Part 27

"Minkä syyn kapteeni Stavers voi löytää tai keksiä tällaiseen käytökseen niin hyvänluontoista nuorta pariskuntaa kohtaan?"

Cecilia loi silmänsä maahan ja punastui.

"Se oli kostoa Jessie'a kohtaan."

"Ah! Minä ymmärrän."

"Mutta nyt he ovat muuttaneet pois kylästä ja heidän on onnistunut majautua muualle. Will on tullut terveeksi ja he menestyvät hyvin -- paljon paremmin kuin he milloinkaan olisivat voineet tehdä Graveleigh'issa."

"Te varmaankin olitte heidän hyväntekijänsä, Miss Travers?" sanoi Kenelm, lempeämmällä äänellä ja katseella kuin hän milloinkaan ennen oli perillistä kohtaan käyttänyt.

"Ei, heidän ei ole minua kiittäminen ja siunaaminen."

"Ketä siis? Isäänne?"

"Ei. Älkää kysykö; minä olen luvannut ett'en sitä sano. He eivät itse sitä tiedä; he luulevat että heidän on teitä kiittäminen siitä."

"Minua! Pitääkö minun aina olla valhe vasten tahtoani? Hyvä Miss Travers, minun kunnialleni on tarpeellista että päästän noita herkkäuskoisia ihmisiä heidän erehdyksestänsä; missä minä heidät löydän?"

"Sitä en saa sanoa; mutta minä pyydän heidän hyväntekijältänsä luvan ilmoittaa sitä, ja lähetän sitten heidän adressinsa teille."

Joku koski Kenelm'in käsivarteen ja ääni kuiskasi: "Saanko pyytää teitä esittelemään minua Miss Travers'ille?"

"Miss Travers," sanoi Kenelm, "minä pyydän teitä lisäämään tuttavienne joukkoa minun serkullani -- Mr Chillingly Gordon'illa."

Sillä välin kun Gordon lausui Cecilia'lle muutamia noita tavallisia kohteliaita sanoja, joilla tuttavuus London'in salongeissa tavallisesti alkaa, nousi Kenelm, totellen Lady Glenalvon'in viittausta, joka juuri oli huoneesen tullut, paikaltansa ja meni markisinnan luo.

"Eikö tuo nuori mies, jonka te jätitte puhelemaan Miss Travers'in kanssa, ole teidän serkkunne Gordon?"

"On."

"Miss Travers kuuntelee suurella huomiolla hänen puhettansa. Kuinka serkkunne kasvot kirkastuvat hänen puhuessansa! Hän on todella kaunis, kun hän noin innostuu."

"Niin, minä luulisin häntä vaaralliseksi kosijaksi. Hän on sukkela, vilkasluontoinen ja rohkea; hän voisi suuresti rakastua suureen omaisuuteen ja puhua sen omistajan kanssa innolla, jommoista Chillingly harvoin osoittaa. No, tuo ei minuun koske."

"Sen _tulisi_ kuitenkin sitä tehdä."

"Voi, voi tuota 'tulisi' mikä kamalan surullinen tarkoitus tuossa yksinkertaisessa puheenparressa on! Kuinka onnellinen elämämme olisi, kuinka suuret meidän tekomme, kuinka puhtaat meidän sielumme, jos kaikki voisimme olla sellaiset kuin meidän tulisi olla!"

KAHDEKSAS LUKU.

Me rakennamme usein likeisiä tuttavuuden liittoja maalaiskartanon ahtaassa piirissä, tai hiljaisella kylpypaikalla, tahi pienessä kaupungissa mannermaalla, jotka haihtuvat kaukaiseksi tuttavuudeksi London'in elämän pauhaavassa pyörteessä, eikä kuitenkaan voi kumpaakaan puolta syyttä tahallisesta vieraantumisesta. Niin oli laita Leopold Travers'in ja Kenelm Chillingly'n. Travers oli, kuten olemme nähneet, ollut erittäin huvitettu keskustelusta nuoren muukalaisen kanssa, joka oli vastakohta seurustelutapaan katsoen hänen maalaisille tuttavillensa. Mutta kun hän taas oli palannut London'iin säsongin ajaksi, oli hän, ennenkuin hän jälleen tapasi Kenelm'in, uudistanut vanhaa tuttavuutta miesten kanssa, jotka olivat samalla kannalla kuin hän -- upsiereja siinä rykmentissä, jonka koristeena hän kerta oli ollut, muutamat naimattomia, toiset leskimiehiä niinkuin hän itse; toisia, jotka olivat olleet hänen kilpaajoitansa muodin maailmassa, ja vieläkin olivat iloisia laiskureita; ja harvoin tapahtuu että pääkaupungissa pidetään likeistä ystävyyttä toiseen sukupolveen kuuluvan henkilön kanssa, joll'ei ole jotain yhteistä yhdistintä taiteen ja tieteen harjoituksessa, tai ystävällinen yhtämielisyys valtiollisessa puolueriidassa. Sentähden Travers ja Kenelm olivat olleet hyvin vähän yhdessä siitä kuin he ensin kohtasivat toisiansa Beaumanoir'in luona. Silloin tällöin he kohtasivat toisiansa samoissa täpötäysissä salongeissa, ja nyykäyttivät päätänsä toisilleen ja tervehtivät toisiansa. Mutta heidän tapansa olivat vallan erilaiset. He eivät tuttavallisesti seurustelleet samoissa taloissa; eivätkä he käyneet samoissa klubeissakaan. Kenelm'in etevin ruumiinharjoitus oli yhä vielä pitkät, varhaiset kävelymatkat maalaisten esikaupunkien halki; Leopold'in oli ratsastus puistoon myöhemmin päivällä. Näistä molemmista miehistä oli Leopold paljon enemmän mieltynyt huveihin. Taas palattuansa pääkaupungin elämään, antautui hänen tulinen ja seuraa rakastavainen luonteensa innolla, samoin kuin nuoruudessakin sen keveihin nautintoihin.

Jos näiden miesten keskenäinen väli olisi ollut yhtä tuttavallinen kuin Nesdale Park'issa, niin Kenelm luultavasti useammin olisi nähnyt Ceciliaa hänen kodissaan; ja se ihaileminen ja kunnioitus, jota tyttö nyt jo oli hänessä herättänyt, olisi kenties kypsynyt paljon hellemmäksi tunteeksi, kun hän siten olisi saanut selvemmän käsityksen tästä suloisesta ja naisellisesta sydämestä ja sen heränneestä rakkaudesta häneen.

Hän oli kirjoittanut jotenkin epämääräisesti kirjeessänsä Sir Peter'ille että "hänestä väliin tuntui kuin hänen välinpitämättömyytensä rakkauteen ja kunnianhimoon katsoen tuli siitä että hänellä oli joku mahdoton ideaali molemmissa." Mutta likemmältä tätä tarkasteltuansa, hän ei voinut suoraan vakuuttaa itseänsä siitä että hän oli luonut itselleen naisen ja vaimon ideaalin, joka olisi vastakkainen Cecilia Travers'iin todellisuudessa. Päinvastoin, kuta enemmän hän ajatteli Cecilian jaloja ominaisuuksia, sitä enemmän ne näyttivät vastaavan jokaista ideaalia, joka unien hämärässä oli hänen mieltänsä viehättänyt, ja kuitenkin hän tiesi ett'ei hän häntä rakastanut, ett'ei hänen sydämensä ollut yhtäpitäväinen hänen järkensä kanssa. Ja hän nöyrtyi surullisena siihen uskoon, ett'ei missään tällä kiertotähdellä, jonka asukasten tavalliset riennot ja pyrinnöt olivat hänelle vallan vieraat, mikään hymyilevä seurakumppani, mikään totinen puoliso häntä odottanut. Sen mukaan kuin tämä luulo vakaantui, lisääntyi hänen väsymyksensä pääkaupungin teeskenneltyyn elämään ja sen huveihin ja hän alkoi ikävöidä täydellistä vapautta ja raittiita jalkamatkoja. Hän usein kateudella ajatteli kuljeksivaa laulajaa, ja arveli tapaisiko hän hänen vielä, jos hän taas lähtisi kuljeksimaan samoja seutuja.

YHDEKSÄS LUKU.

On lähes viikko siitä kuin Kenelm tapasi Cecilia'n, ja hän istuu huoneissansa Lord Thetfordin kanssa kolmen aikana iltapuolella eli sillä tunnilla, joka pääkaupungin laiskureille on vaikein saada kulumaan. Niiden nuorten miesten joukossa, jotka olivat Kenelm'in ikäisiä ja hänen säätyänsä ja joiden kanssa hän seurusteli ylhäisten maailmassa, oli kenties Beaumanoir'in nuori perillinen se, joka enin "häntä miellytti ja jonka kanssa hän enin oli yhdessä; ja vaikka Lord Thetford'illa ei ole mitään tekemistä kertomukseni suoranaisen juoksun kanssa, kannattaa kuitenkin viipyä tässä muutamia minuutteja kuvaamaan yhden niitä parhaimpia henkilöitä, joita viimeinen sukupolvi on luonut näyttämään osaa, jommoista Lord Thetford'in kaltaisten nuorten miesten täytyy syntyperänsä ja omaisuutensa johdosta näyttää sillä näyttämöllä, jonka edestä esirippu ei vielä ole nostettu. Määrättynä sellaisen perheen pääksi, joka ruhtinaallisten tiluksien ja historiallisen nimen ohessa omistaa rohkean, vaikka rehellisen halun valtiollisen vallan perään, on Lord Thetford saanut huolellisen kasvatuksen, varsinkin aikansa uusiin aatteihin katsoen. Hänen isänsä, vaikka hän oli tavallista lahjakkaampi mies, ei milloinkaan ollut ottanut tehokasta osaa julkiseen elämään. Hän toivoo että hänen vanhin poikansa sitä tekee. Beaumanoir'in suku on ollut Whig-puoluelaisia William III:nen ajoista saakka. He ovat ottaneet osaa puolueen menestyksiin ja vastoinkäymisiin, jota ei mikään valtiollinen mies voi toivoa joutuvan häviöön tai heikontuvan, niin kauan kuin perustuslaillinen hallitus on olemassa Englannissa. George I:sen hallituksesta George IV:nen kuolemaan asti oli Beaumanoir'in perhe yhä edistymässä. Käykää katselemassa sen perhe-kuvien kokoelmaa, niin teidän täytyy ihailla sukua, joka vähemmässä ajassa kuin vuosisadassa on antanut niin monta miestä valtion palvelukseen tai hovin koristukseksi -- niin monta ministeriä, lähettilästä, kenraalia, kammariherraa ja tallimestaria. Kun nuorempi Pitt kukisti suuret Whig-perheet, katosivat Beaumanoir'it verrannollisesti hämärään; he tulivat taas näkyviin William IV:nen hallitukseen tullessa ja antoivat taas valtiolle varustusta ja hoville koristeita. Nykyisellä Lord Beaumanoir'illa, vaikka hän valtio-asioissa on poco curante, on ainakin korkeita hovivirkoja; ja hän on tietysti kreivikuntansa lord-luutnantti ja sukkanauhan tähdistön ritari. Hän on mies, jolta hänen puolueensa johtajat ovat tottuneet neuvoa kysymään vaikeissa asioissa. Hän lausuu mielipiteensä salaisesti ja vaatimattomasti, eikä hän milloinkaan suutu, vaikka ne hyljätään. Hän uskoo että aika on tuleva, jolloin Beaumanoir'in perheen päämiehen tulee alentaa itsensä kirjoituttamaan nimensä vaaliluetteloihin ja taistella käsikahakassa Hodge'n tai Hobson'in kanssa isänmaan asian puolesta Whig'ien hyväksi. Ollen liian hidas tai liian vanha itse tehdäksensä sitä, sanoo hän pojallensa: "Sinun täytyy se tehdä: minun elinaikanani kyllä voivat asiat olla niinkuin tähän saakka, ilman ponnistuksia minun puolestani. Sinun puolestasi vaaditaan sitävastoin ponnistuksia, ja se voi kestää koko sinun aikasi."

Lord Thetford tottelee isällisiä kehoituksia. Hän tukehuttaa luonnolliset taipumuksensa, jotka eivät ole taide-aistia vailla eikä miehuuttomia; sillä yhdeltä puolen hän suuresti ihailee soitantoa ja maalausta; ja toiselta puolen hän innolla harrastaa sport'ia, etenkin metsästystä. Hän ei kuitenkaan salli näiden viehättäväin huvien estää itseään huomiolla alihuoneen toimia silmällä pitämästä. Hän on jäsenenä komiteoissa, hän on puheenjohtajana terveyskysymyksiä koskevissa yleisissä kokouksissa, ja toimittaa tehtävänsä hyvin. Hän ei vielä ole puhujana ottanut osaa väittelyyn, mutta hän onkin vaan kaksi vuotta parlamentissa ollut, ja hän noudattaa isänsä neuvoa olla puhumatta kolmanteen vuoteen saakka. Mutta hän ei ole ilman vaikutusvoimaa puolueen aatelisen nuorison piirissä, ja hänessä on sitä ainetta, josta kabinetin korinttisia pylväitä suurella menestyksellä veistetään, kun aika tulee. Hän on sydämessään vakuutettu siitä, että hänen puolueensa menee liian pitkälle ja toimii liian joutuisasti; mutta hän seuraa kuitenkin tätä puoluetta keveällä mielellä, ja seuraisi sitä yhä, menköön se vaikka hiiteen. Hän kuitenkin mieluisimmin soisi sen toista tietä menevän. Muuten hauska, kirkassilmäinen, iloinen nuori mies; ja yleisen viran väli-ajoilla luo hän päivänpaistetta kolkkoihin metsästys-kenttiin ja raittiin leyhkän kuumiin tanssi-saleihin.

"Kunnon veli," sanoi Lord Thetford viskaten sikarrinsa pois, "minä vallan hyvin käsitän että teillä on ikävä -- teillä ei ole mitään muuta tehtävää!"

"Mitäpä voin tehdä?"

"Tehkää työtä."

"Tehdä työtä!"

"Niin, teillä on kylläksi hyvä pää käsittääksenne että teillä on sielu; ja sielu on ruumiin väsymätön hyyryläinen; se vaatii aina jonkinlaista tointa, ja vieläpä säännöllistä tointa; se tarvitsee jokapäiväistä harjoitusta. Annatteko sielullenne sitä?"

"Sitä en tiedä, mutta sieluni aina toimii yhtä tai toista."

"Mutta vaihtelevaisesti -- ilman määrättyä esinettä."

"Se on totta."

"Kirjoittakaa kirja, ja se on oleva oikealla tuulellaan."

"Minun sieluni aina kirjoittaa kirjaa (vaikka se ei voi sitä ulosantaa) se kirjoittaa aina havaintojansa, tai keksii tapahtumia tai tutkii luonteita; ja olkoon se sanottu meidän kesken, minä en luule kiusaavani itseäni niin paljon kuin ennen tein. Toiset ihmiset kiusaavat minua enemmän kuin heidän tulisi tehdä."

"Sentähden ett'ette tahdo luoda itsellenne päämaalia yhteisesti muiden kanssa: tulkaa parlamenttiin, ruvetkaa johonkin puolueesen, ja teillä on se päämaalina."

"Onko aikomuksenne toden perään väittää, ett'ette ole tuskastunut alihuoneesen?"

"Puhujiin minä usein tuskastun, mutta en taisteluun puhujain välillä. Alihuoneella on erityinen kiihoitus, jota tuskin ymmärtää, kun on ulkopuolella sitä; mutta te voitte käsittää sen viehätystä, kun näette että henkilö, joka kerta on siellä ollut, on vallan kuin hukassa, jos hän menettää paikkansa siellä, vieläpä on harmissaan, kun syntyperän satunnaisuus muuttaa hänen ylihuoneen selkeämpään ilmaan. Koettakaa tätä elämää, Chillingly!"

"Minä tekisin sen, jos olisin ylellinen radikaali, tasavaltainen, kommunisti, sosialisti ja jos tahtoisin kääntää kaikki olevaiset olot ylösalaisin, sillä silloin olisi taistelu ainakin totinen."

"Mutta ettekö voisi olla yhtä totinen näitä vallankumouksellisia herrasmiehiä kohtaan?"

"Oletteko te ja teidän johtajanne totisia heitä kohtaan? Minusta ei siltä näytä."

Thetford oli hetken aikaa vaiti. "No niin," sanoi hän, "jos te epäilette minun perusteitani, niin menkää toiselle puolelle. Minä puolestani ja moni meidän puoluettamme soisi mielellään konservatiivisen puolueen mahtavammaksi."

"Sitä en epäile. Ei mikään järkevä mies rakasta saada jalkansa katkastuiksi takaa ahdistavan väkijoukon tungon kautta; ja väkijoukko on vähemmän itsepintainen, kun näkee vahvan sotajoukon asetetuksi vastapäätä itseänsä. Mutta minusta tuntuu kuin konservatismi nykyänsä ei voisi olla muuta kuin mitä se nyt on -- puolue, joka voi yhdistyä vastustukseen, mutta ei tahdo yhdistyä keksimään uusia järestöjä. Me elämme aikakaudessa, jolloin muuttamistointa harjoitetaan umpimähkää, vallan kuin sitä olisi ajamassa Nemesis, joka on yhtä sokea kuin se itse. Uusia aatteita tulla kohahtaa hurjana tyrskynä niitä vastaan, joita ennen on pidetty tukevina karina ja aallon-halkaisijoina; ja uudet aatteet ovat niin liikkuvaisia ja muuttelevaisia, että ne, jotka kymmenen vuotta takaperin katsottiin uusiksi, tänään pidetään vanhoina, ja ne, jotka tänään ovat uusia, tulevat vuorostaan huomenna olemaan vanhoja. Ja te näette valtiomiehiä, jotka ikäänkuin sallimuksen alaisina, taipuvat näiden perättäin seuraavain koetus-kiiltokalujen alle, ja sanovat toisillensa olkapäitään nostaen! 'Bismillah, niinhän tuon täytyy olla; maa tahtoo niin, vaikka se veisi vaan hiiteen.' Minä en ole varma siitä ett'ei maa joudu siihen vielä pikemmin, jos vaan voidaan tukea konservatiivista puoluetta kyllin saattaen hallinto sen käsiin, ja jos ollaan varmat siitä että sitä taas voitaisiin kukistaa. Minä olen valitettavasti liian välinpitämätön katsoja puoluemieheksi kelvatakseni; toivoisin ett'ei niin olisi. Kääntykää serkkuuni, Gordon'iin."

"Niin, Chillingly Gordon on tulevaisuuden mies ja hänessä on sitä vakaisuutta mikä teiltä puuttuu."

"Sanotteko häntä vakaaksi?"

"Kyllä, yhden päämäärän saavuttamisessa -- Chillingly Gordon'in menestyksen. Jos hän pääsee alihuoneesen ja menestyy siellä, niin toivon ett'ei hän milloinkaan tule minun johtajakseni, sillä jos hän luulisi kristillisyyden olevan tiellä hänen menestykselleen, hän varmaan antaisi laki-ehdoituksen sen peruuttamisesta."

"Olisiko hän siinä tapauksessa yhä vielä teidän johtajanne?"

"Rakas Kenelm, te ette tiedä mikä puoluehenki on ja kuinka helposti se keksii puolustus-syitä jokaiseen sen johtajien tekoon. Jos Gordon esittelisi laki-ehdoituksen kristillisyyden peruuttamisesta, tapahtuisi se tietysti sillä tekosyyllä, että tämä peruuttaminen olisi kristityille hyödyksi, ja hänen seuralaisensa kiittäisivät tätä valistunutta aatetta hyväksi."

"Ah," sanoi Kenelm huo'aten, "minun on myöntäminen että olen tuhmin tyhmeliini maan päällä; sillä sen sijaan että houkuttelisitte minua puolue-politiikin alalle, panee teidän sananne minua ihmettelemään, ett'ette lähde käpälämäkeen, jossa kunniaa voidaan pelastaa ainoastaan pa'on kautta."

"Oh, hyvä Chillingly, me emme voi juosta pois siitä aikakaudesta, jossa elämme -- meidän täytyy hyväksyä sen oloja ja käyttää niitä hyväksemme; ja jos alihuone muuten ei mitään ole, on se kumminkin kuuluisa kiistävä seura ja erinomainen klubi. Miettikää asiaa. Minun täytyy nyt lähteä. Minä menen katselemaan maalausta näyttelyssä, jota 'The Londoner'issa' on hyvin ankarasti arvosteltu, mutta joka kuitenkin, sen mukaan mitä olen kuullut varmalta taholta, on hyvin arvokas taideteos. Minä en suvaitse nähdä ihmistä pilkattavan ja häväistävän, epäilemättä kadehtivilta kilpailijoilta, joilla on sanomista sanomalehdissä, ja sentähden tahdon itse arvostella maalausta. Jos se todella on niin hyvä, kuin olen kuullut, niin minä puhun siitä kaikille jotka tapaan -- ja taidekysymyksissä luulen minun sanoillani jotain arvoa olevan. Tutkikaa taidetta, rakas Kenelm. Ei yksikään herrasmies ole oikein sivistynyt, jos hän ei voi eroittaa hyvää maalausta huonosta. Käytyäni näyttelyssä, on minulla oleva tunnin verta aikaa kävelymatkaa varten puistoon, ennenkuin istunto alkaa illalla."

Nuori mies lähti kepein askelin huoneesta, hyräillen aariaa 'Figarosta,' kun hän astui portaita alas. Kenelm voi ikkunasta nähdä hänen hyppäävän satulaan huolettomalla suloudella ja ratsastavan reippaasti katua alas -- muotoon, kasvoihin ja käytökseen katsoen todellinen nuoren, ylimyksellisen, hyvin kasvatetun miehen esikuva. "Venetialaiset," jupisi Kenelm, "mestasivat Marino Faliero'n sentähden että hän kapinoiksi omaa säätyänsä, aatelismiehiä, vastaan. Venetialaiset rakastivat valtiolaitostansa ja uskoivat niihin. Onko sellaista rakkautta ja uskoa englantilaisissa?"

Hänen näin puhuessansa itsekseen, kuuli hän kimakan äänen; ja silmänkääntäjä asetti hänen ikkunansa eteen näyttämön, jolla Punch ilkkuelee maailman lakeja ja siveyttä, "tappaa pyövelin ja pettää paholaisen."

KYMMENES LUKU.

Kenelm kääntyi pois Punch'in ja Punch'in koiran katselemisesta, kun hänen palvelijansa astui sisään, sanoen: "Eräs mies maalta, joka ei tahdo nimeänsä sanoa, pyytää saada teitä puhutella."

Ajatellen sen kenties olevan jonkun hänen isänsä lähettämän sanantuojan, käski Kenelm että tuntematon laskettaisiin sisään, ja seuraavassa minuutissa astui sisään kaunis ja roteva nuori mies, jonka Kenelm, ensin hämmästyksellä häntä katseltuansa, tunsi Tom Bowles'iksi. Olisi ollut vaikea vähemmän terävämieliselle katsojalle tuntea häntä: raa'asta tappelijasta tai kylän hevossepästä ei ollut merkkiäkään jälellä; kasvot olivat lempeän ja älyllisen näköiset, ja osoittivat enemmän ujoutta kuin rohkeutta; hänen jykevä vartalonsa oli kadottanut entisen kömpelyytensä, yksinkertainen puku oli niinkuin herrasmiehen -- käyttääksemme selvästi kuvailevaa lausetapaa, koko mies oli ihmeellisesti "virittänyt säveltä alas."

"Minä pelkään, sir, että olen liian rohkea," sanoi Tom hiukan sammaltaen ja käännellen hattua sormillaan.

"Minä olisin suurempi vapauden ystävä, kuin olen, jos minua aina kohdeltaisiin tällä tavalla," sanoi Kenelm, huonolla tuulella ollen; mutta hänen luonteensa jalompi puoli pääsi kohdakkoin voitolle, ja hän tarttui vanhan vastustajansa käteen ja huudahti: "Tom hyvä, te olette hyvin tervetullut. Minä olen erittäin iloinen nähdessäni teitä. Istukaa, mies; istukaa -- olkaa niinkuin kotonanne."

"Minä en tiennyt että olitte palannut Englantiin, sir, ennenkuin näinä päivinä vasta; sillä te sanoitte että kun tulette takaisin, niin saisin nähdä teitä tai kuulla teistä." Nämä viimeiset sanat lausuttiin hiukan soimaavaisella äänellä.

"Minä ansaitsen moitetta, suokaa anteeksi," sanoi Kenelm katumaisesti. "Mutta miten te minun löysitte? Ettehän edes nimeäni tuntenut? Siitä oli kuitenkin helppo selkoa saada; mutta kuka teille antoi adressini?"

"Sen teki Miss Travers, sir; ja hän käski minun käydä teidän luonanne. Muutenhan minun ei olisi sopinut kutsumatta tulla, koska ette lähettänyt minua hakemaan."

"Mutta, Tom hyvä, minulla ei ole ollut aavistustakaan siitä, että te Londonissa olitte. Eihän kutsuta ihmistä, jonka luullaan olevan enemmän kuin sadan penikulman päässä, luokseen iltapäivällä. Minä otaksun että vielä olette setänne luona? Ja minun ei tarvitse kysyä miten te viihdytte -- jok'ainoa tuuma teissä, kiireestä kantapäähän, ilmoittaa että olette hyvin-voipa mies."

"Niin," sanoi Tom; "paljon kiitoksia, sir, minulla on varsin hyvä toimeeni katsoen, ja setäni aikoo jättää koko toimen minulle joulun-aikana."

Tällä aikaa Kenelm oli soittanut palvelijaansa ja käskenyt hänen tuomaan sellaisia virvokkeita sisään, joita voi löytyä hyyryllä asuvan nuoren miehen varastossa. "Ja minkätähden olette kaupunkiin tullut, Tom?"

"Miss Travers kirjoitti minulle pienestä seikasta, jonka hän hyväntahtoisesti on minulle toimittanut, ja hän sanoi että te tahdoitte tietoja siitä; ja mietittyäni muutamia päiviä asiata, päätin tulla kaupunkiin: toden perään," lisäsi Tom sydämellisesti; "minun teki mieli jälleen nähdä teidän kasvojanne."

"Mutta minä en teitä käsitä. Mistä teidän toimistanne Miss Travers luulee minun tahtovan saada selkoa?"

Tom punastui kovin ja näytti hämmästyneeltä. Onneksi palvelija samassa tuli sisään virvoitus-tarjotin kädessä, niin että hän sai aikaa jälleen tointua. Kenelm pani hänen eteensä ison palasen kylmää kyyhkyis-piirakkaa, kaatoi hänelle viiniä, eikä ottanut asiaa puheeksi ennenkuin hän luuli vieraansa kielen olevan sujuvampi puhumaan; silloin hän sanoi, laskien kätensä ystävällisesti Tom'in olkapäälle: "Minä olen ajatellut sitä, mitä Miss Travers'in ja minun välilläni on tapahtunut. Minä toivoin saada Will Somers'in uuden adressin; hän lupasi kirjoittaa tämän hyväntekijälle ja pyytää lupaa sitä minulle antaa. Tehän olette tämä hyväntekijä?"

"Älkää sanoko hyväntekijä, sir. Jos sallitte, niin kerron teille miten se tapahtui. Katsokaa, minä möin pienen tilani Graveleigh'issa sen uudelle omistajalle, ja kun äiti muutti Luscombee'n, ollaksensa lähempänä minua, kertoi hän minulle kuinka kapteeni Stavers kiusasi Jessie parkaa, sillä kapteeni näytti katsovan nuoria naisia tilalla samoin kuin kasvavia puita kauppaan kuuluviksi; ja minä pelkäsin osaksi että Jessie oli antanut jotakin syytä hänen vainoonsa, sillä tiedättehän että hänen suloisissa silmissään on katse semmoinen, joka voisi lumota viisaan miehen vallan mieleltään ja tehdä hänestä hullun."

"Mutta minä toivon että hän on lakannut sellaisia katseita luomasta siitä kun hän meni naimiseen."

"Minäkin luulen hänen tehneen sen. Se on varmaa, ett'ei hän kapteeni Stavers'ille yhtään kehoitusta antanut, sillä minä menin itse salaisesti Graveleigh'iin ja olin piilossa erään mökkiläisen luona, joka oli minulle kiitollisuuden velassa; ja yhtenä päivänä, kun olin väijyksissä, näin kapteenin tulla hiipivän porraspuita myöten, jotka eroittavat Holm-metsän pappilasta -- muistattehan Holm-metsän?"

"En oikein sitä muista."

"Polku kylästä Squire Travers'in tilaan vie tämän metsän halki, joka on moniaan sadan kyynärän päässä Will Somers'in puutarhasta. Kapteeni äkkiä kääntyi takaisin porraspuista ja katosi puiden väliin, ja sitten nä'in Jessie'n tulevan puutarhasta kori kädessä, kiiruhtaen nopein askelin metsää kohti. Silloin mieleni masentui, sir. Minä olin varma siitä, että hän meni kapteenia tapaamaan. Kuitenkin hiivin pensas-aitaa pitkin, piiloitellen itseäni, ja saavuin metsään melkein yhteen aikaan kuin Jessie, vaikka toista tietä. Pensaston suojassa hiivin eteenpäin kunnes nä'in kapteenin tulevan esille toisella puolella tietä olevasta pensastosta ja asettavan itsensä suoraan Jessie'n eteen. Silloin kohta huomasin että olin tehnyt väärin Jessie'lle. Hän ei ollut odottanut kapteenia tapaavansa, sillä hän äkkiä kääntyi ja alkoi juosta kotiapäin; mutta kapteeni saavutti hänen ja tarttui hänen käsivarteensa. Minä en kuullut mitä hän sanoi, mutta minä kuulin Jessien äänen, joka ilmoitti pelkoa ja vihaa. Ja silloin kapteeni äkkiä otti hänen vyötäisistä, hän huusi, ja minä juoksin esiin --"

"Ja annoitte kapteenille aika selkäsaunan?"