Part 9

Kassian hengitti syvään -- hän tiesi voivansa siihen luottaa, ja hetkisen seisoivat molemmat äänettöminä.

Sitten Kassian sanoi vain: "Niin -- mene siis. Jumala kanssasi, Kathi... Jumala kanssasi! -- Annan lampun palaa niin kauan."

Kathi meni hänen ohitsensa -- ulos ovesta ja sulki sen jälkeensä. Hän oli yksin käytävässä.

Miten oli? oliko hän sallinut hänen lähteä? Lähteä _sinne_... Oi, ei, ei! Ei ikinä! Eikä hän näin pääsisi asiasta! Nyt oli hän hänen käsissään -- tänä iltana vihdoinkin tuli puhua! Oli tapahtuva suuri, suuri tilinteko...

Hän kiskaisi oven selälleen, juoksi ulos pimeään ja riensi hänen jälkeensä.

Tyttö kuuli hänen tulevan ja pysähtyi, kääntyi ja nosti kasvonsa häntä kohti niinkuin äsken -- käytävän ovesta valuvan valon liekuttavassa loisteessa... Ja hänen silmänsä olivat kuin Aloisian...

Kassian viittasi hänelle kädellään.

"Niin -- mene -- Jumala kanssasi, Kathi", toisti hän soinnuttomasti. -- "Jumala kanssasi!" -- --

Mutta Kathi jäi paikoilleen. Ja hänestä tyttö äkkiä kasvoi -- tuli niin suureksi öisessä pimeydessä.

Ja hän katseli häntä kuin sellainen, jonka suru on tehnyt täyskasvuiseksi, kuin sellainen, joka on luopunut _kaikesta_ -- ja jolla senvuoksi ei ole enää mitään peljättävää.

Sitten nosti hän kätensä, jossa hänellä oli pitkät palmikot. "Vien ne jokeen", sanoi hän. "Sitten ei ole enää mitään jäljellä Goldrainin Kathista" -- --

Hän oli vaiti hetkisen.

"Ja sitten tahdon mennä sinne -- _rukoilemaan_... Sillä silloinhan olen vain eräs, joka on kuollut kaukana!"

Hän viittasi hänelle kädellään -- mutta tällä kertaa ei hän voinut sanoa mitään.

-- Hetki sen jälkeen hävisivät hänen askeleensa pimeään hijaisuuteen...

End of Project Gutenberg's Kaspar Zinglerin sydän, by Ingeborg Maria Sick