Chapter 3

James Playfair ei tiennyt mitä vastata. Hän pureskeli huuliansa eikä rohjennut ottaa tyttöä kädestä. Hän hyvin kyllä hoksasi Crockstonin laittaneen hänen pulaan semmoiseen, että hänen nyt olisi maidotonta peräytyä. Kumminkaan ei hänen tuumiinsa soveltunut ruveta avulliseksi Halliburtin vapauttamiseen ja hankkia tukala asia niskoillensa. Mutta taisiko hänellä olla sydäntä antaa tämän tyttöraiskan pettyä toiveissansa? Taisiko hän sysätä luotansa tuon käden, jonka tyttö ojensi hänelle noin todellisella ja syvällisellä ystävyyden tunteella? Taisiko hän huoleti nähdä noiden kiitollisuuden kyynelten, jotka kiiluivat tytön ihanoissa silmissä, muuttuvan mielikarvauden kyyneliksi?

Tämä nuori mies koetti sen tähden antaa kiertävää vastausta, saattaaksensa vapaasti menetellä niinkuin tahtoi ja ollaksensa mihinkään sitoutumaton tulevaisuuden suhteen.

-- Miss Jenny -- sanoi hän -- uskokaa minua, minä olen tekevä kaikki mailmassa että...

Hän otti nyt miss Jennyn pienen hienokaisen käden, mutta likistäessään sitä hiljaa, tuusi hän sydämensä olevan vaarassa. Hän joutui hämmennyksiin ja häneltä puuttui sanoja millä olisi ajatuksensa ilmaissut. Hän soperoitsi muutamia sekavia sanoja:

-- Miss ... miss Jenuy ... minä tahdon teidän edestänne...

Crockston, joka piti häntä silmällä, hieroi käsiään ihastuksesta ja jupisi itsekseen:

-- Hyvin on asiat! Tiesinhän sen.

Työläs olis ollut sanoa, mitenkä James Playfair olisi päässyt tästä pulmallisesta tilasta, mutta kaikeksi onneksi hänelle, jos ei Delphinille, kuultiin tähystäjän huutavan:

-- Perämies, ohoi!

-- Mikä on asiana? -- kysyi Mathew.

-- Purjehtija tuulen päällä.

James Playfair erosi heti tytöstä ja juoksi perämaston vanttitouviin.

V.

Iroquois'in kanuunakuulat ja miss Jennyn toteen-näytteet.

Delphinin matka oli tähän asti ollut sangen onnellinen, ja laiva oli osoittanut erinomaista nopeutta. Ei ainoatakaan purjehtijaa ollut näkynyt ennen sitä, jonka tähystäjä nyt keksi.

Delphin oli tällä hetkellä 32°15' leveyden ja 37°43' pituuden kohdalla lännempänä Greenwichin puolipäiväpiiriä, se on: se oli jo kulkenut kolme viidennes-osaa matkaansa. Läpinäkymätön utu oli kahdeksanviidettä tuntia ollut levitettynä valtameren yli. Jos tämä sumu olikin eduksi Delphinille, se kun kätki hänen syrjällisiltä silmiltä, niin se kumminkin esti tähystäjät pitämästä tarkkaa silmää isommalle alalle merta, ja Delphin olisi, aavistamattansa, tainnut purjehtia niin sanoakseni kyljetysten niiden alusten kanssa, joita se tahtoi välttää.

Tämäpä juuri olikin nyt tapahtunut, ja kun merkki aluksen näkymisestä annettiin, oli se ainoastaan kolmen peninkulman päässä tuulen puolella.

Saalingille tultuansa näki hän selvästi ja kirkkaasti ison yhdysvaltalais korvetin, joka kulki täydellä höyryllä. Se piti kurssiaan Delphiniä kohti, estääksensä tätä menemästä.

Tarkasteltuansa korvetin liikenteitä, kapteini taas astui kannelle alas ja käsketti ensimäisen perämiehen luoksensa.

-- Mr Mathew -- sanoi hän -- mitä luulette tuosta aluksesta?

-- Minä luulen, kapteini, sen yhdysvaltalaislaivaston alukseksi, joka pitää epäluuloja tarkoituksistamme.

-- Niin niin, sen kansalaisuutta ei käy kauemmin epäilykseen paneminen -- lisäsi James Playfair.

Samassa silmänräpäyksessä nosti korvetti Yhdysvaltioiden tähditetyn lipun kahvelin alle ja laukaisi kanuunan.

-- Kehoitus meille noudattamaan esimerkkiä -- sanoi Mathew. -- Nostakaamme lippumme mekin. Emme tarvitse sitä hävetä.

-- Mitä hyvää siitä on? -- kysyi James Playfair. -- Lippumme ei anna meille mitään suojelusta eikä estä heitäkään tahtomasta meitä tervehtiä. Ei, antakaa mennä eteenpäin!

-- Ja niin pikaa kuin voimme -- jatkoi Mathew -- sillä jos silmäni eivät pety, niin olen nähnyt tuon korvetin ennen jossakin Liverpoolin tienoilla, jossa se piti valppaalla silmällä siellä rakennettavia aluksia. annan niskani taittaa, jos ei seiso Iroquois peräpeilin yläsyrjässä.

-- Onko se hyvä purjehtija?

-- Paraita Yhdysvallan laivastossa.

-- Kuinka monta kanuunaa on sillä? -~ tahdeksau!

-- Eikö sen pahempi!

-- Älkää kohautelko olkapäitä, kapteini -- sanoi Mathew vakaisella äänellä. -- Niistä kahdeksasta kanuunasta toinen on kuusikymmenen naulainen kanssilla, toinen satanaulainen kannella, ja molemmat rihlatut.

-- Tuhat tulimmaista -- sanoi James Playfair -- ne ovat Parotin kanuuuia, jotka kantavat kolme peninkulmaa.

-- Niin, ja kentiesi vähän päällekin, kapteini.

-- Entäs sittekin, nuo kannunat olkoot sata tahi nelinaulaisia ja ne kantakoot kolme peninkulmaa tahi viisisataa kyynärää, niin se on yksi ja sama, kun puskemme vauhtia tarpeeksi asti kovaa välttääksemme sen kuulia. Me tahdomme näyttää tuolle Iroquois'ille, kuinka tehdään, kun ollaan rakettu pakoon pääsemään. Parempaa valkeata!

Mathew vei ensimäiselle masinistille kapteinin käskyn, ja ennen pitkää tuprusi sakea savu aluksen torveista.

Tämä ei tuntunut olevan korvetin mieleen, sillä se antoi Delphinille merkin pysähtyä. Mutta James Playfair ei huolinut varoituksesta eikä muuttanut kurssia.

-- Nyt -- sanoi hän -- saamme nähdä, mitä Iroquois aikoo tehdä. Nyt sopii sen hyvin koetella satanaulaista kanuunaansa ja nähdä, kuinka pitkälle kantaa. Eteenpäin niin vahvalla höyryllä kuin suinkin!

-- Ei liene se kauan kohteliaalla tavalla meitä tervehtimättä.

Kajutan katolle palattuansa tapasi kapteini miss Halliburtin istumassa siellä kaikessa huolettomuudessa lähellä käsipuuta.

-- Miss Jenny -- sanoi hän -- tuo korvetti, jonka näette tuulen päällä, todenmukaisesti tulee ajamaan meitä takaa, ja koska se on meitä puhutteleva kanuunanpaukkeella, niin saan tarjota teille käteni saattaakseni teidät hyttiinne jälleen.

-- Minä kiitän teitä niin paljon, herra kapteini -- vastasi tyttö, katsellen tätä nuorta miestä -- mutta minä en pelkää kanuunan kutia.

-- Mutta se voi, vaikka matka on pitkä, olla vähän vaarallinen.

-- Oi, minä en olekaan kasvatettu pelkuritytön tavoin. Amerikassa totutaan kaikkeen, ja minä vakuutan teitä, että Iroquois'in kuulat eivät saa minua laskemaan päätäni alas.

-- Te olette urhoollinen, miss Jenny.

-- Pitäkää minua urhoollisena, herra kapteeni, ja antakaa minun jäädä luoksenne.

-- En voi mitään kieltää teiltä, miss Halliburtt -- vastasi kapteini, ihmetellen tämän nuoren tytön levollisuutta ja rohkeamielisyyttä.

Nämä sanat olivat tuskin sanotut, ennenkuin nähtiin valkean savun nousevan yhdysvaltalaiskorvetin partaan uikopuolelta. Ennenkuin pamaus ennätti Delphiniin, nähtiin kärki-viskanne, joka hirvittävällä väkevyydellä kieppasi oman akselinsa ympäri ja kierittelihe ilman läpi, tulevan suoraan alusta kohti. Helppo oli noudattaa sen liikkeitä, jotka olivat verrattain vitkalliset, sillä heitäntäiset rihlatuista kanuunoista lähtevät suusta vähemmällä nopeudella kuin muusta kanuunasta, jolla on sileä sisus.

Kahdenkymmenen sylen päässä Delphinistä pyyhkäsi viskanne, jonka rata nähtävästi aleni, vedenkalvoa, merkiten tiensä veden suihkinalla. Sitte teki se uuden hypyn, ammahti melkeän korkealle, meni Delp1inin päällitse, katkaisten etumaston oikeanpuolisen kääntönuoran, putosi kolmenkymmenen sylen päähän ja katosi syvyyteen.

-- Lemppari niinkin! -- sanoi James Playfair. -- Ei maar toinenkaan kuula odotuta itseänsä.

-- Ohoh! -- sanoi Mathew -- tarvitaanhan toki vähän aikaa semmoisten tykkien lataamiseen.

-- Onpa tosiaankin hauska nähdä tuommoista -- sanoi Crockston, joka kädet ristissä katseli tätä näytelmää niinkuin asiaan aivan kuulumaton katsoja. -- Ja kun ajattelen, että ystävämme lähettävät meille tämmöisiä kuulia!...

-- Vai niin, sinäkö se olet -- huudahti James Playfair ja mitteli silimillään amerikalaista.

-- Joo, minä se olen, herra kapteini -- vastasi amerikalainen järkkymättömällä tasamielisyydellä. -- Tahtosinpa nähdä, miten urhoolliset yhdysvaltalaiset ampuvat. Eivätpä kyllä tee sitä huonosti, ei tosiaankaan huonosti.

Kapteini yritti juuri sanomaan Crockstonille suoraan mitä ajatteli, mutta samassa silmänräpäyksessä putosi viskanne numero kaksi mereen juuri oikeanpuolisen looringin viereen.

-- Hyvä -- huudahti James Playfair -- jo olemme jättäneet Iroquois'in kaksi kaapelinpituutta. Ne purjehtivat kuin rupisammakot, nuo sinun ystäväsi, vai kuinka, master Crockston?

-- Enpä saata kieltää sitä -- vastasi amerikalainen -- ja ensi kerran elämässäni se on minulle tosin mielihyväksi.

Kolmas kuula jäi kauas kahden ensimäisen ta'a, ja vähemmässä kuin kymmenessä miuuutissa oli Delphin ulkona korvetin kanuunain kantovälistä.

-- Tuosta nyt nähdään -- sanoi James Playfair -- mihin kaikki patenti-lokit maailmassa kelpaavat, mutta kiitos noille kuulille, nyt tiedämme minkä mukaan meidän tulee menetellä nopeutemme suhteen. Antakaa parantaa valkeata, muuten ei maksa vaivaa haaskata poltto-aineita.

-- Teillä on hyvä alus -- sanoi miss Jenny nuorelle kapteinille.

-- On kyllä, miss Halliburtt, Delphinini tekee seitsemäntoista solmuväliä tunnissa, ja ennen päivän loppua olemme jättäneet korvetin näkymättömiin.

James Playfair ei liioitellut aluksensa kelvollisuuden suhteen, ja ennen auringon laskua olivat amerikalaisen aluksen mastonhuiput kadonneet taivaanrannan ta'a.

Tämä tapaus ilmaisi kapteinille miss Halliburtin luonteen perin uudelta kannalta. Jää oli nyt murtunut. Tämän hetken perästä Delphinin kapteini ja hänen matkustajattarensa jäännösmatkalla usein ja kauan puhelivat keskenänsä. Kapteini tapasi tytössä maltillisen, uskaliaan, ajattelevaisen ja älykkään tytön, joka puhui asiat julkisuoraan oikein amerikalaisten lailla, jolla oli lujat mielipiteet, jotka hän lausui vakuutuksella, joka tunki James Playfairin sydämeen, ja tunki sinne Playfairin tietämättä. Tyttö rakasti isänmaatansa, oli kaikesta sydämestään harrastunut Yhdysvallan isoon aatteesen ja puheli Yhdysvaltioiden sodasta innostuksella, jota kenellään toisella naisella ei olis voinut olla. Useasti tapahtuikin, että James Playfair joutui ymmälle mitä hänen piti tytölle vastata. Monesti oli "kauppamiehenkin" vakuutus vaarassa, ja miss Jenny ahdisti sitä yhtä voimakkaasti eikä antanut millään keinoin ehdoitella kanssansa. Alussa James paljon väitteli. Hän koki puollustaa liittolaisia Yhdysvaltalaisia vastaan, hän koki näyttää, että erikkolaisilla oli oikeus puolellaan, sekä vakuuttaa, että jotka vapaa-ehtoisesti olivat keskenään yhdistyneet taisivat samalla tavalla myöskin eri liittokunniksi erota. Mutta tyttö ei tahtonut siinä kohden antaa myöten. Hän paitsi sitä näytti toteen, että kysymys orjuudesta kävi edellä kaikkia muita tässä Pohjan ja Etelän taistelussa, sekä että kysymys siinä oli paljoa enemmin siveellisyydestä ja ihmisyydestä kuin valtiollisista asioista, ja James Playfair tarttui kiinni eikä voinut mitään vastata. Näissä väittelyissä James paitsi sitä ennen kaikkea oli tarkallinen kuulija, ja olisipa ollut miltei mahdotonta sanoa, pystyikö häneen enemmin miss Halliburtin toteen-näytteet vai se lumousvoimako, minkä hän tunsi häntä kuultelemasta. Mutta hänen täytyi viimein muun muassa tunnustaa, että kysymys orjuudesta oli pääkysymyksenä Yhdysvaltioiden sodassa, että se oli jollakin tavalla ratkaistava ja että oli herjettävä noista hirvittävistä, raakalaisuuden aikoja muistuttavista näytelmistä.

Muuten valtiolliset asiat eivät kapteinia isosti ajatteluttaneet. Hän olis luopunut vakaisimmistakin mielipiteistään toteennäytteiden edessä, jotka tuotiin esiin näin viehättävässä muodossa ja tälläisissä suhteissa. Hän ei pitänyt niin tarkkaa väliä ajatuksillaan semmoisessa asiassa; mutta siinäpä ei kaikki ollutkaan, ja "kauppamieheen" käytiin nyt suoraapätä käsiksi hänen kalliimmissa harrastuksissaan. Tämä tapahtui Delphinin reisun tarkoituksen ja niiden erilaisten varastojen suhteen, joita se kuljetti liittolaisille.

-- Herra kapteini -- sanoi miss Halliburtt eräänä päivänä hänelle -- kiitollisuus ei ole ikänä estävä minua sanomasta teille suoraan mitä mistäkin asiasta ajattelen, vaan päinvastoin. Te olette oiva merimies, taitava kauppias, ja kauppahuone Playfair ja Kumpp. on mitä suurimmassa arvossa; mutta tällä kertaa se unhottaa perus-aatteensa ja on antautumassa asioimiseen, joka ei ole sille sovelias.

-- Kuinka niin? -- hundahti James, -- eikö huoneella Playfair ja Kumpp, ole oikeutta ryhtyä tälläiseen raha-asiatoimeen?

-- Ei! Se vie ampuvaroja noille onnettomille, jotka ovat täydessä kapinassa maansa laillista hallitusta vastaan, ja tätä sanon minä huonon asian kannattamiseksi asevoimalla.

-- En kyllä tahdo, miss Jenny -- vastasi kapteini väitellä kanssanne liittolaisten oikeudesta, vaan tahdon vastata teille ainoastaan yhdellä sanalla: minä olen kauppamies, ja semmoisena minä ajattelee ainoastaan toiminimeni etuja. Minä koen ansaita rahaa, missä ikänään tilaisuutta siihen ilmaantuu.

-- Sepä juuri onkin moitittavaa, herra kapteini -- jatkoi tyttö. -- Voitto ei puhdista tekotapaanne. Jos kiinalaisille myötte opiota, joka heidät tylsentää, niin olette yhtä syyllinen kuin tällä hetkellä olette, antaessanne Etelän kansalle välikappaleita käsiin, millä pitkittävät vääräpuolista sotaa.

-- Suokaa auteeksi, miss Jenny, mutta johan nyt menette kovin pitkälle; minä en ssata myöntää...

-- Että mitä olen sanonut on totta. Ettepä kyllä, sen uskonkin, mutta kun olette kysyneet omalta tuunoltanne, selkeästi olette käsittäneet ajettavanne asian ja kun olette ajatelleet seurauksia, joista kokonansa olette vastuun-alainen kaikkein silmissä, niin olette tunnustava minun olevan oikeassa tässä niinkuin kaikissa muissakin kohdissa.

Nämä sanat kuultuansa seisoi James Playfair perin ällistyneenä. Hän erosi, oikein vihastuksissaan, tästä nuoresta tytöstä, sillä hän tunsi kykenemättömyytensä vastaamaan. Sitte käveli hän häpeissään kuin lapsi puolen tahi korkeintaan kokonaisen tunnin, jonka takaa hän palasi tämän harvinaisen tytön luokse, joka, mitä armohimmasti hymyillen, löi hänen väitöksensä auttamattomasti kumoon.

Sanalla sanoen, kuinka nyt lieneekin ollut, ja vaikka James Playfair ei tahtonut sitä tunnustaa, niin ei hän enään ollutkaan omissa valloissaan. Hän ei ollut enään "herra lähinnä Jumalaa" omassa laivassansa.

Crockstonin isoksi iloksi miss Halliburtin osakkeiden arvo näytti yhä nousevan. Kapteini näytti lujasti päättäneen tehdä mitä hyvänsä vapauttaaksensa miss Jennyn isän, vaikka panisikin tässä tekosessa Delphinin, lastinsa ja laivaväkensä alttiiksi ja saattaisi päällensä arvoisan setä Vincentin kirouksen.

VI.

Sataman suu Sullivan-saaren vieressä.

Kaksi päivää sen jälkeen kuin Iroquois-korvetti tavattiin oli Delphin Bermudas-saarien leveysmitan tasalla, jossa sillä oli kova myrsky koettavana. Näillä kulkuvesillä raivoavat usein ylen ankarat myrskyt. Ne ovat haaksirikoissaan oikein mainitut, ja sinne onkin Shakespeare asettanut Myrsky-sepitelmänsä pudistuttavat kohtaukset, jossa näytelmässä Ariel ja Kaliban ottelevat vallasta aaltojen päällä.

Tämä tuulenpuuska oli hirmuinen. James Playfair aikoi ensin hakea satamaa Bermudas-saaristoon kuuluvassa Mainland-saaressa, jossa englantilaisilla on sotavahdisto, mutta tästä olisi voinut seurata isoja vastuksia ja tappioita. Onneksi hoiti Delphin itsensä myrskyn käsissä oivallisesti, ja vasta koko päivän ajeltuansa tuulen muassa, sai se jälleen kurssinsa Amerikan rannikolle päin.

Mutta jos James Playfair oli alukseensa tyytyväinen, niin hän ei ollut vähemmin ihastunut tuon nuoren tytön rohkeuteen ja karskiuteen. Miss Halliburtt oleskeli kovimman myrskyn ajan kannella ja hänen vierellänsä. James, tunnustellessaan itseänsä, tunsi nyt, että syvä ja vastustamaton rakkaus oli vallannut koko hänen sielunsa.

-- Niin on -- sanoi hän itsekseen -- tuo uskalias tyttö on nyt se, joka komentaa tässä laivassa. Hän heittelee minua sinne ja tänne niinkuin merihädässä olevaa alusta. Minä tunnen kukertuvani. Mitähän setä Vincent on sanova? Voi, kuinka heikko ihminen on! Olenpa vissi siitä, että jos Jenny käskisi minun viskata koko tämä kirottu salatavara mereen, minä rakkaudesta häneen tekisin sen arvelematta.

Onneksi kauppahuoneelle Playfair ja Kumpp. miss Halliburtt ei vaatinut tätä uhria. Kuitenkin oli kapteini-parka nyt kiinni, ja Crockston, joka luki hänen sydämestään kuin aukinaisesta kirjasta, hieroi käsiään tyytyväisyydessään niin, että nahka oli irti longota.

-- Hän on kiinni -- toisteli hän itseksensä -- ja ennen kahdeksan päivän kuluttua herra Crockston on huoleti majaileva paraassa Delphinin hytissä.

Mitä miss Jennyyn tuli, niin ei yksikään ja kaikkein vähemmin James Playifair olisi tainnut sanoa, havaitsiko hän, mitä tunteita hän nostatti, ja oliko hänellä sama taipumus kapteinin puoleen. Tämä nuori tyttö vaarinotti mitä suurimman varovaisuuden -- seuraus hänen amerikalaisesta kasvatuksestaan -- ja hautasi salaisuutensa syvälle sydämehensä.

Mutta sillä aikaa kuin rakkaus näin kävi eteen päin nuoren kapteinin sydämessä, työntyi Delphin ei vähemmälla vauhdilla suoraan Charlestonia kohti.

Tammikuun 13 päivänä keksi tähystäjä maata kymmenen peninkulmaa länteen päin. Se oli matala rannikko, joka etäisyytensä tähden näytti miltei liittyvän yhteen vedenrajau kanssa. Crockston tarkasteli visusti taivaanrantaa, ja kello 9 aikana aamulla osoitti hän erästä paikkaa, joka selvästi kuvautui pilvistä taivasta vasten, ja huudahti:

-- Charlestonin valotorni!

Jos Delphin olisi tullut tänne yön aikana, olisi tämä valotorni, joka on rakettu Morris-saarelle ja kohoaa sataneljäkymmentä jalkaa merenpinnan yli, jo näkynyt useita tuntia, sillä tämän vilkkumajakan kirkas valo nähdään neljäntoista peninkulman päähän.

Kun siis Delphinin asema saatiin tietoon, oli Jamea Playfairillä ainoastaan yksi asia tehtävänä, nimittäin päättäminen, mitä uraa myöten hän Charlestoniin laskisi.

-- Jos emme kohtaa mitään vastusta kolmen tunnin kuluessa -- sanoi hän -- niin olemme satamatokkain turvissa.

Charlestonin kaupunki on seitsemän peninkulmaa pitkän ja kahta peninkulmaa leveän merenlahden pohjimmassa perukassa. Lahden nimi on Charleston-Harbour ja sen suu on varsin vaikea kulkea. Tämän suun eteläpuolella on Morris- ja pohjoispuolella Sullivan-saari. Sinä aikana, kuin Delphinin oli koetettava piiritystä rikkoa, oli Morris-saari jo yhdysvaltalaisen sotaväen halllussa, ja kenraali Gillmore rakennutti sinne pattereita, jotka ankkuripaikkaa pyyhkivät.. Sullivan-ssari sitä vastoin oli liittolaisilla, jotka puollustivat itsiänsä sen äärimmäisellä nimellä olevassa Fort Moultrie linnaasa. Delphinin oli siis edulisinta laskea niin likitse pohjois-rantoja kuin suinkin, välttääksensä tulta Morris-saaren pattereista.

Viittä eri tietä voidaan päästä tähän merenlahteen: Sullivanin väylää, pohjoista väylää, Overallin väylää, pääväylää, ja sitte tielä Lawfordin väylää, mutta tämä viimeinen ei ole muukalaisten alusten käytettävä, jos ei heillä ole erinomaisia rantaluotsia muassaan, eikä myöskään alusten, jotka käyvät seitsemää jalkaa syvemmässä. Mitä pohjoiseen ja Overallin väyliin tulee, niin sinne voitiin ampua Yhdysvallan pattereista, jonka tähden ei ollut niihin ajattelemista. Jos James Playfairin olis ollut mahdollista valita, olis hän höryllään laskenut pääväylälle, joka on paras ja helppo kulkea, mutta hänen täytyi noudattaa asianhaaroja ja tehdä päätöksensä niiden mukaan. Delphinin kapteini tunsi tämän lahden kaikki salaisuudet, sen salakarit, sen syvyyden pako- ja nousuvedellä. Hän taisi siis täydellä varmuudella ohjata aluksensa, niin pian kuin kerta oli laskenut johonkin näistä ahtaista salmista. Mutta kuinka päästä niihin, siinäpä juuri temppu.

Tämä liikehtiminen vaati tavatonta merimiehen kokemusta ja tarkan tiedon Delphinin omaisuuksista.

Kaksi Yhdysvallan rekattia risteili tällä hetkellä Charlestonin kulkuvesillä, ja Mathew tarkkautti hetikohta kapteinin huomiota niihin.

-- He hankkiutuvat -- sanoi hän -- kysymään meiltä, mitä meillä on tekemistä näillä kulkuvesillä.

-- No, me annamme heille sanan sanasta, kaksi paraasta -- vastasi kapteini -- mutta he saavatkin maksaa uteliaisuutensa.

Sillä aikaa laskivat kryssääjät täydellä höyryllä suoraan Delphiniä kohti, joka pitkitti menoansa, alinomaa ahkeroiten pysyä niiden kanuunain kantamattomilla, mutta James Playfair piti länsi-eteläistä kurssia, pettääksensä viholliset laivnat. Näiden piti siis todellakin uskoa, Delphinin aikovan käyttää Morris-saaren vieristä väylää, mutta siellä oli pattereita ja kanuunoita, joiden kuulista yksi ainoa olisi voinnt ampua tämän englantilaisen aluksen upoksiin. Yhdysvaltalaiset antoivat siis Delphinin purjehtia länsi-etelää kohti, eivätkä muuta huolineet kuin noudattaa sen liikkeitä, ajamatta sitä erittäin innokkaasti takaa.

Tunnin kuluessa laivat pysyivät yhtä kaukana toisistaan. James Playfair, joka tahtoi pettää kryssääjät Delphinin nopeuden suhteen, oli heikennyttänyt sen kulkua, mennen vaan heikolla höyryllä. Kuitenkin piti vihollisten korsteineista nousevasta sakeasta savutuprusta luulla, hänen kokevan saada koneesen mahdollisimman korkeinta painoa ja siis alukselle mitä vikevintä vauhtia.

-- Kyllä kohta ällistyvät -- sanoi kapteini -- kun näkevät meidän puikahtavan heidän käsistänsä.

Havaittuansa olevansa tarpeeksi likellä Morris-saarta ja kanuunain edessä, joiden kantomatkaa hän ei tuntenut, käännähytti kapteini yhtäkkiä ruoria, laski jälleen pohjoista kohti ja jätti kryssääjät kaksi peninkulmaa tuulen puolelle. Nämä kun näkivät tämän tempun, käsittivät heti kapteinin tarkoitukset ja alkoivat kiivaasti ajaa höyryä takaa. Mutta nytpä jo oli kovin hiljaista. Delphin, jonka ruuvit tekivät työtä kahta vikevämmin kuin ennen, jätti viholliset alukset kauas jälkeensä ja läheni rannikkoa. Muutamia kuulia lähetettiin asianmukaisesti hänen peräänsä, mutta yhdysvaltalaiset viskoivat hukkaan heitoksensa, jotka eivät päässeet kuin puoliväliin. Kello 11 aikana aamupäivällä laski höyry, vähäisen syvällyksensä avulla, pitkin Sullivan-saarta, mennen täydellä höyryllä tuohon ahtaasen kulkureikään. Siellä oli se hyvässä turvassa, sillä ei yksikään Yhdysvallan kryssääjä olis uskaltanut tälle väylälle, joka pakoveden aikana keskimäärin ei ole yhtätoista jalkaa syvä.

-- Mitä? -- huudahti Crockston -- eikö se olekaan sen vaikeampaa?

-- Master Crockston -- vastasi James Playfair -- vaikeus ei ole sisään, vaan kyllä ulospääsyssä.

-- Joutavia! -- jatkoi amerikalainen -- se ei minua isosti huoleta. Laivalla semmoisella kuin Delphin ja kapteinin johdolla semmoisen kuin James Playfairin mennään sisään milloin ja mistä tahdotaan, ja ulos samalla tavalla.

Sillä aikaa tutki kapteini kiikari kädessä tarkoin tietä, jota hänen piti noudattaa. Hänellä oli edessään oivallisia rantaveden erikois-karttoja, joiden johdolla hän taisi mennä eteenpäin arvelematta, epäilemättä.

Delphinin hyvin päästyä sille ahtaalle väylälle, joka ulottuu pitkin Sullivan-saarta, otti kapteini maamerkin Moultrie-linnasta länsipohjoisessa, siksi kuin Pickney-linna, joka helposti tunnetaan mustasta väristään ja seisoo eräällä saarella Shutes Tollyn vieressä, näkyi pohjois-itäpohjoisessa. Toisellapuolen oli hänellä varustamaton Johnson-linna kaksi pykälää pohjempana Sumter-linnaa.

Tällä silmänräpäyksellä häntä nyt tervehdittiin Morris-saaren pattereista muutamilla kuulilla, jotka eivät häneen ennättäneet. Hän pitkitti siis menoansa, poikkeamatta minnekään päin, meni Moultrievillen alatse, joka on Sullivan-saaren äärimmäisella nenällä, ja laski lahteen.

Delphin jätti kohta Sumter-linnan vasemmalle kädelle ja oli nyt suojassa Yhdysvallan pattereilta.

Tämä Yhdysvaltioiden sodan aikana tunnettu linna on koimen ja kolmannes peninkulman päässä Charlestonista ja molemmin puolin peninkulman päässä maasta. Se on viisikulmainen, rakettu Massaschusettistä tuodusta harmaakivestä keinollisesti raketulle saarelle. Rakentaminen otti kymmenen vuotta ja maksoi enemmän kuin yhdeksänsataa tuhatta dollaria.