Part 2

"Hänen äidillänsä on mustat silmät," virkkoi Miss Margaret; "hän on siinä suhteessa äitiinsä; häneltä puuttuu Chillinglyjen hienoa kauneutta, mutta hän ei ole ruma."

"Armas lapseni!" huokaili Sibyl; "ja kuinka kiltti hän on -- hän ei yhtään itke."

"Hän ei ole itkenyt eikä kitissyt siitä asti kuin hän syntyi," sanoi imettäjä; "Jumala siunatkoon pienokaista."

Hän otti lapsen papin sylistä ja järjesti hänen myssynsä koristukset, jotka olivat kurtistuneet.

"Saatte mennä nyt, imettäjä,^ sanoi Sir Peter.

"Minä olen samaa mieltä kuin Mr Shandy," sanoi Sir Peter ja asettui taas seisomaan laattialle, "siinä, näetten, että suurimpia edesvastauksia mitä isällä on, on sen nimen valitseminen, jota hänen lapsensa tulee koko elinaikansa kantaa. Ja varsinkin se on baronetien laita. Kun se peer'iä koskee, niin hänen ristimänimensä katoo hänen arvonimiensä joukkoon. Tavallinen mister ei tarvitse ristimänimeänsä käyttää, jos se on ruma tahi naurettava, hän voipi jättää sen kokonaan pois käyntikortistansa ja painattaa siihen vaan Mr Jones, Mr Ebenezer Jones'in sijaan; nimenkirjoituksessansa hän, paitsi siinä, missä laki vaatii Ebenezerin kokonaan kirjoitetuksi, saa käyttää vaan alkukirjaimen ja olla teidän nöyrä palvelijanne E. Jones, antaen teidän arvata merkitseekö E. Edwardia vai Ernestiä -- viattomia nimiä, jotka eivät ole minkään lahkolaisuuden määräämiä niinkuin Ebenezer on. Jos Edward tahi Ernest niminen mies sattuu nuoruudessaan hairahtumaan, niin hänen kunniansa ei siitä ijäksi päiviksi ole tahrattu; mutta jos huomataan Ebenezerin sellaisen rikoksen tehneen, niin hän pidetään ulkokullattuna -- se on yleisön mielestä samaa kuin että pyhimys osoittaa olevansa vaivainen syntinen. Mutta baroneti ei milloinkaan ristimänimestänsä pääse -- sitä ei sovi jättää pois, sitä ei voi supistaa alkukirjaimeen, se astuu suoraan päivän valkeuteen; kasta hänet Ebenezeriksi, niin hän on kokonaan Sir Ebenezer nimensä kaikkine vaarallisine seurauksineen, jos nuo kiusaukset joskus saavat hänestä voiton, joille baronetitkin ovat altisna. Mutta, ystäväni, ei yksistään se vaikutus, jonka nimen ääni tekee muihin, ole tarkoilleen tutkittava; miehen nimen vaikutus häneen itseensä on kenties vieläkin tärkeämpi. Muutamat nimet elähdyttävät ja rohkaisevat kantajiansa, toiset masentavat ja lannistavat heitä; minä olen surullinen esimerkki tästä otuudesta. Peter on, kuten tiedätte, monta sukupolvea ollut meidän sukumme esikoisen ristimänimenä. Tämän nimen alttarille minuakin on uhrattu. Ei ainoakaan Sir Peter Chillingly ole missään suhteessa saavuttanut mitään mainetta säätyläistensä rinnalla. Tämä nimi on hengenvoimiani masentanut niinkuin lyijypaino. Eteväin englantilaisten joukossa ei, luullakseni, löydy yhtään ikimuistettavaa Sir Peteriä, paitsi Sir Peter Teazle, ja hänkin on olemassa ainoastaan koomillisella näyttämöllä."

_Miss Sibyl_: "Sir Peter Lely?"

_Sir Peter Chillingly_: "Tämä maalari ei ollut englantilainen. Hän oli syntynyt Westfalissa, joka on kuuluisa sianlihoistansa. Minä puhun nyt vaan oman isänmaamme lapsista. Tiedän kyllä, ettei tämä nimi vieraissa maissa kantajansa neroa surmaa. Mutta miksi? Muissa maissa se lausutaan eri tavalla. Pierre Corneille oli mainio mies; mutta minä jätän teidän tutkittavaksenne olisiko hän, englantilaisena ollen, voinut Peter Crow'in nimellä olla eurooppalaisen murhenäytelmän isänä?"

_Miss Sibyl_: "Ei suinkaan!"

_Miss Sally_: "Hi hi hi!"

_Miss Margaret_: "Se ei ole mikään naurettava asia, kevytmielinen lapsi!"

_Sir Peter_: "Minun poikani ei saa Peteriksi kivettyä."

_Mr Gordon Chillingly_: "Jos mies on niin hassu -- minä en sano että teidän pojastanne tulee sellaista narria, Peter-serkku --, että hän sallii nimensä äänen vaikuttaa itseensä, ja jos tahdotte että pojan tulee kääntää koko maailma ylösalaisin, niin on paras, että panette hänelle nimeksi Julius Caesar, tahi Hannibal, tahi Attila, tahi Kaarle Suuri."

_Sir Peter_ (joka mielen tasaisuudessa on muita ihmisiä etevämpi): "Päin vastoin, jos panette miehelle nimen, jonka loistoa ja kunniaa hän ei millään muotoa voi saavuttaa eikä edes niihin vertoja vetääkään, niin muserratte hänen sen painon alle. Jos runoilija nimittäisi itsensä John Milton'iksi tahi William Shakespeare'ksi, niin hän ei uskaltaisi edes yhtä sonettia julkaista. Ei, nimen valinnassa ei tule mennä ylellisyyksiin, vaan tulee pysyä naurettavan vähäpätöisyyden ja masentavan kuuluisuuden välillä. Siitä syystä olen ripustuttanut perheen sukupuun tuolle seinälle. Tarkastakaamme sitä huolellisesti ja katselkaamme emmekö Chillinglyin taikka niiden naimisen kautta saatujen sukulaisten joukossa löydä nimeä, jota hän, joka on määrätty tulemaan perheemme pääksi, voi sopivalla arvoisuudella kantaa, nimeä, joka ei ole liian kepeä eikä liian raskas."

Sir Peter astui näin sanoen toisten etupäässä sukupuun luo -- joka oli hyvästi säilynyt, perheen vaakunalla varustettu pergamenttikäärö. Tämä vaakuna oli yksinkertainen, niinkuin vanhat heraldiset vaakunat tavallisesti ovat: kolme hopea kalaa _sinisellä_ pohjalla; kypäri muodosti aallottaren pään. Kaikki keräytyivät sukupuuta likeltä katselemaan, paitsi Mr Gordon, joka taas alkoi "Times'iä" lukea.

"En ole milloinkaan oikein voinut käsittää mitä kaloja nämä ovat," sanoi hänen suuri-arvoisuutensa John Stalworth. "Eihän toki hau'et Hotoftarein vertauskuvana olleet."

"Minä luulen, että ne ovat tuutaimia," sanoi Mr Mivers. "Tuutain on kala, joka kyllä tietää miten parhaiten hyvässä turvassa pysyy, sillä se mieluisimmin oleskelee syvissä koloissa ja piilopaikoissa."

_Sir Peter_: "Ei Mivers, nuo kalat ovat seipiä, eräs kalalaji, jota, kun se kerta lammikkoon on tullut, ei enää milloinkaan saa siitä pois. Alennettakoon vesi -- laskettakoon se pois -- sanottakoon: 'seivit ovat hävinneet,' -- turhaan -- niitä on siinä kuitenkin niinkuin ennenkin; ja siinä suhteessa vaakuna todella sopii meidän perheellemme. Kaikki ne rettelöt ja vallankumoukset, joita Englannissa seitsemän kuninkaan hallituksesta saakka on ollut, ovat nähneet Chillingly-suvun samalla paikalla. Normandilaiset valloittajat eivät syystä tahi toisesta heitä ryöstäneet; he saivat pitää läänityksensä Eudo Dapiferin aikana yhtä rauhallisesti kuin he olivat ne Harold kuninkaan aikana pitäneet; he eivät ottaneet osaa ristiretkiin, Ruusujen meteleihin, eikä liioin Kaarle I:sen ja parlamentin välisiin kansallissotiin. Samoin kuin salakka pysyy vedessä ja vesi pitää salakkaa alallansa, niin Chillinglytkin pitivät kiinni maasta ja maa piti heitä kiinni. Olen kenties väärässä toivoessani, että uusi Chillingly tulisi vähemmän salakan kaltaiseksi."

"Oh!" huudahti Miss Margaret, joka oli noussut tuolilta ja nenälasinsa kautta sukupuuta tarkastellut. "En näe yhtäkään kaunista ristimänimeä suvun alusta alkaen paitsi Oliverin."

_Sir Peter_: "Tämä Chillingly syntyi Oliver Cromwellin protektorina ollessa ja hän kastettiin Oliver'iksi kohteliaisuudesta häntä kohtaan, samoin kuin hänen isänsä, joka oli Jakob II:sen hallituksen aikana syntynyt, sai nimen Jakob. Nuo kolme kalaa ovat aina uineet myötä virtaa. Oliver. -- Oliver ei ole hullumpia nimiä, mutta se osoittaa radikaalisia mielipiteitä."

_Mr Mivers_: "Sitä en usko. Oliver Cromwell teki pikaisen lopun radikaaleista ja heidän opeistansa; mutta kenties löydämme jonkun nimen, joka on vähemmän peljättävä ja vallankumouksellinen."

"Minä olen sen löytänyt." huudahti pappi. "Tässä on Sir Kenelm Digbyn ja Venetia Stanleyn jälkeläinen. Sir Kenelm Digby. Sen parempaa jäntäre-kristillisyyden edustajaa ei löydy. Hän tappeli yhtä hyvin kuin hän kirjoitti, hän oli haaveksiva, se on totta, mutta hän käytti itsensä kuitenkin aina niinkuin herrasmiehen tulee. Pane pojalle nimeksi Kenelm!"

"Kaunis nimi," sanoi Miss Sibyl, "se on romantillinen."

"Sir Kenelm Chillingly! Se kuuluu kauniilta -- kunnianarvoiselta." arveli Miss Margaret.

"Ja sillä on se etu," huomautti Mr Mivers, "että samalla kuin se on kylläksi kunniallinen vaikuttaaksensa kantajansa mieleen ja herättääksensä hänen kilpailuhaluansa, se ei kuitenkaan ole niin erinomaisen henkilön nimenä ollut, että se kaiken kilpailuhalun masentaisi. Sir Kenelm Digby oli tosin mainio ja rohkea herra, mutta mitä hänen lapsellista uskoaan sympateetiseen puuderiin y.m. koskee, niin kuka tahansa meidän aikana voisi olla jotenkin älyllinen, senvuoksi hirviö olematta. Päättäkäämme panna hänelle nimeksi Kenelm."

Sir Peter neuvoitteli itseksensä.

"Nimi Kenelm," sanoi hän kotvasen vaiti oltuansa, "herättää varsin omituisia aate-yhdistyksiä, ja minä pelkään, että Sir Kenelm Digby ei sopivaa vaimoa valinnut. Kaunis Venetia ei ollut parempi kuin hänen tuli olla; ja minä toivoisin ettei perilliseni antaisi kauneuden vietellä itseänsä, vaan toivoisin, että hän naisi vaimon, jolla on arvollinen luonne ja sopiva ryhti."

_Miss Margaret_: "Siveän brittiläisen rouvan tietysti."

_Kolme sisarta_ (yht'aikaa): "Tietysti, tietysti!"

"Mutta," sanoi Sir Peter, "minulla itsellä on ovat aatteeni, ja sehän voi olla kyllä viatonta; mitä avioliittoon tulee, niin poika ei voi huomenna naida, jotta meillä on kyllä aikaa siitä asiasta neuvoitella. Kenelm Digby oli mies, josta jokainen perhe voi ylpeillä; ja, niinkuin sanotte, Margaret sisar, Kenelm Chillingly on hänen nimensä oleva!"

Poikainen sai tämän päätöksen mukaan kasteessa nimen Kenelm, jonka juhlamenon jälkeen hänen kasvonsa kävivät entistä pitemmiksi.

VIIDES LUKU.

Ennenkuin sukulaiset lähtivät pois, Sir Peter pyysi Mr Gordonin tulemaan kanssaan kirjastoon.

"Serkkuni," sanoi hän ystävällisesti, "minä en tahdo teitä soimata siitä ett'ette osoita sukulaisrakkautta eikä tavallista ihmisellistäkään rakkautta vastasyntynyttä kohtaan."

"Soimatako minua, Peter serkku. Enpä luule teillä olevan syytä siihen. Minä osoitan sen verran sukulaislempeä ja inhimillistä rakkautta kuin minulta asiain-haarain mukaan voidaan vaatia."

"Minä myönnän," sanoi Sir Peter sävyisästi kuin ainakin, "että pienen kansalaisen syntyminen mahtoi olla teistä ikävä tapaus, kun jo neljätoista vuotta olen naimisissa ollut eikä minulla tähän saakka ole lapsia ollut. Mutta koska olen teitä monta vuotta nuorempi ja luonnon järjestyksen mukaan tulen jäämään eloon teidän jälkeenne, niin tappio koskee enemmän poikaanne kuin teitä itseä, ja siitä tahtoisin puhua muutaman sanan teidän kanssanne. Te tunnette järin hyvin ne ehdot, joilla minä tilani omistan, tietääksenne ett'ei minulla laillisesti ole oikeutta tehdä mitään testamenttia teidän poikanne hyväksi. Vastasyntyneen tulee vastaanottaa tila velattomana. Mutta minä tahdon tästä päivästä alkaen panna osan tuloistani säästöön joka vuosi teidän poikaanne varten; ja vaikka mielelläni oleskelen osan vuodesta Londonissa, tahdon kuitenkin nyt luopua siellä olevasta talostani. Jos elän niin monta vuotta kuin psalmista sanoo ihmisen tavallisesti elävän, voin siten ko'ota pojallenne melkoisen summan, joka on hänelle oleva jonkimoisena korvauksena."

Mr Gordonia tämä aulis tarjous ei yhtikään lepyttänyt. Hän vastasi kuitenkin tavallista kohteliaammin.

"Poikani tulee olemaan hyvin kiitollinen teitä kohtaan, jos hän milloinkaan tulisi teidän testamenttiänne tarvitsemaan."

Hän oli kotvasen vaiti, sitten hän tyytyväisellä hymyllä lisäsi.

"Suuri joukko lapsia kuolee ennenkuin yhdenkolmatta vuotiaaksi pääsevätkään."

"Niin on, mutta olen kuullut että teidän poikanne on erittäin kaunis ja terve lapsi."

"Minun poikani, Peter serkku. Enhän minä omaa poikaani tarkoittanutkaan, vaan teidän. Teidän pojallanne on iso pää. Minua ei kummastuttaisi, jos siinä olisi vettä. Minä en tahdo teitä huolestuttaa, mutta hän voi helposti kuolla, ja siinä tapauksessa ei ole luultava että Lady Chillingly tulee antamaan teille toisen. Suokaa siis anteeksi, että minä vielä pidän oikeuksiani tarkalla silmällä; ja vaikka se koskee minuun kipeästi, täytyy minun kuitenkin kieltää teitä hakkaamasta ainoatakaan puikkoa kasvavasta metsästä."

"Te puhutte joutavia, Gordon. Minä olen tilani omistaja koko ikäni, eikä minua tuhlaajaksi soimata; ja saan hakata vaikka koko metsän, paitsi ne vesakot, jotka ovat istutetut koristusta varten."

"Minun neuvoni on ett'ette sitä tee, Peter serkku. Olen jo ennen kerta sanonut teille, että tahdon antaa oikeuden tutkia asiaa, jos pakoitatte minua siihen -- kaikessa ystävyydessä tietysti. Mikä on oikeus se on oikeus, ja jos minua pakoitetaan oikeuttani suojelemaan, niin luotan siihen, että te olette liian ylevämielinen antaaksenne kansliaoikeuden julistuksen vähentää sukulaisrakkauttanne minua ja omaisiani kohtaan. Mutta hevoseni vartoo. En uskalla junasta jäädä."

"No niin; hyvästi siis, Gordon. Antakaa kättä!"

"Teillekö kättä -- tietysti -- tietysti. Olin juuri unohtaa, käydessäni huoneissa täällä olen huomannut niiden kaikin mokomin korjausta tarvitsevan. Onhan velvollisuutenne ylläpitää ne? Hyvästi!"

"Tuo mies on oikea metsäsika," sanoi Sir Peter itsekseen, kun hänen serkkunsa oli lähtenyt; "ja jos on vaikea ajaa tavallista sikaa sille tielle, johon se ei tahdo mennä, niin on vallan mahdotonta saada metsäsikaa taipumaan kenenkään tahdon mukaan. Mutta hänen poikansa ei pidä kärsiä isänsä raakamaisuuden takia; ja minä tahdon katsoa, mitä voin säästää häntä varten. Kyllä se kuitenkin Mr Gordonille on kovin ikävä asia. Gordon raukka! -- mies parka! -- Toivon kuitenkin ettei hän minua oikeuteen vedä. Minä vihaan kaikkia oikeuksia."

KUUDES LUKU.

Entisen perillisen kolkkoa ennustusta vastoin nuori Chillingly rauhallisesti ja vakaasti jopa arvoisestikin kävi inhimillisen olemisen lapsuuden-opintojen läpi. Hän vastaanotti filosofillisella mielenmaltilla vihmarokon ja tukkoyskän. Hän saavutti vähitellen puheen taidon, mutta hän ei juuri aivan ylellisesti tätä ihmisen erityistä ominaisuutta käyttänyt. Lapsuutensa ensimmäisinä vuosina hän puhui niin vähän kuin olisi hän liian aikaisin Pythagoraan koulua käynyt. Mutta selvää oli, että hän puhui vähemmän, voidaksensa sitä enemmän ajatella. Hän otti tarkan vaarin kaikesta ja mietti huolellisesti mitä oli vaarinottanut. Kahdeksan vuoden ikäisenä hän alkoi puhua sujuvammin ja vapaammin ja silloin hän kerta hämmästytti äitiänsä kysymällä:

"Äiti, eikö teidän oma personallisuutenne väliin teitä hämmästytä?"

Lady Chillingly -- olin vähällä sanoa riensi, mutta Lady Chillingly ei milloinkaan rientänyt -- Lady Chillingly liukui vähemmän tyyneesti ja hiljaisesti kuin hänen tapansa oli Sir Peterin tykö ja sanoi, kertoen poikansa kysymyksen.

"Poika alkaa saattaa meitä pulaan, hän on liian viisas vaimon kasvatettavaksi, hän on kouluun pantava."

Sir Peter oli samaa mieltä. Mutta mistä kummasta lapsi oli löytänyt niin pitkän sanan kuin "personallisuus" ja kuinka niin omituinen ja sekava viisausopillinen kysymys oli hänen päähänsä joutunut? Sir Peter kutsutti Kenelmin tykönsä ja sai tietää, että poika, joka vapaasti sai kirjastossa oleskella, oli lukenut Locke'n kirjoittaman kirjan "Inhimillisistä älynvoimista", ja oli valmis kiistämään tämän filosofin kanssa synnynnäisistä aatteista.

Kenelm sanoi viisastelevan näköisenä:

"Jokainen toivo on aate; ja jos minä kohta synnyttyäni toivon ravintoa sekä kohta tiesin mihin minun oli kääntyminen sitä saadakseni, vaikk'ei kukaan ollut minulle sitä opettanut, niin olihan minussa synnynnäinen aate jo maailmaan tullessani."

Vaikka Sir Peter oli taitava viisaustieteen alalla, hän kuitenkin joutui hämillensä, kynsi korvallistansa saamatta mitään sopivaa vastausta aatteen ja vainun eroituksen suhteen.

"Lapseni," sanoi hän vihdoin, "sinä et tiedä mistä puhut; nouse mustan virkkusi selkään ja mene ratsastamaan; minä kiellän sinua lukemasta ainoaakaan kirjaa, jota et minulta tahi äidiltäsi ole saanut. Mene matkaasi nyt."

SEITSEMÄS LUKU.

Sir Peter käski valjastaa hevoset vaunujen eteen ja lähti ko'okkaan papin tykö. Tämä uskalias hengellinen mies asui moniaan peninkulman päässä Exmundham Hall'ista ja oli ainoa serkuista, jonka kanssa Sir Peterin oli tapa neuvoitella perheasioistansa.

Pappi istui työhuoneessansa, joka huone osoitti että sen asukas ei juuri papillisia toimia rakastanut. Uunin yläpuolella riippui miekkailu-aseita, sellaisia hansikoita, joita käytetään nyrkkisillä ollessa, ja kaikellaisia kapineita voimistelua varten; cricket-nuijia ja kalaverkkoja oli joka nurkassa. Seinillä oli useampia kuvia; Mr Wordsworth'in kuva, jonka kummallakin puolella oli kahden kuuluisan hevosen kuvat; Leicester nimisen sonnin kuva, josta sonnista pastori, joka itse hoiti pappilan maata ja sen hyvillä laitumilla syötti karjaansa, oli saanut palkinnon eräässä kreivikunnan eläinnäyttelyssä; tämän eläimen molemmin puolin oli Hookerin ja Jeremy Taylorin muotokuvat. Siellä oli pieniä kirjahyllyjä, joilla oli kaikellaisia kirjoja. Avonaisessa ikkunassa oli kukkasia, jotka par'aikaa kukkivat. Pastorin kukkasia yleiseen kehuttiin kauneudestaan.

Koko huone todisti, että asukas oli henkilö, joka eli säännöllisesti ja oli tavoiltaan hauska ja miellyttävä.

"Serkkuni," sanoi Sir Peter, "minä olen tullut tänne neuvoittelemaan teidän kanssanne." Ja hän kertoi nyt kuinka ihmeellisen aikaiseen kehittynyt Kenelm Chillingly oli. "Te näette että nimi alkaa vaikuttaa melkein liiaksi häneen. Hän on kouluun pantava; mutta mihin kouluun? yleiseenkö vai yksityiseen?"

Hänen arvoisuutensa John Stalworth: "On paljon sanottavaa molempain suhteen sekä hyvää että pahaa. On hyvin luultavaa että Kenelmin liiallinen oman personallisuutensa arvosteleminen yleisessä koulussa masentuisi; hän pikemmin kadottaisi personallisuutensa siellä. Pahin kohta yleisessä koulussa on se, että poikaan juurrutetaan jonkimoinen yhteinen luonne yksityisen luonteen sijaan. Opettaja tietysti ei voi odottaa kunkin pojan luonnollisten taipumusten kehkeymistä. Kaikki sielut viskataan siellä suureen myllyyn ja tulevat sieltä enemmän tai vähemmän yhdenkaltaisina. Olkoon poika Etonissa viisas tai tuhma, kumpaisessakin tapauksessa hän selvään on Etonilainen. Yleinen koulu kypsyttää taidollisuutta, mutta tukehduttaa neron. Sitä paitsi voi yleinen koulu kehoittaa ainoaa poikaa, joka on suuren tilan perillinen, joka tila kerta on kokonaan hänen haltuunsa joutuva, huolettomuuteen ja vallattomuuteen, ja teidän tilanne vaatii huolellista hoitoa eikä salli perillisen tehdä turhamaista velkaa. Minä siis en soisi että Kenelm pantaisiin yleiseen kouluun."

"Noh niin, me siis päätämme panna hänet yksityiseen kouluun."

"Odottakaa!" huudahti pastori; "yksityisellä koulullakin on haittansa. Harvoin voipi siittää suuria kaloja pienissä lammikoissa. Yksityisissä kouluissa on kilpailu hyvin vähäinen ja pontevuus rajoitettu. Opettajan puoliso sekaantuu tavallisesti asiaan ja hemmoittelee poikia. Näissä oppilaitoksissa ei ole kyllin miehuutta; pojat eivät saa leikkiä ja hyvin vähän he saavat tapella. Reippaasta pojasta tulee nenäkäs lurjus; vähemmillä luonnonlahjoilla varustetusta pojasta tulee hyvästi kasvatettu nuori lady housuissa. Siinä järjestössä ei ole mitään jäntevyyttä. Kenelm Digbyn nimikko ja jälkeläinen ei suinkaan ole pantava yksityiseen kouluun."

"Teidän sanoista päättäen," sanoi Sir Peter omituisella myöntäväisyydellään, "Kenelm Chillinglyn siis ei ensinkään tule käydä koulua."

"Voipi näyttää siltä," sanoi pastori suoraan; "mutta asiaa tarkemmin miettiessä löytyy kuitenkin keskisuunta. On kouluja, joilla on sekä yleisien että yksityisien koulujen parhaat ominaisuudet, jotka ovat kyllin suuret elähdyttääksensä ja kehittääksensä hengen ja ruumiin voimia, mutta jotka eivät kuitenkaan ole niin järjestetyt, että sulattaisivat kaikki luonteet yhdessä sulattimessa. On esimerkiksi koulu, jossa tällä hetkellä on yksi Europan etevimpiä koulumiehiä pää- opettajana -- koulu, josta muutamat kasvavan sukupolven mainioimmista miehistä ovat lähteneet. Opettaja näkee heti paikalla onko poika lahjakas, ja pitää erityistä huolta hänen kasvatuksestansa. Hän ei opeta ainoastaan hexameteria ja sappholaista runolajia. Hän opettaa sekä vanhaa että uutta kirjallisuutta. Hän on hyvä kirjailija, mainio arvostelija -- ihailee Wordsworthia. Hän kehoittaa poikia ruumiin-harjoituksiin, hänen oppilaansa tietävät miten heidän tulee nyrkkiänsä käyttää, eikä heidän ole tapa kirjoittaa reverssiä ennenkuin ovat viidentoista vuoden vanhat. Merton-koulu on Kenelmille vallan sopiva."

"Kiitoksia," sanoi Sir Peter. "On erittäin hauska tässä elämässä että on joku, joka voi päättää tällaisia asioita meille. Minä olen itse hyvin epävakainen ja annan tavallisissa kohdissa mielelläni Lady Chillinglyn hallita minun puolestani."

"Tekisipä mieleni nähdä vaimon minua hallitsevan," sanoi roteva pastori.

"Ettehän te olekaan naimisessa Lady Chillinglyn kanssa. Mutta menkäämme nyt puutarhaan teidän kukkianne katselemaan."

KAHDEKSAS LUKU.

Tuo nuori Lockea vastaan väittäjä lähetettiin Merton-kouluun ja pantiin, ansioidensa mukaan, alimpaan luokkaan. Kun hän tuli kotiin jouluksi, oli hän entistä kolkompi -- hänen kasvonsa ilmoittivat syvää surua. Hän sanoi kuitenkin, että hänestä oli hauska käydä koulua, ja vältti kaikkia kysymyksiä siitä asiasta. Mutta varhain seuraavana aamuna hän nousi mustan ponynsa (pikku hevosen) selkään ja ratsasti pappilaan. Kunnioitettava pastori oli karjatarhassansa, jossa hän katseli härkiänsä, kun Kenelm lyhyesti puhutteli häntä sanoilla:

"Sir, minä olen häväisty, ja se on tuottava minulle kuoleman jos te ette auta minua hyvittämään itseäni omissa silmissäni."

"Rakas poika, älä niin puhu. Tule minun työhuoneeseni."

Kohta heidän tultuansa huoneesen ja pastorin huolellisesti lukittua oven, hän otti pojan kädestä kiinni, käänsi hänet vasten päivää ja näki kohdakkoin että joku huoli hänen mieltänsä kalvasi. Pastori taputti häntä leuan alta ja sanoi ystävällisesti. "Kohoita päätäsi, Kenelm. Minä olen vakuutettu siitä ettet ole tehnyt mitään herrasmiehelle sopimatonta."

"En tiedä. Minä olen tapellut erään pojan kanssa, joka ei ollut paljon isompi minua, ja minä olen saanut selkääni. Minä en kuitenkaan antautunut, toiset pojat nostivat minun ylös, sillä en enää pysynyt jaloillani -- ja tuo poika on ylpeä veijari -- hänen nimensä on Butt -- hän on tuomarin poika -- ja hän löi minua monta kertaa päähän -- ja minä olen vaatinut häntä tappeluun tulevana lukukautena -- ja jollette auta minua antamaan hänelle selkään, niin en milloinkaan enää tule kelpaamaan mihinkään tässä elämässä. Se on särkevä minun sydämeni."

"Minua ilahduttaa se että sinulla oli rohkeutta vaatimaan häntä uuteen tappeluun. Näytäpäs minulle miten sinä nyrkkiäsi puristat. Niin, se oli jotenkin hyvin tehty. Asetu nyt tappelu-asemaan ja hyökkää minun päälleni -- kovaa -- kovemmin! Ah, se ei kelpaa. Sinun tulee tehdä iskusi niin suoraan kuin nuoli. Etkä seisokaan oikein. Odotapas -- niin. Nojaa vasempaan jalkaan -- oikein! Pane nyt nämä hansikat käteesi, niin minä opetan sinua nyrkittelemään."

Viisi minuuttia sen jälkeen Mrs John Chillingly tuli huoneesen, kutsumaan miestänsä aamiaiselle, ja seisahtui hämmästyneenä kun näki miehensä paitahihasillaan väistävän Kenelmin nyrkkiä; poika hyökkäsi hänen päällensä niinkuin nuori tiikeri. Hyvä pastori mahtoi tosin tällä hetkellä näyttää hyvältä jäntärekristillisyyden edustajalta, mutta ei sellaisen kristillisyyden edustajalta, josta tehdään Canterburyn arkkipiispoja.

"Jumala armahtakoon minua!" änkytti Mrs John Chillingly; ja sitten hän, niinkuin vaimon sopii, riensi miehensä avuksi, tarttui Kenelmiin ja pudisti häntä aika lailla. Pastori, joka ali vallan hengästyksissään, ei ollut pahoillansa tästä keskeyttämisestä, vaan käytti tilaisuutta pannaksensa takin päällensä ja sanoi. "Aloitetaan huomenna taas. Tule nyt sisään suurukselle." Mutta suuruksella oltaessa Kenelm yhä näytti alakuloiselta, puhui vähän ja söi vielä vähemmän.

Niin pian kun oli syöty, vei hän pastorin puutarhaan ja sanoi. "Minä tulin ajatelleeksi, sir, että kenties ei ole oikein tehty Buttia kohtaan, että minä harjaannun nyrkkitappeluun; ja jos se on väärin, niin minä mieluisemmin en tahtoisi --"