Part 15

"Koskee kyllä. Jumala on sallinut minun pelastaa teidät mitä pitkällisemmästä surusta. Sillä -- ajatelkaa! Voisiko mikään suru painaa teidän mieltänne kauemmin kuin teidän surunne olisi tehnyt, jos olisitte päässyt toivonne perille, jos olisitte pakoittaneet tahi peloittaneet vaimon rupeamaan teidän kumppaniksenne kuolemaan asti -- te rakastaen häntä, hän kiroen teitä; teitä yöt päivät olisi vaivannut se ajatus, että juuri teidän rakkautenne oli syynä hänen onnettomuuteensa, joka kiusaa teitä niinkuin kummitus -- tästä surusta minä olen teidät pelastanut. Suokoon Jumala, että saisin päättää toimeni ja pelastaa teitä auttamattomimmasta rikoksesta! Katsokaa sieluunne, muistutelkaa niitä ajatuksia, jotka koko päivän, eikä vähimmin sillä hetkellä kuin minä astuin kynnyksen yli, ovat mielessänne olleet, ja saattaneet järkenne vaikenemaan sekä pimittäneet teidän omaa tuntoanne, pankaa sitten kätenne sydämellenne ja sanokaa: 'Minä olen viaton murhan ajatuksiin'."

Onneton mies hyppäsi seisoalleen uhkaavan näköisenä; mutta kun hän kohtasi Kenelmin tyyneen, vakaan, sääliväisen katseen, kaatui hän yhtä sukkelaan -- kaatui laattialle, kätki kasvonsa käsiinsä ja huuto, puoleksi nyyhkytystä, puoleksi ulvontaa, tunki hänen suustansa.

"Veljeni," sanoi Kenelm, laskeutuen polvilleen hänen viereensä ja pannen käsivartensa miehen kohoilevan rinnan yli, "nyt se on ohitse; tällä huudolla on paha henki, joka teki teitä hulluksi, ainaiseksi paennut."

KAHDESKYMMENES LUKU.

Kun Kenelm vähän aikaa myöhemmin lähti huoneesta ja taas tapasi Mrs Bowles'in alikerroksessa, sanoi hän iloisesti: "Kaikki on hyvä! Tom ja minä olemme vannoneet ystävyyttä toinen toisillemme. Me lähdemme ylihuomenna -- pyhänä -- yhdessä Luscombe'en; kirjoittakaa pari riviä hänen sedällensä ja kertokaa, että hän tulee sinne, ja lähettäkää hänen vaatteensa sinne, sillä me matkustamme jalkaisin ja aiomme huomenaamulla varhain hiipiä pois täältä, kenenkään huomaamatta. Menkää nyt ylös hänen luoksensa ja puhukaa hänen kanssansa; hän tarvitsee äidin hyväilyä ja viihdytystä. Hän on oikeittain kunnon mies, ja me voimme vielä joskus ylpeillä hänestä."

Kun Kenelm meni takaisin vuokramiehen taloon, kohtasi hän Mr Lethbridgen, joka sanoi: "Minä tulen Mr Saundersonin luota, jossa kävin teitä hakemassa. On tullut odottamaton este Mrs Bawtreyn puodin ostamisen suhteen. Sen jälkeen kun tänä aamuna kohtasin teitä, tapasin Mr Travers'in isännöitsijän ja hän kertoi minulle, että Mrs Bawtreyn vuokrakontrahti on sellainen, että hän ei ilman tilanomistajan luvatta saa vuokrata puotiansa toiselle; ja että, koska se alkuansa annettiin vuokralle hyvin halvasta hinnasta miehelle, jota tahdottiin auttaa, niin Mr Travers luultavasti ei hyväksy kontrahdin siirtämistä köyhälle korintekijälle -- sanalla sanoen, hän sanoi, että jos Mr Travers siihen suostuu, niin täytyy jonkun henkilön, jolle hän mielellään tekee palveluksen, pyytää häntä sitä tekemään. Kun sen kuulin, ratsastin minä Mr Travers'in luo ja tapasin hänen itsen. Mutta hän ei ottanut korviinsa minun puhettani. Kaikki, minkä minä hänen sain sanomaan, oli: 'Sanokaa muukalaiselle, joka asiaa harrastaa, että hän tulee tänne minun puheilleni. Minun tekisi mieli nähdä se mies, joka Tom Bowles'in voitti; koska hän sai hänen taipumaan, voipi hän kenties saada minunkin taipumaan. Ottakaa hän mukaanne pitoihin huomenillalla.' No, tuletteko sinne?"

"Ehkä," vastasi Kenelm vastahakoisesti; "mutta jos hän tahtoo minua nähdä ainoastaan tyydyttääksensä uteliaisuuttansa, niin en luule minulla olevan syytä toivoa voivani Will Somers'ia auttaa. Mitä te luulette?"

"Mr Travers on hyvä asiamies, ja vaikka ei kukaan voi sanoa, että hän on väärintekevä ja ahne, on hän kuitenkin jotenkin kylmäkiskoinen; ja myöntää täytyy että sellainen kivulloinen raajarikko kuin Will-raukka ei ole mikään hyvä vuokramies. Minulla sentähden ei olisi paljon toivoa, jos asia riippuisi ainoastaan teidän toiveistanne Mr Travers'in hyväntahtoisuuteen katsoen. Mutta meillä on liittolainen hänen tyttäressään. Hän pitää paljon Jessie Wiles'istä ja hän on ollut erittäin hyvä Williä kohtaan. Suloisempaa, enemmän hyväntekeväistä ja sääliväisempää olentoa, kuin Cecilia Travers on, ei ole olemassa. Hän voi paljon vaikuttaa isäänsä, ja hänen kauttansa te voitte isän voittaa."

"Minä en juuri mielelläni tahdo yksissä tuumin naisten kanssa mitään toimittaa," sanoi Kenelm tylysti. "Papit ovat tottuneet saamaan niitä taipumaan. Varmaankin te, sir, sovitte paremmin tähän toimeen kuin minä."

"Sallikaa minun kaikessa nöyryydessä epäillä sitä; ei ole aivan helppo saada vaimoja taipumaan, kun vuosien paino selkää rasittaa. Mutta kun te tarvitsette papin apua saadaksenne kihlauksestanne onnellisen lopun, niin minä hyvin kernaasti pappina tämän vaadittavan juhlamenon toimitan."

"Dii meliora!" sanoi Kenelm juhlallisesti. "On onnettomuuksia, jotka ovat liian suuret pilallakin mainittavaksi. Mitä Miss Travers'iin tulee, niin se seikka, että hän on hyväntekeväinen, peloittaa minua. Minä vallan hyvin tiedän mikä hyväntekeväinen tyttö on -- julkea, levoton, nykeränenäinen ja lakkarit täynnä hengellisiä kirjaisia. Minä en tule pitoihin."

"Hiljaa!" sanoi pastori. He kulkivat nyt Mrs Somers'in tuvan sivutse; ja sillä välin kun Kenelm puhui hyväntekeväisistä tytöistä, oli Mr Lethbridge seisahtunut ja salaa luonut silmäyksen ikkunasta. "Hiljaa! ja tulkaa tänne -- varovasti!"

Kenelm totteli ja katseli ikkunasta. Will istui -- Jessie Wiles oli asettunut hänen jalkainsa juureen ja pitäen hänen kättänsä molemmissa käsissään, katsoi hänen kasvoihinsa. Hän oli hyvin suloisen ja hellän näköinen. Willin kasvot, jotka olivat käännetyt alas Jessieä kohti, näyttivät hyvin surullisilta; kyyneleet valuivat hiljaa hänen poskiansa alas. Kenelm kuunteli ja kuuli Jessien sanovan: "Älä sano niin, Will, sinä särjet minun sydämeni; minä en ole sinulle kelvollinen."

"Pastori," sanoi Kenelm kun he kulkivat eteenpäin, "minun täytyy lähteä noihin siunattuihin pitoihin. Minä alan uskoa, että tuossa vanhassa kunnioitettavassa typerässä jutussa majasta ja sydämestä on hiukan perää. Ja Will Somers'in täytyy pian naida, jotta hän sitten vapaasti voipi sitä katua."

"Minä en käsitä miksi mies katuisi, joka on nainut kauniin tytön, jota hän rakastaa."

"Ettekö sitä käsitä? Vastatkaa minulle suoraan: Ettekö milloinkaan ole tavannut miestä, joka on katunut sitä että hän on nainut?"

"Olen kyllä; hyvin usein."

"Hyvä, miettikää ja vastatkaa yhtä vakaasti: Oletteko milloinkaan kohdannut miestä, joka on katunut ettei hän ole mennyt naimisiin?"

Pastori mietti, ja oli vaiti.

"Sir," sanoi Kenelm, "teidän vaiti-olonne todistaa, että olette rehellinen, ja minä kunnioitan teitä." Näin sanoen hän riensi pois ja jätti pastorin yksin kiivaasti huutamaan: "Mutta -- mutta --"

YHDESKOLMATTA LUKU.

Mr Saunderson ja Kenelm istuivat lehtimajassa; edellinen ryypiskeli groggiansa ja tupakoi -- jälkimäinen katseli kesä-illan taivasta totisella, mutta hajamielisellä silmäyksellä, ikäänkuin koettaisi hän lukea linnunradan tähtiä.

"No!" sanoi Mr Saunderson, joka juuri oli päättänyt väitteen toteennäyttämisen; "ymmärrättekö nyt asian?"

"Minä -- en ensinkään. Te sanotte, että teidän isänne isä oli vuokramies, että isänne oli vuokramies, ja että te kolmekymmentä vuotta olette ollut vuokramiehenä; ja näistä peruslauseista te te'ette sen epäloogillisen ja luonnottoman johtopäätöksen, että teidän poikanne senvuoksi myöskin täytyy ruveta vuokramieheksi."

"Nuori mies, te luulette kai tietävänne hyvin paljon, koska olette olleet yliopistossa ja sieltä tuoneet joukon kirjallisia tietoja."

"Seis!" keskeytti häntä Kenelm. "Te otaksutte, että yliopisto on oppinut."

"Niin luulisin olevan."

"Mutta miten se voisi olla oppinut, jos ne, jotka siitä lähtevät, vievät opin pois? Me jätämme sen kokonaan jälkeemme professorien huostaan. Mutta minä tiedän mitä te aiotte sanoa -- nimittäin sitä, että minun ei sovi, sentähden, että olen lukenut useampia kirjoja kuin te, olla olevinani viisaampi kuin te, joka olette vanhempi ja jolla on enemmän kokemusta ja tunnette maailmaa paremmin kuin minä. Minä myönnän, että se yleensä on oikein. Mutta eikö jokainen lääkäri, olkoonpa hän kuinka viisas ja taitava tahansa, itsensä suhteen kysy toisen lääkärin mielipidettä, vaikka tämä toinen lääkäri aivan hiljan olisi lääkärinvirkaan tullut? Ja, kun tiedämme, että lääkärit ylipäänsä ovat erinomaisen taitavia miehiä, eikö heidän esimerkkiänsä ole syytä noudattaa? Eikö se todista, että ei kukaan ihminen, olkoon hän vaikka kuinka viisas, ole oman asiansa tuomari? Teidän poikanne asia on todella teidän oma asianne -- te katselette sitä omien mielipiteidenne ja vastenmielisyyksienne kautta -- ja tahdotte pakoittaa neliskolkkaista pulikkaa ympyriäiseen reikään, sentähden että te, joka olette pyöreä pulikka, sovitte aivan hyvin ja menestytte ympyriäisessä rei'ässä."

"Minä en käsitä miksi minun pojallani olisi oikeus pitää itsensä neliskolkkaisena pulikkana," sanoi vuokramies itsepäisesti, "kun hänen isänsä ja hänen iso-isänsä, ja hänen isänsä iso-isä ovat olleet ympyriäisiä pulikoita; ja se sotii jokaisen elävän olennon luontoa vastaan olla toisellainen kuin sen oma suku on. Koira on lintukoira tai paimenkoira sen mukaan olivatko hänen edelläkävijänsä lintukoiria taikka paimenkoiria. Katsokaa," huudahti vuokramies riemullisesti ja pudisti tuhan piipustansa, "nyt jouduitte kiinni, nuori herra!"

"En suinkaan; sillä te olette pitänyt sen ihan varmana että lajit eivät ole tulleet yhdistetyiksi. Mutta otaksukaa, että paimenkoira yhtyisi lintukoiran kanssa, oletteko silloin varma siitä, että sen pojasta ennen tulee lintukoira kuin paimenkoira?"

Mr Saunderson pani taas tupakkaa piippuunsa, mutta jätti nyt toimensa kesken ja kynsi päätänsä.

"Te olette yhdistänyt lajin," jatkoi Kenelm. "Te olette naineet kauppiaan tyttären, ja minä olen vakuutettu siitä, että teidän vaimonne isän isä ja isän iso-isä olivat kauppiaita. Nyt on tunnettu asia, että enimmät pojat ovat äitiinsä, ja sentähden Mr Saunderson nuorempi on sukuunsa kehruupuolella, ja tulee maailmaan neliskulmaisena pulikkana, joka sopii ainoastaan neliskulmaiseen reikään. Ei kannata ruveta väittämään, vuokramies; teidän poikanne täytyy lähteä enonsa luokse, ja siinä asian päätös."

"Tuhat tulimmaista!" sanoi vuokramies, "te näytte luulevan voivanne puhua minua nurin."

"En sitä luule; mutta minä luulen, että te, jos omaa mieltänne noudattaisitte, puhuisitte poikanne vaivaishuoneesen."

"Mitä! senkö kautta, että hän liittyisi maahan niinkuin hänen isänsä häntä ennen? Liittyköön mies maahan, niin maa on liittyvä häneen."

"Liittyköön mies mutaan, niin muta on liittyvä häneen. Te panette koko sydämenne taloonne, ja teidän poikanne panisi ainoastaan jalkansa siihen. Rohkaiskaa mielenne. Ettekö käsitä, että aika on kehäkulku, ja että kaikki kääntyy ympäri jälleen? Joka ikinen päivä joku heittää maan ja rupeaa kauppaa tekemään. Hän rikastuu vähitellen, ja silloin on hänen hartain toivonsa palata maahan takaisin. Hän jätti maan vuokramiehen poikana: hän palaa maalle tilanomistajana. Teidän poikanne on, kun hän tulee viidenkymmenen vuotiaaksi, paneva säästönsä maahan ja on itse vuokramiehiä pitävä. Herra Jumala, mimmoiset verot hän on heiltä kiskova! Minä en neuvoisi teitä rupeemaan hänen vuokramieheksensä."

"Voi hiivatti!" sanoi vuokramies. "Hän heittäisi koko apteekin minun kesantopellolleni ja sanoisi sitä 'edistymiseksi'."

"Antakaa hänen lannoittaa maatansa oman mielensä mukaan, kun hän itse talon saapi; pysykää te erillään hänen kemiallisista kynsistään. Kuulkaas nyt, minä sanon hänelle, että hän saa hankkia matkalle ja tulevalla viikolla lähteä enonsa tykö."

"Hyvä," sanoi vuokramies malttavaisella äänellä -- "miehen, jolla on luja tahto, täytyy käydä omaa tietänsä."

"Ja parasta, mitä ymmärtäväinen mies voi tehdä, on se, ettei hän häntä ehkäise. Mr Saunderson, ojentakaa minulle kätenne. Te olette niitä miehiä, jotka saattavat hyväin isäin poikia muistamaan omaisiansa; ja minä muistan omaisiani, kun sanon: Jumala teitä siunatkoon!"

Kenelm lähti pois vuokramiehen luota, meni sisään ja haki Mr Saunderson nuoremman hänen omasta huoneestaan. Tämä nuori herrasmies oli vielä ylhäällä ja luki kaunopuheisen esitelmän, jonka nimi oli "Ihmiskunnan Vapautus kaikesta Hirmuvaltaisesta Tarkastuksesta -- Valtiollisesta, Yhteiskunnallisesta, Kirkollisesta ja Perheellisestä."

Nuori mies katsoi kolkonnäköisenä ylös ja sanoi, kun hän näki Kenelmin surulliset kasvot: "Oh! minä näen, että olette puhuneet ukon kanssa ja että hän ei ota asiata korviinsakaan."

"Ensiksi," vastasi Kenelm, "koska te kerskaatte korkeasta sivistyksestä, täytyy teidän sallia minun neuvoa teitä lukemaan englannin kieltä niissä muodoissa, joissa vanhemmat kirjailijat sitä yhä pitävät ja joita korkeasti sivistyneet miehet pitävät arvossa, Edistymisen Aikakaudesta huolimatta. Ei kukaan, joka on tämän opin läpikäynyt, eikä kukaan, joka äidinkielellä on lukenut kymmenet käskyt, te'e sellaista virhettä, että luulee sanan 'ukko' tarkoittavan samaa kuin 'isä'. Toiseksi tulee teidän, koska teillä on olevinaan se korkeampi valistus, joka on korkeamman opetuksen seurauksena, oppia paremmin itseänne tuntemaan, ennenkuin rupeatte ihmissukukunnan opettajaksi. Suokaa anteeksi, että rohkenen teidän hyväksenne näin rohkeasti puhua, mutta minä sanon, että te tätä nykyä olette itseluuloinen narri -- lyhyesti, se, joka sallii toisen pojan sanoa toista 'aasiksi'. Mutta kun pää on heikko, niin tulee korvata puutetta sydämen rikkaudella. Koettakaa lisätä teidän sydämenne rikkautta. Teidän isänne antaa suostumuksensa teidän valitsemaanne virkaan, pannen alttiiksi kaikki omat toiveensa. Tämä on kova koetus isän ylpeydelle, isän tunteille, ja harvat isät tekevät mielellään sellaisia uhrauksia. Minä olen pitänyt lupaustani teille ja kehoittanut Mr Saundersonia suostumaan teidän tuumaanne, sentähden, että olen varma siitä, että teistä tulisi huono vuokramies. Nyt teidän tulee näyttää, että teistä voi tulla hyvä kauppias. Te olette tuumanne kautta minua ja isäänne kohtaan pakoitettu koettamaan parastanne tekemään; ja heittäkää sillä välin toimenne, kääntämään maailmaa ylös alasin, niille, joilla ei siinä kauppapuotia ole, joka voisi musertua yleisessä melskeessä. Ja nyt hyvää yötä."

Saunderson nuorempi kuunteli näitä nuhtelevia sanoja sacro digno silentio, suu auki ja tuijottavin silmin. Hän oli niinkuin lapsi, jota hoitaja on kovasti huiskuttanut ja joka tämän toimen kautta on joutunut niin hämillensä, ettei tiedä onko se vahingoittunut vai ei.

Minuutti sen jälkeen kun Kenelm oli huoneesta lähtenyt, näkyi hän taas ovessa ja sanoi leppyisesti kuiskaten: "Älkää panko pahaksenne, että sanoin teitä itseluuloiseksi narriksi ja aasiksi. Nämä sanat soveltuvat epäilemättä yhtä hyvin minuun itseenikin. Mutta löytyy vieläkin enemmän itseluuloinen narri ja suurempi aasi kuin kumpikaan meistä, ja se on se aikakausi, jossa me onnetonta kyllä olemme syntyneet -- Edistymisen Aikakausi, Mr Saunderson nuorempi -- nokkaviisaiden lurjuksien Aikakausi!"

KOLMAS KIRJA.

ENSIMMÄINEN LUKU.

Jos maailmassa löytyi vaimo, joka oli sopiva sovittamaan Kenelm Chillinglyä rakkauden suloisien erhetyksien ja avio-elämän pienten kiistain kanssa, niin oli syytä otaksua, että Cecilia Travers olisi sellainen vaimo. Hän oli ainoa tytär ja hänen äitinsä oli kuollut jo hänen lapsena ollessaan, niin että hän oli kohonnut talouden hallitsijattareksi sillä ijällä, jolloin enimmät nuoret tytöt vielä leikkivät nukkiensa kanssa, ja siten hän aikaisin oli saavuttanut sitä edesvastauksen tuntoa ja itseensä luottamusta, joka useimmiten jalostuttaa luonnetta, vaikka se vaimoissa melkein yhtä usein poistaa sen hienouden ja lempeyden, joka tekee heidän sukunsa niin miellyttäväksi.

Niin ei ollut Cecilia Travers'in käynyt, sillä hän oli niin naisellinen, ettei vallan käyttäminenkään voinut häntä miehekkääksi tehdä. Hänen luonteensa oli niin suloinen ja lempeä, että hänen henkensä kokoili hunajaa missä se vaan oleskeli.

Hänellä oli yksi etu hänen vertaistensa tyttöjen rinnalla, nimittäin se, että häntä ei oltu opetettu tuhlaamaan niitä taipumuksia sivistykseen, joita Jumala hänelle oli suonut, sellaisiin joutaviin turhuuksiin, joita sanotaan vaimon taidollisiksi. Hän ei maalannut piirustuksien mukaan vesisekaisilla vesiväreillä; hän ei ollut viettänyt vuosta elämästänsä pakoittamalla kohteliaita kuulijoita kuuntelemaan italialaisia aarioita, joita he saavat kuulla kolmannen luokan varsinaisen laulajan laulavan paljoa paremmin jossakin pääkaupungin soitantosalissa. Minä pelkään, että hänellä ei ollut muita vaimollisia taitoja kuin ne, joiden kautta neuloja tahi korko-ompelija jokapäiväisen leipänsä ansaitsee. Sellaista työtä hän rakasti ja hän teki sitä hyvin.

Mutta jos Cecilia Travers'ia hänen onneksensa opettajat eivät olleet vaivanneet, niin isä oli sitä vastoin hankkinut hänelle hyvän naisopettajan -- joka muuten ei ollut mikään ansio hänen puolestansa. Hän ei suvainnut naisopettajia, mutta sattui niin, että hänen tuttaviensa joukossa oli eräs Mrs Campion, kirjalliseen sivistykseen katsoen etevä rouva, jonka mies oli ollut korkea virkamies yhdessä yleisessä virkahuoneessa ja joka omaksi huviksensa oli kuluttanut hyvät tulot ja sitten kaikkein ihmeeksi oli kuollut, jättämättä penniäkään jälkeensä.

Onneksi ei ollut lapsia jäänyt kasvatettavaksi. Leskelle määrättiin hallitukselta vähäinen eläkeraha; ja koska hänen miehensä koti hänen kauttansa oli tullut mitä hauskimmaksi Londonissa, niin hän oli niin rakastettu, että lukuisat ystävät kutsuivat häntä maatiloillensa -- muiden muassa Mr Traverskin. Hän tuli aikomuksella viipyä pari viikkoa. Mutta tämän ajan kuluttua hän oli niin mieltynyt Ceciliaan ja Cecilia häneen, ja hänen läsnäolonsa oli tullut niin hauskaksi ja hyödylliseksi hänen isännällensä, että Mr Travers pyysi hänen jäämään heille ja ottamaan kasvattaaksensa hänen tytärtänsä. Mrs Campion suostui, vähän ensin evättyänsä, kiitollisuudella tähän tuumaan; ja siten Cecilialla, kahdeksannesta vuodestansa nykyiseen ikäänsä, yhdeksääntoista vuoteen asti, oli ollut se verraton etu, että aina oli saanut olla yhdessä korkeasti sivistyneen vaimon kanssa, joka oli tottunut kuulemaan parhaimpia arvosteluja parhaimmista kirjoista, joka oli kirjallisesti sivistynyt ja oli saavuttanut sitä hienoutta käytöksessä ja varovaisuutta arvostelun lausumisessa, jota saadaan sivistyneessä, maailmankokemuksessa etevässä seurapiirissä; niin Ceciliasta itsestä, olematta vähimmässäkään määrässä sinisukka tahi kirjakoi, tuli nuori nainen, jonka kanssa sivistynyt mies voi puhua niinkuin vertaisensa kanssa, jolta hän voittaa yhtä paljon kuin hän antaa; sellaiset naiset ovat hyvin harvinaisia; sellainen mies taas, joka ei paljon kirjoista välitä, mutta kuitenkin on kylläksi herrasmies arvostellaksensa hienoa sivistystä, puhui mielellään hänen kanssansa äidinkielellään, eikä tarvinnut kuulla, että piispa oli "pöyhkeä" tahi cricket-peli "julman lystiä."

Sanalla sanoen, Cecilia oli niitä vaimoja, joita Jumala on luonut miehelle avuksi -- joka, jos mies olisi korkeasukuinen ja rikas, hänen puolisonansa antaisi niille uuden arvon ja lisäisi niiden nautinnon niiden velvollisuuksien täyttämisellä -- joka, jos se mies, jonka hän valitsi, olisi köyhä ja hänellä olisi paljon vastuksia maailmassa, yhtä uskollisesti rohkaisisi, auttaisi ja hyväilisi häntä, kantaisi osan hänen kuormastansa ja lieventäisi elämän katkeruutta suloisella hymyllään, joka kaikki huolet korvaa.

Hän ei kuitenkaan vielä ollut ajatellutkaan rakkautta tai rakastajia. Hän ei ollut edes kuvaillut mielessään itselleen niitä ideaaleja, jotka väikkyvät enimpäin tyttöjen silmäin edessä, kun ne aikaihmisiksi tulevat. Mutta kahdesta asiasta hän jo oli tullut varmaan vakuutukseen: ensiksi siitä, että hän ei milloinkaan menisi naimisiin sellaisen miehen kanssa, jota hän ei rakasta, ja toiseksi, että kun hän rakastaisi, olisi se koko elämäksi.

Ja nyt lopetan minä tämän kuvaelman kuvaamalla itse tyttöä. Hän oli juuri tullut omaan huoneesensa, käytyänsä tarkastamassa valmistuksia niihin pitoihin, jotka hänen isänsä illalla aikoi pitää vuokramiehillensä ja maalaisille naapureillensa.

Hän oli viskannut olkihattunsa pois ja pannut syrjälle ison korin, joka oli ollut täynnänsä kukkia vaan nyt oli tyhjä. Hän pysähtyi peilin eteen, silitteli kurtistuneet nauhat hiuksissaan -- tummissa, kastanjankarvaisissa, silkinhienoisissa, tuuheissa hiuksissaan -- joita ei milloinkaan mikään hyvänhajuinen kaunisteleva voide ollut saastuttanut, eikä milloinkaan koko hänen elinaikanansa tulleekaan sitä tekemään.

Hänen ihonsa, joka tavallisesti on hieno ja hiukan vaalea, on nyt liikkeen ja auringonpaisteen vaikutuksesta tullut hyvin punoittavaksi. Kasvojen piirteet ovat hienot ja lempeät, silmät ovat mustat pitkillä silmäripsillä varustetut, suu on erinomaisen kaunis ja on nyt puoleksi auki, sillä tyttö hymyilee; luultavasti hän muistaa jotain hauskaa, ja sen kautta tulee rivi kauniita kiiltäviä hampaita näkyviin. Mutta kasvojen omituisen sulouden vaikuttaa tyyni onni, jota sävy ilmoittaa; senkaltainen onni, jota ei mikään suru näytä häirinneen, ei mikään synti keskeyttäneen -- sellainen pyhä onni, joka on viattomuuden tunnusmerkki ja rauhallisen sydämen ja omantunnon heijastava valo.

TOINEN LUKU.