Part 8

Syynä on kai se, että säännöllisessä monikulmiossa, jossa on tasaluku kulmia, vastakkaiset sivut ovat yhdensuuntaiset, ja että jokainen sen symmetrinen puolisko voidaan jakaa taas kahteen symmetriseen puoliskoon. Vielä on huomattu, että säännöllinen kuusikulmio miellyttää silmää enemmän kuin kaikki muut monikulmiot, ja että melkein kaikki sen vuoksi pitävät kuusikärkistä tähteä kauneimpana kaikista säännöllisistä n.s. tähtikuvista, kenties siksi, että sen kolme kulmiin suuntautuvaa akselia jakaa kuvion kuuteen tasasivuiseen, yhtäsuureen kolmioon.

Nelikärkinen tähti vaikuttaa puutteelliselta; kahdeksankärkisessä alkaa esiintyä liikarunsautta, joka, jos kärkiä tai säteitä vielä tulee lisäksi, vähentää kuvion osien havainnollista suhdetta toisiinsa. Luonto itsekin suo säteittäisissä, orgaanisissa olioissaan etusijan kuusisäteisille tyypeille.

Palataksemme ympyrään ei sen vanha arvo täydellisyyden vertauskuvana ole voinut sitä pelastaa siitä, että soikio nyt esiintyy sen onnekkaana kilpailijana esteettisessä suhteessa. Soikion molemmat polttopisteet aiheuttavat sen, että siitä tulee symmetrinen toisessa, esteettisesti pätevämmässä muodossa kuin ympyrä. Jälkimäisen kaikki osat halkaisijan molemmin puolin ovat aivan samanlaiset ja näyttävät sen vuoksi myös yhtäälle suunnatuilta. Soikion osat akselin molemmin puolin eivät ole täysin samanlaiset eivätkä kulje samaan suuntaan, vaan toisiaan kohti, niinkuin kreikkalaisen temppelinpäädyn tai gootilaisen portti- tai ikkuna-aukon eri osat.

Mitä tulee symmetriaan luonnosta, saanen ensin huomauttaa sen merkityksestä epäorgaanisessa luonnossa, jolloin se osaksi esiintyy tasapintaisesi monikulmioissa ja tähdissä, useinkin hyvin rikas muotoisena ja kauniina, kuten lumihiutaleissa, osaksi myös kappaleissa, erimuotoisissa kristalleissa, kuusikulmiosta palloon saakka.

Orgaanisessa luonnossa kohtaamme symmetrian monissa kasvimuodoissa, havainnollisimmin ja muiden periaatteiden vähimmin häiritsemänä kukan kupujen ja lehtien sovittelussa. Eri puulajit ovat enemmän tai vähemmän symmetrisesti järjestetyt runkoon nähden, kuten jokainen leikkaus kohtisuorasti rungon akselia vasten osoittaa. Mutta mitä tulee puun ulkopiirteiden luonteeseen kokonaisuudessaan, ilmaisevat erikoisesti havupuut mahdollisimman yksinkertaista muotolakia, jossa symmetria on vaikuttavana ja joka selvimmin näyttää viittaavaan laskevaan ja punnitsevaan ymmärrykseen. Näiden puiden muodon ankaruus ja matemaattisuus ei millään lailla estä niitä näyttämästä kauniilta, vaikka niiden kauneus onkin toisenlainen kuin lehtipuiden. Kuusen kartiomaiset, taivasta vasten kuvastuvat piirteet, hoikan hongan voimakas pyrkimys kohtisuoraan taivaalle miellyttävät katsojaa ja esiintyvät oivallisena vastakohtana lehtipuiden muodoille. Itse säännöllisyyskin näyttää viittaavan voimaan, joka voittoisesti uhmaa tuulten yrityksiä murtaa tai taivuttaa sitä lakia, joka niissä vaikuttaa. Mutta samalla ei käy kieltäminen, että näköalassa, jossa havupuut ovat voitolla, on jotakin yksitoikkoista. Rakenteen järkevyys ja lainalaisuus pistää liiaksi silmään. Havupuu jäykkine asentoineen, säännöllisesti asettuneine oksineen, kärjistyneine latvoineen on jonkinlaista luonnon rakennustaidetta, joka tosin ankarine ja samalla jaloine piirteineen on tervetullut vastakohta rehevämmille ja vähemmin ankaramuotoisille kasveille, mutta joka kuitenkin vaikuttaa yksitoikkoiselta.

Omasta puolestani ja vaikka lapsuudestani saakka olen tottunut havumetsiin, olen sitä mieltä, että havupuiden muodossa on jotakin muinaisaikaista, mikä on jäänyt elämään menneiltä geologisilta kausilta, niiltä ajoilta, jolloin maailmaa järjestävä periaate antoi kasvien elämälle toisia muotoja, koska kehitys silloin jatkui hiukan toisenlaisissa oloissa kuin nyt.

Sanajaloissa ilmenee myös ankara säännöllisyys ja symmetria. Sanajalkojen tapaiset puut peittivät suuria osia maapalloa kivihiilikaudella, ja suureksi osaksi juuri noiden sanajalkoja muistuttavien puiden jäännökset hyödyttävät nykyisen geologisen aikakauden enimmin kehittyneitä olentoja kivihiilenä. Havupuunmuoto esiintyi jurakaudella, lehtipuut vasta sitä seuraavalla liitukaudella. Minulla on syytä arvella, että se muinaisaikainen luonne, jolla havupuumetsä vaikuttaa esteettiseen tunteeseen, ei perustu niihin mietteihin, jotka ovat lähtöisin geologiasta ja liittyneet havumetsän välittömästi tekemään vaikutelmaan. Olen kuullut ihmisten, joilla ei ole pienintäkään tietoa geologiasta, sanovan, että havumetsä näyttää ikivanhalta lehtimetsään verraten. Ihmisellä, joka itse on geologisten aikakausien muovailutyön tulos, on niin sanoaksemme niiden kaikua sielussaan.

Sitten muutama sana symmetrian ilmaantumisesta eläinmaailmassa. Ankara tasapintainen symmetria ilmenee sädekkäisissä, polyypeissä ja muissa alhaisemmissa eläinmuodoissa. Korkeammissa eläimissä tasapintainen symmetria väistyy viivasymmetrian tieltä. Ihmisvartalo järjestyy symmetrisesti kohtisuoran viivan mukaan; tämä antaa sille vasemman ja oikean puolen, joissa osat parittain vastaavat toisiaan ja kaikki viivat ovat symmetrisessä sopusoinnussa. Minun tarvinnee tuskin viitata, kuinka erikoisen tärkeää tällainen symmetria on inhimilliselle kauneudelle. Sen ei suinkaan tarvitse olla matemaattisen tarkka, sellainen yhdenmuotoisuus ja säännöllisyys, joka järkkymättömässä kovuudessaan aivan kuin kieltää, että elävä elimistö on altis ympäristön vaikutuksille ja on tulos taistelusta järjestyksen ja jonkun muun periaatteen välillä, on pikemmin omiaan näyttämään epämiellyttävältä tunteettoman virheettömyytensä nojalla kuin miellyttämään. Sellainen kauneus on jäykkä, ja siitä tulee jotakin elotonta, koska siinä ei näy jälkeäkään, mikä viittaisi, että elämä on ollut taistelua alusta alkaen, ja että siellä, missä sitä on, ja missä se on rikasta ja täydellisesti kehittynyttä, siellä sen myös täytyy ilmaista jotakin suvun kärsimystaistelusta ja sen pyrkimyksestä yhä korkeampaan vapauteen.

Antoninilaisella ajalla oli nuorukaisen kauneuden ihanteena Antinous, ja Antinouksen toinen olkapää on toista hieman korkeammalla. Hyvin harvinaiset ovat sellaiset kasvot, joiden oikea puoli on aivan samanlainen kuin vasen. Helleeniläisenkin kuvanveiston kaikkein tyypillisimmissä kasvokuvissa, vieläpä juhlallisen kauniilla Junollakin, on kasvojen toisessa puoliskossa jotakin erilaista kuin toisessa. Mutta välittömästi silmäänpistävä ei tämä erilaisuus saa olla; määrättyjen rajojen yli ei symmetriaa voi häiritä kauneuden tai miellyttävyyden siitä kärsimättä. Luulen myös, että tämä mitta, joka lähinnä on silmämitta, voidaan jonakin päivänä tarkasti määrätä, vaikkei tähän asti ole niin tehty.

Niin viistoon asettunut nenä, että se kohta havaittavassa kulmassa poikkeaa kasvojen symmetrian akselista, niin vino suu, että sama akseli jakaa sen kahteen huomattavasti erilaiseen ja erisuuntaiseen osaan, silmien erisuuruiset ja erimuotoiset aukeamat eivät miellytä, eivät anna kasvoille kauneuden, vaan sen vastakohdan leiman. Mikään ei ole paremmin omiaan osoittamaan, kuinka läheisessä yhteydessä symmetrian ja kauneuden periaatteet ovat, mistä ei kuitenkaan seuraa, että symmetrian periaate olisi kaikissa suhteissa tai tapauksissa tärkein. Se väistyy enemmän tai vähemmän syrjään niinkin pitkälle, että se piilee vain salaisena eräissä määrätyissä oloissa, joita tuonnempana käsittelen. Voipa melkein sanoa, että sen laita on samoin kuin painolain, joka vaikuttaa kaikkialla, mutta ei yksinään ja joka näennäisesti tuntuu voitetulta jalan noustessa, tykinkuulan kulkiessa ratansa alkuosaa, leivon kohotessa taivaille ja näyttäessä hetkisen lepäävän ilmassa siipiensä varassa tai irti päässeen ilmapallon nuolennopeasti kiitäessä pilviä kohti.

Symmetria on yleinen periaate, mutta vain yksi niistä, jotka vallitsevat ja vaikuttavat maailman rakenteessa. Se vaikuttaa otaksuttavasti pienessä ja kaikkein pienimmässä, atomien yhtymisessä molekyleiksi; ehkä se vaikuttaa myös kaikkein suurimmassa maailmojen ainejoukkojen jakelussa, vaikkemme voikaan sitä nähdä, koska me, maamme ja aurinkokuntamme, olemme vain häipyvän pieni piste kokonaisuudessa, jota emme voi tajuta. Jos kuvittelisimme olevamme niin suuressa temppelissä, ettemme edes kaukoputkella saattaisi nähdä muuta kuin aivan pienen osan asemapintaa, joka kuuluisi jollekin temppelin sadoista pilareista, emme älyäisi mitään symmetristä sen rakenteessa, vaikka temppeli olisikin rakennettu symmetriselle alalle ja olisi symmetrinen suuremmilta osiltaan.

Oman helposti katseella tajuttavan pikku kotinsa seinien sisäpuolella ihminen vaistomaisesti haluaa nähdä symmetrian sovellettuna niin laajalti kuin olosuhteet ja mukavuus myöntävät. Eri makusuunnat ja muodit seuraavat toisiaan eivätkä asetu samalle ystävälliselle kannalle symmetrian periaatteeseen nähden. Eräinä aikoina ilmenee liioittelua, joka pyrkii tekemään symmetriasta kaikkien muiden periaatteiden tyrannin, -- niiden, joilla on oikeus vaikuttaa kauniin maailmassa. Silloin voi ruhtinaan päähän pälkähtää rakentaa pääkaupunkinsa levitetyn viuhkan muotoiseksi, jonka säteet yhtyvät keskellä ruhtinaallisen palatsin porttia. Silloin voi kuninkaan mieleen juolahtaa sovittaa ankaran symmetrisesti rakennetun linnansa ympärille, niin kauas kuin silmä kantaa, symmetrisiä, matemaattisten kuvioiden muotoisiksi leikattuja puita ja niittyjä, symmetrisesti asetettuine kuvapatsaineen, suihkulähteineen, pengermäportaineen, joita kaikkia suorakulmaisesti leikkaavat puistokujat, ja näillä ovat puiden latvat leikatut saman mallin mukaan, muistuttaen jättiläismäisiä krenatöörejä, jotka on komennettu riviin ja joiden asennosta ja puvusta korpraali pitää tarkkaa huolta.

Kun astuu näin ympäröidyn linnan sisäpuolelle, huomaa huonekalut ja sisustuksen järjestetyiksi yhtä armottoman säännöllisesti, ja se antaa sisäpuoliselle loistolle jotakin jäykän juhlallista, kylmää ja värikkyydestä huolimatta yksitoikkoista.

Sitten toinen aika pitää tätä makua sietämättömän sortavana ja makuvallankumouksella murtaa kahleet, joita isät ovat kantaneet tahtoen niillä nuoretkin sitoa. _A bas l'ancien régime!_ Alas Versailles! Siperiaan tuo kauhea, hirmuvaltainen symmetria!

Jäykästä ympäristöstä tehdään nyt salomaita, mutta viljeltyjä salomaita, missä luonto ja puutarha-arkkitehtuuri viettävät tavallaan sovintojuhlaa, ja sisällä huoneissa ripustetaan seinille maalauksia ja koristeita niin, että saa oikein uskoa tyranni Symmetrian vallan kukistuneen ja vapauden ajanjakson lopultakin koittaneen kirvoitetulle maailmalle. Tuolit ja sohvat siirretään kauemmas seiniltä ja sovitetaan sellaiseen asentoon, missä epäjärjestys, viihtymys, mukavuus ja joskus epämukavuuskin vaikuttavat yhdessä. Mutta tuo pannaan julistettu symmetria on siellä kuitenkin! Sen yksinvalta on murrettu, mutta se pitää nyt perustuslaillista valtikkaa ja muistuttaa viisaita perustuslaillisia hallitsijoita siinä, että se käyttää rajoitettua valtaansa ilman suotta korostettua mahtikieltä.

Jos vinoon sovitetusta sohvasta katselee kattoa, huomaa siellä reunuksen ja siihen kuuluvan koristelun, missä sitä on, symmetrisesti järjestetyksi. Keskellä kattoa tai lähellä keskikohtaa huomaamme koristellun pinnan, jonka matemaattisen tarkasti määrätystä keskuksesta riippuu tavallisesti symmetrisesti muovaeltu kruunu tai lamppu. Jos seinät ovat maalatut, noudattaa maalaus symmetristä mallia; jos ne ovat paperoidut, on näissä papereissa säännöllisesti, lähemmin katsoen ehkä symmetrisestikin järjestettyjä kuvioita. Ovi- ja ikkunaverhot voivat ehkä laskea hiukan leikkiä symmetrian periaatteesta, mutta eivät kuitenkaan sitä riko. Mattojen kuvioissa tai väripinnoissa kuvastunee myöskin jonkinlaista symmetriaa. Ovenpeilit ja niiden välipinnat ovat myös symmetrisesti järjestetyt.

Vapaudesta iloitsevien symmetrian vastustajien, jotka asuvat tuollaisessa kodissa, täytyy tarkemmin harkittuaan myöntää, ettei heidän ole onnistunut perustaa tasavaltaa, jonka presidenttinä olisi epäsymmetria, vaan lainalainen monarkia, jonka alueella he ovat symmetrian vapaita alamaisia. Ja kun nämä alamaiset hankkivat itselleen uusia seinäpapereita tai mattoja, on hyvin mahdollista, että niiden mallit on piirtänyt jokin työnjohtaja, saatuaan niihin aiheen kuvakiikarista, siitä symmetrian välikappaleesta, jonka _Brewster_ Edinburgissa keksi v. 1817, sylinteristä, jonka pohjalla on muutamia lasinpalasia tai kukanlehtiä, niin että nämä eräitten sinne asetettujen peilien avulla voivat esittää loputtomasti symmetrisiä kuvioita, jotka vähänkin pudisteltaessa muuttuvat toisiksi, yhtä symmetrisiksi. Lisään epäileväni, että mikään symmetrian vihaaja viihtyisi sellaisessa kodissa, jossa äsken osoittamani symmetriset kohdat saisivat väistyä epäsymmetristen ja aivan säännöttömien tieltä. Luulenpa melkein, että hän silloin menisi päästään pyörälle.

Symmetrian merkitys selviääkin parhaiten, jos kuvittelemme sen täydellisesti pannaan julistetuksi, niin että sen sijalla olisi sen vastakohta, epäsymmetria; että se poistettaisiin esim. porteista, ovista ja ikkunoista, jolloin niissä kohtisuoran keskiviivan toisella puolen olisi pelkkiä käyriä, toisella pelkkiä suoria viivoja; että se olisi poissa myös peilien ja taulujen kehyksistä, katoista ja lattioista. Minkä näköinen olisi kirkko, jonka pituusakselin toisella puolen olisi gootilaista arkkitehtuuria sen ylevässä korkeudessa ja rakenteellisessa johdonmukaisuudessa ja toisella vallatonta rokokoa?

VII.

SYMMETRIA.

Tänään minun on tehtävä lisäys siihen, mitä edellisessä luennossani lausuin symmetrian merkityksestä esteettisenä periaatteena. Viime kerralla käsittelin symmetrian esiintymistä luonnon epäorgaanisissa ja elimellisissä muodostumissa sekä sitä tärkeyttä, mikä sillä on ornamentiikassa ja kodin järjestelyssä. Huomautin, että symmetria kuuluu matemaattisesti miellyttävän alaan, niin sanoaksemme kauniin perustaan, jolle kohoaa kerroksia, missä tulee esille toisia, henkisempiä ja vapaampia periaatteita. Mutta kuten rakennuksen peruspinnalla on jonkun verran vaikutusta rakennuksen koko suunnitteluun, samoin on symmetrian vaikutusta enemmän tai vähemmän huomattavissa kauniin ja taiteen kaikissa ilmenemismuodoissa.

Rakennustaiteessa on symmetrian valta vielä ilmeisempi kuin minkään muun periaatteen. Ei minkään muun taiteen luonne, musiikkia lukuunottamatta, ole niin matemaattinen kuin rakennustaiteen. Se kaunis, mikä siinä ilmenee, piilee kokonaan periaatteissa, joita saattaa mitata mittanauhalla.

Se noudattaa massojen jaossa symmetriaa, ja jos se joskus jättääkin symmetrian syrjään juuri tässä suhteessa, johtuu se pakosta, kuten keskiaikana, jolloin linnat ja linnoitukset rakennettiin ahtaille ja epäsäännöllisesti muodostuneille vuoritasangoille, joiden ääripiirteitä linnanmuuri seurasi, kaiken ollessa sovitettuna enemmän sitä varten, että voitaisiin piirittäviä vihollisia vastustaa, kuin sitä varten, että se näyttäisi kauniilta. Mutta sellaisen vuorilinnoituksen kaikissa yksityiskohdissa tulee kuitenkin esille se symmetria, jota sen massanjaossa kaivataan. Pystysuora viiva, joka jakaa sen portin ja sen yläpuolelle kiinnitetyn vaakunan kahteen osaan, osoittaa näissä osissa täyttä symmetriaa. Sama koskee torneja, ikkunoita, linnankappelin julkisivua, missä kappeli on, tämän sisustaa, joka on symmetrinen pituusakselin mukaan, ynnä ritarisalia.

Rakennustaiteellinen symmetria saatetaan, rakennuksen pääosiinkin nähden, rikkoa myös ilma pakkoa, pelkästä mielivallasta, esteettisen tunteen siitä kärsimättä, mutta vain pienissä rakennuksissa, mieluimmin puusta, joissa ei ole mitään jykevää, ja joita katsellessa siis emme tunne, että ainejoukkioiden pitäisi olla tasapainossa. Tällaista rakennusta katsellessa tajuamme kuitenkin, että sääntöä vastaan on rikottu, mutta mielikuvitus sekaantuu asiaan sovittavana ja herättää käsityksen siitä, että kun matemaattisesti miellyttävä, joka sentään on vain kauniin alkeellinen muoto, on tässä uhrattu, on sillä tahdottu vain antaa rakennuksen sisustalle vienompi viehätys, rikkaampi vaihtelevaisuus, suurempi viihtymys.

Kun katselemme toisen sivustan ylle pystytettyä pientä tornia, jolla ei ole vastinetta toisessa, kun katselemme erisuuruisten välimatkojen päähän sovitettuja ullakkoikkunoita, epäsäännöllisesti sijoitettuja parvekkeita ja ikkuna-ulkonemia, kuvittelemme, että kaikki tämä ulkonainen epäsäännöllisyys on luonut sisälle monta kaunista valovivahdusta, varjon ja hämärän vaihetta, monta hupaisaa komeroa kotityötä ja juttelua varten, joten symmetrian periaatteen rikkominen runsaasti korvautuu. Ja sitä mieltä olemme vielä enemmän senkin takia, ettei tuolla pienellä talolla ole samoja vaatimuksia kuin kreikkalaisella temppelillä, gootilaisella tuomiokirkolla tai kuninkaallisella palatsilla. Se ei pyri olemaan suuri itsenäinen kokonaisuus, vaan pikemmin on vain pieni sointu siinä luonnonsymfoniassa, jota huvilan tai maatalon ympärillä leviävä maisema silmälle tarjoo.

Mitä taas suuriin muistomerkillisiin rakennuksiin tulee, valtaa mielen niitä katsellessa aivan toinen tunne. Suuret massat, joissa ei esiinny symmetriaa eikä sen vuoksi tasapainoakaan, vaikuttavat ihmismieleen enemmän tai vähemmän kauhistuttavasti: niistä huokuu tuo _horror_, joka tarttui roomalaiseen, hänen joutuessaan hurjan alppiluonnon keskelle. Jos tätä tunnetta tarkemmin esitellään, tullaan siihen tulokseen, että sen kanssa on mitä läheisimmässä yhteydessä maailmanjärjestyksen tunne, että se on niin sanoaksemme esi-isiltä peritty kauhu sitä kaaosta, sitä sekasortoa kohtaan, josta maailmoita luova järki on nostattanut sopusointuun pyrkivän ja ikävöivän maailman.

Vaikka muuten en erikoisesti pidäkään niistä selityksistä, jotka Hegelin ja _Vischerin_ aate-estetiikka antaa esteettisistä ilmiöistä, on se kuitenkin aivan minun käsitykseni mukaista, kun Vischer sanoo, että rakennustaiteen aate, siinä määrin kuin se ilmenee monumentaalisissa rakennuksissa, pyrkii symboolisesti kuvaamaan maailmankaikkeutta, ja että sellainen rakennus on kaunis, kun se luo pienoismaailman, -- ruumiillistaa hyvin järjestetyn kokonaisuuden aatteen, kosmillisten voimien elävän, sopusointuun perustuvan vuorovaikutuksen.

Eräs näistä kosmillisista voimista, jonka tajuamme joka hetki eläessämme, on painovoima. Painovoiman kanssa symmetria epäilemättä on mitä lähimmässä yhteydessä, ja kun tunkeudumme syvemmälle luonnon salaisuuksiin kuin meidän tähän saakka on onnistunut, niin huomaamme, uskallan ennustaa, että kun itse luonto niin paljon luopi symmetrian lain mukaan, symmetrisesti järjestellessään atoomit niitten kemiallisissa yhdistyksissä, lumihiutaleet pieniksi kristalleiksi, samoin kuin elävien olentojen jäsenrakenteen, niin vaikuttaa tässä kosmillinen laki, vetovoima, painolaki, yhdessä sen esteettisen lain kanssa, joka vallitsee maailmankaikkeudessa ja vastaa kaikuna ihmissielussa. Ihminen, joka roomalaisen runoilijan sanoja käyttääksemme sai pystyssä asennossaan Jumalalta käskyn kohottaa katseensa korkeutta kohti ja katsella tähtiä, ihminen, jonka, kun hän ei lepää, on aina sovitettava symmetristä jäsenrakennettaan tasapainoon pystysuoran akselin ympärille, on siis alinomaa kosketuksissa painolain kanssa, ja hänellä on vaistomainen tunne siitä, miten tärkeätä symmetria on sille ja hänen omalle turvallisuudelleen.

Siitä johtuu tuo _horror_, kauhu, joka voi vallata hänet, kun hän näkee suuria, maanpintaa painavia ainejoukkoja, sellaisia kuin Himalajan tai Alppien tunturit, joissa ei ilmene tasapainoa eikä symmetriaa. Nuo vuorijoukkiot ovat tosin pienen pieniä verrattuina kiertotähtemme omaan ainepaljouteen, mutta se ajatus, vaikkapa se olisikin katselijan mielessä, ei kuitenkaan ole välittömästi käsillä tarkastelun ensi hetkellä. Epäsymmetriset ainejoukkiot, jotka eivät ole tasapainossa keskenään, näyttävät hänestä uhkaavan maailmankaikkeuden pystyssäpysymistä tai ainakin olevan muistona ajoista, jolloin käytiin ne taistelut, mistä tämä maailmanjärjestys on tuloksena. Ja ihmisen kauhuun niitä katsellessa on oma oikeutuksensa, sillä sellaiset ainejoukkiot, olkoot ne kuinka pieniä hyvänsä itse maan massaan verrattuina, ovat kuitenkin osaltaan syynä siihen, että maan painopiste on siirtynyt sinne, missä se on, ja jos pohjoisnavan tienoille nousisi yhtä painava jäävuorijoukko, järkkyisi nykyinen merenpinta paikaltaan ja nousisi meidän seuduillamme ehkä satakin jalkaa.

Jos seisomme ihmiskäsien pystyttämän valtavan rakennuksen edessä, vain niin kaukana, että saamme kokonaiskäsityksen sen korkeudesta ja pituudesta, ja jos ympärystä muutenkin on ahtaasti rajoitettu eikä siinä näy mitään esinettä, joka korkeuden ja massan puolesta voisi kilpailla puheenaolevan rakennuksen kanssa, vaikuttaisi se painostavalta ja uhkaavalta, mikä olisi laadultaan jollei määrältään samanlaista kuin alppimassain vaikutus roomalaisiin, elleivät nämä rakennemassat olisi niin järjestettyjä, että ne symmetrisinä pitävät toisiaan tasapainossa ja osoittavat siten olevansa suunnitellut ja rakennetut kosmisten lakien ja inhimillisen tasapainon oman vaatimuksen mukaan. Jos Eiffel-tornissa olisi kohtisuoran keskiviivan toisella puolella kiinteätä massaa, toisella verkkomainen, ilmava kudos hoikkia, matkan päästä hämähäkin seitin kaltaisia rakenteen osia, ja jos tornissa vain toisella puolella olisi ulkonemia, joita painaisivat Notre-Damen korkuiset vahvat tornit, olisivat sen tasapainosuhteet ainakin katsellessa kumotut, samoin kuin sen symmetria, ja torni uhkaisi kaatua palasiksi. Samoin käy, jos se olisi rakennettu vinoksi, kuten Pisan ja Bolognan kaltevat tornit, nuo ilkeät näytteet rakennustaiteen ilveilystä.

Nyt esitetty riittänee osoittamaan, miksi monumentaalinen rakennustaide on vaistomaisesti johtunut seuraamaan symmetrian periaatteita rakennuksen päämassoja soviteltaessa. Kosmilliset lait ynnä ihmiselle hänen ruumiinrakenteensa perusteella luontainen tietoisuus symmetrian yhteydestä näiden kosmillisten lakien kanssa ovat tämän seikan syvimpänä pohjana, samoin kuin tämä tasapainon periaate pakottaa noudattamaan symmetriaa yksityiskohdissa, kuten oviaukkojen, ovien ja ikkunoiden sovittelussa ja niiden viivoja suunnitellessa.

Siitä merkityksestä, joka symmetrialla on plastiikassa, puhuin jo edellisessä luennossani. Toiset, sielullisemmat periaatteet vaikuttavat tässä tuntuvasti symmetriaa vastaan, sitä kuitenkaan kumoamatta. Ei mikään esteettinen periaate kumoa toista, vaan asettaa sen vain taustalle tai verhoo sen, kuten luonnonlakikaan ei kumoa toista. Plastiikassa on symmetrisellä asennolla sama tehtävä kuin n.s. perusasennolla voimistelussa. Perusasennosta lähtevät kaikki voimisteluasennot, symmetrisestä kaikki plastilliset. Plastillisesti ruma on jokainen asento, jota ei välittömästi tai muutamalla harvalla tempulla saa palautetuksi pysty- tai vaakasuorasti symmetriseen.

Kun luennoissani ehdin taidehistorian ja erikoisesti kuvanveiston alalle, saanen valaista tätä seikkaa esimerkeillä. Tässä tahdon vain huomauttaa erästä kohtaa, jolla on jonkun verran merkitystä aate-estetiikan kannalta: