Part 1

Produced by Tapio Riikonen

KAPTEENI GRANTIN LAPSET

Kirj.

Jules Verne

Suomentanut Eino Voionmaa

Karisto Oy, Hämeenlinna, 1922.

SISÄLLYS:

Vasarahai Kolme asiakirjaa Malcolmin linna Lady Glenarvanin ehdotus Duncanin lähtö Matkustaja hytissä numero kuusi Mistä Jacques Paganel on tulossa ja minne menossa Yksi kunnon mies lisää retkelle Magalhãesin salmi 37 leveysaste Chilen halki 3900 metrin korkeudessa Kordillieerien rinnettä alas Kaitselmuksen pyssynlaukaus Jacques Paganelin espanjan kieli Colorado-virta Pampa Juomavettä etsimässä Punaiset sudet Argentiinan tasangot Independancen linna Tulva Eletään lintujen lailla Jatketaan lintujen elämää Tulen ja veden välissä Atlantti Viiteselitykset.

VASARAHAI.

Heinäkuun 26. päivänä 1864 viiletti komea huvipursi navakassa koillistuulessa täyttä höyryä Pohjois-Kanaalin laineilla, Skotlannin ja Irlannin välisessä salmessa. Englannin lippu liehui kokkamaston kahvelissa; suurmaston päässä oli sininen merkkiviiri, johon oli kultaneuloksin ommeltu kirjaimet E.G. ja niiden yläpuolelle herttuakruunu. Huvialuksen nimi oli _Duncan_: sen omistaja oli lordi Glenarvan, yksi niistä kuudestatoista Skotlannin pääristä, jotka istuvat Ylähuoneessa, ja koko Isossa-Britanniassa kuuluisan Thamesin kuninkaallisen purjehduskerhon arvokkaimpana pidetty jäsen.

Lordi Edward Glenarvan oli laivassa nuoren vaimonsa, lady Helenan, ja erään serkkunsa, majuri MacNabbsin seurassa.

Vastikään valmistunut _Duncan_ oli ollut tekemässä koematkaansa muutamia meripeninkulmia Clyden lahden suulta ja nyt palaamassa Glasgowiin; Arranin saari kohosi jo näköpiiriin, kun tähystäjämatruusi ilmoitti valtavan suuren kalan seuraavan laivan vanavedessä. Kapteeni John Mangles lähetti heti lordi Edwardille tiedon tästä tapauksesta. Lordi nousi peräkannelle majuri MacNabbsin kanssa ja kysyi, mitä kapteeni ajatteli tästä otuksesta.

-- Toden sanoakseni, teidän jalosukuisuutenne, vastasi John Mangles, -- luulen että se on isohko hai.

-- Hai näillä rantavesillä! Glenarvan huudahti.

-- Epäilemättä, kapteeni vastasi; -- erästä hailajia tavataan kaikissa merissä ja kaikilla leveysasteilla. Se on vasarahai, ja pahastipa erehtyisin, ellei tuo ole yksi niitä veijareita! Jos teidän jalosukuisuutenne suostuu ja lady Glenarvania ehkä huvittaa katsella mitä merkillisintä kalastusta, niin saamme pian nähdä, mikä se on.

-- Mitä te siihen sanotte, MacNabbs? lordi Glenarvan lausui majurille; -- yrittäisimmekö?

-- Miksei, jos teitä huvittaa, majuri vastasi tyynesti.

-- Muuten, John Mangles jatkoi, -- näitä kauheita petoja ei saa kyllin paljon hävitetyksi. Käyttäkäämme tilaisuutta hyväksemme, teidän jalosukuisuutenne, se olisi samalla jännittävä näytelmä ja hyvä työ.

-- Tehkää niin, John, lordi Glenarvan sanoi.

Sitten hän lähetti sanan lady Helenalle, joka saapui peräkannelle tosiaankin sangen halukkaana katselemaan tätä jännittävää kalastusta.

Meri oli suurenmoisen kaunis; sen pinnalla saattoi helposti seurata hämmästyttävän joustavana sukeltelevan ja heittelehtivän hain nopeita liikkeitä. John Mangles antoi määräyksiään. Matruusit heittivät aluksen oikeanpuolisen laidan varppeiden yli lujan köyden, jonka päässä oli pyörykoukku, johon syötiksi oli pantu valtava silavankimpale. Vaikka hai vielä oli viidenkymmenen metrin päässä, se vainusi ahneena tarjotun täyn. Se lähestyi nopeasti huvipurtta. Sen kärjestä harmaat, juuresta mustat evät löivät laineita ankarasti, samalla kun sen pyrstö piti sitä tarkoin suorassa suunnassa. Sen lähetessä näkyivät suuret, ulkonevat, himoa kiiluvat silmät ja sen kääntyessä välähti ammottavassa kidassa nelinkertainen rivi hampaita. Sen pää oli suuri ja muistutti varren päässä olevaa kaksipuolista vasaraa. John Mangles ei ollut erehtynyt; se oli haisuvun ahnain kala, englantilaisten vasarahai, provencelaisten juutalaiskala.

_Duncanin_ matkustajat ja laivamiehet tarkkailivat jännittyneinä hain liikkeitä. Pian kala oli koukun ulottuvilla; se kääntyi selälleen voidakseen paremmin hotkaista sen, ja valtava kimpale katosi sen avaraan kitaan. Samalla se itse kahlehti itsensä voimakkaasti nytkäisemällä köyttä, ja matruusit alkoivat hilata sitä ylös isonraa'an päähän sovitetun taljan avulla. Hai teki ankaraa vastarintaa tuntiessaan itseään kiskottavan pois luontaisesta elinpiiristään. Mutta sen voima taltutettiin. Juoksusolmulla varustettu köysi saatiin solutetuksi pyrstön ympärille tekemään sen liikkeet tehottomiksi. Muutamaa hetkeä myöhemmin se oli nostettu laitavarppeiden yli ja vedetty laivan kannelle. Muuan matruuseista lähestyi sitä varovasti ja katkaisi voimakkaalla kirveeniskulla pedon pelottavan pyrstön.

Pyynti oli päättynyt; pedon puolelta ei ollut enää mitään pelättävää; merimiesten kostonhalu oli tyydytetty, mutta ei heidän uteliaisuutensa. Yleisenä merimiestapana onkin aina huolellisesti tutkia hain vatsalaukku. Matruusit tuntevat kalan valikoimattoman ahnauden ja odottavat yllätystä, eivätkä siinä aina petykään.

Lady Glenarvan ei halunnut katsella tätä tympäisevää tarkastelua ja palasi peräsalonkiin. Hai huohotti vielä; se oli lähes neljä metriä pitkä ja painoi yli kolmesataa kiloa. Tällainen koko ei tosin ole tavaton; mutta vaikka vasarahai ei kuulukaan lajin jättiläisiin, se on kuitenkin pelätyimpiä.

Valtavan kalan vatsa avattiin kirveeniskuilla, suuria siekailematta. Koukku oli tunkeutunut aina vatsaan saakka, joka oli aivan tyhjä; eläin oli ilmeisesti paastonnut pitkän aikaa, ja pettyneet merimiehet rupesivat jo heittämään sen raatoa mereen, kun kapteenin huomiota kiinnitti muuan suurehko esine sisälmysten sopukassa.

-- Kas, mikä tuo on? hän huudahti.

-- Sekö? yksi matruuseista vastasi. -- Se on kivenlohkare, jonka peto on nielaissut painolastikseen.

-- Hei, toinen jatkoi, -- sehän on kanuunankuula, jonka se veitikka on saanut vatsaansa, mutta ei ole vielä ehtinyt sulattaa.

-- Olkaa vaiti, huomautti Tom Austin, laivan ensimmäinen perämies, -- ettekö näe, että tämä ahmatti on ollut paatunut juoppo, joka ei ole juonut ainoastaan viiniä, vaan -- ettei pisaraakaan menisi hukkaan -- vielä pullonkin?

-- Mitä! lordi Glenarvan huudahti, -- onko hain vatsassa pullo?

-- On kuin onkin, ensimmäinen perämies vastasi. -- Mutta sen kyllä näkee, ettei se tule suoraan viinikellarista.

-- No niin, Tom, lordi Edward lausui, -- ottakaa se esiin varovasti; merestä löydetyt pullot sisältävät usein tärkeitä papereita.

-- Niinkö arvelette? majuri MacNabbs sanoi.

-- Arvelen ainakin, että niin voi olla.

-- Niin, en minä vastaan väitä, majuri vastasi, -- ja ehkäpä tuossakin on joku salaisuus.

-- Sen saamme pian tietää, Glenarvan sanoi. -- No, Tom?

-- Tässä se on, vastasi ensimmäinen perämies näyttäen muodotonta esinettä, jonka hän juuri oli saanut vaivoin vedetyksi esiin hain vatsasta.

-- Hyvä, Glenarvan sanoi, -- peskää se ensin ja tuokaa sitten peräsalonkiin.

Tom teki työtä käskettyä, ja näin omituisissa oloissa löydetty pullo asetettiin peräsalongin pöydälle, jonka ympärille istuutuivat lordi Glenarvan, majuri MacNabbs, kapteeni John Mangles ja lady Helena, sillä nainen on, sanotaan, aina hiukan utelias.

Merellä voi kaikki tuntua erikoisen merkittävältä. Syntyi hetken hiljaisuus. Jokainen tutki katseellaan tätä merestä saatua särkyvää esinettä. Piilikö siinä todellisen onnettomuuden salaisuus vaiko joku tyhjänpäiväinen, jonkun joutilaan purjehtijan aaltojen armoille heittämä sana?

Oli miten oli, asiasta oli saatava selko, ja Glenarvan ryhtyi enempää odottamatta tutkimaan pulloa; hän noudatti siinä muuten kaikkea asianmukaista varovaisuutta, ikään kuin olisi ollut vakavan tapauksen yksityiskohtia tutkimassa oleva rikoskomisario; ja siinä Glenarvan teki oikein, sillä näennäisesti mitättöminkin merkki voi usein paljastaa tärkeitä seikkoja.

Ennen pullon avaamista tarkastettiin sen ulkokuori. Sillä oli pitkänsuippeneva kaula, jonka vankassa päässä vielä oli ruosteen syömä rautalangan pätkä; suurta painetta kestävä paksuseinäisyys osoitti ilmeisesti champagnelaista alkuperää. Näillä pulloilla lyövät Ain ja Épernayn viinitarhurit poikki aisanpaksuisia kalikoita, pullon saamatta vähäisintäkään säröä. Tämä oli siis särkymättä saattanut kestää pitkänkin vaelluksen vaiheet.

-- Se on Cliquot-pullo,[1] majuri sanoi yksikantaan.

Ja kun hänen täytyi siinä asiassa olla asiantuntija, myönnettiin hänen toteamisensa oikeaksi.

-- Rakas majuri, huomautti kuitenkin lady Helena, -- vähät kai on väliä, mikä pullo se on, ellemme tiedä, mistä se tulee.

-- Me saamme sen tietää, Helena-kulta, lordi Edward sanoi, -- ja jo nyt voi vakuuttaa, että se tulee kaukaa. Katsokaa sitä peittävää kivettynyttä ainesta, jonka merivesi on ikään kuin muuttanut malmiksi! Tämä pullo oli uiskennellut jo kauan valtameressä ennen solahtamistaan hain vatsaan.

-- Minun täytyy olla samaa mieltä, majuri lausui; -- tämä pullo, jota sen kivikuori on suojellut, on tosiaan voinut tehdä hyvin pitkän matkan.

-- Mutta mistä se tulee? lady Glenarvan kysyi.

-- Odota, rakas Helena, odota; pullojen suhteen täytyy olla malttavainen. Erehtyisin suuresti, ellei se anna vastausta kaikkiin kysymyksiimme.

Ja näin sanoen alkoi Glenarvan raaputtaa pullon suuta peittävää kovaa kerrostumaa; pian tulikin korkki näkyviin, mutta pahoin meriveden tärvelemänä.

-- Ikävä seikka, Glenarvan sanoi, -- sillä jos siellä on joku paperi, se on varmaan pahoin pilalla.

-- Se on mahdollista, majuri myönsi.

-- Minä lisäisin, Glenarvan jatkoi, -- että tämän huonosti suljetun pullon olisi piankin täytynyt upota, ja on onni, että tuo hai sen nielaisi tuodakseen sen meille_ Duncanin _kannelle.

-- Epäilemättä, John Mangles vastasi, -- ja kuitenkin olisi ollut parempi löytää se suoraan merestä, määrätyltä pituus- ja leveysasteelta. Silloin voisi, tuulia ja merivirtoja tutkimalla, laskea sen kulkeman tien; mutta kun sen tuojana on hai, joka kulkee vasten tuulta ja virtaa, ei enää tiedä perusteita päätelmille.

-- Saammehan nähdä, Glenarvan lausui.

Samassa hän poisti korkin mitä huolellisimmin, ja hyttiin levisi voimakas, suolainen tuoksu.

-- No? lady Helena kysyi malttamattomana kuten naiset ainakin.

-- On kuin onkin! Glenarvan sanoi. -- Minä en erehtynyt. Täällä on papereita!

-- Viestejä! Viestejä! lady Helena huudahti.

-- Ne näyttävät vain kosteuden kuluttamilta, Glenarvan vastasi, -- ja niitä on mahdoton vetää ulos, sillä ne ovat tarttuneet kiinni pullon laitoihin.

-- Lyödään pullo rikki, MacNabbs sanoi.

-- Minä säilyttäisin sen mieluummin ehjänä, Glenarvan huomautti.

-- Niin minäkin, majuri yhtyi.

-- Epäilemättä, lady Helena sanoi, -- mutta sisällys on arvokkaampi kuin kuori, ja jälkimmäinen täytyy uhrata edellisen vuoksi.

-- Ehkä teidän jalosukuisuutenne rikkoo vain kaulan, John Mangles esitti. -- Silloin saamme paperin ulos sitä vahingoittamatta.

-- Tehdään niin, tehdään niin, rakas Edward! lady Glenarvan huudahti.

Oli vaikea menetellä toisin, ja niinpä lordi Glenarvan päätti särkeä kallisarvoisen pullon kaulan. Täytyi käyttää vasaraa, sillä lasin kivettymäkerros oli tehnyt sen kovaksi kuin graniitti. Pian se hajosi siruina pöydälle, ja pullossa nähtiin useita toisiinsa takertuneita paperipaloja. Glenarvan otti ne varovasti ulos, erotti ne ja levitti eteensä, lady Helenan, majurin ja kapteenin painautuessa hänen ympärilleen.

KOLME ASIAKIRJAA.

Näissä meriveden puoleksi hävittämissä paperipalasissa saattoi huomata vain muutamia sanoja, melkein tyyten näkymättömiin kuluneiden rivien selittämättömiä jäännöksiä. Muutamia minuutteja lordi Glenarvan tutki niitä tarkkaavasti; hän käänteli niitä edestakaisin; asetti ne päivänvaloa vasten; tarkasteli meren säästämän kirjoituksen pienimpiäkin viivoja; sitten hän katsahti ystäviinsä, jotka tarkkailivat häntä huolestunein katsein.

-- Tässä on kolme eri asiakirjaa, hän sanoi, -- ja arvatenkin kolme saman asiakirjan jäljennöstä käännettyinä kolmelle kielelle, englannin, ranskan ja saksan. Eräät säilyneet sanat eivät jätä minulle siinä suhteessa mitään sijaa epäilyille.

-- Mutta muodostavatko nämä sanat mitään ajatusta? lady Glenarvan kysyi.

-- Sitä on vaikea sanoa, rakas Helena; näihin papereihin piirretyt sanat ovat sangen epätäydellisiä.

-- Ehkäpä ne täydentävät toisiansa? majuri arveli.

-- Niin voi olla, John Mangles huomauta; -- on mahdotonta, että merivesi olisi rikkonut rivit ihan samoilta kohdilta, ja yhdistelemällä toisiinsa nämä lauseiden katkelmat me lopulta keksimme niistä ymmärrettävän ajatuksen.

-- Siihen juuri ryhdymmekin, lordi Glenarvan lausui, -- mutta menetelkäämme järjestelmällisesti. Tässä on aluksi englantilainen asiakirja.

Siinä paperissa oli seuraavat rivit ja sanat:

_62_ _Bri_ _gow_ _sink_ _stra_ _aland_ _skipp_ _Gr_ _this monit of lond_ _and_ _ssistance_ _lost_

-- Se ei sano paljon, majuri sanoi pettyneen näköisenä.

-- Selvästi se ainakin on englannin kieltä, kapteeni vastasi.

-- Siitä ei ole epäilystä, lordi Glenarvan sanoi; -- sanat _sink, aland, this, and, lost_ ovat säilyneet ehjinä; _skipp_ muodostaa ilmeisesti sanan _skipper_, ja kysymys on eräästä herra Gr:sta, luultavastikin jonkun haaksirikkoutuneen laivan kapteenista.

-- Lisätkäämme, John Mangles sanoi, -- sanat _monit_ ja _ssistance_, joiden ajatus on ilmeinen.

[Sanat _sink, aland, this, and, lost_ merkitsevät _upota, maihin, tämä, ja, hukassa_. _Skipper_ on Englannissa kauppalaivojen kapteenin nimityksenä. _Monition_ on _asiakirja eli kirjelmä_, ja _assistance_ merkitsee _apua_.]

-- Mutta tuohan on jo jotakin, lady Helena huudahti.

-- Onnettomuudeksi puuttuu meiltä kokonaisia rivejä, majuri huomautti. -- Mitenkä saamme selville uponneen laivan nimen ja haaksirikon paikan?

-- Kyllä saamme, lordi Edward sanoi.

-- Epäilemättä, vastasi majuri, joka oli ehdottomasti samaa mieltä kuin muutkin, -- mutta millä tavalla?

-- Täydentämällä yhtä asiakirjaa toisella.

-- Yrittäkäämme siis! lady Helena huudahti.

Toinen paperipala oli vioittuneempi kuin ensimmäinen ja sisälsi vain yksinäisiä sanoja, jotka sijaitsivat näin:

_7 Juni_ _Glas_

_zwei_ _atrosen_ _graus_ _bringt ihnen_

-- Tämä on kirjoitettu saksaksi, John Mangles sanoi vilkaistuaan paperiin.

-- Osaatteko sitä kieltä, John? lordi Glenarvan kysyi.

-- Osaan, teidän jalosukuisuutenne.

-- Niinpä sanokaa meille, mitä nämä muutamat sanat merkitsevät.

Kapteeni tarkasti asiakirjaa huolellisesti ja lausui:

-- Ensinnäkin on tässä tapahtuman aikamäärä; _7 Juni_ merkitsee _7. kesäkuuta_ ja liittämällä tämän englantilaisen asiakirjan numeroihin 62, on meillä aikamäärä täydellisenä: _7. kesäkuuta 1862_.

-- Erinomaista! lady Helena huudahti. -- Jatkakaa, John!

-- Samalla rivillä, nuori kapteeni jatkoi, -- näen sanan _Glas_, josta yhdistettynä ensimmäisen asiakirjan tavuun _gow_ tulee _Glasgow_. On nähtävästikin kysymys jostakin Glasgowin satamasta kotoisin olevasta laivasta.

-- Minä olen samaa mieltä, majuri sanoi.

-- Tästä asiakirjasta puuttuu toinen rivi kokonaan, John Mangles jatkoi. -- Mutta kolmannella on kaksi tärkeää sanaa: _zwei -- kaksi_ -- ja _atrosen_ eli paremmin _matrosen_, kuten _matruusi-sana_ kirjoitetaan saksan kielellä.

-- Olisiko siis kysymys, lady Helena sanoi, -- kapteenista ja kahdesta matruusista?

-- Luultavasti, lordi Glenarvan vastasi.

-- Minä tunnustan, teidän jalosukuisuutenne, jatkoi sitten taas kapteeni, -- että seuraava sana, _graus_, saattaa minut pulaan. En tiedä, kuinka sen kääntäisin. Ehkäpä kolmas asiakirja tekee sen ymmärrettäväksi. Kaksi viimeistä sanaa taas on helppo selittää. _Bringt ihnen_ merkitsee _tuokaa heille_, ja jos liittää ne englantilaiseen sanaan, joka niin kuin nämäkin on kuudennella rivillä, eli sanaan_ assistance_, niin syntyy selvästi lause: _tuokaa heille apua_.

-- Niin, tuokaa heille apua! Glenarvan lausui, -- mutta missä ne onnettomat ovat? Tähän saakka meillä ei ole ainoatakaan vihjettä paikasta; tapahtumapaikka on täysin tuntematon.

-- Toivokaamme, että ranskalainen asiakirja on selvempi, lady Helena sanoi.

-- Katsokaamme ranskalaista asiakirjaa, Glenarvan vastasi, -- ja kun kaikki osaamme sitä kieltä, on työmme helpompaa.

Kolmas asiakirja oli seuraavannäköinen:

_trois_ _ats_ _tannia_ _gonie_ _austral_ _abor_ _contin_ _pr_ _cruel indi_ _jete_ _ongit_ _et 37° 11'_ _lat_

-- Siinä on numeroita, lady Helena huudahti. -- Katsokaa, herrat, katsokaa!

-- Edetkäämme järjestyksessä, lordi Glenarvan sanoi, -- ja alkakaamme alusta. Sallikaa minun korjata entiselleen, yksitellen, nämä hajanaiset ja vaillinaiset sanat. Näen ensinnäkin ensimmäisistä kirjaimista, että on kysymys fregatista (_troismâts_), jonka nimi on englantilaisen ja ranskalaisen asiakirjan avulla säilynyt täydellisenä: _Britannia_. Kahdesta seuraavasta sanasta, _gonie_ ja _austral_, on vain jälkimmäisellä merkitys, jonka kaikki ymmärrätte: _eteläinen_.

-- Se on tärkeä seikka, John Mangles huomautti. -- Haaksirikko on tapahtunut eteläisellä pallonpuoliskolla.

-- Se on laajanpuoleinen käsite, majuri sanoi.

-- Minä jatkan, Glenarvan lausui. -- Ah! sana _abor_, alku verbistä _aborder_, päästä maihin. Nuo onnettomat ovat päässeet maihin jossakin. Mutta missä? _Contin!_ Onko se siis _continent_, manner? _Cruel_...!

-- _Cruel!_ John Mangles huudahti, -- siinähän on selitys saksalaiseen sanaan _graus ... grausam ... cruel_, julma!

-- Jatkakaamme, jatkakaamme! sanoi Glenarvan, jonka into yltyi sitä mukaa kuin sananjäännösten ajatus valkeni heille. -- _Indi_ ... olisiko siis kysymys _Intiasta_, jonne nämä merimiehet olisivat joutuneet? Mitä merkitsee sana _ongit_? Ah, _longitude_, pituusaste! Ja tässä _latitude_, leveysaste: _kolmekymmentäseitsemän astetta yksitoista minuuttia_. Vihdoinkin! Meillä on siis yksi täsmällinen ohje.

-- Mutta pituusaste puuttuu, MacNabbs sanoi.

-- Ei kaikkea voi saada, rakas majuri, Glenarvan vastasi; -- ja leveysasteen tarkka tieto on jo jotakin. Tämä ranskalainen asiakirja on kieltämättä täydellisin kaikista kolmesta. Ilmeisesti kukin niistä on sananmukainen käännös toisestaan, sillä jokaisessa on yhtä monta riviä. Täytyy siis nyt yhdistää ne, kääntää ne yhdelle ainoalle kielelle ja etsiä niiden todennäköisintä, johdonmukaisinta ja selvintä ajatusta.

-- Ranskaksi, englanniksi vaiko saksaksi aiotte tämän käännöksen tehdä? majuri kysyi.

-- Ranskaksi, Glenarvan vastasi, -- koska useimmat tärkeistä sanoista ovat sillä kielellä meille säilyneet.

-- Teidän jalosukuisuutenne on oikeassa, John Mangles sanoi, -- ja siksi toiseksi mehän osaamme sitä kaikki.

-- Se on siis sovittu. Minä kirjoitan tämän asiakirjan yhdistämällä sanojen ja lauseiden katkelmat, jättämällä erottavat aukot väliin ja täydentämällä vain ne, joiden merkitys ei voi olla epäselvä; sitten vertaamme ja päättelemme.

Glenarvan tarttui heti kynään ja hetken kuluttua hän esitti ystävilleen paperin, johon oli kirjoitettu seuraavat rivit:

_7 juin 1862_ _trois-mâts_ _Britannia_ _Glasgow_ _sombre_ _gonie_ _austral_ _à terre_ _deux matelots_

_capitaine Gr_ _abor_ _contin_ _pr_ _cruel_ _indi_ _jete ce document_ _de longitude_ _et 37° 11' de latitude_ _Portez-leur secours_ _perdus_

Tällä hetkellä tuli eräs matruusi ilmoittamaan kapteenille, että _Duncan_ oli saapumassa Clyden lahteen, ja kysymään hänen käskyjään.

-- Mitä teidän jalosukuisuutenne aikoo? John Mangles kysyi kääntyen lordi Glenarvanin puoleen.

-- Pyrkiä Dumbartoniin niin pian kuin mahdollista, John; sitten, sillä välin kun lady Helena palaa Malcolmin linnaan, matkustan aina Lontooseen saakka esittämään tämän asiakirjan meriministeriöön.

John Mangles antoi senmukaiset määräykset ja matruusi meni ilmoittamaan ensimmäiselle perämiehelle.

-- Nyt, ystäväni, Glenarvan sanoi, -- jatkakaamme tutkimuksiamme. Me olemme suuren onnettomuuden jäljillä. Eräiden ihmisten henki riippuu meidän terävyydestämme. Käyttäkäämme siis kaikki älymme saadaksemme tämän arvoituksen selville.

-- Me olemme valmiit, rakas Edward, lady Helena vastasi.

-- Ensinnäkin, Glenarvan jatkoi, -- tässä asiakirjassa on tarkoin erotettava kolme seikkaa: 1. se, mikä tiedetään; 2. se, mitä voidaan olettaa; 3. se, mitä ei tiedetä. Mitä siis tiedämme? Me tiedämme, että 7. kesäkuuta 1862 eräs fregatti, _Britannia_ Glasgowista, on uponnut; että kaksi matruusia ja kapteeni ovat heittäneet tämän asiakirjan mereen 37° 11' leveysasteella ja pyytävät apua.

-- Aivan niin, majuri vahvisti.

-- Mitä voimme olettaa? Glenarvan jatkoi. -- Ensinnäkin, että haaksirikko on tapahtunut eteläisillä merillä, ja silloin kiinnitän heti teidän huomiotanne sanaan _gonie_. Eikö se itsestään viittaa maan nimeen, johon se kuuluu?

-- Patagonia! lady Helena huudahti.

-- Epäilemättä.

-- Mutta kulkeeko 37. leveysaste Patagonian kautta? majuri kysyi.

-- Se on helppo todeta, John Mangles vastasi käärien auki Etelä-Amerikan kartan. -- Niin on asia. 37. leveysaste koskettaa Patagoniaa. Se leikkaa Araucaniaa, kulkee ruohoaavikoiden poikki Patagonian alueen pohjoisosassa ja häipyy sitten Atlantin valtamereen.

-- Hyvä. Jatkakaamme olettamuksiamme. Molemmat matruusit ja kapteeni _abor_ ... abordent, pääsevät maihin, eikö niin? _contin_ ... continent, manner; te ymmärrätte: mannermaalle eikä saarelle. Miten heidän käy? Tässä on kaksi kohtalokasta kirjainta _pr_ ... jotka ilmaisevat heidän kohtalonsa. Ne onnettomat ovat _pris_ tai _prisonniers_, vankeina.

Kenen? _Cruels indiens_, julmien intiaanien. Tuntuuko se teistä vakuuttavalta? Eivätkö nämä sanat kuin itsestään hypähdä aukkopaikkoihin? Eikö asiakirja selkene teidän silmissänne? Eikö ole kuin valo välähtäisi mielessänne?

Glenarvan puhui vakuuttavasti. Hänen silmistään loisti ehdotonta luottamusta. Koko hänen hehkunsa tarttui hänen kuulijoihinsa. Hänen laillaan hekin huudahtivat:

-- Se on selvää, se on ilmeistä!

Hetken kuluttua lausui lordi Edward jälleen:

-- Kaikki nämä olettamukset, ystäväni, tuntuvat minusta erittäin päteviltä; minä katson onnettomuuden tapahtuneen Patagonian rannikolla. Muuten, minä annan tiedustaa Glasgowista, mikä _Britannian_ määräpaikkana oli, ja me saamme tietää, onko se voinut joutua näille seuduille.

-- No, meidän ei tarvitse mennä niin kauas, John Mangles huomautti. -- Minulla on täällä kokoelma _Mercantile and Shipping Gazettea_, josta saamme tarkat tiedot.

-- Katsotaan, katsotaan! lady Glenarvan sanoi.

John Mangles otti pinkan kauppa- ja merenkulkulehteä vuodelta 1862 ja alkoi selailla nopeasti. Kauan ei hänen tarvinnutkaan hakea, ja pian hän sanoi tyytyväisellä äänellä:

-- 30. toukokuuta 1862. Peru! Callao! Lastissa Glasgowiin. _Britannia_, kapteeni Grant.

-- Grant! lordi Glenarvan huudahti, -- tuo uskalias skotlantilainen, joka aikoi perustaa Uuden-Skotlannin jonnekin Tyynen Valtameren saarille!

-- Niin, John Mangles vastasi, -- sama mies, joka vuonna 1861 lähti Glasgowista _Britannialla_, ja josta sitten ei ole milloinkaan saatu mitään tietoja!

-- Ei epäilystäkään! Glenarvan sanoi. -- Se on hän. _Britannia_ lähti Callaosta 30. toukokuuta, ja 7. kesäkuuta, kahdeksan päivää lähtönsä jälkeen, se on joutunut haaksirikkoon Patagonian rannikolla. Siinä kapteeni Grantin tarina täydellisenä näissä selittämättömiltä näyttäneissä sanojen jäännöksissä. Te näette, ystäväni, että se osa, minkä me kykenimme olettamaan, on aika runsas. Mitä taas siihen tulee, mitä emme tiedä, se supistuu vain yhteen ainoaan seikkaan: pituusasteeseen, joka meiltä puuttuu.

-- Se on meille tarpeeton, John Mangles huomautti, -- kun kerran tiedämme maan, ja leveysasteen nojalla yksin minä ottaisin mennäkseni suoraan haaksirikkopaikalle.

-- Tiedämmekö me nyt siis kaikki? lady Glenarvan kysyi.