Part 3

Ihmeet tästä kappaleesta kokonaan puuttuvat, mutta härästä yhdessä suan kanssa Arhippa lauloi Lemminkäisen surma-virressä.[68]

Niinkuin on mainittu, hän Castrénille esitti Tapanin virren aivan erikseen. Kuitenkin on juuri Arhippa paraiten valmistanut Lönnrotin yhteensovitusta siirtämällä pöydän päässä istuvan Ruotuksen myös Saunanhakuvirteen. Tässä hän lisäksi on säilyttänyt Tapanin nimestäkin jäljen säkeessä:

On talli Tapomäellä.

Tapanin virren liittymisen toiselta puolen. Lapsenetsintä-virteen on tehnyt kiinteämmäksi eräs Uhtuenpuolinen runo, jossa lapsen katoamisen yhteydessä ilmaantuvat seuraavat säkeet:[69]

"Mitä hirnut Hiitten ruuna, Päriset pahan hevonen?" "Sitä hirnun Hiitten ruuna, Vietiin poika polviltasi."

Että Lönnrot on osannut oikeaan, kun Cajanin kirjaanpanoa noudattaen asetti Tapanin virren mainittujen Luojan virren kappaleiden väliin, todistavat osaltaan myös Varsinais-Inkerin toisinnot. Hevaan puolella myöhemmin löydetyssä viidessä kappaleessa se aivan säännöllisesti seuraa Saunanhaku-virttä. Painettakoon siitä rinnan kolme toisiaan täydentävää kirjaanpanoa.[70]

A. (Saunanhaku edellä; sam. B, C).

Tahmana hengoisten herra, Ruokki Ruotuksen heposta, Yöt seisoi suka piossa, Päivät kampa kainalossa. Meni juotolle hevosta, Jortanaisesta joesta, Heraisesta lähtehestä. Ei juo oro joesta, Laki ei vettä lainehesta. Tahmana hengoisten herra: "Miks' et juo oro joesta?" Oro kielillen panihen: "Sill' en juo joesta vettä, Kuun kuva jokehen paistoi, Päivän tähti lainehesen; Rannat on täynnä käärmehiä, Pohja mustia matoja; Huuhtoit huorat huntujansa, Ripakat rapakkojansa, Renkimiehet reppujansa." Tahmana hengoisten herra Sanoin laati, suin läkäsi: "Äsken lie toet sanasi, Vanamoittavat (!) valasi. Iske veitsi pöyän päähän; Kun veitsenpää vesoittuu Vesasin kultaisin, Lehin hopeaisin." Iski veitsen pöyän päähän, Ja veitsenpää vesoittui j.n.e. Tahmana hengoisten herra: "Et sinä Jumala mulle! Jo mulle Jumala syntyi Tänä huomenna varain, Heinille lumekkahille, Kakroille jääkkähille, Oron suuren soimen luokse, Kaaron karsinan etehen."

B.

Maaria pyhäinen vaimo, Meni huuhtoi huntujansa Jortanaisessa joessa, Kultaisessa lähtehessä. Tahvana oli heposen herra Meni juotulle heposen Jouluhuomenna varain. Ei juo oro joesta j.n.e. Tahvana oli heposen herra Sanoin laati ruunallensa: "Mitäpä kruosuat korpi (!) ruuna, Hirnut Hiien maan heponen?" Oro kielille paneli, Läkinöille luottelihen: "Siitä mä kruosuan j.n.e. Tänä huomenna varain Huora huuhtoi j.n.e. Joki on mustaa matoa, Reunat kyitä käärmehiä."

C.

Mentiin juotolle j.n.e. Eivät juo joesta j.n.e. Oronen kielelle paneli j.n.e. "Jo meillä Jumala syntyi Läävähän heposen luokse." Akka sanoi: "ei oo tosi! Kukon keität riehtelällä." Pantiin kukko riehtelälle, Kukko lauloi: Jumal syntyi! "Ei oo viel' toeksi sanat! Iske veitsi kannen päähän." Siitä veitsenpää vesottui. Siitä vasta uskottihin, Että meillä Jumala syntyi.

Keski-inkeriläinen Tapanin virren muodostus on ilmeisesti ollut edelläkäyvän Saunanhaku-virren vaikutuksen alainen. Tästä ei ole ainoastaan otettu kuvaus syntymisestä seimen luona, myös tähden kuva vedessä on saanut toisenlaisen merkityksen. Se ei enää käännä katsetta ylös taivaalle, vaan alas joen pohjaan -- Jordanin joki on muista runoista ensin lähteen rinnalle ja sitten sen sijalle tullut -- ja täällä se valaisee sitä saastaa, joka pahaksi naiseksi kuvaillun Neitsyt Maarian vaatteen pesusta on ikään kuin käärmeinä keräytynyt.

Viimeksi mainitun liitteen myöhäsyntyisyys käy selville siitä, että se on lainattu loitsurunoista. Sekä Inkerinmaalla että Suomen puolella, vieläpä Venäjän-Karjalassa esiintyy pahojen naisten pesu Raudan syntyyn kuuluvana aiheena, esim. Länsi-Inkerissä:[71]

Et sä siisiks suuri ollut, Et sä suuri, etkä pieni, Kun sä jokena juoksit, Kylän peltojen perätse, Kylän aitojen alatse. Huuhoit huurat huntujansa, Pahat naiset paitojansa, Ripakot rapakkojansa.

Loitsurunoista saatu on myös hevosen sukimisen piirre, nimittäin Hevosen synnystä, johon jo Suomen puolella olemme nähneet Ruotuksen hevosen ruokinnan liittyneen. Varsin alkuperäinen sitä vastoin on kukon lause: "Jumala syntyi", jonka vastine löytyy vanhimmassa englanninkielisessä laulussa, niinkuin jo Borenius on huomauttanut.[72]

Saunanhaku-virteen liittyneenä tavataan Tapanin virsi myös yhdessä Soikkolan kappaleessa.[73] Siinä Neitsyt Maaria lapselle nimen laadittuaan kehoittaa Tahvanaa:

"Mene selville sepille, Takosille tarkkesille, Teetä suuhun kultasuitset, Teetä päähän kultapäitset, Selkähän sotisatula." Tahvana heposen herra. Otti senen kuullaksehen, Meni j.n.e.

Samoin Tahvana käsketään menemään hevosta juottamaan; vaan hevonen ei ota juodakseen, sanoen syyksi että kuu eli päivän tähti ei paista jokeen, jonka pohjassa on mustia matoja.

Toisessa katkelmantapaisessa Jumalan poika itse juottaa hevosta Jordanista, missä paha nainen on paitojaan huuhtonut.[74]

Selvästi siis huomaa, että runo on Hevaalta päin Soikkolaan kulkenut ja tiellä turmeltunut.

Mutta toiselta puolen on Tapanin virsi Soikkolassa säilynyt osaksi vanhemmassakin muodossa kuin Hevaalla, niinkuin seuraavasta kappaleesta näkyy:[75]

Tahvana hovusten herra, Hovusten herra, hevosten herra, Ruotus kultainen kuningas, Ruokki Ruotuksen hevosta, -- kiima (!) konkaria, Yöt seisoi suka käessä, Päivät päitset kainalossa. Sualla suki hevosta, Kammallansa kampaeli, Koreaksi kuonon päältä, Haveaksi harjan päältä, Sileäksi seljän (!) päältä, Lakeaksi lautasilta. Koreat rihmat kuonon päällä, Haveat rihmat harjan päällä, Sileät rihmat seljän päällä, Lakeat rihmat lautasilla, Tahvana hovusten herra, Ruotus kultainen kuningas, Tuli ulkonta tupahan: "Jo meille Jumala syntyi. Jouluyöllä onnisella, Tallihin hevosten taaksi, Kakurille jäykähille." (Tahvana tasainen poika Meni oroa juottamahan, Ja tammaa taluttamahan. Eipä oro vettä juonut, Eikä laukku lainaellut, Kuin keksi kuvan joesta, Tähen merkin taivahasta).[76] Tuli oroa juottamasta, Ja tammaa taluttamasta. Tahvana tasainen poika, Tahvana juua tahtoo, Tahvanan kulkku kuivettuu. Tuokoa tuopilla olutta, Pikarilla pienikkestä. Olut kiehui astiassa, Tammisessa astiassa, Tammisen tapin takana, Hiiva alla, vaahto päällä, Keskessä olut punainen.

Siinä ei ole yksistään Ruotuksen nimi tallella, vaan hänen kuninkuutensakin, joka ei länsisuomalaisissakaan kirjaanpanoissa ole säilynyt, vaikka se itäsuomalaisista Katrinan kosinnan kappaleista päättäen lienee Tapanin virteen alkuansa kuulunut. Hevaalla löytymättömiä vanhoja piirteitä ovat myös: ulkoa tupaan tuleminen, tähden taivaalta keksiminen sekä lopuksi oluen pyytäminen. Sitäpaitsi esiintyy runo aivan itsenäisenä, jos kohta Jumalan syntyminen talliin ilmaisee selvästi Saunanhaku-virren vaikutusta.

Vielä on Soikkolan ja Hevaan väliseltä alueelta saatu katkelma, jonka alkusäkeessä Tapanin nimi on säilynyt ruotsalaista Staffan lähinnä vastaavassa muodossa:[77]

Stahvana hevosen herra.

Kertomusta ihmeistä ei Soikkolan puolisissa Tapanin virren toisinnoissa tavata. Se on niistä, niinkuin vasta saamme nähdä, eksynyt runoon erämatkalla surmatusta Ylermiköstä. Huomautettakoon ainoasti, että juuri härkä-juttu, joka Hevaalla puuttuu, on tässä säilynyt.[78]

"Härkä on sarjoille tapettu, Liha syöty, luu kaluttu, Kettu kenkänä pietty, Nahka Saksan saappahina. Nouse härkä ammumahan, Luille nouse liikkumahan" j.n.e.

Mainitut säkeet ovat myös ainoat jäljet Tapanin virrestä, jotka läntisimmällä Narvusin niemekkeellä ovat tavattavissa.[79]

Tapanin virren kulku Varsinais-Inkerissä suunnassa idästä länteen puolestaan vahvistaa muutenkin ilmeistä tosiasiaa, että se on tänne saapunut Länsi-Suomesta Karjalan kannaksen kautta, joka tuskin lienee tapahtunut aikaisemmin luterinuskoisten siirtymistä Inkerin puolelle eli 1600 lukua.

Mihin aikaan Tapanin virsi pukeutui suomalaisen runon muotoon Varsinais-Suomessa, on vähän vaikeampi määrätä. Tanskalainen historiantutkija _Johannes Steenstrup_[80] huomauttaa, että vanhin tanskalainen katkelma Tapanin virttä on vuodelta 1695 ja ettei färöläinen eivätkä ruotsalaiset käsikirjoitukset ole sitä vanhempia. Tanskalaisissa kappaleissa puuttuvan refrängin vuoksi hän pitää mahdottomana, että ne olisivat keskiajalla sepitettyjä, jota vastoin on mahdollista ja todennäköistä, että katolisia, vieraita runoaineksia on myöhemminkin Tanskaan kulkeutunut. Sama muistutus koskee myös tanskalaisen tapaista ruotsalaista toisintoa. Mutta koska toisessa ruotsalaisessa muodostuksessa on refrängi paljoa paremminkin säilynyt kuin kertova osa runoa, niin sopii olettaa Ruotsissa kaksi päällekkäin kerrostunutta toisintoa, josta vanhempi tuli Suomeen silloin kuin se vielä oli eheänä. Niin myöhään kuin 1600 luvulla olisi ruotsalaista laulua tuskin enää mukaeltu vanhalla runomitalla Länsi-Suomessa; jota paitsi suomalainen runo luultavasti jo 1600 luvun alussa oli kulkeutunut Inkeriin. Tapanin virsi on kaikesta päättäen yhdenaikuinen Helka-virsien kanssa ja niin muodoin luultavimmin lopulla keskiaikaa Skandinaavian kautta Suomeen vaeltanut. Englantilaisen käsikirjoituksen ikä siirtää Tapanin laulun syntymisajan niinikään taaksepäin 1400 luvulle, joka runon leviämiseenkin nähden pohjoismaissa lienee lähinnä tosilaitaa.

3. Neitsyt Maarian virsi.

Toinen eli oikeastaan ensimmäinen Luojan virren osista, Neitsyt Maarian virsi, jakautuu vuorostaan, niinkuin jo on huomautettu, kolmeen kappaleesen, joita sopii nimittää Marja-virreksi, Saunanhaku-virreksi ja Lapsenetsintä-virreksi. Näihin on lisäksi, niinkuin saamme nähdä, useampia liitteitä kiintynyt.

Toistensa yhteydessä ja aivan Kantelettaren järjestyksessä esiintyvät nämät kappaleet säännöllisesti Venäjän Karjalan runoalueella.

Suomen Itä-Karjalassa puuttuu kokonaan Lapsenetsintä. Myös Saunanhaku ilmaantuu verrattain harvoin, vaikka silloin aina Marja-virren jatkona.

Vaan Inkerin puolella tavataan Lapsenetsintä sen eheimmässä muodossa eri runona. Tosin se sielläkin on tavallisesti toisiin yhdistynyt, mutta aivan eri järjestyksessä. Ensin tulevat tämän alkusäkeet, sitten Marja-virsi, sen jälkeen varsinainen Lapsenetsintä, kuitenkin ilman löytämistä, ja lopuksi Saunanhaku, johon usein vielä Tapanin virsi lisäksi liittyy. Kuinka luonnoton tämä järjestys on, näkee seuraavasta kirjaanpanosta, joka on paraita inkerinpuolisia.[81]

Maaria vahainen vaimo, Vaimo valkean verinen, Käypi käpäelevi, Hietrahelma heutajavi, Puhas paitanen povessa, Silkkiliinanen sisässä. Kulta keppiyt käessä, Hopeainen ruoska vyöllä. Meni otrapellollehen, Kakrakaapunaisillehen, Näki oksalta omenan, Näki puulta päähkenäisen; Otti oksalta omenan, Otti puulta päähkenäisen. Loi omenan huulillehen, Huuliltahan kielellehen, Kieleltä keruksillehen. Tuosta tyytyi, tuosta täytyi, Tuosta paksuksi panihen, Lihavaksi liittelihen. Meni matkoa vähäsen, Päivä vastahan tulevi. Kysytteli päivyeltä: "Hoi päivä, Jumalan luoma Näitkö poikoa pyhäistä, Hetelmäistä autuaista?" Päivä vasten vastaeli: "Jos lien nähnyt, en sanele. Sun hyväsi munkin saattoi Aamusta ylenemähän, Illasta alenemahan. Keskipäivin kerstämähän." Maaria vahainen vaimo Meni matkoa vähäsen, Kuu vastahan tulevi. Kysytteli kuuhuelta: "Hoi kuu Jumalan luoma! Näitkö poikoa pyhäistä, Hetelmäistä autuaista?" Kuu vasten vastaeli: "Jos lien nähnyt, en sanele, Sun hyväsi munkin saattoi Illasta ylenemähän, Aamusta alenemahan, Keskiöillä kerstämähän." Maaria vahainen vaimo Meni matkoa vähäsen, Tuli pienoinen tupanen. Akka katsoi ikkunasta. "Akkani emohueni, Akka vanha vaalijani! Onka tässä yösijaista, Yösijaista, maamajaista, Missä maata mannun naisen, Missä raskahan levätä, Huonokkaisen huokaella, Hienokkaisen henkäellä?" Akka vasten vastaeli: "Maaria vahainen vaimo! Mene tallihin mäelle, Siell' on meillä muutkin vaimot." Maaria vahainen vaimo Meni [tallihin] mäelle, Oron suuren soimen luokse, Kaaron karsinan etehen. Synnytteli poikoansa Heinille lumekkahille, Kakroille jääkkähille. Jouluna Jumala syntyi, Paras herra pakkasella. Tahmana hengoisten herra j.n.e.(kts. siv. 38).

Että tässä lasta etsitään jo ennen sen syntymistä, on aivan ilmeistä. Lapsenetsintä-virsi on epäilemättä ollut alkuansa itsenäinen runo, joka on ikäänkuin tunkeutunut Marja-virren ja Saunanhaku-virren väliin, jos näitä jo ennen sitä voi ajatella Inkerissäkin yhdistyneiksi. Koska kuitenkin viimeksi mainittu olettaminen ei ole mitenkään varma, lienee oikeinta ja on joka tapauksessa käytännöllisintä käsitellä myös Marja-virttä ja Saunanhaku-virttä erinäisinä runoina.

4. Marja-virsi liitteineen.

Jo Neitsyt Maarian nimi, huomauttaa Borenius,[82] "jota monessa paikassa, erittäinkin läntisessä Suomessa, äännetään Marja, aivan luonnollisesti näyttää selittävän Jeesuksen marjasta syntymisen. Läheinen siis on arvelu, että se runon osa on syntynyt suomalaisella alalla."

Samoin lausuu A.V. Forsman[83] Kalevalan Marjatta nimen johdosta, jota Reinholm oli pitänyt alkuperäisenä marjo-sanasta sepitettynä ja Marja-tarun vuoksi Neitsyt Maarialle omistettuna nimenä: "Luultavampaa on, että Marjatta on sekamuoto, syntynyt ruotsalaisesta Mariet (Margit) ja suomalaisesta marja. Yhtyminen marja-sanaan on sittemmin vaikuttanut mainitun tarinan".

Kuitenkin Borenius, viitaten omituiseen Logos-opin muodostukseen ynnä länsimaisiin taruihin ihmeellisistä syntymisistä sekä tenhomarjoista, jotka ruumiin muotoa muuttavat, pitää hyvin luultavana, että myös tämä legenda "jo ennen Suomeen saapumistaankin oli saanut lähes saman muodon, jonka me virrestä tunnemme".

Ettei Marja-virsi ole voinut syntyä marja-sanan johdosta, tulemme siitäkin näkemään, ettei marja ole alkuperäinen hedelmä edes suomalaisessa runossa. Toiselta puolen on hedelmän syöminen, eikä sen vaikutus, joka johtaa meidät runon alkulähteesen.[84]

Pseudo- eli valhe-Matheuksen evankeliumissa kerrotaan seuraava tapaus Josefin ja Marian pakomatkalta Egyptiin. Levätessään palmupuun alla oli Maria katsahtanut puuhun ja nähdessään sen olevan täynnä hedelmiä halunnut niitä syödäkseen. Josef oli hieman ynseästi ilmaissut ihmettelyään moisesta mieliteosta, kun puu oli niin korkea. Mutta Jeesus, joka istui äitinsä sylissä, oli käskenyt palmupuuta kumartumaan sekä tarjoomaan hedelmänsä. Ja paikalla oli puu taivuttanut latvansa alas Marian jalkoihin.

Tämä kertomus on hyvin tunnettu keskiaikaisissa legendakokoelmissa, se löytyy esim. ennen mainitussa ruotsinkielisessä 1200 luvun lopulta.[85] Kansanlaulunakin katolisissa maissa se näkyy olleen suosittu. Oikein kansan omaiselta se ei kuitenkaan vielä tunnu niissä etupäässä saksankielisissä legenda-virsissä, joissa outo, etelämainen palmupuu on muuttamatta säilytetty.

Vaan hiukan vapaammin on tarina muodostunut Kataloonian ja Etelä-Ranskan toisinnoissa. Tiellä Bethlehemistä Natsarethiin Maria ja Josef tapaavat puutarhurin kiipeämässä omenapuuhun ja Maria pyytää yhtä omenaa. Puutarhuri antaa hänelle luvan itse poimia puusta, Josef, ollakseen avulias, yrittää ottamaan, mutta puun oksat kohoavat ylöspäin; Maarialle sitä vastoin ne taipuvat puoleen.

Vielä omintakeisemmin on tätä ainetta käsitetty Englannissa, jossa on monet kerrat kirjaanpantu seuraava hyvin yleinen joululaulu.[86]

Mies vanha oli Josef, mies vanha todesti, Kun maassa Galilean Marian kihlasi. Kautt' yrttitarhan kauniin he yhdess' astuivat, Siell' loisti kirsimarjat, kuin veri, punakat. Puutarhan kautta vihreen he yhdess' astuivat, Siell' oli kirsimarjat niin paksun pulleat. Hellästi Josefille puheli Maria: "Kirsikka mulle poimi; on lapsi minulla." Mutt' ynseä ol' ääni ja sanat Josefin: "Se sulle poimikohon, ken antoi lapsenkin." Vaan silloin lausui lapsi äitinsä kohdussa: "Kumarru, puista korkein, äidille tarjoa!" Kumartui pisin puista Marian kätehen (polvehen), Hän huusi: "katso, Josef! nää suotiin minullen." Tunnusti silloin Josef: "tein sulle vääryyttä; Nautitse, armahani, äläkä hylkäjä." Maria poimi marjan, kuin veri, punaisen, Raskaine taakkoinensa kotihin palaten. Maria otti lapsen ja laski polvillen: "Tään mailman miten käypi, nyt kerro, poikanen." -- "Niin kuule kuolevani, kuin kivet seinässä; Mun tähten katukivet on itkuun heltyä. Vaan pääsiäisnä tiedä mun ylös nousevain, Ja silloin nousee päivä ja kuu mun kerallain."

Tässä näemme siis ihmeen siirrettynä aikaan ennen Vapahtajan syntymistä ja välittömästi tämän tapauksen yhteyteen. Siitä ei ollut enää suuri askel suomalaisen runon käsitykseen. Missä määrin oletettava skandinaavilainen välimuoto vielä siihen suuntaan lienee vaikuttanut, on mahdoton sanoa, kun ei mitään semmoista ole meille säilynyt.

Länsi-Suomessakaan ei runo enää ole tunnettu, mutta että se sieltä päin kuitenkin on levinnyt yli Karjalan kannaksen Varsinais-Inkeriin, osoittanee sen esiintyminen milt'ei yksinomaan itäisessä osassa viimeksimainittua runoaluetta. Lisäksi on lukuun otettava, että sen viidestä ja Tapanin virren yhtä monesta Hevaan-puolisesta kirjaanpanosta on kokonaista kolme yhteistä.[87]

Näissä kolmessa kappaleessa -- neljäs Hevaan kappale on nähtävästi vaillinainen[88] -- ilmaantuu esillä oleva runo Lapsenetsintä-virren johdantona. Yhteiset mainitun virren kanssa ovat kaikissa neljässä alkusäkeet:

Maaria pyhäinen vaimo, Käypi käpäelevi, Hietroin helmoin heutajavi;

parissa sitä paitsi kuvaus Maarian matkatamineista. Sen jälkeen jatketaan joko:[89]

Läksi koista kulkemahan, Veräjästä vieremähän. Meni metsän rantuelle;

taikka tavallisemmin:

Meni otrapellollensa, Kakrakaapunaisellensa.

Yhtäläisesti sitten taas kaikissa kappaleissa -- myöskin viidennessä, jossa se on keskelle Mataleenan virttä eksynyt[90] -- kerrotaan mitenkä:

Näki oksalta omenan, Näki puulta pähkinäisen. Otti oksalta omenan, Otti puulta pähkinäisen, Loi omenan huulillehen, Huuliltahan kielellehen, Kieleltä keruksillehen. Tuosta tyytyi, tuosta täytyi, Tuosta paksuksi panihe, Lihavaksi liittelihe.

Tämän kappaleen ensimmäinen säepari on muistiinpantu Soikkolan puolella ainoasti kerran ja aivan irtonaisena katkelmana; muuta jälkeä runon alkupuolesta ei Hevaata lännempänä ole löydetty.[91]

Loppupuoli runoa sitä vastoin tavataan Varsinais-Inkerissä myös sovitettuna muutamaan ballaadiin Mari tytöstä, joka menee marjaan emolle. Kun emo marjoja syötyään sairastuu, lähtee tytär noidilta ja arpojilta apua hakemaan, mutta palatessaan saa kuulla emon jo kuolleen.[92] Kokonaista kuusi säettä nähdään yhdessä Hevaan puolen toisinnossa ainoasti siliä muutoksella, että "loi omenan" sijaan lauletaan "pani marjan".[93] Viimeinen säepari on kuitenkin tavallisesti sopimattomana poisjätetty, niin parissa itäisemmässä toisinnossa, jotka alkavat:[94]

Emo (t. mamma) marjan huulillehen.

Vielä on toista ja kolmatta säettä muodostettu, niin että syötyjä marjoja tulee kolme, kahdessa Keski-Inkerin sekä yhtä monessa Soikkolan kappaleessa:[95]

Toisen marjan kielellehen, Kolmannen keruksellehen.

Niitä seuraava neljäs säe on harvoin enää tässä yhteydessä säilynyt.[96] Mutta yksinään marjoista "täytyminen" ilmaantuu yhdessä Venjoen kirjaanpanossa[97] sekä usein vielä Karjalan kannaksen toisinnoissa.[98]

Että Neitsyt Maarian virsi on vaikuttanut mainittuun ballaadiin eikä päinvastoin, näkee selvästi siitä, etteivät kysymyksessä olevat säkeet ole jälkimmäisessä mitenkään oleellisia, jota paitsi ne puuttuvat sen lukuisissa kirjaanpanoissa läntisimmästä Inkeristä.

Mainittu ballaadi ei edes ole aiheuttanut Omena-virreksi oikeammin nimitettävän muuttumista varsinaisesti Marja-virreksi Suomen Itä-Karjalassa. Sen muutoksen on vaikuttanut vähäinen lyyrillinen runo, jota Varsinais-Inkerissä ja Karjalan kannaksella aivan erikseen lauletaan. Tämän yleinen muoto on:

Mansikka mäellä huusi, (Puola kaljui kankahalla): "Tule neito ottamahan, Punaposki poimimahan, Ennenkuin etana syöpi, Mato musta muikkajavi!"

Niinkuin loppusäkeistä voi päättää, on runo alkuansa sepitetty kiireellisestä mansikan poiminnasta. Puola on lisätty ainoasti kertosäkeen aikaansaamiseksi, joka useassa toisinnossa puuttuukin.[99]

Neitsyt Maariaan sovitettuna tapaamme tämän runon jo Itä-Karjalan länsirajalla Pälkjärvellä muutamassa Lapsensaama-luvussa.[100]

Mansikka mäeltä huusi: "Tule neiti ottamahan, Punaposki poimimahan, Ennenkuin etanat syövät, Rettanat repivät!" Menin mäellä mansikkahan, Otin marjan sormilleni, Sormiltani huulelleni, Huuleltani kielelleni, Kieleltä keroksihini. Tuosta tyyvyin, tuosta täyvyin, Tuosta paksuksi panime, Lihavaksi liittelime. Menin itkien isosen luokse, Rääkyen emosen luokse. Isä istui pöyän päässä, Äiti aitan rappusilla, Silkkikangasta kutovi, Suhakaista suikuttavi. Isä kysyi tyttäreltä: "Mitä itket tyttäreni?" -- "Menin mäellä mansikkahan, Kankahalla puolukkahan, Otin" j.n.e. Sanoi isä tyttärelle: "Ei o'o tää kenenkään tekemä, Eikä kenenkään panema. Tämä on Luojan suoma, Luojan laittama luja." -- Neitsyt Maaria emonen, Rakas äiti armollinen! Tule tänne tarvitahan j.n.e.

Saman loitsun johdantona esiintyy Marja-virsi myös Suistaman tienoilla. Sen alkuun on kuitenkin vielä liittynyt pirtin pyyhkiminen.[101]

Aivoin nousi aiokainen, Pesi, puhasteli, kumarteli, Pyyhki pienen pirttisensä -- -- -- Kunne topat vietänehen? Ulos, ulos uksen kautta -- -- -- Tuorehelle toukomaalle. Marja mäellä huusi: "Tule tyttö poimimahan, Päävaski valitsemahan, Tinarinta riipimähän." Otin marjan mielillensä, Toisen marjan kielellensä. Kolmannen kerustimille. Tuosta tyyvyin j.n.e.

Sitten seuraa kotiin tulo ja kertomus tapauksesta Saunanhaku-virren yhteydessä.

Marja-virren varsinainen laulupaikka Suomen puolella on kuitenkin Suojärven pitäjä, jossa siitä, Marketan runosta sekä Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukahaisen laivaretkestä ynnä muista seikkailuista on kokoonpantu erittäin suosittu Iro-neidon runo. Muuan Korpiselkien kappelissa emäpitäjän rajalla kirjaanpantu kappale alkaa:[102]

Iri neito, impi neito, Kapo neito kaunokainen, Piti iäistä pyhyyttä, Ajan kaiken oikeutta. Ei syönyt lehmän maitoa Hakkiloilla hypittyä: Ei syönyt kanan munia Kukerikun polkemia. Kirkui marjanen mäellä, Puolukkainen kankahalla: "Tules neito poimimahan, Tinarinta riipimähän, Vyövaski valitsemahan!" Iri neito j.n.e. Otti marjoja mäeltä, Puolukoita kankahalta, Tuonpa huulillehen pani, Huulillehen, kielellehen, Vatsahan vajottelihen.

Sitten kerrotaan Marketan runon mukaan akkojen arvelemiset sekä lapsenristijän etsiminen. Lapsia on kuitenkin Iro-neidolla kolme, joista Väinämöinen vanhin, Ilmarinen keskimmäinen ja nuorin Joukahainen. Sen johdosta kerrotaan toisinnoissa hänen syöneen nimenomaan kolme mansikkaa,[103] joskus samassa muodossa kuin Suistamalla:[104]

Otti marjan huulillehen, Toisen pani kielellehen, Kolmannen vatsahan vajotti.