Part 12
Taasen neuvoteltiin. Sydän-Suomen konepajan, Rautjärven tiilitehtaan, Tanttilan posliinitehtaan ja Peurakoski O.-Y:n johtajat pyydettiin tulemaan mukaan. Heille selitettiin asema. Tuotanto on korotettava vähintään nelinkertaiseksi.
»Kaiken maallisen järjen nimessä», huudahti Peurakosken johtaja ins. Hellman, »mihin pannaan kaikki ne tuotteet?»
»Ihmettelisin minäkin ellen olisi nähnyt, mitä Saksassa on tehty viimeisinä kuukausina», selitti Mikkola. »Me saamme tehdä pommiamme miljoonan toisensa perään, kyllä ne maailmaan mahtuvat.»
»Maailma menee eteenpäin. Olen jo vanha mies, en jaksa teidän kanssanne juosta. Hankkikaa nuorempi mies tilalleni. Minä menen jo viisaan lepoon.»
»Ei, ins. Hellman, ottakaa apulaisia, nuoria voimia. Tarvitsemme kokemuksianne», lohdutti Penttilä.
»En minä jaksa enää. Olen lapseton mies, miksi hankkisin rahaa! Elän vaatimattomasti jo omistamallani pääomalla. Työ oli iloni, ja nyt iloitsen siitä, että toiset jatkavat työtäni. Kiitos, tehtailija Penttilä, että näytätte maailmalle työn kunniaa. Olitte hyvä palvelija, mutta vielä parempi isäntä. Ja nyt kun emme ole enää isäntä emmekä palvelija keskenämme kumpainenkaan, vaikka olemme molemmin olleet kumpaakin, niin salli vanhan miehen sinutella itseäsi. Olen aina ihaillut luonnettasi ja työtapaasi. -- -- Ei mitään kiittämistä, minä olin sinun isäntäsi isäntieni puolesta enkä vaatinut sinulta työtä, koska teit kaikki ilolla. -- Vielä yksi pyyntö. Salli vanhan työjuhdan käydä joskus ihailemassa töitäsi, jotta saan nähdä, että minua seuraavassakin polvessa on miehiä.»
Kunnialla jätti vanha työmies paikkansa nuorempien täytettäväksi. Ei vastaan taistellen eikä katkeruudella, vaan nähtyään uuden ajan koittavan vetäytyi hän syrjään, antaen uusien tuulien puhaltaa vapaasti. Sellaiset miehet ovat maan suola. He vievät omaa aikaansa eteenpäin eivätkä asetu uuden ajankaan estäjiksi.
Tarkkoja suunnitelmia tehtiin Maaselässä. Suunniteltiin rautateitä, autoteitä, tehdas- ja asuntotontteja. Koulujen ja sairaalain paikat, kirkon ja kirjastotalon tontit määrättiin, mitattiin kartalla ja maalla. Piirustuskonttorista haettiin vanhat työkonepiirustukset ja tarkistettiin uudelleen. Useita eri parannuksia tehtiin, jopa kokonaan uusiakin kojeita rakennettiin.
Pohjakartan ja asemakaavan tultua valmiiksi lähti Penttilä itse Helsinkiin rautatiehallitukseen esittämään yhteistoimintaa.
Omituinen muutos oli tapahtunut Rautatientorilla. Pitkän pitkä ajurijono oli hävinnyt. Kolme kaakkia torkkua könötti jäljellä muistuttamassa entisestä ajasta. Sijalla oli yhtä pitkä rivi pieniä, siistejä sähköautoja. Penttilän Saksassa ollessa oli Helsingin lataamo pantu käyntiin ja toimitettu pääkaupunki osalliseksi uudesta keksinnöstä.
Rautatiehallituksen leveitä rappusia kävellessään tunsi Penttilä entisen ujoutensa palaavan. Jos päätirehtööri ei olekaan kotona tai ei hän ota ollenkaan vastaan? Hän oli vähällä kääntyä ympäri ja jättää paperinsa kirjaajan konttoriin odottamaan pitkän virastotien kulkua. Päätti kuitenkin kysyä, otettaisiinko vastaan.
Päätirehtöörin oven ulkopuolella istui virkapukuinen vahtimestari. Penttilä meni kohden ja aikoi selittää asiansa. Vahtimestari nousi kuitenkin seisomaan heti, kun Penttilä astui ensimmäisen askelen häntä kohden. »Haluaako herra tehtailija päästä päätirehtöörin puheille?» kysyi hän.
»Kyllä, jos hän vain on tavattavissa.»
»Siellä on kyllä juuri esittely, mutta odottakaa hetkisen, kysyn, milloin voitte tulla.»
Vahtimestari meni sisään, mutta palasi aivan pian ja pyysi Penttilää astumaan sisään.
Penttilä esitti suunnitelmansa ja niihin suostuttiin. Hiukan hän ihmetteli rautatiehallituksen myöntyväisyyttä, sillä muutokset vaativat muutaman miljoonan menoerän. Toisaalta oli suunnitelma kylläkin huolellisesti laadittu, sillä neuvotteluun niissä kohdin olivat ottaneet osaa myöskin asianomainen asemapäällikkö ja muudan ratapihojen erikoistuntija.
Rautatiehallituksesta meni Penttilä suoraan ins. Kuorteen puheille.
»Terve tuloa Suomeen», puhui ystävällisesti kokenut mies, joka ymmärsi ihmisiä. »Oli oikein, ettette hylännyt isänmaatanne. Totta puhuen pelkäsin jo sitä.»
»Ei ajatuksiinikaan tullut asettua johonkin vieraaseen maahan. Siellä on toiminta niin kehnoa ja vierasta.»
»Luetteko sanomalehtiä?» kysyi Kuorre yht'äkkiä.
»Hyvin vähän, se on: en yhtään», tunnusti Penttilä rehellisesti.
»Sitten ette tiedä, mikä mies nykyään olette. Se on kyllä toisaalta hyvä, sillä voihan huono vaikuttaa hyväänkin luonteeseen, mutta kyllä ihmisen täytyy vähän tietää, mitä ympärillä itsestä ajatellaan. Varsinkin sellaisen miehen, joka aikoo kansojen kohtaloita johdella.»
Penttilä naurahti raikkaasti. »Siihen en minä pyri, sillä en ymmärrä politiikasta hölyn pölyä.»
»Totta! Sillä jos olisitte hiukankin ollut poliitikko, niin ette olisi mennyt antamaan Saksalle käteen sellaista asetta kuin Mausfeldtin tehtaat.»
»Sehän on oikein, että työkykyinen Saksa saa työtä.»
»Totta. Mutta mitä luulette Ranskan ja Englannin siitä ajattelevan? Älkää luulkokaan saavanne 'Victoria-ajatustanne' hyväksytyksi Englannissa, ellette voi antaa jotakin suurta tehdasta emämaalle.»
»Mistä insinööri tietää minun 'Victoria-ajatukseni' ja muut?»
»Sanomalehdistä. Vahinko, etten ole leikannut niitä talteen, jotta olisitte itsekin voinut lukea, mitä sisimmässänne ajattelette.» -- Molemmat nauroivat vapauttavasti. Kaikki kankeus heidän kesken hävisi. He alkoivat keskustella kuten kaksi miestä voi keskustella: vapaasti, avomielisestä, luottaen täydelleen toisiinsa.
Penttilä pyysi lisää voimaa Imatrasta.
»Aiotteko harjoittaa vientiä suuremmassa määrässä?»
»Voimaa olemme toistaiseksi myyneet vain Viroon, mutta Saksa ei kohta myöskään jaksa tyydyttää tarvettaan, joten olemme pakotetut auttamaan sitä. Tosin siellä rakennetaan hiilikaivosten läheisyyteen suurenmoisia lämpövoima-asemia, mutta tuleva kulutus ei tule sillä tyydytetyksi.»
»Ettekö aio Ruotsille antaa akkumulaattorejanne?»
»Muistan vielä Ahvenanmaan asian ja valuuttamme huonon ajan, jolloin läntinen naapurimme teki voitavansa maamme polkemiseksi. Siksi olen vielä pidättäytynyt lähettämästä sinne tuotteita.»
»Valuutasta olette saanut täyden hyvityksen. Tarkastakaa kursseja. Meidän rahamme on nykyään kalliimpaa kuin ennen maailmansotaa. Saksan kurssi nousee niin että hurisee. Mikäli tiedän, olette juuri Saksaan ja kotimaahan sijoittanut dollarinne. Olette kurssierona voittava miljoonia dollareita.»
»Tosiaankaan en ole ajatellut rahaa, mutta 'Victoria-ajatuksessa', kuten sitä nimitätte, tarvitaan rahaa -- ja iloitsen siksi, että minulla sitä on.»
»Olette todella keksijäsielu. Ette ollenkaan ajattele iloita rahoistanne, vaan tuumitte, miten saisitte niitä menemään. Onko lainkaan varmaa, että Victoria-putousten rakentaminen tulee kannattamaan?»
»En ole sitä laskenut, mutta tiedän, että voimaa tarvitaan. Maapallon jäljellä oleva kivihiilimäärä riittää noin sadaksi vuodeksi. Sen jälkeen on saatava välttämättömästi lisävoimia. Kosken rakennustyö on silloin valmiina, ja tehty työ ei milloinkaan mene hukkaan. Ellei se tuota aineellista hyötyä, tuottaa se kuitenkin kokemusta, ja jo sen vuoksi kannattaa yrittää.
»Olette, totta vie, idealisti. Mutta helppohan teidän on ollakin, sillä ryhdyttepä työhön mihin hyvänsä, niin se muodostuu kultalähteeksi.»
»Olen kyllä ansainnut, mutta teen työtä työn itsensä tähden. Kulta tulee myöhemmin itsestään.»
»Miten paljon nykyisellä, mukavuutta rakastavalla, laiskottelevalla ajalla olisikaan teistä opittavaa! -- Työstänne puhuen: oletteko tarkastellut, miten pitkälle olette ennättänyt uutta yhteiskuntaa luodessanne Suomessa?»
»Olen ollut vasta kolme viikkoa kotimaassa ja koko sen ajan Maaselässä piirustusten ja suunnitelmien kimpussa, joten en tiedä ympäristöstäni yhtään mitään.»
»Jos sopii, niin lähtekäämme pienelle huviajelulle. Viivymme tämän iltapäivän, vai onko se liian paljon?»
»Tietääkseni ei minulla ole mitään erikoista, joten voimme lähteä vaikka heti.»
Penttilä soitti kuitenkin ennen lähtöään Suomen Lontoon-lähetystöön ja tiedusteli uutisia 'Victoria-ajatuksesta'. Mitään uutta ei kuulunut. Paperit olivat kai unohtuneet virastoihin pölyttymään.
VII.
Tasaisesti mennä sirisi ilmakumeilla varustettu sähköauto Helsingin kaduilla. Auto oli n.s. loistomallia. Siinä oli edessä ohjaaja. Tavallisimmat autot olivat joko kahdelle tai neljälle hengelle, mutta aina valmistetut edellyttäen, että erikoista ohjaajaa ei ollut, vaan matkustaja itse ajoi. Vain loistoautot tekivät poikkeuksen. Sitäpaitsi olivat tavalliset autot varustetut umpinaisilla, pehmeillä kumirenkailla. Joustimet olivat valmistetut hyvin herkiksi ja varustetut n.s. vastustajalla, jotta vastaheilaus ei olisi varsin tuntuva. Näillä autoilla ei voinut ajaa 40 km:n tuntinopeutta kovemmin, mutta mutkaisilla ja mäkisillä teillämme ei suurempaa nopeutta tarvitakaan.
Kuorre ja Penttilä eivät puhuneet mitään. He istuivat vain ja katselivat liikettä ympärillään. Kuormahevosta ei tullut vastaan juuri ollenkaan. Hevosten vetämiä hienoja ajopelejä näkyi siellä täällä. Penttilä ihmetteli ensin, mutta sitten hän muisti, että hevonen on erittäin rakas suomalaiselle. -- Niinpä ennen hevosenvaras tuomittiin ylenkatseella ja ankaruudella, jotavastoin esim. lehmänvarasta vain ivattiin. Siinä tuli näkyville kansan, s.o. miesten rakkaus hevosiin, ja siksi ajeluhevosesta ei vielä ollut luovuttu.
Oli rukiinleikkuuaika. Niitettiin jo useassa paikassa, mutta entistä hälisevää, iloisesti huudahtelevaa, värikästä niittoväkeä ei ollut. Yksi mies ajoi sähköleikkuukonetta ja neljä miestä pani valmiita sitomia joko kykkiin tai seipäille. Penttilä kaipasi entistä leikkuutapaa. Kahdessa tai kolmessa sarassa oli väkeä, neljä niittäjää, sitoja ja kykkääjä. Siinä huudettiin toisille jos jotakin. Se oli useimmiten leikkiä ja hyväntahtoista pilaa, mutta joskus suulaat akat riitaantuivatkin. -- Se oli siihen aikaan. Nyt oli uusi aika ja uudet tavat. Penttilä tiesi synnyttäneensä tämän uuden ajan, mutta hän ei olisi halunnut entistä runollisuutta hävittää. Kuitenkaan eivät sopineet yhteen uusi ja vanha, heikomman täytyi hävitä.
Autossa olijat päättivät ajaa aina Maaselkään asti. Päätös oli Penttilälle mieleinen, sillä hän halusi päästä taasen työnsä ääreen. Sitäpaitsi häntä kiusasi ins. Kuorteen sana: »ilman tehdasta Englannille ette saa 'Victoria-ajatustanne' läpi». Tuntui välttämättömältä päästä pian rakennuksen alkuun, sillä maailman voimantarve lisääntyi huimasti. Mitä enemmän uusia koneita saatiin valmiiksi Mausfeldtissä, Sydän-Suomessa ja Maaselässä, sitä enemmän voimaa tarvittiin.
Maaselkään päästyään näytteli Penttilä kuuluisalle vieraalleen tehtaitten eri osastot, konttorit sekä uudet suunnitelmat. Illalla myöhään päästiin Penttilään illalliselle. Rouva tuli vastaan ja toivotti vieraan tervetulleeksi.
»Ei, rouva hyvä, minä toivotan teidät tervetulleeksi kotimaahanne. Samalla velvoitan teidät huolehtimaan miehestänne, ettei hän saa rasittaa itseään liiaksi. Sillä jos menetämme hänet, niin Suomi ja koko maailma menettää yhden suurimmista pojistaan.»
Rouva sävähti punaiseksi. Sellaista puhetta kuuli hän ensi kerran miehestään ja sitäpaitsi mieheltä, joka ei puhunut turhia. Penttilä itse ei kuullut, mitä vieras emännälle puhui.
Illallispöytään tuli myöskin eräs hoikka koulupoika. »Anton Sorsa», esitteli Penttilä, »minun luotonantajani. Olimme nimittäin O.-Y. Peurakosken palveluksessa yht'aikaa, ja minulla ei ollut rahaa erään sähkösanoman lunastamiseen, mutta tämä nuorukainen antoi minulle luottoa yhden markan.»
Myöhään istuivat ins. Kuorre ja Penttilä keskustellen yleensä voiman saannista ja Imatrasta sekä 'Victoria-ajatuksesta' erittäin.
Penttilälle luvattiin Imatrasta kaikki liikenevä voima ja Oulunjoen kosket päätettiin koettaa saada rakennettaviksi heti.
Kulkuneuvoista puheen tullen mainittiin myöskin Petsamon rautatie. Eduskunnassa yhä keskusteltiin ja riideltiin, mikä suunta olisi edullisin. Penttilä väitti, että on aivan turhaa rakentaa rautatietä. Hyvä maantie tekee saman asian ja on helposti saatavissa. Sitävastoin kaksikiskoinen rautatie on sellainen pilventakainen unelma, jota ei kannata Suomen pienillä varoilta yrittääkään. Toinen on asia, jos ulkomaista pääomaa hankitaan taikka yksityiset alkavat yrittää. Valtion hommasta ei tule mitään --.
Ins. Kuorre lähti aamulla varhain katselemaan tehtaita. Hän pääsi talosta herättämättä ketään. Vajasta löysi hän monta lähtövalmista sähköautoa. Hän otti yhden ja lähti tehtaille päin. Työvuoro vaihtui kello 8 aamulla, joten puoliöissä tulleet miehet olivat vielä työssä hänen päästessään perille.
Erikoisesti hän halusi nähdä eilen puheena olleen, Jäniskoskelta tulevan vahvavirran aseman. Sitä nimittäin rakennettiin juuri uudelleen ja sen yhteyteen järjestettiin ensimmäinen automaattinen lataaja.
Hämmästyksekseen hän tapasi ensi työkseen Penttilän. He olivat kumpainenkin jättäneet toisensa makuulle, mutta molemmat olivat kuitenkin jalkeilla, Penttilä tavallisessa päivätyössään ja vieras sitä ihmettelemässä. Asema tarkastettiin yksityiskohtia myöten. Monia, sähkötekniikassa ennen mahdottomaksi sanottuja asioita oli täällä pantu käytäntöön tai aiottiin panna. Ins. Kuorre vain katseli eikä puhunut mitään. Hän ajatteli, mitä onkaan tämä hämäläinen talonpojan poika tehnyt kuusikymmenvuotis-syntymäpäiväänsä mennessä. Jos sen näkeminen on hänelle sallittu...
VIII.
Voimakkaasti sykähteli Suomen taloudellisen elämän valtasuoni. Elettiin nousukautta. Maamies hankki uudenaikaisia koneita. Hänen täytyi se tehdä, sillä Suomen rahan ollessa kallista virtasi viljaa ja muita ruokatarpeita maahan, ja hintakilpailussa ei voinut pysyä tasalla muuten kuin hankkimalla nopeat, työvoimia säästävät koneet. Uusia pikkuteollisuushaaroja syntyi. Helppo voimansaanti kehoitti yrittämään, ja yleensä ne menestyivät hyvin.
Kaiken yläpuolella ja esimerkkinä oli O.-Y. Maaselkä. Penttilä oli siirtänyt kaikki tehtaansa ja voimalaitoksensa yhden yhtiön nimiin. Se oli välttämätöntä, jotta laajoille yrityksille voitiin saada tarpeellinen vakavuus ja kunnollisia johtajia. Kaiken keskipisteenä oli kuitenkin Penttilä.
Vanha Maaselkä oli laajentunut. Tuskin sitä olisi entiseksi tuntenut. Aseman toiselle puolen oli kasvanut väkirikas kaupunki. Jos laski yhteen molemmat, tehdasalueen ja kaupungin, niin niitten asukasluku voitti maamme muut maaseutukaupungit.
Penttilällä oli levon aikaa. Hänen pikkupoikansa Antti Aapeli otti ensimmäisiä askeliaan. Tapauksen kunniaksi lähdettiin vieraisille sukulaisiin.
Rantamäessä elettiin kuten ennenkin. Ei otettu mitään lahjaksi, mutta uudenlajinen koneistus toteutettiin. Itse ukko Rantamäki ihastui tyttärensä poikaan niin, että kutsui häntä Rantamäen nuoreksi isännäksi. Ranholmin matami sattui olemaan maantiellä, kun Penttilät kulkivat ohi. Ei auttanut muu kuin poiketa sisään Kultalaan, ja pian siinä kahvit turautettiinkin. Matami oli pelkkää päivänpaistetta. Hänen vanhat päivänsä olivat turvatut, ja se antoi hänelle »iloisen mielen», kuten hän itse sanoi.
Penttilän kotitalo oli joutunut Aapelille itselleen. Hän oli tiedustanut veljeltään ostaakseen tilan, ilmoittaen syyksi tahtovansa säilyttää isänsä talon muistona isästään sellaisena kuin se ukon käden hervotessa oli jäänyt. Perussyy oli saattaa veli riippumattomaan taloudelliseen asemaan. Tarkoitus onnistuikin, veli osti erään suurtilan heti käteisellä. Samaten teki Aapeli toisen veljensä ja sisarensa miehen tiloille.
Vanha äiti oli jäänyt Penttilään yksin. Hän ei halunnut muuttaa sieltä pois. »Täällä olen iloni iloinnut ja asialliset itkuni itkenyt, anna minun nyt täällä kuoliakin.» Aapeli pyysikin äitiään rupeamaan uudelleen emännäksi taloon, ja se oli hänelle mieleen. Apua hankittiin niin paljon kuin tarvittiin, mutta avaimet olivat emännällä.
Äidin syntymäpäivänä, heinäk. 23:ntena, kokoontuivat kaikki lapset entiseen kotitaloonsa. Aapeli Penttilä odotti näitä perhejuhlia. Siellä hän tunsi olevansa ihminen eikä »herra tehtailija, herra professori, herra tohtori». Hän oli onnellinen äitinsä toruessa, kun hän oli kieritellyt itseään ruohikossa pikkupoikain kanssa ja saanut paitansa viheriäiseksi. Vanha äiti pärmänttäsi niinkuin »ennen», ja Aapeli oli vähällä saada tukkapöllyn. Koko väki nauroi että mäki helisi, ja lopulta oli siihen emännänkin yhdyttävä.
Kesken kaiken pyydettiin Penttilää puhelimeen. »Niin. Aapelia ne tarkoittaa», ilmoitti palvelustyttö. --
»Ranta Lontoosta puhuu!»
»No vihdoinkin olette tullut Europpaan.»
»Niin tulin. Siellä Coober-boyssa alkavat työt valmistua. Voima-asema on ollut käynnissä jo lähes vuoden. Minulla on kuitenkin ilmoitettavana: kuningas on siirtomaaministerin ehdotuksesta suostunut Victoria-putouksen rakentamiseen.»
»Onnittelen vilpittömästi!» vastasi Penttilä. »Soittakaa huomenna Maaselkään, niin puhutaan tarkemmin. Voikaa hyvin.» Hän ei antanut yhden Victoria-putouksen ja Englannin kuninkaan päätöksen häiritä vuoden ainoaa vapaapäiväänsä.
Syötiin pirtin pitkässä pöydässä koko talon väki. Siinä pienennettiin toinenkin »pernaloora» ja pitkä rivi tuli tyhjiä »uunipuuro»-kuppeja.
»Syökää nyt pojat, että jaksatte sitten taasen mellastaa», kehoitteli emäntä. Olikin useita poikia, joitten muori hän oli.
Päivä oli elämänhalun ja ilon riemupäivä. Läpiöisin läksi Aapeli Penttilä ajamaan Maaselkään.
IX.
Europan sanomalehdet pohtivat Afrikan kysymystä. Englanti oli maailmansodan aikana anastanut kaikki Saksan siirtomaat. Ranskalaiset sanomalehdet metelöivät tästä kovasti. Pieni Portugali vetosi kansainliittoon, että Englanti aikoo ryöstää sen kunniallisesti anastamat Itä-Afrikan siirtomaat. Oli vähällä tulla siirtomaasota. Erään ranskalaisen sanomalehtimiehen päähän pälkähti ottaa selville, mistä tämä siirtomaariita oli alkanut. Ihmeekseen huomasi hän alkulähteenä olevan erään parin tuuman mittaisen uutisen, että Englannin siirtomaaministeri oli suositellut Victoria-putouksille rakennettavaksi voima-asemia.
Siitä siis oli lähdetty. Alkuasia oli kuitenkin jo unohdettu ja iskettiin vain umpimähkään sanan miekalla.
Ranskalainen sanomalehtineekeri ei kuitenkaan jättänyt löytöään käyttämättä, vaan alkoi uuden kynäsodan. Hän tiedusteli, kuka omistaa Victoria-putoukset. Koski tosin on englantilaisella alueella, mutta vedet tulevat Angolan alueelta, ja se on julistettu itsenäiseksi (Ranska oli saanut suuren sananvallan uuden valtakunnan asioissa).
Englanti teki päätöksen ja myönsi anojalle, kotimaiselle yhtiölle, rakennusluvan. Rakentaja oli englantilainen yhtiö, jonka toimeenpanevana johtajana oli suomalainen insinööri Kalle Ranta -- ja kaiken takana hämäläinen talonpojan poika Aapeli Penttilä.
Heti kun tämä Englannin tekemä päätös tuli tietoon, karkasivat sanomalehdet siihen kuin koira kalikkaan. Kysymystä revittiin ja raastettiin. Sitä pohdittiin puolelta jos toiseltakin. Pahimmin retuuttivat juuri ranskalaiset lehdet.
Ins. Ranta oli kuitenkin mies, joka ei riidasta mitään tiennyt, eikä olisi välittänyt, vaikka olisi tiennytkin. Hän teki työtä täydellä höyryllä.
Hänellä oli käytettävänään nykyajan teknilliset apuneuvot, kokemusta ja rahaa. Nämä kolme seikkaa tekivät hänet maailman ensimmäiseksi koskenrakentajaksi.
Useasti päivässä ja pitkälti neuvottelivat Penttilä ja Ranta asiasta. Toinen istui konttorissaan Maaselässä ja toinen hotellissa Lontoossa. Etäisyydet eivät merkinneet mitään.
Ins. Ranta keskusteli englantilaisten, saksalaisten ja ranskalaisten Afrikan-tuntijain kanssa. Ilmasto, ruoansaanti, lääkeaineet, kaikki koetettiin arvioida tarkalleen etukäteen. Saatuaan mukaansa vielä parisen englantilaista insinööriä, suomalaisen maanmittarin ja tarpeelliset apumiehet lähti Ranta, poikkeamatta Suomessa lainkaan, suoraan Afrikkaan.
Häntä auttoi suuresti se, että rautatie meni yli Sambesi-virran juuri muutaman kilometrin päässä Victoria-putousten alapuolella.
Sanomalehdet haistoivat asiassa olevan toden takana. Ne alkoivat päntätä lukijainsa päähän nimiä sellaisia kuin Beira, Umtali, Katomo y.m., joita lukijat eivät ennen olleet tienneet olevankaan.
Samaan aikaan kuin Ranta lähti »pimeään Afrikkaan», alkoi Penttilä valmistella uusia suunnitelmia. Hän tiesi, että Ranta rakentaa voima-aseman ja siirtojohdon rannikolle, mutta hänen täytyy toimittaa voima siitä eteenpäin maailman eri haaroille.
Hän ajatteli ensin lastata laivan pienillä »pommilla» ja ladata ne esim. Beirassa ja lossata jossakin satamassa, jossa voimaa tarvittiin. Oli kuitenkin pakko hylätä tämä ajatus. Olisi tarvittu hirmuiset määrät tyhjiä akkumulaattoreja. Hän ajatteli, eikö voisi laittaa erikoista akkumulaattorilaivaa, joka itse ladattaisiin Afrikassa ja purettaisiin jossakin muualla.
Tehtiin pieni koelaiva, ja se onnistui mainiosti. Päiväjärjestykseen astui laivaohjelma.
Laskettiin tarvittavan neljän vuoden päästä 120 laivaa, jotta voidaan kuljettaa Victorian voima määräpaikkoihinsa.
Suomen telakat saivat tilauksia niin paljon kuin voivat ottaa vastaan. Loput annettiin englantilaisille toiminimille.
X.
Oli kulunut Victoria-putousten kaksi rakennusvuotta. Työt olivat sujuneet laskelmain mukaan. Työväen saanti oli vaikeimpia kysymyksiä. Malaria pyrki raivoamaan. Ennen kuulumattomia määriä kiniiniä ostettiin Victoria-yhtiön tarpeeksi.
Rautateitten kuljetuskyky pantiin kovalle koetukselle. Ymmärtää vaikeudet kun tietää, että lähimpään merenrantaan oli 1000 km, Kairosta 5600 km ja Kapkaupungista 2000 km. Tavaroita lähetettiin joka tietä. Beirasta oli rautatie, mutta siihen rakennettiin maantie lisäksi. Tämän hyvin leveän tien keskelle pystytettiin sähköjohto. Oli nimittäin välttämätöntä hiekoittaa tai muutoin sortaa maa johdon alla rehevän kasvullisuuden takia. Köynnöskasvit y.m. olisivat ennen pitkää peittäneet koko johdon.
Ins. Ranta oli edelleen Afrikassa. Vain kerran koko rakennustyön aikana hän kävi Europassa »hengittämässä». Puhelinyhteys auttoi aika paljon. Se säästi aikaa.
Tarkkaa työtä vaati kosken voimamäärän määrääminen, jotta edullisimmat voimakoneet voitaisiin hankkia. Erikoistuntijoita oli lähetetty ja heidän laskelmainsa perusteella suuruus määrättiin.
Beiran satama oli liian pieni vastaanottaakseen tulevan liikenteen. Olihan odotettavissa, että helpon voimansaannin johdosta liike kasvaa muutoinkin kuin suoranaisen voimakaupan takia.
Penttilä päätti lähteä itse järjestämään lataamoa ja satamaa Beiraan. Kun tuli tietoon, että Penttilä matkustaa omalla laivallaan, pyysivät Helsingin ja Turun suomalainen yliopisto saada lähettää edustajansa, toinen tutkimaan kasvistoa ja toinen eläimistöä. Kun laiva oli hyvin tilava, joten tutkijat mainiosti mahtuivat mukaan, niin Penttilä tarjoutui kustantamaan heidän koko matkansa.
Laiva lähti matkalle Helsingistä ja tiedemiehet lastasivat siihen kaikki kojeensa ja mahdolliset kokoelmain säilytyslaitteet. Matkustajat astuisivat laivaan vasta Marseillesta, jossa laiva poikkeaa viimeksi europpalaiseen satamaan ottaakseen ruokatarpeita.
Rantamäen muori otti hoitaakseen pikku Antin, joten pojan ei tarvinnut lähteä kärsimään matkan vaivoja. Matkalle lähtivät Penttilä rouvineen ja nuori, vastavalmistunut insinööri Anton Sorsa. Ranskassa liittyi heihin vanha afrikkalaisten satamain rakentaja ins. Cavot. Penttilät ja Sorsa poikkesivat matkallaan Mausfeldtissä ja useissa englantilaisissa telakoissa ennen kuin saapuivat Pariisiin.
Idästä kuului yhä hullumpia huhuja. Sisäisiä levottomuuksia oli siellä ollut koko neuvostovallan ajan, mutta nyt kerrottiin toista. Volgan tienoilta oli lähtenyt joukkoineen kasakka-atamaani Belyi ja vyöryi hävittäen ja ryöstäen kautta Venäjän. Heikko hallitus ei jaksanut vihollista estää, vaan koetti neuvotella. Belyi neuvotteli ja eteni. Neuvostohallitus julkaisi avoimen kirjeen kaikille, kaikille, kaikille -- ja pyysi apua.
Europpa ei korviaan rovahuttanut. Venäjä oli kauan ollut mätäpaiseena maanosan ruumiissa, joten nyt luultiin paiseen puhkeavan ja paranevan.
Se oli kuitenkin erehdys. Belyi ei ollut mikään valkoinen pelastaja ja järjestäjä, vaikka kulkikin sillä nimellä, vaan ryöstäjä ja onnenonkija.