Chapter 7

TARJOILIJANEITI. Kyllä minä käsken. (Silmätessään ympärille huomaa rouva Danellin laukun, jonka ottaa ja kurkistaa sisään.) Mitä? (Ottaa laukusta kaksi korttia.) Ruutukuningas ja ristirouva! Kukahan koiransilmä--? (Viskaa kortit lattialle, lupsauttaa laukun kiinni ja yrittää lähtemään vasemmalle.)

HILLERI (tulee perältä). Neitsy voi minulle sanoa kumpaa minä haen, hattuani vai päätäni?

TARJOILIJANEITI. Päätä teillä ei ole koskaan ollutkaan. Mutta tuossa on hattunne.

HILLERI. Sepä hyvä. Päättä sitä kyllä toimeen tulee, vaan hatutta ei.

TARJOILIJANEITI. Mutta kuulkaa, Hilleri. Miksi tätä herraa oikein karahteerataan?

HILLERI. Herra pankkiiriksi.

TARJOILIJANEITI. No sitähän minäkin, että se ei ole mikään mökinpoika, kun antoi juomarahana kultarahan.

HILLERI (osoittaa rahakasaa pöydällä). Nuo sille äsken kukko muni.

TARJOILIJANEITI. Herra jesta! Ja jättää tuolla tavoin. Jos sattuisi katoamaan, niin olisi minun syyni. (Kerää rahat vyöliinaansa ja rientää vasemmalle. Ovessa mennessään.) Herra pankkiiri! (Vetää oven kiinni.)

HILLERI (huomaa kortit lattialla, ottaa ne ja asettaa vierekkäin pystyyn kuvastinta vasten ja katsoo nyökäyttäen päätään, kummastellen). Hm!

NEITI SALMELA (tulee peräovesta; hiljaisesti). Hilleri. Siellä on kauppaneuvoksen härkä.

HILLERI. Ei auta kuin odottaa, kunnes menee. (Istahtaa ja panee kädet ohimoilleen.)

NEITI SALMELA heittäytyy hervottomasti istumaan sohvaan koettaen hillitä itkuaan. Paiskautuu pitkäkseen kasvoilleen ja itkee rajusti, mutta äänettömästi.

HILLERI (kohottaa päätään ja silmää neiti Salmelaa, asettuu entiseen asemaansa; hetken kuluttua nousee ja menee neiti Salmelan luo). Neiti Salmela. Puhelkaamme.

NEITI SALMELA nousee pyyhkien silmänsä.

HILLERI (katsoen aina silmiin, isällisesti). Niin teille kuin asialle, jota ajoitte, oli parasta, että näin kävi. Uskokaa minua.

NEITI SALMELA. Minä uskon, sillä minä itse nyt tunnen ja tiedän. Mutta mikä kauhea pettymys! (Purskahtaa itkemään.)

HILLERI. Sanoitte, ettei pettymys teitä pelota.

NEITI SALMELA. En ymmärtänyt teitä. En luullut teidän tätä tarkoittavan.

HILLERI. Ettekä olisi uskonut, jos minä olisin sanonut teille, että hän on ainoastaan--ruutukuningas. Huvittaako teitä nähdä sattuman leikkiä? (Osoittaa kortteja.)

NEITI SALMELA (silmää kortteja). Herranen aika! Onko tämä unta vai totta?

HILLERI. Elämä on unelma.

NEITI SALMELA. Minun elämäni on pahaa unta, pahaa unta, pahaa unta.

HILLERI. Kääntykää toiselle kylelle, oikealle kylellenne.

NEITI SALMELA (kuin havahtuen, katsoo pitkään Hilleriä kasvavalla riemastuksella. Pitkä äänettömyys). Kuulkaa!

HILLERI (äänettömyyden jälkeen). No mitä?

NEITI SALMELA (painaa käsillä ohimoitaan) Minä en saa nyt kiinni ajatuksistani. Minusta vain tuntuu, että jotakin on hullusti ollut pitkän aikaa ja että voisi olla jollakin tavoin paljon paremmin, niinkuin minulla on ennen ollut. (Tuttavallisesti kuin seisoisi isänsä edessä hypelöipi molemmin käsin Hillerin takinpielustoita.) Saanko tulla teidän luonanne käymään, teidän kotonanne puhellakseni? Ja te annatte minulle hyviä neuvoja. Eikö niin?

HILLERI. Parhaani mukaan, hyvä neiti.

NEITI SALMELA (pyyhkäisten silmänsä, oikaiseksen). Tuntuu kuin olisin päässyt pahasta painajaisesta.

HURMERINTA (tulee vasemmanpuolisesta ovesta, kääntyy jälkeensä sanomaan). Kyllä, kultaseni, kyllä. Toivon löytäväni.

NEITI SALMELA (turvautuen Hilleriin). Voi, voi, hyvä Hilleri.

HILLERI (rauhoittavasti kädellään). Olkaa te aivan levollinen. (Kääntää hänet seisomaan selin. Hurmerinnalle.) Herra tirehtööri hakee varmaan näitä. (Antaa hänelle kortit.)

HURMERINTA (huomaa neiti Salmelan, hämillään). Oletko vielä täällä, sinä--Eeva--?

HILLERI (Hurmerinnalle huomauttavasti). Neiti!--Neiti Salmela.

HURMERINTA. Minä en nyt puhu Hillerin kanssa!

HILLERI. Mutta minä puhun neiti Salmelan puolesta, sillä minun suuni on--halpasempi.

HURMERINTA (Hillerille). Ahaa! Nyt minä tiedän mikä sinä olet! Musta piru!

HILLERI. Minä olen se profeetta sohvan takaa, joka kieltäysin juomasta herran esittämää veljenmaljaa.

HURMERINTA. Siitä hyvästä työstä minä olen ikuisesti oleva kiitollinen.

HILLERI. Mutta se ei kuitenkaan riitä takaamaan minulle vahtimestarinvirkaani.

ROUVA DANELL (raottaen ovea). Armas! Löysitkö sinä, Armas?

HURMERINTA (menee ovelle. Neiti Salmelalle). Minä sinulle Eeva kirjoitan ja--

HILLERI. Ja se on oleva ensimäinen runo, jonka herra tirehtööri on kirjoittanut--pankissa.

HURMERINTA (ovella). Ja Hilleriä minä muistan.

HILLERI. Ja herra pankkiiria minä--säälin.

NEITI SALMELA. Uh! Siinähän se vasta onkin kauppaneuvoksen härkä! Mutta kerran tulee mies, joka iskee!

HILLERI. Tulee, se on varma. Mutta pitää aina muistaa, että on niin hävyttömän paljon niitä kaikellaisia mullikoita. Ja niitä tahtoo sikiytyä omassakin ometassa.

TARJOILIJANEITI (tulee peräovesta). Menkää täältä pois. Tämä huone on ylösotettu. (Huutaa taakseen ja viittoo.) David! David!

DAVID nuori, kaunis harpunsoittajapoika, tulee harppuineen peräovesta, ja TARJOILIJANEITI asettaa hänet vasemmanpuolisen oven eteen.

NEITI SALMELA (Hillerille, viitaten poikaa). David! Sitä sattuman ivaa! Nauraako vai itkeä?

HILLERI. Tehkää niin kuin minä: minä nauran ja itken yhtä aikaa.

NEITI SALMELA peittää nenäliinalla kasvonsa ja astuu horjahdellen peräovesta. HILLERI seuraa.

TARJOILIJANEITI avaa vasemmanpuolisen oven.

DAVID (laulaa nenä-äänellä).

Margarita de Parete era' a sarta d' 'e signore; se pugneva sempe e ddete pe penzare a Salvatore! Margari, 'e perzo a Salvatore! Margari, Ma l' ommo è cacciatore! Margari, Nun ce aje corpa tu! Chello ch' è fatto è fatto; nun ne parlammo cchiù!

TARJOILIJANEITI kädet ristissä, pää kallellaan ja suu hymyssä seisoo kuunnellen laulua.

Esirippu.