Chapter 5

PORMESTARI (tulee eteisestä, sanomalehden palanen kourassa, nauraa makeasti, istuu tuolille). Tämä pitää näyttää mammalle. (Nauraa edelleen.)

PORMESTARINNA (sanomalehden palanen kädessä tulee ruokasalista, nauraen). Tämä pitää antaa papalle. (Huomaa pormestarin, menee istumaan tuolille vastapäätä ja nauraa.)

PORMESTARI. Oletko mamma lukenut eilistä lehteä?

PORMESTARINNA. Olen vähän, sain tämän reväistyksi piikain käsistä. Oletko sinä?

PORMESTARI. Olen, sain tämän kadulla pojilta ostaa kahdella markalla.

Nauravat nenät vastakkain.

PORMESTARINNA. Siinähän on mukavasti sanottu sinusta, pappa.

PORMESTARI (käy vakavaksi). Minusta?

PORMESTARINNA. Niin, sillehän minä juuri nauran.

PORMESTARI. Sinustahan, mamma, siinä on sanottu niin sievästi, ja sille minä nauroin.

PORMESTARINNA (käy vakavaksi) Minusta?

PORMESTARI. Tuossa on, lue! (Antaa lehtipalasensa.)

PORMESTARINNA. Lue sinä tuosta. (Antaa lehtipalasensa.)

PORMESTARI (luettuaan). Onko tämä minusta?

PORMESTARINNA (kesken lukunsa). On, on. Sinuun se sopii.

PORMESTARI lukee uudelleen.

PORMESTARINNA. Tarkoitetaanko tällä minua?

PORMESTARI (kesken lukunsa). Tietysti, tietysti.

PORMESTARINNA. Mutta tämä on hävytöntä!

PORMESTARI. Se ei ole hävytöntä, mutta tämä on enemmän kuin hävytöntä!

PORMESTARINNA. Minä sanon, että se sinusta on ihan puntista prikkuun, aivan oikein, aivan oikein, aivan oikein. Mutta tämä!

PORMESTARI. Se, se juuri on niin kuin olla pitää, liian vähän vain sanottu. Mutta--

PORMESTARINNA. Tämä on sinun syysi!

PORMESTARI. Minun? Oho! Päinvastoin!

PORMESTARINNA. Minä olen monta kertaa sanonut, että jos tulisi joku sanomalehdentoimittaja ja näkisi tämän kaiken--

PORMESTARI. Vai niin! Vai niin sinä olet sanonut? Kun sinä juuri olet aina kieltänyt, jos minä olen aikonut ruveta toimeenpanemaan järjestystä. Sinä olet hänkkärehtänyt--

PORMESTARINNA. Hänkkärehtänyt?

PORMESTARI. Niin juuri. (Matkien.) Kauppaneuvos suuttuisi ja kauppaneuvos tekisi sitä ja sitäkin, se on ollut sinun nuottisi.

PORMESTARINNA. Itse olet ollut nahjus etkä ole uskaltanut--

PORMESTARI. Uskaltanut!

PORMESTARINNA. Niin. Olet sanonut, että mikä sitä riitelemään ja sakottamaan, että koettaa elää rauhassa--

PORMESTARI. No eikö ole eletty rauhassa? Hä? Eikö ole ollut hyvä sopu? Häh?

PORMESTARINNA. Minäkö sen sovun ja rauhan olen hävittänyt? Minäkö? Syytätkö sinä minua siitäkin? (Itkien.) Alfred, Alfred! Kuka sen tietää, kuinka pian minusta pääset.

PORMESTARI. Mutta enhän minä, mamma, ole sanonut, että sinä sen olet hävittänyt. Minähän kysyin vain, että eikö ole ollut sopu ja rauha? Meitä ovat kaikki kunnioittaneet. Nyt ne meille nauravat vasten naamaa!

PORMESTARINNA. Minä en ilkeä enää näyttäytyä omalla pihallakaan.

PORMESTARI. Ja kiitä siitä Hurmerintaa, jonka sinä hommasit meille asumaan.

PORMESTARINNA. Kas niin, taas minun syyni. Minä se olen hommannut, minä vain aina.

PORMESTARI. No kukas hänet hommasi? Etkö juuri sinä? Sinun piti saada lapset sullotuksi ahtaalle ja tuo kamari tuosta Aleksandran kamarin vierestä Hurmerinnalle. Sinä lensit ja leuhotit, hommasit hänelle juhlat, menit laivasillalle vastaanottamaan kuin suurtakin herraa. Mitä varten?

PORMESTARINNA. Sinäpä se ensinnä ehdotitkin, että otettaisiin meille.

KANTTORI ja POMMERI tulevat eteisestä käsikynkässä.

POMMERI. No, onko nyt mielenne hyvä, kun olette saaneet koko kaupungin --miten sinä kanttori sanoitkaan?

KANTTORI. Blamaseeratuksi

POMMERI. Ja sikaneeratuksi! Minä kysyn onko?

PORMESTARI. Mekö, pormestarinna ja minäkö olemme sen tehneet?

POMMERI. Kuka esitteli tänne Hurmerintaa sanomalehdentoimittajaksi?

KANTTORI. Sinä, pormestari!

PORMESTARINNA. Ja kuka hänet valitsi?

PORMESTARI. Johtokunta, johon en kuulu minä.

POMMERI. Minä johtokunnan esimiehenä en lausunut puoleen enkä toiseen, mutta sinä, kanttori!

KANTTORI. Minä puolustin, mutta minä luulin häntä toiseksi mieheksi, ideaaliseksi mieheksi.

POMMERI. Siinä sinä nyt näet, mihin niillä iteaaleilla pääsee! Ei, rinsiippi se olla pitää! Jos olisi pietty rinsiipistä kiinni--

KANTTORI. Eilen illalla sinä olit illallisilla hänen kanssaan.

PORMESTARINNA. Käsi kaulassa!

POMMERI. Käsi kaulassa?

PORMESTARI. Käsi kaulassa todella olitte, kun juotiin kahvia ja munkkia.

PORMESTARINNA. Ja Pommeri koetti kaikella tavoin vaikuttaa, että Hurmerinta esittäisi lehdessä teitä valtiopäiville.

POMMERI. Mikäs se oli takana kanttorilla iteaalisilla päivällisillään, jotka pitäisivät olla huomenna! Syötä nyt sitä iteaaleillasi.

KANTTORI. Enpä syötä!

POMMERI. Ja pormestari ja pormestarinna ovat Hurmerintaa kantaneet kämmenillään. Muka Aleksantralle mieheksi.

KANTTORI. Hukka yritys. Hän naipikin rouva Danellin!

PORMESTARINNA. Meidän Aleksandra ei välitä hänestä, ei ollenkaan. Ja minäkö antaisin tyttäreni tuollaiselle miehelle, jolla ei ole ymmärrystä tuon enempi.

PORMESTARI! Eikä kiitollisuutta! Pidetty kuin omaa poikaa, niin tuolla tavoin.

POMMERI. Koira! Minä niin syötin ja juotin juuri silloin kun se oli haukkua räkyttänyt. Lempsatti, etten minä eilen tullut lukeneeksi lehteä. Nyt minua vasta alkaa oikein harmittaa! Aika kantaali. Aika kantaali!

HILLERI (tulee eteisestä poliisikonstaapelin virkapuvussa, jonka kaikin puolin selvään näkee lainapuvuksi). Herra pormestari. Se sotaherra, joka laivalla tuli, oli teurastaja Tolosen poika, Pekka, joka on rakuunarykmentissä siknalistina.

PORMESTARI. No niin! Tyhjää hölpöttivät!

HILLERI. Mutta kauppaneuvos tuli kotia.

KAIKKI. Kauppaneuvos!

PORMESTARINNA. Pappa, käske Hurmerinnan muuttaa pois, heti!

POMMERI. Ja heti viralta pois! Heti!

KANTTORI. Kutsutaan johtokunta koolle tänne nyt heti!

POMMERI. Niin, mitä veli pormestari sanoo siitä?

PORMESTARINNA. Niin, kokoontukaa vain täällä.

KANTTORI. Meitä on jo kaksi johtokunnan jäsentä, kun saadaan vielä joku, Naatus ja--

PORMESTARINNA. Naatus onkin tuolla kyökissä, ollut jo aamusta asti, tutkii piikain kieltä.

PORMESTARI. Kauppias Rautiainenhan asuu aivan tässä vieressä. Lähetetään joku meidän tytöistä käskemään hänet.

POMMERI. Se olisi melkein parempi, ettei se Rautiainen tulisi.

KANTTORI. Mutta pitää olla vähintään kolme johtokunnan jäsentä paitsi puheenjohtajaa.

POMMERI. Mitäs sitä tarvitsee olla niin iteaalinen.

PORMESTARI. Mutta ettei Hurmerinta voisi syyttää laittomuudesta.

KANTTORI. Ja me äänestämme Rautiaisen kumoon.

POMMERI. No olkoon, eipähän sillä, että paljon painaa semmoinen nappikauppias, yks Rautiainen!

PORMESTARI. No mamma, hommaa sinä sananviejä Rautiaiselle.

PORMESTARINNA. Mutta ilmoita ensin, pappa, Hurmerinnalle, että saa muuttaa meiltä pois heti. Heti!

PORMESTARI. Tarvitseeko sitä nyt--?

PORMESTARINNA. Tietysti!

PORMESTARI. Mutta kun Pommeri ilmoittaa johtokunnan kokouksesta,--niin arvaahan se siitä.

POMMERI. Sinä kanttori saat hänelle ilmoittaa.

KANTTORI. Mutta sehän on puheenjohtajan asia.

POMMERI. Se on liian suuri kunnia Hurmerinnalle, kun puheenjohtaja ilmoittaa. Sanoa tokaise sinä vain.

KANTTORI. Mennään yhdessä, niin on samalla kuin todistajan läsnä ollessa sanottu.

POMMERI. Niin tosiaan.

KANTTORI ja POMMERI (lähtevät vierekkäin, vaan oven eteen tultuaan kääntyvät takaisin molemmat yht'aikaa). Pannaan tuo Hilleri!

PORMESTARI. Niin todella. (Hillerille.) Hilleri ilmoittaa herra Hurmerinnalle--

HILLERI (keskeyttäen)--että talosta pois ja johtokunnan kokous on heti, ja hänet erotetaan virasta.

POMMERI. Hillerikin se ymmärtää!

PORMESTARI. Mutta Hilleri ei vielä mene, ennenkuin minä pääsen kamariini.

POMMERI. Mitäs minäkään täällä, minä tulen sinne istumaan siksi aikaa.

KANTTORI. No mahdun kai minäkin sinne?

PORMESTARINNA. Minä menen hommaamaan sitä sanaa Rautiaiselle. Mutta minkä vuoksi minua kuitenkin itkettää? (Menee ruokasaliin.)

HILLERI (työntää auki toisen ovenpuoliskon, sitten avaa toisenkin ja peräytyy seisomaan ulohtaammalle). Herra Hurmerinta!

HURMERINTA (tulee saliin kummastuen). Mitä nyt?

HILLERI. Pruu priimuu: Herra pormestarin ja armollisen pormestarinnan yhteisestä käskystä minä tässä neiti Salmelan todistajana ollessa ilmoitan, että herra Hurmerinnan on muutettava tästä talosta heti. Pruu sekunduu: Sanomalehtiosakeyhtiön johtokunnan esimiehen, värjäri Anders Mattias Pommerin käskystä ilmoitan, että mainitun johtokunnan kokous on nyt piammiten ja päätetään siinä herra Hurmerinta erottaa toimittajanvirasta.

NEITI SALMELA (on tullut kamarista). Mitä?

HURMERINTA. Mitä pilaa tämä on?

HILLERI. Kunnioittakaa tätä pukua, jollette minua.

Kadulta, josta tähän asti on kuulunut silloin tällöin naurua, sittemmin kiistaa, kuuluu kovaäänistä riitaa.

NEITI SALMELA. Minä jo ymmärrän! Minulle on kaikki selvillä!

HURMERINTA. Kuulkaa tuota melua kadulla!

NEITI SALMELA. Niin. Se on toista kuin ontot eläköönhuudot!

HURMERINTA. Mutta tuohan on vihamielistä riitaa!

NEITI SALMELA. Se on terveellistä! Näin juuri piti käydäkin. Piti antaa sellainen tuulentupsaus, että pölähtivät ilmaan akanat, jotka ovat olleet päälläpäin kaikessa. Nyt se alkaa!

HURMERINTA. Mutta hyvä lapsi, mitä me teemme ja mitä voimme tehdä, kun minut erotetaan?

NEITI SALMELA. Jos ei muuta, niin minä käsin kirjoitan toimittamasi lehden ja kulen talosta taloon lukemassa sitä kuin posetiivinsoittaja soittamassa. Mutta on muitakin neuvoja, en tiedä vielä, mitä, vaan pane tavarasi kasaan ja muuta seurahuoneelle.

HURMERINTA. Muuttaa kyllä pitää, se on tietty, kun on käsketty. Mutta tuskinpa ne voivat minua niin vain erottaa virasta?

NEITI SALMELA. Mene kokoamaan vain tavaroitasi ja kiireellä.

HURMERINTA. Pianhan ne ovat kootutkin, sillä en ole ehtinyt vielä isosti levitelläkään. (Menee kamariinsa.)

NEITI SALMELA. Me, Hilleri, nyt neuvottelemme, mitä on tehtävä.

HILLERI (katsomatta neiti Salmelaa silmiin). Te kutsutte minut ministeeriksenne.

NEITI SALMELA (katsoo häntä ja nauraa). Mutta heitetään nyt leikki ja kujeet. Istukaa nyt. Puhutaan vakavasti ja suoraan.

HILLERI. En istu enkä puhu!

NEITI SALMELA. Minkä vuoksi?

HILLERI. Sen vuoksi, etten minä osaa puhua teidän kanssanne, neiti Salmela.

NEITI SALMELA. Minkä vuoksi?

HILLERI. Sen vuoksi, että--

NEITI SALMELA. Että--?

HILLERI. Että tämä naama ei passaa, ja kotinaamani jätän aina kotia.

NEITI SALMELA. Minä pyydän saada teiltä neuvoa, vähän vain neuvoa.

HILLERI. En voi teitä neuvoa. Meillä on eri usko.

NEITI SALMELA. Mistä?

HILLERI. Juuri siitä, mistä ei saisi olla.

NEITI SALMELA. Minä en ymmärrä teitä.

HILLERI. Turhaa on silloin puhella.

NEITI SALMELA. Mutta, hyvä Hilleri, kuunnelkaa, kun minä puhun teille. Minä pyydän, minä rukoilen. Minä en pääse alkuun, jollette te anna minulle vähänkään tietoa. Istukaa nyt ja antakaa minun puhua.

HILLERI (joka koko aikana ei ole katsonut neiti Salmelaa silmiin, istahtaa tuolille lynkäpäisilleen ja panee kätensä kasvojensa suojaksi). Puhukaa.

NEITI SALMELA. No kuulkaa! Onhan täällä muitakin kuin kauppaneuvoksen härän palvelijoita?

HILLERI nyökäyttää päätään.

NEITI SALMELA. Ja niitä on ehkä koko suuri joukko?

HILLERI nyökäyttää päätään.

NEITI SALMELA. Ne kaikki toivoisivat asiain olevan toisin, mutta toisilta puuttuu rohkeus ryhtyä mihinkään, toisia vaivaa saamattomuus, toiset ovat paatuneet välinpitämättömyyteen j.n.e.

HILLERI nyökäyttää päätään.

NEITI SALMELA. Ei siis tarvitse muuta kuin saada joukko liikkeelle tahi osakaan heistä, parhaat, niin toiset tulevat vähitellen jälessä? Eikö niin?--No nyökäyttäkää tahi pudistakaa päätänne, Hilleri!

HILLERI. Kuka ensin panee liikkeelle?

NEITI SALMELA. Ei tietysti kukaan, jos ei kukaan yritä. Mutta minä aion yrittää. Nimittäkää minulle muutamia valituimpia. Minkälainen mies on tohtori?

HILLERI. Hyvä.

NEITI SALMELA. Ketä muita?

HILLERI. Kysykää häneltä.

NEITI SALMELA. No hyvä. Nyt minä olen valmis!

HILLERI. Viitsittekö vaivautua vähän lähemmäksi, ettei tarvitse niin äänekkäästi puhua?

NEITI SALMELA. Mielelläni. (Siirtyy aivan lähelle Hilleriä)

HILLERI (neiti Salmelan puolimainen käsi kasvojen suojana). Olette valmis lähtemään, toivotte suuria aikaansaavanne ja mahdollisesti saattekin.

NEITI SALMELA. Minä saan, minä tunnen sen varmasti.

HILLERI. Te aiotte saada perustetuksi uuden lehden, eikö niin?

NEITI SALMELA. Niin. Ja se ei pitäisi olla mikään vaikeus.

HILLERI. Mutta oletteko valmis pettymykseen? Tiedättekö mitä on pettymys?

NEITI SALMELA. Se on minulle tuttu. Olen sen koulun käynyt.

HILLERI (äänettömyyden jälkeen). Vähimmällä puuhalla ja vähimmällä pettymyksellä pääsette siten, että minä otan sen kirjoituksen syykseni.

NEITI SALMELA (kiivastuen). Hilleri! Luuletteko, että Hurmerinta on raukka? Vai ettekö ymmärrä, että se olisi kurja keino! En olisi odottanut teidän tuollaista ajattelevankaan saati sitten lausuvan julki.--Me emme enään puhele!

HILLERI (nousee). No niin. Ministeerinne saa siis mennä?

HURMERINTA (tulee kamaristaan). Minä kasasin kaikki kiireimmittäin. Olisiko Hillerillä aikaa viedä minun tavarani seurahuoneelle?

HILLERI. On kyllä, herra toimittaja.

NEITI SALMELA. Hyvästi, Armas! (Menossa eteiseen.)

HURMERINTA. Me tavataan sitten jolloinkin jossakin.

NEITI SALMELA. Ja silloin jotakin kuuluu! (Rientää eteiseen.)

HURMERINTA. Niin se nyt kävi, Hilleri. Lyhyeen loppui ilo.

HILLERI. Herra toimittaja ei tosiaan ole monta päivää ollut täällä.

HURMERINTA. Mutta minä tuumiskelin tuolla itsekseni, että jos Hilleri tulisi johtokuntaan ja ilmoittaisi itse, että te olette kirjoittanut sen kirjoituksen.

HILLERI. Kyllä, kyllä minä tulen, herra toimittaja.

HURMERINTA. Minä luulen, etteivät ne Hillerille mitään siitä--ja mitäpä ne Hillerille voivatkaan?

HILLERI. Minkä ne minulle voivat!

HURMERINTA. Ja minä selitän, että minä outona ja aivan vasta tulleena paikkakunnalle--

HILLERI. Aivan niin, herra toimittaja, sanotte että mistä sen tietää, mikä on totta mikä valetta.

HURMERINTA. Minä teen oikein kirjallisen lausunnon, niin voin paremmin muodostaa ja punnita kaikki. (Menee kamariinsa.)

HILLERI (jälessä). Aivan niin, herra toimittaja, ja kirjoittakaa hyvin nöyrästi ja alamaisesti.

NAATUS (tulee ruokasalin ovesta liuskoja kädessä). Eihän täällä ole vielä ketään. (Menee katsomaan Hurmerinnan ovelle.) Ei täällä olekaan vielä johtokunnan jäseniä ketään.--No minä menen piika Maijaa puhuttelemaan vielä.--Vai niin, vai pormestarin kamarissa. (Lähtee pormestarin kamariin päin.)

POMMERI (pistää päänsä pormestarin kamarin ovenraosta). Naatus jo on täällä. (Tulee sisään.) Pidetään vain kokous, tulkoon Rautiainen, jos tahtoo. Tulkaa sisään! Pormestari, tule sinäkin kuuntelemaan, olethan sinä osakas. Ja olisi saanut olla muitakin osakkaita. Ei olisi haitannut. Se kun ei tullut hoksatuksi sitä.

PORMESTARI ja KANTTORI tulevat sisään.

KANTTORI. Olisi tehty oikein julkinen kokous!

RAUTIAINEN (tulee eteisestä). Hyvää päivää!

POMMERI. Päivää. No nyt kun Rautiainen tuli, niin on lainvoipainen kokous. (Istahtaen) No istukaa nyt ja aloitetaan kokous! Naatus kirjoittaa pöytäkirjan.

HILLERI tulee Hurmerinnan kamarista kapsäkki kummassakin kädessä ja vaatemytty kainalossa.

POMMERI. Hilleri! Sät törren vast!

HILLERI. Minä en engelskaa osaa, vaan sanopa Pommeri ruotsiksi, niin heti ymmärrän!

POMMERI. Tämä on lehtipuulaakin tiretsuunin kokous!

HILLERI. Huittalarumsis! (Lähtee harppomaan eteiseen.)

POMMERI. Naatus, vedä sinä nuo kamarin ovet kiinni.--No niin. Eikö se ole johtokunnan yksimielinen rinsiippi, että Hurmerinta pois?

KANTTORI. On!

POMMERI. Naatus, kirjoita pykälä, että pois!

RAUTIAINEN. Herra puheenjohtaja.

POMMERI. Mitä sillä Rautiaisella on sanottavaa?

RAUTIAINEN. Minulla ei ole ollut tietoa, mistä on kysymyskään. Nyt kuulin, mutta en tiedä, minkä johdosta tämä äkillinen päätös tehdään.

POMMERI. Lukisit sanomalehtiä, niin ei tarvitsisi selittää!

RAUTIAINEN. Minä olen lukenut ja säästän herra puheenjohtajan vaivoja. Mutta on toinen seikka: tietääkö toimittaja syitä tähän, tietääkö edes johtokunnan kokouksestakaan?

POMMERI. Sinulla on aina niitä verukkeita!

RAUTIAINEN. Jos johtokunta tahtoo ihmisellisellä tavalla menetellä, niin on herra Hurmerinta kutsuttava sisään, ilmoitettava, mistä häntä syytetään, ja annettava tilaisuus puolustaa itseään.

PORMESTARI. Kyllä niin on tehtävä.

POMMERI. Sinä Rautiainen luulet, että minä pelkään? Naatus, käske sisään Hurmerinta!

HURMERINTA tulee kamaristaan, kirjoitettu paperiarkki kädessä.

POMMERI. Tietääkö Hurmerinta, mikä mies minä olen? Minä olen vain värjäri. Niin, värjäri vain! Mutta tätä kaupunkia ei olisi olemassa, jos ei minua olisi.--Elä sinä Rautiainen levittele silmiäsi, sillä se on tosi! Viime tulipalossa, kuka pelasti kaupungin? Jos en minä olisi omalla ekstinttorillani joutunut ajoissa--

KANTTORI. Eläpä nyt, Pommeri, kehu itseäsi, sillä eri mies se oli, joka pelasti kaupungin, komensi ja johti kaikki.

POMMERI. Sinä vissiin? Sanopa sinä, pormestari, miten tämä tulipalo oli!

RAUTIAINEN. Mutta eihän se kuulu tähän asiaan!

POMMERI. Se kuuluu tähän asiaan, että minua ei saa tulla lehdissä ja varsinkaan omassa äänenkannattajassani haukkumaan, sillä minä olen rehellinen mies. Muuta ei minulla ole sanottavaa, sanokoot nyt muut.

NAATUS. Saanko minä nyt lausua mielipiteeni?--Minulla on tehtävä eräs kysymys herra Hurmerinnalle. Otsakirjoituksena muutamalla artikkelilla oli »Soopankeittolaitoksen perustamisesta». Mutta itse kirjoituksessa oli sitten sopankeittolaitoksesta puhuttu. Minä en päässyt selville tarkoitettiinko esittää perustettavaksi soopan- vai sopankeittolaitos, vaiko molemmat.

RAUTIAINEN. Mutta onko tuo nyt--! Senkö vuoksi maisteri Naatus tahtoo toimittajan erotettavaksi, että itse olette--jääköön sanomatta!

NAATUS. En minä tahdo erotettavaksi.

KANTTORI. Herra puheenjohtaja! (Nousee seisomaan) Tässä asiassa voisi vetää esiin useampia kantoja, mutta tärkein kanto on se--

NAATUS. Veli käytti väärää sanaa, tämä, jota veli tarkoitti, on nominatiivissa kanta, genetiivissä kannan--

POMMERI. Ei saa keskeyttää puhujaa!

KANTTORI. Minä tahdon vain sanoa, että Suomen kansa, tämä kansa, joka vuosisatoja on luottanut--

RAUTIAINEN (nousee kiivastuneena). Minua hävettää!

POMMERI. Ei saa keskeyttää puhujaa!

RAUTIAINEN. Minä keskeytän! Minua hävettää, ei teidän raukkamaisuutenne eikä se kömpelyys ja tuhmuus, jolla esiinnytte, se on teille lieventävä asianhaara, sillä silloin raukkamaisuus ei jää huomaamatta niinkuin kaikella taitavuudella peitettynä, minua hävettää se, että minä olen ollut samallainen raukka, niin istuessani tämän johtokunnan jäsenenä kuin muissakin yhteisissä asioissa. Ja silmänvoiteesta kiitän kirjoitusta »Kauppaneuvoksen härkä», jonka te tahdotte lukea herra Hurmerinnalle synniksi.

POMMERI. Rautiainen toivoo valtiopäiville!

RAUTIAINEN. Minä panen vastalauseeni tätä johtokunnan kokousta vastaan. Tämä on laiton, sillä tätä ei ole kutsuttu kokoon säännöissä määrätyllä tavalla. Ja minä nyt poistun. (Menee eteiseen.)

POMMERI. Jatka sinä kanttori vain, sinulla tuntui olevan hyvä alku.

KANTTORI. Huolimatta siitä, että edellinen puhuja, joka niinkuin me kaikki tiedämme, on--niin sanoakseni--ja vielä enemmän on ollut--niin on minulle kerrottu--ja--

PORMESTARI. Minä pyytäisin huomauttaa, ettei mentäisi persoonallisuuksiin.

HURMERINTA. Minä pyytäisin saada sananvuoron ja toivon, että se mitä minulla on esiintuotavaa on antava asialle toisen ratkaisun kuin mitä arvoisa johtokunta--

HILLERI tulee eteisestä, ojentaa HURMERINNALLE sähkösanoman ja menee eteiseen.

HURMERINTA (silmättyään sähkösanomaa rutistaa paperiarkin). Minä pyydän ilmoittaa, että minulle on tarjottu toimittajan paikka Helsinkiin perustettavassa lehdessä, ja odottamatta arvoisan johtokunnan päätöstä eroan lehdestänne, lausuen herroille kiitokseni. (Kumartaa ja repien kirjoitetun paperiarkin poistuu eteiseen.)

POMMERI (pitkän ällistyksen perästä). Mene nyt, kanttori, sinne valtiopäiville, niin tarkenet!

KANTTORI. Ei tarvitse sinunkaan sinne asti mennä. Kyllä näet nyt nimesi Helsingin lehdessä.

PORMESTARI. Täytyy sanoa, että Pommerin käytös, puheenjohtajana varsinkin, ei ollut sopiva--

KANTTORI. Minä en ehtinytkään puhua paljo.

POMMERI. Niin, niin, niin. Minä se taas olen syntipukki.

NAATUS. Mitä minä kirjoitan päätökseksi?

PORMESTARI. Olemme olleet liian kiukustuneita. En minä syytä muita, vaan itseäni. Ja oikeastaan onhan sitä ollut syytä kirjoittaa niin ja olisi ollut syytä sanoa pahemminkin.

POMMERI. Onko siinä kirjoituksessa oikein mainittu minun nimeni?

PORMESTARI. Etkö sinä ole sitä lukenut?

POMMERI. En minä vielä ole sitä lukenut, on ollut niin kiire. Kanttori vain sanoi, että siinä on minustakin.

KANTTORI. Ei ollut nimeä, vaan oli niin hassusti sanottu periaatteenmiehestä kauppaneuvoksen härän edessä.

POMMERI. Vai niin.--Mutta Rautiaisesta ei ollut mitään?

KANTTORI. Oli häneenkin sopivaa.

PORMESTARI. Mutta Rautiainen puolusti Hurmerintaa.

POMMERI. Tuota--minä esitän, että johtokunta päättäisi--

KANTTORI. Mutta voidaanko mitään päättää, ennenkuin tiedetään mitä kauppaneuvos sanoo?

POMMERI. Niin. Tämä on hyvin ronklinen asia. Tästä on tuumittava oikein tarkoin. Ja pitäisi saada tietää se kauppaneuvoksen meininki.

ELLEN ruokasalinovesta, sarvineen ja vyöliina käännettynä mutkalle, jossa on hiekkaa, ryntää puskemaan Pommeria.

POMMERI. Ai lempsatti, ai, ai! Pormestari ai, ai, katso mitä tuo tyttösi tekee!

PORMESTARI. Mari! Katri! Vappu! Vai Ellenkö se on? Ellen sinä! Ellen!

ELLEN (ryntää pormestaria kohden, joka juoksee pakoon). Ellen! Ellen!-- Ottakaa pois siltä nuo sarvet.

KANTTORI tarttuu kohennusrautoihin.

ELLEN (jättää kohennusraudat, asettuu heihin selin). Nyt se rupeaa kuopimaan hiekkaa. (Syytää hiekkaa molemmin käsin selkänsä taakse.)

NAATUS istuu koko ajan rauhallisesti kirjoittaen ja huomaamatta mitään.

PORMESTARI. Ellen! Ellen! (Yrittää hänen luo, vaan saa silmänsä sokaistuksi.) Mamma! Mamma! Mamma!

PORMESTARINNA (kiiruhtaa ruokasalista). Mikä täällä on?--Ellen! (Saa silmiinsä hiekkaa.)

KANTTORI. Mutta Ellen! (Yrittää luo, vaan alkaa siristellä ja pudistella kuin saatuaan hiekkaa ihon ja vaatteitten väliin.)

POMMERI. Tyttö pakana! (Saa hiekkaa suunsa täyteen, että alkaa sylkeä töpehtiä.)

PORMESTARI. Missä se mamma on?

PORMESTARINNA. Täällä minä olen jossakin. (Lähtee). Ammuu, ammuu, ammuu--

Esirippu.

NELJÄS NÄYTÖS.

Sama huone kuin ensimäisessä, mutta kuin hävityksen tilassa. Sohva entisellä paikallaan, pöytä sen edestä vetäisty syrjään, tuolit huiskinhaiskin ja kuvastin keskilattialla. Kauniste kirjoituksineen »Terve tuloa» riippuu oven päällä toisesta päästään kiinni. Muutaman tuolin selkämyksellä Hurmerinnan takki ia liivi.

Ulkoa ikkunan alta kuuluu harpunsoittoa ja nuoren pojan nenä-äänistä laulua.

HURMERINTA, ilman takkia ja liiviä, koettaa saada kapsäkkiään kiinni, vihdoin vihaisesti kiskaisee sieltä housut, jotka viskaa syrjään, ja panee kapsäkin kiinni.

HILLERI tavallisissa arkivaatteissa tulee sisään peräovesta.

HURMERINTA. Hilleri! Menkää ajamaan tuo onneton harpunsoittaja tiehensä!

HILLERI. En minä uskalla.

HURMERINTA. Ette uskalla? Eihän se ole kuin pieni poika!

HILLERI. Mutta kaikki kaupungin naiset ovat häneen hurjasti rakastuneet.

HURMERINTA. Täällä ovat ihmiset hulluja!

HILLERI. Meidän tohtori sanoo, etteivät täällä ihmiset ole hullumpia kuin muuallakaan.

HURMERINTA. Silloin minun täytyy tunnustaa olevani hullu, sillä tuo poika minut saa raivoon!

HILLERI. Herra runoilija, käskekää hänen mennä pois. Osaahan herra runoilija italiankieltä.

HURMERINTA. Jos osaisinkin, niin käskisin hänen mennä alimmaiseen kattilaan!

HILLERI. Sen verran italiankieltä voin minä teille neuvoa. (Ottaa loukosta kohennusraudan, jonka antaa Hurmerinnalle) Sanokaa, että pokotroppoo!

HURMERINTA (ottaa kohennusraudan ja ryntää ikkunaan, jonka avaa). Tuki suusi ja livistä jalkoihisi, muuten--!

HILLERI. Niin katkesi kuin puukolla!

HURMERINTA (jättäen ikkunan auki). Olisin jo äsken tuon tehnyt sen sijaan kuin siivosti viitoin pois menemään ja viskasin rahan, josta se vain yltyi.

HILLERI. Taisi olla kultaraha!

HURMERINTA. Kullat tässä vielä! Hyvä kun on hopeoita. (Ottaa housunsa, joita katselee.) Hilleri. Ostakaa housut!

HILLERI. Ei minulle passaa runoilijan housut!