Part 7

Tämä keksimänsä Julioiden valmistustapa huvitti suuresti Nancya, hän oli vain pahoillaan siitä, ettei voinut näyttää sitä äidilleen, joka oli aina hyvin huvitettu hänen sepustuksistaan, joskin kriitillinen. Hän lähetti sen kirjeessä Kiinaan amiraalille, joka ei ylenkatsonut ihmisluonteen jokapäiväistä ruokaa, vaan nauroi sille makeasti eikä häntä siitä ripittänyt.

Julia ei tähän aikaan muusta puhunut kuin Gladys Fergusonin tahi Fergusonin perheen asioista. Kun seisoo astioita pesemässä Beulahissa, on varsin kiusoittavaa kuulla Gladys Fergusonin helmiäisellä silatusta teatterikiikarista, hänen ranskalaisesta kamarineitsyestään, hänen aamiaisestaan, joka tarjottimella tuodaan hänelle vuoteeseen, hänen timanttisormuksestaan, hänen muotokuvastaan _Timesin_ sunnuntailehdessä, hänen ulkomaanmatkastaan, hänen ranskan- ja saksankielentaidostaan.

"Älä toki keittiöön hilaa Gladystä, hyvä tyttö!" toruskeli Nancy eräänä kuumana päivänä. "En huoli hänen timanttisormustansa astiainpesuveteeni. Jos sinun välttämättä täytyy puhua hänestä, niin odota sunnuntaihin, jolloin menemme hotelliin syömään parhaissa vaatteissamme. Sinä et pyyhi maitokannuja kuiviksi etkä pane niitä oikeaan paikkaan, kun pääsi on täynnä Gladystä!"

"Hyvä on!" lausui Julia lempeästi. "Minä puolestani toivon, että voisin aina samalla haavaa pyyhkiä astioita ja kiinnittää ajatukseni parempiin asioihin. Sitä neiti Tewksburykin kehoitti minua tekemään kuullessaan, että minun oli pakko pitkäksi aikaa luopua kotini ylellisyydestä. 'Älä salli köyhyyden vetää sinua alaspäin, Julia', sanoi hän, 'säilytä ylevät ajatuksesi, äläkä salli niiden tahraantua jokapäiväisen elämän liassa'."

Nancy ei todellakaan ollut tykkänään vailla itsehillitsemistaitoa ja kohteliaisuutta, sillä tällä hetkellä hänellä oli aivan raivokas halu pyyhkäistä Julian kopeita kasvoja ja puhdasta nenää pesurievulla, jolla hän juuri oli pessyt paistinpannun. Hän tiesi, ettei hän pääsisi käsiksi noihin ärsyttäviin yleviin ajatuksiin eikä voisi näkyväisesti ja kouraantuntuvasti saattaa niitä jokapäiväisen elämän lian yhteyteen, mutta Julian kasvot olivat hänen saavutettavissaan, ja Nancyn sormia kutkutti palava halu. Mutta hänen käytöksessään ei näkynyt mitään merkkiä moisesta hurjasta mielihalusta. Hän huuhteli astiainpesuvadin, käänsi sen kumoon pesupöydälle ja antoi pyyhinliinat Julialle pyytäen häntä huuhtomaan ne kuumassa vedessä ja sitten ripustamaan pensaille kuivumaan, kuten rouva Carey oli opettanut.

"Se on minulle niin vastenmielistä", voihki Julia. "Olen aina ollut niin tuntehikas, ja keittiöliinat ovat niin inhoittavat! Ne oikein haisevat, Nancy!"

"Niin tekevät", virkkoi järkähtämätön Nancy, "mutta vielä enemmän ne haisevat, jollei niitä pestä. Annoin sinulle astiainpyyhkimisen ja otin omalle osalleni niiden pesemisen säästääkseni käsiäsi, mutta on muitakin karkeita ja vastenmielisiä askareita, joissa sinun täytyy vuorotella Kathleenin ja minun kanssa. Jos olisit vieraamme, emme tietysti sallisi sinun sitä tehdä, mutta sinä olet perheen jäsen. Meidän ensi huolenamme täytyy olla pitää äidin 'ylevät ajatukset' loitolla liasta, käyköön meidän ajatustemme miten käy."

Oi, kuinka epämiellyttävä oli Nancy Julian mielestä tällä heidän yhteisen tarinansa aikakaudella, mutta kyllä Nancykin puolestaan voimakkaasti ja kaikesta sydämestään korvasi Julialle hänen vihamieliset tunteensa. Monena onnettomana hetkenä Carey-äidin oli astuttava näiden kahden väliin, vaikka tämä heidän keskinäinen vihamielisyytensä oli enimmäkseen salainen ja sanaton. Gilbertin käytös ei ollut paljoa lohdullisempaa. Hän oli löytänyt Julian pesupöydän yläpuolelta erään päiväjärjestystaulun. Se oli sepitetty neiti Tewksburyn johdolla, joka tunsi Julian täsmällisyyden puutteen ja kykenemättömyyden järjestää työnsä. Se kuului:

Päiväjärjestystaulu.

Nouseminen kello 6.45 Kylpeminen ja pukeutuminen. Hartaudenharjoituksia 7.15. Aamiainen 7.45 Taloustoimia 9:ään. Ulkoilmassa oleskelua 9-10 Oppitunteja 10-12. Päivällisvalmistuksia 12-1 Lepohetki 2-4. Oppitunteja 4-5. Illallisvalmistuksia 5-6. Hyödyllistä lukemista, kävelemistä tahi keskustelua 7-8. Hartausharjoituksia 9. Vuoteeseen 9.30.

Tässä ei ollut mitään naurettavaa, se oli päinvastoin oivallisesti kokoonpantu. Mutta Gilbertin mielestä se oli aivan suunnattoman hassunkurinen, ja niinpä hän Nancyn avulla kirjoitti toisen järjestystaulun ja kiinnitti sen Julian piirongin yläpuolelle.

Aikataulu.

Kun heräjän ma aamulla, voin Gillyä ja Nania ma rukouksin muistella. Syön aamiaista seitsemältä tai kahdeksalta, yhdeksältä. Kun päiväatriani saan, ei varhaist' oo se ollenkaan. Kahdestatoista yhtehen ma voitaleipää maistelen. Taas kahden tienohilla löytään ma otolliseks' ruokapöytään. Vaan kolmen, neljän tienoissa on välipala mieluisa. Kun kello viisi lyö, niin jokin helppo työ ja hyvin lyhyt, viisas lienee, se ruokahalun tuoda tiennee, kun taaskin pöydän äärehen käyn saapuessa iltaisen. Sa ällös huoli kauan valvoa, syö kahdeksalta kevyt atria. Kun sitten vielä rukoilen puolesta pahain serkkujen, niin taidan tunnolla ma puhtahalla uinailla yhdeksältä peiton alla.

Rouva Careyllä oli huumorin tajua, ja kun itkevä Julia toi hänelle molemmat paperit näytteeksi, hänen oli hyvin vaikea käsitellä asiaa vakavasti ja asettua Julian suhteen sille myötätunnon kannalle, jota asianhaarat olisivat vaatineet.

"F-f-f-fergusonilla ei milloinkaan puhuttu minun ruokahalustani", valitti Julia. "He koettivat aina s-s-saada minua syömään!"

"Gilbert ja Nancy pitävät hiukan liian paljon kujeilemisesta ja ovat aivan liian kärkkäät kiusoittelemaan", sanoi rouva Carey. "He unohtavat, ettet sinä ole siihen tottunut, mutta koetan saada heitä enemmän ajattelemaan toisten tunteita. Äläkä unohda, lapseni, että suuressa perheessä, kuten on meidän, täytyy paljon kestää ja sietää toisiltaan."

XIV.

NEUVOTTELEVA RAHA-ASIAINKOMITEA.

Oltiin kesäkuun lopussa ja Gilbert oli palannut koulusta, joten nyt oli aika ryhtyä täydellä todella muodostamaan Keltaista taloa miellyttäväksi ja mukavaksi kodiksi. Tähän saakka rouva Carey ja tytöt eivät olleet ehtineet paljoa muuta tekemään kuin tyhjentämään arkut ja laatikot, asettamaan huonekalut paikoilleen sekä toimittamaan jokapäiväiset askareet ja ruuanlaiton.

Muuan herra Ossian Popham, jota tavallisesti vain tuttavallisesti sanottiin 'Osh' Pophamiksi, ja joka oli kyläläisten ainainen apu kaikenlaatuisissa pikkutoimissa, oli tilattu valkaisemaan vaatekomerolta ja naulaamaan niihin ripustimet sekä Bill Harmonin suostumuksella tekemään sinne tänne sopiviin nurkkiin joitakin uusiakin komeroita. Tusinoittain hyllyjä lyötiin näppäriin kätköpaikkoihin ja niihin sovitettiin osa taloustarpeita, vuodevaatteita ja muuta varastoa. Keskellä tätä hauskaa ja iloista järjestelemistä saapui Ann-serkulta kirje. Perhe istui paraikaa rouva Careyn huoneessa, sillä Neuvottelevalla raha-asiainkomitealla oli aikomus pitää kokous. Keinoja oli Careyn perheellä aina runsaasti, mutta varain saanti oli heikkoa.

Bill Harmonin pojan tuomat kirjeet saapuivat ennenkuin komitea oli alkanut kokouksensa.

"Saanko lukea ääneen Ann-serkun kirjeen?" kysyi Nancy, jolla oli omat syynsä ehdotusta tehdessään.

"Saat tietysti", sanoi rouva Carey mitään epäilemättä ottaen työvasustaan ainaisen parsimuksensa. "Olisi melkein ollut parempi, jos olisitte kaikki olleet haikaroita eikä linnunpoikasia; silloin olisitte aina pitäneet ylhäällä toista jalkaanne, ja luultavasti ainakin se sukka olisi säilynyt rei'iltä!"

"Mami rukka! Minä opettelen paraikaa parsimaan", huudahti Kathleen suudellen häntä.

Longhampton, New Jersey 27 p. kesäk.

_Rakas Margaret_ (niin Nancy luki) -- Tämän paikan meri-ilmasto on niin vahingollinen terveydelleni, että olen päättänyt viettää lopun kesää teidän luonanne, auttaen teitä keventämään sitä raskasta kotiaskarten taakkaa, joka nyt lepää hartioillanne.

Koko perheeltä pääsi syvä voihkina, kun tämä alkulause luettiin ja Gilbert heittäytyi kasvoilleen äitinsä leposohvalle.

Täällä on aina sumuista kun ei sada ja ruoka on hyvin huonoa. Ravintolan hoitaja on epäkohtelias ja viranomaiset hyvin töykeitä, joten Beulah, vaikka se mielestäni onkin kurja paikka, on sittenkin paljoa viihtyisämpi.

Toivon, että talossa toimittamanne korjaukset edistyvät, vaikka harjoitatte mielestäni mieletöntä tuhlaavaisuutta uhratessanne siihen varoja kuin omaanne. Te ette koskaan saa takaisin penniäkään siitä, mitä olette siihen panneet, ja kun olette saaneet sen hyvään kuntoon, palaa herra Hamilton luultavasti Euroopasta ja muuttaa itse siihen asumaan tahi myy sen jollekin toiselle.

Gilbert on varmaankin kotona näihin aikoihin, mutta minä en sallisi hänen puuttua mihinkään korjaustöihin, sillä hän on liian huolimaton ja epäluotettava.

"Hän ei tule koskaan unohtamaan, että hänen vuoteensa petti!" kuului Gilbertin ääni tyynyjen sisästä.

Sano terveisiä Julialle. Toivoakseni hänen ruokahalunsa on parempi kuin viimein teidän luonanne ollessani. Lasten täytyy syödä, jos mielivät kasvaa.

Nancyn tullessa tähän kohtaan Carey-äiti heristi korviansa ja Gilbert kohosi sohvalta käsivartensa varaan. Nancy jatkoi totisena.

Käske Kathleenin karttamaan aurinkoa tahi käyttämään hattua, sillä hänen hipiänsä ei ole ensinkään niin hyvä kuin ennen. Jos hän menettää värinsä ja saa teerenpilkkuja nenälleen, on hän tavattoman ruma lapsi.

Kathleen punastui suuttumuksesta ja pani pois työnsä.

Hellät terveiset rakkaalle Nancylleni! Vanhin tyttäresi on todella verraton aarre Margaret! Toivon, että tiedät olla tarpeeksi kiitollinen hänestä. Sellaista lahjakkaisuutta, sellaista kauneutta, sellaista suloa, sellaista hienotunteisuutta --

Mutta nyt koko perhe nousi pystyyn ahdistaen kirjeenväärentäjää juuri kun hän oli kääntänyt ensimmäistä lehteä. Siinä naurunsekaisessa temmellyksessä, joka nyt syntyi, putosi Ann-serkun kirjekuoresta sininen paperi ja Gilbert ojensi sen äidilleen kirjeen kanssa.

Rouva Carey kuivasi kyyneleitä, jotka nauru oli nostattanut hänen silmiinsä, niin oivallisesti Nancyn oli onnistunut jäljitellä Ann-serkun kirjetyyliä, ja rupesi lukemaan oikeata kirjettä. Se kuului:

_Margaret rakas_, -- Olet usein ollut ajatuksissani sittenkuin lähdin teiltä, ja suuresti olen ollut huolissani, etteivät voimasi riitä kantamaan sitä odottamatonta kuormaa, jonka olet ottanut päällesi. Olin aikonut antaa teille kullekin jouluksi kolmekymmentäviisi dollaria mielenne mukaan käytettäväksi, mutta minun täytyy tunnustaa, etten täydellisesti luota teidän arvostelukykyynne. Olisi hyvin teidän kaltaistanne ennemmin koristella talon seiniä kuin hankkia vesijohto keittiön pesualtaaseen. Liitän siis kirjeeseeni kolmesataa dollaria ja pyydän, että _heti_ ryhdytte toimenpiteisiin saadaksenne veden johdetuksi kaivosta. Jos on olemassa mitään mahdollisuutta johtaa vettä yläkertaankin, niin tee se myös; siitä johtuvat ylimääräiset kustannukset minä otan suorittaakseni. Kaivo on tietysti ensin puhdistettava, mutta olen tyytyväinen, ellen koskaan saa tietää, mitä sen sisästä löydätte. Ainoa suuri lahja, minkä entisinä aikoina olen teille antanut, olivat marmorikoristeet, nuo häälahjaksi annetut, muistattehan!

"Muistamme!" voihkivat lapset kuorossa.

Sitä en kadu, vaikka elämänkatsomukseni suruihin ja vaikeuksiin nähden on jonkinverran muuttunut, ja olen nyt käytännöllisempi kuin ennen. Sillä jos antaa lahjaksi jonkun pysyväisesti kauniin esineen, niin ystävät muistavat antajaa milloin vain siihen katsovat.

"Se on varma!" huomautti Gilbert Nancylle.

Mutta onpa olemassa toisiakin keinoja saattaa itsensä muistetuksi, ja soisin, että ajattelisitte ystävällisesti Ann-serkkua, kun käytätte uutta vesijohtoa.

Toinen parannus, jonka toivon rahallani tehtävän, on suuren uunin hankkiminen kellarikerrokseen. Siitä nousisi hiukan lämpöä ainakin halliin ja alakerran huoneisiin talvella. Sinun on luultavasti hankittava omistajan suostumus ja minä vaatisin ainakin viiden vuoden vuokrasopimusta, ennenkuin uhraisin minkäänlaisia suurempia kuluja taloon.

Jos rahat riittävät, ehdottaisin vielä uusia kynnyksiä takaoviin ja keittiönpuoleisiin oviin sekä vajaan. Huomasin, että nykyiset ovat aivan lahonneet ja ellen pety, tulee teille näihin aikoihin oikein tulvimalla punaisia ja mustia muurahaisia. Luulen etten koskaan elämässäni ole nähnyt sellaista hyönteispaljoutta kuin Beulahissa. Erikoisesti huomasin loppumattoman määrän koita, ampiaisia, hämähäkkejä, etanoita, lehtiluteita, hevoskärpäsiä, hyttysiä. Herra Popham, joka kyyditsi minua asemalle, kertoi että käärmeitäkin on runsaasti korkeassa ruohikossa, mutta hänen huomautuksiinsa kannattaa tuskin kiinnittää huomiota, sillä en vielä koskaan ole missään sivistyneessä kristityssä seurakunnassa nähnyt toista ihmistä, jolla olisi sellainen käytös. Hän kysyi kuinka vanha olin, ja kun luonnollisesti en siihen mitään vastannut, kysyi hän muutaman minuutin kuluttua olinko jäänyt naimattomaksi vapaaehtoisesti vai pakosta. Kun minä kieltäydyin jatkamasta keskustelua hänen kanssaan, hän rupesi laulamaan iloisia rallatuksia niin äänekkäästi, että tiellä kulkevat ihmiset hymyillen heiluttivat kättään hänelle. Tämän kerron teille siksi, että teillä näyttää olevan aivan väärä käsitys Beulahin asukkaista; heistä tuntuu suurin osa olevan joko hyvin merkillisiä tahi suorastaan päästään vialla.

Toivoen, että elämänne siellä käy siedettävämmäksi kun vesi ei enää haise eikä teidän tarvitse kantaa sitä kaivosta, olen

uskollinen ystävänne _Ann Chadwick_.

"Lapset!" sanoi rouva Carey taittaen kirjeen kokoon ja pistäen shekin talteen kirjekuoreen, "Ann-serkku on todella hyvin hyvä nainen."

"Ikävä, että vuode petti ja hän joutui lattialle", virkkoi Gilbert. "Meillä ei olisi koskaan ollut varaa johtaa vettä taloon tahi hankkia suurta uunia. Kyllä kai teillä talvella olisi ollut vaikea, vaikkei kukaan ole ajatellut sitä, työskennellä kylmissä huoneissa, ja aivan kauheata olisi ollut mennä kaivolle."

"Kauheata myöskin sinulle", vastasi Kathleen merkitsevästi.

"Minä olen silloin koulussa enkä voi auttaa", virkkoi Gilbert.

Rouva Carey oli vaiti. Tosiasia oli, että puuttui varoja Gilbertin kouluttamiseen Westoverissa, mutta hänen äitinsä toivoi tämän masentavan tosiasian vähitellen selviävän pojalle, jotta hän itse huomaisi välttämättömäksi koulunsa keskeyttämisen. Onneksi hänen tähänastinen lukukausimaksunsa oli suoritettu jo ennakolta, joten se ei vielä ollut tuntunut heidän menoissaan.

Nancy oli kadonnut huoneesta ja seisoi nyt ovensuussa.

"Pyydän huomauttaa, että koska olen lausunut kaikenmoista alentavaa Ann-serkusta ja koska suuresti kadun sitä, niin olen asettanut kuuluisat neljä mustaa ja valkeata marmoriornamenttiä oman makuuhuoneeni uuninreunalle alituiseksi muistutukseksi synneistäni. Likainen Poika on sirpaleina vajan ylisillä, mutta jos Ann-serkku joskus vielä tulee meitä tervehtimään, niin tahdon tunnustaa, että Gilly ja minä olimme syylliset onnettomuuteen."

"Otahan lyijykynäsi, Nancy, ja katsokaamme miten on tulojemme laita tällä hetkellä", ehdotti hänen äitinsä hyväksyvästi hymyillen. "Kirjoita muistiin eläke, kolmekymmentä dollaria kuukaudessa."

"Kirjoitettu. -- Kolmesataakuusikymmentä dollaria."

"Sitten voittomme Charlestownin talon vuokraamisesta sata dollaria."

"Kirjoitettu; mutta sitä kestää vain neljä vuotta."

"Niihin aikoihin voimme jo kaikki olla haudassa." (Gilbert rohkaisevasti.)

"Sitten henkivakuutussumman korko. Neljän dollarin korko viidelle tuhannelle dollarille on kaksisataa; olen kertonut sen päässäni ainakin kaksikymmentä kertaa."

"Kirjoitettu. -- Kaksisataa."

"Suuressa puutteessa tahi jos jotain vakavaa sattuu, on meillä tietenkin nuo viisituhatta turvanamme", pisti Gilbert väliin.

"Sen summan minä säästän sairauden varalle tahi jonkun hautaamiseksi", sanoi rouva Carey päättävästi, "mutta siihen summaan en vielä kajoa, emmekä siihen saa luottaa. Meitä on viisi -- kuusi niin kauan kuin Julia on luonamme", lisäsi hän kiireisesti, -- "ja kuuden hengen perheelle on varmasti, toiselle tahi toiselle tuleva pilvisiä päiviä. Miten kävisi jos minä kuolisin ja jättäisin teidät?"

"Äiti, älä!" huudettiin kuorossa niin kiihkeästi, että rouva Carey muutti puheenaihetta. "Kuinka paljon siitä tulee vuodessa, Nancy?"

"Kolmesataakuusikymmentä ynnä sata ynnä kaksisataa yhtä kuin kuusisataakuusikymmentä", laski Nancy. "Ja minusta se on aikamoinen rahasumma!"

"Voi, lapsi kulta", huokasi hänen äitinsä päätänsä pudistaen, "jos tietäisitte kuinka vaikeata isällä ja minulla oli pitää huolta itsestämme ja teistä, kun meillä oli viisi tahi kuusi kertaa tämä summa! Kenties olimme joskus hiukan tuhlaavaisia siinä, että seurasimme häntä matkoilla, mutta hän ei koskaan tahtonut meistä erota -- ja se olikin ainoa ylellisyytemme."

"Mehän säästimme aika tavalla kun flyygelin vaihtamalla saimme rahaa kaikkiin kuluihin täällä ja kaikkiin rautatiematkoihimme ja paljoon muuhunkin, lautoihin, nauloihin, Osh Pophamin työhön ja sen semmoisiin", huomautti Gilbert.

"Niin, ja me syömme yhä vieläkin flyygeliä, vaikka siitä on jo kaksi kuukautta kulunut, mutta nyt se laulaa jo viimeistä virttänsä, vai mitä, mami?" kysyi Nancy.

"Laulaa kyllä, mutta suureksi avuksi se on ollut meille, ja rakas, pieni vanhanaikainen pianomme tuottaa meille aivan yhtä paljon iloa. -- Onhan meillä vielä gobeliini ja enon antama Van Twillerin taulu; voimme tietysti vielä myydä nekin."

"Gobeliinin saamme kyllä kaupaksi, mutta kuka Van Twilleristä huolii", ja Gilbert iski silmää Nancylle.

"Taulu, joka on samannäköinen, käänsi sitä mille puolelle tahansa, ei saane monta ostajaa", tuumi Nancy. "Se on yhtäkaikki Van Twillerin työtä ja sillä on kaikkina aikoina oleva arvonsa!"

"Ne maisemat, jotka Van Twiller on maalannut pimeässä tahi kun hän oli laskenut kaihtimet alas, eivät voi olla paljon arvoisia", intti Gilbert. "Muistatteko kuinka amiraali luuli sen esittävän pensaikossa pesiviä peltokanoja hämärissä, ja silloin huomasimme, että Joanna ruokasalia siistiessään oli ripustanut sen seinälle ylösalaisin. Kun se ripustettiin toisin päin, ei isä sen paremmin kuin amiraalikaan voinut sanoa mitä se kuvasi. Peltokanat olivat kadonneet, mutta he eivät voineet löytää muutakaan."

"Jotain me kyllä siitä saamme, sillä se on Van Twillerin maalaama", sanoi rouva Carey toivehikkaasti, "ja gobeliini on ihana. -- Nyt olemme hoitaneet talouttamme ilman apua säästääksemme rahaa talon kaunistamista varten; mutta kuten Ann-serkku sanoo, se ei ole meidän, ja kun vuosi on loppuun kulunut, saattaa se minä hetkenä tahansa joutua meiltä pois. Emme ole koskaan edes nähneet isäntäämme, vaikka onhan herra Harmon kirjoittanut hänelle. Emmekö ole hupsuja? Mitä sinä arvelet, Julia?"

XV.

ME KUULUMME BEULAHIIN.

Tämä virheetön nuori neiti oli kaiken aikaa ommellut korko-ompelustansa kohottaen silloin tällöin päätänsä katsahtaakseen toiseen tahi toiseen merkilliseen Careyhin tämän lausuessa jonkun tavallista typerämmän tahi liioitellun huomautuksen.

"Minä en ole niin vanha kuin Gilbert ja Nancy, ja minä olen vain veljentytär", sanoi hän vaatimattomasti, "minulla ei niin muodoin pitäisi olla mitään mielipidettä. Mutta minä hankkisin heti pysyvän palvelijan, jottei meidän kaikkien tarvitsisi raataa kuten tähän asti; sitten en kuluttaisi ainoatakaan senttiä taloon, vaan eläisin täällä kuin kätkössä, kunnes tulee parempia aikoja ja me olemme kyllin vanhat astumaan seuraelämään. Voisitte kihnuttaa ja säästää kunnes Nancyn on aika astua seuraelämään. Kun Kathleenin vuoro tulee, on isä jo varmaan aikoja ollut terve ja me voisimme yhdessä _debuteerata_."

"Kuka tässä haluaa 'debuteerata', yksinään tahi toisten kanssa", ärähti Nancy suuttuneena. "Minun astumiseni seuraelämään on tapahtuva Beulahissa; enkä todellakaan ole varma siitä etteikö se jo olekin alkanut! Herra Bill Harmon on pyytänyt minua tulemaan seurakuntailtamaan ja herra Popham on kutsunut minut Intiaani-lähetyksen huviretkelle Greentowniin. Beulah on liian hyvä ollakseen pelkkä kätköpaikka! Tietysti meidän ensin täytyy säästää ja pitää kiinni joka pennistä, mutta kolmen tahi neljän vuoden kuluttua Gilly ja minä jo varmaankin jotain ansaitsemme."

"Ikävintä on, etten _voi_ mitään ansaita korkeakoulussa", huomautti Gilbert, "vaikka mielelläni sen tekisin."

"Mutta se on kuitenkin nyt ainoa tie sinulle korkeakouluun", lausui hänen äitinsä tyynesti. "Sinä et tiedä kuinka suuria kustannuksia elämä siellä kysyy. Meidän olisi ollut perin raskasta suorittaa ne vaikkakin isä olisi elänyt ja meillä olisi ollut viisituhatta tahi enemmänkin vuodessa! Meidän täytyy yhdessä, sinun ja minun, miettiä jokin keino tämän pulman ratkaisemiseksi."

Gilbert näytti synkältä ja astui ikkunan luo kädet taskuissaan.

"Minä kadottaisin kaikki ystäväni, ja on työlästä raivata itselleen tietä maailmassa, ellei ole muita suosituksia kuin päästötodistus jostain vaivaisesta Beulahin Opistosta."

Nancy näytti siltä kuin olisi tahtonut nylkeä veljeltään päänahan, kun tämä käytti moista kieltä hänen rakkaasta kylästään. Mutta varoittava katse äidin silmistä pysäytti sanat hänen huulilleen.

Julia asettui serkkunsa puoltajaksi. "Meidän tulisi kieltäytyä kaikesta, että Gilbert pääsisi korkeakouluun", sanoi hän. "Gladys Ferguson ei tunne ainoatakaan poikaa, joka ei opiskele Harvardissa tahi Yalessa."

"Ellei hyvään perheeseen kuuluva ja hyvän kasvatuksen saanut poika voi saada ystäviä omalla personallisuudellaan sekä omien henkisten ja luonteenominaisuuksiensa avulla, luulisin hänen tulevan toimeen ilman heitä", lausui Gilbertin äiti huolettomasti.

"Etkö sinä pidä arvossa korkeakoulusivistystä, äiti?" puhkesi Gilbert hämmästyneenä sanomaan.

"Pidän tietenkin! Olisimmeko muuten aikoneet tehdä uhrauksia, voidaksemme lähettää sinut sinne? Ensinnäkin sujuu kasvatus paljoa yksinkertaisemmin ja helpommin opistossa. Siellä on tarjona tuhansia apukeinoja ja mahdollisuuksia, joita muiden nuorukaisten on hankittava miten parhaiten kykenevät. Ylioppilaille tasoitetaan tietä monella tavoin. Jotain täytyy aina saada typeränkin tahi haluttoman ja hidasoppisen päähän päntätyksi sillä neljän vuoden erinomaisella, tarmoa kehittävällä opetuksella, mitä korkeakouluissa suodaan. Kysytään hyvin suuressa määrässä henkistä ja siveellistä voimaa, jotta voisi menestyä maailmassa ilman sellaista apua, ja saattaa olla ettet ole kyllin vahva luomaan itsellesi tulevaisuutta ilman sitä. -- En ole vielä selvillä siitä, mitä mahdollisuuksia sinussa piilee, Gilbert, etkä edes itsekään ole selvillä."

Gilbert näytti harmistuneelta. "Mainiota todella!" murahti hän, "sanoa, että jos vain on tarpeeksi älykäs, niin tulee toimeen ilman yliopistolukuja."