Part 11

_Mai läks ärga palveelle: "Oh ärga, avita minda!" Ärga kuulis, kostis vasta: "Tule mino turja peale, Istu ikke nuki peale; Ma viin sind läbi vedeja, Kannan mere kaldaasse."_

Tai: _Maie härgada paluma: "Oh härga, avita minda!" Härga varsti vasta kostis: "Kuda ma sino avitan?" Härg võttis Maie sarvedelle, Viis tema järve roogodelle_.

Siitä että mainittu Setukaisten Jeesuksen laulu on useammasta runosta kokoonpantu, voi jo päättää, että sen johdantokin on eri runoa. Se näkyy etenkin toisesta näytteen suomennoksessa käytetystä runosta (B), jossa Jeesuksen kertosanana alussa ei ole itse Maaria, vaan Maarian poika eli lapsi, ja jossa vielä Jeesuksen haudasta on puhe.

Kuului, jo on Jeesus kuollut, Maarian poika maahan viety, Syvä hauta kaivettuna Rautalattia rakettu. Jeesus poika surmatahan, Maarian lapsi haudatahan. Vaan ei hautoa hakata, Lyödä rautalattiata, Jeesusta ei kuoleteta, Maariata(!) maahan viedä.

Lisäksi on huomattava, että tämä johdanto hyvin usein kokonaan puuttuu.

Eräässä ilman johdantoa alkavassa kappaleessa on sen sijaan lopussa liite, jossa tulee puhe Jeesuksen kuolettamisesta ja hautaamisesta.[378] Sen jälkeen kuin Jeesus on ilmoittanut härälle hänen kunniallisen kohtalonsa sekä päässyt hänen selässään yli vetten "Pyhän Pietarin pesään, Maarian ikkunan alle", kertomus vielä jatkuu Jeesuksen kehoituksella härälle, joka jo kiehuu kattilassa puolikypsänä, samoin puoleksi keitetylle kukolle ja kalalle, että lähtisivät viemään taivaasen sanaa, kuinka häntä kuoletetaan. Sitten nähtävästi laulaja itse lähtee Maarian ovelle kolkuttamaan ja pyytämään, että hän tulisi alas taivaasta ilmaa katsomaan. Jeesus(!) silloin huutaa kolmea piikaansa: Annia, Katria ja Hetaa, tuomaan kiireesti hameensa ja kenkänsä, samoin kolmea renkiänsä: Pietaria, Paavalia ja Johannesta, paikalla valjastamaan. Ilmaa katsomaan tulija tapaa Jeesuksen, jonka sijalle sitten _Äio_ (piru) joutuu.

Että tämä loppuliite on eri runoa, tuntuu ihan itsestään selvältä ja sitä paitsi mahdolliselta, että yllämainittu samanaineinen johdanto on yhteen kuuluva. Vaan mistä syystä Jeesuksen piinan ilmoituksen ohella puhutaan "ilman katsomisesta" ja miksikä Maarian sijalle taivaassa äkkiä vaihtuu itse Jeesus? Vastauksen saamme kahdesta itsenäisestä kirjaanpanosta, joista toinen ensi silmäyksellä näyttää erittäin eheältä ja kauniilta kokonaisuudelta.[379]

Ilma upposi utuhun, Maa katosi kastehesen. Sään korjata Saksat aikoi, Ilman laitella isännät. Ei saa Saksat säädetyksi, Uudistetuksi isännät. Ei päiveä päällä ilman, Ei koitetta alla ilman, Ei tähtiä taivahalla, Eikä kuuta korkealla. Siks' ei päiveä j.n.e. (*)Jeesus poik' on piinan alla, Vaka vaivassa Jumala. Jeesus on selin tulella, Jalat kaksi kahlehessa, Sormet viis venytettynä, Rengas vyöllä, vaaja suussa. Jeesus jutteli tulilta, Pajatti palaviltansa: "Ken vie viestin Maarialle, Tuopi tiedon armahalle, Että minua murhatahan, Vakahista vaivatahan?" Kala on pantu pannun päälle, Puoli kypsi, puoli jäänyt, Meni soutaen merehen, Tuo vei viestin j.n.e. "Tule maalle Maariainen! Jeesus poika" j.n.e. Eipä uskonut emonen, Eikä ottanut todeksi, Että Jeesus j.n.e. Jeesus jutteli j.n.e.(*) Kukko on pantuna patahan, Puoli kypsi, puoli jäänyt, Lens' orsille laulamahan. Tuo vei viestin -- Eipä j.n.e. Jeesus jutteli j.n.e. Härkä kiehui kattilassa, Puoli kypsi, puoli jäänyt, Läksi mylvien mäelle, Tuo vei viestin -- Eipä j.n.e. Jeesus jutteli j.n.e. Ilmall' ol' ihana tyttö, Taivasalla tarkka lapsi, Juoksi Jumalten ovelle, Maarioiden ikkunalle, Kultarengasta koputti, Hopeaista helähytti. "Kuule Maaria emoni, Kaunis ilman uudistaja! Ilma upposi j.n.e. Tule maalle Maariainen, (*)Jeesus poik' on piinan alla, Vaka vaivassa Jumala."(*) Kutsui kolmea tytärtä, Maaria kanasta kahta: "Anni armas, Katri kallis, Heta hellä tyttäreni! Pian tuokatte pukuni, Ja kenkäni kiirehesti, Päähäni hopeahuntu, Ylle viitta vaskisolki. Menen maalle katsomahan." Kutsui vielä kolmet rengit, Pietarin ja Paavalinkin, Antin armahan lisäksi:[380] "Sui renki heti hevonen, Palkollinen pane etehen, Orja ohjakset ojenna. Hanget raataja aseta, Reki käännä käskyläinen. Ajan nyt ilman katsantohon." Ajoi maalle Maariainen, Sai taas ilma entiseksi, Muuttui päivä muinoiseksi. Tuli päivä päälle ilman, Sekä koite alle ilman, Tuli tähdet taivahalle, Nousi kuukin korkealle.

Vaan jo tätäkin kirjaanpanoa lähemmin tarkastaessa tulee ajatelleeksi: veivätkö nuo eloon heränneet eläimet todella viestin taivaasen? Vaikkapa voisi olettaa kukon äänen orsilta ja härän mylvinän mäeltä niin korkealle kuuluneen, jää ainakin kalan meno mereen siltä kannalta selittämättömäksi. Ja jos he kuitenkin, niinkuin runo väittää, veivät sanan Maarialle, niin miksi ei hän näitä ihmeellisiä lähettejä uskonut, kun kuitenkin tytön viestiä oli valmis noudattamaan, vieläpä suurella kiireellä? Ristiriita on hyvin helposti ratkaistu, sillä tässäkin on eroitettava kaksi runoa: Jeesuksen surma-laulu ja laulu sumuun peittyneen ilman uudistamisesta. Jälkimmäinen esiintyykin enimmiten aivan erikseen; sitä tästä irti saadaksemme ei meidän tarvitse muuta kuin jättää pois tähtien (*) väliset säkeet sekä lisätä Maarian ohelle Jeesus taivaassa olijana ja alas-tulijana.

Toisessa mainitussa kirjaanpanossa saumat vielä selvästi näkyvät. Viimeisenä sananviejänä orpo tyttö saapuu sinipilvien perätse, vahapilvien välitse taivaan ovelle, jonka naispalvelijoillaan avauttaa itse Jeesus, vaikka juuri häneltä on sana tuotava. Sisäänpäästyään tyttö astuu suoraan Jeesuksen eteen, Maarian luokse, heittäytyy jalkoihin Jeesukselle ja Maarialle ja puhuttelee heitä: "kuule Jeesus ja Maaria!" Vaan sitten jatkaa: "miksi et sinä usko, sinulle on tuotu kymmenen käskyä, sata sanaa; Jeesus poikaasi vaivataan." Taas Jeesus kutsuu kolmea piikaansa: Annia, Katria ja Hetaa, päälle pukemaan sekä kolmea renkiänsä: Pietaria, Paavalia ja Johannesta, valjastamaan.[381] Istahtaa viimein itse rekeen etupuolelle, Maaria peräpuolelle, orpotyttö keskivälille. Tulevat ja ottavat Jeesuksen pois tulesta; sitä paitsi he asettavat ilman entiselleen.

Vielä löytyy muuan Jeesuksen laulun kokoonpano, joka sekä alkaa mainitulla johdannolla että jatkuu kertomuksella Jeesuksen kuolettamisesta, sekoittamatta siihen ollenkaan runoa ilman uudistamisesta.[382] Välittömästi sen jälkeen kuin härkä on kantanut Jeesuksen taivaasen, kuvataan kuinka:

_Jeesu hauda kaivedi Säidse (?) süld süva, Kümme küünärd pik, Jeesust hauda pandi_.

Jeesuksen piinasta vievät sanan Jumalalle puolikypsä kala, kukko sekä härkä, jota viimeksi mainittua Jumala uskoo, tullen maan päälle katsomaan. Sitten kysytään: "ken siellä hautaan pantiin?" ja vastataan: "paholainen".

_Kuri hauda pandi; Jeesus jäi havva veere pääle_.

Nyt vasta Jeesus siunaa härän ja lopuksi lausuu toivomuksensa, että tämä tarina jäisi kansanlauluksi:[383]

_See jutt jägu Jumalale, Laulu rahva latsile_.

Viimeksi on huomattava eräs kirjaanpano, jossa useinmainittu johdanto esiintyy Jeesuksen kuolonsanomain yhteydessä ilman niitä eroittavaa Jeesuksen joen yli menoa.[384] Tämä runo oli laulajan selityksen mukaan niin pyhä, ettei sitä saanut esittää tavallisella jälkiloilotuksella joka säkeen jälkeen (_seo laulu pääle vett, veli, tohe ei leelot ülda, sis saat pattu, selle et seo um Jumaldõ laul_). Se alkaa:

_Muud laulu laulõtigi, Muud illo isitigi, Ega üldä äi Eesukõista, Ega Maarijat manita ai. Eesu olli ammu ärä koolu, Maarija olli maalõ lännü. Sõna tuodi Maarijallõ, Sõna Maarija imele. Süvvä hauda kaivõtiigi Raudasilda raotigi, Süld ätesä süvütä, Pääle kümme küünärtäni_.

Muuta laulua laulettiin, Muut' iloa etsittiin, Ei jutella Jeesuksesta, Eikä Maariaa mainita. Jeesus oli ammoin kuollut, Maaria maalle lähtenyt. Sana tuotiin Maarialle, Sana Maaria-emolle. Syvää hautaa kaivettiin, Rautalattiaa lyötiin, Syltä yheksän syvyyttä, Kyynärä kymmenettä.

Välillä on kuvaus, kuinka Maaria vuoteeltansa, sini- ja kultakukkien keskeltä, kutsuu kolmea tytärtään tuomaan vaatteet sekä kolmea renkiään valjastamaan. "Minä lähden Jeesuksen luo käymään, Jeesusta etsimään", hän lausuu, vaan runo toistaa: "Jeesus oli ammoin kuollut", ja jatkaa:

_Maarija tulli maaha taivast: Olõ õs Eesut kotohnani, Umah kotoh kumõhõh. Eesu oli kulla kraavi pääl, Hõbõhõtsõ järve pääl, Ilma illo iskemäh, Taiva tähti lugõmah. Maarija nu hüäs võta as, Panõ õs pallo uskvas. Riko oll keedet katõlah, Puol oll keedet, puol oll jätet, Tuo läts ordõ kirgemähe. Kala oli kütset ravva pääl, Puol oli kütset, puol oli jätet, Tuo läts merde sõudõma. Härg oll kuah ärr tapõt, Puol oli tapõt, puol oli jätet, Tuo läts mäele müristeh. Hopõn tapõt nurmõ pääle, Puol oli tapõt, puol oli jätet, Tuo läts atra vidämä_.

Maaria maahan taivaasta; Ei ollut Jeesusta Kodissansa kumeassa. Jeesus oli kuhalammen, Hopeaisen järven päällä, Ilman iloa etsimässä, Taivaan tähtiä lukemassa. M. ei ottanut hyväksi. Eikä paljon uskoakseen. Kukko oli kattilassa, Puoli keitetty, p. jätetty, Läksi orrelle kiekuinaan. Kala paistina raudalla, Puoli paistettu, p. jätetty. Läksi mereen soutamaan. Härkä oli kodassa, Puoli tapettu, p. jätetty. Läksi mäelle myristen. Hepo nurmelle tapettu, Puoli tapettu, p. jätetty, Läksi auraa vetämään.

Loppuosa runoa ei ole tosin ajatukseltaan aivan selvästi ilmaistu; mutta mitä Maaria ei ota uskoakseen, ennenkuin mainitut ihmeet tapahtuvat, ei ainakaan näy olevan Jeesuksen kuolema, vaan nähtävästi hänen eloon heräämisensä. Runon ponsi on siis sama kuin Suomen ja Venäjän Karjalassa tapaamamme tarinan Neitsyt Maariasta, joka ei usko ilmoitusta ylösnousseesta Vapahtajasta, ennenkuin kattilassa kiehuva kukko tai pyy lähtee lentoon. Koska tämä karjalainen tarina on luultavasti venäläisiltä opittu, niin sopii kysyä, eikö myös kreikanuskoisten Setukaisten runo voi olla samalta taholta saatu. Vastaus tulee kuitenkin varmasti kieltävä, sillä samaa runoa on löytynyt muuallakin Virossa pari kappaletta, jotka edellyttävät katolista ja länsimaista vaikutusta. Toinen niistä tavataan Knüpfferin muistiinpanemassa vanhassa varsinais-virolaisessa Joulu-laulussa, joka alkaa ennen esitetyllä Mataleenan runolla.[385] Se tästä jatkuu:

_Jesu läks siis söitemaie, Jöulo öse esmisselle, Marri Marta öhtaalla. Tullid vasta Judamehhed. Pilatuse pitkad poisid, Sure Roduse sullased. Jesus kinnivöeti, Ärra Jesus tappeti. Jesus haudaje maeti. Jesu hauasta könneles: "Kui te lähte linna pole, Kallage Kidroni pole, Vige mo issale teäda, Vige mo emmale teäda, Andke teäda audujalle, Et on poega pooksessa, Illus ilma sambaassa, Armas haua kalda alla." Ei siis uskund Mariani, Et olli poega j.n.e. Härg on lahhitud laesse, Kuk on kulda vardaassa, Lammas on panni peäl praesta. Härg läks ammudes mäele, Lammas läks mängides kässale, Kuk läks lakka lauledesse_. Höbbedaste örta möda, Kullaste körrendat möda, Vaskista väravvat möda. Siis vast uskus Mariani_. --

Jeesus sitten ajamahan Jouluyönä ensimmäisnä, Maarian-Martan aattona. Vastaan Juudan miehet, Pilatuksen pitkät pojat, Suuren Ruotuksen rengit. Jeesus kiinni otettiin, Jeesus tapettiin. Jeesus hautaan pantiin, Jeesus haudasta puheli: "Kun menette kaupunkiin, Kääntykää Kidron-laaksoon, Viekää isälle tieto, Viekää emolle tieto, Ilmoittakaa hautojalle, Ett' on poika hirsipuussa, Kaunis ilmapatsaassa, Armas haudan partahalla." Ei uskonut Maaria, Ett' oli poika j.n.e. "Härkä lahdattu laessa, Kukko kultavartahassa, Lammas pannulla paistina." Härkä ammuen mäelle, Lammas leikkien kesannolle, Kukko laulaen lakkaan, Hopeaista ortta myöten, Kullaista korentoa, Vaskista veräjää. Sitten vasta uskoi M. --

Toinen on myöhemmin t:ri J. Hurtille Tallinnan tienoilta lähetetty katkelma, jonka edellä käy kehoitus päivälle kulumaan. Jeesuksen kirkkoon mennessä tulevat vastaan vaaleat pojat, jotka ottavat hänet kiinni ja tappavat.[386]

_Jeesu hauda raiutie; Haud oli sügav kymme sülda, Küünar peale kümme sülda. Valvama jäid valkjad poisid, Piirama jäid pikad poisid_.

Jeesuksen hautaa hakattiin; Kymmenen syltä syvä, Kyynärän päälle. Jäivät Valvomaan vaaleat pojat, Piirittämään pitkät pojat.

Yhtäläisyydet näihin verraten: kymmenettä syltä syvä hauta -- sanan lähettäminen Maarialle -- paistettujen eläinten eloon herääminen -- vaikeus saada Maariaa uskomaan, todistavat epäilemättömästi, että myös Jeesuksen surma-laulu Setukaisilla on koko Viron kansan aikoinaan yhteistä runoutta. Epäselväksi jää ainoasti kalan ja lampaan vaihtelu, kukon ja härän ollessa yhteisiä. Eräässä jo Kreutzwaldin painattamassa Setukais-runossa[387] tosin esiintyy kalan sijalla lammas. Mutta senkin mainesana: "puoleksi paistettu", puoltaa juuri kalan alkuperäisyyttä ainakin Setumaan laulutavassa. Sillä tämä kala ei voi olla mikään muu kuin kampela, joka todella näyttää siltä kuin olisi puolet siitä jäänyt paistinpannuun ja toinen puoli lähtenyt mereen. Kysymys on vaan siitä, miltä taholta Setukaiset tämän tarun ovat saaneet. Venäläisillä löytyy suorasanainen legenda, joka selittää kampelan alkuperän.[388] Enkelin ilmoittaessa Maarialle Jeesuksen syntymän, hän ei ota uskoakseen, ellei puoleksi syöty kala tule jälleen eläväksi; kala herääkin henkiin ja päästetään veteen. Vaan myös germaanilaisilla kansoilla on tiettävästi yhtäläinen tarina ollut tunnettu. Uudenmaan Ruotsalaiset kertovat Neitsyt Maarian ennen Jeesuksen syntymistä syöneen kampelan puoleksi ja heittäneen toisen puolen mereen; kampelan suomalainenkin nimitys: _Maariankala_ eli Neitsyt Maarian himokala viittaa samaan satuun.[389]

Mutta se onkin ainoa piirre, josta saattaa olla eri mieltä; Jeesuksen surma-laulu on muuten aivan kieltämättä katolisperäinen. Kahden vaiheilla voi vielä olla siitä, ovatko sen Setukaiset jo ennen kreikanuskoon kääntymistään omistaneet ja siitä saakka tallentaneet, vai ovatko he saaneet sen vasta myöhemmin, samoin kuin kreikanuskoiset Inkerikot katolisperäisen Luojan-virren luterinuskoisten naapureinsa välityksellä. Ettei jälkimmäinenkään olettaminen ole mahdoton, todistavat t:ri O. Kallasen Vitebskin läänin Lutsin piirikunnan katolisuskoisilla Virolaisilla löytämät katkelmat, joita nämät luterinuskoisina 1600 luvulla Setumaan viereisestä Võrun maakunnasta tulleet siirtolaiset ovat mukanansa tuoneet ja säilyttäneet.[390] Noista parista katkelmasta näkyy, että jo Võrunmaalla siihen aikaan Jeesuksen surma-lauluun kuului mies- ja naispalvelijoiden kutsuminen sekä koputtaminen Maarian ovelle. Toisessa Jeesus käskee Pietarin ja Paavalin, molemmat pyhät rengit, juoksemaan Maarian talolle kolkuttamaan ja ilmoittamaan hänen kärsimyksistään.

Juoksi Maaria katsomahan, Nyrkin rintahan nujersi, Löynnyt ei poikoa kotona; Löysi poian hirsipuussa, Löi kätensä kättä vasten, Vaivassa vakaisen hengen.

Toisessa taas Maaria "käskyjalkaansa" kutsuu tuomaan vaatteet ja löytää poikansa nimenomaan "ristinpuuhun" lyötynä, vaahterainen vanne päässä.

Viimeksi olisi tarkastettava Jeesuksen surma-laulun suhde suomalaiseen Luojan-virteen, jossa se vastaa osaksi Luojan ylösnousenta-runoa osaksi Tapanin virttä.[391]

Että virolainen laulu on Varsinais-Virosta siirtynyt Suomen kielen alueelle, todistavat pari Koiviston saarella löytynyttä runonkatkelmaa,[392] jotka luultavasti ovat, samoin kuin eräs Salme-runon sipale,[393] suoraan yli Suomenlahden Seitskarin kautta kulkeneet.

Pietari p-- s-- -- -- -- Rajarihmoja rakensi -- -- -- "Terve, terve Maariainen, Terve Maaria neitsykkäinen! Pietari pyhä suloinen, Paaval pyhä palkollinen, Teki tietä taivahasen, Rajariemuja rakensi, Kolme kyntteliä käessä, Kolme tulta kynttelissä. Jo sinun lapses tapettihin, Suurisormi surmattihin, Pienisormi pillattihin, Liinahiukset leikattihin." Ei uskottu ukon suusta, Akan saakelin sanasta. Sytytti tulen punaisen, Ei syty tuli punainen; Sytytin tulen sinisen, Ei syty tuli sininen; Sytytin mä siivokommin.

Että muutkin kohdat näissä näytteissä johtuvat Virosta osoittavat kaksi koillisvirolaista laulua, joista edellinen on Juhannus-laulu, jälkimmäinen johdatus pyyntöön saada tanssimaata.[394]

A. _Lähme Jaanista tulele, Jaani tulda hoidamaie, Kirje karja kaitsemaie. Tuli uidab oonetesse, Kirje kipub katusesse. Tulge Jaanista tulele, Peeterille, Paaverille, Kahte kallista nimeda, Tegid teeda taevaasse, Raiusid teeradada, Üles minna õunapuisse, Maha tulla marjamaale_.

B. _Püha Maarja mu emäni, Püha Anne audujani! Ulkus uuessa tuassa, Kahs oli küünalta käessa, Ühes sie tuli punane, Tõises sie tuli sinine. Iilas tuad ja kasis lauad, Kasis kammeri edised. Minu ella eidekene, Minu taime taadikene! Andhe maada mängijalle, Tasast maada tantsijalle_ --

Jo ennen on viitattu (s. 42) Länsi-Inkerissä tavattavaan runoon erämatkalla surmatusta Ylermiköstä, johon Tapanin virrestä on muutamia piirteitä sekaantunut. Vaan pääasiallisesti on siihen vaikuttanut virolainen Jeesuksen surma-laulu. Mainitussa Soikkolan-puolisessa kappaleessa hirtetystä sala-ampujasta tuo viestin emolle ensin Jumalan lintu, jota tämä ei usko. Vasta sitten kun vartaassa kypsynyt hanhi nousee luilleen liikkumaan ja vaakkumaan, emo ottaa kuullakseen. Mutta isä ei vieläkään usko, ennenkuin sarjoilla tapettu härkä samoin nousee ylös ammumaan.

Toiselta puolen on huomattava eräs Länsi-Inkeristä t:ri J. Hurtille lähetetty vironkielinen käännös Tapanin virren alkua, johon niinikään Jeesuksen surma-laulusta hevosen eloon herääminen on yhdistetty.[395]

_Tabaniha poisikane, Tabani heuste herra, Suurte Ruooduste sulane. Hobu oli soolassa künässä, Seelt tous üles hirnumaie, Mää pääle mängimäie. Taban on tagusta tehtud, Kuoera karvust on kootud, Hundi nahast ommelettud_.

_Heuste herra_, joka vastaa Inkerissä yleistä Tapanin mainesanaa, on selvää suomea. Ruooduste sulane on ilmeinen käännös Ruotuksen renkiä, joka kuitenkin varsinais-virolaisessa laulussakin Juutalaisista käytettynä tavataan. "Takusta tehty" Tapani on myös Suomen puolella osoitettu ja selitetty.

Mutta vaikka niin muodoin Tapanin virsi ja virolainen Jeesuksen surma-laulu ovat Länsi-Inkerissä joutuneet kosketuksiin keskenään, ei tämä jälkimmäinen voi syntyperäänsä nähden olla missään suoranaisessa yhteydessä suomalaisen Luojan virren osien kanssa. Ja kuitenkin on usean piirteen yhtäläisyys epäilemättömästi todellinen: johdanto -- yhdeksän syltä syvä hauta -- paistetun kukon ja lisäksi vielä härän eloon herääminen uskon ehtona. Tämä yhtäläisyys on tuskin muuten selitettävissä, kuin olettamalla, että Suomalaisilla ja Virolaisilla on ollut yhteinen lähde germaanilais-katolisessa kansanlaulussa, niinkuin myös Mataleenan virteen nähden on osoitettu.

Mahdollista on, että virolainen Jeesuksen surma-runo, samoin kuin runo Mataleenasta, suomalaiseen verraten on lähempänä esikuvaansa. Tähän olisi siinä tapauksessa kuulunut, paitsi Tanskassa todella säilynyttä johdantoa, sekä Jeesuksen sulkeminen syvään hautaan että sanan vieminen Maarialle. Jälkimmäisen osan sijaan olisi siitä päättäen vasta Suomessa keksitty kertomus auringon avunannosta, jonka suomalaista alkuperää on muillakin perusteilla pitäminen hyvin todennäköisenä.

13. Loppukatsahdus Luojan virteen.

Mikä ennen kaikkea Luojan virren lukuisia kappaleita tarkastettuamme tekee meihin vaikutuksen, on epäilemättä niiden runsaus. Eikä niihin vielä likimainkaan rajoitu se hengellinen kansanrunous, joka Suomessa keski-ajalla kukoisti. Useissa Kalevalan-aineisissakin kertomarunoissa, niinkuin Päivänpäästössä, Väinämöisen polvenhaavassa ja laivaretkessä sekä Lemminkäisen kutsuissa Päivölän pitoihin, on todistettavasti pohjana katolisperäinen legenda. Erittäin loitsurunoissa löydämme vielä koko joukon kristillisen mielikuvituksen muodostamia kertoelmia ja pienoiskuvia.

Tämä katolisperäinen runouden laji oli Suomalaisilla aikoinaan yhteinen germaanilaisten kansojen kanssa. Vaan Suomalaisten on ensinnäkin se ansio, että ovat verrattomasti täydellisimmän kokoelman säilyttäneet. Luterinuskoisinakin he näitä runoja vielä 1600 luvulla lauloivat ja opettivat samalla kreikanuskoisille naapureilleen, jotka niitä uskollisesti ovat meidän aikaamme asti tallessa pitäneet, yhä lisäten varastoansa Venäläisiltä lainaamillansa legendoilla. Ne siis todistavat, samoin kuin äsken löydetyt ja julkaistut harvinaisen rikkaat hengelliset sävelmämme myöhemmältä ajalta, miten syvällä Suomen kansalle ominaisen uskonnollisen mielialan ja harrastuksen juuret piilevät.

Säilyttämisen ansio on suomalaisella runolla monesti myös siinä tapauksessa, että vastaava laulu vielä muuallakin tavataan, useihin yksityisiin piirteihin nähden, jotka se on pysyttänyt alkuperäisessä muodossaan.

Toisena lukuun otettavana etuna muiden rinnalla on suomalaisen muodostuksen itsenäisyys. Siihen on suureksi osaksi pakoittanut germaanilaisista laulun mitoista peräti poikkeava vanhan runomme rakennus, jossa etenkin kerto on vaatinut omintakeista ajatustyötä. Vaan työn tulos, joka kauneudessa välistä voittaa esikuvansa, on kuitenkin etupäässä riippunut Suomen kansan runollisesta taipumuksesta ja kyvykkäisyydestä.

Lisäksi tulee suomalaisen runon vaihtelevaisuus ja kehittyväisyys. Sen havaitsee paraiten, jos vertaa suuren Saksan tai myös laajan Venäjän eri osista koottuja saman laulun kappaleita keskenään; toisintelut ovat niissä yleensä jotenkin vähäisiä, aniharvoin kuvastaen laulun levitessä tapahtunutta paikallista kehitystä. Suomalaisten runojen kehittyväisyys on kuitenkin suhteellinen laulajain kykyyn ja siinä suhteessa on ilmeinen eroitus eteläsuomalaisen (Inkerin puolen ja Karjalan kannaksen) sekä pohjoissuomalaisen (Suomen- ja Venäjän-Karjalan) runopiirin välillä. Pohjoisempana on esitys selvästi vilkkaampi, draamallisempi; toimivat henkilöt alkavat ikäänkuin elää ja vuoropuhelut käyvät yhä vaihtelevammiksi.

Sama eroitus on nähtävänä vielä runojen yhteenliittämisessä, joka niinikään on suomalaisen runon huomattavimpia ominaisuuksia. Jos asetamme rinnan Inkerin puolisten laulajain Luojan virren yhdistykset ja sen tavallisen kokoonpanon Venäjän Karjalassa, niin täytyy meidän myöntää, että jälkimmäinen ei ole ainoastaan siinä edellisiä etevämpi, että se on yksi, vaan että se on myös yhtenäinen, järjesteellinen. Kuitenkin on Inkeriläisillä ollut juuri samat ja vähän runsaammatkin ainekset käytettävänä; mutta jo Lapsenetsintä-virren asettaminen Saunanhaku-virren edelle osoittaa kokoonpanokyvyn heikommuutta. Yhtäläinen lausunto on annettava Setukaisten yrityksistä panna kokoon virolaisia lauluja Jeesuksesta; laulut ovat itsessään kyllä erinomaisen kauniit, vaan niiden liitokset ovat auttamattomasti höllät.

Mistä sitten johtuu tämä tuntuva eroitus? Sen tavallaan löydämme vanhan Väinämöisen vastauksessa nuorelle Joukahaiselle (Kal. 3: 184-5):

Lapsen tieto, naisen muisti, Ei ole partasuun urohon.