Part 12

Asian laita on todella se, että Viron puolella sekä Inkerinmaalla ja Karjalan kannaksella nuoret tytöt ovat runolaulun varsinaisina viljelijöinä; jota vastoin Itä-Suomessa ja Venäjän Karjalassa vanhat ukot sitä etupäässä edustavat. Toisaalla se siis on ollut lasten leikkiä, jota tosin vanhemmallakin ijällä mielihyvällä muistellaan; toisaalla taas vakavaa opettavaista ja mieleen vaikuttavaista esitystä. Epillisen runouden läheinen yhteys etelämpänä lyyrillisen ja pohjoisempana loitsurunouden kanssa vastaa niinikään laulajissa tapahtunutta vaihdosta.

Luojan virren täydennys-yritys pohjoisimmassa Vienan läänin runoalueessa osoittaa meille kansanrunon äärimmäisen rajan. Kokeen onnistumattomuus ei riipu niin paljon siitä, että laulajalla on ollut yhdistettävänä katolisperäisiin lauluihin Venäläisten välittämiä suorasanaisia tarinoita. Onhan niitä muutamia todella sekä sisällykseen että muotoon nähden sulatettu, niinkuin Saunanhaku-virressä hevosen esiintyminen. Vaan koko aate luoda täydellinen Messiaadi, kokonaiskuvaus Vapahtajan elämästä, ei ole ollut itsetiedottoman kansanlaulun toteutettavissa. Siinä on jo kyllin, että oppimattomassa runolaulajassa on herännyt eloon tämä ajatus.

Lönnrot ei kuitenkaan ole ottanut varteen esitetyssä täydennys-yrityksessä piilevää kehoitusta, vaan on tyytynyt vakinaiseen Vienan-puoliseen kokoonpanoon. Yhtenä syynä on nähtävästi ollut uusien liitteiden suorasanainen ja lisäksi vaillinainen muoto.[396] Yleensä Lönnrot ei ole tahtonut kansantaruja itse pukea runomittaan; harvinaisena poikkeuksena on Kantelettaren saturuno "Viisastunut" (III. n:o 59), joka mahdollisesti hänelle kerrottiinkin paikka paikoin runomitallisena, kuten Vienan läänin sadunkertojain toisinaan on tapana.

Myöskin on muistaminen, kuinka arka käsiteltäväksi Luojan virren koko aine on ja erittäin siihen aikaan oli. Sen näemme jo vanhemman Topeliusen muistutuksessa julkaisemaansa "Paavin Opin aikuiseen Pääsiäis-juttuun": -- -- "Runo, jolle täsä on annettu sia, että siitä niin selkiästi on nähtävä niiden aikain mielen laatu, ja kuinka peräti joutavilta jutuilta pimitetty heidän tietonsa Jumalasta ja Lunastuksesta oli. Onnelliset meidän aikamme, joina Jumalan Sanan valkeus on pimeyden turhat juorut hajottanut." Kantelettaren kolmannen kirjan esipuheessa katsoo Lönnrotkin tarpeelliseksi erityisesti puolustaa Luojan virren liittämistä kokoelmaan: "Melkein koko virsi on tyhjää juorua, jolla Raamatussa ei ole pienintäkään perää -- -- hänen virressä mainittu viekkautensa eli kavaluutensa Juutasta kohti on koko hänen Jumaluuttansa vastaan pitävä asia, niinkuin se myös muutenki on valet, muuta nimittämättä. Mutta niin tuhma ja perätön kun tämä virsi yhdeltä puolelta on, niin on se toiselta puolelta sanarakentonsa suhteen soma ja kaunis; josta on nähtävä, että asia itse ja sanarakento ovat eriasioita, vaikka yksinkertaset niitä aina ei erota toisestaan."

Lisäksi on epäilemättä vaikuttanut se seikka, että Lönnrot oli useimpia Luojan virren kappaleista jo käyttänyt Kalevalan kokoonpanossa. Sen loppukohtaukseen on Marketan ja Maarian sekä nimien (Marjatta) että runojen yhdistymisen johdosta sovitettu Marja-virsi ja Saunanhaku ynnä Lapsenetsintä, viimeksimainittu kuitenkin vasta Uudessa Kalevalassa. Samoin on Lemminkäisen surma-runoon, kuten mainittu, Lapsenetsintä sekä osa Luojan ylösnousentaa yhdistetty. Vielä on Hiiden sepän kahlintaakin palanen liitetty Päivänpäästön kuvaukseen lähes viimeisessä runossa.

Sitä paitsi olivat useat ulkopuolelle Luojan virttä jääneet katolisperäiset legendarunot, joita Lönnrot olisi voinut käyttää tämän laajentamiseen, jo kansanlaulussa siirtyneet Kalevalan henkilöiden nimille, niinkuin on viitattu.

Viimeksi on otettava huomioon, että Lönnrotilla oli Kalevalassa kerran toteutettuna aate koota Suomen kansan vanhat runot yhdeksi yhtenäiseksi runoelmaksi, joka antaisi täydellisen kuvauksen sen muinaisesta uskosta ja elämästä. Silloin kuin hän runolaulajan ohjausta noudattaen ryhtyi liittämään yhteen "Runokokousta Väinämöisestä", oli hänelle kansan puolelta mikäli mahdollista kaikki valmistettu. Ainekset tähän olivat kauttaaltaan runomitalliset sekä monin verroin runsaammat ja vielä paljoa laajemmin yhdistyneet, kuin Luojan virren kappaleet. Ymmärrettävää siis on, ettei Lönnrot vähemmillä edellytyksillä ruvennut yhtäläistä työtä toistamiseen suorittamaan. Kuinka vähän satunnainen, Lönnrotin mielivallasta riippuva Kalevalan kokoonpano on, selviää katsoen tältäkin kannalta.

IV.

Viron orjan virsi.

1. Runon muodostus Virossa.

Perin vastaisen kuvan suomalaisen runon kehityksestä edellä esitettyyn Luojan virteen verraten näyttää meille se Kantelettaren virsilauluista, joka nimellä "Viron orja ja isäntä" on painettu kolmannen kirjan neljäntenä runona. Luojan virren olemme nähneet moneen otteesen aina useammasta kappaleesta yhteen liittyvän, yhä uusia aineksia puoleensa vetävän ja niiden vaikutuksesta alati muuntelevan. Viron orjan virren sitä vastoin tapaamme suomenkielellä joka paikassa yhtäläisenä kokoonpanona, jossa ainoasti yksityiset piirteet hiukan vaihtelevat, vaan itse juoni pysyy alusta loppuun muuttumattomana. Aivan erilainen on myös molempien runojen kulku. Ikäänkuin säteitten tavoin Luojan virsi Itä-Suomen kautta hajaantui usealle taholle: erikseen Inkerinmaalle suunnassa pohjoisesta etelään ja idästä länteen; erikseen Salmin kihlakuntaan leviten suoraan lännestä itään; erikseen vielä Venäjän Karjalaan, jossa se rajan yli Vienan lääniin saavuttuaan näkyy kääntyneen etelää kohti Aunuksen puolelle. Sillä aikaa Viron orjan virsi kulki yhtenä virtana, ensin Inkerinmaan kapeassa uomassa päinvastaista suuntaa lännestä itään ja etelästä pohjoiseen Suomen rajalle, mistä se levisi yli Itä-Suomen runoalueen, siten että pää-virta kulki pitkin Laatokan rantaseutua Itä-Karjalaan sekä Ilamantsin puolelle ja virran lieve ulottui Savoon ynnä savolaissukuiseen Pohjois-Hämeesen asti. Mutta Venäjän Karjalassa, jossa Luojan virsi on runsaimmin ja täyteläisimmin edustettuna, on ainoasti vähäisiä katkelmia löydetty kysymyksessä olevasta runosta. Ja päin vastoin kuin Luojan virsi, joka todistettavasti johtaa syntyperänsä Länsi-Suomesta, on Viron orjan virsi ilmeisesti saanut alkunsa Viron puolella.

Orjan asemasta on Viron kansalla valitettavasti ollut yllin kyllin aihetta laulaa ja se onkin synnyttänyt tämänaineisia runoja kokonaisen ryhmän, jota onnellisemman Suomen kansan ei ole tarvinnut omistaa. Vaan tutkimuksemme alainen runo koskettelee yleisempää isännän ja palkollisen välistä suhdetta ja on siitä syystä hyvin suomenpuolisiinkin oloihin soveltunut. Se on verrannollisesti suomenkielellä ollut enemmänkin suosittu laulu, sillä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa tavattavaa sataista suomalaisten kappalten lukumäärää vastaa t:ri J. Hurtin kokoelmissa vähän päälle kolmekymmentä vironkielistä kirjaanpanoa. Mutta sen sijaan, että edelliset ovat kaikki yhtä laatua, jakautuvat jälkimmäiset kahteen huomattavasti eriävään toisintoryhmään: etelä- ja pohjois-virolaiseen; etelävirolaisesta on vielä eroitettava omituinen toisen runon yhteydessä muodostunut osasto.

Jos viimeksi mainitun osaston heitämme tutkimuksen loppuun, niin jää tarkastettavaksemme 13 (A) eteläiseen[397] ja 9 (B) pohjoiseen ryhmään kuuluvaa ynnä 3 (C) epämääräistä kappaletta.

A. Pärnunmaa: Halliste 1. H. II. 5. s. 36 (Jos. Hurt n:o 20). -- Karksi 2. II. 5. 306 (sam. 82). -- 3. II. 5. 362 (sam. 38). -- 4. I. 2. 138 (J. Tiidt 3 b). -- 5. III. 5. 894 (M. Kõeva 1). -- Viljanninmaa: Helme 6. IV. 3. 96 (G. Habicht 68). -- 7. III. 6. 170 (J. Niilender 3). -- 8. I. 5. 249 (E. Suidt 5). -- Tarvastu 9. IV. 3. 177 (H. Kallas 1). -- 10. II. 25. 776 (J. Trull 59). -- Tartonmaa: Nõo 11. III. 10. 238 (H. Viera 12). -- Palamuse 12. II. 27. 235 (H. Maasen 25). -- Tõrma 13. III. 9. 241 (V. Part 5).

B. Viljanninmaa: Kolga-Jaani 14. III. 7. 961 (A. Pihlak 17). -- Põltsamaa 15. III. 7. 481 (I. Võhrmann 1). -- Tartonmaa: Laiuse 16. VL. 1887 s. 102 (G. Johannson 43). -- Varsinais-Viro: Vaivara 17. II. 1. 53 (M. Ostrov ja O. Kallas 69). -- Jõhvi 18. II. 1. 349 (sam. 503). -- Lüganuse 19. II. 1. 615 (sam. 794). -- Simuna 20. II. 38. 623 (J. Sepp 12). -- 21. II. 53. 587 (H. Böckler 37). -- Harjumaa: Jõelähtme 22. II. 17. 388 (H. Redlich 2).

C. Tartonmaa: Tartu 23. III. 21 480 (J. Siral 2). -- Laiuse 24. VL. 1887 s. 34 (M. Ostrov 32). -- Harjumaa: Kose 25. II. 37. 586 (T. Viedemann 103).

Etelävirolainen ryhmä (A), kuten näemme, rajoittuu löytöpaikkoihinsa nähden hyvin ahtaaseen alaan: Pärnunmaan kaakkoiseen kulmaan sekä Viljanninmaan eteläiseen kärkeen ynnä Tartonmaahan. Näytteeksi otettakoon pisin Pärnunmaan kappaleista (A 4), täydennettynä toisella melkein yhtäpitävällä kirjaanpanolla (A 3):

_Sedä' i tää, ega' i mõista. Kun ori une magasi, Sulan vaene suigatelli, (3) Suure suo, laia laane, (3) Suure suo keskeelle, Laia laane vaieelle; Peenar pikka istepenki, Sööta suuri söögilauda, Mätas pehme pää alune. Kägu tall kuksi käte pääle, Lõukene lõua pääle, Pääsukene pää pääle, Sisask lindu silma pääle, Peo lei pilli uule pääle, (3) Kuule' s orja maasta tõusta. Tulliv' katsi engeleta, Võtiv' see orja õlale, Kääniv' orja käte pääle, Viisiv' orja taivaasse, Maari kammerde lävele, Looja suure usse suile. Ori sääl linki liigutele, Rauda rampi raputele. Maari kammerist kõneli: "Kes sääl linki" j.n.e. Orja kuuli, kosti jälle: "Ori linki" j.n.e. Maari kuuli, kosti jälle: "Tule sisse orjakene, Istu kulda tooli pääle, Kulda tooli, õbe õrre; Küll said maale püstü kurta" (3). Anti kätte saia tükü: "Söö saia orjakene, Küll said maale nälgä nätä." Tuodi (3) kätte õlle toobi: "Juo õlut orjakene, Küll said maale vettä juvva" (3). Keh mull perrä või tulesse? Peremees perrä tulesse Küünärpuu pikka peonna, Perenaine sääl peränä, Kanga paagi kannelenna. "Tule ori, võta oma, Tule vaene, võta vaeva!" Orja kammerist kõneli: "Pea esi peremeesi, Pea esi perenaine, Pea oma peene amme, Kanna oma kalevese; Jobap Maari mulle massi, Taevas alli mull tasusi." Maari kammerist kõneli: "Tule sisse peremeesi, Tule sisse perenaine!" Andas ala tulda tooli: "Istu tulda tooli pääle (3), Tulda tooli, tõrva õrre." Tuodi kätte tule toobi: (3) "Juo tulda, tõmba tõrva, Seni kui pada pantanesse, Seni kui katelt kantanesse. Sõs su pata pantanesse, Sõs su katles kantanesse, Latse perrä laavitesse, Alge ala lõhutesse. Kusa's massa orja vaeva, Kusa's massa maa pääl, Ega's anna alla taeva, Nüüd sa keed katelen, Nüüd sa põled põrguen_."

En tiedä, enkä ymmärrä, Kussa orja unen makasi, Renki raukka uinahteli, Suuren suon, laajan korven, Suuren suon keskellä, Laajan korven vaiheilla, Piennar pitkä istuinpenkki, Kesanto suuri ruokapöytä, Mätäs pehmyt päänalainen. Käki kukkui kätten päällä, Leivonen leuvan päällä, Pääskynen pään päällä, Satakieli silmän päällä, Kuhankeittäjä huulen päällä. Orja ei kuule maasta nousta. Tuli kaksi enkeliä, Ottivat orjan olalle, Käänsivät orjan kätten päälle, Veivät orjan taivahasen, Maarian huoneen kynnykselle, Luojan suuren uksen suille. Orja linkkua liikutti, Rautahakaa raaputti. Maaria huoneesta puheli: "Ken siellä linkkua" j.n.e. Orja kuuli, vastasi: "Orja linkkua" j.n.e. Maaria kuuli, vastasi: "Tule sisään orjaseni. Istu kultatuolin päälle, Kultatuolin, hopeaorren; Kyllin maalla seisten surit." Annettiin käteen vehnänen: "Syö vehnästä orjaseni; Kyllin maalla nälkää näit." Tuotiin käteen oluttuoppi: "Juo olutta orjaseni, Kyllin maalla vettä joit." Ken perääni tulee? Isäntä perään tulee, Kyynärpuu pitkä pivossa, Emäntä vielä perässä, Kangaspakka kainalossa: "Tule orja ota omasi, Vaivainen vaivannäkösi!" Orja huoneesta puheli: "Pidä itse isäntä, Pidä itse emäntä, Pidä hieno paitasi, Kanna oma verkasi, Jo Maaria mulle maksoi, Taivas harmaa korvasi." Maaria huoneesta puheli: "Tule sisään isähtä, Tule sisään emäntä!" Annetaan tulinen tuoli: "Istu tulisen tuolin päälle, Tulisen tuolin, tervaorren." Tuotiin käteen tulituoppi: "Juo tulta, särvi tervaa, Kunnes pata pantanehen, Kattila kannettanehen, Sinut pannahan patahan, Kattilahan kannetaan, Lapset perään ladotahan, Halot alle lohkotahan. Et maksanut orjan vaivaa, Et maksanut maan päällä, Etkä antanut alla taivaan, Nyt sä kiehut kattilassa, Nyt sä palat helvetissä."

Parissa kirjaanpanossa on omituinen loppuliite (A 7, vrt. 12):

_"Nüüd sa põlet põrkuenna_, Keet sa keeva katelenna! Mu pannas tulda tegema Alge alla heiteemma. Kästas panna ütsi algu, Ma sull pane paari algu."_

Nyt sä palat helvetissä, Kiehuvassa kattilassa! "Minut tulta tekemään, Halkoja alle heittämään; Käsketään panna yksi halko, Panen sulle kaksi halkoa."

Että tämä virolainen Orja laul (A 9) on useammasta aineksesta kokoonpantu, ei osoita ainoastaan mainittu lisäys, joka selvästi johtuu muutamasta sadusta, missä paholainen..panee pojan hoitamaan tulta kattilan alla ja poika nähtyänsä, että siinä sisässä on hänen entinen ilkeä isäntänsä, vielä lisää halkoja alle. Myös isäntäväen ja orjan välinen keskustelu taivaassa kuuluu erinäiseen lyyrilliseen, runoon, jota on tavattu kaikkialla vironkielen piirissä, paitsi aivan kaakkoisimmassa osassa, Setukais-murteen alueella. Sen muoto ilmaantuu eheänä tuossa pienessä epämääräisessä ryhmässä (C), jossa se on runon alkuosana, esim. (C 24):

_Peremees peremeheke, Perenaene naesukene! Maksa ära orja pallea, Orja palka, vaese vaeva. Kui sa ei maksa siia maani, Siis sa tasud taevaesse, Maksad Maaria majasse. Siis sa käid käärid käessa, Riiderulli kaindelasse, Küünar pika puu peosse: "Tule ori, võta oma, Tule vaene, võta vaeva, Suilene suurta tööda, Päilene päeva palka!" -- "Ei ma taha taevaasse, Kui sa ei maksnud seale maale, Kus mu pihta piinatie, Käevarsi vaevatie, Kus mu küüsed külmetasid, Kus mu varvad valutasid, Sõrme otsad sõitelesid." Tulli taeva peremees. Mis tal siis seal alla anti, Alla anti, ette panti? Anti alla rauda tooli, Panti ette rauda lauda, Peale raudased koarikad, Ühes tulda, teises tõrva, Kolmandas koera ilada. "Söö sina tulda, tõmma tõrva, Korista koera ilada!" Tulli taeva orjakene -- -- kulda tooli -- lauda -- kullased koarikad: "Söö sa kulda, joo sa metta, Hammusta haljasta hõbedat!"_

Isäntä isäntäiseni, Emäntäinen naikkoseni! Maksa pois orjan palkka, Orjan palkka, vaivasen vaiva. Jos et maksa tällä maalla, Kyllä korvaat taivahassa, Maksat Maarian majassa. Silloin käyt kädessä sakset, Vaatekääry kainalossa, Kyynär pitkä puu pivossa: "Tule orja, ota omasi, Vaivanen vaivannäkösi, Kesärenki työsi tulos, Päiväläinen päiväpalkka!" -- "En minä tahdo taivahassa, Kun et maksanut sillä maalla, Kuss' olkapäitäni piinattihin, Käsivarsia vaivattiin, Kussa kynteni kylmettyivät, Varpahani vaivan saivat, Sormenpäitäni pakotti." Tuli isäntä taivahasen. Mitä siell' alle annettihin, Mitä pantihin etehen? Tuotiin alle rautatuoli, Pantiin eteen rautapöytä, Päälle rautaiset pikarit, Yksi tulta, toinen tervaa, Kolmas koiran kuolaa. "Syö tulta, ryyppää tervaa, Korjaa koiran kuolaakin." Tuli orja taivaasen -- -- kulta tuoli -- pöytä -- kultaiset pikarit: "Syö kultaa, juo mettä, Pure kirkasta hopeaa!"

Paitsi kaikille ryhmille yhteistä orjan ja isännän vastakkaista kohtelua taivaassa, ovat etelävirolaiseen säännöllisesti kuuluvia piirteitä: orjan nukahtaminen keskelle suota -- harvoin Maarian mäelle kukkien keskelle (A 2, 6), joka on toisesta runosta lainattua; kahden (yhden ainoasti A 7) enkelin[398] ilmestyminen orjaa noutamaan sekä kolkuttaminen taivaan ovelle.

Neitsyt Maarian nimenomainen esiintyminen tässä todistaa, että etelävirolainen runo on jo katolisella ajalla muodostunut. Hyvin somasti kuvataan eräässä kappaleessa, kuinka enkelien orjaa tuodessa (A 9):

_Mari kedras keset tare, Viskas maale villavakka, Võtt ta valla suure ukse, Läsk ta valla raske rampi.

Maaria kehräsi keskellä tupaa, Viskasi maahan villavakan, Otti auki suuren oven, Päästi auki raskaan säpin.

Vanhanaikainen on myös taivaan oven sulkulaitos, ilman lukkoa ja avainta: sisäpuolelta auki työnnettävä sekä ulkopuolelta kolistettava, nähtävästi erityisellä kolkuttimella, joka välistä nimenomaan mainitaan olleen rautarengas (A 6-8). Tämän piirteen puuttuminen Tartonmaalla, jossa orja yksinkertaisesti viedään taivaasen (A 11, 12, 13; ainoasti keskimmäisessä lisäyksellä: _Maari ema ukse kõrva_), viittaa siihen, että etelävirolaisen runon syntymäpaikka on länsipuolelta sen aluetta etsittävä.

Yhdessä Pärnunmaan kappaleessa kuvataan tarkemmin, kuinka vetelä oli suo orjan leposijana (A 5):

_Süld tall vetta alla selja -- Küünär vett tall alla külje_.

Parissa Viljanninmaan kirjaanpanossa kiinnitetään kosteuden lisäksi vielä huomio makuupaikan kylmyyteen (A 9, vrt. 7):

_Küünar vett tall külle alla, Vassa valgeda raheda_.

Kyynär vettä kyljen alla, Vaaksa valkoista raetta.

Näille säkeille on antanut uuden käänteen pohjoisvirolainen toisintomuoto (B), jota on täydellisenä tavattu kahdesti Viljanninmaan pohjoisosassa, kerran Tartonmaan luoteiskulmassa ja neljäs kappale itäisimmässä Varsinais-Virossa. Paitsi näitä löytyy vielä neljä varsinaisvirolaista ynnä yksi Luoteis-Virossa muistiinpantu, joissa näiden johdanto puuttuu, vaan jotka muuten näihin läheisesti liittyvät.

Toinen Viljannin-puolisista kirjaanpanoista alkaa (B 15):

_Aru anti orjal aega, Aru üksik tunnikene, Jouluks joosta emale. Siiski oli vööni vetta, Vööni vetta, polvi lunda, Vaks oli valgeta raheta.

Aikaa annettiin orjalle Harvoin yksikään tunti, Jouluksi juosta emon luo. Silloinkin oli vyöhön vettä, Vyöhön vettä, polveen lunta, Vaaksa valkoista raetta.

Täydellisenä painettakoon mainittu varsinaisvirolainen kappale, koska se on Inkerinmaan rajaa lähinnä olevasta Vaivaran pitäjästä saatu (B 17). Sen suomenkieltä lähentelevän muodon ymmärtämiseen riittänevät muutamat sanaselitykset.[399]

_Aiga orjal annetie, Kätte orjal käänetie, Joulusta kodoje juosta, Mardista omile maile, Katrinasta kaugeelle. Ori uppunes lumeje, Käed vahtoje vajosid, Sormed soolaje sulasid. Viedi orja taivaje. Ori ulkus taivassa, 10 Maria verava suussa. Siis västas Vana Jumala: "Tule siia orja vaine!" Siis tuodi tuoli alla, Sulgi patja keskeella. "Istu siia orja vaine! Kül oled saanud seisaksenna Orja vaine ollesenna, Käskujalgun käieksenna." Siis tuodi voida leiba, 20 Mett tuobist -- "Süö siint ja juo siint, Kül oled saanud vettä süüä, Vettä süüä, vettä juua, Orja vaine" j.n.e. Siis ulkus peremehike. Siis vastas Vana Jumala: "Tule siie peremehike, Tule külmäje tubäje, 30 Küttämatta huoneje! Kül oled saanud suojas olla." Siis tuodi tuline tuoli, Rauda arja keskeelle: "Istu siie peremehike!" Siis tuodi tuline tuopi, Tulda, terva tuobi siessa: "Süö siitä, juo siitä! Kül oled saanud mette süüä, Mette süüä, mette juua, 40 Peremehena ollesenna, Käskujalgu käskidessa, Sulasid sundidessa." Siis vastas peremehike: "Miks siis mulle ninda tehjä?" Siis vastas Vana Jumala: "Sest sulle nindä tehjä, Et pahast maksid orja palka, Pienemalle kilmitulle, Kitsamale kangaalla." 50 Siis kutsus peremehike Orja taivasse, Siis lubas palka maksta Suuremalle kilmitulle, Laiemalle kangaalle. Siis vastas Vana Jumala: "Ei ole tarvis taivasse, Maksu ei Maarja iessa, Kui et ole maksand maassa palka, Oma herra heinamaale, 60 Talupoja toassa."_

Tässä niinkuin parissa muussakin pohjoisvirolaisen ryhmän kappaleessa (B 14, 18) jää ilmoittamatta, kuka orjan tuo taivaasen, kerrotaan vaan yksinkertaisesti, että hän vietiin. Edellä mainittu Viljannin-puolinen kirjaanpano jatkuu (B. 15):

_Siis Jeesus hüidis taevaasta, Musta Maaria kõneles: "Tulgem kolmed hingelised. Tooge ori taevaaije!"_

Siinä siis henkiolentoja on kokonaista kolme. Muutamissa muistiinpanoissa yksi tähti hänet noutaa (B 16, 20, 21); läntisimmässä pohjois-virolaisessa tulee kuitenkin toiseksi Maaria (B 22):

_Tuli tähte taivaasta, Maarja maa rajalta, Võttis orja kaendelasse, Käänas käevarre peale_.

Etelävirolainen, milt'ei säännöllinen enkelien kaksiluku on näitä vaihtelevia muotoja ilmeisesti alkuperäisempi.

Varsinais-virolaisessa näytteessä on Maarian veräjä vielä tallella. Toisessa kirjaanpanossa Vaivaran viereisestä Jõhvin pitäjästä on myös taivaan ovelle kolkuttaminen säilynyt (B 18):

_Kui ori ära suresi, Orja taeva viidaneksi, Ulgub Looja ukse eessa, Koputab koja lävela. Tuleb vastu inglikene: "Mis sa tahad, orjaparga?" -- "Tahaksin ma taeva tulla." Tehti lahti taeva uksed_.

Kun orja kuoli, Orja taivaasen vietäneen. Käypi Luojan uksen edessä, Kolkuttaa talon ovella. Tulee vastaan enkeli: "Mitä tahdot orja parka?" -- "Tahtoisin tulla taivaasen." Avattiin taivaan ovet.

Vaan vastakohdaksi on siinä lisätty isännän tulo helvetin ovelle koputtamaan, jonka jälkeen hän ei enää ole tilaisuudessa orjaa puhuttelemaan:

_Kui peremees ära surest, Viidi peremees põrgu poole. Ulgub seala ukse eessa, Koputab koja lävella. Üüab Toonelda isanda: "Kes see ulgub ukse eessa" j.n.e. -- "Peremees ulgub" j.n.e. Lasti peremees põrgu tulla_.

Niinikään myöhäsyntyinen piirre on isännän osoittaminen erityiseen kylmään tupaan Vaivaran-puolisessa näytteessä. Muistutusta, että hän oli tarpeeksi saanut olla lämpimässä, kuitenkin vastaa muutamassa etelävirolaisessa kappaleessa tavattava, yhtä ylimääräinen selitys, heti kun orja sisään kutsutaan (A 7):

_Küll said maale väljän olla_.

Kyllin olit maan päällä ulkona.

Voileivän antaminen juomisen lisäksi muistuttaa etelämpänä Virossa yleistä vehnäkakun tuomista selityksellä: "kyllin sait nälkää nähdä", taikka toisinaan (A 9, IL, 13; A 7):

Küll said maale leiba süüa e. haganaist leiba_.

Kuitenkin myös tämä piirre on nähtävästi liikanainen. Sillä on harvoin mitään vastaavaa isännän osaksi tulevassa tarjoilussa.[400] Eikä se mitenkään sovellu sarjaan: kultatuoli -- kultatuoppi, tulinen tuoli -- tulinen tuoppi. Siitä syystä on vehnäleivän lisään tullessa tuoppi milt'ei säännöllisesti (paitsi A 2) kultaisuutensa kadottanut yhtäläistyen jokapäiväisemmäksi oluttuopiksi.

Kultaisen eli pohjoisempana tavallisemmin hopeaisen tuopin sisällyksenä mainitaan mesi (myös A 1), usein kahdella synonyymilla, esim.

Mett ja mõdu toobi sees (B 22). Täis sii mõdu, täis magusta (B 14). Mett ja viina toobissa (B 16).

Mettä, hunajaa tuopissa. Täysi mettä ja makeaa. Mettä, viinaa tuopissa.

Niinikään on isännän tulisessa tuopissa tavallisesti kahta lajia: tulta ja tervaa.