Part 26

"Chillingly-suku on hänessä päässyt korkeimmillensa ja tullut enin Chillingly'iseksi. Minusta tuntuu todella kuin eläisimme ajassa, joka juuri sopii Chillingly'ein maailman katsannoille. Niillä kymmenillä vuosisadoilla kuin meidän suvulla on ollut vakinainen asunpaikka ja nimi, on se ollut niinkuin tyhjä ilma. Sen edustajat elivät kuumaverisissä ajoissa, ja heidän täytyi pysyä hiljaisessa vedessä vertauskuvallisten seipiensä kanssa. Mutta meidän aikamme, rakas isäni, on niin kylmäverinen, ett'ei voi olla liiaksi kylmäverinen jos mieli menestyä. Mitä Chillingly Mivers olisi voinut olla ajalla, jolloin ihmiset pitivät uskonnollista uskontunnustansa arvossa, jolloin heidän valtiolliset puolueensa katsoivat asiaansa pyhäksi, ja heidän johtajansa olivat sankareja? Chillingly Mivers ei olisi saanut viisikään tilaajaa 'The Londoner'ille.' Mutta nyt on 'The Londoner' valistuneen yleisön lempi-sanomalehti; se turmelee yhteiskunnallisen järestön perusteet, koettamattakaan niitä parantaa; ja jokainen uusi sanomalehti, jos se mielii menestyä, noudattaa 'The Londoner'in' esimerkkiä. Chillingly Mivers on suuri mies ja aikakauden mahtavin kirjailija, vaikka ei kukaan tiedä mitä hän on kirjoittanut. Chillingly Gordon on vieläkin mainiompi todiste Chillingly-arvon nousemisesta muodin-mukaisilla markkinoilla.

"Niissä piireissä, joissa tiedetään parhaiten sellaisia asioita, on yleinen luulo se, että Chillingly Gordon tulee saamaan etevän sijan niiden miesten eturivissä, jotka nyt pyrkivät eteenpäin. Hänen itseluottamuksensa on niin suuri, että se saastuttaa kaikkia, joiden yhteyteen hän tulee -- yksin minuakin.

"Hän sanoi minulle tuonnoin kylmyydellä, joka sopi kylmimmälle Chillinglylle: 'Minä aion Englannin pääministeriksi -- se on vaan ajankysymys.' No, jos Chillingly Gordon tulee pääministeriksi, niin tapahtuu se sentähden että yhä lisääntyvä kylmyys meidän siveellisessä ja yhteiskunnallisessa ilmassamme soveltuu erittäin hyvin kehittämään hänen taitoansa.

"Hän on mies, joka ennen kaikkia muita saapi ne vaikenemaan, jotka saarnaavat vanhanaikaista hellätuntoisuutta, rakkautta isänmaahan, huolenpitoa sen asemasta kansain joukossa, intoa sen kunnian puolesta, ylpeyttä sen maineen suhteen. Sellaisia käsitteitä hän jaottelee melkein niinkuin 'bosh.' Ja kun tämä jaottelu on täydellinen -- kun Englannilla ei enää ole mitään siirtomaata puolustettavana, ei yhtään laivaa ylläpidettävänä, ei mitään harrastuksia muiden kansain asioihin katsoen, ja kun se on saavuttanut Hollannin onnellisen aseman -- silloin Chillingly Gordon tulee pääministeriksi.

"Mutta vaikka minä, jos milloinkaan tulen ryhtymään valtiollisiin toimiin, tulen kieltämään Chillingly'ein ominaisuuksia, ja vastustamaan, vaikka toivottomasti, Chillingly Gordon'ia, niin huomaan kuitenkin että tätä miestä ei voi sortaa, vaan hänen tulee saada vapaa ala toimiinsa; hänen kunnianhimonsa tulisi äärettömän paljoa vaarallisemmaksi, jos sitä viivyttelemisen kautta suututettaisiin. Minä luulen, rakas isäni, että te saatte kunnian saattaa tämän valistuneen sukulaisen kiitollisuuden velkaan teille ja tehdä häntä tilaisuuteen päästä parlamenttiin. Kun viimeisen kerran puhuimme yhdessä Exmundham'issa, kerroitte te minulle kuinka harmissaan vanhempi Gordon oli, kun minun tuloni maailmaan sulki hänet pois Exmundham'in perinnöstä; te uskoitte silloin minulle aikomuksenne vuotuisesti panna säästöön rahasumma, joka voisi turvata nuoremman Gordon'in tulevaisuutta, ja olla jonkinmoisena korvauksena hänen toiveidensa tyhjiin menemisestä; te kerroitte myöskin minulle kuinka tämä teidän jalomielinen tuumanne raukesi senkautta että syyllä suutuitte vanhempaan Gordon'iin, kun hän alkoi suututtavan ja kalliin käräjä-jutun teidän kanssanne. Minä taannoin sattumalta tapasin asianajajan, Mr Bining'in, ja kuulin häneltä teidän kauan toivoneen että minä, joka tulen vastaanottamaan tilan, yhtyisin teidän kanssanne poistamaan sukuperintö-oikeuden ja taas tekemään tilan vapaaksi, mutta hienotuntoisuutenne on estänyt teitä sitä minulle ilmoittavasta. Hän näytti minulle kuinka suuri hyöty siitä olisi tilalle, senkautta että te silloin saisitte vapaasti parannuksia tehdä, joihin katsoen minä kaikesta sydämestäni seuraan aikakauden edistystä, ja joiden toimeen panemiseen te, tilan elinkautisena omistajana vaan, ette voisi lainata rahoja paitsi hyvin kovilla ehdoilla; uusia työväen asuntoja, uusia vuokrataloja, j.n.e. Ja sallikaa minun lisätä että minä mielelläni tahtoisin lisätä rakkaan äitini eläkerahaa suuremmalla rahasummalla. Bining sanoo myöskin että osa kauempana olevasta maasta, koska se on lähellä kaupunkia, voitaisiin myydä jotenkin suurella voitolla, jos tila olisi vapaa.

"Kiirehtikäämme toimittamaan tarpeelliset tehtävät ja siten hankkimaan itsellemme nuo 20,000 puntaa, jotka tarvitaan toimeenpanemaan teidän jaloa ja oikeaa toivoa tehdä jotakin Chillingly Gordon'in hyväksi. Uusissa asiakirjoissa voimme hankkia itsellemme oikeuden testamentin kautta antaa tila kelle itse tahdomme, ja minä en millään muotoa soisi että se tulisi Chillingly Gordon'in käsiin. Voi olla, että se on minun oikkujani, jonka kuitenkin luulen teidänkin hyväksyvän, että englantilaisen maanomistajan tulee pojan-rakkaudella isänmaatansa rakastaa, ja Gordon ei ikinä sitä tekisi. Luulen myöskin että olisi parasta hänen omaan menestykseensä katsoen, että hän suoraan saa tietää ett'ei hän meidän kuolemamme jälkeen mitään saa. Kaksikymmentä tuhatta puntaa, nyt hänelle annettuina, olisi suurempi etu hänelle, kuin kymmenen kertaa suurempi summa kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Jos hän saapi tämän rahasumman käytettäväksensä, niin hän voi päästä parlamenttiin, ja saa tuloja, lisättyinä siihen mitä hänellä nyt on, jotka, vaikka vähäiset, kuitenkin ovat riittävät saattaaksensa häntä vapaaksi ministerin holhouksesta.

"Rakas isäni, minä pyydän teidän suostumaan siihen ehdoitukseen, jonka teille te'en. Teidän kuuliainen poikanne

"Kenelm."

Sir Peter Chillingly'ltä Kenelm Chillingly'lle.

"Rakas poikaseni! Sinä et ole kelvollinen olemaan Chillingly; sinä olet kieltämättä lämminverinen: ei milloinkaan ole paino keveämmällä kädellä nostettu ihmisen mielestä. Niin, minä olen toivonut saada sukuperintö-oikeuden poistetuksi ja maan jälleen vapaaksi, mutta koska siitä olisi minulle ollut suuri etu, niin minua arvelutti tehdä sitä, vaikka se kenties olisi sinullekin yhtä suureksi eduksi.

"Rakas poikani, minä olen hyvin liikutettu sinun toivostasi lisätä äitisi eläkerahaa -- toivo, joka muuten on paikallansa, puhumatta pojan tunteesta, sillä hän toi taloon melkoisen omaisuuden, jonka holhojat sallivat minun käyttää maakappaleen ostamiseen; ja vaikka se maa teki meidän tilamme alan luontevammaksi, niin se ei kuitenkaan anna kahtakaan prosenttia korkoa, ja sukuperintö-määräykset supistavat elatusveron-oikeuden summaan, joka on liian vähäinen Chillingly'n leskelle.

"Minä katson näiden asiain järestämisen tärkeämmäksi kuin ne asiat, jotka koskevat vanhan Chillingly Gordon'in poikaa. Aikomukseni oli käyttää itseäni hyvin kauniisti isää kohtaan, ja kun vastaukseksi saa haastan -- niin kierteleiksehän matokin. Siitä huolimatta olen kuitenkin yhtä mieltä kuin sinä, siinä että poikaa ei tule rangaista isän rikoksen takia, ja jos 20,000 punnan alttiiksi paneminen voi herättää sinussa ja minussa tunteen, että olemme parempia kristityitä ja todellisempia herrasmiehiä, niin ostamme sen tunteen hyvin halvalla hinnalla."

Sir Peter alkoi sitten, puoleksi leikillä, puoleksi todenperään, vastustamaan Kenelm'in vakuuttamista että hän ei Cecilia Travers'ia rakastanut, ja huomautti viekkaasti, tuoden esiin edut avioliitosta henkilön kanssa, josta Kenelm myönsi tulevan erinomaisen hyvän vaimon, että jollei Kenelm saisi omaa poikaa, niin hänestä ei olisi aivan oikein läheisintä sukulaista kohtaan ottaa tila häneltä, voimatta tuoda esiin mitään pätevämpää syytä kuin isänmaanrakkauden puutetta. "Hän kyllä rakastaisi maatansa kyllin, jos hänellä olisi 10,000 acrea maata siinä."

Kenelm pudisti päätänsä, kun hän tuli tähän mietelmään.

"Eikö siis, kun asiaa oikein tutkitaan, isänmaan-rakkaus olekaan muuta kuin rakkaus ruokapöytään?" sanoi hän; ja hän päätti jättää isän kirjeen loppupuolen lukemisen toistaiseksi.

SEITSEMÄS LUKU.

Kenelm Chillingly ei liioitellut sitä asemaa seura-elämässä, jonka hän oli saavuttanut, kun hän luki itsensä muodin-mukaisen maailman keikarien joukkoon. Minä en uskalla laskea niiden kolmikulmaisten kirjeiden lukua, jotka oikein satamalla tulvailivat hänen päällensä niiltä hienoilta lady'ilta, jotka romanttisesti pyörivät kaikellaisten mainioisuuksien ympärillä; eikä myöskään niitä huolellisesti sinetillä kiinnitettyjä kirjeitä kauniilta tuntemattomilta, jotka kysyivät oliko hänellä sydän ja tahtoiko hän siinä tapauksessa tulla puistoon sillä ja sillä ajalla. Olisi vaikea sanoa mikä se oli Kenelm Chillingly'ssä, joka voi tehdä häntä niin suosituksi, etenkin kauniilta sukupuolelta, joll'ei mahdollisesti hänen kaksinkertainen maineensa olla erilainen kuin muut ihmiset, ja vakaisesti välinpitämätön maineen etuun katsoen. Hän olisi, jos hän olisi tahtonut, helposti voinut näyttää että tuo yleinen, vaikka epämääräinen usko hänen taidollisuuksiinsa ei ollut aivan perätön. Sillä ne kirjoitukset, jotka hän ulkomailta oli 'The Londoner'iin' lähettänyt, ja joilla hän oli matkakustannuksensa maksanut, olivat sekä sisällön että muodon puolesta osoittaneet sellaista itsenäisyyttä, joka harvoin on herättämättä uteliaisuutta kirjailijaan katsoen ja joka saavuttaa enemmän yleistä kiitosta, kuin se kenties ansaitsee.

Mutta Mivers piti uskollisesti lupaustansa säilyttää kirjailijan nimettömyyttä pyhänä, ja Kenelm katseli suurella ylönkatseella sekä kirjoituksia että niitä lukijoita, jotka niitä kiittivät.

Samoin kuin ihmiskaiho muutamissa ihmisissä syntyy petetystä hyväntahtoisuudesta, niin on luonteita -- ja Kenelm Chillingly'n oli kenties niitä -- joissa välinpitämättömyys syntyy siitä, että heidän intoansa on pilkattu.

Mutta hän oli toivonut itsellensä iloa siitä että saisi uudistaa tuttavuuttansa vanhan opettajansa, Mr Welby'n kanssa -- iloa virkistää omaa taipumustansa metafysikaan ja kasuistikaan ja arvosteluun. Mutta tämä erinomainen realismon opettaja oli kokonansa vetäytynyt pois filosofiiasta, ja nautti nyt mukavaa elämää yleisen viran palveluksessa. Eräs ministeri, jonka hyväksi Mr Welby oli kirjoittanut erittäin hyviä kirjoituksia johtavaan aikakauslehteen, silloin kuin ministeri oli vastapuolueessa, oli, valtaan päästyänsä, lahjoittanut realistille yhden niitä hyviä asioita, jotka vielä ovat ministerin käytettävissä -- viran, jolla oli 1,200 punnan vuotuinen arvo. Mr Welby oli siis aamupäivät virkatoimissansa, mutta iltansa hän vietti seura-elämän huvissa.

"Inveni portum," sanoi hän Kenelm'ille; "minä en nyt heittäy kuohuvaan veteen. Mutta tulkaa minun luokseni päivällisille huomenna, kahden kesken. Minun vaimoni on S:t Leonard'issa viimeksi syntyneen kanssa meri-ilmaa nauttimassa."

Kenelm suostui siihen.

Päivällinen olisi tyydyttänyt Brillat-Savarini'n -- se oli moitteeton; ja clareti oli sitä nektaria, jota sanotaan vuoden 1848:n Lafitte'ksi.

"Minä en milloinkaan tarjoo tätä viiniä," sanoi Welby, "paitsi yhdelle ystävälle kerrallansa."

Kenelm koetti saada isäntäänsä puhumaan muutamista uusista teoksista, joista puhuttiin yleisesti ja jotka olivat kirjoitetut arvostelun realististen lakien mukaan. "Kuta enemmän realistisia nämä kirjat ovat olevinansa, sitä vähemmän realisia ne ovat," sanoi Kenelm. "Minä olisin melkein valmis uskomaan että koko se koulu, jota te niin järestöllisesti olette koettanut rakentaa, on erehdys, ja että realismi taiteessa on mahdottomuus."

"Minä myönnän teidän olevan oikeassa. Minä innossani perustin tämän koulun syystä että olin joutunut riitaan ideaalisen koulun puolustajien kanssa, ja johon innossansa ryhtyy, se on tavallisesti erehdys, varsinkin jos on suutuksissaan. Minä en ollut innossani enkä ollut suutuksissa, kun kirjoitin ne kirjoitukset, joista minun on kiittäminen virkani saamista."

Mr Welby tässä mukavasti ojensi jäseniänsä, ja nostaen lasia huulillensa, hekumallisesti huokui sisäänsä sen bouquet'ia.

"Te saatatte minua alakuloiseksi;" sanoi Kenelm. "On ikävä huomata että henkemme nuoruudessa on ollut opettajan vaikutuksen alainen, joka pilkkaa omia opetuksiansa."

Welby nosti olkapäitänsä. "Elämä on vaihteleva opin ja unohtamisen toimitus; mutta usein on viisaampaa unohtaa, kuin oppia. Koska olen herennyt olemasta arvostelija, niin en paljon välitä olinko väärässä tai oikeassa, kuin sitä osaa näytin. Minä luulen että olen oikeassa nyt virkamiehenä. Menköön maailma omaa tietänsä, kun se vaan antaa meidän elää sen päällä. Hyljätkää realismi taiteessa, jos mielitte, ja omistakaa realismi käytännössä. Ensi kerta elämässäni minulla nyt on mukava: kun henkeni on kuluttanut matkakenkänsä, nauttii se nyt käymisestä tohvelissa. Kuka voi kieltää mukavuuden realismia."

"Onko ihmisellä oikeus," sanoi Kenelm itsekseen, kun hän astui vaunuihinsa, "käyttää harvinaista sukkeluutta -- yhtä harvinaisen opin hedelmää -- säikähdyttääksensä nuorta sukupolvea niistä turvallisista vanhoista teistä, jotka nuoriso, yksinänsä jätettynä, valitsisi, ohjataksensa heitä uusille teille avaroilla hiekka-tasangoilla, ja sitten, kun he ovat uupuneet ja saaneet haavoja jalkoihinsa, sanoaksensa heille ett'ei hän rahtuakaan välitä siitä, ovatko he kuluttaneet kenkänsä oikeilla vai väärillä teillä, ainoastaan senvuoksi että hän itse on saavuttanut filosofiian parhaimman hyvän kepeäin tohvelien mukavuudessa?"

Ennenkuin hän voi vastata siihen kysymykseen, jonka hän näin itsellensä teki, pysähtyi hänen vaununsa sen ministerin oven eteen, jonka Welby oli auttanut valtaan.

Tänä iltana oli paljon ihmisiä ylhäisten maailmasta suuren miehen talossa. Sattui olemaan arveluttava hetki ministerille. Hänen kabinettinsa kohtalo riippui erään lakiehdoituksen päätöksestä, joka ehdoitus seuraavalla viikolla otettaisiin keskusteltavaksi alihuoneessa. Etevä mies seisoi huoneidensa ovessa vieraita vastaanottamassa, ja vieraiden joukossa olivat viholliset ehdoituksen tekijät sekä vastustus-puolueen johtajat. Hänen hymynsä ei ollut vähemmän suloinen heille, kuin hänen parhaimmille ystävilleen ja uskollisimmille auttajilleen.

"Tämä kai nyt on realismia," sanoi Kenelm itsekseen; "mutta totuutta se ei ole, eikä se ole mukavuutta." Hän nojasi seinää vasten lähellä ovea ja katseli tarkasti ja vakaan-näköisenä mainion isäntänsä kasvoja. Hän huomasi tuon kohteliaan hymyn ja säädyllisen käytöksen ohessa huolen merkkejä. Katse oli hajamielinen, posket vajonneet ja otsa rypyssä. Kenelm loi katseensa pois ja silmäeli elämän yleisillä maanteillä kulkevain kuhnurien vilkkaita kasvoja. Heidän katseensa eivät olleet hajamieliset, heidän otsansa ei rypyssä; heidän ajatuksensa näyttivät olevan vallan mielityössään vaihtaessansa jonkin joutavia kohteliaisuuksia. Moni heistä oli mieltynyt lähenevään taisteluun, mutta se oli suureksi osaksi vaan sellaista mieltymystä, kuin pienten rahasummain veikan-panijoilla voi olla Derby-päivällä -- juuri kyllin tehdäksensä kilpa-ajoa hauskaksi; mutta ei kyllin tehdäksensä voittoa suureksi iloksi, tai tappiota suureksi huoleksi.

"Meidän isäntämme on kipeän näköinen," sanoi Mivers kääntyen Kenelm'iin. "Minä huomaan hänessä luuvalon merkkejä. Tunnettehan minun aforismini: 'ei mikään ole luuvalolle niin vaarallista kuin kunnianhimo,' etenkin parlamentillinen kunnianhimo."

"Te ette ole niitä ystäviä, jotka tahtovat pakoittaa minulle tätä taudin lähdettä; suvaitkaa minun kiittää teitä siitä."

"Teidän kiitoksenne eivät ole paikallansa. Minä vakaasti kehoitan teitä rupeamaan valtiollisiin toimiin."

"Luuvalosta huolimatta?"

"Luuvalosta huolimatta. Jos te voisitte katsella maailmaa niin kuin minä, silloin neuvoni voisi olla toisellainen. Mutta teidän sielunne on täynnä epäilyksiä ja haaveita ja kummallisuuksia, ja teillä ei ole muu edessä kuin haihduttaa ne toimeellisessa elämässä."

"Te olette osaksi tehnyt minua siksi kuin nyt olen -- heittiöksi; teidän on jossakin määrin vastaaminen minun epäilyksistäni, haaveistani ja kummallisuuksistani. Teidän neuvostanne minä tulin Mr Welby'n kouluun sillä ijällä, jolloin vesan taivutus muodostaa puun muodon."

"Ja minä ylpeilen itse siitä neuvosta. Minä mainitsen syyt, miksi sen annoin: nuorelle miehelle on verraton etu alkaa elämän juoksunsa täydellisesti tuntien niitä uusia aatteita, jotka tulevat vähemmässä tai suuremmassa määrässä vaikuttamaan hänen sukupolveensa. Welby oli näiden aatteiden taitavin edustaja. Se on ihmeellinen onni, kun uusien aatteiden levittäjä on jotain enempää kuin kirjan-oppinut filosoofi -- kun hän on täydellinen 'maailman mies,' on mitä me painolla sanomme 'käytöllinen.' Niin, te olette kiitollisuuden velassa minulle siitä että hankin teille sellaisen opetuksen, ja pelastin teidät imelyydestä ja hellätuntoisuudesta, Wordsworth'in runoudesta ja John serkun jänterekristillisyydestä."

"Se, josta minun pelastitte, olisi kenties tehnyt minulle enemmän hyvää, kuin kaikki mitä te minulle hankitte. Minä luulen, että kuin kasvatuksen onnistuu panna vanha pää nuorille hartioille, niin sommitelma ei ole terve -- se estää verenkulkua ja heikontaa suonen tykytyksen. Minun ei kuitenkaan tule olla kiittämätön; teidän tarkoituksenne oli hyvä. Niin, minä oletan että Welby on käytöllinen; hän ei usko mitään ja hän on saanut hyvän viran. Mutta isäntämmekin, luullakseni, on käytöllinen; hänen virkansa on paljoa korkeampi kuin Welby'n ja kuitenkaan hän ei kokonaan ole ilman uskoa, vai kuinka?"

"Hän oli syntynyt ennen kuin uudet aatteet pääsivät käytölliseen voimaan; mutta siinä määrässä kun ne ovat sitä saavuttaneet, on hänen uskonsa ehdottomasti vähentynyt. Minä en luulisi hänen nyt uskovan paljon, paitsi näitä kahta väitettä: ensiksi, että, jos hän uusia aatteita hyväksyy, saapi hän valtaa ja saa sen pitää, ja jos hän ei niitä hyväksy, ei mikään valta kysymykseen tule; ja toiseksi, että jos uudet aatteet tulevat vallitsemaan, on hän paras mies varmuudella niitä johtamaan -- tämä on ministerille kylläksi uskoa. Ei minkään viisaan ministerin tule enempää uskoa."

"Eikö hän usko että se laki-ehdoitus, jota hän tulevalla viikolla tulee vastustamaan, on huono?"

"Tietysti se on huono seurauksiin katsoen, sillä jos se pääsisi voimaan, se kukistaisi hänen; minä olen varma siitä, että se itsessänsä on hänen mielestänsä hyvä, sillä hän itse ehdoittelisi sitä, jos hän vastustuspuolueesen kuuluisi."

"Minä huomaan että Pope'n määritelmä on oikea: 'Puolue on monien hulluus harvoin hyödyksi'."

"Ei, se ei ole totta. On väärin käyttää sanaa hulluus monille; monet ovat kyllä viisaat -- he tuntevat omia tarkoituksiaan ja he käyttävät harvain taitoa tarkoituksiensa saavuttamiseen. Jokaisessa puolueessa monet pitävät silmällä harvoja, jotka nimeksi heitä johtavat. Mies pääsee pääministeriksi sentähden että hän monien mielestä näyttää olevan sopivin mies heidän mieltänsä noudattamaan. Jos hän rohkenisi olla toista mieltä kuin he, niin he panevat hänen siveelliseen kaakkipuuhun ja viskaavat hänen päällensä likaisimmat kivensä ja enin-mädänneet munansa."

"Väite olisi silloin käännettävä, ja puolue olisi siinä tapauksessa paremmin harvain hulluus monien eduksi."

"Näistä kahdesta väitteestä on jälkimmäinen oikeampi."

"Suvaitkaa minun pitää järkeni ja kieltäytyä olemasta yksi noita harvoja."

Kenelm läksi serkkunsa luota ja meni erääsen huoneesen, jossa oli vähemmän väkeä, jossa hän näki Cecilia Travers'in istuvan nurkassa Lady Glenalvon'in kanssa. Hän meni heidän luoksensa, ja lausuttuansa muutamia jokapäiväisiä lauseparsia, Lady Glenalvon lähti pois puhumaan ulkomaisen lähettilään kanssa, ja Kenelm istui sille tuolille, josta hän oli noussut.

Kenelm'istä oli oikein hauskaa katsella Cecilian kirkasta ja puhdasta otsaa; ja suloista kuulla tätä lempeää ääntä, jolla ei ollut mitään teeskenneltyjä väreitä, ja joka ei lausunut mitään joutavia sukkeluuksia.

"Eikö teistä ole kummallista," sanoi Kenelm, "että me englantilaiset niin tuiki pilaamme tapojamme, että teemme sitäkin, jota huviksi nimitämme, niin vähän miellyttäväksi kuin suinkin? Me olemme nyt Kesäkuun alussa, jolloin kesä on kauneimmassa kukoistuksessaan, jolloin joka päivä maalla on silmälle ja korvalle ilo, ja me sanomme: 'lämpimäin huoneiden säsongi on alkamaisillaan.' Me yksin sivistyneistä kansoista vietämme kesämme pääkaupungissa, ja oleskelemme maalla silloin, kuin puut ovat lehdittömiä ja vedet jäässä."

"Tämä on tosin väärin; mutta minä rakastan maata kaikkina vuoden-aikoina, talvellakin."

"Kun koti maalla on täynnä London'in väkeä?"

"Ei; se on päin vastoin haitta. Minä en milloinkaan kaipaa seuraa maalla."

"Se on totta; minun olisi pitänyt muistaa ett'ette ole muiden nuorien ladyjen kaltainen yleensä ja että teillä on seuraa kirjoista. Ne ovat aina hauskemmat maalla, kuin kaupungissa; tai oikeammin, me kuuntelemme niitä vähemmän hajamielisellä tarkkuudella. Ah! enkö näe George Belvoir'in vaaleita viiksiä tuolla? Kuka on se lady, jota hän taluttaa?"

"Ettekö tiedä sitä? -- Lady Emily Belvoir, hänen vaimonsa."

"Niin, onhan minulle kerrottu että hän on naimisissa. Lady on kaunis. Hän kyllä tulee kunnialla perhe-timantteja käyttämään. Lukeeko hän Sinistä Kirjaa?"

"Minä kysyn häneltä, jos tahdotte."

"Ei, se tuskin maksaa vaivaa. Matkoillani ulkomailla lu'in minä ainoastaan harvoja englantilaisia sanomalehtiä. Mutta minä kuulin kuitenkin että George oli voittanut vaalissa. Joko hän on puhunut parlamentissa?"

"Jo; hän vastasi adressiin tässä istunnossa, ja sai paljon kiitosta puheensa erinomaisesta laadusta ja hyvästä aistista. Hän puhui taas moniaita viikkoja senjälkeen, mutta minä pelkään ett'ei hänellä sillä kertaa ollut yhtään hyvää menestystä."

"Yskimälläkö mykitettiin?"

"Jotain sinnepäin."

"Se tekee hänelle hyvää; hän tulee täyttämään minun ennustustani hänen menestykseensä katsoen."

"Joko olette lopettanut puheenne George raukasta tällä kertaa? Jos niin on, sallikaa minun kysyä, oletteko unohtanut Will Somers'in ja Jessie Wiles'in?"

"Unohtanut heitä! en."

"Mutta ettehän te ole kysynyt heistä mitään."

"Minä pidin sen varmana asiana että he olivat niin onnellisia kuin voi toivoa. Minä pyydän teitä vakuuttamaan minua että niin on laita."

"Minä toivon että he nyt ovat onnelliset; mutta heillä on ollut huolta ja he ovat muuttaneet Graveleigh'ista."

"Huolta! muuttaneet Graveleigh'ista! Te te'ette minun levottomaksi. Selittäkää asia."

"He eivät olleet naimisissa olleet kolmeakaan kuukautta ja järjestäneet sitä kotia, josta heidän on teitä kiittäminen, kun Will-raukka sai luuvalo-kuumeen. Hän oli monta viikkoa vuoteen omana; ja kun hän vihdoin pääsi liikkumaan, oli hän niin heikko, ett'ei hän vielä voinut mitään työtä tehdä. Hänen sairaana ollessansa Jessie'llä ei ollut halua eikä aikaa puotia hoitaa. Tietysti minä -- se on, isäni antoi heille tarpeellista apua; mutta --"

"Minä käsitän; he joutuivat vihdoin yleisen armeliaisuuden esineiksi. Mikä hylkiö olenkaan, joka kokonaan unohdin velvollisuuksiani sitä pariskuntaa kohtaan, jonka saatoin yhteen. Olkaa hyvä, jatkakaa."

"Tiedättehän että isälleni ehdoiteltiin, vähää ennenkuin te meiltä lähditte, vaihtaa maansa Graveleigh'issa muutamiin maatilkkoihin, jotka olivat hänelle edullisemmat."

"Nyt muistan. Hän suostui tähän ehdoitukseen."

"Niin; kapteeni Stavers, Graveleigh'in uusi omistaja, näyttää olevan hyvin huono mies, ja vaikka hän ei voinut ajaa Somers'eja pois niin kauan kuin he veronsa maksoivat -- jonka suorittamisesta me pidimme huolta -- niin hän kuitenkin ilkeästä häijyydestä toimitti kilpailevan puodin erääsen toiseen tupaan kylässä, ja nuorille ihmisraukoille kävi vallan mahdottomaksi saada elatustansa Graveleigh'issa."