne. Se on ollut minulle iloinen ja odottamaton tapaus että sekä Kenelm että te itse olette minua niin ystävällisesti ja sydämellisesti vastaanottaneet perheesen. Olkaa hyvä ja heretkää puhumasta raha-asioista -- ajatus korvata hyvin kaukaisen sukulaisen pettyneitä toiveita, joita hänellä ei ollut oikeutta pitää, on minusta ainakin niin luonnoton, etten milloinkaan sitä ajattelisi."

"Mutta minä olen kyllin luonnoton sitä ajattelemaan -- vaikka te puhutte erittäin jalomielisesti. Mutta nyt asiaan: Kenelm on täysi-ikäinen ja me olemme lakkauttaneet tilan sukuperintö-oikeuden. Kenelmillä on tietysti täysi oikeus tehdä sillä mitä hän tahtoo, ja meidän täytyy otaksua varmana asiana että hän menee naimiseen; mutta tehköön Kenelm mitä tahansa tilansa kanssa, se ei teihin kuulu, ja teillä ei ole mitään odotettavaa. Arvonimikin kuolee Kenelmin kanssa, jos hän ei poikaa saa. Mutta tilan vapaaksi tekemisen kautta on rahasumma saatu irti, joka, niinkuin jo sanoin, saattaa minun siihen tilaan, että voin maksaa velkani teille, ja Kenelm on tässä suhteessa vallan yhtä mieltä kuin minä. 20,000 puntaa on nyt pankkiirillani, jotka ovat siirrettävät teille; jos tahdotte käydä lakimieheni, Mr Winingin luona, joka asuu Lincoln'in ravintolassa, niin voitte tarkastella uutta avokirjaa ja antaa hänelle kuittinne 20,000:sta punnasta, joista hänellä on osoituslippu minulta. Hiljaa -- hiljaa -- hiljaa -- en tahdo kuulla sanaakaan -- ei mitään kiitoksia -- niitä ei tarvita."

Tässä Gordon, joka tämän puheen kestäessä oli päästänyt moniaita lyhyitä huudahduksia, joita Sir Peter ei ollut huomannut, tarttui sukulaisensa käteen, ja, vastuksesta huolimatta, suuteli sitä. "Minun täytyy kiittää teitä, minun täytyy antaa liikutukselleni valtaa!" huudahti Gordon. "Tämä jo itsessään suuri rahasumma on minulle paljon enemmän kuin voin ajatellakaan -- se raivaa minulle tien -- se turvaa tulevaisuuteni."

"Niin Kenelmkin sanoo; hän sanoi että tämä rahasumma nyt on teille suuremmaksi hyödyksi kuin kymmenen kertaa suurempi summa kaksikymmentä vuotta myöhemmin."

"Niin on, niin on. Ja Kenelm suostuu tähän uhraukseen?"

"Suostuu -- hän vaatii sitä!"

Gordon käänsi kasvonsa pois, ja Sir Peter jatkoi: "Te mielitte päästä parlamenttiin; vallan luonnollinen kunnianhimo taitavalle nuorelle miehelle. Minä en tahdo säätää teille määrättyä valtiollista mielipidettä. Minä luulen että olette niin sanottu liberaali; minä otaksun että voidaan olla liberaali olematta Jakobiini."

"Minä toivon sen. Minä puolestani olen kaikkea muuta kuin väkivaltainen mies."

"Väkivaltainen, ei! Kukapa milloinkaan on kuullut väkivaltaisesta Chillinglystä? Mutta minä luin tänään sanomalehdissä puheen, joka oli pidetty jossakin kansankokouksessa, jossa puhuja tahtoi että kaikki se maa ja pää-oma, joka on muiden ihmisten, jaettaisiin työväelle, rauhallisesti ja hiljaisesti, ilman väkivaltaa; mutta hän sanoi, kukaties aivan oikein, että ne, joita ryöstettäisiin, ehkä eivät siihen suostuisi, vaan tekisivät väkinäistä vastarintaa; siinä tapauksessa heidän kävisi pahasti ja heidän täytyisi tyytyä seurauksiin, jos he vastustaisivat hänen ja hänen ystäväinsä järjenmukaista ehdoitusta! Tämä on luullakseni niitä uusia aatteita, joita Kenelm tuntee paremmin kuin minä. Hyväksyttekö te näitä uusia aatteita?"

"En suinkaan -- minä ylönkatson niitä hölmöjä, jotka sitä tekevät."

"Ja te ette tule puolustamaan kapinallisia hankkeita, jos tulette parlamenttiin?"

"Rakas Sir Peter -- minä pelkään että olette saanut hyvin vääriä tietoja minun mielipiteistäni, koska teette tällaisia kysymyksiä. Kuunnelkaa," ja nyt Gordon alkoi hyvin taitavia ja hyvin viekkaita selityksiä, jotka eivät millään tavalla häntä alttiiksi heittäneet, siitä, kuinka viisasta on johtaa yleistä mielipidettä oikeaan suuntaan; mikä tämä oikea suunta oli, sitä hän ei likemmältä määritellyt, hän antoi Sir Peterin arvata sen. Sir Peter luuli, niinkuin Gordon oli tahtonut hänen tekemään, että se oli se suunta, jonka hän, Sir Peter, katsoi oikeaksi; ja hän oli tyytyväinen.

Kun tämä asia nyt oli selvillä, sanoi Gordon, syvää tuntoisuutta osoittavalla äänellä: "Saanko pyytää teitä tekemään sitä hyvyyttä täydelliseksi, jota olette minulle niin ylellisesti osoittanut. Minä en ole milloinkaan nähnyt Exmundhamia, ja sen suvun kotia, josta olen lähtenyt, tahtoisin hyvin mielelläni nähdä. Sallitteko minun viettää muutamia päiviä teillä ja teidän puidenne varjossa oppia valtiollista tiedettä henkilöltä, joka nähtävästi on syvästi sitä miettinyt?"

"Syvästi -- ei -- vähäsen -- vähäsen, ainoastaan katsojana," sanoi Sir Peter vaatimattomasti, mutta hyvin mielissänsä ollen. "Tulkaa, poikaseni, kaikin mokomin; te olette sydämellisesti tervetullut. Se oli totta, Travers ja hänen kaunis tyttärensä lupasivat parin viikon kuluttua tulla minun luonani käymään, miks'ei tulla yhtaikaa?"

Nuoren miehen kasvot kävivät äkkiä selkeiksi. "Se olisi erittäin hauskaa," huudahti hän. "Minä tunnen Mr Traversin hyvin vähän, mutta minä olen hyvin mieltynyt häneen, ja Mrs Campion on hyvin sivistynyt nainen."

"Ja mitä sanotte tytöstä?"

"Tytöstä, Miss Traversista. No, hän on tavallansa hyvä hänkin. Mutta minä en puhu nuorien ladyjen kanssa enemmän kuin minun on täytyminen puhua."

"Silloinhan olette vallan serkkunne Kenelm'in kaltainen."

"Toivoisin olevani muissa kohdissa hänen kaltaisensa."

"Ei, yksi sellainen omituinen henkilö perheessä on kylläksi. Mutta vaikka minä en tahtoisi teitä muutetuksi Kenelmiksi, en kuitenkaan tahtoisi vaihtaa Kenelmiä parhaimpaan pojan malliin, minkä maailma voi esiintuoda." Lausuessansa näitä isänrakkauden vaikuttamia tunteita, Sir Peter pudisti Gordonin kättä ja lähti Miversin luokse, joka oli häntä luncheonille kutsunut ja sitten oli saattava häntä asemalle. Sir Peterin piti iltapäivän junalla palaaman Exmundhamiin.

Kun Gordon jäi yksin, vaipui hän sellaiseen loistavaan tulevaisuuden unelmaan, joka on nuoruuden onnellisimpia hetkiä, kun on niin kunnianhimoinen kuin hän oli. Se rahasumma, jonka Sir Peter hänelle antoi, saattaisi häntä tilaisuuteen parlamenttiin pääsemään. Hän toivoi varmaan siellä aikaista menestystä. Hän laajensi tulevaisuuden näköalansa alueen. Tällaista menestystä saavutettuansa hän oli varma voivansa tehdä loistavat naimiskaupat, jotka lisäisivät hänen omaisuuttansa ja vahvistaisivat hänen asemaansa. Hän oli ennen ajatellut Cecilia Traversia -- -- minä tahdon hänen puolustukseksensa sanoa ettei voitonpyyntö yksistään ollut siihen syynä, mutta varmaankaan ei nuoruuden rakkauden kuvauskaan. Hän katsoi häntä vallan sopivaksi etevän, julkisen miehen vaimoksi, sekä hänen ulkonäköönsä että arvokkaasen mutta kuitenkin miellyttävään käytökseensä nähden. Hän kunnioitti häntä, hän oli mieltynyt häneen, ja sitä paitsi tulisi hänen omaisuutensa lisäämään hänen oman asemansa vakavuutta. Hän todella rakastikin Ceciliaa sellaisella järjellisellä tavalla, kuin viisaat miehet, niinkuin Lord Bacon ja Montaigne kehoittavat viisaita miehiä tekemään, jotka vaimoa hakevat. Mikä sopiva tilaisuus tytössä herättämään samankaltaista, ehkä hellempää tunnetta, Exmundhamissa käynti olisi! Traversin luona käydessänsä hän oli kuullut että he aikoivat lähteä sinne, ja siitä tuli se sukulaisrakkauden syttyminen, joka vaikutti sen että hän itsekin kutsuttiin sinne.

Mutta hänen täytyi olla varovainen, hän ei saanut liian aikaiseen Traversin epäluuloa herättää. Hän ei vielä ollut sellainen mies, jonka squire katsoisi sopivaksi tyttärellensä. Ja vaikka hän ei tiennyt Sir Peter'in tuumasta tämän nuoren ladyn suhteen, niin hän oli liian varovainen ilmoittaaksensa aikeitansa sukulaiselle, jonka varovaisuutta hän suuresti epäili. Nyt oli hänelle kylläksi, että tie oli avoinna hänen omalle uskaliaalle voimallensa. Ja hän aprikoi ilomielin, vaikka miettiväisesti, sen esteitä ja aavisti sen päämaalia, astuen allapäin ja väsymättömin askelin, väliin hitaasti, väliin joutuisasti edes takaisin laattialla. Sir Peterille oli Miversin luona valmistettu erittäin hyvä luncheon, jonka hän sai aivan yksin syödä, sillä hänen isäntänsä ei milloinkaan 'pilannut päivällistänsä eikä loukannut aamiaistansa' tällä väli-aikaisella aterialla. Viimeksi-mainittu istui kirjoituspöytänsä ääressä ja kirjoitti muutamia lyhyitä kirjeitä, jotka koskivat toimia tai huvia, sillä aikaa kuin Sir Peter söi hänen lampaankotlettiansa ja paistetuita kanojansa. Mutta hän katsoi otsa rypyssä ylös työstänsä, kun Sir Peter, ensin laveasti kerrottuaan käynnistänsä Traversin tykönä ja siitä taitavuudesta, jolla hän, serkkunsa kehoituksen johdosta, oli saanut perheen lupaamaan tulla muutamaksi päiväksi Exmundhamiin, lisäsi: "Niin, olin unohtaa, minä olen kutsunut nuoren Gordonin heille seuraa pitämään."

"Heille seuraa pitämään; pitämään Mr ja Miss Traversille seuraa! Te olette sen tehnyt? Minä luulin teidän toivovan että Kenelm naisi Cecilian. Minä erehdyin, te tarkoititte Gordonia!"

"Gordonia!" huudahti Sir Peter, pudottaen veitsen ja kahvelin kädestänsä. "Älkää joutavia puhuko, ettehän voi uskoa että Miss Travers pitää häntä parempana kuin Kenelmiä, tai että hän on niin rohkea, että hän luulee tytön isän hyväksyvän hänen kosimistansa?"

"Minä en tällaisiin otaksumisiin ryhdy. Minä tyydyn ajattelemaan että Gordon on älykäs, mielisteleväinen, nuori mies; ja te olette antanut hänelle erittäin hyvän tilaisuuden edistyttämään itseänsä. Mutta se ei kuitenkaan minuun koske; ja vaikka minä oikeastaan pidän enemmän Kenelm'istä kuin Gordonista, niin minä kuitenkin olen Gordon'iinkin mieltynyt ja minusta on hauska seurata hänen harrastuksiansa, jota en voi sanoa tekeväni Kenelmin harrastuksien suhteen -- jotka luultavasti eivät harrastuksia olekaan."

"Mivers, te huvitatte itsenne suututtamalla minua: te sanotte minulle niin ikäviä asioita. Mr Gordon puhui hyvin huolettomasti Miss Traversista."

"Vai niin, se oli huono merkki," jupisi Mivers.

Sir Peter ei häntä kuullut, vaan jatkoi:

"Ja sitä paitsi minä olen vallan varma siitä että tyttö jo on mieltynyt Kenelmiin niin, ettei hänen sydämessänsä ole tilaa kilpailijalle. Minä en kuitenkaan teidän muistutustanne ole unohtava, vaan aion olla ankarana tähystäjänä: ja jos huomaan että nuori mies koettaa päästä Cecilian suosioon, niin minä teen pikaisen lopun hänen käynnistänsä."

"Älkää itseänne vaivatko sillä; siitä ei tule mitään hyötyä. Avioliitot määrätään taivaissa. Herran tahto tapahtuu. Jos vaan pääsen, niin tulen teille pariksi päivää. Kenties tämän asian suhteen voisitte neuvoitella Lady Glenalvon'in kanssa. Hän miellyttää minua, ja hän on mieltynyt Kenelmiin. Oletteko lopettanut? Minä näen vaunut oven edessä ja meidän pitää mennä teidän hotelliinne matkalaukkuanne hakemaan."

Mivers pani kirjeitänsä kiinni puhuessaan näin. Nyt hän soitti palvelijaansa, käski hänen viedä ne määräpaikkaan, ja seurasi sitten Sir Peteriä portaita alas ja vaunuihin. Hän ei tahtonut puhua sanaakaan enempää Gordonista, ja Sir Peter ei tahtonut kertoa hänelle noista 20,000:sta punnasta. Chillingly Mivers oli ehkä viimeinen maailmassa, jonka edessä Sir Peterin olisi tehnyt mieli kerskailla auliista teosta. Mivers voi usein itse tehdä hyvän työn, kun siitä vaan ei puhuttu; mutta hänellä oli aina iva valmiina muiden jalomielisyydelle.

TOINEN LUKU.

Matkallansa Moleswichiin Kenelm tuli vähää ennen auringon laskua lirisevän joen rannalle, melkein vastapäätä sitä taloa, jossa Lily Mordaunt asui. Hän seisoi kauan aikaa ja ääneti ruohoisella joen partaalla. Hän katseli rakennusta ja sen edustalla olevaa puutarhaa. Ylemmät ikkunat olivat auki. "Mikähän ikkuna lienee hänen," sanoi hän itsekseen. Viimein hän vilahdukselta näki puutarhurin, joka seisoi eteenpäin kumartuneena kukkalavan yli ruiskukannu kädessä ja sitten hiljakseen astuskeli pienen pehikon läpi, epäilemättä tupansa luo. Nyt oli puutarha autio; kuitenkin muutamia rastaita äkkiä laskeutui alas ruohikolle.

"Hyvää iltaa, sir," sanoi ääni. "Tämä on erinomainen paikka rauduille."

Kenelm käänsi päänsä ja huomasi takanansa polulla kunnioitettavan vanhanpuoleisen miehen, nähtävästi kuuluva pikkukauppiaiden luokkaan; hänellä oli onkivapa kädessään ja pieni kori riippui hihnassa hänen sivullansa.

"Rauduille," vastasi Kenelm, "sen myönnän. Todellakin erittäin miellyttävä paikka."

"Oletteko te onkija, sir, jos rohkenen kysyä?" kysyi vanhanpuoleinen mies, ehkä ollen vähän epätietoinen muukalaisen arvon suhteen; yhdeltä puolen tarkastaen hänen pukuansa ja ryhtiänsä, ja toiselta puolen hänen selässänsä riippuvaa kulunutta ja rumaa reppua, jota Kenelm edellisinä vuosina oli käyttänyt sekä kotona että ulkomailla. "Kyllä, minä olen onkija."

"Sitten tämä on paras paikka koko virrassa. Katsokaapas, sir, tuolla on Izaak Waltonin kesähuone; alempana näette komean valkoiseksi maalatun rakennuksen. Noh, se on minun rakennukseni, sir, ja minulla on pari huonetta, joita minun on tapana vuokrata herroille onkijoille. Niissä on tavallisesti asukkaita kaiket kesät. Minä odotan joka päivä että joku vuokraisi ne, mutta nyt ne ovat vielä vapaat vuokrata. Hyvin somia huoneita, sir -- salongi ja makuusuoja."

"Descende coelo, et dic age tibia," sanoi Kenelm.

"Sir!" sanoi vanhanpuoleinen mies.

"Pyydän tuhat kertaa anteeksi. Minulla on ollut onnettomuus olla yliopistossa ja oppia vähän latinaa, joka joskus tulee esiin hyvin sopimattomasti. Mutta, puhtaalla englannin kielellä puhuen, tarköitukseni oli sanoa tätä: Minä pyysin laulun jumalattaren astumaan alas taivaasta ja tuomaan mukanansa -- alkukirjoitus sanoo huilun, mutta minä tarkoitin -- onkivavan. Minä luulen että teidän huoneenne sopisi minulle erinomaisen hyvin; olkaa hyvä ja näyttäkää se minulle."

"Varsin kernaasti," sanoi vanha mies. "Laulun jumalattaren ei tarvitse tuoda teille onkivapaa! meillä on kaikellaisia kalanpyydyksiä, joita saatte käyttää, ja venekin, jos tahdotte. Joki on täällä niin matala ja ahdas, että veneestä ei ole paljon hyötyä ennenkuin tulee alemmaksi."

"Minä en tahdo alemmaksi mennä; mutta jos tahdon vastakkaiselle rannalle lähteä, kahlaamatta joen poikki, voinko veneellä mennä, vai onko siellä silta?"

"Voitte mennä veneellä. Se on laakeapohjainen ruuhi, ja löytyy siltakin jalkamiehiä varten, vallan vastapäätä minun taloani; tämän ja Moleswichin välillä, jossa joki on leveämpi, on lautta. Kivisilta liikettä varten on kaupungin etäisimmässä päässä."

"Hyvä. Menkäämme kohdakkoin teidän taloonne."

Molemmat miehet menivät.

"Tuota, minun piti kysyä," sanoi Kenelm heidän kulkiessaan eteenpäin, "tunnetteko tuon perheen, joka asuu toisella puolella olevassa kauniissa huvilassa?"

"Mrs Cameronin? Tietysti, hyvin kunniallinen lady; ja Mr Melville, maalari. Minun pitäisi tuntea hänet, sillä hän on usein asunut minun luonani, kun hän on tullut Mrs Cameronia tervehtimään. Hän kehoittaa ystäviänsä vuokraamaan minun huoneitani ja he ovat parhaimmat hyyryläiseni. Minä rakastan maalareja, sir, vaikka en paljo maalauksia ymmärrä arvostella. He ovat hauskoja herroja, ja ovat hyvin tyytyväisiä minun halpaan kotiini ja elämääni."

"Te olette aivan oikeassa. Tosin en minäkään paljon maalauksia ymmärrä, mutta minä kyllä uskon että maalarit yleensä ovat ei ainoastaan hauskoja vaan jalojakin herrasmiehiä. He luovat itsessään toiveita koristaa tai koroittaa jokapäiväisiä asioita, ja he saavuttavat toiveitansa ainoastaan alinomaa tutkimalla sitä mikä on kaunista ja mikä on ylevää. Henkilön, joka aina toimii sellaisten asiain kanssa, tulee olla hyvin jalo herrasmies, vaikka hän olisi kengänpuhdistajan poika. Ja koska hän elää korkeammassa maailmassa kuin me, niin minä voin käsittää että hän on, niinkuin sanotte, hyvin tyytyväinen halpaan kotiin ja elämänlaatuun siinä maailmassa, jossa elämme."

"Aivan niin, sir; minä näen -- minä näen sen nyt, vaikka te esittelitte sitä tavalla, jota en milloinkaan ennen ole ajatellut."

"Ja kuitenkin," sanoi Kenelm, luoden suosiollisen katseen puhujaan, "te näytätte minusta olevan sivistynyt ja intelligentti mies; te mietitte yleisiä asioita, jättämättä omia erityisiä harrastuksianne syrjälle, etenkin kun teillä on huoneita vuokrattavana. Älkää suuttuko. Sellainen mies kenties ei ole maalariksi syntynyt, mutta minä kunnioitan häntä suuresti. Maailma, sir, vaatii että suuren enemmistön sen asujamista tulee elää siinä -- tulee elää siitä. 'Jokainen omasta puolestaan, Jumala meidän kaikkein puolesta.' Suurimman luvun suurin onni säilytetään parhaiten sillä, että osoitetaan viisasta malttia Numero yhdelle."

Kenelm hämmästyi hiukan (hän oli nyt oppinut kylläksi elämästä voidaksensa väliin hämmästyä), kun vanha mies tässä äkkiä seisahtui, ojensi hänelle kätensä sydämellisesti ja sanoi: "Kuulkaa, kuulkaa! minä näen että te, niinkuin minäkin, olette täydellinen demokraati."

"Demokraati! Suokaa minun kysyä, ei miksi te olette demokraati -- se oli liian rohkeata, ja demokraatit eivät pidä siitä että on liian rohkea heitä kohtaan -- vaan miksi te luulette minun olevan demokraati?"

"Te puhuitte suurimman luvun suurimmasta onnesta. Sehän on demokraatista! Ettekö sitä paitsi sanonut, sir, että maalarit -- maalarit, sir, maalarit, vaikka ovat kengänpuhdistajien poikia, ovat todellisia herrasmiehiä -- todellisia ylimyksiä?"

"Minä en sanonut sitä aivan niin, alentaakseni toisia herrasmiehiä ja ylimyksiä. Mutta jos sen tein, mitäs sitten?"

"Sir minä olen samaa mieltä kuin te. Minä halveksin kaikkea säätyläisyyttä, minä halveksin herttuoita, kreivejä ja ylimyksiä. 'Rehellinen mies on Jumalan jaloin teko.' Niin sanoo eräs runoilija. Luulen että se on Shakespeare. Ihmeellinen mies, tuo Shakespeare. Käsityöläisen poika -- teurastajan, luullakseni. Oh! Setäni oli teurastaja, ja olisi voinut tulla aldermanniksi. Minä pidän yhtä teidän kanssanne kaikesta sydämestäni, kaikesta sydämestäni. Minä olen demokraati kiireestä kantapäähän. Puristakaa kättäni, sir -- puristakaa kättäni; me olemme kaikki yhdenarvoiset. 'Jokainen omasta puolestaan, Jumala meidän kaikkein puolesta!'"

"Minulla ei ole mitään sitä vastaan," sanoi Kenelm; "mutta älkää vaan käsittäkö minua väärin. Vaikka me kaikki lain edessä olemme yhdenarvoiset, paitsi rikas mies, jolla on hyvin vähän toivoa saada oikeutta köyhää miestä vastaan, kun englantilainen jury asiaa ratkaisee, niin minä kuitenkin suuresti epään että kaksi miestä, valitkaa mitkä tahansa, voi olla samallaiset. Toisen täytyy olla toista etevämpi jossakin suhteessa, ja kun ihminen on toista etevämpi, päättyy demokratiia ja aristokratiia alkaa.

"Aristokratiia! Sitä en voi käsittää. Mitä tarkoitatte aristokratialla?"