Part 25

"Olkaa varoillanne, nuori serkkuni," huudahti Mivers levottomalla äänellä; "älkää astuko esiin nerokkaana miehenä. Nero on huonoin ominaisuus, minkä julkinen mies meidän päivinä voi omistaa -- ei kukaan siitä välitä ja kaikki kadehtivat sitä."

"Suokaa anteeksi, te erehdytte; minun muistutukseni oli vallan yleinen, sen tarkoitus oli olla vastaus teidän väitteesenne. Minä tällä erällä mieluisemmin olen samalla puolella kuin nuo monet, senvuoksi että se on voittava puoli. Jos me tarvitsemme nerokkaan miehen ylläpitämään voittavaa puolta, niin on varma että hän saadaan esille, sillä hän voi seuralaisissaan saada tahtonsa aikaan. Ne harvat tuovat hänen meille, sillä harvat vihaavat aina yksinäistä nerokasta miestä. Ne ovat epäluuloisia -- ne ovat kateellisia -- eikä monet. Te olette sallinut kokemuksenne arvostelijana johonkin määrin himmentää teidän tavallisesti selvää arvostelukykyänne. Arvostelijat ovat ne _harvat_. Heillä on äärettömän paljon enemmän sivistystä, kuin monilla. Mutta kun todellisesti nerokas mies astuu esiin, niin arvostelijat harvoin tuomitsevat häntä niin rehellisesti kuin nuo monet. Jos hän ei kuulu heidän oligarkiseen seuraansa, niin he joko pilkkaavat tai alentavat häntä, tahi eivät ole häntä tuntevinaan; vaikka aika vihdoin on tuleva, jolloin arvostelijat häntä tunnustavat, kun hän on voittanut puolellensa ne monet. Mutta eroitus toiminnan miehen ja kirjailijan välillä on siinä, että kirjailijalle harvoin myönnetään arvoa ennenkuin hän on kuollut, jota vastoin toiminnan miehelle on välttämätöntä väkisin vaatia itselleen arvoa jo eläissänsä. Mutta nyt on kyllin puhuttu näistä asioista; te kutsuitte minua tapaamaan Kenelm'iä -- eikö hän tule?"

"Kyllä, mutta minä en kutsunut häntä tulemaan ennenkuin kymmenen aikana. Minä kutsuin teitä puoli kymmenen sentähden että tahdoin kuulla miten oli Danvers'in ja Saxboro'n laita, ja myöskin edeltä valmistaakseni teitä hiukan, ennenkuin esittelen teitä serkullenne. Minun täytyy nyt lyhyesti esitellä asia, sillä kello on ainoastaan viittä minuuttia vailla kymmenen, ja hän on luultavasti tarkka mies. Kenelm on kaikin puolin teidän vastakohtanne. Minä en tiedä onko hän taitavampi, tahi vähemmän taitava -- teitä ei voi millään tavalla verrata keskenänne; mutta hän on kokonansa kunnianhimoa vailla, ja voisi kenties olla teille avuksi. Hän voi tehdä mitä hän tahtoo Sir Peter'in kanssa; ja kun muistaa kuinka teidän isänne -- kunnollinen, mutta vähän raaka mies -- vaivasi ja vaivasi Sir Peter'iä, sentähden että Kenelm tuli teidän ja tilan välille, niin on luultavaa että Sir Peter pitää vihaa teille, vaikka Kenelm väittää ett'ei hän voi sitä tehdä; ja olisi hyvä jos voisitte poistaa tätä vihaa isässä pääsemällä pojan suosioon."

"Minä olisin hyvin mielissäni, jos voisin tätä vihaa poistaa. Mutta mikä on Kenelm'in arka kohta -- kilpa-ajo? metsästyskenttä? vaimot? runous? Miestä voipi voittaa ainoastaan koskemalla hänen arkaan kohtaansa."

"Hiljaa! Minä näen hänen ikkunasta. Kenelm'in arka kohta oli, kun tunsin hänen muutamia vuosia sitten, ja luulenpa että se vieläkin on --"

"Noh, kiiruhtakaa! Minä kuulen hänen soittavan teidän ovi-kelloanne."

"Kiihkoinen toivo löytää ideaalista totuutta reaalisessa elämässä."

"Ah!" sanoi Gordon, "hän on, niinkuin luulin -- vaan uneksija."

VIIDES LUKU.

Kenelm astui huoneesen. Nuoret serkut esiteltiin toinen toisillensa, puristivat kättä, astuivat pari askelta taaksepäin ja katselivat toisiansa. Tuskin on mahdollista ajatella suurempaa vastakohtaa ulkonäköön katsoen, kun mikä oli molempain nousevaa sukupolvea edustavain Chillingly'jen välillä. Molemmat huomasivat äänettöminä tämän vastakohdan. Molemmat tunsivat että tämä vastakohta käsitti vastustusta, ja että, jos he kohtaisivat toisiansa taistelutantereella, se tapahtuisi niinkuin kilpailevina vastustajina; mutta kuitenkin he tavallansa kunnioittivat toisiansa, ja kumpikin aavisti että toisella oli kyky, jota he eivät voineet oikein arvostella, mutta jota vastaan heidän oman kykynsä tulisi vaikeaksi taistella. Niin varmaan hyvin kasvatettu jahtikoira ja typerä talonkoira katselevat toisiansa; katsoja tuskin voi olla kahdella päällä kumpi niistä on jalompi eläin, mutta hän voisi evätä kumman hän panisi vetoon, jos ne kaksi rupeaisivat kaksintaisteluun hengen uhalla. Hyvin kasvatettu jahtikoira ja typerä kotikoira haistelivat nyt toisiansa kohteliaassa tervehdyksessä. Gordon oli ensimmäinen, joka keskeytti vaiti-olon.

"Minä olen kauan toivonut tehdä persoonallista tuttavuutta teidän kanssanne," sanoi hän ja hänen äänensä ja käytöksensä osoitti sitä hellätuntoista kunnioitusta, jota hyvin kasvatettu nuori mies perheen nuorempaa haaraa on velvollinen osoittamaan perheen tulevaa esimiestä kohtaan. "Minä en voi käsittää kuinka minä en nähnyt teitä eilen illalla Lady Beaumanoir'in tykönä, jossa Mivers kertoo teitä tavanneensa; mutta minä menin aikaisin pois."

Mivers vei heitä aamiaishuoneesen, ja kun he istuivat, puhui isäntä etupäässä kertoen vilkkaasti päivän etevimmistä puheen-aineista -- viimeisestä skandaalista, viimeksi ulostulleesta uudesta kirjasta, sotajoukon parantamisesta, kilpa-ajon parantamisesta, Espanjan arveluttavasta tilasta ja italialaisen laulajan debutista. Hän oli vallan kuin ruumiillistunut sanomalehti, sisältäen Ohjaavaisen kirjoituksen, Oikeuden jutut, Ulkomaisen osaston, Hovi-uutiset, Syntyneihin, Kuolleihin ja Vihittyihin saakka. Gordon väliin keskeytti tätä ajatuksen tulvaa lyhyillä, terävillä muistutuksilla, jotka ilmaisivat hänen omia tietojansa puheena olevissa asioissa ja tottumusta katsella ihmisten toimia ja rientoja ylhäiseltä, hänelle omituiselta kannalta, ja sellaisten sinisten silmälasien läpi, jotka luovat talvimaisen näön kesäiselle maisemalle. Kenelm puhui vähän, mutta hän kuunteli tarkasti.

Puhe kääntyi tästä helposta, häilyvästä tavasta valtiollisiin asioihin, -- puhuttiin valtiollisesta johtajasta, joka oli etevin arvoon ja asemaan katsoen siinä puolueessa, jota Mivers sanoi seisovansa lähellä -- hän ei mihinkään puolueesen kuulunut, sillä hän kuului vaan itseensä. Mivers puhui tästä johtajasta suurimmalla epäilyksellä ja halveksivalla tavalla. Gordon piti yhtä hänen kanssansa, vaikka hän lisäsi: "Mutta hän vallitsee asemaa ja tietysti täytyy tätä nykyä kaikin puolin häntä auttaa."

"Niin, nykyisellä hetkellä ei ole muu edessä," sanoi Mivers. "Mutta istunnon loppupuolella saatte nähdä muutamia eteviä kirjoituksia 'The Londoner'issa,' jotka tulevat suuressa määrässä häntä vahingoittamaan, senkautta että ne väärällä paikalla häntä kiittävät ja lisäävät levottomuuden etevissä seuralaisissa -- levottomuuden, joka nyt kytee heissä, vaikka sitä tukehdutetaan."

Tässä Kenelm nöyrällä äänellä kysyi: "Miksi Gordon luuli että ministeriä, joka hänestä oli epäluotettava ja vaarallinen, oli nykyisellä hetkellä autettava kaikin puolin."

"Siksi että se jäsen, joka on valittu häntä auttamaan, nykyisellä hetkellä kadottaisi paikkansa, joll'ei hän sitä tekisi: ei hätä lakia lue."

_Kenelm_: "Siinä tapauksessa minusta olisi parempi luopua paikastansa."

_Mivers_: "Hyvin sanottu, Kenelm. Mutta vertaukset sikseen, Gordon on oikeassa: nuoren valtiomiehen täytyy puoluettansa seurata; vanha sanomalehden kirjoittaja, niinkuin minä olen, on enemmän itsenäinen. Niin kauan kuin hän soimaa kaikkia, on hänellä oleva paljon lukijoita."

Kenelm ei vastannut mitään ja Gordon alkoi puhua toimista. Hän puhui muutamista parlamenttiin esiintuoduista laki-ehdoituksista erinomaisella taidolla, joka ilmoitti suurta asiantietoa, suurta arvostelevaa terävyyttä, sillä hän esiintoi ehdoitusten vajavaisuuksia ja näytti niiden seurauksien vaaraa.

Kenelm suuresti ihmetteli tämän kylmän, selkeän järjen voimaa ja myönsi itselleen että alihuone oli sopiva paikka sen kehittämiseen.

"Mutta," sanoi Mivers, "eikö teidän olisi pakko puolustaa näitä laki-ehdoituksia, jos olisitte Saxboro'n edusmies parlamentissa."

"Ennenkuin tähän kysymykseenne vastaan, vastatkaa te minulle tähän. Koska laki-ehdoitukset ovat vaarallisia, eikö ole välttämätöntä että ne saadaan voimaan? Eikö yleisö ole niin päättänyt?"

"Sitä ei ole epäilemistä."

"Siis Saxboro'n edusmies ei voi olla kyllin voimallinen yleisöä vastustamaan."

"Aikakauden edistyminen!" sanoi Kenelm miettiväisesti. "Luuletteko että tänkaltaisia herrasmiehiä kauan tulee löytymään Englannissa?"

"Mitä tarkoitatte herrasmiehillä? suku-ylimyksiä? -- aatelismiehiäkö?"

"Niin, minä oletan ett'ei mitkään la'it voi henkilöltä riistää hänen esi-isiänsä, ja aatelismiesten luokkaa ei voi hävittää. Mutta paljas aatelismiesten luokka -- ilman velvollisuuksia, edesvastauksia tai käsitystä siitä, mitä korkeasukuisen tulee tehdä isänmaahan tai persoonalliseen kunniaan katsoen, ei kansaa hyödytä. Se on onnettomuus, jota demokraatisen uskontunnustuksen valtiomiesten tulisi myöntää, että vapaasukuisten luokkaa ei voi hävittää -- sen täytyy jäädä olemaan niinkuin se jäi olemaan Roomaan ja on olemassa Franskassa, vaikka sitä kaikin tavoin koetettiin hävittää, vaarallisimpana kansalaisten luokkana, kun siltä riistetään ne ominaisuudet, jotka tekivät sitä enin palvelukseen kykeneväksi. Minä en puhu tästä luokasta; minä puhun siitä Englannille omituisesta kansanluokasta, joka epäilemättä on alkuansa muodostanut itsensä sen ideaalisen kunnian ja totuuden määrän mukaan, jonka aatelismiesten tai vapaasukuisten luultiin säilyttävän, mutta joka ei enää tarvitse sukupuuta ja määrättyä acrea maata antaaksensa jäsenillensä nimityksen herrasmies; ja kun minä kuulen 'herrasmiehen' sanovan että hänellä ei ole muu edessä kuin ajatella yhtä ja sanoa toista, olkoon se kuinka vaarallista tahansa hänen maallensa, niin minusta tuntuu kuin herrasluokka aikakauden edistyksessä olisi vähällä tulla voitetuksi joltakulta hienommalta lajilta."

Tämän sanottua Kenelm nousi ja olisi lähtenyt pois, jos ei Gordon olisi tarttunut hänen käteensä ja pidättänyt häntä.

"Rakas serkkuni, jos saan kutsua teitä niin," sanoi hän, "minä olen niitä, jotka, syystä että herkkätunteisuus ja jaaritus on heille vastenmielinen, usein saattavat sellaisia henkilöitä, jotka eivät heitä likemmin tunne, ajattelemaan pahempaa heidän periaatteistansa, kuin he ansaitsevat. Voipi olla aivan totta että mies, joka on puolueellensa uskollinen, ei hyväksy niitä toimia, joita hän katsoo itsensä velvoitetuksi edistämään, ja että hän ystäville ja sukulaisille suoraan sanoo sen; tämä mies ei kuitenkaan ole rehellisyyttä ja kunniaa vailla; ja minä toivon että, kun opitte tuntemaan minua paremmin, te ette tule luulemaan että minä pahennun siitä herrasmiesluokasta, johon me molemmat kuulumme."

"Suokaa anteeksi, jos minä teistä olen epäkohtelias," vastasi Kenelm; "lukekaa se minun tietämättömyyteni syyksi julkisen elämän vaatimuksiin katsoen. Minusta valtiomiehen ei tulisi edistää hyvänä asiana sitä, jota hän katsoo huonoksi. Mutta minä olen luultavasti erehtynyt."

"Aivan oikein," sanoi Mivers, "ja siitä syystä että ennen valtio-asioissa voitiin suoraan valita hyvän ja pahan välillä. Sitä voi harvoin tehdä nyt. Korkeasti sivistyneiden miesten, joiden täytyy joko hyväksyä tai hyljätä teko, on punnitseminen paha pahaa vastaan -- hyväksymisen pahaa tai hylkäämisen pahaa; ja jos he edellisen valitsevat, niin he tekevät sitä sentähden, että se on vähempi paha niistä."

"Teidän määritelmänne on erittäin hyvä," sanoi Gordon, "ja minä perustan siihen anteeksipyyntöäni siitä, jota serkkuni katsoo valheellisuudeksi."

"Minä oletan että tämä on todellinen elämä," sanoi Kenelm surullisesti hymyillen.

"Tietysti se on," sanoi Mivers.

"Joka päivä minkä elän," huokasi Kenelm, "vahvistaa yhä enemmän minun vakuutustani siitä, että todellinen elämä on haaveellinen valhe. Kuinka mielettömästi on filosoofeilta väittää ett'ei kummituksia ole: mimmoisia kummituksia me mahdammekaan olla henkien mielestä."

"Viisaitten henget Istuvat pilvissä pilkaten meitä."

KUUDES LUKU.

Chillingly Gordon ei laiminlyönyt vahvistaa tuttavuuttansa Kenelm'in kanssa. Hän kävi usein hänen luonansa aamusilla, kävi väliin iltapuolilla ratsastamassa hänen kanssansa, saattoi häntä tutuksi omien tuttaviensa kanssa, jotka parhaasta päästä olivat innokkaita parlamentin jäseniä, eteenpäin pyrkiviä asianajajia tai valtiollisia sanomalehden kirjoittajia, mutta suuri joukko oli vaan loistavia laiskureita -- klubi-miehiä, sportti-miehiä, ylhäisiä ja varakkaita muodin-mukaisia miehiä. Hän teki tätä tahalla, sillä nämä miehet puhuivat hänestä hyvää -- puhuivat hyvää ei ainoastaan hänen taidollisuuksistansa, vaan hänen kunniallisesta luonteestansakin. Hänen tavallinen lempinimensä oli "Rehellinen Gordon." Kenelm luuli ensin että tämä oli pilkallinen haukkumanimi; mutta sitä ei se ensinkään ollut. Hän oli saanut sen siitä että hän niin suoraan ja rohkeasti lausui mielipiteitä, jotka ovat sitä suoraa laatua, joka jokapäiväisessä puheessa sanotaan "humbug'in puutteeksi." Mies ei suinkaan ollut tekopyhä; hän ei ollut uskovinansa mitä hän ei uskonut. Hän uskoi hyvin vähän muuta kuin edellisen puolen sananparresta: "Jokainen ihminen omasta puolestaan, -- ja Jumala meidän kaikkein puolesta."

Mutta vaikka Chillingly Gordon oli teoreetisesti uskoton sellaisiin asioihin katsoen, jotka ovat siveiden yleinen uskontunnustus, niin hänen elämässänsä ei kuitenkaan ollut mitään, joka ilmoitti taipumusta paheihin: hän oli erittäin tarkka kaikissa toimissaan, ja aroissa kunnian-asioissa hänen ikäisensä miehet mieluisimmin valitsivat hänen asian ratkaisijaksi. Vaikka hän oli niin suorasti kunnianhimoinen, niin ei kukaan voinut syyttää häntä koettavan kiivetä ylös suojelijain hartijoille. Hänen luonteessansa ei ollut mitään orjamaista, ja vaikka hän oli valmis lahjomaan vaalimiehiä, jos tarvittiin, ei kuitenkaan mikään rahasumma olisi voinut häntä ostaa. Hänen ainoa pää-himonsa oli vallanhimo. Hän nauroi pilkallisesti isänmaanrakkaudelle, niinkuin vanhanaikaiselle valeluulolle, filantropiialle, niinkuin herkkätuntoiselle korvapuheelle. Hän ei tahtonut palvella maatansa, vaan hallita sitä. Hän ei tahtonut koroittaa maatansa, vaan itseänsä. Hänellä ei sen vuoksi ollut omantunnon epäilyksiä, ja hän oli ilman periaatteita, niinkuin vallanhimoiset usein ovat; mutta jos hän saisi valtaa, niin hän kuitenkin luultavasti käyttäisi sitä hyvin, siitä päättäen, kuinka hän arvosteli rehellisyyttä ja voimaa. Minkä vaikutuksen hän teki Kenelm'iin, voi nähdä seuraavasta kirjeestä:

Sir Peter Chillingly, Bart:ille, j.n.e.

"Rakas isäni! Teitä ja minun rakasta äitiäni varmaankin ilahduttaa kuulla että London yhä edelleen on hyvin kohtelias minulle: että 'arida nutrix leonum' lukee minua siihen miellyttävään jalopeurain luokkaan, joita muodin-mukaiset ladyt laskevat polvirakkiensa seuraan. Nyt on kuusi vuotta siitä kuin minun sallittiin katsella näitä harvinaisuuksia Mr Webby'n turvapaikan aukosta. Minusta tuntuu, vaikka kenties erehdyn, kuin seura-elämän henki olisi nähtävästi muuttunut tällä lyhyellä ajalla. Onko tämä muutos parempaan-päin, se on asia, jonka heitän niiden ratkaistavaksi, jotka kuuluvat edistyspuolueesen.

"Minä en usko että läheskään niin moni nuori lady kuusi vuotta takaperin maalasi silmäripsensä ja värjäsi hiuksensa; muutamat heistä ehkä jälittelivät koulupoikain keksimää siansaksaa, jota pienet novellin kirjoittajat levittelivät; he käyttivät sellaisia lausetapoja kuin 'kauhean hauskaa,' 'julman kaunista,' j.n.e. Mutta nyt minä huomaan koko joukon, joka on muuttunut siansaksaksi, paitsi lausetapoja -- siansaksaa ajatuksissa, tunteissa, siansaksaa, jossa näkee hyvin vähän naisesta jälellä, eikä niin mitään ladysta.

"Sanomalehden kirjoittajat sanovat että tämä on meidän aikamme nuorten miesten syy; että nuoret miehet pitävät siitä, ja että nuo kauniit miesten-onkijattaret pukevat hyttysiänsä niihin väreihin, jotka parhaiten houkuttavat pyydettäviä käymään onkeen. Onko tämä puolustus tosi vai ei, sitä en ota päättääkseni. Mutta minusta on kummallista että minun ikäiseni miehet, jotka ovat olevinaan niin vireät, ovat enemmän uuvuksissa olevaa sukua, kuin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta vanhemmat miehet, joita he katsovat hitaiksi. Tapa ottaa ryyppy aamuisin on vallan uusi aate, joka aate nykyänsä on varsin tavallinen. Adonis pyytää 'ylösajajaa' ennenkuin hänellä vielä on kyllin voimia vastata Venus'en kirjeesen. Adonis'ella ei ole voimaa ottaa jaloa naukkua, mutta hänen heikko ruumiin-rakennuksensa vaatii kiihoittavaa ainetta, ja hän ryypiskelee alinomaa.

"Ne korkeasukuiset tai seura-elämän menestykseen katsoen kuuluisat miehet, jotka kuuluivat teidän aikaanne, rakas isäni, ovat vieläkin hienon käytöksensä ja puhetapansa kautta, joka on enemmän tai vähemmän kohtelias, eikä kirjallista sivistystä vailla, etevämmät kuin minun ikäiseni miehet samaa säätyä, jotka minusta näyttävät ylpeilevän siitä, ett'eivät ketään kunnioita eivätkä mitään osaa, ei edes kielioppia. Mutta meille vakuutetaan että maailma yhä paranee. _Tämä_ uusi aate on täydessä voimassa.

"Yhteiskunta kokonaisuudessaan on tullut erinomaisen itseluuloiseksi oman edistymisensä oivallisuuteen katsoen, ja niillä yksityisillä henkilöillä, jotka kokonaisuuden muodostavat, on sama ystävällinen ajatus itsestänsä. On tietysti monta poikkeusta siitä, mikä minusta näyttää olevan vallitsevana tuntomerkkinä nousevaan sukupolveen katsoen yhteiskunnassa. Näistä poikkeuksista minä mainitsen ainoastaan erinomaisimmat. Place aux dames, ensimmäisen, jonka mainitsen, on Cecilia Travers. Hän ja hänen isänsä ovat nyt kaupungissa, ja minä tapaan heidät usein. Minä en voi ajatella mitään sivistynyttä aikakautta maailmassa, jolle ei sellainen nainen, kuin Cecilia Travers, olisi koriste, sillä hän on olennainen naisen esikuva -- sitä on naisluonteen kauneimman puolen suhteen. Minä käytän mieluisemmin nimitystä, 'nainen,' kuin tyttö, sentähden että Cecilia Travers'ia ei voi lukea 'Aikakauden tyttöjen' joukkoon. Voisi sanoa häntä neitoseksi, neitsyeksi, immeksi, mutta häntä voisi yhtä vähän nimittää tytöksi, kuin hyvin kasvatettua franskalaista demoiselle'a voisi kutsua nimellä 'fille'. Hän on kyllin kaunis miellyttämään jokaisen miehen silmää, mutta hänen kauneutensa ei ole sitä laatua, joka huikasee kaikkia miehiä liian paljon voidaksensa lumota yhtä miestä; sillä minä -- joka, Jumalan kiitos, puhun vaan melkein tiedon mukaan -- luulen että rakkaus naiseen käsittää tunteen, että jotain omistetaan; tahdotaan erityisentää omistamaansa kokonaan omanansa, eikä sellaisena, jota koko maailmaa kutsutaan ihailemaan. Minä voin vallan hyvin käsittää kuinka rikas mies, jolla on niin sanottu huomattava paikka, jossa komeat huoneet ja uhkeat puistot ovat avoinna kaikille tarkastajoille, niin että hänellä ei ole yhtään erityistä piilopaikkaa koko linnassansa, rientää kauniisen majaan, jossa hän on vallan itsekseen, ja josta hän voi sanoa: '_Tämä_ on koti -- _tämä_ on kokonaan minun."

"Mutta on sellaisia kauneuden lajia, jotka ovat oikeita näkyleipiä -- joita yleisö luulee saavansa ihailla yhtä suurella oikeudella kuin omistaja itse; ja itse näkyleipä kävisi huonoksi ja pilaantuisi, jos yleisöä kiellettäisiin sitä katselemasta.

"Cecilia Travers'in kauneus ei ole mikään näyteleivän kauneus. Hänessä on jotain, joka herättää luottamusta. Jos Desdemona olisi ollut hänen kaltaisensa, niin Othello ei olisi ollut mustasukkainen. Mutta silloin Cecilia ei olisi pettänyt isäänsä -- eikä hän, minun luullakseni, olisi mustasta moorilaisesta sanonut toivovansa että Jumala olisi antanut hänelle sellaisen miehen. Hänen henkiset ominaisuutensa ovat yhtä pitäväiset hänen ulkonaisen olentonsa kanssa. Hänen taidollisuutensa eivät ole loistavat, mutta yhdistettyinä muodostavat ne miellyttävän kokonaisuuden. Mitä luontoon tulee, niin ei kukaan tiedä minkäluontoinen nainen on, ennenkuin suututtaa häntä. Mutta minä oletan että hänen luontonsa on, tavallisuuden mukaan, hyvä ja iloinen. Rakas isäni, joll'ette olisi niin älyllinen mies, voisitte tästä kiitoksesta, jota olen Cecilia Travers'ista lausunut, tulla siihen päätökseen että olen häneen rakastunut. Mutta epäilemättä te keksitte sen totuuden, että mies, joka rakastaa naista, ei punnitse hänen hyviä avujansa niin vakaalla kädellä kuin se, joka pitää tätä teräskynää. Minä en ole Cecilia Travers'iin rakastunut. Toivoisin olevani. Kun Lady Glenalvon, joka yhä on erinomaisen hyvä minulle, joka päivä sanoo: 'Cecilia Travers olisi erittäin sopiva vaimo teille', niin minulla ei ole sanaakaan vastattavana, mutta minun ei tee ensinkään mieli kysyä Cecilia Travers'ilta tahtoisiko hän tuhlata hyviä avujansa henkilön hyväksi, joka niin kylmästi niitä arvostelee.

"Minä kuulen että hän on antanut rukkaset sille miehelle, jonka kanssa hänen isänsä tahtoi häntä menemään naimisiin, ja että hylätty kosija lohdutti itsensä naimalla toisen. Epäilemättä toisia kosijoita, jotka ovat yhtä hyvät kuin hän, pian ilmauntuu.

"Oi, sinä rakkahin kaikista ystävistäni -- ainoa ystävä, jonka minä katson uskotuisekseni -- tulenko minä milloinkaan rakastamaan? ja jos en, miksi ei? Väliin minusta tuntuu kuin minulla sekä rakkauteen että kunnianhimoon katsoen olisi mahdoton ideaali, että minun aina täytyy olla välinpitämätön sellaisen rakkauden ja sellaisen kunnianhimon suhteen, jotka ovat minun saavutettavissani. Minulla on se luulo, että jos minä rakastuisin, niin rakastaisin yhtä palavasti kuin Romeo, ja tämä ajatus herättää minussa peloittavia aavistuksia; jos minä löytäisin esineen, joka herättäisi kunnianhimoani, niin minä yhtä hartaasti sitä tavoittaisin kuin -- kenenkä minä mainitsen? -- Caesar'in tai Cato'n? Mutta nyky-ajan ihmiset sanovat kunnianhimoa epäkäytölliseksi hullutukseksi, jos sitä harjoitetaan tappiolla olevalla puolella. Cato olisi pelastanut Rooman roistoväen ja diktaatorin vallasta; mutta Roomaa ei voitu pelastaa, ja Cato lankesi omaan miekkaansa. Jos meillä nyt olisi Cato, niin ruumiin-avaus-tutkinnon pöytäkirja ilmoittaisi sen olleen 'itsemurhan mielenhäiriön johdosta,' ja tätä selitystä olisi vahvistettu hänen mielettömän vastustuksensa kautta roistoväkeä ja diktaatoria kohtaan. Kun on puhe kunnianhimosta, niin tulen nyt toiseen poikkeukseen meidän päivien nuorisosta -- minä olen puhunut neidestä, nyt tahdon mainita jotain nuoresta herrasta. Ajatelkaa noin viidenkolmatta vuotiasta miestä, joka siveellisesti on noin viisikymmentä vuotta vanhempi kuin kuudenkymmenen vuotias terve mies -- ajatelkaa häntä varustettuna vanhuuden aivolla ja olevan nuoruuden kukoistuksessa -- sydämellä, joka on sulanut yhteen aivon kanssa ja antaa lämmintä verta jäykistyneille aatteille -- miestä, joka pilkkaa kaikkea mitä minä katson yleväksi, mutta ei tekisi mitään, jota hän katsoo huonoksi -- jolle pahe ja hyvät avut ovat yhtä vähä-arvoiset kuin ne olivat Goethe'n estetiikille -- joka ei milloinkaan panisi elämänkeinonsa alttiiksi varomattoman hyveen harjoittamisen kautta eikä milloinkaan häpäisisi mainettansa alentavan paheen kautta. Ajatelkaa tätä miestä, teräväjärkiseksi, ilman oman tunnon arveluja ja ilman pelkoa -- hyväpäiseksi, vaan neroa vailla olevaksi. Ajatelkaa tätä miestä, ja älkää hämmästykö, kun minä sanon teille, että hän on Chillingly.