Part 18
Tultuaan pieneen maalaishotelliin Lemuel Hamilton istui vielä tunnin verran avonaisen ikkunan ääressä katsellen kuunsäteissä kimaltelevaa jokea, sekä valkean rukoushuoneen valomeressä kylpevää torninhuippua. Ilma oli kuulakka ja kiiltokärpäset kohosivat sakean ruohikon yllä kuljettaen lamppunsa tuuheain jalavain alimmille oksille. Heinänteko oli alkava aikaisin aamulla, ja hän oli heräävä sirppien hiontaan ja niittokoneitten suhinaan. Hauskaa olisi olla auttamassa heinänteossa, arveli hän, vajota polvia myöten tuhatkaunoihin ja ruohikkoon, jota hän ei ollut tallannut siitä päivin kuin hän pienenä poika-pahaisena oli tallustellut koneen jäljestä harava kädessään.
Olipa tämä ollut ihmeellinen ilta! Herra Hamilton näki uudelleen Keltaisen talon veräjällä seisovan ryhmän -- viimeisen kuvan, minkä hän oli vienyt mukanaan, Carey-äiti nojautui Gilbertin käsivarteen kuun säteitten leikitellessä hänen ruskeilla hiuksillaan, tytöt seisoivat hänen vieressään hänen käsivarsissaan riippuen ja pikku Peter piteli äitiään kädestä.
"Heillä mahtaa olla ahtaat ajat!" mietti hän, "enkä voi keksiä mitään sopivaa keinoa auttaakseni heitä ahdingosta. Mutta yhtäkaikki heitä täytyy kadehtia, ei sääliä! Jos Luonto olisi antanut minulle luomisvallan, niin olisin äidin luonut juuri tuontapaiseksi ja pannut hänen otsalleen leiman: Tällainen on naisen oltava!"
XXXIV.
NANCYN ENSIMMÄISET TANSSIAISET.
Nancyn seitsemästoista syntymäpäivä oli ollut ja mennyt, ja elokuun kuutamo oli kauneimmillaan, kun hänen täysikasvuiseksi tulemistaan lopullisesti vietettiin juhlalla Hamiltonin ladossa. Latokin oli nyt ensikertaa astuva julkisuuteen, sillä kyläläisiä ei oltu milloinkaan kutsuttu niihin yksityisiin lauantai-illan tansseihin, joita Hamiltonin pojat ja tytöt olivat panneet toimeen lyhyenä hallituskautenaan. Beulahin asujanten mieliä kiihdytti paljoa enemmän lato kuin Nancy, ja sen Nancy saattoi varsin hyvin käsittää, he kun koko perhe, äidistä Peteriin saakka, olivat aivan hullaantuneet uuteen leluunsa. Päivä päivältä se kävi yhä tenhoavammaksi mikäli toinen tahi toinen keksi jotain uutta lisää siihen, varsinkin oli hyvin taitava keksimään Osh Popham, joka eli ja hengitti vain ladon merkeissä ja joka oli tuhlaamalla tuhlannut kaiken älynsä ja taidokkuutensa sen sisustamistöihin. Ei sanallakaan valaissut hän ulkopuolella olevalle yleisölle tämän ihmeteltävän sisustuksen laatua, eikä liioin kielinyt mitään sen juhlallisena avajaispäivänä suoritettavasta ohjelmasta. Kaikki Careyn perheen juhlat olivatkin tähän asti vietetyt talossa lukuunottamatta erästä huviretkeä, johon koko kylä oli ottanut osaa. Niinpä olikin seurakunta nyt hyvin kärkäs uusille laitumille vaeltamaan, ja uteliaisuutta olivat edelleen kiihoittaneet kirjoitetut kutsukortit -- kohteliaisuus, josta ei Beulahissa oltu paljoa tiedetty.
Vihdoin valkeni odotettu päivä kirkkaana ja viileänä, ilmassa tuota kuulakkaa seesteisyyttä, joka tietää syyskuun päivien lähenemistä. Iltapuoli kului kaikennäköisessä touhuamisessa, suunnittelussa ja juttuilemisessa, ja jokainen tanssi-ijässä oleva tyttö Beulahissa pysytteli makuuhuoneessaan koetellen peilin edessä uutta kampausta. Kiihtymys kasvoi tuhatkertaiseksi, kun levisi huhu, että muuan amiraali, (mikähän se oli?) oli saapunut hotelliin ja aikoi saapua illan kemuihin täydessä virkapuvussaan. Tämän jälkeen oli entistä vaikeampaa sovittaa palmikot ja kiharat tyydyttävään kuntoon.
Nancyn ei ainakaan tarvinnut tutkia muotilehtiä, sillä hänen tukkansa seurasi sitä muotia minkä Venukset, Cupidot ja kaikki muut pikku rakkauden jumalat olivat maailman alusta alkaen säätäneet. Se taipui kiharoihin, tahtoi hän tahi ei, joten ei ollut muuta tehtävää kuin järjestää ne ja vääntää sykkyrään, josta liehuvia suortuvia valui hänen valkealle niskalleen. Tahi milloin hän oli iloisella ja vallattomalla päällä, kiharat pistettiin neuloilla kruunuksi päälaelle ja sitomatta jääneet kutrit liehuivat siellä täällä, koskettaen hänen poskeansa, korvaansa niskaansa, aina somistavina ja vallattomina.
Nancyllä oli yllä uusi keltainen puku, "melkein maata koskettava" ja hiuksiin oli kiedottu keltainen nauha. Kathleenilla ja Julialla oli Ann-serkun antamat valkoiset puvut ja rouva Careyllä oli uusi, musta silkkipukunsa, jossa oli siro pieni laahustin. Kaulassa oli hänellä morsiuslahjansa, valkea helminauha, ja hänen niskaan kiinnitetystä, kiiltävästä hiussykkyrästään kohosi iso, helmillä koristettu kilpikonnanluinen kampa.
Perhe vastaanotti vieraansa vanhassa vaunuvajassa ja kun kaikki vieraat -- luvultaan seitsemänkymmentäviisi tahi kahdeksankymmentä -- olivat koolla, avasi Gilbert Carey-suvun päämiehenä ladon oven juhlallisesti. Sanoin ei voi kuvailla minkälainen oli ladon aikaansaama vaikutus vierasjoukkoon ja Nancyn merkkipäivä vajosi aivan mitättömiin sen rinnalla.
Hirsikatossa riippui tusinoittain pieniä, ruskeita, vilkkuvia japanilaisia paperilyhtyjä, ja seiniin isketyissä koukuissa huojui toisia isompia paperilamppuja. Syksyn kullanväreissä varhain prameilevilla lehvillä ja pitkillä vuohensilmillä täytetyille valkeille tuohimaljakoille muodosti viehkeän taustan kaikkialla näkyvä pehmyt, harmaanruskea, ajan painama honkapuu. Huoneen seiniä ympäröivät oudonnäköiset rahit täyttyivät nopeasti ihailevista vieraista. Eversti Wheelerin pieni pystypiano odotti korokkeella kirkon urkuria, neiti Susie Bennettiä, jonka silloin tällöin oli määrä sitä soittaa rouva Careyn ja Julian avustamana. Osh Pophamin tuli vuorotella erään Warrenista tulleen serkun kanssa, jonka sanottiin olevan oikea mestari viulunsoitossa.
Kun kaikki oli kunnossa, asettui rouva Carey seisomaan viuluniekka-mestarin ja Susie Bennettin väliin ja huoneessa syntyi äkkiä syvä hiljaisuus. "Ystävät ja naapurit", sanoi hän, "nyt julistamme Onnellisten Hetkien kokoussalin avatuksi kylän yhteiseksi hyväksi. Ilman isäntämme, herra Lemuel Hamiltonin jalomielisyyttä ja monia auttajiamme emme olisi milloinkaan kyenneet valmistamaan teille tätä hupia eikä tehdä tätä paikkaa näin kauniiksi. Ennenkuin yleinen tanssi alkaa, suoritamme kaksinkertaisen kunniakatrillin, johon ottavat osaa kaikki ne, jotka ovat joskus lyöneet naulan, paperoineet tahi maalanneet seinän, kaivaneet lapiollisen multaa tahi jollain muulla tavoin työskennelleet Keltaisen talon hyväksi."
"Kolminkertainen eläköönhuuto rouva Careylle!" huusi Bill Harmon ja raikuva huuto kajahti kaikkien huulilta.
"Kolminkertainen eläköönhuuto Lemuel Hamiltonille!" ja kattohirret kajahtivat voimakkaasta vastauksesta.
Samassa amiraali vaihtoi asentoa salatakseen kosteata kiiltoa silmissään, ja nähdessään täydessä laivastovirkapuvussaan niin suurenmoisen uhkealta näyttävän henkilön, pääsi Osh Pophamilta vaistomainen huuto: "Kolminkertainen eläköönhuuto amiraalille! En tiedä mitä hän lienee toimittanut maailmassa, mutta minusta näyttää, että hän pystyy vaikka mihin!" jolloin kaikki taas rupesivat huutamaan ja kiljumaan, ja amiraali omaksi suureksi hämmästyksekseen piti puheen, jonka aikana nuo kielivät kyyneleet vähän väliä tulivat silmiin ja ääneen, jonka johdosta Osh Popham kuiskasi salavihkaa naapurilleen, että hän otaksui tämän merisankarin paremmin upottavansa vihollisensa kuin ampuvan häntä, jos hän milloin sattuisi kohtaamaan vihollislaivan.
Kaksinkertainen kunniakatrilli suoritettiin arvokkaasti ja viehättävästi, joten kaikki ne, joiden ei oltu suotu ottaa osaa siihen, olivat kateudesta viheriäiset. Rouva Carey ja amiraali olivat parina, Nancy tanssi herra Pophamin kanssa, Kathleen Digbyn, Julia Bill Harmonin kanssa. Muut parit olivat rouva Popham ja Gilbert, Lallie Joy ja Cyril Lord, Olive ja Nat Harmon ja rouva Bill talutti hyvin ujoa ja kömpelöliikkeistä herrasmiestä, joka oli kaivanut ojat Ann-serkun kallisarvoisille vesijohtoputkille.
Sitten alkoi hauskutus ja ilakoiminen täydellä todella. Tytöt olivat kaiken kesää harjoitelleet vanhanaikuista vuorotanssia ja kesäkursseissaan opettaneet nuorinta sukupolveakin siinä suoriutumaan. Vanhat eivät mitään harjoitusta tarvinneet!
"Rahan vaihto" saattoi Nancyn ja Henry Lordin permannolle pääparina -- tulos tämän nuoren neidon väsymättömistä ponnistuksista, missä oli käytetty kaikkia keinoja, hyviä ja huonoja, naisille tunnettuja. Että hän ensinkään saapui kutsuihin oli rouva Careyn mielestä suoranainen ihme. Henry Lordin tulon oli aiheuttanut osittain salainen ihailu kaunista naapuria kohtaan, osittain halu näyttää kyläläisille, ettei häntä aina haluttanut elää jurona erakkona, osittain uteliaisuus nähdä tätä harvinaista seuruetta. Päästyään matelemaan itsekkäästä kuorestaan niin kauas, että hän kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan, hän astui askeleen eteenpäin kun Nancy pyysi häntä tanssimaan. Sievältä näytti Nancyn niiaus, kun hän esitti pyyntönsä, sievältä hänen voitonriemuinen katseensa kun hän talutti Henry Lordin jonon päähän, ja katsojat olivat riemusta pakahtua nähdessään arvoisan professorin kumartavan oikealle ja vasemmalle, muodostavan naisten ketjua, hyppivän vastakkaiselle puolelle ja nelistävän tyttösen käskemänä ja komentamana. Herra Lord ei ollut kömpelö tanssija, kun hänen hidas verensä kerran pääsi kiertämään ja "Rahan vaihdon" päättyessä oli hän jo melkoista notkeampi, melkoisesti vähemmän puukuvan kaltainen kuin sen alussa.
Tätä hämmästyttävää näytäntöä seuraavan "Rochester karkelon" aikana Henry Lord kävi istumaan rouva Careyn viereen, joka juuri tällä hetkellä istui yksinään hiukan syrjässä vieraistaan.
"Lähdenkö Etelä-Amerikkaan vai enkö?" kysäisi hän puoliääneen. "Olive tuntuu joutuvan hyviin käsiin ja Cyril sanoo, että te suostutte ottamaan hänet perheeseenne kuudeksi kuukaudeksi; tahtoisin yhtä kaikki kuulla naisen neuvoa."
Carey-äiti ei vastannut: "En uskalla antaa niin vastuunalaista neuvoa" eikä: "Tehkää kuten itse katsotte parhaimmaksi"; hän virkkoi kursailematta sellaisella äänellä kuin olisi puhutellut uppiniskaista poikaa --
"Minä en menisi, herra Lord! Odottakaa kunnes Olive ja Cyril ovat hiukan vanhemmat. Cyril liittyy minun perheeseeni ja unohtaa oman kotinsa; Olive tottuu olemaan ilman teitä; ja mikä on vieläkin pahempaa te totutte olemaan ilman lapsianne. Jääkää kotiin ja sallikaa Oliven tulla tervehtimään teitä ja veljeänsä joka sunnuntai. Etelä-Amerikka on pitkän matkan päässä, kun teitä on vain kolme!"
Professori Lordia ei miellyttänyt rouva Careyn ääni. Se oli niin äidillinen, että hän odotti hänen milloin tahansa rupeavan harjaamaan hänen päätänsä tahi suoristamaan hänen kaulahuiviansa ja kieltämään häntä valvomasta liian kauan, mutta professorin vaisto sanoi hänelle, ettei hän arvatenkaan milloinkaan saisi kuulla toisenlaista sävyä hänen äänessään, ja niin hän sanoi vastahakoisesti: "Hyvä on; tunnustan todella luottavani teidän arvosteluunne ja aion hyljätä tarjoumuksen."
"Siinä teette oikein, luullakseni", vastasi rouva Carey, ihmetellen mielessään mahtoiko tämä mies milloinkaan omin silmin nähdä velvollisuuttansa, vai oliko hän varsin tahallaan sokaissut itsensä elinajakseen.
XXXV.
TULIPUNAINEN RUUSUKÖYNNÖS.
Rouva Careyn jutellessa herra Lordin kanssa Nancy liiteli permannon poikki kiiruhtaen puutarhaan aikeessa suorittaa jokin äkkiä mieleen juolahtanut taloustehtävä. Oven ulkopuolella ruususäleistön luona hän äkkiä tölmäsi vieraaseen nuoreen mieheen, joka avoimesta ovesta katseli tanssia.
Hänellä oli yllä hieno, musta päivällispuku, jommoista ei Beulahissa oltu koskaan ennen nähty, ja päässä pehmeä matkalakki. Ensin Nancy arveli häntä vierailevan viuluniekan tuttavaksi, mutta tarkemmin katseltuaan hänen hilpeitä, mustia silmiään, tuntui hänestä kuin olisi hän ennen nähnyt hänet tahi jonkun hänen näköisensä. Vieras ei odottanut, että hän avaisi suunsa, vaan nosti lakkiansa ja ojensi hänelle kätensä sanoen: "Päättäen siitä, että olette aivan samaa näköä kuin hallussani oleva valokuva, luulisin teitä tytöksi, joka istutti tulipunaisen ruusuköynnöksen."
"Oletteko te 'poikani Tom'?" kysäisi Nancy peittelemätön ällistys äänessään. "Tarkoitan minun herra Hamiltonini poika Tom?"
"Minä olen _minun_ herra Hamiltonini poika Tom; tahi sanoisimmeko _meidän_ herra Hamiltonin? Eikö kahdesta 'minästä' tule meidän?"
"No totta tosiaan, ihmeistä ei tule koskaan loppua!" huudahti Nancy. "Amiraali sanoi, että olitte Bostonissa, mutta hän ei ole virkkanut sanaakaan siitä, että tulisitte niin pian Beulahiin!"
"Ei tietystikään, sillä tahdoin pitää sen salassa. Tahdoin ilmestyä ilon ollessa ylimmillään tanssiaisissa; kun vanhan ja uuden hallituskauden henget kohtaavat toisensa, niin sanoakseni."
"Beulahista tulee piakkoin oikea kesäpaikka; kaikki ihmiset näyttävät tulevan tänne."
"Se on osaksi teidän syynne, eikö olekin?"
"Miksi muka?"
"'_Vetten pienokaiset_' on lempikirjani, ja Carey-äidin poikasista tiedän kaikki. Ne kulkevat merten yli näyttäen hyville linnuille tietä kotiin."
"Oletteko _te_ hyvä lintu?" kysyi Nancy häijynkurisesti.
"Olen ainakin _kotona_!" sanoi Tom sellaisella äänenpainolla, että Nancyä värisytti; ehkäpä nuori mies olikin tullut Beulahiin asettuakseen asumaan isänsä kotitaloon.
Molemmat nuoret kävivät istumaan pengermän portaille sillävälin kun "Sulttaanin Polkan" säveleet kajahtivat ladon ovesta. Vanha rouva Jenks tanssi Peterin kanssa, hänen kahdeksankymmenvuotiset jalkansa olivat yhtä kerkeät kuin pikku pojan, ja hänen pitkät, valkoiset korvakiharansa liehuivat tahdissa. Hänen kuihtuneet kätensä pusersivat Peterin lihavia kätösiä ja nämä kaksi näyttivät olevan samanikäisiä, sillä tässä naurun ja hyvänsuopaisuuden seurakunnassa ei olisi ollut mitään sijaa sydämeltään vanhoille, joten rouva Jenks oli varmasti yhtä nuori kuin kuka muu vieras tahansa.
"En voi olla tuntematta pelkoa teitä kohtaan, vaikka olettekin hauskan ja rakastettavan näköinen", virkkoi Nancy suorasukaisesti Tom Hamiltonille. "Minua niin peloittaa, että rakastutte Keltaiseen taloon ja tahdotte ottaa sen meiltä. Oletteko kihloissa jonkun pikkujalkaisen kiinalaisnuken kanssa?" lisäsi hän kiusoittava katse silmissään ja niin lystikkään vallattomasti hymyillen, ettei kysymys tuntunut vähääkään epäkohteliaalta.
"En ole vielä kihloissa kenenkään kanssa, mutta aavistan pian joutuvani, jos kaikki hyvin käy! Minulle on jo karttunut vuosia koko joukko!"
"Minun olisi pitänyt tietää se!" huokasi Nancy. "Profeetallinen vaisto pani minut nimittämään teitä Keltaiseksi Vaaraksi."
"Olettepa aika häijynilkinen, kun rupeatte minusta pahaa ajattelemaan, ennenkuin tunnette minua. Toisin oli minun laitani!"
"Mitä tarkoitatte?"
"Katsokaas, ensimmäisessä isälle kirjoittamassanne kirjeessä lähetitte hellät terveiset sille hänen lapsistaan, joka sattuisi olemaan juuri lähinnä teitä ikään nähden. Minä satuin olemaan _juuri_ sopivassa iässä, joten otin kiitollisena terveiset vastaan. Minulla on ne matkassani täällä, ei, ne jäivätkin toisen nutun taskuun", puheli hän hilpeästi ollen etsivinään nuttunsa taskuista.
Nancy nauroi hänen hulluttelulleen; ei auttanut muu.
"Lupaatteko voittaa mielettömät ja häijyt ennakkoluulonne, jos minä puolestani lupaan olla milloinkaan ottamatta Keltaista taloa teiltä ilman teidän tahtoanne?" jatkoi Tom.
"Suurimmalla mielihyvällä!" huudahti Nancy iloisesti. "Se on varmin lupaus, minkä voin antaa, sillä vapaaehtoisesti en ole koskaan lähtevä sieltä. Ensin se oli isän valinta, sitten äidin ja nyt me kaikki tunnumme kasvaneen kiinni siihen. Minusta tuntuu melkein peloittavalta olla niin kiintynyt johonkin, ja huojennuksen huokaus pääsee rinnastani, jos todella, kaikesta huolimatta käy ilmi, ettette olekaan mikään Keltainen Vaara!"
"Itse olette paljoa suurempi Keltainen Vaara tuossa puvussa ja tuo nauharuusu tukassanne!" virkkoi Tom. "Tahdotteko tanssia seuraavan tanssin minun kanssani!"
"Se on 'Myrsky', osaatteko tanssia sitä?"
"En, mutta enhän ole niin vanha, etten oppisi. Otan malliksi tuon ihmeteltävän henkilön, joka näkyy olevan hyvin leikkisä amiraalin kustannuksella ja soittaa viulua."
"Se on Ossian Popham, Carey-suvun päätuki!"
"Kas sitä onnenpoikaa! Joko olette saaneet kaikki tukipuut, joita tarvitsette?"
Nancyn käsi ei ollut kyllin vanha, vahva eikä kokenut pitääkseen tätä outoa nuorta miestä aisoissa, ja hänen tuumiessaan nujertavaa vastausta Tom jatkoi --
"Kuka on tuo kerrassaan lumoava, tuo sanomattoman kaunis rouva mustissa -- hän, jolla on kruununtapainen helmikampa päässä?"
"Se on äiti", virkkoi Nancy hehkuvana.
"Sen arvasinkin. Mitenkä muuten voisi häntä selittää?"
"Selittää, mitenkä?" kysäisi Nancy ymmällä.
"Kun näkee äitinne, niin ymmärtää teidät, ja kun näkee teidät, niin ymmärtää äitinne, niin minusta näyttää. Missä on se kuuluisa tulipunainen köynnösruusu?"
"Te istutte sen päällä", vastasi Nancy rauhallisesti.
Tom hypähti pystyyn säleiköltä, johon hän oli puolittain nojautunut. "Siunatkoon", huudahti hän. "Miksi ette sanonut? Tämä ruusupensas on minulle perin rakas; sen istuttaminenhan ensin saattoi minut -- ajattelemaan teistä kaikkea hyvää. Vieläkö siinä on yhtään ruusuja? En voi nähdä tässä valossa."
"Se on jo melkein loppuun kukkinut; latvassa jossain saattaa vielä olla jokunen ruusu. Huomenaamuna katson ikkunastani onko siellä mitään."
"Mihin aikaan?"
"Mitenkä minä sen voisin tietää?" nauroi Nancy.
"Oh! teihin ei voi luottaa!" virkkoi Tom moittivasti. "Kas niin, antakaa minulle kätenne silmänräpäykseksi; astukaa tuolle matalimmalle nappulalle, nyt vielä askel ylemmäs, olkaa hyvä; nyt ojentakaa oikea kätenne ja taittakaa tuo pieni nuppu, näettekö, tuolla? Mainiota; nyt alas, olkaa varovainen, kas niin, kiitoksia! Ruusu pivossa on enemmän arvoinen kuin kaksi oksalla."
"Pankaa se napinläpeenne", sanoi Nancy. "Se on viimeinen; annoin isällenne ensimmäisen kuukausi sitten."
"Pistän tämän lompakkooni ja lähetän sen äidilleni kirjeessä", vastasi Tom. ("Ja kerron hänelle, että se on juuri samannäköinen kuin tyttö, joka sen istutti", ajatteli hän; "suloinen, tuoksuava, terhakka, eloisa, väririkas.")
"Nyt tulkaa sisään äitiä tapaamaan", sanoi Nancy. "Polkka on päättynyt ja pian he asettuvat riviin 'Myrskyä' tanssimaan."
Tom Hamiltonin tulo ja esittely osoittautui niin mielenkiintoiseksi, että tanssin alkaminen viivästyi joitakin hetkiä. Sitten Osh Popham ja mestarisoittaja tarttuivat jouheensa, ja rouva Carey avusti Susie Bennettiä pianolla, joten neljä soittoniekkaa oli antamassa vauhtia kärsimättömille jaloille.
Tom Hamilton oli tuskin selvillä siitä, mikä hänestä oli mieluisinta, tanssia Nancyn kanssa vaiko seisoa häntä katselemassa avoimessa ovessa kuten hän oli tehnyt aikaisemmin illalla. Hän ei voinut oikeastaan nähdä Nancyä nyt, vaikka hän oli Tomin pari, sillä tanssin konstikkaat vuorot anastivat liiaksi hänen huomionsa, mutta hän saattoi tuntea Nancyn läheisyyden ruumiinsa joka säikeellä, nuoren tytön kevyt kädenkosketus oli kuin magnetismin vavahuttama.
Joku heitti ladon takaovet selkoselälleen. Vastaniitetyn heinänhaju tuoksahti sisään ja matalalla kummulla niittyjen taustalla kohosivat tummanvihreät havupuut taivasta kohti. Viileä ilta-ilma löyhytti jalavapuita ja heloittava kuu näyttäytyi juuri oven aukeaman kohdalla. Illan tunnelmallinen ihanuus meni hiukan Tom Hamiltonin päähän, mutta hän pakotti ajatuksensa seuraamaan tanssin "kiemuroita", kuten Osh Popham sanoi.
Nancy Carey tanssimassa "Myrskyä", oli näky, joka pani hitaimmankin veren liikkeelle. Molemmat pääparit pitivät toisiaan kädestä ja kulkivat rinnatusten ladon toisesta päästä toiseen, ja pyörähtivät samassa takaisin kuin virvatuli, sitten he tupsahtivat seuraavan parin luo, sitten tuli "käsien piiri", ja "naisten ketju" ja äkkiä he jälleen lensivät pitkin permantoa toiset neljä takanaan. Ensimmäiset parit olivat Nancy ja Tom, Ralf Thurston ja Kathleen, kaksi viimemainittua Beulahin parhaat tanssijat. Kitty oli notkea, suora ja sulavaliikkeinen kuin nuori vuorikauris, mutta Nancy pyörähti keskelle permantoa kuin tuulenhengen puhaltama kukka. Hän oli eläväksi olennoitu Nuoruus, Ilo, Toivo! Hän oli pessyt astioita tänä iltana ja oli huomennakin pesevä, mutta mitäs siitä? Vähät hän siitä välitti, että lähivuodet (mikäli hän tiesi) tulisivat olemaan kieltäymyksen ja säästäväisyyden vuosia? Olihan hän seitsemäntoistavuotias! Kaikki on mahdollista seitsemäntoistavuotiaana! Maailmassa oli soittoa ja naurua jos oli työtäkin, ja olihan siinä rakkauttakin, kokonaisia valtameriä rakkautta; eikö niin ollen kannattanut karkeloida ja olla iloinen ja ohjata pariansa turvallisesti läpi tanssin hämmentävien sokkeloiden ja viedä hänet sen päätyttyä punoittavana ja riemuitsevana vastaanottamaan äidin nauravia onnentoivotuksia?
Jokainen tanssi "Myrskyä" omalla tavallaan, ajatteli amiraali, joka istui tanssia katselemassa. Rouva Popham oli vakava, jopa synkkäkin vyötäisiltä ylöspäin, mutta uskomattoman vilkas vyötäisiltä alaspäin liikkuen koneen tarkkuudella, hänen parinsa, muutaman Beulahin muurarin, vetäessä koko seuran huomion puoleensa ihmeteltävillä askeleillaan. Kyllä kannattikin pitää varansa vuorojen suhteen, sillä hänen kilpailijansa, rouva Bill Harmonin paikka oli aivan vastapäätä häntä. Lallie Joy, joka prameili Kathleeniltä lainatussa hameessa ja Julian kätten sommittelemassa hiuslaitteessa, oli kesäkurssien harras, jokapäiväinen oppilas, mutta viiden viikon uuttera opetus ei ollut pystynyt antamaan hänelle täyttä varmuutta 'Naisten Ketjun' vuoroista. Olive liikkui pää painuksissa, hänelle ominaisella, pehmeällä suloudella, aran, kesyttömän ihmislapsen tavalla ja Gilbert vuorostaan tanssi luontevasti ja huomattavan varmasti.
Seurasi lyhyt väliaika; tarjottiin jäätelöä erilaisten kakkujen kera. Siinä oli marmorikakkua, kultakakkua, hopeakakkua, oli vaalikakkua, sienikakkua, kuppikakkua, sitruunakakkua ja Valkean Vuoren kakkua. Virvokkeita nautittaessa Susie Bennett soitteli "Liukuvalssia", "Tytön rukousta" ja "Kuuntele ilolintua" variatsioneilla, jotka seurasivat toisiansa melkein ylenluonnollisen ripeästi.
"Ei piisanne monikaan Susie Bennettille pianonsoitossa!" sanoi Osh Popham, joka istui amiraalin vieressä. "Oletteko missään kaupungissa nähnyt ketään, joka soittaisi häntä nopeammin?"
"Oikeassa olette!" vastasi amiraali, "ja nyt näkyy koko yleisö huutavan teitä. Mitä he vaativat teitä tekemään -- lentämään?"
"Niinpä niin", virkkoi Osh. "Rouva Carey, tahdotteko säestää? Maria, voithan mennä vaunuliiteriin, jos sinua kovasti hävettää."
Lopulta vanhan mielilaulun säveleet häipyivät ihastuneiden kuulijain korvista. Sitten seurasi vielä "Portlandin ihastus", "Irlantilainen pesijämummo", "Yliopiston torvi" ja viimein kuului kello lyövän keskiyön aikaa ja vieraat poistuivat kahden, kolmen ja neljän hengen ryhmissä heidän iloisten ääntensä etääntyessä pitkin kylätietä.
Osh Popham jäi sulkemaan pianoa, puhaltamaan kynttilöitä sammuksiin, sulkemaan ovia ja ikkunoita ja lukitsemaan latoa, rouva Careyn ja amiraalin vaeltaessa verkalleen ruohikkoa pitkin talon takaovelle.
"Hyvää yötä", huusi Osh tyytyväisyydestä säteillen sivuuttaessaan heidät joitakin minuutteja myöhemmin. "Ei maar Beulahissa ole ennen ollut sellaisia kutsuja kuin nämä meidän. Jos totta puhutaan, niin ei liene koko Mainen valtiossakaan ikinä ollut tällaista lystiä! Hyvää yötä vain! Jos pidän kiirettä, niin tavoitan ehkä vielä Mariankin!"
Hänen ripeä astuntansa ruohoisella polulla kuului vielä hetken aikaa, ja sitten hänen taipuisa tenoriäänensä halkoi kirkasta, tyyntä ilmaa: --
Oi tule, lennä, armahin, käy rientäväisin askelin, kuin nuori hirvi kiitäen luo vuorten yrttirinteisten.
Julia oli mennyt yläkertaan unisen Peter-linnun kanssa, joka Nancyn juhlapäivänä oli saanut ensimmäisen kerran valvoa myöhään. Muut nuoret olivat ryhmittyneet jalavain alle, missä he parittain seisoivat juttelemassa -- Olive ja Ralf Thurston, Kathleen ja Cyril Lord, Nancy ja Tom Hamilton. Sitten he erosivat, Tom Hamilton käveli maalaishotelliin nuoren koulunopettajan seurassa, ja Olive ja Cyril kulkivat ketojen poikki Lordien talolle.