Part 2

-- Siksi, ettei kukaan uskalla todistaa heitä vastaan. Ken sen tekisi, hän ei saisi elää kuukauttakaan. Siksi, että heidän omat miehensä aina vannovat, että syytetty oli kaukana rikospaikalta. Mutta varmasti sinä, Jack, olet lukenut kaikesta tästä. Olen luullut, että jokainen sanomalehti Yhdysvalloissa on kirjoittanut siitä.

-- No, olen tosin lukenut jotakin, mutta luulin sen olevan tarua. Kukaties noilla miehillä on joku syy tekoihinsa. Ehkä heille on tehty väärin eikä heillä ole muuta keinoa puolustaa itseään.

-- Oi Jack, älä puhu noin. Tuolla tavoin hänkin puhuu -- tuo toinen!

-- Baldwin -- puhuuko hän siten?

-- Ja siksi minä vihaan häntä. Oi, Jack, nyt voin sanoa sinulle totuuden, minä vihaan häntä kaikesta sydämestäni; mutta minä pelkään häntä myös. Pelkään häntä itsepuolestani, mutta ennen kaikkea isän puolesta. Tiedän, että joku suuri suru kohtaisi meitä, jos uskaltaisin sanoa mitä todella tunnen. Siksi olen tyynnyttänyt häntä puolinaisilla lupauksilla. Se oli itse asiassa ainoa toivomme. Mutta jos pakenisit kanssani, Jack, voisimme ottaa isän mukaamme ja elää loppuikämme kaukana noiden ilkeiden miehien vallasta.

Taas kuvastui Mc Murdon kasvoilla taistelu ja ne jähmettyivät koviksi kuin graniitti.

-- Ei mitään pahaa tapahdu sinulle, Ettie -- eikä isällesikään. Mitä tulee ilkeisiin miehiin, niin pelkäänpä, että ennenpitkää saat huomata, että minä olen yhtä paha kuin pahin heistä.

-- Ei, ei, Jack. En mitenkään usko sinua.

Mc Murdo nauroi katkerasti.

-- Hyvä Jumala, kuinka vähän sinä tunnet minua! Viaton sielusi, armaani, ei voisi edes aavistaa, mitä minun sielussani liikkuu. Mutta hoi, kuka sieltä tulee?

Ovi oli äkkiä avautunut ja nuori mies tuli rehennellen huoneeseen sen näköisenä kuin henkilö, joka on tottunut käskemään. Hän oli kaunis, huomiota-herättävän näköinen nuori mies, jokseenkin samanikäinen ja samankokoinen kuin Mc Murdo itse. Leveälierisen mustan huopahatun alta, jota hän ei liikuttanut, kauniit kasvot hurjine käskevine silmineen ja käyrine kotkannenineen katsoivat tuimina takan ääressä istuvaa paria.

Ettie oli noussut seisomaan hämillään ja peloissaan.

-- Hauskaa tavata teitä, mr Baldwin, sanoi hän. Tulitte aikaisemmin kuin luulinkaan. Tulkaa istumaan.

Baldwin seisoi kädet lanteilla ja katseli Mc Murdoa.

-- Kuka tuo on? kysyi hän.

-- Hän on muuan ystäväni, mr Baldwin -- uusi täyshoitolainen. Mr Mc Murdo, saanko esittää teidät mr Baldwinille?

Nuoret miehet nyökkäsivät jurosti toisilleen.

-- Onko ehkä miss Ettie kertonut teille, miten meidän on laitamme? kysyi Baldwin.

-- En ymmärtänyt että teidän välillänne oli mitään suhdetta.

-- Ettekö? No, voitte ymmärtää sen nyt. Pankaa mieleenne sanani, että tämä nuori nainen on minun ja saatte nähdä, että nyt on hyvin kaunis ilta kävellä.

-- Kiitos, mutta minua ei haluta kävellä.

-- Eikö? Miehen hurjat silmät säihkyivät vihasta. Ehkä teitä haluttaa tapella mr Täyshoitolainen?

-- Niin haluttaakin! huusi Mc Murdo nousten pystyyn. Ette ole milloinkaan lausunut tervetulleempaa sanaa.

-- Jumalan tähden, Jack! Oi Jumalan tähden! huusi säikähtynyt Ettie parka. Oi, Jack, Jack, hän saattaa sinut turmioon.

-- Oi, sanotaanko jo "Jack"? sanoi Baldwin kiroten. Oletteko jo ennättänyt niin pitkälle?

-- Oi, Ted, olkaa järkevä -- olkaa hyvä. Minun tähteni, Ted, jos milloinkaan olette minusta pitänyt, olkaa jalomielinen ja anteeksiantavainen.

-- Arvelen, Ettie, että jos jättäisitte meidät kahden, niin järjestäisimme tämän asian, sanoi Mc Murdo tyynesti. Tai ehkä mr Baldwin tahtoo tulla kadulle kanssani. Ilta on kaunis ja sieltä kyllä löytää paikan, jossa sopii tapella.

-- Saan kyllä teidät pehmitetyksi tarvitsematta liata käsiäni, sanoi hänen vihamiehensä. Te toivotte vielä, ettette olisi milloinkaan pistänyt jalkaanne tähän taloon, ennenkuin olette kuitti minusta.

-- Nykyhetki paras, huusi Mc Murdo.

-- Minä valitsen oman aikani, mister. Jättäkää ajan määrääminen minun huolekseni. Katsokaa tätä! Hän kääri äkkiä hihansa ja näytti kummallista merkkiä käsivarressaan, joka näytti poltetulta. Se oli ympyrä, jonka sisällä oli kolmio. Tiedättekö mitä se merkitsee?

-- En tiedä ehkä pidä lukua.

-- No, saatte tietää. Lupaan sen teille. Ehkä miss Ettie voi kertoa teille jotakin siitä. Ja te, Ettie, palaatte luokseni polvillanne. Kuuletteko, tyttö? Polvillanne! Ja sitten kerron teille, minkä rangaistuksen saatte. Mitä olette kylvänyt, sen saatte niittää. Hän katsoi heitä molempia raivoissaan. Sitten hän kääntyi kantapäillään ja hetkistä myöhemmin ulko-ovi paukahti kiinni hänen jälkeensä.

Hetkisen seisoivat Mc Murdo ja tyttö äänettöminä. Sitten tyttö kietoi kätensä miehen kaulaan.

-- Oi Jack, kuinka uljas sinä olit! Mutta siitä ei ole hyötyä -- sinun täytyy paeta! Tänä yönä. -- Jack -- tänä yönä! Se on ainoa toivosi. Hän tahtoo tappaa sinut. Näin sen hänen hirveistä silmistään. Mitä toivoa on sinulla puolustautua tusinaa heikäläistä vastaan, kun heillä on pomo Mc Ginty ja osaston voima puolellaan?

Mc Murdo irroitti hänen kätensä, suuteli häntä ja työnsi hänet lempeästi nojatuoliin.

-- Kas niin armaani, kas niin! Älä pelkää minun tähteni. Kuulun itse Vapaisiin Miehiin. Olen juuri kertonut sen isällesi. Ehken ole parempi kuin nuo toisetkaan, niin että älä pidä minua pyhimyksenä. Ehkä sinäkin nyt vihaat minua, kun olen kertonut sinulle sen?

-- Vihata sinua, Jack! Niin kauvan kuin elän en voi milloinkaan sitä tehdä. Olen kuullut, ettei muualla kuin täällä ole Vapaissa miehissä mitään pahaa, niin että miksi ajattelisin sen takia sinusta huonompaa? Mutta jos olet Vapaa Mies, Jack, niin miksi et hanki pomo Mc Gintyn ystäväksesi? Oi, kiiruhda, Jack, kiiruhda! Pidä puolesi, muuten nuo hurtat ajavat sinua takaa.

-- Ajattelin samaa, sanoi Mc Murdo. Menen juuri nyt. Sano isällesi että nukun tämän yön täällä ja etsin huomenna uuden asunnon.

Mc Gintyn ravintolan sali oli täynnä väkeä kuten tavallista, sillä se oli kaupungin kaikkein raaimpien ainesten suosituin kokouspaikka. Mies oli suosittu. Hän oli tavallisesti karkean leikillinen, salaten tällä naamiolla paljon. Mutta paitsi tätä yleistä suosiota riitti täyttämään hänen ravintolasalinsa se pelko, jonka hän oli herättänyt kaupungissa, vieläpä kolmenkymmenen penikulman laajalti sen ympäristöissäkin, laaksossa ja vuorenrinteillä. Jokainen koetti olla hyvissä väleissä hänen kanssaan.

Niitten salaisten toimien lisäksi, joita hänen yleisesti uskottiin säälimättä johtavan, hän oli vaikutusvaltainen virkamies. Kunnallisviranomainen, rautatien asiamies. Hänet oli valittu sellaisten roistojen äänillä, jotka vuorostaan odottivat häneltä vastapalveluksia. Verot ja muut julkiset maksut olivat suunnattoman suuret, yleiset asiat ja työt vallan ilmeisesti hunningolla, lahjotut tilintarkastajat sotkivat raha-asiat, ja kunnon kansalaisten täytyi maksaa pakkoveroa rosvoille ja pitää kielensä kurissa tapahtuipa heille mitä tahansa. Näin vuosi vuodelta pomo Mc Gintyn timanttinen rintaneula tuli yhä uhittelevamman komeaksi, hänen kultaiset kellonvitjansa yhä raskaammiksi kelluessaan alati hienommilla liiveillä. Hänen ravintolansa laajeni laajenemistaan kunnes se uhkasi niellä koko torinlaidan.

Mc Murdo työnsi auki ravintolan kääntöoven ja astui miesjoukkoon. Ilma oli täynnä tupakansavua ja samea väkijuomien hajusta. Huone oli kirkkaasti valaistu ja kultakehyksiset peilit joka seinällä kuvastivat ja monistivat räikeätä valaistusta. Useat tarjoilijat olivat kovassa työssä sekottaessaan paitahihasillaan juomia vieraille, jotka sankkana joukkona reunustivat metallipeitteisen tarjoilupöydän. Etäällä taustassa tarjoilupöytään nojaten, seisoi sikarin veltosti riippuessa suupielessä kookas, voimakas, vankkajäseninen mies, joka ei saattanut olla kukaan muu kuin itse kuuluissa Mc Ginty. Hän oli mustatukkainen jättiläinen, partaa kasvoi poskipäihin saakka ja korpinmustat, takkuiset hiukset riippuivat kaulukselle. Hän oli mustapintainen kuin italialainen ja hänen silmänsä olivat elottoman mustat. Hieman kierot kun ne olivat, oli niissä hyvin ilkeä ilme. Kaikki muu tässä miehessä, hänen vartalonsa moitteeton sopusuhtaisuus, hänen hienot piirteensä, hänen komea ryhtinsä, soveltuivat hyvin siihen "miesten miehen" huolettomaan hilpeään käytöstapaan, jota hän noudatti. Siinä oli, saattoi luulla, järkkymätön kunnon mies, jonka sydän oli moitteeton, vaikka sanat olivatkin karkeat. Vain silloin kun katsojaan kääntyivät nuo elottomat, tummat silmät ja niiden syvä ja tunnoton katse, hän saattoi säpsähtää ja huomata että hänellä oli edessään ääretön, salainen pahuuden voima, jota tukivat väkevyys, rohkeus ja viisaus, mikä teki sen tuhat kertaa pelottavammaksi.

Katseltuaan tarkkaan tätä miestä raivasi Mc Murdo tavalliseen huolettoman rohkeaan tapaansa kyynärpäillään tietä itselleen ja tunkeutui pienen ihailijajoukon läpi, joka oli mielistelemässä mahtavaa pomoa, nauraen remuisasti tämän joutavimmillekin kokkapuheille. Nuoren muukalaisen pelottomat, harmaat silmät vastasivat rohkeasti häntä terävästi lasien läpi tutkivien mustain, hirveitten silmien katseeseen.

-- No, nuori mies, en tunne kasvojanne.

-- Olen outo täällä, mr Mc Ginty.

-- Ette ole niin outo, ettette voisi nimittää herrasmiestä hänen oikealla arvonimellään.

-- Hän on Neuvos Mc Ginty, nuori mies, sanoi ääni miesryhmästä.

-- Olen pahoillani, Neuvos. En tunne paikan tapoja. Mutta minua neuvottiin tulemaan teitä tapaamaan.

-- No, nyt näette minut. Tässä minä olen. Mitä minusta arvelette?

-- No, on aikaista puhua. Jos sydämenne on yhtä suuri kuin ruumiinne ja sielunne yhtä kaunis kuin kasvonne, niin en parempaa pyydä, sanoi Mc Murdo.

-- Hitto vie, teillä on ainakin sukkela kieli, sanoi ravintoloitsija, joka ei oikein tiennyt hyväksyisikö rohkean vieraan puhetavan vai pitäisikö kiinni arvokkaisuudestaan. Te siis pidätte ulkomuodostani?

-- Kyllä maar.

-- Ja teitä on kehoitettu tutustumaan minuun.

-- Niin on.

-- Ja kuka teitä kehoitti?

-- Veli Scanlan, Osasto 341, Vermissa. Juon terveydeksenne ja toivon, että kohta tutustumme paremmin toisiimme. Hän kohotti lasin, joka oli hänelle tuotu, huulilleen ja kohotti juodessaan pikkusormensa.

Mc Ginty, joka oli katsellut häntä tiukasti, kohotti paksuja mustia kulmakarvojaan.

-- Kas, niinkö on asiat? sanoi hän. Minun täytyy katsoa teitä hiukan lähemmältä, mister --

-- Mc Murdo.

-- Hiukan lähemmältä, mr Mc Murdo, sillä me emme tällä seudulla luota niin helposti ihmisiin, emmekä usko kaikkea, mitä meille kerrotaan. Tulkaa hetkiseksi tänne tarjoilupöydän taakse.

Tarjoilupöydän takana oli pieni huone, joka oli täynnä tynnyreitä. Mc Ginty sulki huolellisesti oven ja istuutui sitten tynnyrille purren mietteissään sikariansa ja tarkastellen toveriaan peloittavilla silmillään.

Mc Murdo kesti rohkeasti tarkastuksen toinen käsi takintaskussa ja toisella kierrellen ruskeita viiksiään. Äkkiä Mc Ginty kumartui ja otti esiin kehnonnäköisen revolverin.

-- Kas tässä, pilkkakirves, sanoi hän, jos luulisin teidän pettävän meitä, olisi se leikki pian lopussa.

-- Tämäpä on kummallinen vastaanotto, sanoi Mc Murdo hiukan arvokkaasti, jonka Vapaitten Miesten osaston päämestari tarjoaa vieraalle veljelle.

-- Epäilemättä, mutta sepä teidän juuri on todistettava, sanoi Mc Ginty, ja Jumala auttakoon teitä, jollette voi. Missä teidät on otettu jäseneksi?

-- Osastossa 29, Chicagossa.

-- Milloin?

-- 24 päivänä kesäkuuta 1872.

-- Kuka on päämestari?

-- James H. Scott.

-- Kuka on teidän seutunne johtaja?

-- Bartholomeus Wilson.

-- Hm! Näyttepä te suoriutuvan. Mitä teette täällä?

-- Teen työtä, kuten tekin, mutta minulla on vähemmän tuottava toimi.

-- Teillä on vastaus heti valmiina.

-- Niin, olen aina ollut kerkeä puhumaan.

-- Oletteko yhtä nopsa toimimaan?

-- Ne, jotka parhaiten minut tuntevat, väittävät sitä.

-- No, saamme koetella teitä pikemmin kuin luulettekaan. Oletteko kuullut mitään tämän seudun osastosta?

-- Olen kuullut, että mies kyllä kelpaa siihen jäseneksi.

-- Totta kyllä, mr Mc Murdo. Miksi läksitte Chicagosta?

-- Olen hullu, jos kerron sen teille.

Mc Ginty avasi silmänsä. Hän ei ollut tottunut siihen, että hänelle vastattiin siten ja se huvitti häntä.

-- Miksi ette kerro sitä minulle?

-- Siksi ettei kukaan veli saa lausua toiselle valhetta.

-- Siis on totuus liian vaarallinen kerrottavaksi.

-- Voitte ottaa sen niinkin jos haluatte.

-- Nähkääs, mister; ettehän voi odottaa että päästäisin osastoon miehen, jonka menneisyydestä en voi vastata.

Mc Murdo näytti neuvottomalta. Sitten hän otti kuluneen sanomalehtileikkeleen sisätaskusta.

-- Ettehän kavalla toveria? sanoi hän.

-- Lyön teitä korvalle, jos lausutte minulle sellaisia sanoja, sanoi Mc Ginty kiivaasti.

-- Olette oikeassa, Neuvos, sanoi Mc Murdo nöyrästi. Minun on pyydettävä anteeksi. Puhuin ajattelematta. Tiedän olevani turvassa teidän käsissänne. Katsokaa tätä leikkelettä.

Mc Ginty luki uutisen, jossa kerrottiin, miten eräs Jonas Pinto oli ammuttu Lake-ravintolassa Market Streetin varrella Chicagossa Uudenvuoden viikolla 1874.

-- Tekö sen teitte? kysyi hän ojentaessaan paperin takaisin.

Mc Murdo nyökähytti päätään.

-- Miksi ammuitte hänet?

-- Autoin Setä Samia dollarien valmistamisessa. Ehkeivät minun dollarini olleet aivan yhtä hyvää kultaa kuin hänen, mutta ne näyttivät yhtä hyviltä ja tulivat huokeammiksi. Tuo Pinto auttoi minua trokaamisessa.

-- Missä?

-- No, tarkoitan dollarien liikkeeseen saattamisessa. Sitten hän sanoi aikovansa kieliä. Kukaties hän kieli. En odottanut nähdäkseni puhuiko hän totta. Tapoin hänet ja pakenin hiiliseudulle.

-- Miksi juuri hiiliseudulle.

-- Siksi, että luin sanomalehdestä, ettei täällä olla kovin turhantarkkoja.

Mc Ginty nauroi.

-- Olitte ensin vääränrahantekijä ja sitten murhamies, ja tulitte tälle seudulle siksi, että luulitte olevanne tervetullut?

-- Juuri niin, vastasi Mc Murdo.

-- No, arvaan että menette vielä pitkälle. Sanokaa, osaatteko vielä tehdä noita dollareita.

Mc Murdo otti puoli tusinaa taskustaan.

-- Nämät eivät ole milloinkaan käyneet Washingtonin rahapajassa, sanoi hän.

-- Niinkö sanotte! Mc Ginty piti niitä valoa vasten suunnattoman suuressa kädessään, joka oli karvainen kuin gorillan. En näe mitään eroitusta. Luulenpa, että teistä tulee hyvin hyödyllinen veli. Tarvitsemme yhtä tai kahta hurjaluontoista miestä keskuudessamme, ystävä Mc Murdo, sillä on aikoja jolloin meidän täytyy pitää puoliamme. Olisimme pian ahdingossa, jollemme torjuisi niitä, jotka meitä hätyyttävät.

-- No, luulen että minäkin puolestani olen torjumassa toisten toverien kanssa, kun siksi tulee.

-- Teillä näyttää olevan hyvät hermot. Ette väistynyt askeltakaan, kun kohotin pistoolini teitä vastaan.

-- En minä ollut silloin vaarassa.

-- Kuka sitten?

-- Te, Neuvos. Mc Murdo otti pistoolin paksun merimiesnuttunsa sivutaskusta. Koko ajan tähtäsin teihin. Luulen, että minun laukaukseni olisi ollut yhtä nopea kuin teidänkin.

Mc Ginty punastui suuttumuksesta ja purskahti sitten äänekkääseen nauruun.

-- Hitto vie! sanoi hän. En ole moneen vuoteen tavannut niin peloittavaa miestä. Luulen, että osasto saa olla teistä ylpeä. No, mitä hittoa te haluatte? Enkö saa puhua viittä minuuttia yksin herrasmiehen kera teidän pistämättä siihen nokkanne?

Tarjoilija oli hämillään.

-- Olen pahoillani, Neuvos, mutta se on mr Ted Baldwinin syy. Hän sanoo, että hänen täytyy tavata teitä aivan heti.

Ilmoitus oli tarpeeton, sillä miehen lujapiirteiset, julmat kasvot näkyivät tarjoilijan olan takaa. Hän työnsi tämän pois ja sulki oven.

-- Vai niin, sanoi hän luoden raivoisan katseen Mc Murdoon. Te olette ennättänyt tänne ensin! Minulla on sananen sanottavana tästä miehestä, Neuvos.

-- Sanokaa se sitten tässä ja nyt heti minun läsnäollessani, sanoi Mc Murdo.

-- Minä sanon sen omalla ajallani ja omalla tavallani.

-- Hiljaa, hiljaa! sanoi Mc Ginty nousten tynnyriltään. Tämä ei ikinä käy päinsä. Meillä on tässä uusi veli, Baldwin, emmekä saa lausua häntä tervetulleeksi tuolla tavoin. Ojentakaa kätenne mies ja sopikaa.

-- En ikinä! huusi Baldwin raivoissaan.

-- Minä tarjoudun tappelemaan hänen kanssaan, jos hän arvelee, että olen tehnyt hänelle vääryyttä, sanoi Mc Murdo. Tappelen hänen kanssaan nyrkeillä tai jollei se tyydytä häntä, miten hän vain haluaa. Nyt jätän teidän tehtäväksenne, Neuvos, tuomita meidän välillämme, kuten päämestarin tulee.

-- Mistä on sitten kysymys?

-- Nuoresta neidosta. Hän on vapaa valitsemaan.

-- Onko hän? huusi Baldwin.

-- Kahdesta osaston veljestä oli hän minun nähdäkseni vapaa valitsemaan, sanoi pomo.

-- Onko se teidän määräyksenne?

-- On, Ted Baldwin, sanoi Mc Ginty katsoen häneen karsaasti. Aijotteko kiistellä siitä?

-- Te luovutte miehestä, joka on viisi vuotta teitä auttanut miehen takia, jonka nyt näette ensi kertaa elämässänne? Te ette ole valittu elinijäksenne päämestariksi, Jack Mc Ginty, ja Jumal'avita, kun ensi kerran äänestetään!

Neuvos syöksyi hänen kimppuunsa kuin tiikeri. Hän tarttui häntä kurkkuun ja paiskasi hänet tynnyrille. Hän olisi mielettömässä raivossaan kuristanut hänet kuoliaaksi, jollei Mc Murdo olisi tullut väliin.

-- Tyyntykää Neuvos! Taivaan tähden, tyyntykää! huusi hän.

Mc Ginty hellitti otteensa ja Baldwin pelästyneenä ja järkytettynä läähättäen ja joka jäsen vavisten, kuin ihminen, joka on nähnyt kuoleman kuilun edessään, nousi istumaan tynnyrille, jolle hänet oli paiskattu.

-- Sen te jo monta kertaa olette ansainnut, Ted Baldwin. Siinä nyt saitte! huusi Mc Ginty hänen valtavan rintansa noustessa ja laskiessa. Ehkä te ajattelette, että jollei minua enää valittaisikaan päämestariksi, niin pääsisitte itse minun sijaani? Osasto sen päättää. Mutta niinkauvan kuin minä olen päällikkö, en siedä, että kukaan napisee minua ja määräyksiäni vastaan.

-- Minulla ei ole mitään teitä vastaan, mutisi Baldwin tunnustellen kurkkuaan.

Mc Ginty taputti heitä molempia olkapäälle.

-- Kas niin. Ne tytöt, ne tytöt! sanoi hän. Ajatella, että sama tyttö on pannut kahden poikani pään pyörälle. Onpa se hitonmoista. No, heidän sydämensä saa ratkaista kysymyksen, sillä se on päämestarin tuomiovallan ulkopuolella ja Jumalalle kiitos siitä. Meillä on ilman naisiakin kylliksi huolia. Teidät täytyy ottaa Osaston 341 jäseneksi, veli Mc Murdo. Meillä on omat tapamme ja menetelmämme, erilaiset kuin Chicagossa. Lauvantai-iltana on meillä kokous ja jos tulette silloin, niin teemme teistä ikipäiviksi Vermissalaakson osaston jäsenen.

III LUKU.

Osasto 341, Vermissa.

Seuraavana päivänä tuon vaiherikkaan illan jälkeen Mc Murdo muutti vanhan Shafterin luota ja asettui asumaan leski Mac Namaran luo kaupungin äärimmäiseen laitaan. Scanlan, hänen ensimäinen tuttavansa junamatkalta, pääsi pian senjälkeen muuttamaan Vermissaan ja he kaksi asuivat yhdessä. Siellä ei ollut muita asukkaita ja emäntä, ketteräliikkeinen vanha irlantilaisnainen, antoi heidän olla rauhassa, niin että heillä oli puhumisen ja toiminnan vapaus, tervetullut kuin ainakin sellaisille miehille, joilla on yhteisiä salaisuuksia. Shafter oli lieventänyt karkoitusmääräystään sikäli että Mc Murdo sai tulla aterioille milloin halusi, joten hänen seurustelunsa Ettien kera ei suinkaan lakannut. Päinvastoin, se kävi viikon kuluessa yhä läheisemmäksi ja tuttavallisemmaksi. Uuden asuntonsa makuuhuoneessa Mc Murdo katsoi voivansa rauhassa ottaa esiin rahanväärentämiskojeensa ja muutamat osaston veljet pääsivät, annettuaan pyhän vaitiololupauksen, niitä katsomaan ja jokainen heistä vei taskussaan muutamia vääriä rahoja, jotka olivat niin taitavasti valmistetut, ettei ollut vähääkään vaikeutta tai vaaraa niiden liikkeelle laskemisessa. Miksi Mc Murdo, jolla oli niin ihmeellinen taito hallussaan, ollenkaan alentui tekemään työtä, oli ainainen arvoitus hänen tovereilleen, vaikka hän selitti jokaiselle, joka kysyi sitä, että jos hän eläisi ilman näennäistä ammattia, olisivat poliisit piankin hänen jäljillään.

Muuan poliisi olikin jo hänen jäljillään, mutta tapauksesta oli seikkailijalle enemmän hyötyä kuin vahinkoa. Ensimäisen käynnin jälkeen meni hän miltei joka ilta Mc Gintyn ravintolaan tutustuakseen lähemmin "poikiin", kuten tämän vaarallisen paikkakunnan vitsauksena olevan joukkueen jäsenet leikillisesti keskuudessaan nimittivät toisiaan. Hänen huomiotaherättävä käyttäytymisensä ja pelottomat puheensa tekivät hänestä kaikkien suosikin, koska nopea ja taidokas tapa, jolla hän nolasi vastustajansa kapakkakiistassa, hankki hänelle tämän raa'an seuran kunnioituksen.

Eräänä lauvantai-yönä Mc Murdo otettiin osaston jäseneksi. Hän oli luullut sen tapahtuvan ilman juhlamenoja, koska hänet oli Chicagossa otettu jäseneksi, mutta Vermissassa oli erityisiä menoja, joista he olivat ylpeät, ja näihin täytyi jokaisen pyrkijän alistua. Seura kokoontui sitä varten varattuun suureen huoneeseen Liittotalossa. Noin kuusikymmentä jäsentä kokoontui Vermissassa, mutta siinä ei ollut suinkaan vielä koko järjestön lukumäärä, sillä laaksossa oli useita muita osastoja ja toisia vuoristossa molemmin puolin; ne vaihettivat miehiä kun joku vakava yritys oli tekeillä, niin että jonkun rikoksen saattoivat tehdä miehet, jotka olivat vieraat paikkakunnalla. Kaikkiaan oli hiilialueella noin viisisataa jäsentä.

Autiossa kokoushuoneessa miehet olivat kerääntyneet pitkän pöydän ympärille. Vieressä oli toinen, pulloilla ja laseilla katettu pöytä, johon muutamat seuran jäsenet jo loivat kaipaavia silmäyksiä. Mc Ginty istui pöydän päässä litteä musta samettihattu takkuisella, mustalla tukallaan ja purppuravärinen viitta hartioillaan. Hän näytti joitakin pirullisia kirkonmenoja toimittavalta papilta. Hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan istuivat osaston ylempiarvoiset virkailijat, heidän joukossaan näkyivät Ted Baldwinin julmat, kauniit kasvot. Jokaisella heistä oli vyö tai mitali arvonsa merkkinä.

Mc Murdolle oli sanottu, että häntä odotti joku koetus, mutta kukaan ei tahtonut sanoa, minkälainen se oli. Kaksi juhlallista veljeä talutti hänet nyt ulommaiseen huoneeseen. Lautaseinän läpi hän saattoi kuulla moniäänistä puheensorinaa kokoushuoneesta. Kerran tai kahdesti hän kuuli omaa nimeään mainittavan ja hän tiesi, että he keskustelivat hänen ehdokkuudestaan. Sitten sinne tuli kolmas vartija, jolla oli vihreä ja kultainen vyö poikittain rinnalla.

-- Päämestari käskee, että hänet sidotaan, tehdään sokeaksi ja talutetaan sisään, sanoi hän.

Nuo kolme riisuivat hänen takkinsa, käärivät hänen paidanhihansa ylös ja lopulta kietoivat nuoran hänen käsivartensa ympärille kyynärpään yläpuolelta ja sitoivat sen lujasti kiinni. Sitten he asettivat hänen päähänsä paksun mustan päähineen, joka peitti hänen päänsä ja yläosan hänen kasvoistaan, niin ettei hän voinut nähdä mitään. Sitten hänet talutettiin kokoushuoneeseen.

Päähineen alla oli pilkkopimeätä ja hyvin painostavaa. Hän kuuli ympäröivien ihmisten kahinan ja sorinan ja sitten kuului Mc Gintyn ääni täsmällisenä ja kaukaisena hänen korviaan peittävän päähineen läpi.

-- John Mc Murdo, sanoi ääni, oletteko jo Vanhan Vapaitten Miesten Liiton jäsen?

Hän kumarsi myöntymykseksi.

-- Onko osastonne N:o 29 Chicagossa?

Hän kumarsi taas.

-- Pimeät yöt ovat epämiellyttäviä, sanoi ääni.

-- Niin, muukalaisten työskennellä, vastasi hän.

-- Taivas on pilvessä.

-- Niin, myrsky on tulossa.

-- Ovatko veljet tyydytetyt? kysyi päämestari.

Kuului yleinen suostumuksen mutina.

-- Me tiedämme, veli, vastauksistanne, että todellakin kuulutte meihin, sanoi Mc Ginty. Ilmoitamme teille kuitenkin, että tässä osastossa ja muissa osastoissa näillä seuduilla meillä on erinäisiä menoja ja niinikään erinäisiä velvollisuuksia, jotka vaativat kelvollisia miehiä. Oletteko valmis koetukseen?

-- Olen.

-- Oletteko rohkea?

-- Olen.

-- Astukaa askel eteenpäin todistaaksenne sen.

Kun sanat oli sanottu, tunsi hän, miten kaksi kovaa esinettä painoi niin kovasti hänen silmiään, että hänestä tuntui ikäänkuin hän ei olisi voinut liikahtaa menettämättä niitä. Siitä huolimatta hän astui päättävästi askeleen ja paine katosi. Kuului hiljaista suosion muminaa.

-- Hän on rohkea, sanoi ääni. Kestättekö kipua?

-- Yhtä hyvin kuin kuka tahansa, vastasi hän.

-- Koetelkaa häntä!