Part 31

"Se ei ole ensinkään ikävä!" huudahti Mr Roach innokkaasti. "Minä katselen eteenpäin velvollisuuteni täyttämiseen ilolla, jota tosisivistyneen miehen aina tulee tuntea peruuttaessansa väärää oppia. Mutta kyllä kai te teette minulle sen oikeuden, että käsitätte minun tietysti en tätä tekeväni -- oman itsekohtaisen huvini takia. Ei, sir, se on minun esimerkkini arvo muille, joka jalostuttaa minun perisyitäni ja innostuttaa sieluani."

Tämän jalon periaatteen lausumisen jälkeen keskustelu päättyi. Sekä isäntä että vieras käsittivät, että heillä oli ollut kyllin toinen toisistansa. Kenelm nousi lähteäksensä pois.

Mr Roach virkkoi, sanoessaan jäähyväiset hänelle ovella, erityisellä painolla:

"Ei oman itsekohtaisen huvini takia -- muistakaa se. Milloin vaan kuulette minun kääntymykseni olevan keskustelun aineena maailmassa, niin sanokaa omasta suustani kuulleenne nämät sanat -- ei oman itsekohtaisen huvini takia. Ei! Sanokaa terveisiä Welby'lle -- hän on itse nainut mies; hän käsittää minua."

YHDEKSÄS LUKU.

Kun Kenelm lähti Oxfordista, kuljeskeli hän monta päivää ympäri maalla, ilman päämaalia ja olematta missään mainittavassa seikkailussa. Vihdoin viimein hän huomasi tavanmukaisesti palaavansa sitä tietä, jota hän oli tullut. Maneetillinen vaikutus, jota hän ei voinut vastustaa, ajoi hänet takaisin Moleswich'in ruohoisia niittyjä ja liriseviä puroja kohti.

"Löytyy varmaankin sielun-harhaus samoin kuin näönharhaus," sanoi hän itsekseen. "Otaksutaan että luulettelemme nähneemme kummituksen. Jos emme uskalla katsella näköä -- emme uskalla koettaa koskea siihen -- vaan juoksemme takamaisesti tiehemme -- mitä tapahtuu? Me tulemme kuolinpäiväämme saakka uskomaan ett'ei se harhaus ollutkaan -- vaan että se oli kummitus -- ja voimme tulla onnettomiksi koko elinajaksemme. Mutta jos me rohkeasti menemme aaveen luo, ojennamme käsiämme tarttuaksemme siihen, katsos! se häviää tyhjään ilmaan, silmämme pilkkanäkö on haihtunut, eikä aaveet enää meitä milloinkaan tule vaivaamaan. Niin mahtaa olla minun sielun-harhauksenkin laita. Minä näen kuvan, joka on minulle vallan outo -- se näyttää minusta ensi katsannolta olevan varustettu yliluonnollisella viehätysvoimalla; ikäänkuin mieletön pelkuri pakenen sitä. Se yhä kummittelee minulle; minä en voi sitä kartoittaa. Se ajaa minua takaa päivällä sekä väentungossa että luonnon yksinäisyydessä; se käy luonani öillä unissani. Minä alan luulla että se on todellinen kävijä toisesta maailmasta -- se mahtaa olla rakkaus -- se rakkaus, josta luen runoilijain teoksissa, niinkuin runoilijain teoksissa luen noitumisesta ja kummituksista. Kuta enemmän sitä ajattelen, sitä vähemmän todenmukaiselta se minusta tuntuu että minä toden perään olisin rakastunut kummalliseen, puolisivistyneesen, tavallisuudesta poikkeavaiseen olentoon, ainoastaan sentähden että näen hänen kasvonsa alinomaa edessäni. Minä voin vallan turvallisesti tätä olentoa lähestyä; kuta enemmän minä olen hänen seurassansa, sen mukaan on harhaus häviävä. Minä menen rohkeasti takaisin Moleswich'iin."

Näin sanoi Kenelm itsellensä, ja vastasi itse:

"Mene; sillä sinä et voi muuta tehdä. Luuletko että sinun siipesi voivat sitä verkkoa välttää, joka on Roachen [Roach merkitsee myöskin rauskua] kietonut silmukkoihinsa? Ei --.

"'Tuleva varmaan se päivä on, jonk' kohtalo määrännyt lie,' se päivä, jolloin sinun on nöyrtyminen 'luonnon alle, joka tahtoo tulla kuulluksi.' Parempi on nöyrtyä nyt ja kunnialla, kuin tehdä vastarintaa, kunnes tulen viidenkymmenen ikäiseksi ja silloin valita järjen mukaan, jolla valinnalla ei ole niin mitään oman tyydytyksesi kanssa tekemistä."

Tähän vastasi Kenelm itselleen harmissaan ollen: "Oh! sinä kevytmielinen olento. Minun alter egoni, et tiedä mistä puhut! Eihän ole puhe mistään luonnollisesta asiasta, on puhe yliluonnollisesta -- harhanäöstä -- aaveesta."

Näin Kenelm ja hänen minänsä yhä kiistivät toistensa kanssa; ja kuta enemmän he kiistivät, sitä lähemmäksi he tulivat sitä paikkaa, jossa oli nähty ja josta oli paettu ensimmäisen rakkauden katalaa ilmiötä.

KUUDES KIRJA.

ENSIMMÄINEN LUKU.

Sir Peter ei ollut Kenelmistä kuullut mitään siitä kuin kirje ilmoitti hänelle että hänen poikansa oli jättänyt pääkaupungin lähteäksensä jalkamatkalle, joka luultavasti tulisi olemaan lyhyt, vaikka se kenties kestäisi moniaita viikkoja; ja kunnon baroneti päätti itse lähteä London'iin, siinä toivossa että Kenelm jo olisi palannut, tai, jos hän vielä olisi poissa, ainakin saadaksensa Mivers'iltä ja muilta kuulla kuinka kauas tämän epäsäännöllisen kiertotähden oli onnistunut ohjata säännöllistä rataa pääkaupunkilaisen järestön kiintotähtien keskellä. Hänellä oli muitakin syitä matkaansa. Hän tahtoi oppia tuntemaan Chillingly Gordonin ennenkuin hän hänelle antoi nuo 20,000 puntaa, joista Kenelm oli suostunut luopumaan, kun tila tehtäisiin vapaaksi, jota tarkoitusta varten nuori perillinen oli allekirjoittanut tarpeelliset paperit, ennenkuin hän jätti London'in mennäksensä Moleswich'iin. Sir Peter tahtoi myöskin nähdä Cecilia Traversin, johon hän Kenelmin kertomusten johdosta oli suuresti mieltynyt.

Päivänä tulonsa jälkeen pääkaupunkiin oli Sir Peter aamiaisella Miversin luona.

"Toden totta, te asutte erittäin mukavasti täällä," sanoi Sir Peter, luoden silmäyksen runsasvaraiseen pöytään ja hyvillä huonekaluilla varustettuun huoneesen.

"Sehän on luonnollista -- eihän kukaan estä minua asumasta mukavasti. Minä en ole naimisissa: -- maistakaa tätä omelettia."

"Muutamat miehet väittävät, etteivät milloinkaan ole tunteneet mukavuutta kodissansa ennenkuin ovat naineet, Mivers serkku."

"Muutamat miehet ovat heijastavia kappaleita, ja saavat himmeän vilahduksen siitä mukavuudesta, jonka vaimo itseensä kokoo. Kuinka monta nyt omistamaani mukavuutta Mrs Chillingly Mivers minulta riistäisi ja itsellensä omistaisi, vähävarainen kun olen! Näiden iloisten huoneiden sijaan saisin pimeän hökkelin, joka antaisi takapihaan, johon ei aurinko paistaisi päivällä ja jossa öillä kissannaukujaisia kuulisin; Mrs Mivers sitä vastoin asuisi varsin mukavasti; hänellä olisi kaksi salongia auringon puolella ja kenties kammarikin. Ei! jos minä milloinkaan nain, niin tapahtuu se silloin, kun naiset ovat täydellisesti oikeuksiansa vahvistaneet; sillä silloin miehilläkin on jokin toivo voida omia oikeuksiansa pelastaa. Jos talossa on kaksi salongia, niin minä otan toisen, jos ei, niin heitetään arpaa kumpi takapihaan antavan huoneen saa; jos meillä on vaunut, niin se kolme päivää viikossa on oleva kokonaan minun käytettäväni; jos Mrs M. tahtoo 200 puntaa vaatteiksensa, niin hänen täytyy tyytyä yhteen sataan, toinen puoli tulee minulle itselle; jos korehturiarkit ja kirjapainopojat minua kiusaavat, niin puolet vaivasta tulee hänen osallensa, ja sillä välin minä otan itselleni vapautta ja huvittelen itseäni croquet-kentällä Wimbledon'issa. Niin, kun naisten nykyiset vääryydet poistetaan ja he tulevat yhdenvertaisiksi miesten kanssa -- silloin minä varsin mielelläni menen naimisiin; ja, jalomielinen ollakseni, minä en vastusta Mrs M.--'in äänestysoikeutta kunnalliskokouksessa tai parlamentin vaalissa. Minä annan hänelle varsin kernaasti omat ääneni."

"Minä pelkään, serkku hyvä, että olette pannut Kenelmin päähän omat itsekkäät mielipiteenne aviosäädystä. Hän ei näy olevan halukas naimaan -- vai kuinka?"

"Sitä en tiedä."

"Mimmoinen tyttö on Cecilia Travers?"

"Hän on niitä erinomaisia tyttöjä, jotka todenmukaisesti eivät milloinkaan tule pystyttämään itseänsä siksi kauhistavaksi jättiläisnaiseksi, jota sanotaan 'eteväksi naiseksi.' Kaunis, hyvin kasvatettu, järkevä nuori lady. Hän ei ole turmeltunut siitä että hän on perillinen -- sanalla sanoen, hän on juuri sellainen tyttö, jonka voisitte toivoa miniäksenne."

"Ettekö usko että Kenelm on häneen mieltynyt?"

"Suoraan sanoen -- sitä en usko."

"Kenties joku toinen vetovoima? On asioita, joista pojat eivät puhu isiensä kanssa. Ettehän milloinkaan ole kuullut että Kenelm on ollut vähän hurja?"

"Hurja hän on niinkuin se jalo raakalainen, joka juoksi metsään," sanoi Mivers serkku.

"Te peloitatte minua!"

"Ennenkuin jalo raakalainen juoksi peltojen poikki, ja oli niin viisas että hän pakeni niistä. Kenelm on nyt lähtenyt tiehensä johonkin."

"Niin, hän ei ole ilmoittanut minulle mihin, eikä hänen kortteerissaankaan sitä tiedetä. Hänen pöydällänsä oli joukko kirjeitä, mutta hän ei ole ilmoittanut mihin ne ovat lähetettävät. Kai hän kuitenkin yleensä on käyttänyt itsensä hyvin London'in seuraelämässä -- mitä?"

"Kyllä häntä on enemmän hyväilty kuin enimpiä nuoria miehiä ja hänestä on kenties enemmän puhuttukin. Niin on yleensä omituisten ihmisten laita."

"Te myönnätte siis että hänen taidollisuutensa ovat keskikertaisuutta etevämmät? Ettekö usko että hän vielä tulee eteväksi mieheksi maailmassa ja suorittamaan sen velan maansa kirjallisille varoille tai valtiollisille pyrinnöille, jotka minä ja edelläkävijäni, toiset Sir Peterit, valitettavasti olemme laiminlyöneet maksaa, ja joiden tähden minä iloitsin hänen syntymisestään ja panin hänelle nimeksi Kenelm?"

"Toden totta," vastasi Mivers -- joka nyt oli aamiaisensa lopettanut ja istunut mukavalle tuolille, -- "toden totta, sitä en voi sanoa; jos hänelle tapahtuisi joku suuri onnettomuus ja hänen olisi täytymys tehdä työtä henkensä elättämiseksi, tai jos joku muu surullinen kohtaus panisi hänen hermonsa liikkeesen, niin luulen että hän tekisi loiskinan siihen elämän virtaan, joka vie ihmisiä hautaan. Mutta hän tarvitsee, niinkuin hän itse aivan oikein sanoo, nämät kaksi kiihoitinta ryhtyäksensä toimeen -- köyhyyttä ja turhamaisuutta."

"Mutta on kuitenkin löytynyt eteviä miehiä, jotka eivät ole olleet köyhiä eikä turhamaisia?"

"Minä epäilen sitä. Mutta turhamielisyys on vaikuttava syy, joka ilmestyy monessa muodossa -- sanottakoon sitä kunnianhimoksi, sanottakoon sitä maineen haluksi, sen luonto on kuitenkin sama -- halu kiitoksen perään, joka on kiihoittunut melskeiseksi käytökseksi."

"Voipihan toivoa ja harrastaa ajateltua totuutta kiitoksesta huolimatta."

"Tietysti. Filosoofi voi autiolla saarella huvitella itsensä mietiskelemällä eroitusta valon ja lämmön välillä. Mutta jos hän, palatessaan maailmaan, julkaisee miettimisensä johtopäätöksiä, niin turhamielisyys astuu esiin ja halu saada mieltymyksen osoituksia."

"Mitä joutavia, Mivers serkku, ennemmin hän voi toivoa olla ihmiskunnalle hyödyksi ja hyväksi. Ettehän kiellä että on olemassa sellainen asia kuin filantropiia?"

"Minä en kiellä että on olemassa sellainen asia kuin humbug. Ja missä tahansa tapaan ihmisen, jonka kasvojen juonteet ikäänkuin ilmoittavat minulle että hän näkee suurta vaivaa ja uhraa paljon filantroopisen asian puolesta, ajattelemattakaan palkintoa, tai kiitosta tai rahaa, niin tiedän että minulla on edessäni humbugi -- petollinen humbugi -- henkilö, jolla on lakkarit täynnä vääriä prospekteja ja tilauskehoituksia."

"Hyi, hyi! heittäkää tuo teeskennelty raakuus; te ette ole huono ihminen -- teidän täytyy rakastaa ihmiskuntaa -- teidän täytyy harrastaa jälkeentulevaisten parasta."

"Rakastaa ihmiskuntaa? Harrastaa jälkeentulevaisten onnea? Jumala varjelkoon, Peter serkku, minä toivon ettei teillä ole prospekteja teidän lakkarissanne; eikä mitään ehdoituksia varallisuusveron suurentamiseen säästövarastoksi meidän jälkeentulevaisillemme, jos tapahtuisi niin että hiilikaivokset eivät kolmen tuhannen vuoden jälkeen mitään tuottaisi. Rakkautta ihmiskuntaan! Joutavia! Se tulee siitä että asuu maalla."

"Mutta te rakastatte ihmiskuntaa -- te ajattelette tulevaa sukupolvea."

"Minä! En rahtuakaan. Päinvastoin, minä en kärsi ihmiskuntaa, yhtenä kokonaisuutena, austraalialaiset raakalaiset siihen luettuina; ja minä en usko ketään, joka sanoo minulle, että hän surisi puolet niin paljon, jos kymmenen miljoonaa inhimillisiä olentoja hukkuisi maanjäristyksen kautta kaukana hänen omasta olopaikastansa, esimerkiksi Abyssiniassa, kuin hän tekisi jos hänen teurastajarätinkinsä koroitettaisiin."

Sir Peter, joka hiljan oli hermotautia sairastanut, pudisti päätänsä, mutta oli liian hellätuntoinen mitään virkkaaksensa.

"Mutta puhuaksemme toisesta asiasta," sanoi Mivers, sytyttäen sikarrinsa, jonka hän oli pannut pois, kun hän ystävällisiä mielipiteitänsä lausui, "niin luulen että olisi hyvä, jos te, kaupungissa ollessanne, kävisitte vanhan ystävänne Traversin luona ja antaisitte esitellä itsenne Cecilialle. Jos ajattelette hänestä yhtä hyvää kuin minä, miksi ei kutsua isää ja tytärtä Exmundhamissa käymään? Tytöt ajattelevat enemmän miestä, kun näkevät sen paikan, jonka hän voi tarjota heille kodiksi, ja Exmundham on hyvin miellyttävä paikka tytöille -- ihana ja romanttinen."

"Se on erittäin hyvä tuuma," huudahti Sir Peter sydämellisesti. "Ja minä tahtoisin myöskin oppia Chillingly Gordonia tuntemaan. Antakaa minulle hänen adressinsa."

"Hänen käyntikorttinsa on täällä uunin-reunalla, ottakaa se; te tapaatte hänen aina kotona kahteen saakka. Hän on liian järkevä mies tuhlaamaan aamupuolta ratsastamalla Hyde Parkkiin nuorien ladyjen kanssa."

"Sanokaa minulle todellinen ajatuksenne tästä nuoresta sukulaisestamme. Kenelm sanoo hänen olevan älykkään ja kunnianhimoisen miehen."

"Kenelm puhuu totta. Hän ei ole semmoinen mies, joka puhuu joutavia rakkaudesta ihmiskuntaan ja jälkimaailmaan. Hän on meidän ajan ihminen, jolla on suuret, uljaat selkomen selällään olevat silmät, jotka katselevat ainoastaan sellaisia ihmiskunnan osia, joista hänelle voi hyötyä olla -- eivätkä pilaa näköänsä alinomaa tirkistämällä rikkinäisten teleskopien läpi nähdäksensä jälkimaailmaa vilahdukselta. Gordon on mies, joka voi tulla valtiovaraston kansleriksi, kenties pääministeriksi."

"Ja vanhan Gordonin poika on taitavampi kuin minun poikani -- kuin Kenelm Digbyn kaima!" huokasi Sir Peter.

"Sitä en sanonut. Minä olen viisaampi kuin Chillingly Gordon, ja sen todistaa se, että olen liian viisas pyrkiäkseni pääministeriksi -- joka on hyvin ikävä virka -- antaa paljon työtä -- epäsäännöllisiä ateria-aikoja -- paljon moitetta ja huonon ruoansulatuksen."

Sir Peter meni pois jotenkin alakuloisena. Hän tapasi Chillingly Gordon'in kotona kortteerissansa Jermyn Streetin varrella. Vaikka Sir Peter ennakolta oli kylmäkiskoinen häntä kohtaan, sen johdosta mitä hän oli kuullut, niin hän kuitenkin pian mieltyi häneen. Gordon kohteli häntä kuin maailman mies ainakin ja oli liian tarkkatuntoinen lausuaksensa mielipiteitä, jotka kenties voisivat loukata vanhanaikuista maalais-herrasmiestä ja sukulaista, joka kukaties voisi tulla hänelle hyödyksi hänen pyrinnöissään. Hän puhui vain niinkuin sivumennen tuosta onnettomasta oikeudenjutusta, jonka hänen isänsä oli alkanut; hän puhui ystävällisellä kiitoksella Kenelmistä; ja hyväntahtoisuudella Mivers'istä, semmoisena miehenä, joka, Charles II:sen epigrammia ivallisesti mukaillaksensa:

"Ei hyvää lausu milloinkaan, Ei koskaan mitään pahaa tee."

Sitten hän johti Sir Peter'in puhumaan maa-elämästä ja maanviljelyksestä. Hän sai kuulla että yksi syy Sir Peterin käyntiin kaupungissa oli halu katsella patentin saanutta hydraulista vedennostokonetta, joka voisi olla hyödyksi maatilalla, jossa veden saanti oli huonollainen. Hän kummastutti baronetia osoittamalla mekanikin käytännöllistä tuntemista; tarjousi tulemaan hänen kanssaan cityyn vedennostokonetta katselemaan; teki sen, ja hyväksyi kaupan; vei hänen senjälkeen katsomaan uutta amerikalaista leikkuukonetta, eikä eronnut hänestä ennenkuin Sir Peter oli luvannut tulla hänen kanssaan päivälliselle Garrick'iin; tämä kutsumus miellytti Sir Peter'iä, joka aivan luonnollisesti oli utelias saada nähdä muutamia etevämpiä miehiä, jotka tässä klubissa kävivät. Kun Sir Peter erosi Gordonista ja lähti Leopold Traversin luokse, ajatteli hän nuorta sukulaistansa suurella ystävyydellä. "Mivers ja Kenelm," sanoi hän itsekseen, "saattoivat minua ajattelemaan pahaa tästä nuorukaisesta; he sanoivat hänen olevan maallismielisen, itsekkään ja niin edespäin. Mutta Miversillä on niin tärkeät ajatukset inhimillisestä luonteesta, ja Kenelm on liian haaveksivainen voidaksensa oikein arvostella järkevää maailman miestä. Kaikissa tapauksissa se ei ole itsekästä hänen puolestaan että hän vaivaa itseänsä olemalla kohtelias vanhaa miestä kohtaan, niinkuin minä olen. Nuori mies tässä kaupungissa voi varmaankin hauskemmalla tavalla viettää päivänsä kuin hydraulisia vedennostokoneita ja leikkuukoneita katselemalla. He myöntävät että hän on järkevä mies. Niin, hän on kieltämättä järkevä -- eikä ainoastaan järkevä -- hän on käytöllinenkin."

Sir Peter tapasi Traversin salongissa tyttärensä, Mrs Campion'in ja Lady Glenalvon'in kanssa. Travers oli niitä harvoja keski-ikäisiä miehiä, joita useammin tapaa heidän salongissansa, kuin työhuoneessansa; hän rakasti naisväen seuraa; ja kenties se oli tämä taipumus, joka vaikutti sen että hänen käytöksensä yhä pysyi hienona ja miellyttävänä. Nämä molemmat miehet eivät olleet tavanneet toisiansa moneen vuoteen; ei siitä kuin Travers oli onnensa kukkulalla muodin maailmassa ja Sir Peter oli yksi noita hauskoja _dilettantteja_ ja hiukan humoristisia seura-ihmisiä, jotka ovat rakastettuja ja yleiseen suosittuja päivällisvieraita. Sir Peter oli alkuansa ollut maltillinen Whig, sentähden että hänen isänsä oli sitä ollut häntä ennen, mutta hän luopui Whig-puolueesta Richmondin herttuan, Mr Stanleyn (myöhemmin Lord Derbyn) ja muiden kanssa, kun tämä puolue hänestä oli lakannut olemasta maltillinen.

Leopold Travers oli nuorukaisena, kaartissa palvellessansa, ollut ankara Tory, mutta hän oli Sir Robert Peelin puolella viljalakien lakkauttamiseen katsoen, jäi Peeliläisten puolelle sen jälkeen kun enin osa Tory-puolueesta oli luopunut entisen johtajansa johdannosta ja seurasi nyt näitä Peeliläisiä mihin suuntaan vaan aikakauden edistys veisi heidän askeleitaan Whig'ien eduksi ja Toryin vahingoksi.

Nyt ei kuitenkaan ole kysymys näiden molempain herrasmiesten valtiollisista mielipiteistä. Niinkuin sanoin, he eivät olleet moneen vuoteen toisiaan tavanneet. Travers oli hyvin vähän muuttunut. Sir Peter tunsi hänet ensi katsannolla; Sir Peter sitä vastoin oli paljon muuttunut, ja Travers epäsi ennenkuin hän, kuullessansa hänen nimeänsä oli varma että se oli oikea Sir Peter, jota hän meni vastaan ja jolle hän sydämellisesti kättänsä ojensi. Traversin tukka oli säilyttänyt alkuperäisen karvansa ja hän oli yhtä huolellisesti puettu kuin keikarina ollessansa. Sir Peter, joka nuoruudessansa oli ollut hyvin laiha, vaaleatukkainen ja sinisilmäinen, oli nyt tullut jotenkin lihavaksi, ainakin katsoen ruumiin keski-osaan -- harmaapäiseksi -- ja oli aikaa sitten ruvennut silmälasia käyttämään -- hänen pukunsakin oli hyvin vanhanaikainen ja maalais-räätärin tekemä. Hän oli, ulkonäköön katsoen, yhtä paljon herrasmiehen näköinen kuin Travers. Mutta he olivat erilaiset luonteen suhteen. Travers, jolla oli pienemmät aivot, oli pitänyt niitä lakkaamattomassa toimessa; Sir Peter oli sitä vastoin antanut aivonsa kuhnustella vanhojen kirjojen yli ja hakea hidasta nautintoa antamalla tuntien kulua. Sentähden Travers näytti nuorelta -- vilkkaalta, ja oli huvitettu kaikesta; jota vastoin Sir Peter, astuessaan tähän salongiin, oli jonkinmoisen Rip van Winklen näköinen, joka on nukkunut koko viimeisen sukupolven ajan ja vielä unisin silmin nykyisyyttä katselee. Mutta niinä harvoina hetkinä, kuin hän oikein innostui, löytyi Sir Peterissä sydämen hehkua, vieläpä ajatusvoimaa, joka paljon suuremmassa määrässä, kuin Leopold Traversin synnynnäinen vilkkaus, ilmaisi niitä ominaisuuksia, joita enin rakastamme ja ihailemme nuorissa.

"Hyvä Sir Peter, tekö olette? Minä olen hyvin iloinen saada teitä jälleen nähdä," sanoi Travers. "Kuinka pitkä aika on siitä kuin viimein toisiamme tapasimme, ja kuinka ystävällinen te olitte minua, hurjamielistä, kohtaan! Mutta mennyt on mennyt; nyt nykyisyyteen. Sallikaa minun esitellä teille ensin arvollinen ystäväni, Mrs Campion, jonka etevän miehen te tunsitte. Ja sitten tämä nuori lady, josta hän pitää äidillisen huolen; tyttäreni Cecilia. Lady Glenalvonia, vaimonne ystävää, minun tietysti ei tarvitse esitellä, hänelle aika on alallansa."

Sir Peter laski alas silmälasinsa, jotka hän oikeastaan tarvitsikin ainoastaan kun hän luki hienopainoisia kirjoja, ja katseli tarkasti noita kolmea ladya -- joka katseella kumartaen. Mutta hänen vielä katsellessaan Ceciliaa, meni Lady Glenalvon, joka oli aivan luonnollista sekä säätyyn että vanhaan tuttavuuteen katsoen, ensiksi näistä kolmesta häntä tervehtimään.

"Oi, hyvä Sir Peter! aika ei ole alallansa kenellekään meistä; mutta mitä se tekee, kun se vaan jättää hauskoja jälkiä jälkeensä! Kun näen teidät, astuu nuoruuteni esiin. Nuoruuden ystäväni, Caroline Rotherton, nyt Lady Chillingly; meidän kävelymatkamme tyttönä ollessamme, jolloin puhuttiin hiuskoristuksista ja baali-vaatteista; aviomiehistä nähtiin unta vaan kaukaa. Tulkaa tänne istumaan; kertokaa minulle kaikki Carolinesta."

Sir Peter, jolla oli hyvin vähän Carolinesta kerrottavaa, joka mahdollisesti voisi olla arvosta muille kuin hänelle itselle, istui kuitenkin Lady Glenalvonin viereen, niinkuin hänen oli velvollisuus tehdä, ja antoi mitä mielistelevimmän kuvauksen puolisostaan. Sillä välin hän kuitenkin koko ajan ajatteli Kenelmiä ja katseli Ceciliaa.

Cecilia alkoi taas neuloa jotakin salaperäistä naistyötä - tiesi mitä -- kenties tohvelia isällensä. Cecilia näytti olevan innostunut työhönsä; mutta hänen silmänsä ja ajatuksensa olivat käännetyt Sir Peteriin. Miksi, sen naislukijani kyllä voivat arvata. Ja kuinka lempeä hänen katseensa on! Hänestä Sir Peterin kasvot olivat miellyttävät, älykkäät ja hyvännäköiset. Hän ihailee hänen vanhanaikuista takkiansa, korkeata kaulahuiviansa ja omituisia housujansa. Hän kunnioittaa hänen harmaita hiuksiansa, jotka eivät ole värjätyt. Hän koettaa löytää likeistä yhdennäköisyyttä tämän valkeaverisen, sinisilmäisen, lihavan, vanhan herrasmiehen ja solakan, mustasilmäisen, synkkämielisen, kookkaan Kenelmin välillä; hän huomaa tämän yhtäläisyyden, jota ei kukaan muu voisi huomata. Hän alkaa rakastaa Sir Peteriä, vaikka tämä ei ole sanaakaan hänelle virkkanut.

Niin, tässä sananen, nuoret lukijani, jota teidän tulee kuulla. Te, sir, joka tahdotte naida tytön, joka hellästi teitä rakastaa ja josta on tuleva kaikin puolin hyvä, käytöllinen vaimo, katselkaa tarkoin miten hän teidän vanhempianne kohtelee -- osoittaako hän heille sanomatonta hellätuntoisuutta, puolueetonta kunnioitusta -- vaikka ainoasti epäselvästi tätä hellätuntoisuutta ja kunnioitusta huomaisitte, tahi tahtooko hän, jos joku aihe kylmäkiskoisuuteen syntyy teidän ja teidän vanhempanne välillä, lumousvoimallansa saattaa teitä jälleen kunnioittamaan isäänne ja äitiänne vaikk'eivät nämä olisikaan erittäin ystävällisiä häntä kohtaan -- jos sellaisen tytön saatte vaimoksenne, niin olkaa varma siitä että olette saanut aarteen. Te olette saanut vaimon, jolle Jumala on antanut kaksi parahinta ominaisuutta: elämän rakkauden ja lujan velvollisuuden tunnon. Mitä minä sanon, rakas nais-lukijani, yhdestä sukupuolesta, se koskee myöskin toista, vaikka vähemmässä määrässä; sillä tyttö, joka menee naimiseen, tulee miehensä perheesen, eikä mies vaimonsa perheesen. Minä en kuitenkaan luota miehen rakkauden syvyyteen naista kohtaan, jos hän ei osoita jossakin määrin hellyyttä hänen vanhempiansa kohtaan. Suokaa anteeksi tämä pitkä poikkeus aineesta, rakas lukija -- se ei ole kokonaan poikkeus, sillä kertomukseni vaatii että teidän tulee selvään käsittää, mimmoinen tyttö Cecilia Travers toden perään on.

"Mihin on Kenelm joutunut?" kysyi Lady Glenalvon.

"Toivoisin voimani sanoa sitä teille," vastaa Sir Peter. "Hän kirjoitti minulle että hän lähtee ehkä muutamaksi viikoksi kuljeksimaan 'viileihin metsiin ja uusille laitumille.' Siitä saakka minulla ei ole ollut riviäkään häneltä."

"Te saatatte minut levottomaksi," sanoi Lady Glenalvon. "Minä toivon ettei mitään ole tapahtunut -- ei suinkaan hän ole voinut sairastua."

Cecilia herkenee neulomasta ja katsoo levottomasti ylös.