Part 10

Neitsyt Maaria emonen, Pyhä piika taivahinen, Suorinen sotisopihin, Käsivarsin vaattehisin. Marssi soita, marssi maita, Sammalten sysisaloja. Tuli ohran kylväjä vastaan. "Oi on sinä ohran kylväjä! Juoksee Juutas jälellä päin, Kysynee, kons' on tässä Maaria matkai": "Silloin täss' on Maaria matkai, Kons' oli ohra kylvettävä; Nyt on ohra leikattava." -- -- -- Tuli lehmien paimo j.n.e. "Kons' oli lehmät lähteminä, Nyt on lehmät lypsäjinä." -- -- -- Tuli kirkon salvaja j.n.e. "Kons' oli kirkko salvettava, Nyt on kirkko kiitsimessä, Papin parta huutehessa."

Että Maaria on runossa alkuperäinen, käy selville sen ulkomaalaisista vastineista. Ruotsista alkaaksemme tapaamme siinä Tapaninlaulun kappaleessa, jossa Heroodes on säilynyt, seuraavan jatkon.[349] Josef, jolle Herra unessa on ilmestynyt, suoriutuu Marian ja lapsen kera Egyptiin. Tällä pakomatkalla he tulevat peltoaidan luo, jonka sisällä näkevät kylväjän. Maria pyytää häntä, ettei sanoisi ketään koskaan nähneensä, jos joku jäljestä päin tiedustelisi. Vaan kylväjä vastaa luvanneensa Jumalalle, ettei ikinä valehtelisi. Niin Maria Jumalan neuvosta kehoittaa kylväjää kiiruhtamaan kotiinsa ja noutamaan väkensä, joka leikkaisi hänen kylvämansä viljan. Heroodeksen saavuttua nopeine hevosineen, saattaa kylväjä hyvällä omalla tunnolla ilmoittaa, ettei ollut ketään nähnyt, sen jälkeen kuin siementä oli peltoon siroittanut; silloin oli mies vaimoineen ja lapsineen aasintamman selässä ohitse ratsastanut. Heroodes pyöräyttää tuota pikaa vaununsa: "jos siitä on niin pitkä aika, niin he ovat jo maailman päässä!"

Samalla paikalla se esiintyy myös mainitussa englantilaisessa joululaulussa, jossa Tapanin sijalla vielä Viisaat miehet ilmaantuvat. Siinä tosin Jeesuslapsi puhuttelee kylväjää, mutta muualla on ihmeen tekijänä säännöllisesti Neitsyt Maaria; niin Katalooniassa, Ranskassa ja Alankomailla. Etelä-Ranskassa toisinaan vielä seuraa kertomus kumartuvasta Palmupuusta.[350]

Huomattava on, että jo Saksanmaalla slaavilaisten Vendien laulussa takaa-ajajina Heroodeksen sijalla esiintyvät Juutalaiset.[351] Samoin Itävallan Galitsiassa ja Vähävenäjällä, jossa äkillinen kylvetyn viljan kypsyminen tavataan sekä suorasanaisena tarinana että runon muodossa.[352] Edellisessä esiintyy Vapahtaja itse ihmeen tekijänä, jälkimmäisessä Neitsyt Maaria.

"Jumal' aut, Jumal', kylänmies köyhä!" -- "Sullekin terve, Jumalan äiti!" -- "Kulkevat tästä Juutalaismiehet, Juutalaisnaiset, Juutalaislapset; Mun älä virka juur' ohi menneen, Vaan sano silloin tästä mun menneen, Kun tämän kynnit, nisua kylväin." Ennätti tuskin hän mäen taakse, Kun tulivat jo ajaen takaa Juutalaismiehet, naiset ja lapset.

Nämät saavat kysymykseensä seuraavan vastauksen, jonka johdosta kääntyvät takaisin.

"Kulki hän, kulki, kun tätä kynnin, Kun tätä kynnin, nisua kylväin, Vaan nyt jo vehnää valmista leikkaan."

Ei siis saata olla epäilystä siitä, että kysymyksessä oleva Suojärveläinen runo on slaavilaisesta, eikä skandinaavilaisesta toisintomuodosta johtunut. Tämän päätöksen tekevät vielä varmemmaksi suomalaisessa muodostuksessa tavattavat lisäpiirteet.

Jos äsken esitettyjä Europaeusen kirjaanpanoja lähemmin tarkastamme, niin huomaamme kumpaisessakin omituisen ristiriidan kertomuksen juoneen nähden. Kyntäjälle ja kylväjälle on molemmissa todella tapahtunut se ihme, että maahan sirotettu siemen on silmänräpäyksessä kasvanut ja kypsynyt leikattavaksi. Sitä vastoin toisessa valmis pappi ja ainakin toisessa jo täysikasvuisten "lehmien paimen" ihan ilmeisesti valehtelemalla auttaa pakenijaa. Nämät jälkimmäiset kohdat johtuvatkin muutamasta venäläisperäisestä sadusta, jossa kerrotaan, mitenkä paholaisen luota pakoon lähteneet tyttö ja poika takaa-ajajia eksyttääkseen muuttautuvat m.m. kirkoksi ja papiksi, paimeneksi ja karjaksi.[353]

Länsimainen ja Länsi-Suomen kautta Itä-Suomeen vaeltanut Luojan surma-virsi on niinmuodoin laajentunut Raja-Karjalassa idästä päin kulkeutuneitten venäläisten legendain avulla.

11. Luojan virren täydennyksen yritys Venäjän Karjalan pohjoisimmalla runoalueella.

Aivan samoin kuin Luojan surma-virsi Suomen itäisimmässä Karjalassa ilmaantuu koko Luojan virsi useilla lisäyksillä täydennettynä Venäjän Karjalan pohjoisimmalla runoalueella juuri siinä Cajanin kappaleessa (n:o 46), missä myös Tapanin virsi tavataan paikoillensa pantuna. Nämätkin lisäykset roomalaiskatolisen mielikuvituksen muodostamaan runojaksoon ovat enimmäkseen otetut kreikanuskoisen kansankäsityksen piiristä.

Runo alkaa luonnollisesti Neitsyt Maarian Marjavirrellä, jonka johdantona, niinkuin Suistaman-puolisessa näytteessä, on muista runoista lainattu pirtin pyyhkiminen.

Neitsyt Maaria emonen, Rakas äiti armollinen, Pyhki pikku pirttisensä, Lakueli lattiansa, Ammunteli rikkasensa, Vaskisehen vakkasehen. Viepi ulos usta myöten, Pihalle pärettä myöten, Kaijimmalle pientarelle. Siitä kaataa.

Tähän perustunee Kantelettaren laitoksessa Neitsyt Maarian meno pirtistä pihalle (v. 7 ja seur.), jos kohta käytetyt säkeet ovat toisia.

Säännöllisessä järjestyksessä tulee sitten kappale Saunanhaku-virttä, joka liittyy Arhipan laulutapaan siinä, että Maaria kääntyy nimellisen henkilön puoleen.

Meni Mooseksen sisaren luokse: "Oi Annikki sisareni!"

Annikki sisar on tiettävästi Kilpakosinta-runosta Ilmariselta otettu. Mooses ei ole mikään muu kuin Arhipan samalla paikalla esiintyvä Ruotus. Seuraavassa Tapanin virressä ovat molemmat nimet vielä rinnan säilyneet.

Kun on Mooseksella hevosta juottamassa: "Ruoki en Ruotuksen hevosta, Katso Tiivan kankaria."

Näiden säkeiden edellä käy kuvaus, kuinka pojan syntyessä:

Syntyi kuuhut, syntyi päivyt, Syntyi tähet taivahalla.

Päivän syntymisessä voisi nähdä jäljen Venäjän Karjalassa lisätystä koitteen katsomisesta; mutta sitä sopii myös ajatella pelkkänä kertona tähden syntymiselle taivaalla, joka Tapanin virteen varsinaisesti kuuluu. Näistä säkeistä on muuten Lönnrot saanut aiheen sovittaa Kantelettaressa Saunanhaku-virren loppuun liitteen, jossa ilmaistaan taivaankappalten ilo Vapahtajan syntyessä (vv. 250-5).

Tapanin virressä esitettyjen ihmeitten jälkeen viitataan suorasanaisessa muistutuksessa Bethlehemin lasten murhaan:

Niin hyppeä; mi lienee syntynyt sillä tiimalla lapsia, ne kaikki hukkoa.

Sen johdosta on Lönnrot muodostanut Tapanin ja Lapsenetsintä-virren välisen liitteen (vv. 450-7), poimien säkeitä Luojan surma-virrestä sekä Lemminkäisen Päivölän-retkestä.[354]

Sitten seuraa Lapsen piiloitteleminen ensiksi heinillä soimen päässä ja toiseksi jalaksen, seulan sekä sorokan (lakin) siiven alla. Niiden väliin on Saunanhaku-virrestä eksynyt hevosen henkäys, jonka luomassa löylyssä Maaria kylvettää poikasensa. Siihen lisätään:[355]

Sammakko sapea neiti Sekin hyppi siitä, On paapona hänellä.

Mutta kaikista merkillisintä tässä kappaleessa on, että Neitsyt Maarian virren ja Luojan surma-virren välinen aukko on täytetty useilla suorasanaisilla tarinoilla.

Sanoo poika: "maammo, työnnäkkä milmani Päästähän pätemähän, Kohastahan kelpoamahan." Siitä menee tätinsä, Mooseksen akan luokse. Täti: "Tulit tänne poikaseni! Kun ei sulle tuho tulisi." Poika: "surman varalla päätä kannetahan." Täti siitä hänen pistää neulaksi seinähän. Kun tulee Mooses kotia, sanoo: "jopa täällä Jumalan pojan tuuhulla (hajulla) pahniu pirtti." Täti: "sitä sukua, sitä rotua kun o[le]n, kynsiäni kun leikkelin, niin ne pahniu." Kysyy ukolta: "kenpä siitä maalla [vallalle] pääsee?" -- "Viereekö kari merellä, Havajaako haavan lehti'?" Niin hän nousee ikkunahan siitä katselemahan, kuuntelemahan. Sanoo täti: "Ei viere kari merellä, Ei havaja haavan lehti." Mooses sanoo: "se nyt maalla vallalle pääsee, ken Kahitse syntyy, kerran kuolee."

Täti kysyy kaikenlaista, ei ukko toimita. Sanoo huomeneksella [täti pojalle]: "kuulit nyt, vallalle pääsee, ku kahitse syntyy, kerran kuolee." -- --

Sitten ottaa kaksi apulaista, itse kolmantena. Sanoo: "kuta syötät, juotat, siitä surmoa toivo." Niin sanotahan, valastahan vakuu[te]tahan: "ei hepä heitä häntä, hos mikä rotii (tapahtuu); mi yhellä, se toisella." Sanotahan tois[et]: "se meillä on Jumalan poika, ku suolavakka[han] ynnältähän kastaa." Kun he haikuroiahan (tuumitaan), nostaa näpillähän suoloa jokahiselle, ei suolavakkahan hänkänä kasta.

Elää vähän aikoa. Alakokassa hän ainakin istuu, niin pyörähyttää stolan (pöydän). Ei ni siinä saatu häntä, tavattu. Niin hän itse siitä heitäksen: "tässä nyt on Jumalan poika." Niin otetahan kiinni. Sen keralla häntä keitetähän. Hän seisoo kattilassa, sanoo pahalle: "ei polta, pistä kätesi kattilahan." Kun pistää, käsi kyynäspäätä myöten palaa. Sanoo: "ollet Jumalani, kun tämän käteni laatinet terveheksi." Kun läpi käestähän vetää, käsi tervehenä.

Häntä siitä pannahan kiukoahan rautaisehen. Istuu siellä vihannalla mättähällä. Ei polta sielläkänä. Ei mies vikoihin viere, Eikä vammoihin valao. Niin siitä pois otetahan, kun nähtihin, ettei kuole.

Pannahan kiinni, sanotahan: "nyt pitää ristihin naulita." Niin työnnetähän siitä yksi nauloja taottamahan sepän pajahan. Hän meni ja taotti kuusi naulaa. Läksi astumahan joen vartta jälillehen sinne. Siitä kauppias matkoa toisella puolen jokea, sanoo: "mistä nyt tulet? eikö ole liikoa nauloa?" Ja ostaa sen kuudennen naulan pois. Niin siitä häntä ristihin naulitahan. Viisi reikää, kuudetta ei; ku[n] naula[n] hukkoaa. [Hän] sanoo "ku[ka] liian naulan osti, sillä aina kaupat olkaat hyvät!"

Sitten lähettihin hautahan viemähän. On ukko pihalla sokea, särkee puuta. Niin sanoo: "Asettaote minun atimeni." Hän sanoo: "mi lämmin tulee käsihisi, pyyhipä sillä silmäsi." [Ukko] kun pyyhki, niin Luoja siinä luomet luopi, Silmät siunoaa Jumala.

Ensimmäinen esitetyistä välikertomuksista on ote Antti Puuhaaran satua,[356] johon on yhdistetty arvoitus kerran kuolleesta ja kahdesti eloon tulleesta Vapahtajasta.[357]

Toinen kappale tarkoittaa Juudaksen kavallusta Herran Ehtoollisen yhteydessä. Mainittu Suojärven Hautavaaran kylän toisinto Juudaksen tarinaa esittää tähän verrattavan piirteen. Pahan väen pyytäessä että neuvoisi heille Maarian pojan, Iuda selittää: "me olemme kaksitoista miestä, kaikki yhdennäköiset. Vaan kun istuudumme syömään, hän istahtaa keskipöydän kohdalle, suolavakkaan painaa _proskunaa_ (ehtoollisleipää), ja kärpänen nenään liitää."

Kolmannessakin liitteessä kuvastuu selvästi raamatullinen kohta, mitenkä ylimmäisen papin palvelijan korva parannettiin (Luukk. 22: 51).

Neljännen lienee aiheuttanut Vanhan Testamentin kertomus kolmesta miehestä, jotka säilyivät tulisessa pätsissä (Dan. 3: 20-7).

Viides ja viimeinen välitapaus johtuu samasta Longinuksen legendasta, jonka jo Kotajärveläisessä kokoonpanossa olemme tavanneet. Loppusäkeet on siihen sovitettu Käärmeen syntysanoista.

Tässäkin käy Longinuksen legenda lähinnä edellä Luojan hautaamisen ja ylösnousennan kuvausta. Sen jälkeen seuraa tavallinen liite, peseytyminen Jordanin joella, vaan omituisesti yhdistettynä kansanomaiseen selitykseen Herran Ehtoollisen asettamisesta, ja vielä toisella pitemmällä liitteellä jatkettuna.

Siitä meni lampihin ja lammissa pesihen. On sitä verta. Virkki räähkäisille (syntisille) oman verensä ruuaksi. Niin johtui mielehen, että pohatat vieähän. Niin syyti kaikki kankahalle marjoiksi oman verensä. (Ruskeaksi puolamarja).

Niin hän siitä hurmehtuu, ja huutaa:

"Oi emoni kantajani, Varsin vaivan näkijä! Et tieä miss' on nyt poikasesi." Emä päätyi kuulemassa. Siitä jalka kengässä, Toinen kengättä, että Norot nosti, notkot painoi, Ylähäiset maat alenti, Alahaiset maat ylenti. Niin hänellä oli siitä voiteet monennäköiset emällä: Suonta vyyhti olkapäällä, Verta vakka kainalossa, Luuta luikkari pivossa. Sekä matkai, jotta joutui, poikansa luokse. Siitä virkki Tuon tuonne mentyähän: "Voi poloisen poikoani, Angervoisen lapsuttani! Minne sai poikani poloisen, Kunne laiton lapsueni, Sai päiville pahoille." Maaria matala neiti, Vaimo valkeaverinen, Puhas muori muoto kaunis, Voitelevi poiuttahan Alta aivan terveheksi, Päältä tuntumattomaksi, Keskeltä kivuttomaksi. Kusta siit' on lihat liikkunt, Siihen lihat liittää, Kust' on suonet sorkahtant, Siihen suonet solmiaa, Kusta luut tuholle tultu, Siihen luita lukkuaa, Asemellehen asettaa, Siallehen siunoaa. Miehen saattoi va[l]meheksi, Aivan tervehelliseksi. Siitä jalka jaksoi käyä, Polvi polkea kykeni. Siitä noin emällehen sanoi: "Oi emoni vaimo [vanha]! Blahoslovi (siunaa) Päästähän pätemähän, Kokastahan kelpoamahan." Ja sen kera meni.

Jälkimmäinen liite on pantu kokoon, paitsi Luu- ja suonivioissa käytetystä loitsusta,[358] äidin etsintää ja tiedustelua kuvaavista säkeistä, joita muun muassa Lemminkäis-runoissa tavataan.[359] Tätä liitettä ei Lönnrot siitä syystä ole sovittanut Luojan virren laitokseensa, vaan sen sijaan käyttänyt Uudessa Kalevalassa Lemminkäisen kuolon ja herätyksen yhteydessä, johon jo Vanhassa Kalevalassa oli liittänyt taivaankappaleilta tiedustelun Neitsyt Maarian Lapsenetsintä-virrestä sekä "nuivan" joukon nukuttamisen auringon avulla.[360]

Kuitenkaan ei tässä emon valitus: "Voi poloisen poikoani" j.n.e. ole aivan satunnainen lisäys, sillä se tavataan myös toisessa vienanpuolisessa kappaleessa auringon ilmoituksen jälkeen ja ennen Maarian kehoitusta päivälle paistamaan.[361] Samalla kappaleella on tämän kanssa yhteinen vielä Hiiden sepän kahlintaa seuraava suorasanainen loppuliite. Auringon nukuttama pahan väki herää haudan partaalla ja havaitsee, etteivät asiat ole hyvällä kannalla. Menevät hiomaan poikki Hiiden sepän kahletta. Päivän hiottuaan saavat sen jo hyvin hoikkaseksi; kun ei se kuitenkaan katkea, päättävät huomeneksella palata työtänsä lopettamaan. Mutta heidän aamulla tullessaan on kahle jo kahta paksumpi. He rupeavat taas hiomaan toivoen saavansa sen katkeamaan, vaan väsyvät jälleen ja panevat maata. Heidän kolmantena päivänä työhön mennessään on kahleen paksuus kolminkertainen. Siihen he heittävät hiomisen. Vielä kerrotaan molemmissa kappaleissa, mitenkä Luoja astui alas Aatuhun (Haadekseen) ja päästi pois kaikki, mitä siellä oli väkeä. Vaan yksi oli "muidritsa" (viisas), jonka hän sinne jätti lausuen: "en minä muidra muidrista".

Tämä yhden ylen viisaan jättäminen Haadekseen viittaa muutamaan venäläiseen legendaan Salomon kuninkaasta.[362] Astuttuansa alas Haadekseen Kristus oli sieltä kaikki muut ulos päästänyt, paitsi Viisasta Salomonia: "sinä voit pyrkiä pois omalla viisaudellasi." Salomon silloin alkoi keriä nuoraa, jolla sitten oli mittailevinaan. Pikku pirun kysymykseen, mitä varten hän Haadesta mittaili, hän selitti suunnittelevansa siihen luostarirakennusta. Pikkupiru hädissään kertomaan isoisälleen Saatanalle, joka ajoi Salomonin ulos koko Haadeksesta.

Esitetty Luojan virren viimeistely on verrattava siihen Kalevalan runojen viimeiseen kansanomaiseen kokoonpanon yritykseen, jonka mukaan Lönnrot, jos kohta liioitellen, sanoo järjestäneensä Väinämöisestä kertovat runot.[363] Mainittu runojakso, jonka vanha Vaassila Kieleväinen Vuokkiniemen pitäjän Vuonnisen kylässä v. 1833 Lönnrotille lauloi, antaen lisäksi suorasanaisia selityksiä, suhteutuu vakinaiseen Sampo-jaksoon aivan samoin kuin esillä ollut Luojan virren täydennysyritys Vienan läänissä tavalliseen Luojan virren kokoonpanoon. Molemmissa on ainesten yli määrän yhteensullominen vaikuttanut, että eri osat ovat kooltaan ja sisällykseltään typistyneet ja runomuotoonkin nähden rikkoutuneet.[364]

Vaan ennen kuin ryhdymme tästä tekemään päätöksiä sekä luomaan lopullista katsausta niihin yleisiin tuloksiin, joihin suomalaisen Luojan-virren tutkimus on johtanut, on meidän vielä tarkastettava virolaisen Jeesuksen laulun kokoonpanoa ja muodostusta.

12. Jeesuksen laulu Virossa.

Samaten kuin suomalaisen Luojan virren kappaleet kreikanuskoisilla Karjalaisillamme, ovat myös Viron kansan laulut Jeesuksesta ja Maariasta, n.k. Setukaisten luona löytäneet pakopaikan uudemman kirjatiedon ja kansanopetuksen tieltä. Nämät Itämeren maakuntain rajan taakse, Pihkovan puolelle jääneet Virolaiset käännettiin kreikanuskoon keskiajan loppupuolella, luultavasti 1473 vuoden tienoissa, jolloin läheinen Petshoryn luostari perustettiin.[365]

Yhtäläisesti kuin Luojan surma-virsi Suomen Karjalassa ynnä Latvajärven Arhipan toisinnossa alkaa eräs Setukaisten _Jeesu laul_ usein valituksella, että muuta kaikkea esitetään, vaan ei Jeesuksen kuolemaa. Mutta sitten runo ikäänkuin pyörtää takaisin sanansa ja poikkeaa aivan toiseen aineesen.[366]

Kaikki laulut lauletahan, Ei mainita Maariata, Kaikk' iloiset etsitähän, Kuului, jo on Jeesus kuollut, Ei jutella Jeesuksesta, Maariakin maahan pantu, Ei konsana Jeesus kuole, Maariat' ei maahan panna. Jeesus käy jokea pitkin, Pyhä Maaria virran viertä. Kuka vastahan tulevi? Hepo vastahan tulevi. "Terve ratsu rautakapjo, Rautakapjo, pyöräkaula! Vie Jeesus ylitse vetten, Kanna Maaria kananen." Hepo kielille paneli: "En Jeesusta jaksa viedä, Enkä ehdi Maariata. Moision maa on kyntämättä, Tekemättä työosani, Säkä työss' on särkynynnä, Rinta maalla rikkununna." Jeesus soimasi hevosta: "Kun hepo hävitetähän, Suon reunahan surmatahan, Karhu käyös kuopallensa, Hukka tullos haudallensa." Jeesus käy j.n.e. Kirkko vastahan tulevi. "Terve kirkko kultakatto, Kultakatto, hopearisti! Vie Jeesus" j.n.e. Kirkko kielille j.n.e. "Huomenn' on pyhänen päivä, On tulossa armas aika; Kaikki rahvas on ko'olla, Papit paljon laulamassa, Koulupoiat kukkumassa." Jeesus kirkkoa kirosi: "Tullessa pyhäisen päivän, Ajan armon auetessa, Ulos rahvas astukohon, Yksin jääköhöt jälelle Kirjamiehet kirkumahan, Koulupoiat kukkumahan." Jeesus käy j.n.e. Härkä vastahan tulevi. "Terve härkä keihässarvi, Keihässarvi, ruumenvatsa! Vie Jeesus" j.n.e. Härkä vastasi hänelle, Sarvenkantaja saneli: "Mun on niskani ruvessa, Sarveni on sammalessa." Puhui Jeesus puolestansa: "Valan sarville hopean, Kullan sarvien välihin." Härkä vei Jeesuksen ylitse, Kantoi Maarian kanasen. Jeesus lausui laupeasti: "Kun härkä hävitetähän, Keihässarvi surmatahan, Keittäessä kiitetähän, Syötyäkin siunatahan; Suku suuri on ko'olla, Lapset läsnä laulamassa, Perhe penkeillä ilossa, Muu väki pihalla vielä."

Päältä katsoen tämä runo tuntuu hyvinkin eheältä ja yhtenäiseltä. Mutta lähemmin tarkastaessa huomaa pian, että se on useammasta eri aineksesta kokoonpantu. Aivan ilmeisesti liikanainen ja luonnoton lisä on _kirkko_ hevosen ja härän välillä vastaantulijana ja _kantajaksi pyydettynä_. Se onkin lainattu toisesta Setukais-runosta, jossa kuoleva neito pyytää, että hänet haudattaisiin _Võnnun_ kirkkoon: "papit siellä paljon lauloit, kukuit paljon koulupoiat."[367]

Tartonmaan Võnnun[368] pitäjän nykyään luterilaisen, ennen katolisen kirkon mainitseminen[369] viittaa siihen, että ainakin tämä osa kreikanuskoisten Setukaisten Jeesuksen laulua on katolista alkuperää ja lännempää yli rajan levinnyttä. Sen päätöksen varmistaa myös koulupoikain nimenomainen esiintyminen eikä sitä vastustane pappien sinisen ja keltaisen puvun kuvaus useissa toisinnoissa, esim.[370]

_Sis iks papi pallo laulva, Pallo kuukva koolipoisi, Tuleva sisse sinisärgi. Kõndva kõlladse kasuga_.

Jeesuksen lausumat tuomiot tavataan useammin irtonaisina runon lopussa, jolloin on vaikea kuivailla muun kuin härän niitä kuulemassa. Eräässä kirjaanpanossa, jossa härkä on vienyt Jeesuksen "Pietarin pesään", pyhän "kodan" (talon) kohdalle, Jeesus toivottaa, että härkää tapettaessa lapset laulavat pöydän takana, ja perhe pitää iloa penkin päällä, vaan hevosta hukattaessa kylän:

Penit iloa pitävät, Sepelkaulat karkelevat;

vielä kirkon hän kiroo, etteivät siinä enää papit ja koulupojat, vaan:

Paarmat paljon laulakohot. Lintuset livertäköhöt.

Viimeksimainittu kirous on muuten hyvin harvinainen, silloin kuin tuomiot runon lopussa julistetaan, vaikka vastaantulijana kirkko miltei säännöllisesti ilmaantuu. Tavallisesti on tällöin ainoasti hevosen ja härän kohtalosta kysymys. Toisinaan ei edes Jeesus ole lausujana, vaan härkä, joka hevosen kera kiistelee. Samanlainen sanakiista tavataan eri runona muualla Virossa. Vertailun vuoksi asetettakoon rinnan eräs Viljannin-puolinen kirjaanpano (B) ja vastaava kappale (A) Setukaisten Jeesuksen laulua.[371]

A. _Hoppõn iks härgä sõimas: "Kos sa astut akkanmago, Kos sa kõnnit kõlgaskõttii?"[372] Härgä taitsõ vasta lausta: "Oh sa hoppõn kaarakõttu! Ku sa hoppõn koolõnotõ, Pereh ikkõ pingi pääl, Latsõ ikkõ lavva man: Tulõ valda varõsit, Kats hulka kaarõnit, Kyik vierva hobõsõ verele. A ku ma härgä tappõta, Odasarvõ ärr hukkata, Liha mul lipsa lõigutas, Veri toobõ mõõdõtas: Pereh lauli pingi pääl_." --

B. _Hobu, härga tapelesid, Tõine tõistä sõimelesid. Hobu ütel ärjalegi: "Oh sina vana tõlguskõhtu!" Härga mõistis, vasta kostis: "Oh sina vana pebre p--! Sest sind heinul söödetakse, Et sind suanil sõidetakse, -- Kui sina ära sureksid." Siis on kikkis koera kärvad, Itsikul hundi igemed, Vahtivad Viru varesed Kui mind ära tapetakse, Pea saab Pärnu päilikule, Veri mull toobil mõedetakse, Liha lipsa lõigatakse, Sarved Soare junkurile_.

Tämäkin osa Jeesuksen laulua on epäilemättä tullut Setukaisille lännempää aikoinaan katolisuskoisilta Virolaisilta. Yhteinen hevosen ja härän vastakohta on aiheuttanut kahden runon yhdistämisen, alussa aivan irtonaisesti perätysten, vaan vähitellen kiinteämmin. Hevosen ja härän välinen suukopu on ensiksi muutettu Jeesuksen molemmille lausumaksi tuomioksi; sitten on myös lisään tulleelle kirkolle pitänyt keksiä vastaava rangaistus ja viimeksi on kutakin koskevat lausunnot hajoitettu asianomaisille paikoilleen, niin että ne välittömästi seuraavat Jeesuksen keskustelua itsekunkin kanssa.

Mainitut lisät poistettua jäävät runon juoneen kuuluviksi seuraavat piirteet: Jeesus ja Maaria vaeltavina pitkin jokea -- hevonen ja härkä joen äyräällä olevalla kyntömaalla[373] -- pyyntö kantamaan yli joen -- hevosen kieltäytyminen ajan puutteen ja väsymyksen[374] perustuksella -- härän epäröiminen sen johdosta, että hänen niskansa ja sarvensa ovat pilalla, edellinen joskus nimenomaan ikeessä[375] särkynyt -- näiden kultaaminen ja hopeoiminen -- sekä viimein yli vienti.

Sama legenda tunnetaan muualla Virossa yleisesti suorasanaisena satuna. Muutamassa varsinais-virolaisessa kirjaanpanossa se kerrotaan seuraavasti.[376] Hevonen ja härkä söivät joen äyräällä. (Toisessa saman seudun kappaleessa selitetään, että isäntä oli heidät päivällisen ajaksi valjaista irti päästänyt.) Jeesus saapui heidän luokseen ja pyysi hevosta viemään yli joen. Hevonen vastasi: "minulla ei ole aikaa, minun täytyy syödä vatsani täyteen siksi kuin minut jälleen valjastetaan." Mutta härkä otti Jeesuksen selkäänsä. Silloin Jeesus kirosi hevosen: "sinä saat paljon syödä, vaan et tule koskaan ravituksi." Ja härälle siunaten sanoi: "sinä saat vähän syödäksesi, kuitenkin olet aina kylläinen." (Mainitussa toisinnossa: "sinun pitää olla ennen syönyt ja levännyt kuin isäntäsi.")

Että tämä katolisperäinen tarina on saanut runomuotonsakin jo ennen Setukaisten luokse saapumistaan, todistaa miehensätappajan Maien runoon hänen piilo- ja pakoehdoituksiensa joukkoon toisinaan eksynyt kappale, esim.[377]