Part 1
KAPINALLINEN LO TA
Koomillinen kiinalainen seikkailuromaani
Kirj.
SHI NAI NGAN
Suomentanut
Reino Silvanto
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1912.
SISÄLLYS:
Shi Nai Ngan. Wei Tshou'ssa. Lo Ta rupee munkiksi. Lo Ta rikkoo munkkivalansa. Lo Ta voittaa rosvopäällikön uudella tavalla. Lo Ta opettaa omalla tavallaan. Lo Ta rupeaa vihannestarhan vartiaksis. Lo Ta auttaa erään ystävänsä pulasta. Loppusananen: Lo Tan myöhemmistä vaiheista.
Shi Nai Ngan
Shi Nai Ngan on kiinalainen kirjailija, joka on kirjottanut laajan, 70-lukuisen, koko joukon toista sataa eri juonta käsittävän humoristisen romaanin nimeltä »Tarinoita virran varrelta». Niissä tekijä kuvaa aikansa rauhatonta elämää kotimaassaan 12:nnen vuosisadan tienoilla (meidän ajanlaskumme mukaan), jolloin Kiina kulki perikatoaan kohti joutuen sittemmin mongolien vallan alle. Joskin seikkailujen paljous tekee teoksen rakenteen hajanaiseksi, pitää esitys käänteineen ja hullunkurisuuksineen lukijan vireillä antaen samalla jotakuinkin selvän kuvan silloisten kiinalaisten tavoista ja luonteista. Tämä ensimäinen ja paras koomillinen kiinalainen romaani on kotimaassaan tullut mielikirjaksi.
Tähän mukaillen suomennettu osa ulottuu romaanin toisen luvun keskivaiheilta kuudennen keskivaiheille käsittäen kohtia parista seuraavastakin, mikäli ne koskevat kertomuksen päähenkilöä. — Tekijästä itsestään ei jälkimaailma tunne muuta kuin nimen.
Wei Tshou'ssa.
[Keisari Hui Tsung'in hallitessa (1101—25 j.Kr.) oli Kiinan väestö pakotettu väkivallalla puolustautumaan hallituksen väkivaltaisuuksilta ja sen lahjottujen virkamiesten vääryyksiltä. Näin ollen johtui kansa pitämään ruumiillista voimaa ja hurjaa rohkeutta usein suuremmassa arvossa kuin henkistä etevyyttä. Hallitukseen tyytymätöntä kapinoivaa väestöä kokoontui useihin paikkoihin, m.m. juuri Wei Tshou'n kaupunkiin luoteis-Kiinassa,]
Eräänä päivänä — se tapahtui keisari Hui Tsung'in aikana — saapui muuan pakolainen Wei Tshou'n kaupunkiin etsimään vanhaa tuttavaansa, jolta useita vuosia sitten oli saanut monta hyvää neuvoa nuijan käyttämisessä. Hän poikkesi ohi mennessään teetarjoiluun virkistääkseen itseään ja kysyäkseen samalla tuota tuttavaansa. Palvelija pyysi häntä kääntymään erään pitkän ja rotevan miehen puoleen, joka samassa astui sisään.
Tulijan ryhti oli sotilaallinen, ja hänen yllään oli niinestä punottu hattu, tummanvihreä sotilasnuttu ja keltaiset jalkineet. Nenä oli suora, poimut suupielissä muodostivat nelikulmion ja kankea, pikimusta parta lisäsi hänen sotaista olemustaan. Olipa hän lähes kahdeksan jalkaa pitkä ja muuten hänen vartalonsa oli sopusuhtainen pituuteen.
Kun tämä teräksinen mies oli astunut teetarjoiluun, lisäsi palvelija kysyvälle:
— Jos te etsitte miekka- ja nuijamestari Wang Tsun'ia, on paras kysyä tuolta sotapäälliköltä. Hän tietää varmaan.
Shi Tsun — se oli Wang Tsunia etsivän nimi — hypähti seisomaan, kumarsi sotapäällikölle ja kysyi:
— Suokaa anteeksi, etteköhän joisi teetä kanssani?
Sotapäällikkö silmäili Shi Tsunia, joka oli melkein yhtä suuri ja voimakas kuin hänkin, astui sitten lähemmäksi ja kumarsi vastaukseksi. He istuutuivat ja Shi Tsun jatkoi:
— Teidän nöyrä palvelijanne rohkenee kysyä teidän suku- ja ristimänimeänne.
Tähän toinen vastasi:
— Minä olen kapteeni kaupunginpäällikön vartioväessä, sukunimeni on Lo ja ristimänimeni Ta. Entä teidän nimenne, hyvä ystäväni?
— Minä olen syntynyt Hwa Jin Hienossa, — vastasi toinen, — ja nimeltäni Shi Tsun. Tiedättekö ehkä sattumalta, asuuko eräs entinen opettajani nimeltä Wang Tsun nykyään täällä? Hän oli aikanaan paras nuijataistelija itäisessä pääkaupungissa Hai Fungissa.
— Hyvä veli, — vastasi Lo Ta, — ettekö te ole juuri se mies, jota kutsutaan nimeltä »yhdeksänjuovainen lohikäärme Shi»?
Shi Tsun kumarsi ja virkkoi:
— Teidän nöyrin palvelijanne, minua kutsutaan sillä nimellä.
Kapteeni Lo vastasi iloisesti kumarrukseen ja lisäsi koiruuttaan:
— Teidän muotonne vaikuttaa paremmin kuin nimenne! Minua ilahuttaa suuresti saada tavata teidät. Te etsitte siis muuatta Wangia? Tarkotatteko sitä, joka oli tekemisissä kenraali Ko'n kanssa?
— Sama mies.
— Minä olen kyllä kuullut puhuttavan hänestä, veli hyvä, — puheli Lo Ta, — mutta hän ei asu nykyään täällä. Hän on, mikäli muistan, enimmäkseen ollut meidän entisen kaupunginpäällikkömme seurassa Jen Ngan Fu'ssa. Te olette siis se kuuluisa mestari Shi, jota niin usein olen kuullut ylistettävän! Lähtekäähän kanssani muualle maistamaan jalompaa juomaa!
Niin vei Lo Ta hänet teetarjoilusta, kääntyen vielä lähtiessään ympäri sanoen: »Kyllä minä maksan toiste kaikki», mihin palvelija vastasi: »Hyvä on, herra kapteeni.»
He olivat ennättäneet tuskin sadan askeleen päähän lähtöpaikasta, kun huomasivat väkijoukon tungeskelevan kadulla jonkun huvittavan esineen tai näytelmän ympärillä. Shi Tsun arveli:
— Emmekö katso ohi mennessämme, mitä siellä on?
Kun he olivat tunkeutuneet väkijoukon läpi, he näkivät miehen seisovan sen keskellä nuija kädessä ja hänen edessään maahan levitettynä kaikellaisia lääkepulloja nimikirjoituksineen.
Se oli vanha nuijataistelija ja puoskari nimeltä Li Tshung, jolta Shi Tsun oli saanut alkuopetuksensa. Hänen »taiteilijanimensä» oli »Tiikerinsurma».
Shi Tsun astui lähemmäksi, tervehti ja sanoi:
— Opettajani, enpä ole nähnyt teitä pitkään aikaan.
— Kuinka te olette tänne joutunut? — kysyi Li Tshung.
Mutta Lo Ta keskeytti heidän keskustelunsa sanoen Shi Tsunille:
— Koska tämä herra on teidän entinen opettajanne, niin tulkoon mukaan, silloinhan saamme kolmen kesken tyhjentää lasit.
Li Tshung vastasi: — Ensin minun täytyy myydä rohdot, mutta sitten lähden mielelläni seuraanne, herra kapteeni.
Mutta Lo Ta selitti: — Piru teitä odottakoon! Jos tahdotte tehdä seuraa, niin lähtekää heti!
Li Tshung epäsi yhä: — Tässä on minun jokapäiväinen leipäni kysymyksessä, ja sen tähden olen pakotettu viipymään. Mutta olkaa hyvä ja menkää edellä, minä tulen varmasti jälessä niin pian kuin mahdollista.
Mutta Lo Ta, jota viivytys suututti, jakeli töllistävälle väkijoukolle iskuja ja puusteja huutaen.
— Menkää hiiteen siitä!...
Ihmiset pakenivat joka suunnalle, eivätkä ajatelleetkaan enää ostaa rohtoja. Tämä ei tietenkään ollut Li Tshungin mieleen, mutta hän ei kuitenkaan uskaltanut ilmaista mielipahaansa, vaan virkkoi hymyillen:
— Te näytte olevan kiivas herra!
Sen sanottuaan hän kokosi tavaransa ja he lähtivät kolmisin liikkeelle. Muutaman kadunkulmauksen kierrettyään he saapuivat kaupungin sillan alla sijaitsevaan juomalaan, jonka edustalla oli merkkinä pitkä masto lippuineen.
He laskeutuivat alas portaita pitkin, etsivät rauhaisan huoneen ja istuutuivat. Kapteeni asettui pöydän ylipäähän, Li Tshung vastapäätä häntä ja Shi Tsun toiselle sivustalle. Juomalan palvelija tervehti kapteenia kuin vanhaa vierasta ainakin ja lisäsi:
— Paljonko rommia käskette, herra kapteeni?
— Aluksi puoli mittaa, — vastasi tämä. — Mutta me tahtoisimme myös syödä vähäsen.
— Mitä syötävää käskette tuomaan, herra kapteeni?
— Älkää nyt siinä iankaikkisesti kysykö, — huusi Lo Ta, — vaan tuokaa, mitä on valmista. Nuo kapakan palvelijat eivät tosiaan osaa hetkeäkään kuonoansa kiinni pitää!
Palvelija katosi nopeasti ja toi tuossa tuokiossa lämmintä rommia. Yhtä pian tuli lihaa ynnä muuta haukattavaa.
He kävivät halukkaasti käsiksi ateriaan ja juttelivat sitten lasin ääressä kaikellaisista ammattiasioista, nyrkkeilystä, ruumiinvoimista, miekkailuviekkaudesta ynnä muusta sellaisesta. He olivat jo sekä keskustelusta että juomasta lämmenneet aika lailla, kun yhtäkkiä kuulivat viereisestä huoneesta parkua. Lo Ta hypähti ylös ja iski suurella nyrkillään niin lujasti pöytään, että lautaset ja lasit lattialle lensivät ja siellä ympäri kiiriskelivät.
Kun palvelija kuuli tämän rytäkän, hän syöksyi sisään, ja huomattuaan Lo Tan suuttumuksen pani käsivartensa ristiin kysyen nöyrästi:
— Teidän armonne, mitä suvaitsette käskeä? Sana vain ja tahtonne on täyttyvä.
— Vai mitäkö tahdon? — huusi Lo Ta. — Mitä se sellainen on, että sinä tuot viereiseen huoneeseen liikuttajia ja siten meitä häiritset?
— Pyydän tuhannesti anteeksi, armolliset herrat, — vastasi palvelija. — Kuinka minä uskaltaisin tuoda ketään teitä häiritsemään? Siellä on eräs vanha ukko tyttärensä kanssa, jotka maksusta laulavat ihmisille. He eivät varmaankaan tienneet, että armolliset herrat ovat täällä, ja itkevät onnettomuutta, joka heitä on kohdannut.
— Tämä herättää uteliaisuuteni, — sanoi kapteeni. — Mene tuomaan heidät tänne.
Palvelija riensi ulos ja palasi kohta kaksi poloista mukanaan. Tyttö, joka ensimmäisenä astui sisään, näytti olevan lähes kaksikymmentävuotias, ukko, jolla oli nuoraan punottuja puisia kalistimia kädessä, noin viiden- kuudenkymmenen ikäinen. Tyttö ei ollut kaunis, mutta hänen kasvojensa piirteissä oli jotakin viehättävää, etenkin nyt, kun hän kyyneleitään kuivaten astui lähemmäksi ja tervehti seuraavilla sanoilla:
— Minä toivotan teille kaikille kolmelle oikein paljon onnea!
Ukko tervehti samaan tapaan.
Silloin kysyi Lo Ta:
— Mistä te tulette ja mitä itkette?
— Hyvä herra, — vastasi tyttö, — sitä ette saata arvatakaan. Olkaa hyvä ja kuunnelkaa, mitä kerron. Olen syntynyt Hai Fung’issa. Vanhempieni kanssa tulin tänne tervehtimään muutamia sukulaisia, mutta nämä ovatkin muuttaneet Nan King’iin. Majapaikassa äitini sairastui ja kuoli. Eipä ollut meillä, isällä ja minulla, muuta neuvoa kuin etsiä elatuksemme täältä. Mutta silloin eräs rikas mies nimeltä Tshing, joka on pitänyt minua hiukan silmällä, lähetti naittajan kysymään minulta, enkö tahtoisi suostua hänen toiseksi vaimokseen. [Kiinalaisella miehellä on oikeus pitää useampia vaimoja, joista ensimäinen on kuitenkin hänen varsinainen puolisonsa, toiset sivuvaimoja, jotka tavallisesti ovat palvelijan asemassa. Avioliitot solmitaan naittajan välityksellä.] Tehtiin kolmentuhannen kashi-rihman (n. 1575 Smk:an) suuruinen sopimus. [Sulhanen suorittaa apelle morsiamesta määrätyn summan, jonka hän saa takaisin, kun lähettää vaimon pois tämän entiseen kotiin. — Kash on pienin Kiinan kuparirahoista (noin 1/5 penniä), jossa on reikä rihmaan ripustamista varten.] Mutta rahoja ei koskaan maksettu, vaikka minä olin muuttanut miehen luo. Ei ollut vielä kolmea kuukautta umpeen kulunut, kun hänen ensimäinen vaimonsa, joka on kauhea ihminen, ajoi minut talosta. Vaatipa Tshing isältäni tuon sopimuksessa määrätyn rahasumman takaisin. Mutta isäni oli voimaton ja kykenemätön käymään oikeutta niin rahakkaan ja vaikutusvaltaisen miehen kanssa. Täytyi siis keksiä ja koettaa keinoa koota rahoja, niin vaikeata kuin se olikin. Kaikeksi onneksi olin isältäni oppinut lauluja ja ajattelimme suurimmassa hädässä laulaa sen majatalon vieraille, jonne olimme joutuneet, siten ansaitaksemme. Mutta majatalon isäntä alkoi kiskoa meiltä yhä suurempaa vuokraa, niin että meille lopulta jäi rahaa tuskin jokapäiväiseen leipään. Mutta nyt viime päivinä on ollut niin vähän vieraita, että pelkäämme isännän tekevän meille pahaa, kun emme voi maksaa hänelle vuokraa. Isäni ja minä ajattelimme juuri epätoivoista tilaamme, ja kun meillä ei ole täällä ainoaakaan tuttavaa, jonka puoleen voisimme apua pyytäen kääntyä, niin en voinut olla itkemättä. Minä en tiennyt, hyvä herra, että häiritsin teitä, ja pyydän nöyrimmästi anteeksi.
Lo Ta ajatteli hetken ja kysyi:
— Mikä on nimenne ja missä majapaikassa asutte? Kuka on tuo Tshing ja missä hän asuu?
Tytön isä vastasi:
— Sukunimeni on Kin ja koska olin toinen järjestyksessä sisaruksista, sain ristimänimen Ji (= toinen). Tyttäreni nimi on Tsui Lien. Ja tuo herra Tshing on lihakauppias, joka on ottanut arvonimen »läntisen rajan suojelija». Mutta majatalo, jossa me asumme, sijaitsee lähellä kaupungin itäistä porttia.
— Piru vieköön, — huudahti Lo Ta, — arvasinhan minä, että tuo Tshing on juuri se sikakauppias! Sama mies avasi meidän nuoren kaupunginpäällikkömme suojeluksella kauppansa ja tällä lailla hän nyt kiusaa ihmisiä!
Sitten hän kääntyi naapuriensa puoleen sanoen:
— Jääkää te molemmat toistaiseksi tänne. Minä menen vähäksi aikaa pois kurittaakseni sitä lurjusta ja opettaakseni häntä olemaan ihmisiksi.
Mutta Shi ja Li pidättivät häntä selittäen:
— Hyvä ystävämme, rauhottukaa toki! Voittehan järjestää asian mielenne mukaan hätäilemättäkin.
Vaikka olikin vaikeata, niin saivat he hänet kuitenkin jäämään. Sitten kääntyi Lo Ta vanhuksen puoleen sanoen:
— Tulkaapas tänne, vanha poika, niin annan teille sen verran, että pääsette huomenna lähtemään Hai Fung'iin takaisin. Mitä siitä arvelette?
Isä ja tytär selittivät, etteivät saattaneet toivoakaan mitään parempaa kuin päästä kotiin jälleen, ja jos hän vain sen ilon heille suo, niin tulevat he kunnioittamaan häntä toisena isänä. Mutta kuinka päästäisi majatalon isäntä heitä lähtemään, kun Tshing on käskenyt häntä pitämään heistä tarkkaa vaaria?
Mutta Lo Ta virkkoi:
— Kyllä minä pidän siitä huolen.
Sitten hän pisti kätensä taskuun, otti sieltä viisi taelia [1 tael = 37,57 gr hopeata] hopeata (noin 7 1/2 Smk) ja pani ne pöydälle. Sen tehtyään hän katsahti Shi Tsuniin ja virkkoi:
— Minulla ei satu olemaan enempää rahaa myötä. Jos teillä on hopeata, niin lainatkaa minulle. Minä annan teille huomenna takaisin.
— Takaisinmaksusta ei puhettakaan, hyvä ystäväni, — vastasi Shi Tsun ja pani rahapussistaan kymmenen taelia pöydälle.
Nyt Lo Ta kääntyi Li Tshungin puoleen:
— Kai tekin lainaatte minulle vähäsen?
Li Tshung kopeloi laskujaan ja pani vihdoin kaksi taelia pöydälle. Lo Ta katseli niitä, mutta kun se oli hänen mielestään kovin vähän, niin virkkoi:
— Te olette, Jumala paratkoon, köyhä kuin pakana.
Ja hän otti pöydältä viisitoista taelia ja ojensi ne Kin-vanhukselle sanoen:
— Menkää nyt tyttärenne kanssa ja laittakaa itsenne matkakuntoon, kunnes minä huomenna tulen noutamaan teitä.
Vanha Kin ja hänen tyttärensä kiittivät sydämellisesti häntä ja lähtivät. Lo Ta antoi nuo kaksi taelia Li Tshungille takaisin ja he maistelivat kolmisin vielä jonkun aikaa. Sitten he lähtivät nousemaan portaita ylös. Mutta Lo Ta kääntyi mennessään ympäri ja sanoi palvelijalle maksavansa huomenna.
Tämä vastasi:
— Te olette aina tervetullut, herra kapteeni. Jota useammin suotte meille sen kunnian, sitä parempi.
Kun nuo kolme olivat tulleet kadulle, he erosivat. Shi ja Li lähtivät majapaikkoihinsa ja Lo Ta kotiinsa, joka sijaitsi lähellä kaupunginpäällikön asuntoa. Mutta hän kuului olleen syömättä illallistaan ja menneen levolle mitä huonoimmalla tuulella, niin ettei edes isännöitsijänsä uskaltanut kysyä syytä siihen peläten sillä vain pahentavansa asiaa.
Mutta vanha Kin palasi majapaikkaansa taskussaan viisitoista taelia, sillä välin kun tyttärensä meni kaupungin portille tilaamaan huomiseksi ajurin. Yhdessä he sitten laittoivat tavaransa matkakuntoon, maksoivat majatalon isännälle asunnon ja ruuan, niin että kaikki oli selvillä seuraavaksi päiväksi.
Yö kului rauhallisesti, ja viidennen vartion aikana (k:lo 7—9 aamulla) nousivat vanha Kin ja hänen tyttärensä levolta, tekivät tulen, valmistivat aamiaisen, söivät sen ja tekivät sitten lähtöä. Juuri silloin, päivän valjetessa, saapui kapteeni Lo Ta majataloon ja huusi vartialle:
— Missä täällä isä Kin asuu?
Vartia ilmotti Kinille kapteeni Lon tahtovan tavata häntä.
Kun vanha Kin kuuli tämän, hän avasi oven ja pyysi:
— Herra kapteeni, olkaa hyvä ja käykää sisään hetkeksi istumaan.
Mutta Lo Ta selitti:
— Miksikä istumaan? Jos tahdotte lähteä matkalle, niin lähtekää! Mitä te vielä odotatte?
Vanha Kin otti tavaransa ja tyttärensä, kiitti kapteenia ja kääntyi lähtemään. Mutta majatalon vartia pidätti hänet sanoen:
— Isä Kin, mihin te nyt?
Silloin kysyi Lo Ta vartialta:
— Onko hän vielä velkaa taloon?
— Ei, vastasi palvelija, — hän maksoi kyllä eilen illalla, mitä oli velkaa. Mutta hän ei ole vielä maksanut herra Tshingille takaisin tyttärensä naimarahoja, joista meidän pitää vastata.
— Minä maksan itse lihakauppiaalle, — sanoi Lo Ta, — ja te annatte tämän miehen nyt lähteä.
Mutta kun vartia yhä esteli, niin Lo Ta suuttui, kohotti raskaan kätensä ja sivalsi palvelijaa korvalle niin tuimasti, että tämän nenästä verta valahti, ja iski sitten vielä naamaan, että suusta lensi kaksi hammasta. Vartia kaatui maahan, mutta pääsi kohta jaloilleen ja pakeni taloon turvaa etsien. Talon isäntä näki kohtauksen, mutta ei uskaltanut sekaantua asiaan.
Sillä välin riensi vanha Kin tyttärensä kanssa kaupungista. He löysivät ajurin, jonka olivat edellisenä iltana tilanneet, ja läksivät sillä matkaan.
Mutta Lo Ta harkitsi, että heidät voitaisiin vielä tavottaa ja pidättää, ja sentähden hän kääntyi takaisin majataloon ja istui siellä niin kauan, että tiesi vanhan Kinin ehtineen tarpeeksi etäälle. Sitten hän nousi ja läksi lihakauppias Tshingin luo.
Tämä oli jo avannut puotinsa ja levittänyt runsaasti tavaroitaan ostajain katseltaviksi. Hän oli itse läsnä, istui maksupöydän takana oveen katsoen palvelijoittensa puuhatessa hänen ympärillään ja myödessä ostajille sianlihaa.
Silloin astui Lo Ta ovelle ja huusi:
— Sikakauppias Tshing, hoi!
Kun Tshing huomasi, että tuo epäkohtelias kauppatuttava oli kapteeni Lo Ta, hän riensi esiin pöytänsä takaa ja käski palvelijan tuoda kapteenille tuolin pyydellen ja kumarrellen vähän väliä.
Lo Ta istuutui ja sanoi:
— Tuon kaupunginpäälliköltä tilauksen: kymmenen naulaa sianlihaa, hienoksi hakattua ja ilman vähintäkään silavaa.
Lihakauppias käski palvelijansa mitä pikimmin etsiä parasta lihaa.
— En tahdo, — ärähti Lo Ta, — että palvelijat kajoovat lihaan. Hakatkaa itse se hienoksi.
— Kuten käskette, — vastasi Tshing, — palvelijanne tottelee.
Näin sanoen hän astui liharuhmun luo, valitsi kymmenen naulaa puhdasta sianlihaa, hienonsi sen ja pyöritteli palloiksi.
Sillä välin oli majatalon vartia sitonut vaatteen päänsä ympäri ja rientänyt lihakauppias Tshingin luo ilmottamaan vanhan Kinin ja tämän tyttären lähdöstä. Mutta kun hän näki Lo Tan istuvan Tshingin puodissa, hän ei uskaltanut astua sisään, vaan asettui turvallisen matkan päähän räystään alle, mistä teki huomioitaan.
Kokonaisen tunnin oli Tshing valmistanut lihapalloja, ja kun ne nyt vihdoin olivat valmiit, hän kääri ne lotos-kukan lehteen ja virkkoi:
— Herra kapteeni, minä lähetän palvelijan tuomaan tämän kotiin.
— Miksi niin? — murahti Lo Ta. — Kyllä me vielä ehdimme!... Minä tarvitsen vielä kymmenen naulaa hienoksi hakattua silavaa ilman vähintäkään lihaa.
Lihakauppias rohkeni lausua arvelunsa, että liha oli luultavasti piirakoita varten. — Mutta, — jatkoi hän, — mihin te tarvitsette hienonnettua silavaa?
Lo Ta aukaisi silmänsä niin suuriksi kuin sai, katsoi tuimasti lihakauppiaaseen ja sanoi:
— Niin kuuluu käsky, jonka nuori päällikkömme antoi. Pitääkö teidän sitä vielä harkita?
— Ei suinkaan, — vastasi Tshing. — Te olette aivan oikeassa! Ainahan silavaa tarvitaan. Minä hienonnan sitä heti.
Ja hän valitsi kymmenen naulaa silkkoisinta silavaa, hienonsi ja kääri sen, kuten lihankin.
Näin oli kaksi tuntia kulunut ja aamiaisaika vallan ohi. Mutta majatalon vartia seisoi yhä vaan ulkona ja hänen kanssaan joukko ostajia, jotka eivät uskaltaneet käydä puotiin sisään.
Lihakauppias sanoi taas:
— Sallikaa, herra kapteeni, minun lähettää palvelija tuomaan tavarat kaupunginpäällikön asuntoon.
Mutta Lo Ta vastasi:
— Minä tarvitsen vielä kymmenen naulaa rustoa, hyvin hienoksi hakattua ja ilman vähintäkään lihaa tai silavaa.
Tämän käskyn kuultuaan Tshing ei voinut olla hymähtämättä. Ja hän virkkoi:
— Te olette kaikesta päättäen tullut tänne minun aikaani tuhlaamaan.
Kun Lo Ta kuuli nämä sanat, hän huusi:
— Sitä varten, tietysti!
Ja hän otti kaksi palloa hienonnettua lihaa ja viskasi ne maahan niin tuimasti, että koko puoti lihasiruilla pirskottui.
Nyt kiivastui lihakauppias Tshing niin ankarasti, että joka kohta hänen ruumiistaan aina kiireestä kantapäähän hehkui hillittömän raivon tummaa tulta. Hän sieppasi jyrsityn luun ja temmelsi ympäri puodissansa.
Mutta Lo Ta oli jo ulkopuolella puotia.
Naapurien ja ostajain joukko, joka ei uskaltanut hänelle sanaakaan sanoa, kasvoi hetki hetkeltä ohikulkijoista, jotka uteliaina pysähtyivät katsomaan. Mutta majatalon vartia seisoi kauhistuneena samalla paikalla räystään alla.
Nyt syöksyi Tshing puodista ulos lihakirves oikeassa kädessä ja vasen kohotettuna aikomuksessa tarttua Lo Tan. Mutta tämä painoi käden alas, pyöräytti lihakauppiaan melkein ympäri ja kaatoi hänet yhdellä ainoalla potkauksella selälleen maahan. Astui sitten askelen lähemmäs, nosti toisen jalkansa Tshingin rinnalle, tarttui toisella kädellä hänen kumpaankin käteensä ja tuijottaen tuimasti Tshingia kasvoihin sanoi:
— Minä olen uskollisena soturina paIvellut vanhaa kaupunginpäällikköä Jen Ngam'issa ja saanut palkinnoksi häneltä arvonimen "läntisen rajan suojelija". Mutta mikä oikeus on sinulla sellaiseen arvonimeen sinä vaivainen mato ja naisten kiusaaja? Kuinka olet sinä uskaltanut niin raa'asti sortaa Tsui Lien parkaa?
Ja Lo Ta löi häntä nenään, niin että se vääntyi vinoksi, turposi ja alkoi vuotaa verta. Kun lihakauppiaasta oli mahdotonta nousta pystyyn ja kun kirveskin oli pudonnut hänen kädestään, hän huudahti:
— Piru vieköön, se oli oivasti osattu.
— Konna! — huusi Lo Ta, — vai uskallat sinä vielä puhutella minua noin ylimielisesti?
Ja hän löi lihakauppiasta toistamiseen, tällä kertaa yläpuolelle silmää.
Muut pelkäsivät Lo Taa niin suuresti, etteivät uskaltaneet sekaantua asiaan, vaikka säälivätkin poloista lihakauppiasta.
Tämän täytyi pyytää armoa.
— Suus kiinni! — ärjyi kapteeni — Jos olisit viimeiseen saakka pysynyt lujana, niin voisin antaa sinulle anteeksi, mutta koska vikiset, et ole armoa saava.
Ja hän löi kolmannen kerran häntä ohimoon. Mutta kun hän näki vastustajansa hievahtamatta ja hengittämättä makaavan maassa, hän luuli tämän teeskentelevän ja huusi:
— Jos sinä, lurjus, tahdot tekeytyä kuolleeksi, annan minä sinulle vielä yhden sivalluksen!
Mutta lihakauppiaan kasvojen väri alkoi kalveta ja Lo Ta ajatteli itsekseen: »Hitto vieköön, minä kun luulin antavani tuolle pakanalle terveellisen opetuksen enkä saattanut aavistaakaan, että hän kolmesta kolauksesta kuolla kupsahtaisi. Saattavatpa ottaa minut kiinni ja viskata tyrmään. Paras lienee siis kiireimmän kautta korjata luunsa.
Hän kääntyi vielä kerran lihakauppiaan ruumiiseen päin ja sanoi:
— Sinä tekeydyt hengettömäksi, jotta minä jättäisin sinut rauhaan, mutta kyllä minä vielä näytän sinulle...
Näin itsekseen toista morkaten hän lähti tiehensä eikä yksikään Tshingin naapureista tai palvelijoista uskaltanut häntä pidättää. Lo Ta riensi suoraa päätä kotiin, kokosi välttämättömimmät vaatteensa, varasi vähän rahaa kukkaroonsa, otti nuijan käteensä ja katosi eteläisen portin kautta kaupungista kuin savu liedestä.
Tshingin ystävät koettivat sill'aikaa saada tätä henkiin, mutta kaikki osottautui turhaksi. Ei ollut mahdollista, että tuo poloinen enää tekeytyisi kuolleeksi; hän oli todella kuollut, murhattu. Sitten he riensivät viranomaisten luo ilmottamaan tapahtumasta.
He tapasivat pormestarin raatihuoneessa, jossa tämä otti heidän ilmotuksensa vastaan voimatta omalla vastuullaan antaa käskyä vangita Lo Ta, koska tämä kuului kaupunginpäällikön vartiaväestöön. Pormestari astui kuitenkin heti kantotuoliinsa ja riensi kaupunginpäällikön virastoon. Tavallisten puheillepääsytoimitusten jälkeen hän pääsi sisään ja esitti asian kaupunginpäällikölle, joka kauhistuneena sanoi:
— Vaikka Lo Ta on vartioväestöni kunnollisimpia kapteeneja, en voi kieltää vetämästä asiaa oikeuden käsiteltäväksi. Hän palveli jo isääni, joka sitten siirsi hänet minun käytettäväkseni. Mutta koska hän näyttää olevan syypää murhaan, niin voitte vangita hänet, vetää oikeuteen, ja jos hänet todistusten perusteella tuomitaan syylliseksi, jätän isäni ratkaistavaksi, minkä rangaistuksen hän on saava. Isäni voisi muuten lähettää ajamaan häntä takaa siinä tapauksessa, jollei häntä kiinni saada.