Part 17

Toisen ja erilaisen esimerkin saman ballaadin ilmestymisestä suomeksi kahdenlaisella runomitalla tarjoo tutkittavaksemme laulu Lunastettavasta neidosta. Tämäkin ballaadi, joka esittää vastakohtaa sukulaisten armottomuuden ja sulhasen uhrautuvaisuuden välillä, on Euroopassa yleisimmin levinneitä.[508]

Espanjassa ovat neidon ryöstäjät Maurilaisia merirosvoja ja lunnaitten määränä sata kruunua. Italiassa Sicilian saarella taas kuvitellaan sitä vastapäätä olevalta Tunisin rannikolta tulevan korsaarit, jotka vaativat kolme leijonaa, kolme haukkaa ja neljä kultatolppaa. Neito on pian sen jälkeen sattuvain kuolemantapausten johdosta tilaisuudessa vuorostaan osoittamaan tunnettansa. Isälle muistoksi hän pukeutuu punaiseen, äidille keltaiseen, veljelle viherjäiseen, sisarelle valkeaan ja vasta miehellensä muistoksi mustaan pukuun. Englannissa on tapahtuman paikka kuivalla maalla ja laivan sijasta "pysäytettävä" tuomari. Siinäkin kysytään kaikilta samat lahjukset: heidän kultansa ja varansa.

Vaan Saksassa alkavat lunnaat eri henkilöitä myöten vaihdella.[509] Isällä on enimmiten ruskea tai musta takki, toisinaan myös korkea talo tai kultainen härkä. Äidillä on ruskea hame, silkkihame tai musta liina, joskus kultaketjut. Veljen tavaroista mainittakoon ruskea hevonen ja kirkas miekka: sisaren omistamista on huomattavin viheriä eli _kunnia-seppele_. Sulholta viimeksi vaaditaan kultainen sormus, kirkas miekka, talo ja kartano taikka että hän itsensä myö souto-orjaksi. Neitoa itseään ei kuitenkaan uhkaa orjuus, vaan hukkumisen vaara. Häntä kuljettavain merimiesten kansallisuutta ei saksalaisissa kappaleissa nimitetä.

Viimeksi mainittu piirre tavataan jälleen färöläisessä laulussa, jossa merirosvot ovat Friisiläisiä Alankomaiden rannikolta, mikä viitannee laulun tanskalaiseen kotiperään. Samoin on laita islantilaisessakin toisinnossa, jossa Friisiläisten ryöstämä tyttö nimenomaan Tanskalaiseksi sanotaan. Edellisessä mainitaan isällä olevan kaksi linnaa, äidillä kaksi hametta ja sulhasella kaksi laivaa.

Ruotsalaisilla kappaleilla on miltei aina omituinen johdanto, jossa neito lausuu ensimmäisessä persoonassa:

"Mun isäni ja äitini olivat hädässä, Niin kaupitsivat minut vähästä leivästä, Pois kauas pakananmaalle sortumahan."

Mutta laulu jatkuu sitten säännöllisesti kolmannella persoonalla: neidon epätoivoisella käsien väännöksellä ja valituksella merimiesten, joskus sotamiehen, veneessä. Vaan merkillisintä on, että omaiset, jotka muka nälänhädässä leipäpalaan olisivat myöneet tyttärensä, kuitenkin sitten omistavat paljon tavaraa: isä kaksi härkää tai enemmän kuin viisi taloa: äiti kulta-arkkuja tai kultaketjuja; veli kultavarsoja, ratsuja tai kultakelloja; sisar kultaisia kruunuja, ketjuja tai arkkuja; sekä sulhanen _kultasormuksia tai kultalaivoja_. Jo siitä päättäen ruotsalainen laulu, joka Suomen puolellekin on levinnyt, tuntuu alkuperäisestään turmeltuneelta.

Tämän päätelmän tekee aivan epäilemättömäksi suomalainen laulu Lunastettavasta neidosta, joka ei ole voinut muuta tietä kuin Ruotsin kautta kulkeutua Länsi-Suomeen, mistä se sitten on levinnyt Itä-Suomeen ja rajan taa. Että tämä on ollut laulun leviämisen suunta eikä päinvastainen, niinkuin professori C.G. Estlander ensimmäisessä ainetta käsittelevässä tutkimuksessa on koettanut osoittaa,[510] käy selvästi näkyviin suomalaisten kappalten vaihteluista.

Lunastettavan neidon laulun toisintoja on yli Suomen ja vielä Inkerissä muistiinpantu lähes puoli sataa, joista seuraavat lueteltakoon.[511]

a. Varsinais-Suomi 1 Marttila (Hildén n:o 63). -- 2 Uusikaupunki (Heinonen 4). -- 3 Laitila (Sjöros jälk. jään. pap.).

b. Satakunta 4 Kokemäki (Reinholm XI. 288 d). -- 5 Pirkkala (Starck 3). -- 6 Kiikka (Laurila 1). -- 7 Ylöjärvi (Paldani 13). -- 8 Virtaa (sam. 72).

c. Uusimaa 9 Pyhäjärvi (Hämeenl. Norm. lys. XIV. 8). -- 10 Askola (Tyyskä I. 32). -- 11 Anjala (sam. 31). -- 12 Kymi (Reinholm XII. 28).

d. Etelä- ja Keski-Häme 13 Loppi (Hels. Alkeisop. XXVIII. 21). -- 14 Hollola (Nieminen 1). -- 15 Korpilahti (Nurmio 227).

e. Pohjois-Häme 16 Viitasaari (Rudbäck 2).

f. Etelä- ja Keski-Savo 17 Lapvesi (Kemppi 85). -- 18 Suomenniemi (Ch. Europaeus 70). -- 19 Juva (Gottlund 227). -- 20 (Lavonius 154).

h. Etelä-Karjala 21 Uusikirkko (Europaeus, K. 361). -- 22. Heinjoki (Reinholm XI. 288 f). -- 23 Rautjärvi (Tares 8).

i. Itä-Karjala 24 Suistama (Relander 295). -- 25 Korpiselkä (Potschtareff 53). -- 26 Sam. (Härkönen 121). -- 27 (Polén 169). -- 28 (Sirelius 87).

j. Pohjois-Karjala 29 Ilamantsi (Ahlqvist B. 48). -- 30 Sam. (Europaeus H. 45). -- 31 Sam. (Relander 91).

k. Etelä-Pohjanmaa 32 Dagsmark (Rancken, MMY:n aikak. III. s. 9).

1. Keski-Pohjanmaa 33 Sievi (Reinius 40).

m. Itä-Pohjanmaa 34 Ristijärvi (Krohn 0277). -- 35 Hyrynsalmi (Sam. 0297). -- 36 Kijanta (Sam. 0472).

q. Aunus 37 Tulemajärvi (Härkönen 64).

s. Pohjois-Inkeri 38 Vuolle (Saxbäck 440). -- 39 Sam. (Pajula 582). -- 40 Toksova (Sam. 21).

t. Varsinais-Inkeri 41 Keski-Inkeri (Stråhlman 30). -- 42 Länsi-Inkeri (Ruotsalainen 308).

Kaikesta ensiksi on huomattava suomalaisen laulun rakenne, jossa selvästi voi eroittaa nelisäkeisiä värssyjä. Näissä värssyissä on jo prof. Estlander osoittanut loppusoinnun jälkiä. Etenkin länsimurteen alalla on riimi ilmeinen, esim.

Merikoira, verikoira Soutaa ja joutaa, Neitsy istuu kajutissa, Itkee ja huokaa (32; vrt. 5, 7).

Neiti istui kammiossa, Istui ja itki, Näki hän isänsä kävelevän Meren rantaa pitkin (10; vrt. 9).

-- -- --

Kädet paatin laidalla, Polvet meren pohjassa. (7; vrt. 5). Näki isänsä rannalla Kävelevän sannalla (5).

Neiti se istuu kammiossa, Kerii silkkilankaa, Näki pappansa kävelevän Pitkin meren rantaa (11; vrt, 14).

-- -- --

Isän hevoset väsyköön Parhaan touon aikan', Äidin lehmät ehtyköön Parhaan lypsön aikan', Veikon miekat[512] rikkukoon Parhaan sodan aikan'. Siskon kruunut [sulakoon] Parhaan helyn aikan', Heilan laivat kestäköön Parhaan soudun aikan' (11).

Ainoasti länsisuomen alueella on laulussa ilmaistuna merirosvon kansallisuus. Hän on silloin säännöllisesti _Venäläinen_ (1, 4-8, 13), enimmiten _veri_-alkuisella määresanalla (-suu 6, -korva 7, -koira 5, 8, vrt. 32). Vaan yhdessä, varsinaissuomalaisessa kappaleessa (3):

Punapäinen Tanskalainen seilaa ja soutaa.

Että tämäkin toisinto on hyvin alkuperäinen, todistaa siinä yksistään soutamisen ohella säilynyt purjehtiminen ynnä muutamat edempänä mainittavat vanhanaikaiset piirteet. Lunastettavan neidon laulun ruotsalaisissa esikuvissa on luultavasti oletettava kaksi eri muodostusta, joista toisessa tytön ryöstäjänä on ollut Ruotsin-puolinen naapuri Tanskalainen, ennen erittäin pelätty merenkulkijana.

Niissä kirjaanpanoissa, joissa ryöstäjän kansallisuus ilmaistaan, käy myös selville, että neito on merellä veneessä, jota tämä, samoin kuin ruotsalaisissa kappaleissa nimettömät merimiehet, soutaa. Neidon asemakin on niissä usein havainnollisesti kuvattu, esim. (4):

Kädet paatin partahalla, Jalat paatin pohjassa.[513]

Välistä mainitaan veneessä erityinen kajutti (7, 8, 32), joka säilyy toisinaan edempänäkin (16, 29, 33, 35). Mutta tavallisesti siellä, missä ei ryöstäjää nimenomaan mainita, neito istuu epämääräisessä kammiossa, jonka läheisyydessä tosin omaiset meren rannalla kävelevät.

Paitsi johdantoon nähden edustavat suomalaiset toisinnot vanhempaa ruotsalaista muodostusta myös loppukiroukseen katsoen. Siitä näet tavataan jälki Suomen Ruotsalaisten kappaleissa, joissa sulhanen lopuksi lausuu: "kirottu olkoon isäsi, äitisi, veljesi, sisaresi, koko sukusi!" Että tämä kirous on ennen ollut neidon lausuma ja yhtä seikkaperäinen kuin Suomalaisilla, vahvistaa vielä, niinkuin saamme nähdä, virolainen runo.

Isän tavaroita olemme ruotsalaisissa kappaleissa tavanneet kahta lajia: joko _taloja tai härkiä_. Edellistä muodostusta vastaavat parissa läntisimmän Suomen kirjaanpanossa kartanot (4) eli pellot (1). Jälkimmäisellä on täysi vastineensa yksistään siinä varsinaissuomalaisessa kappaleessa (3), jossa neidon viejänä on Tanskalainen, kaikissa muissa ovat härkien sijalle tulleet _hevoset_. Neidon toivotus, että ne väsyisivät eli kaatuisivat parhaan kynnön aikana, selittää luonnollisesti muutoksen; sillä Suomessa on kyntöhärkiä hyvin rajoitetulla alalla käytetty.

Äidillä on omaisuutena yleisesti _lehmiä_, paitsi mainitussa parissa läntisimmän Suomen kirjaanpanossa _hameita_,[514] joka myös osoittaa että laulua Lunastettavasta neidosta on alkuansa ollut kaksi suomennosta eri esikuvain mukaan. Tosin ei kumpaisellakaan äidin omaisuudella ole vastinetta nykyään tavattavissa ruotsalaisissa toisinnoissa, mutta färöläinen ynnä saksalaiset kappaleet tekevät luultavaksi, että hameet ovat ruotsalaisissakin ennen löytyneet, ja lehmien puolesta todistaa myös edempänä esitettävä virolainen runo.

Veljellä on tavallisesti kolme _miekkaa_, muutamia harvoja kappaleita lukuunottamatta, joissa on sekaannus sulhasen tavarain kanssa tapahtunut (10, 11, 29, 40). Saksalaiset toisinnot vahvistavat tästä johtuvaa päätöstä, että ruotsalaisissakin ovat veljellä hevosten rinnalla vaihdelleet miekat.

Runon kulkuun nähden kaikista todistavin piirre on sisaren omaisuus. Saksalaisten kappaleitten _seppele_, sisaren neitsyyden merkki, viittaa siihen, että ruotsalaisista vaihdosmuodoista _kultakruunut_ on oleellisin. Keskiajalla oli ainakin aatelin neidoilla tapana pitää päässä metallisia kruunuja, eikä ainoastaan häissään, vaan yleensä kaikissa juhlatiloissa, ja saattoi heillä siitä syystä olla useampia. Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan toisinnoissa on sisarella säännöllisesti kolme kruunua. Yhdessä on nimenomaan mainittuna kruunujen _kultaisuus_ (6); että ne ovat metallisia käy selville neidon tavallisimmasta toivotuksesta, että ne _sulakoot_! Tosin enimmiten kuvaillaan kruunujen menetyksen tapahtuvan _häitten_ aikana, _vihille_ mennessä. Vaan siinä varsinaissuomalaisessa kappaleessa, jossa Tanskalainen ja isän härkä ovat säilyneet, toivotetaan kruunun putoavan parhaana _hypyn_ aikana (3), samoin eräässä itäpohjanmaalaisessa (suljetkoon!) tanssin aikana (34). Parissa Satakunnan-puolisessa tämä säe kuuluu:

Kihkeenä kirkon aikana (7) tai: Paraana helon aikana (8 sel. keskellä kirkkomäkeä).

Suomessa käytettyihin paperisiin morsiuskruunuihin viitannevat pari toisintoa Hämeestä ja Savosta, joissa sulakoon (15, 16, 20) sanan sijalle ilmaantuu hajotkoon (13, 19).

Kruunujen asemesta annetaan jo Uudellamaalla ja Hämeessä sisarelle usein _silkit_ päähineeksi, jonka sitten tavallisesti suodaan _palavan_ kirkon (9), häitten (14), pauhinan (10) aikana; mikä verrattain harvinainen vahinko on selvänä jälkenä kruunujen kuvaillusta sulamisesta kuumuudessa. Toisinaan kuitenkin mainitaan silkkien repeäminen (12), joka myös Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa yhdessä valkenemisen (18) ja kastumisen (23) kanssa sen kohtaloksi ajatellaan (21). Itä-Karjalassa sisaren päähineet muuttuvat _hameiksi_, joille niinikään toivotetaan ratkeaminen (24, 25) eli halkeaminen (26). Inkerissä viimein silkit (41 palakoon, 38 katketkoon) muuttuvat kokonaisiksi _vaatekirstuiksi_, joiden on palaminen paraalla kesovaatteen ajalla (42).

Merkillisintä kuitenkin on, että sisarelle Itä-Suomessa ja Inkerissä ilmestyy kolme _lammasta_ (17, 22, 27, 29, 30; vrt. 38 morsiamella) eli uukkoa (31, 40), jotka kirotaan kuolemaan paraana _villan eli kerintä-aikana_. Tämä toisintomuoto tulee edempänä puheeksi.

Sulhasella on, samoin kuin ruotsalaisissa kappaleissa, tavallisesti laivoja, harvemmin sormuksia, (7, 9). Vaan toisinaan on hänellä Satakunnassa ja Uudellamaalla kartanoja (6) eli linnoja (8, 12; vrt. 32 reki!), joille jälkimmäimäisille neito toivottaa:

Korotkoon l. yletköön paraan tarpeen aikana.

Linnat vielä esiintyvät Itä- ja Pohjois-Karjalan kaikissa kappaleissa (25-26, 28-31; myös 24 koti ja 27 laukka = latka, puoti, ovat tähän luettavia). Ainoasti yhdessä kuuluu toivotus: korotkoon (25 kuutta linnaa korkeammaksi), vaan muissa:

Hyötyköön hallavuonna l. sota-aikana.

Että nämät linnat perustuvat kadonneesen ruotsalaiseen toisintoon, käy selville färöläisestäkin laulusta; siinä tavataan, tosin isällä, vielä ritarilinnoja (borgar), jotka Ruotsin puolella talonpoikain suussa ovat ennättäneet vaihtua heidän käsityspiirilleen omaisempiin kartanoihin (gårdar).

On siis epäilemätöntä, että suomalainen laulu Lunastettavasta neidosta on mukaeltu ruotsalaisesta; ei kuitenkaan niistä, jotka meille ovat säilyneet, vaan vanhemmista kadonneista muodostuksista. Skandinaavilaisen kansanrunon on puolestaan suomalaista kiittäminen, että sen perusmuoto vielä voidaan saada selville. Käännöksen ja alkuperäisen arvomitat ikäänkuin vaihtuvat, kun suomennos niin monessa kohden on sisällykseltään alkuperäisempi.

Inkerinmaan kautta kiertäen on suomalainen laulu Lunastettavasta neidosta myös Viron rajan yli astunut. Varsinais-Viron koillisimmasta pitäjästä Vaivarasta on saatu kirjaanpano, jonka suomalainen syntyperä on heti silmään pistävä.[515]

Lika istus kammurissa Ja itko ja oogo, Ta nägi isa kävelevä Mööda mere randa. "Bikkas isa, rakkas isa, Lunasta mind vangist!" -- "Miska mea sind lunastan, Kui miul ei ole vara?" -- "Siul on kodu kolme ruuna, Pane üks neist pandiks." -- "Enneb mina lahkun tütredest Kui oma kolmest ruunast."

Mutta yleisempi on toinen muodostus, joka on jo enemmän viron kieleen mukautunut. Sitä on muistiinpantu kolmattakymmentä kappaletta eri osista Viron- ja Liivinmaata. Koska se on myös kansankirjasissa ollut painettuna,[516] on se ainakin osaksi kirjallista tietä levinnyt, joten sen kulku kansan suussa käy melkein mahdottomaksi määrätä. Vaihtelumuotojen vähäpätöisyydestä vaan näkyy, että kaikki kappaleet johtuvat samasta suomalaisen laulun käännöksestä. Näytteeksi riittänee ensimmäinen säejakso eräässä Varsinais-Viron kappaleessa:[517]

_Lilla istus kamberissa, Aeg tall igav oota, Näki pappa reisima Seal pitkä mere randas. "Armas pappa, kallis pappa, Lunasta minu välja!" -- "Kellega mina lunastan, Kui mull' ei ole vara?" -- "Sull on kodu kolmi ruuna, Pane üks neist pandiks, Pane üks neist pandiks, Ja lunasta mind välja." -- "Ennem mina lahkun tüterista, Kui omist kolmist ruunasta. Tüttar täna, homse eesta, Ruunad eluks ajaks."_

Lilla ei voine olla muuta kuin väännös virolaiselle tuntematonta likka sanaa; se on naisen nimi, joka muistuttaa kukkaa (lille) vironkielellä. Siitä syystä on sen sijalle välistä tullut toinen kukkaisnimi Roosi. Sana kamberissa on selitetty vangitornis, joka toisinaan sen asemellakin ilmestyy. Toinen säe on selvästi äänteellinen mukailu suomalaista _itkee > igav, huokaa > oota_. Että neljännessä säkeessä pitkä johtuu suomalaisesta pitkin, näkyy eräästä kirjaanpanosta, jossa säe toisintelee: _Pika mere randa_.[518] Viides säe kuuluu muutamassa kappaleessa: _rikkas isa, rakkas isa_: jossa suomalainen rakas on jäänyt vielä virontamatta.[519] Viimeinen säepari joka sattuvasti selittää, miksi sukulaiset eivät halua lunastaa: "tytär on vaan täksi ja huomiseksi päiväksi, vaan ruunat y.m. elinajaksi", on suomalaiseen lauluun nähden lisäys, joka on lainattu virolaisesta Lunastettavan neidon runosta.[520]

Isän kolme ruunaa, joksi hevosia suomalaisessa laulussa ainoasti itämurteen alalla nimitetään, osoittavat selvästi, että se on tavallista tietä Inkerinmaan kautta Viron puolelle kulkeutunut. Muilla omaisilla on samat tavarat kuin yleisimmässä suomalaisessa muodostuksessa: äidillä lehmät, veljillä miekat, joskus uudenaikaisemmat pyssyt, ja sulhasella laivat. Ainoasti sisaren omaisuus eroaa; hänellä on nimittäin kolme sormusta, joiden toivotetaan samoin kuin veljen miekkojen menevän katki, vaan keskellä _kihla-aikaa_, joka vastaa _vihki-aikaa_ suomalaisessa laulussa.

Vuoroin vieraissa käydään! Laulu Lunastettavasta neidosta on Viron maalta palannut jälleen yli rajan läntisimpään Inkeriin, jossa on äskettäin löydetty näin alkava kappale:[521]

Lilla istui kamperissa, Aik' oli ikäv' uottaa, Näki papa reissivanna Pitkin mere rantaa. "Rikas pappa, rakas pappa, Lunasta miut täältä vällää!" j.n.e.

Samoin: emä, venna, ote (< õde = sisar), peip-mies (< peigmees = sulhanen).

Tämä yksinäinen kappale olisi melkein liiaksi vähäpätöinen mainittavaksi, jollei se todistaisi, mitenkä vielä uusimmalla ajalla kansanlaulu kielirajan estämättä kulkee edestakaisin yli Narvajoen.

Paljoa arvokkaampi laina kuin Lunastettavan neidon laulun Suomalaisilta Virolaisille on aikoinaan Viron puolelta Inkerikkojen haltuun uskottu Suomea kohti eteenpäin siirrettäväksi: Saarenmaalla muodostunut samanaineinen runo, johon jo edellä on välistä viitattu.

5. Lunastettavan neidon runo Virossa.

Runo Lunastettavasta neidosta on hyvin tunnettu ja suosittu koko vironkielen alalla, myös Setukaisten luona joille uudempi Lunastettavan neidon laulu on tuntematon. Sen kirjaanpanojen luku on puolentoista sadan vaiheilla, jakautuen verrattain tasaisesti eri maakuntien kesken. Satunnaista ei siis voi olla, että se melkein yksinomaan Saarenmaalla on täydellisenä tavattava. Neidon lopputoivotukset ovat näet eheinä säilyneet useimmissa Saarenmaan kirjaanpanoissa, mutta muissa ainoasta kerran läheisellä Muhun saarella ja toisen kerran vastaisella Läänemaan rannikolla.[522] Typistettynä ilmaantuu neidon kirous vielä joissakuissa Läänemaan kappaleissa.[523] Missä muuten lopputoivotuksia tilapäisesti esiintyy, ovat ne lainatut joko Lunastettavan neidon laulusta taikka edempänä esitettävän Myödyn neidon runosta.

Saarenmaan 17:stä kirouksen säilyttäneestä kirjaanpanosta voimme kaikin puolin paraiten saada selville runon alkumuodon.

Karja 1 EKS. Jõgever s. 224 (V. Mägi n:o 776). -- 2 Hurt IL 18. 488 (V. Mägi 48). -- Mustjala 3-6 Niemi I. n:o 536, 543, 582, 703. -- Karia 7 EKS. 4:o 2. 83 (V. Rattur 2). -- 8. H. II. 18. 774 (J. Mändmets 7). -- 9-10. Niemi I. n:o 193, 226. -- Anseküla 11 Sam. 113. -- Kaarma 12 H. II. 41. 392 (Pr. Peeters 13). -- 13 H. I. 4. 343 (Neiu Kallas 12). -- Valjala (Helme) 14 H. II. 24. 506 (P. ja J. Einer 306). -- Pöidi 15-17 H. II. 35. 186, 212 ja 293 (J. Keerig ja J. Ilves 110, 127 ja 171).

Runo alkaa tavallisesti kuvauksella, mitenkä Anni neito lähtee lampaita hoitamaan läävään, jossa hänen esiliinansa ja päähineensä likaantuvat, niin että hänen täytyy mennä niitä pesemään meren rannalle, esim. (7):

_Ann läks lauta lambaid söötma, Anne põll sai põrmuseks, Anne tanu sai tahmaseks, Ann läks merele pesemä_.

Mereltä Anni näkee laivan tulevan, jonka toisinaan luulee omaisten tai Saksan laivaksi, vaikka se onkin Venäjän laiva (5 ja 8, vrt, 14).

_Mõtles oma isa laeva, Mõtles oma ema laeva, Oli vana väe laiva. "Ootke, ootke Vene" j.n.e. Ann nägi laeva tulevaa, Mõles aga Saksa laeva, See aga oli Vene laeva_.

_Venelane_ on muutenkin ryöstäjän tavallinen nimitys, sen määresanat _verikoera_ (6, vrt. 3) ja _vellekene_ (1, vrt. 2) kuvaavat vastakohtaisuudellaan siirtymistä 1600 luvulta 1700 luvulle, Ruotsin vallan alta Venäjän alamaisuuteen; samaan vaihdokseen viittaa myös muutamissa kappaleissa ryöstölaivan ilmestyminen Ruotsista (7, 11, 17).

Ryöstetty tyttö alkaa rukoilla laivan jälleen poistuessa purjeita toki pidättämään sen verran, että hän saisi vielä kerran kotipuoleensa katsahtaa (8 ja 6).

_Ann aga hakas paluma, Laev aga hakas minema, "Läskem laevad, pidagem purjud! Oota ma vaatan koju poole."

"Pea purju, seisa laeva, Lase need laevad laidu käin. Kivi otsa kinni saada! Ma vaada korra koju poole."_

"Isällä", selittää Anni, "on kotona kolme härkää, joiden sarvet (toisinaan sorkat 1, 14) ovat hopeasta, kullasta ja vaskesta, ehkä hän antaa yhden niistä minun lunnaikseni." Vaan isä selittää ennen antavansa pois Annin, kuin härjän, josta hänellä on hyötyä moneksi ajaksi, kun tyttärestä on ainoasti hetkeksi, esim. (7).

_"Isal on kodu kolme härga, Üks oli õõrut kõbesarve, Teine keerut kulda sarve, Kolmas valju vaske sarve, Ehk annaks ühe Anne eest." Isa oli tark siis kostelema: "Ennem minä annan Annekese, Ku't mina annan härjakese, Härga mul mõneks ajaks, Anne mul üürikeseks."_

Samoin vastaavat toisetkin omaiset: äiti, jonka kolmella lehmällä on tavallisesti hopeaiset, kultaiset ja vaskiset sarvet, toisinaan ja ehkä alkuperäisemmin[524] utaret (5, 13; myös karvat 2, sorkat 14); niinikään veli, jonka kolmella oriilla (välistä ruunalla 1, 17) on samoin metallinen harja. Sisaren omaisuus on useampaa lajia: tavallisesti uuhia, joilla on kolmesta eri metallista villa (1, 2, 5, 12, 13, 14); harvemmin eri kirjaisia tai värisiä hameita (3, 7, 10); joskus myös solkia (16, 17). Nämät jälkimmäiset kuvataan kokonaan metallisiksi (kolme sõlge -- õbe s., vaske s., kulda s.); mutta parin Muhumaalaisen kirjaanpanon mukaan[525] on niissä kolmenlaiset joko kirjat, kuten hameissa, taikka palkimet.

Isän härät kirotaan kuolemaan paraana kynnön, (joskus kylvön 10) aikana, samoin äidin lehmät lypsyn, veljen oriit kosimisen ja sisaren uuhet keritsemisen aikana, esim. (12):

_Saagu isa härjad surema Kõige paremal künni ajal! Saagu ema lehmad surema Kõige paremal lüpsi ajal! Saagu venna täkud surema Kõige paremal kosja ajal! Saagu sõsara uted surema Kõige paremal niidu ajal!_

Sisaren soljet taas toivotetaan sulamaan paraana kirkon (17) tai kihlauksen (16), mainituissa Muhumaan ja Läänemaan kappaleissa tanssin tai morsius-aikana. Niinikään sisaren hameet tuomitaan katoamaan tai ratkeamaan juuri morsius-aikana (pruudi ajal).

Vastakohtana omaisten tylyydelle on vieraan kylänpojan avuliaisuus. Hänellä on säännöllisesti kolme aittaa, täynnä kolmenlaista viljaa: nisuja, rukiita ja ohria esim. (13):

_Külapoisil kolme aita: Üks aga niidet nisu täide, Tõine püsti rugisi täide, Kolmas ostet odre täis_.

Kylänpoikakin joskus selittää syyn alttiuteensa; aitoista, jotka tuli (1) tai tuuli (17) voi hävittää, on hänellä vaan hetkiseksi iloa, mutta Annista ainaiseksi. Sulhaselle erityisen siunauksen rukoileminen tavataan ainoasti parissa[526] Saarenmaan kappaleessa (1, vrt. 2):

_Jäägu, jäägu, ma õnnistan, Peigmehe aitad vilja täis; Kui ta võttab, siis kassugu, Kui ta paneb, siis paissugu_.

Että Saarenmaalainen runo samoin kuin suomalainen laulu on muodostunut skandinaavilaisen ballaadin vaikutuksesta, vaikka eri toisinnosta, ei ole vaikea osoittaa. Isän härät ja veljen hevoset tavataan ruotsalaisissa kappaleissa, suomalaisesta laulusta päättäen ovat niissä myös äidin lehmät löytyneet. Sisaren soljet, joiden toivotetaan sulavan tansseissa tai häissä vastaavat ruotsalais-suomalaisia kruunuja. Ainoasti sisaren uuhista voi olla eri mieltä, johtuvatko nekin kadonneesta ruotsalaisesta muodostuksesta, jota siinä tapauksessa myös suomalaisen laulun itäisemmissä kappaleissa ilmaantuvat lampaat edustaisivat, vai ovatko ne virolainen uudennus, johon on antanut aihetta yksinomaan elukkain esiintyminen muiden sukulaisten omaisuutena. Sulhasen aitat ovat jonkinlainen välimuoto suomalaisen laulun vaihtoehtoisille laivoille ja linnoille, jotka kuvastavat kahta eri toisintelua skandinaavilaisessa ballaadissa. Yhteiseen alkulähteesen viittaa myös ryöstäjän kansallisuuskin _veri_-alkuisine määresanoineen, joita tuskin voinee selittää aivan satunnaisiksi, alkusoinnun vaikuttamiksi yhtäläisyyksiksi virolaisessa runossa ja suomalaisen laulun toisessa muodostuksessa (vrt. myös toisessa _punapäinen_ Tanskalainen). Skandinaavilaisen ballaadin välittäjinä Virolaisille ovat epäilemättä olleet Läänemaan saaristossa (Nuckö, Wormsö) vielä asuvat ja aikoinaan Saarenmaallakin eläneet Ruotsalaiset.