Part 2

_Adolf_. Herra Jumala, mikä nyt on? Katri, Katri!

_Leopoldine_. Ei mitään, ei mitään!

_Adolf_. Sinä peloitat minua, tuollaisena en ole nähnyt sinua ennen.

Kahdeksas kohtaus.

Entiset. Katri.

_Katri_. Huusitteko?

_Leopoldine_ (virkistää itseänsä). Ei mitään enää, Katri, se on ohitse.

_Adolf_. Mikä sinun oli?

_Leopoldine_. Ei mitään, ei mitään! Rakas, armahin Adolf'ini, minä kiitän sinua oikein sydämellisesti.

_Adolf_. Rannerengas on siis mieleisesi?

_Leopoldine_. Se on kallihin koristus mitä minulla on eläissäni ollut, (Suutelee Adolf'in kättä.)

_Adolf_. Mitä sinä teet? Sinä suutelet minun kättäni?

_Leopoldine_. Salli minun olla, se on tarpeellista minulle. Ja nyt, ota!

_Adolf_. Mitä?

_Leopoldine_. Kassan avain! Sinä et tarvitse joutua toiste mokomaan pulaan kuin tänä päivänä.

_Adolf_ (hymyillen). Niin, minä en tietänyt enää mitään turvaa.

_Leopoldine_. Se onkin soveliaampi että avain on sinulla, sillä sinä olet herra talossa.

_Adolf_ (arvellen). Niin, mies on herra talossa, sanotaan.

_Leopoldine_. Sinun pitääkin oleman ihka sanan mukaan. Käy enemmän ulkona miesten seuroissa, opi myöskin sietämään ryyppy viiniä, pelaile myöskin, jos se huvittaa sinua.

_Adolf_ (kummeksien). Leopoldine!

_Leopoldine_. Sinulle tulee lopulta ikävä, jos sinun täytyy aina olla kotona.

_Adolf_. Niin, mutta tätit!

_Leopoldine_. Kyllä voinen jo ratkaista sen asian.

_Adolf_. Jos sinä tahdot, Leopoldine, niin minä lätyn useammin ulkona, mutta käy sinä hyvin uskollisesti mukana!

_Leopoldine_ (Adolf’in käsivarren nojassa). Niinpä niinkin!

_Adolf_ (tyytyväisenä). Enpä luullut lähteväni näin hyvällä mielin.

_Katri_ (suutelee Leopoldine'n kättä). Saanko minä nyt olla entiselläni?

_Leopoldine_. Saat, Katri, ja minä annan sinulle kaksinkertaiset juhlalahjat.

_Adolf_. Mitäs nyt?

_Leopoldine_ (hymyillen). Vaiti, sinä olet tosin herra talossa, mutta älä ole milläsikään vaimosi pienistä salaisuuksista.