Part 18

Viron manterella, jonne runo Saarenmaalta levisi, on paitsi lopputoivotusten katoamista moni muukin piirre pitkin matkaa turmeltunut. Sen kautta että sulhanen usein on kadonnut, on isä monesti voinut periä hänen aittansa. Vielä voi isällä härkien sijalla olla hevosia, toisinaan siitä huolimatta, että ne veljelläkin ovat säilyneet; jolloin tavallisesti kuitenkin hevosten laatu vaihtelee, esim. mainitussa Läänemaan kappaleessa: ruuna ja orit (_täkk_). Vielä enemmän hajalleen ja sekaisin ovat menneet sisaren sekä sulhasen, tavarat. Sisaren lampaat tavataan vaan yhdessä Pärnunmaan, samoin yhdessä Viljannin ja Järvamaan kappaleessa.[527]

Annin lähtö läävään löytyy ulkopuolella Saarenmaata ainoasti yhdessä Hiidenmaan kappaleessa ja siinäkin ilman merelle menoa.[528] Pelkästään pesu meren rannalla on kolmesti Pärnunmaalla ja kerran Läänemaalla muistiinpantu; piirteen alkuperäisyyttä kuitenkin todistaa, että se vielä parissa Varsinais-Viron ja Tartonmaan kappaleessa tavataan.[529] Läänemaalla tosin yleisesti ja toisinaan muuallakin pesun sijalla esiintyy veden tuominen merestä, vaan tämä muunnos on nähtävästi toisen runon aikaansaama, joka vastaa "Vedenkantajaa Annia" Kantelettaressa (III. n:o 23).

Pärnunmaalta alkaen ja yhä yleisemmin idempänä Liivinmaalla on runoon Lunastettavasta neidosta sekaantunut eräs sotaruno, joka alkuperäisen johdannon on työntänyt syrjään.[530] Neidon ryöstö merelle ja sotamiehen otto maalla ovat kuitenkin olleet vaikeasti yhteenliittyviä seikkoja. Käy vielä laatuun, kun neito toivoo, että omaiset hänet lunastavat sodan käsistä, esim.[531]

_Lunastab Anne sõeasta, Sõea sõrmede vahelta_.

Silloin sopii ehkä ajatella sotavankeutta. Vaan kun neito nimenomaan pyytää päästämään Venäjän väestä, vankkurin ajajain kädestä:[532]

_Pästä minda Vene väestä, Tõlla sõitijate käesta_,

niin on mahdoton ajatella muuta kuin kiinniotetun rekryytin kuljettamista kruununkyydillä. Samoin saattaa vielä ymmärtää, kun Anni pyytää omaisiaan ostamaan hänet orjuudesta, raskaasta päivätyöstä ja lumisateesta.[533]

_Osta Anne, pästä Anne, Osta Anne orjuvestä, Pästä päevä pinde'esta. Lunasta lume saosta_.

Vaan kun hän sitten selittää, että heillä on kotona kolme kutakin lajia, joista yksi on annettava lunnaiksi ja toinen vielä luvattava _tulkille_:

"_Sul om kodun kolmi -- Üts iks anna mu eest, Tõine tõlgule tõote, Kolmas peä oman kodun_",

niin ajatus auttamattomasti siirtyy sotaoikeuteen, jota pitäisi koettaa lahjoa.

Viljanninmaalla, josta edellisetkin esimerkit ovat, on tätä ristiriitaa toisinaan koetettu sovittaa siten, että Anni tyttö rukoilee isäänsä Johannes pojan puolesta, että lunastaisi hänet sodasta ja lumisateesta, antamalla kolmannenkin härkänsä oikeuteen.[534]

_"Lunasta Jaani lunasta, Lunasta Jaani sõjasta, Lunasta lume sajusta." -- "Kudas võin mina lunasta?" -- "Sull on kolmi härjäkesta, Üks anna Jaani eesta, Teine tõlgule töuta, Kolmas vii sa kohtuesse."_

Selvimmin esiintyy yhdistyksen luonnottomuus Wõrun maalla sekä rajantakaisten Setukaisten luona, jossa sotamiehen ottajain annetaan etsiä neito esiin piilostansa. Taikka ollaan parantavinaan asia sillä, että sisar joutuu vaimoksi sotamiehelle, joka ottaa hänet vankkureilleen. Mutta vaikka hän siis ajaa tietä ja maata pitkin, niin hän kuitenkin pyytää purjetta kiinni pitämään ja laivaa seisottamaan:[535]

_Pea kinni purjo pois, Lase saista laiva lats!_

Tietysti voidaan ratkaista ristiriita sitenkin, että Lunastettavasta neidosta tehdään poika, niinkuin m.m. parissa Tartonmaan kappaleessa.[536] Mutta niissä on turmeltunut runon koko juoni: vastakohta omaisten ja sulhasen välillä; jälkimmäinen on jäänyt pois ja sisar lunastaa veljensä.

Vähemmän kuin Liivinmaalla on Lunastettavan neidon runo Vironmaalla vääntynyt lännestä itään kulkiessaan, siitä yksinkertaisesta syystä että se on seurannut meren rantaa ja mielikuva laivalla ryöstöstä kaiken aikaa on pysynyt elävänä. Varsinaisesti uusi muodostus on runossa tapahtunut vasta sitten, kun se tätä tietä on astunut yli kielirajan Inkerinmaalle. Muunnoksen on siellä aikaansaanut toinen samantapainen runo Myödystä neidosta, joka on yht'aikaa vaeltanut Viron puolelta. Tämän runon kehitys ja kulku vaatii kuitenkin jonkun verran selvitystä, ennenkuin voimme edelleen seurata Lunastettavan neidon runon monimutkaisia vaiheita.

6. Myödyn neidon runo.

Yhtä vähän satunnainen kuin Lunastettavan neidon runon runsas ja eheä edustus Saarenmaalla voi olla Myödyn neidon runon löytymättömyys siellä,[537] kun tätä kuitenkin Viron manterelta on saatu piammastaan satakunta kirjaanpanoa.

Runossa kerrotaan tytöstä, joka poissa ollessaan saa tietää, että hänet on kotona myöty miehelään. Tavallisesti on hänestä maksettu isälle kyntöhärkiä pari, äidille lypsylehmä, veljelle ratsuhevonen ja sisarelle suuri solki, toisinaan vielä kälylle (eli miniälle, veljen vaimolle) käpeät kengät. Loukatussa tunnossaan -- nähtävästi maksua vähäksyen[538] -- tyttö toivottaa, että hänestä saadut tavarat omaisilta häviäisivät: härät vajoomalla vakoon, lehmät lypsämällä vettä ja verta, ratsut rasittumalla, soljet lieden ääressä sulamalla ja kengät kulumalla.

Mainitut sukulaisten tavarat ovat siksi yhtäläisiä kuin toisessa Saarenmaan muodostuksessa Lunastettavaa neitoa: kyntöhärät -- lypsylehmät -- kosintahevoset -- soljet, että voisi ajatella Myödyn neidon runon siitä kehittyneen vastapäisellä Viron rannikolla. Kysymykset eri runojen keskinäisestä suhteesta ovat kuitenkin tieteen nykyisellä kannalla, kun yksityiskohtainen tutkimus on vasta aivan alullaan, ennenaikaiset ratkaistavaksi.[539]

Kaikissa tapauksissa näyttää Myödyn neidon runo länsipuolella Viron mannerta muodostuneen. Sillä näet löytyy kaksi eri johdantoa, joista toinen ulottuu yli runon koko alan, vaan toinen rajoittuu pohjoiselle ja itäiselle osalle virolaista aluetta.

Edellinen yleisempi johdanto esittää tytön karjaa kaitsemassa, kun veli saapuu kotoa sanaa tuomaan. Tämäntapainen johdanto tavataan myös Saarenmaalla toisessa runossa, jossa veli kutsuu kotiin, ilmoittaen ainoastaan kosijoita tulleen. Vaan siinä tyttö käskee veljen yksin palaamaan ja viemään isän, äidin käteen vitsan, jolla he voivat ajaa kosijat tiehensä. "Minä olen", hän selittää, "liian pieni ja hento; antakaa minun vielä kotona kasvaa, sitten minusta tulee näpsäkkä nainen."[540] Onko tämä runo yhdessä Lunastettavan neidon runon kanssa vaikuttanut Myödyn neidon runon muodostumiseen, täytyy niinikään jättää avoimeksi kysymykseksi. Päinvastainenkin tai rinnakkainen suhde on mainittuun johdantoon nähden toistaiseksi yhtä mahdollinen.

Jälkimmäinen johdanto taas kuvailee laulajaneitoa pyytävänä veljeltänsä maata. Veljen ihmetellessä, mitä neitonen maanomistuksella tekisi, hän selittää kylvävänsä sini- ja puna-värikasveja. Omin käsin hän myös maan muokkaa. Käytyään kylvöään katsomassa hän lähettää veljensä sepälle taottamaan sirppiä ja on parast'aikaa leikkaamassa, kun itse sulhanen hänet yllättää, ilmoittaen kotona tehdyn kaupat.

Ettei ainakaan tämä muodostus ole alkuperäinen, osoittavat, paitsi johdannon rajoitettua alaa, muutamat muutkin seikat. Ensiksi on se tavattu myös eri runona Leikkuuluvun (_Leiko lugu_) nimellä.[541] Siinä sirpin teettäminen on loppupontena paikallaan, vaan jää aivan liikanaiseksi piirteeksi, Myödyn neidon runon siihen liittyessä jatkoksi. Myös on ilmeistä, että sulhanen veljeen verraten, joka tämänkin johdannon yhteydessä on joskus sanantuojana säilynyt,[542] on myöhäsyntyinen. Sillä on vasten kaikkea tavanmukaisuutta, että sulhanen itse lähtee tuvasta, jossa kauppa tehdään, ulos tyttöä etsimään. Eikä tämä väännös ole edes Sinen poiminnan yhteydessä tapahtunut, se esiintyy edellisenkin johdannon kera sekä Tartonmaalla että erittäin Varsinais-Virossa, Jo se seikka, että myöhempi koillisvirolainen johdanto yksinomaan esiintyy Inkerinmaalla, riittänee todistamaan, että runo on sinne kulkeutunut Viron puolelta eikä päinvastoin. Tämän päätelmän tekee aivan epäilemättömäksi läntisimmän Inkerin säkeitten vertaileminen vastaaviin virolaisiin.[543]

Kysyin maata velloltani,[544] Anoin ainoaiseltani: "Anna vello miulle maata!" Vello vastoin vastaeli: "Mitä maata neitoselle, Peltoa ripajalalle? Maa on neitosen rivassa, Pelto pollen kantimessa." Ei voinut kovana olla, Ei kovana, ei kivenä, Antoi kuitenkin vähäsen, Ristikkoa, rastikkoa, Palanutta paasikkoa, Kulunutta kuusikkoa, Märkää mäen alusta. Senkin kynsin kynsilläni, Astivoin kätösilläni, (t. Varpain otsilla vakosin). Sinne mä sineni kylvin, Sinne mä punani puotin, Pippurini pillaelin. Virui viikko, sai nätälä, Menin sinttä katsomahan, Punaani poimimahan, Pippuroi puhastamahan. Sini itki kitkijätä, Puna itki poimijata. Sini oli silmäni tasainen, Puna polven korkukkainen. Silvin mie sinekin täynnä, Poimin mie punekin täynnä, Ajoin harmaan hameeni. Petäjästä peijo huusi, Katajasta kannusjalka: "Tyttärikko neijokkainen, Lyhyt liitsa linnukkainen! Kun sä tietäisit vähäsen, Arvajaisit pikkaraisen, Et sä kitkisi sinyttä, Etkä poimisi punetta. Jo olet tyttö mulle myöty, Mulle myöty ja luvattu." -- "Ken minun sinulle möi, Ken minun möi ja lupasi?" -- "Isyt möi, emyt lupasi, Vellot kaksin kaupat teki, Sisaret sanat saneli." -- "Min lupasit isolleni, Minun sulle myötyhyä, Linnun liikuteltuhua?" -- "Isolle härät väkevät." -- "Sen minä suon isälle: Isoni härät väkevät, Kun menevi kyntämähän, Auran etehen kaatukohot, Vaon välihin vaipukohot! Sen saakoon isä minusta, Minun sulle myötyhyä, Linnun liikuteltuhua." - -- -- "Emolle mahusen lehmän." -- "Nännä verta lypsäköhön, Nännä verta, toinen vettä, Kolmas kellan karvallista, Neljäs piimyttä Jumalan!" -- -- -- "Vellolle hevon hyväisen." -- "Sotatielle sortukohon, Vainotielle vaipukohon!" -- -- -- "Sisolle sinervän uukin." -- "Susi villat survokohon, Karhu villat kantakohon!"

-- -- --

_Küsin maada vennaltani. "Vennakene vennikene, Anna mulle tüki tühja maada." Venda varsi vasta kosti: "Mis teeb niidu neidusela, Põld teeb põlle kandiale." "Mõeda mulle põldu põlle laiust, Maada jala jälle laiust." "Poll on vööllä neiu poldu." Salateles, armasteles, Halateles, andis maada. Raasukese raagamaada, Palukese paljast maada, Kuiva kuusiku alusta, Mää männigü tagusta. Sie mina künnan küüsiläni Äästelen varbalagi. Sinnep ma sineta külvan, Sinnep ma punada puistan, Sinne pillan pipperaida. Kasvis kuu, kasvis kaksi. Läksin sinet katsumaie, Puna katki poimimaie, Pipperaida piiramaie. Sini oli silmie tasane, Puna polve korguveni. Roovisin ma rüpe täie, Kahmisin kaksi kaendla täitä. Pedakasta huusi peigu, Kadakasta kannusjalga: "Neitsikene noorukene! Kelles sa sineta leikad, Kelles sa punada poimid? Juo sina minule müedi." "Kesse mind sinule möije? Kes see müis, kes see tõutas?" "Isa möi ja ema touti, Vennad kaksi tegit kaupa, Sõsarad sõnad kõnelsid." "Minu sulle müödudäsi, (2) Kahe kauba tehtudasi." (3) "Isäle härjäd vägevad." (4) "Mis suoban mina isäle? (1) Kui lähäb väljäle kündämäie, Härjäd vagu vajugu, Ikke otsa hingestagu! Sie saie isä minusta. Emäle lehmä mauka. Üks nisä vetta, toine verda, Kolmas piimada punasta, Neljäs vahtu valgeeda! Vennale hea hobuse. Hobu surgu soja tiele, Vainu tiele luogu varsa. Sõsarale suure sõle. Kui lähäb lienda liigutama, Sõlge liedeje sulagu!"_

Todistavin virolaisen sanan siirto suomenkielelle on lehmän maine maukas = isomahainen; siitä johtuu mahunen eli tavallisemmin mahikke s.o. maho, joka on juuri vastakohta lypsylehmälle.

Niinikään kosijan nimitys peijo (B; C: peije, A: penno, sel. "mokoma mies") on selvästi vironkielinen _peigu_ = sulhanen. Sen sijalle astuu kuitenkin usein Narvusin tienoilla ja sitten yleisesti idempänä _kaksi kaupanmiestä_. Myös yhdessä myöhemmän virolaisen muodostuksen kappaleessa[545] on neidon ostajana nimenomaan _kaubapoissi_. Tämä piirre johtuu toisesta virolaisesta runosta, joka on välistä Myödyn neidon johdannoksi liittynyt, kuten seuraavassa Varsinais-Viron kappaleessa.[546]

_Oh mina vangi vaene lapsi, Ööd olen vangi, päevad vangi, Oöd hoian isa hoosta,[547] Päevad kaitsen venna karja. Tuli kaksi kaubameesta, Kaksi kaubamee sulasta: "Neitsikene noorukene! Müü mulle isa hobune, Kauple venna kirju karja!" -- "Oh teie kallid kaubapoisid, Kallid kaubamee sulased! Müüge mulle mõõka vöölta, Kauple kannukset jalasta! Siis müün isa hobuse, Kauplen venna kirju karja." -- "Neitsikene, noorukene! Ei ma müü mõõka vöölta, Kauple ei kannuksed jalasta. Jo sinu minule müüdi." -- "Ole vait valestamasta, Kelmi keelta peksamasta! Kes minu sinule müüs?" -- "Isa müü, ema töutas, Vennad kaksi kaupelesid."_

(Sitten ilmestyykin veli tervehtien neitoa, ja tämän kysyessä kuulumisia kotoa, ilmoittaa hänestä paljon tarjotun).

Vielä on huomattava, että sinen kertosanaksi pippurin sijalle tulee pellava eli pellerva, joka sitten vielä punan syrjäyttää. Mitenkä vaihdos on vähitellen tapahtunut, näkyy esim. seuraavista kirjaanpanoista, joista toisessa muutos on vielä alullaan, vaan toisessa jo loppuun suoritettu.[548]

Siihen mä sineni kylvin, Pillaelin pippurini. Kului yötä yksi, kaksi, Menin sinttä katsomahan, Pellervaa puhastamaan. Sini oli silmäni tasainen, Puna polven korkukkainen.

Siihen mä sinoni kylvin, Pillaelin pelervani. Kului kuuta kaksi, kolme. Menin sinoa katsomahan, Pelervoa vaattamaan.[549] Sino oli sinikukalla, Pelervo punakukalla.

Pellavan paikallansa vakaannuttua on muodostunut uusi säepari, joka kuvailee, kuinka vähäiseen maahan vähän siementäkin kylvettiin.[550]

Lusikan sinoja kylvin, Pihon pillasin pellavasta.

Mainituilla muutoksilla levisi runo Narvusista Soikkolaan ja Keski-Inkeriin, jossa johdantoon tuli ainoasti vähäpätöisiä lisäkoristuksia. Niistä huomattavin on vaihteleva kuvaus neidon oikeudettomasta asemasta, esim.[551]

Mihin maata neitoselle, Niittyä ripajalalle, Peltoa pakenevalle? Se maautta neitoselle, Mikä alla jalkojensa; Se päivyttä neitoselle, Mikä päivä päänsä päällä. Maa on neion esliinassa, Niitty neitosen rivassa, Kaski pollen kantimessa.

Aivan yhtäläinen on runon johdanto vielä Karjalan kannaksella. Siitä on kuitenkin tärkein piirre, neidon osattomuus maanomistuksessa, jäänyt pois. Epäröimisensä, antaisiko maata, veli perustelee ainoasti sillä, ettei sisarella ole miestä eikä hevosta käytettävänään maan kyntämiseen. Sukulaisten saamiin lahjuksiin nähden on ainoasti isän tavarassa tapahtunut kehitys huomattava: a) kyntö-härkä tai tavallisemmin kyntöruuna Narvusissa, b) rahainen ratsu yleinen Soikkolassa, tavallinen Hevaalla; c) kivinen kirkko myös tavallinen Hevaalla,[552] yleinen Karjalan kannaksella. Näytteeksi Karjalan kannaksen laulutavasta painettakoon seuraava kappale.[553]

Puistin maata velloltani, Ristikoista, rastikoista Virvikoista, varvikoista, Pellolta pelervikoista. Vello vasten vastaeli: "Mitä sä sisko maalla teet? Ei ole sulla kyntäjäistä, Ei miestä ei hevosta." -- "Mä vaan kynnän kynsilläni, Varpahillani vakoan." Antoi vello mulle maata, Ristikoista j.n.e. Kylvin mä sinoista liuskan, Toisen liuskan pellervoista. Menin kohta katsomahan, Kahen kolmen yön perästä, Viikon päästä viimeistähän. Sitte oli sino kukalla, Pellervoinen marjasella, Aloin kitkeä sinoista, Puhastella pellervoista. Ajoi kaksi kauppamiestä, Kolme puotipoikasia, Nuo mulle kutittelevat: "Sä olet neito meille myöty, Sekä kaupattu kananen!" Neito vasten vastaeli: "Kuka möi minun poloisen, Kauppasi kotikanasen?" -- "Iso möi sinun poloisen, Sekä kauppasi kanasen." -- "Mitä sai iso minulla?" -- -- "Isos sai kivisen kirkon." "Tulkoon suuri pohjatuuli, Kaatakoon isoni kirkon, Parasna kirkkoaikana!" Ajoi kaksi kauppamiestä j.n.e.

(Jokaisen sukulaisen kohdalla uudelleen).

Jo Keski-Inkerissä joskus ja useammin Karjalan kannaksella[554] on Sinen kitkentä irtautunut Myödyn neidon runon yhteydestä, liittyen johdannoksi Kuolonsanomiin ja etenkin sanomaan "Äidin kuolosta" (nk. myös Kanteletar, 3:s painos III. n:o 104; vrt. n:oon 62).

Sen sijalle on sitten Suomen puolella Myödyn neidon runon eteen sovitettu uusi johdanto, jossa samoin kuin alkuperäisemmässä virolaisessa muodostuksessa, vaan aivan uudella tavalla kuvataan, kuinka neito paimenessa ollessaan saa tiedon siitä, että hänet kotona on myöty.

Vanhimmassa Porthanin aikuisessa käsikirjoituksessa, jonka Ad. Neovius on löytänyt ja julkaissut, tämä johdanto kuuluu:[555]

Läksin piennä paimenehen, Lasna lammasten ajohon, Tuli ylkä karjahani, Oli ylkä niinkuin härkä. Istuihen tyvellen ylkä, Minä lapsi latvemmallen; Kysyttelin, lausuttelin: "Kävitkös minun kotoni, Vaelsitko vainioni?" Kyseli minulta ylkä: "Mikä merkki sun kotonsi, Kuka valta vainionsi?" -- "Risti riihen ikkunalla, Toinen risti lattialla, Kuusikko tupani eessä, Kultakaivo kuusikossa, Kultakansi kaivon päällä." -- "Mitä teeskeli isäni?" -- "Myöskenteli tyttäriä."

Runon jatko on täydellisemmin edustettuna saksalaisen _H.R. von Schröterin_ v. 1819 julkaisemassa kokoelmassa "Paimenlaulujen" joukossa.[556]

"Möikö minun?" -- "Möi minulle." -- "Saiko paljon saalihiksi?" -- "Isälles sotahevonen, Mammallesi maholehmä, Siskolles sininen uuho, Veikolles vene punainen, Veikon vaimolle vaskimaljan." -- "Vähänpäs minusta annoit, Pikkuruisen kaunihista! Isäni sotahevonen Sotatielle sortukohon Sota-aikana parassa! Mammani maholehmä Maiollensa viipyköhön Maito-aikana parassa! Siskoni sininen uuho Villoillensa viipyköhön Villa-aikana parassa! Veikkoni vene punainen Hakohoni(!) haletkooni(!) Souto-aikana parassa! Veikon vaimon vaskimalja Kivehen kimahtakohon Oltta täynnä ollessani (!), Olut-aikana parassa!"

Runon uusi johdanto tavataan sekä Savossa että Karjalassa erikseen Myödyn neidon runosta ja muissa yhteyksissä.[557] Se on jo itsessäänkin kokoonpantu useammasta aineksesta. Ensimmäinen säepari tavataan erilaisissa paimenrunojen tapaisissa.[558] Sana ylkä (sulhanen) viitannee alkuosan länsisuomalaiseen syntyperään. Jälkiosa johdantoa, kodin tiedustelu ja kuvaus, on nähtävästi mukaelma erittäin Varsinais-Suomessa suosittua Tuomaan runoa.[559]

Tule meille Tuomas kulta, Tuo joulu tullesas, Oluttynneri olallas, Viinapikari pivosas, Leipävarras kainalosas! Kylläs[560] meijän portin tunnet: Tervaristi, rautarengas, Karhun nahka portin päälä, Kirjava koira portin alla, Kultakaivo kartanolla, Hopiakuppi kannen päälä.

Jossain Saimaan ympäristöllä on tämän länsisuomalaisen johdannon ja Virosta Karjalan kannaksen kautta kulkeutuneen Myödyn neidon runon yhdistyminen tapahtunut. Muutamassa Gottlundin Juvalla muistiinpanemassa toisinnossa on lahjana veljelle säilynyt punaista venettä alkuperäisempi vetävä ruuna.[561]

Vielä vanhempaa muodostusta edustaa seuraava, toiselle puolen Päijänteen Satakuntaan eksynyt kappale,[562] jossa veljellä on vetohärjät ja miniällä iso solki (vrt. Virossa sisarella suuri solki ja Länsi-Inkerissä toisinaan[563] miniällä lehet leveät).

Menin Viroon karjalaiseks, Akanan maalle paimenaiseks. Tuli ylkä mun työni, Istuhen tyvellen puuta, Minä laps latvemman puolell'. Rupesin häneltä kysyyn: "Tukkos kotonikin kautta?" -- "Tulinkin kotoskin kautta." "Mitä meiltä annettihin?" -- "Sinä teiltä annettihin." "Mitäs isälleni annot?" -- "Isälles isot hevoset." "Mitäs äitilleni annot?" -- "Aitilleskin ison lehmän." "Mitäs siukullenkin annot?" -- "Siukulleskin sini-uukin." "Mitäs veikollenkin annot?" -- "Veikolleskin vetohärjät." "Mitäs miniälle annot?" -- "Miniälle ison soljen, paksun pauvan." Nousin mä kirokivellen, Kirosin mä viisi kirroo: "Isäni iso hevonen Tallihinsa taatukohon, Aseisiinsa kaatukohon, Myymästähän minua, Panemasta pikkuruista, Lasna leikisnä tekemän! Äitinikin iso lehmä Ehtyköön lypsyn aijaalla -- Veikkonikin vetohärjät Tallihinsa taatukohon, Aseisinsa kaatukohon, Parraalla ajon aijaalla -- Siukkunikin sini-uukki Villohinsa viipyköhön, Karitsoihinsa kaatukohon -- Miniänkin iso solki, paksu pauva, Parraalla aikaa poikki menköön, Myymästä he minua, Panemasta pikkuruista, Lasna leikistä tekemän!"

Alkusäkeet ovat selvästi lainatut niinikään virolaisperäisestä ja Karjalan kannaksen kautta savolaiselle alueelle, aina Pohjois-Hämeesen, vaeltaneesta Viron orjan runosta. Epäilemättä meillä siis tässä on semmoinen harvinainen tapaus, että virolais-karjalaisen runovirran lieve on ulottunut yli länsimurteen rajan.

Karjalan kannakselta on Myödyn neidon runo uusine johdantoineen kulkenut myös toista, tavallisempaa suuntaa, pohjoista kohti. Ilamantsissa on siitä Ahlqvist muistiinpannut seuraavan eheän ja täyteläisen toisinnon.[564]

Läksin piennä paimenehen, Lasna lammasten ajohon; Ajoin lehmät suota myöten, Lampahat paloja myöten, Vuohet vuoren kukkuroita, Itse astuin tietä myöten, Sinisukan siitymättä, Kengän kauon kastumatta, Punapaulan painumatta. Yhtyi yrkä karjahani, Mies leveä lehmihini, Hän istui tyvelle puuta, Minä lapsi latvemmalle; Kyselevi, lauselevi: "Kävitkö minun kotona?" -- "Kävinpä sinun kotona." -- "Mi merkki minun kotona?" -- "Se merkki sinun kotona: Tuomikko tuvan perässä, Pihlajikko päällä pirtin, Ristit riihen ikkunoissa, Katajikko kaivotiellä, Kuusikko kujojen suussa, Kaivo keskellä pihoa, Kultakansi kaivon päällä, Kultakappa kannen päällä, Kultakuppinen kapassa." -- "Mitäpä iso tekevi?" -- "Syöpi, juopi, kestoavi, Kanasia kaupitsevi; Annikin papille antoi, Pietan piispalle lupasi." -- "Kellenkäs minun lupasi?" -- "Minulle sinun lupasi." -- "Äiänkös hyvästä annoit, Pikkuruisen kaunoisesta?" -- "Annoinpa minä sinusta Isolle ikuorosen." -- "Ohos koira antiasi, Vaivanen lupuutasi! Äiänkös" j.n.e. "Emolle mahovan lehmän" -- "Veikolle vene punasen" -- "Sikolle sinervän uuhen" -- "Vävylle värilusikan, Toiselle hopeatuopin" -- "Miniälle vaskimaljan." -- "Ohos kurja antiasi Vaivanen lupuutasi!" -- "Kun siitä vähän lie tullut, Isolta ikuoronen Parasna kyntöaikana Aletkohon aisoillensa, Vaollensa vaipukohon! Kun siitä j.n.e. Emolta mahova lehmä Parasna lypsyaikana Kiulullensa kirvotkohon, Rauetkohon rainoillensa! -- Veikolta vene punainen Parasna soutuaikana Halki juoskohon hakohon, Rikki rintansa kivehen! -- Sikolta sinervä uuhi Parasna kerihtyaikana Villoillensa viipyöhön! -- Vävyltä värilusikka Parasna kestiaikana Terä suuhun lohketkohon, Varsi jääköhön kätehen! -- Toiselta hopeatuoppi Parasna kestiaikana Pohja puotkohon kivehen, Korva jääköhön kätehen! -- Miniältä vaskimalja P. k.-a., P. p. k. Laita jääköhön kätehen!"

Omituinen muunnos Ilamantsin laulutavassa on siinä, että omaisille annettuja lahjoja ei kiroo myöty neito, vaan itse antaja siitä loukkaantuneena, että neito niitä vähäksyy.