Part 21

Soturit ja kansa olivat nyt nähneet sellaisen todistuksen jumalallisesta voimasta, että se olisi saanut vähemmänkin taikauskoiset ja valistuneemmat ihmiset vakuutetuiksi; ja kun monet heistä olivat vielä vast'ikään horjuneet Lu-donin, Jad-ben-Othon ja Ja-donin Dor-ul-Othon välillä, ei heidän ollut vaikea nopeasti keikahtaa takaisin jälkimmäisen puolelle, varsinkin sen eittämättömän todisteen lumoissa, joka oli käsissään suuren jumalan airueella, kuten Ta-den oli häntä nimittänyt.

Ja niin riensivät sotilaat reippaasti esille, saartaen papit; ja vilkaistessaan sitten temppelipihan läntiselle muurille he näkivät suuren sotilasjoukon parveilevan sen yli. Ja heitä hämmästytti ja säikähdytti erityisesti se huomio, että monet näistä olivat mustia ja karvaisia waz-doneja.

Etunenässä saapui välkkyväaseinen muukalainen, oikealla puolellaan ho-donilainen Ta-den ja vasemmallaan Om-at, Kor-ul-jan musta gund.

Muuan alttarin lähellä seissyt soturi oli tarttunut uhriveitseen ja sillä katkaissut Tarzanin, Ja-donin ja Jane Claytonin siteet, ja nyt seisoivat kaikki kolme vieretysten alttarin ääressä. Kun tulokkaat tunkeutuivat temppelin länsipäästä väkijoukon läpi heitä kohti, laajenivat Janen silmät kummastuksesta ja toivosta, vaikka hänen oli vaikea uskoa silmiään. Ja heilauttaen aseen nahkahihnassa selkäänsä syöksyi muukalainen eteenpäin ja otti hänet syliinsä.

"Jack!" huudahti Jane, nyyhkyttäen hänen olkaansa vasten. "Jack, poikani!"

Ja sitten tuli Apinain Tarzan, kietoen käsivartensa heidän molempain ympäri; ja Pal-ul-donin soturit ja kansa polvistuivat temppelipihassa, koskettaen otsallaan maata alttarin juurella, missä nuo kolme seisoivat.

VIIDESKOLMATTA LUKU

Kotia kohti

Oli tuskin kulunut tuntia Lu-donin ja Mo-sarin kukistumisesta, kun Pal-ul-donin päälliköt ja arvokkaimmat soturit keräytyivät A-lurin palatsin suureen valtaistuinsaliin korkean pyramiidin askelmille, asettivat Ja-donin sen laelle ja julistivat hänet kuninkaaksi. Vanhan päällikön toisella puolella seisoi Apinain Tarzan ja toisella Korak, Tappaja, mahtavan apinamiehen kunnokas poika.

Kun lyhyt juhlallisuus oli ohi ja sotilaat kohotetuin nuijin vannoneet uskollisuutta uudelle hallitsijalleen, lähetti Ja-don luotettavan joukon noutamaan O-lo-aa, Pan-sat-lia ja oman huonekuntansa naisia Ja-lurista.

Ja sitten soturit pohtivat Pal-ul-donin tulevaisuutta. Tuli kysymys temppelin johdosta ja pappien kohtalosta, jotka jokseenkin poikkeuksetta olivat olleet uskottomia kuninkaan hallitukselle, aina koettaen vahvistaa omaa valtaansa ja huolehtia omasta mukavuudestaan ja vaurastumisestaan. Silloin kääntyi Ja-don Tarzanin puoleen. "Julistakoon Dor-ul-Otho kansalleen isänsä toivomukset", sanoi hän.

"Asia on hyvin yksinkertainen", vastasi apinamies, "kunhan vain haluatte tehdä, mikä on Jumalan silmissä otollista. Pappinne ovat valtaansa lisätäkseen opettaneet teille, että Jad-ben-Otho on julma jumala, että hänen silmiään viehättää veri ja kärsimykset. Mutta papiston perinpohjainen tappio on osoittanut teille, että sellaiset opit ovat vääriä.

"-- Ottakaa siis temppelit miesten hoivasta ja antakaa ne sensijaan naisille, jotta niissä hallittaisiin lempeydellä ja ihmisrakkaudella. Huuhdelkaa veri itäisestä alttaristanne ja kuivatkaa iäksi läntinen vesiallas.

"-- Kerran annoin Lu-donille tilaisuuden tähän, mutta hän ei totellut käskyjäni, ja taaskin ovat uhrikopit täytetyt onnettomilla. Päästäkää ne vapaiksi kaikista Pal-ul-donin temppeleistä., Uhratkaa sellaisia lahjoja, jotka ovat kansallenne mieluisia, ja laskekaa ne jumalanne alttarille. Siellä hän ne siunaa, ja Jad-ben-Othon papittaret jakelevat ne niille, jotka niitä enimmin tarvitsevat."

Kun hän lakkasi puhumasta, kuului väkijoukosta ilmeisen hyväksymisen sorinaa. Jo kauan sitten olivat asukkaat kyllästyneet pappien ahneuteen ja julmuuteen, ja nyt, kun valtuutus saapui korkeuksista ja tarjosi käytännöllisen keinon vapautua vanhasta uskonnollisesta järjestelmästä, silti vaatimatta mitään muutosta kansan vakaumukseen, tervehtivät he sitä ilomielin.

"Entä papit?" kysyi eräs. "Me surmaamme heidät omalla alttarillaan, jos Dor-ul-Otho suvaitsee niin käskeä."

"Ei", sanoi Tarzan. "Älkää vuodattako enempää verta. Antakaa heille vapautensa ja oikeus valita itselleen joku sopiva toimi."

Sinä iltana katettiin upea pitopöytä _pal-e-don-sossa_, ja ensi kertaa vanhan Pal-ul-donin historiassa istuivat mustat soturit rauhassa ja ystävyydessä valkoihoisten seurassa. Ja-donin ja Om-atin kesken vahvistettiin sopimus, että hänen heimonsa ja ho-donit olisivat iäti liittolaisia ja ystäviä.

Täällä kuuli Tarzan myöskin syyn; miksi Ta-den ei ollut hyökännyt määräaikana. Ja-donilta oli lähetti tuonut määräyksen siirtää hyökkäyksen puolipäivään. Vasta miltei liian myöhään olivat he saaneet selville, että hän olikin Lu-donin valepukuinen pappi. Sitten he olivat hänet surmanneet, kiivenneet muureille ja rynnänneet temppelin sisäpihaan aivan viimeisessä silmänräpäyksessä.

Seuraavana päivänä saapuivat O-lo-a, Pan-at-li ja Ja-donin huonekunnan naiset A-lurin palatsiin, jonka suuressa valtaistuinsalissa O-lo-a naitettiin Ta-denille ja Pan-at-li Om-atille.

Viikon viipyivät Tarzan, Jane ja Korak Ja-donin vieraina, samoin kuin Om-at mustine sotureineen. Ja sitten apinamies ilmoitti lähtevänsä Pal-ul-donista. Hämärät olivat heidän isäntäinsä käsitykset siitä, missä taivas sijaitsi, kuten keinoistakin, joilla jumalat matkustaisivat taivaallisten kotiensa ja ihmisten asumusten väliä, eikä siis tehty mitään kysymyksiä, kun saatiin kuulla, että Dor-ul-Otho puolisonsa ja poikansa kanssa vaeltaisi maitse vuorten yli Pal-ul-donista pohjoiseen päin.

He samosivat Kor-ul-jan kautta sen heimon soturien ja Ta-denin johtaman suuren ho-donilaisen sotaväenosaston saattamana. Joukko kansaa seurasi heitä A-lurin ulkopuolelle, ja kun he olivat sanoneet hyvästi ja Tarzan rukoillut heille Jumalan siunausta, näkivät nuo kolme eurooppalaista yksinkertaisten, uskollisten ystäviensä lankeavan maahan heidän jälkeensä, kunnes matkue oli ehtinyt loitos kaupungin lähistöltä ja hävinnyt metsään.

He levähtivät päivän Kor-ul-jassa, jolloin Jane tarkasteli näiden omituisten ihmisten vanhoja luolia, ja sitten he liikkuivat eteenpäin, välttäen Pastar-ul-vedin ryhmyistä hartiaa ja kaartaen vastapäistä rinnettä pitkin suurta rämettä kohden. He matkasivat mukavasti ja turvallisesti ho-donilais- ja waz-donilaissaattueen ympäröiminä,

Monet miettivät epäilemättä kysymystä, kuinka nämä kolme pääsisivät suuren rämeen poikki, mutta kaikkein vähimmin se asia vaivasi Tarzania. Hän oli elämässään kohdannut monia esteitä vain havaitakseen, että lujalla tahdolla saattoi niistä aina selviytyä. Hänen mielessään väikkyi helppo ratkaisu, mutta se oli kokonaan sattumasta riippuvainen.

Oli viimeisen päivän aamu, kun heidän purkaessaan leiriään kohosi kumea mylvähdys läheisestä lehdosta. Apinamies hymyili. Sattuma oli tullut. Arvolleen sopivalla tavalla lähtisi siis Dor-ul-Otho puolisonsa ja poikansa kanssa kartoittamattomasta Pal-ul-donista.

Hän kantoi yhä kädessään keihästä, jonka Jane oli tehnyt ja jota hän juuri siksi oli pitänyt niin suuressa arvossa, että oli vapaaksi päästyään etsittänyt sitä kautta A-lurin temppelin. Se olikin löydetty ja tuotu hänelle.

Mylvähdyksen kuullessaan ho-donilaiset soturit, joista oli osa seurannut Tarzanin mukana Ja-donin leiristä Ja-luriin, katsahtivat kysyvästi apinamieheen, kun taas Om-atin waz-donit etsivät puita; sillä gryf oli Pal-ul-donissa ainoa eläin, jota ei suuren sotilasjoukonkaan ollut hyvä kohdata. Sen sitkeätä, panssaroitua nahkaa eivät heidän heittopuukkonsa voineet lävistää, ja nuijat poukkosivat siitä tehottomina kuin Pastar-ul-vedin kalliohartiasta.

"Odottakaa", sanoi apinamies ja astui keihäs kädessä gryfiä kohti, hihkaisten tor-o-donien kaamean huudon. Mylvinä taukosi, muuttuen matalaksi mörinäksi, ja pian tuli jättiläiselukka näkyviin. Nyt seurasi vain toisintaa apinamiehen aikaisemmasta kokemuksesta näiden isojen ja hurjien eläinten parissa.

Niin ratsastivat Jane, Korak ja Tarzan Pal-ul-donia reunustavan rämeen yli esihistoriallisen triceratopsin selässä, suon pienempien matelijain paetessa kauhusta sihisten. Vastapäisellä rannalla he kääntyivät huutamaan hyvästinsä Ta-denille, Om-atille ja niille uljaille sotureille, joita olivat oppineet ihailemaan ja kunnioittamaan. Ja sitten Tarzan kannusti jättiläisratsuaan eteenpäin pohjoista kohti, jättäen sen vasta kun oli varma, että waz-donit ja ho-donit olivat ehtineet jokseenkin hyvään turvaan etuvuorten rosoisiin rotkoihin.

Käännettyään eläimen pään jälleen Pal-ul-donia kohti laskeutuivat nuo kolme maahan, ja navakka läimäys sen paksuun nahkaan lähetti sen majesteetillisesti löntystämään takaisin syntymäseutuaan kohti. Hetkiseksi he pysähtyivät katselemaan maata, josta olivat juuri poistuneet -- tor-o-donien ja gryfien, _jan ja jaton_, waz-donien ja ho-donien maata, alkuperäistä tienoota, kauhun ja äkkikuoleman, rauhan ja kauneuden maata, jota he kaikin olivat joutuneet rakastamaan.

Ja sitten he vielä kerran kääntyivät pohjoiseen ja lähtivät kevein ja uljain sydämin pitkälle matkalleen maiden parasta -- kotiseutua -- kohti.