vv. 26-27 Jalkoja levättämähän,

Henkeä vedättämähän; v. 70. Siitä hauvit haukkaelit.[279]

Tämä kirjaanpano siis osoittaa, että vielä 1600 luvun alussa jotenkin tyydyttävästi käytettiin vanhan runon mittaa Turunkin tienoilla.

Että Kaarle herttuan runo on lähellä Turkua sepitetty, todistaa paitsi kielimurretta paikannimien tarkka luettelo: Papinluoto, Ruskea kallio, Ilposten mäki, Kupitsa, Hanhenpajusto, Turun kallio, Tallimäki; joiden lisäksi itse kaupungissa mainitaan: Tothollarien tuvat ja Kanunkien (s.o. tuomiokapitulin jäsenten) kartanot. Runon yhdenaikuisuutta itse tapahtumain kanssa ilmaisevat useat toimivien henkilöin nimet, joiden olisi ollut mahdoton kauvan kansan muistissa säilyä: (Aksel) Kurki, Arvei (Stålarm), Harteviki (Henrikinpoika, Vuolteen herra), Antti (Boije?) ja Steeni Fincke.

Näin yksityiskohtaiset tiedon-annot panevat kuitenkin epäilemään, missä määrin tämä oikeastaan on kansanrunoa. Tosin jokaisen runon täytyy olla alkuansa jonkun yksilön sepittämä, mutta oikea kansanruno ei ole ainoastaan tiedoton tekijänsä nimestä, vaan myös hänen olemassaolostaan. Kertomistapa etenkin jälkimmäisessä toisinnossa (sijt -- sijt -- sijt) muistuttaa meille alituisesti, että tässä on joku kertomassa, joka hyvin tuntee kaikki asianhaarat sekä osaa ne järjestyksessä esittää.[280] Sittenkään ei voi kieltää, että Kaarle herttuan runossa vielä on jonkun verran kansanrunon viehätystä, jos sitä uudempain kansanrunoilijain, esim. Paavo Korhosen, kertovaisiin sepitelmiin vertaa.

Viimeksi on mainittava, että Porthanin kokoelmissa oleva käsikirjoitus etc. merkin ja väliviivan jälkeen jatkuu seuraavilla uutta kappaletta alkavilla säkeillä:

Suohon pääsit Suomen Herrat, Alhohon isot Isännät; Kovan parkuit knikti parat, Paruit Herrain palveljatkin, 85 Linnoja rikottaisa, Kastareita kaateisa. Ilcka ilkiä isändä, Pää keroi, sininen lacki, Ei konna tapella tainu, 90 Eikä sammacko sotia, Että joi joka kyläsä, Joka Knapin kartanosa.

Vaikka kaksi ensimmäistä säettä ovat samat kuin Kaarle herttuan runossa (A. vv. 58-9), niin ainakin loppusäkeet osoittautuvat aivan eri runoksi. Se on nähtävästi katkelma runollista kuvausta Nuija-sodasta. Toisen katkelman samaa tai samanaiheista runoa on Porthan julkaissut tutkimuksessaan _De poesi fennica_.[281]

Kivijärven kiltit miehet, Vastingin vahvat uroot,[282] Nujat nurkisa pitävät, Sopeisa sota aseet, Pimiäsä pitkät varret; 5 Joilla huovia hosuvat, Ryytteriä rytkyttävät. Sieldä Saarelle samovat, Urot oitze oikenevat, Sota aseis sotimahan. 10 Veri parskui paidan päälle, Suolet singoilit sisäldä, Ryyttereist ryvetetyistä, Huovista hosotetuista etc.

Ei ole satunnaista, että juuri Nuija-sota, joka herätti Suomen talonpoikaisen kansan omantakeisempaan toimintaan, myös nosti historiallisen kansanrunoilun yläpuolelle sitä yksityiselämän kuvausta, jota Elinan surmaruno edustaa. Kuitenkaan se ei ole kohonnut korkeimmalle, yleis-kansalliselle katsantokannalle, vaan pysyttelekse väliasteella sääty- eli puolueharrastusten piirissä. Perussävelenä siinä ei ole vielä kansallinen yhteistajunta, vaan katkeruus ja viha sortavaa ylimysluokkaa vastaan. Kuvaavaa on, etteivät talonpoikien omat päällikötkään, niinkuin Ilkka, saa muuta kuin ivaa osakseen. Runon koko kiintymys ja ihailu keskittyy Ruotsin puolelta anottuun auttajaan, Kaarle herttuaan, "hyvään herraan, kullaiseen kuninkaasen". Historiasta tiedämme, että Suomen rahvas uskoi aloittaneensa Nuija-sodan hänen nimenomaisesta käskystään ja hänen saattaneen asiat lopullisesti hyvään päätökseen; tunnemme myös, kuinka halpamaisesti sama rahvas kesken taistelua kavalsi itse valitsemansa johtajat. Itsenäisyyteen tottumattoman kansan käsitys ilmenee siis runossa täysin ajan- ja todenmukaisesti.

5. Jaakko Pontus.

Kauvan ei kuitenkaan kestänyt, ennen kuin Kaarle herttuan oma poika, Kustaa II Aadolf, yhdisti valtakuntansa eri kansallisuudet, säätyluokat ja puolueet suuriin maailmanhistoriallisiin tehtäviin, joissa Suomenkin kansa sai nimensä pysyväisesti piirretyksi ihmiskunnan muistolehdille. Kolmenkymmenvuotisen sodan vaikutus kansallistunnon heräämiseen maamme sivistyneissä on kylliksi tunnettua. Mutta varsinaisen kansan käsitykseen ei tämä sota niin näkyväisiä jälkiä jättänyt, kuin läheisemmät valloitussodat Suomen itärajalla ja Itämeren maakunnissa, joiden taakan Suomen kansa sai suurimmaksi osaksi kantaa ja joiden merkityskin oli jokaiselle Suomalaiselle selvä. Samasta syystä itse sankarikuningas, joka näissä taisteluissa vasta opetteli vanhempain ja kokeneempain päällikköjensä avulla, kansan tajunnassa jäi syrjään sen miehen rinnalla, jolle suomenpuolisten sotaliikkeiden lähin johto jo kuninkaan isän aikana oli uskottu.

Jaakko Pontuksenpoika De la Gardie on se historiallinen henkilö, jonka maine on ollut pysyväisin Itä-Suomen rahvaan kiitollisessa muistissa. Hän oli tosin vierasta syntyperää, mutta ei tullut muukalaisena, tuntemattomana Karjalan kansan keskuuteen. Olihan hänen isänsä Pontus De la Gardie aloittanut sen Suomen historiassa unohtumattoman työn, jonka poika loppuun suoritti: Käkisalmen läänin yhdistämisen ratkeamattomilla siteillä suomenpuoliseen Karjalaan. Paraan osan lapsuutensa aikaa oli hän kasvanut Suomessa, äidinäitinsä luona Vääksyn kartanossa Kangasalla. Häntä saattoi siis Suomen kansa pitää omana miehenään, ja hän puolestaan ansaitsi kansansa tunnustuksen ei ainoastaan sotaisella toiminnallaan, vaan myös käytännöllisillä toimenpiteillään. Näistä kiinteimmin kansan mieleen painunut on Karjalan kulkuneuvojen parantaminen, joiden tarkoituksena tosin etupäässä oli sotaretkien helpoittaminen, vaan joiden kautta myös siirtolaisasutuksen leviäminen valloitettuihin maakuntiin ja siten niiden todellinen yhteenliittäminen tuli edistetyksi.

Puntuksen teitä, siltoja ja kaivantoja näytetään vielä monin paikoin, eikä ainoastaan semmoisia, joita hän todella on teettänyt, vaan muitakin samanaikuisia yrityksiä, esim. nykyisen Saimaan kanavan tienoilla tavattavia vanhoja kaivantoja, mitkä tiettävästi eivät ole hänen toimestaan syntyneitä. Puntus nimi Karjalan rahvaan käsityksessä edustaa kokonaista kehityskautta sen elämässä; verrattakoon: _Sant Henrikin tiet ja sillat_ Länsi-Suomessa.[283] Kun näihin näkyväisiin muistoihin liittyi vielä paikallisia tarinoita, on Puntus käsite kehittynyt yhtä kansanomaiseksi kuin muinaiset _Meteli, Jätti ja Hiisi_.

Paikallistarinasta oli se sitten helposti siirrettävissä yleisemminkin sadun piiriin.[284] Kun tuota ihmeteltiin, miten muiden käyttäessä tavallisia maanteitä Pontus pääsi ikäänkuin näkymättömänä kulkemaan metsien halki soihin tekemiensä siltojen avulla, kuinka hän piiritettynä pujahti vihollistensa käsistä yön pimeydessä kaivantonsa kautta, ja mitenkä hänellä aina riitti miehiä ja rahaa laajoja sotaretkiänsä varten, ei voitu tulla muuhun päätökseen, kuin että hän mahtoi olla suuri ja mahtava loitsija. Hänen tarvitsi esim. vaan ottaa makuutyynystään höyheniä ja puistaa tai puhaltaa niitä ilmaan, niin heti ilmestyi hevosmies joka höyhenestä hänen puolestaan sotimaan; vankeudestakin hän vapautui hiekkaan piirustamalla laivan kuvan ja siihen puhaltamalla, niin että se vei hänet läpi ilman kotimaahan ja mukana vielä vieraan maan hallitsijan, jonka hän oli houkutellut piirustuksen sisäpuolelle ja josta sitten sai summattomat lunnaat. Senaikuisen käsityksen mukaan ei loitsutaito ollut mahdollinen ilman paholaisen välitystä. Tältä hänen kerrotaan ensin lainanneen rahoja, pannen tietysti sielunsa pantiksi, vaan väärällä nimellä. Kun paholainen oli sitten häntä velkonut, oli hän ilmoittanut oikean nimensä, ja tämän sitä turhaan kirjoistansa hakiessa, oli hän yhteen kirjoista saanut piirretyksi Vapahtajan nimen ja siten vallannut itselleen taikakapineen, jota kaikissa yrityksissään menestyksellä käytti. Ja lopulta hän siitä sitoumuksesta kokonaan suoriutui; kun paholainen oli tullut häntä hakemaan saunasta, oli hän pyytänyt saada ensin valmiiksi pukeutua, vaan siitä sovittua oli hän jättänyt toisen saappaanvarren puoliväliin vetämättä ja varoi sitä sitten enää milloinkaan oikaisemasta. Toisen tarinan mukaan hän kuoltuaan jäi makaamaan komeaan palatsiinsa Tukholmassa, jolle ainoasti kuninkaan kartano veti vertoja. Siellä hän vielä nytkin nukkuu, iso käärme lattialla ja naulassa miekka, joka heiluu myötäänsä. Oven päälle on kirjoitettu, että: "huomenna hakemaan." Vaan se on aina huomenna, eikä tule milloinkaan sen likemmäksi. Niinkuin kaikki tiedämme, on Jaakko De la Gardien pitkällisestä viipymisestä sotajoukkoinensa Venäjällä säilynyt kansanmuisto sananlaskunkin muodossa, joka jo viime vuosisadalla on muistiinpantuna.[285]

Lähtee suvi, lähtee talvi, mutta ej lähde Laiska Ja[ak]ko.

Nämät säkeet yhdessä seuraavien Sakkulassa Käkisalmen puolella muistiinpantujen kanssa:

Jalo herra Jaakko Puntus, Hän teki sillat soien päälle, Maanteitä jokein ylitse,

sanottiin olleen jäännöksiä Jaakko Puntuksen _maavirrestä_.[286] Onko semmoista runoa koskaan löytynyt, on kuitenkin epäiltävää; luultavimmin ovat viimeksi mainitut säkeet tilapäisesti tekaistut edellä esitettyjen suorasanaisten paikallismuistojen johdosta. Sitä vastoin lauletaan yleisesti koko Karjalan kannaksella Jaakko Pontuksenpojan meriretkestä Riian linnaa vastaan. Mainitun kaupungin valloituksessa v. 1621 oli hän todella osallisena ja jäi sen jälkeen jatkamaan Liivinmaan anastusta Puolan vallan alta.

Vanhimmat kirjaanpanot tätä runoa ovat suomalaisen kieliopin tekijänä tunnetun Valkjärven kirkkoherran Juhana Stråhlmanin sekä hänen poikansa Kaarle Teodorin, jälkimmäinen vuoden 1812 tienoilta. Molemmat ovat milt'ei yhtäpitäviä.[287]

Jaakko Puntus, jalo herra, Viisas Viipurin isäntä, Laski laivoja merelle, Pani poikia sisälle; Veti päälle purjehensa, Kuin pisimmän pilven rannan. Laski päivän, laski toisen, Laski kohta kolmannenkin, Laski riskin Riian alle, Ison kaupungin kuuluisan. Pani pyssyt pöykkämähän, Sekä joutset joukkamahan, Tykit tykähtelemähän. Sanoi riski Riian herra: "Jaakko Puntus, jalo herra! Tule siivolla sisälle, Alle linnan kunnialla; Oltt' on kyllin juoaksesi, Mettä mielin syöäksesi."

Vielä täydellisemmin saamme kokoon runon säkeet uudemmista samoilla seuduin muistiinpannuista lukuisista toisinnoista, vaikka eivät niissäkään kaikki piirteet kerrallaan esiinny. Otettakoon näytteeksi eräs Ahlqvistin kirjaanpanema toisinto, joka on kaksijatkoinen, niinkuin huomaa, jos silmäilee ensin vasemman ja sitten oikean palstan, vaan luettuna vuorotellen vasemmalta sekä oikealta, silloin kuin vasen puoli on tyhjä, antaa hyvin eheän käsityksen Jaakko Pontuksen runon alkuperäisestä muodosta.[288]

Jalo herra Jaakko Puntus, Ruotsin kuuluisa kuningas. Laittoi laivoja merelle, Niinkuin sorsa poikiansa; Laittoi laivoihin väkeä, Kuin kana munasiansa; Veti päälle purjehia, Kuin pimeän pilven reunan; Pani tuulet tuulemahan. Ja aallot ajelemahan. Sousi Riian linnan alle.

Alkoi tyyrätä tykillä, Valkkunilla vangutella; Alkoi linna liikahella, Torin latvat torkahella. Puhui Puola linnastansa:

"Elä riko Riikoani, Pura Puolan linnoani; Tule siivolla sisähän, [Sovinnolla suojuksehen.][289] Saat olutta juoaksesi, Mettä syöä mielin määrin." -- "Ei mesi merestä puutu, Eikä puutu Puntukselta."

-- -- --

Laittoi tuulet tuulemahan, Ja aallot ajelemahan. Ajoi lesken linnan alle, Kysyi linnasta lihoa, Ja kalaista kaupungista, Väelle väsynehelle, Urohille uupuneille. Linnan vanhin vastaeli: "Ei ole linnassa lihoa. Ei kaloa kaupungissa. Väelle väsynehelle, Urohille uupuneille." Jalo herra Jaakko Puntus Alkoi tyyrätä tykillä, Valstingilla vaivaella; Alkoi ketjut keikahella, Torin latvat torkahella. Leski liehui linnassansa: "Jalo herra, Jaakko Puntus. Elä riko linnaistani, Pura Puolan linnoani; Tule siivolla sisähän, Tasaisesti tanhuahan; Kaikk' annan avaimet sulle. Kyll' on linnassa lihoa Ja kalaista kaupungissa, Kyll' on kysta, keitettyä, Valmista, varistettua, Väelle väsynehelle, Urohille uupuneille."

Ulkopuolelta Karjalan kannaksen on löydetty alkuosa runoa Savossa sekä pari täydellisempää kappaletta Suomen Keski-Karjalassa, Ensin mainittu on Gottlundin jo v. 1818 Juvalla kirjaanpanema, omintakeisten vertauskuvainsa puolesta huomattava katkelma.[290]

Ja[ak]ko Pultus, jalo herra, Viisas Viipurin isäntä, Laski laivoja merelle. Laski päivän, laski puolen, Laski osan kolmattakin. Niin on saaria selällä, Kuin on mastia merellä; Niin on honkia salolla, Kuin on mastia merellä.

Toinen Keski-Karjalan kappaleista löytyy ylioppilas Z. Sireliusen keräelmissä vuodelta 1847, luultavasti Sortavalan tienoilta.[291]

Jalo herra Jaakko Pontus, Ruotsin Kaarle, kaunis herra, Ruotsin kuuluisa kuningas, Laittoi laivoja merelle Vaskisesta valkamasta, Laittoi tykit laivan päälle; Laittoi Laatokan merelle, Laittoi tuulet tuulemahan, Meren tyrskyt työntämähän; Päivät peitti purjehilla. Ajoi Riian linnan alle, Alkoi ampua mereltä; Alkoi torit toukaella, Linnan vallit vaarahella. Venäläinen, vainolainen, Sanovi sanalla tällä: "Älä riko Riikastasi, Riko Riikan kaupunkia; Tule siivolla sisähän, Kapinatta kaupunkihin!" Kysyi linnan vanhimmalta: "Onko linnassa lihoa Ja kaloa kaupungissa'?" Linnan vanhin vastaeli: "Kyll' on linnassa lihoa Ja kaloa kaupungissa Miehille väsynehille, Urohille uupuneille." Moni sortunen satula,[292] Moni vemmel kynnäppäinen, Riian virassa viruvi, Haonlailla happanevi.[293]

Runo jatkuu lorulla Venäläisestä, vainolaisesta, joka "tappoi isoni, tappoi emoni" j.n.e.; se myös selittää, mitenkä runoon on voinut tulla Riian kaupungin puoltajaksi Venäläinen. Vertaus päivän peittämisestä purjeilla tavataan joskus Karjalan kannaksellakin;[294] siitä löytyy vielä seuraava mahdikas muunnos:[295]

Meret peitti miehillänsä, Maat peitti hevosillansa, Saaroset satuloillansa, Rahoillansa rannat peitti.

Kuvaus sodan jälkijätteistä Riian virrassa esiintyy myös etelämpänä eräässä Kurkijoen toisinnossa:[296]

Moni mies, moni hevonen, Moni saarninen satula, Moni herra höyhenhattu, Moni vemmel kynnäppäinen, Moni miekka kultavästi, Riian virrassa viruvi.

Toinen kappale, jota Lönnrot on käyttänyt Kantelettaren julkaisuunsa (III. n:o 11 "Puntuksen sota"), on hänen oma muistiinpanemansa ensimmäisellä keräysmatkallansa v. 1828 Kesälahdella.[297] Siinäkin ilmaantuu Puolasta huolimatta vainolaisena Venäläinen, jonka kuitenkin Lönnrot on muuttanut: Viholainen. Hänen lisäyksiään muista runoista on paitsi vihollisen tapettavien luetteloa (vv. 4-8), oluen pyyntö (vv. 19-27), joka on lainattu edempänä mainittavasta Iivanan virrestä.

Viipurin, Käkisalmen ja Pietarin välisellä alueella todennäköisesti syntyneenä, ei Jaakko Pontuksen runo ole juuri voinutkaan semmoisenaan laajemmalle levitä; se näet ei oikein soveltunut muiden kuin Ruotsin puolta pitävien luterinuskoisten laulettavaksi. Kreikanuskoiset Karjalan kannaksella sen tosin muuttamatta säilyttivät, mutta muualla joko riistettiin sen yltä koko historiallinen puku taikka käännettiin tämä nurin päin.

Edellinen menettely havaitaan Varsinais-Inkerissä, jossa Jaakko Pontuksen runoa on keskiosa yhdistetty virolaisperäiseen ja puhtaasti tarulliseen Ison härän runoon, esim.[298]

"Pentti pieni linnassa, Pentti pieni linnan vanhin, Kati kauno, Pentin vaimo! Onko lientä keitettyä, Vana varistettua, Väelle väsynehelle, Nuorisolle nousevalle? Onko leipää linnassasi Ilman leivän leipomatta? Onko voita vuoren alla Ilman kirnun k[i]ertämättä? Onkos linnassa lihutta Ilman härän tappamatta?" -- "On mulla härkä tieossa, Ei ole suuri, eik' ole pieni, On kuin oikea elokas; Päivän lensi pääskölintu Härän sarvien väliä" j.n.e.

Tavallisesti on tämä runoyhtymä vielä liittynyt jatkoksi niinikään virolaisperäiselle ja myös Kalevalan-aineiselle kuvaukselle vanhain ja nuorten soutamisesta, esim.[299]

-- -- -- Sousit Pentin linnan alle, Pentti on pieni linnan herra. Niin vanhat kysyttelevät: "Onka lientä keitettyä, Varia varistettua?" Niin nuoret kysyttelevät: "Onka linnassa lihutta, Onka voita vuoren alla?" Pentin vaimo vastaeli: "Ei ole linnassa lihutta, Eik' ole voita vuoren alla, Ilman hällön tappamatta, Mulliken murentamatta" j.n.e.

Niinkuin näemme on itse Jaakko Pontuksesta, joka on sekoitettu yhteen alkuperäisesti puolalaiseksi ajatellun linnan vanhimman kanssa nimitys _Pentti_ vielä muistona. Lihan kysymisen rinnalla esiintyy liemen ja leivän, vieläpä voin päälle pyytäminen. Että ainakin viimeksi mainittu piirre on runoon varsinaisesti kuuluva, tulee kohta osoitettavaksi, jolloin myös lausetapa _vuoren alla_, toisinaan _vuoren maassa_ tai _vorennoilla_ saa selityksensä.[300] Kalankin kysyminen on säilynyt yhdessä kappaleessa.[301] Vielä on huomattava jälki linnan ampumisesta toisinnon säkeissä:[302]

Sousi Pentti linnan alle. Liitoksesta linna liikkui, Jäsenestä maa järähti. "Onko linnassa lihutta" j.n.e.

Jälkimmäinen menettely, "Ruotsin" puolisille Karjalaisille voitollisen tapauksen päinvastaiseksi kääntäminen, nähdään Sortavalan takaisen Raja-Karjalan runoissa. Riian linnan piirittäminen on niissä Viipurin linnaan sovitettu ja valloittajana esiintyy _Petri kuuluisa kuningas_. Jaakko Pontus tavataan kuitenkin harvoin linnan puolustajana,[303] vaan on enimmiten pysynyt entisellä paikallaan, ikään kuin Pietari Suuren liikanimenä, esim.[304]

Petri on kuuluisa kuningas, Kuulisti herra Suomenniemen, Jalo on herra Jaakko Puntti, Viisas Viipurin isäntä Kovin syäntyi Ruotsin päälle, Erin vieroisen vihaltui. -- -- -- Työnti tuonne lapsikarjan Kuin on sotka poikuehen.

-- -- --

Petri kuuluisa kuningas, Moskovan hyvä molotsa, Laittoi laivansa merelle; Jalo herra Jaakko Pontus, Viekas Viipurin isäntä, Laittoi lapset laivoloihin. -- -- -- Kovin suuttui Suomen päälle Vihastui Viipurin päälle.

Viipurissa on häntä vastassa _Matti Lauren poika_, toisinaan _Omosen poika_, jolta hän kysyy, ei ainoastaan lihaa, kalaa ja joskus leipääkin, vaan myös:[305]

"Onko voita Volmarissa?"

Kun tämä pilkoillaan hänelle tarjoaa vanhaa hevosen raatoa, niin hän rupeaa ampumaan linnaa sillä seurauksella, että mainittu Matti jo alkaa rukoilla:[306]

"Oi Petri kuuluisa kuningas! Tule siivossa sisähän, Kunnioissa kartanoihin, Ilman pyssyn pyrkämättä, Jalon rauan jaukamatta. Ota kultia kypärä, Hopeita tynnyrimäärä."

Siihen tarjoukseen kuitenkin Petri halveksivasti vastaa ja lopuksi lausuu:[307]

"Saan mie maata miekallani, Tapparallani tahonkin."

Niinkuin näkyy, esiintyvät tässä melkein kaikki Jaakko Pontuksen runon piirteet. Ja jos vielä voisi olla kahden vaiheilla, kumpi runoista on alkuperäisempi, poistaa viimeisenkin epäilyksen nimitys Volmari, joka ei ole säilynyt Karjalan kannaksella ja Varsinais-Inkerissäkin aivan vääntyneessä muodossa tavataan, vaikka se kieltämättä juuri tähän runoon kuuluu. Volmar niminen kaupunki näet löytyy likellä Riikaa ja soveltuu se sille hyvin toisintonimeksi. Volmarin linnan nimi on muuten historiallisestikin liittynyt Jaakko de la Gardien sankarimuistoon; kahdeksantoista-vuotiaana hän sitä toisen nuoren päällikön kera mitä urhoollisimmin puolusti Puolalaisia vastaan kolme kuukautta v. 1601.

Suomen Itä-Karjalasta on Jaakko Pontuksen runo Petrin nimelle muutettuna siirtynyt Aunuksenkin puolelle. Keski-Aunuksessa, jossa tämän runon sanotaan olevaa kaikista yleisimmän, sitä lauletaan seuraavaan tapaan.[308]

Petri on kuuluisa kuningas, Moskovan hyvä molotsa, Laati laivoset merehen. Mi on mäessä mäntysiä, Se on Petrin purjepuita. Työnti kirjat kiirehesti, Paperit pakon perässä,[309] Viisahasen Viipurihin; Viisas oli Viipurin isäntä,[310] Suomenniemen sotiherra. Kovin syäntyi, kovin suuttui Murteli mustia hapenia.[311] Työnti sotkuen vesille, Emälinnun poikuehen. Päivän ampui alatse, Toisen ampui päällitse. "Oi sinä seppo Ilmollinen![312] Tao keijo 3:lla sulalla, Vaskivarsi varaisempi; Ammun kirjavahan kivehen." Kilpasti keijo kivestä, Meni keijo merehen, Perin tietämättömähän. "Oi sinä seppo Ilmollinen! Tao keijo 6:lla[313] sulalla" j.n.e. Meni keijo taivosehen, Perin tietämättömähän.

-- -- --

"Onko linnassa lihoa Tulian vierahan varahan, Käkijälle, kuulujalle? Onko voita vodvarjoissa Käkijälle, kuulujalle? • Onko kaloja kaupungissa?" -- "Mulloin kuoli musta ruuna, Vasta[314] vaipui valkea varsa, Siikoniemen sillan päähän", Kovin syäntyi Ruotsin päälle, -- -- -- "Laai keijo 9:llä sulalla" j.n.e. Ampui kirjavahan kivehen, Meni kivi meren taakse. Jalo herra J-- -- Työnti sotkuen vesille, Emälinnun poikuehen. Päivän ampui alatse, Toisen ampui päällitse, Kolmannen kohti osasi. Pani räystähät räpyhyn, Herran huonehen helyhyn. Antoi avaimen kätehen Hopeaiselle tarelkalle: "Ota kultia kyllältäsi!" -- "Tunnen Ruotsin kullat, hopeat."

Muodoltaan täydellisimpänä Petrin virsi kuitenkin esiintyy Pohjois-Aunuksen runoalueella, jonka toisinnoista seuraava sopinee näytteeksi.[315]

Petri on kuuluisa kuningas, Herra suuri Suomenniemen, Piti pilvessä käräjän, Tarkan tuuman taivahassa, Sekehessä selvän tuuman. Laittoi viestit Viipurihin, Sanomat Savon rajalle; Viisas on Viipurin isäntä, Kaunis Matti Lauren poika. Petri kuuluisa kuningas, Suuri herra Suomenniemen, Laittoi viestit Viipurihin: "Onko linnassa lihoa, Onko voita vontarissa?" Viisas Viipurin isäntä, Kaunis Matti Lauren poika, Matti varsin vastaeli: "Mulloin uupui musta ruuna, Vaipui valkea hevonen, Mieron mäkeä noustessahan; Siinä on ruoka vierahalle, Vierahalle, tulevalle, Saavalle, käkeävälle." Petri kuuluisa kuningas, Suuri herra Suomenniemen, Tuosta suuttui, tuosta syäntyi, Murti suuta, murti päätä, Murti mustoa haventa. Satuloitsi sa'an hevosta, Miekoitti tuhannen miestä, Yhtenä kesäissä yönä. Mipä oli mäellä mäntylöjä, Se on merellä purjepuuta. Laski laivoja merelle Kuin on sotka poikiansa. Jo menevi alle linnan, Alle Viipurin asuvi; Viisas on Viipurin isäntä, Kaunis Matti Lauren poika. Petri kuuluisa kuningas, Suuri herra Suomenniemen, Puhui suulla puhtahalla, Sovinnossa sormitteli: "Anna linnat liikkumatta, Hyvän pyssyn pyrkimättä, Jalon jousen jaukkamatta, Tinapyssyn pyrkimättä!" Matti vasten vastaeli: "Ei sinä pitkänä ikänä Linna lähe liikkumatta, Tinapallin paiskamatta, Tinarullin ruiskamatta. Kolme on luotia kovia, Tynnyri teräksisiä."[316] Pantihin pyssyt pyrkimähän. Jalot jouset jaukkamahan, Jaukkoi päivän jaukkoi toisen, Jaukkoi päänä kolmantena; Honkahuonehet horisi, Kirkko kirpitsöin levisi. Tuohet töhtynä tömisi. Painoi Matti jo pakohon, Pisti Matti piilosehen. Rutjoi Ruotsia rukohon, Tasapäitä tanterehen, Lieripäitä liettehesen. Linnan otti liikkumatta, Kaiken niemen ottamatta.

Siihen löytyy vielä täydennys eräässä toisessa kappaleessa,[317]

Petro oli kuuluisa kuningas, Tuosta suuttui, tuosta syäntyi, Tuosta viikoksi vihastui. Nosti päivän purjepuuta, Toisen nosti stiirupuuta, Kohta kolmannen kohenti. Laski päivän, laski toisen, Laski päänä kolmantena Alle Viipurin vihannan. Ampui päivän, ampui toisen -- -- -- Linnan seinät liikuttihen. Matti oli kaunis Lauren poiki Otti kultia kyperän, Hopeita huopin täyen, Itse virkki, noin pakisi: "Petro kuuluisa kuningas, Sotiherra Suomenniemen! Ota kultia kyperä, Hopeita huopin täysi." -- "K--n konna kultihisi, P--n hopeihisi! Ruostuneet on Ruotsin kullat, Saastuneet Saksan hopeat."

Viimeksi ilmaantuu sama runo Vienan läänissä siinä muodossa, kuin Lönnrot sen on useammista toisinnoista kokoonpannut Kantelettaressa (III. n:o 10) nimellä "Viipurin linnan hävitys".[318] Siinä ei ole ainoastaan Jaakko Pontuksen nimi, niinkuin jo Pohjois-Aunuksessa, kokonaan kadonnut, vaan myös Petri näkyy väistyneen Iivana niinen tieltä. Siinä on myös uudempia lisäyksiä, jotka melkein kaikki kansan laulutapaan perustuvat, puhtaasti tarunomaisista runoista, esim. Lemminkäisen äidin varoituksesta (vv. 13-18), Tieran kenkiytymisestä (vv. 23-26), Väinämöisen laivaretkestä (vv. 45-48, 153-4) y.m.[319] Samoin säkeen "Iivana iso isäntä" kertosäe "Meiän kuulu kullan solki" (v. 2) on selvästi Kullervo-runoista lainattu.

Voisi siis ajatella, että myös Iivana nimi on myöhemmin Petrin sijalle sovitettu. Ja sitä arvelua lisäksi vahvistaa se seikka, että "Petri kuuluisa kuningas" vielä Vienan läänissäkin joskus tavataan joko Iivanan rinnalla taikka aivan yksin.[320]

Mutta toiselta puolen on huomattava, että Matti Laurenpoika, joka on Itä-Karjalan, Pohjois-Aunuksen ja Vienan läänin toisintoryhmille yhteinen, tuskin voinee tarkoittaa muuta historiallista henkilöä kuin Matti Laurinpoikaa, sukunimeltä Kruus, joka oli Viipurin linnan isäntänä vv. 1583-1598. Hän oli siis toimeensa nimitetty vuotta ennen kuin tuo kuuluisa Iivana IV, liikanimeltä Julma, kuoli ja saattoivat hänen nimeensä hyvin liittyä kansan muistissa tämän venäläisen hallitsijan suuntaamat yritykset Viipurin linnaa vastaan samoin kuin tämän pojan Feodorin aikuiset hävitysretket, joiden alaiseksi hänen hallitsemansa lääni erittäin v. 1592 joutui.

Sitä mahdollisuutta, että Iivana nimi on voinut pysyä ainoasti Vienan läänissä, vaikka on Petrin tieltä kadonnut etelämpänä, tukee vielä Volmarin linnan nimen esiintyminen täällä alkuperäisessä muodossaan, joka Pohjois-Aunuksessa on aina vääntynyt: "onkos voita _vontarissa t. porvalilla_?"[321]

Myös muita hyvin alkuperäisiä piirteitä on säilynyt Iivanan virressä, niinkuin sitä on laulettu Latvajärvellä, joka kylä muutenkin on hyvin tunnettu ei yksistään kauniisti kehittyneestä, vaan verrattain vanhanaikuisestakin laulutavastaan.[322]

Meiän Iivana isäntä, Meiän kuuluisa kuningas, Laittoi laivoja lahelle, Niinkuin sotka poikiahan, Tavi laittoi lapsiahan. Miekoitti tuhannen miestä, Satuloitsi sata hevosta, Niinkuin telkkä tehtyjähän, Pieni lintu lapsiahan. Työnsi Viipurin lin-- "Onko linnassa olutta, Ilman olven panematta, Iivanalle iltaseksi, Venäläiselle veroksi?" Lausui Matti Laurin poika, Viisas Viipurin isäntä, Sepä varsin vastaeli: "Hevot on k-- tallilla, Iivanalle iltaseksi" j.n.e Meiän Iivana isäntä, Meiän kuuluisa kuningas, Murti suuta, murti päätä, Työnsi linnahan sanoja: "Onko linnassa lihoa, Ilman härän tappamatta, Ilman sonnin sortamatta, Iivanalle iltaseksi" j.n.e. Lausui Matti Laurin poika, Se on varsin vastaeli: "Akka on vanha kiukahalla, Kuiva reisi kuorrallettu, Iivanalle iltaseksi" j.n.e. Iivana meiän isäntä, Meiän kuuluisa kuningas, Murti suuta, murti päätä, Pani pyssyt pyykämähän, Jäntehet järäjämähän, Avokurkut ammomahan, Alla Viipurin vihannan, Alla suuren Suomen linnan. Ampui päivän, ampui toisen, Jo päivänä kolmantena Kivet on kirkkoa jälellä, Patsahat papin tupoa, Räystähät rämyin menevi, Torit maahan torkahteli. Lausui Matti Laurin poika, Viisas Viipurin isäntä, Pani avaimet kultaiselle luoalle, Siitä noin sanoiksi virkki: "On kaikkia linnassa" j.n.e.

Lausetapa "torit torkahteli" johtuu selvästi Jaakko Pontuksen runosta, vaikka se välillä olevasta Petrin virrestä on pois jäänyt; on kuitenkin mahdollista, että se jonkun muun runon välityksellä olisi tähän paikkaan tullut. Sitä vastoin ei ole satunnaista, että lihaa pyydetään "ilman härän tappamatta",[323] joka vie meidät Varsinais-Inkeriin asti, siis runon leviämis-alueen vastaiseen päähän. Alkuperäinen voi kukaties myös olla, vaikk'ei sitä missään muualla tavata, kuin tässä ainoassa toisinnossa, oluen kysyminen, sillä siihen viitannevat Jaakko Pontuksen runon loppusäkeet, jotka Lönnrotin muistiinpanossa Kesälahdelta eheimpänä esiintyvät.[324]

On olutta juoaksesi, Saatu mettä syöäksesi, Ei mesi merestä puutu, Olut Riian kaupungista.

Jaakko Pontuksen runoa täytyy ajatella välittömästi syntyneeksi Riian linnan valloituksen johdosta eli 1620 luvulla, muuten ei voi selittää liivinmaalaisten paikannimien säilymistä kansan muistissa. Helppotajuisena lauluna se tietysti nopeasti levisi Itä-Suomessa ja tuli kreikanuskoistenkin Karjalaisten kuuluville, jotka sen viipymättä mieleiseksensä muodostivat niiden tietojen mukaan, joita vanhuksilla vielä siihen aikaan oli Iivana Julmasta ja Viipurin linnan isännästä, Matti Laurinpoika Kruusista. Tämä muodostus levisi Vienan lääniin asti, jossa se semmoisenaan pysyi. Mutta etelämpänä Raja-Karjalassa kehittyi Pietari Suuren aikana uusi toisinto, jossa Iivana nimen tunnetumpi Petri syrjäytti, vaan Matti Laurinpoika siitä huolimatta jäi paikoilleen.

Viimeksi on mainittava, että yhdessä Vienan läänin kappaleessa Iivana suorittaa sotaoritta ei ainoastaan "alle suuren Suomenniemen, alle Viipurin vihannan, Ruotsinmaahan rohkeahan", vaan samalla:[325]

Inarehen ilkeähän, Kuolan linnahan kovahan.

Myös eräässä Pohjois-Aunuksen kappaleessa esiintyy Matti "viisas Viipurin isäntä, herra suuri Suomenniemen", vielä arvonimellä:[326]

Kova herra Kuolan linnan.

Mainitut säkeet ovat näet jäännöksiä toisesta Jaakko Pontuksen runosta, jota tunnettu runonkerääjämme Taneli Europaeus on löytänyt yhden ainokaisen kappaleen, luultavasti Ilomantsista.[327]

Jalo herra J[aakko Puntus], Vii[sas Viipurin isäntä], Savon mahtava majori, Jok' oli vahva tappelija, Sorea soan kävijä, Joka voitti Venäin vallan; Yks oli jäänyt Koolan linna Etähällä itämaalla. Sanoi tuonkin saa'aksensa, Jopa joutui kulkemahan; Käkesi välehen käyä, Tulla jälen tuntuessa. Tuonnepa viipyi viikommaksi, Katoi kaikeksi ijäksi. Tuolla Jaakko jaksettihin, Herra suuri surmattihin, Koolan linnahan kovahan, Ilärihin ilkeähän.

Tämä runo nähtävästi kuvaa niitä onnistumattomia yrityksiä, joita Jaakko De la Gardien ja jo hänen isänsäkin Pontuksen aikana tehtiin Venäjän Lapin valloittamiseksi. Lähinnä sopinee ajatella sitä sotaretkeä, joka Pohjanmaalta käsin tehtiin talvella 1611 Vienan meren rannalle ja Kuolan suuhun; vaan täällä torjuttiin hyökkäys ja itse retki yli tunturien näkyy olleen kovin turmiollinen etenkin ratsuväelle.[328]

Se historiallinen kansanrunous, joka Jaakko Pontuksenpojan nimeen liittyy, täyttää niin muodoin kaikki tämmöisen runouden vaatimukset. Sen perustuksena ovat tositapaukset, joilla on yleiskansallinen merkitys, se on välittömästi niiden vaikutuksesta syntynyt ja se on puhtaasti kansanomainen. Siinä on lisäksi persoonallisena keskuksena isänmaallinen sankari, jonka ympärille jo useampia sekä runomitallisia että suorasanaisia tarinoita alkaa kiertyä. Mahdollisuus kehittyä yhtenäisemmäksi historialliseksi kertomarunoksi ei siitä enää ole aivan kaukana. Ja kukapa tietää, mitä Karjalan kansan vilkas mielikuvitus ja kieltämätön kokoonpanokyky vielä olisi voinut luoda, jos kansanruno olisi saanut häiritsemätönnä elää ja kasvaa, eikä Ison Vihan viikate olisi orastavaa kansallista itsetuntoa rahvaassakin maata myöten tasoittanut.

6. Kaarlo kuningas.

Kaarle XII:n verinen jättiläishaamu ei kuitenkaan ole ohitse kulkenut jättämättä varjoa kansanrunoutemme kuvastimeen, jos kohta Suomen puolella oli kuvaamattomissa kärsimyksissä kyynellähde ehtynyt ja runosuoni kuivunut. Myös rajantakaisiin, Venäjän puolta pitäviin Karjalaisiin vaikuttivat Ison Vihan tapaukset mieltä järkyttävästi ja löysivät vastakaiun heidän vielä elinvoimaisessa runoudessaan.

Lönnrotin Mehiläisessä 1836 vuoden Kesäkuun numerossa tapaamme "Kaarlo kuningas" nimisen runon, joka on pantu kokoon useammista Vienan läänissä muistiinpannuista toisinnoista;[329] myöhemmin se on painettuna myös Kantelettareen (III. n:o 12) nimellä "Kaarlon sota". Se alkaa:

Läksi Kaarlo kaupungille, Verolle verikäpälä, Ruotsin murha murkinalle, Pillomus on Piiterille.

Venäjän väki häntä odottaa tulevaksi yhtä hartaasti, kuin Kalevalassa Joukahainen Väinämöistä väijyessään:

Illoin ammuin vuotetahan, Kerran keskipäivälläkin;

ja hänen varalleen, samoin kuin Ilmarisen emäntä Kullervolle:

Ne leipoi kivisen leivän, Kakun paistoi kallioisen.

Sillä välin on jo Kaarlo kuningas ilmestynyt sinisessä sotilaspuvussaan:

Kaarlo kaukoa näkyvi, Sinisorkka sinnempätä, Kahen luotosen lomatse, Päällitse satamasaaren.

Lihan ja oluen vaatiminen hänen puoleltaan ei oikeastaan kuulu tähän runoon, vaan lienee Lönnrotin sovittama Iivanan virrestä, joka siihen joskus on sekaantunut.[330] Sitä vastoin on runossa oleellinen piirre Venäläisten vastarinta:

Ei ne anna ampumatta, Eikä syötä syöksemättä, Ampumalla antelevi, Syöksemällä syöttelevi.

Tykkitaistelu käy pian Kaarlon laivastolle tuhoisaksi ja hänen itsensä tulee niin kuuma, että hän pyytää kurkkunsa jäähdykkeeksi saada ostaakseen vettä. Kun hänelle vastataan, että laivan alla on sitä kylliksi, hän selittää, että meren vesi on kaikki verellä, ja vannoo, jos vaan hengissä pois pääsee, olla ikänään takaisin palajamatta.

Runo nähtävästi kuvailee Kaarle XII:n Suomeen lähettämän ylipäällikön _Yrjö Juhana Maydellin_ onnistumattomia yrityksiä vasta perustetun Pietarin kaupungin ynnä Kronstadtin, "satama saaren", varustuksien takaisin valloittamiseksi vv. 1704-1706. Siihen on kuitenkin myös yhdistetty suuren Pohjan sodan loppupäätös, niin että sen voi arvella syntyneen, niin pian kuin tämä alkoi olla tunnettu ja kansallekin selvä.

Kysymys on vaan vielä siitä, missä runo on sepitetty? Etteivät Vienan läänin asukkaat ole voineet viehättyä niin kaukaisia tapauksia kertomaan, lienee itsestään ymmärrettävä. Meidän täytyy etsiä runon alkukoti siinä mainittujen paikkojen lähiseuduilta, ja todella löydämmekin Hevaalla Varsinais-Inkerissä toisinnon ilmeisesti samaa runoa.[331]

Venäen kuningas viekas, Ruotsin rohkea kuningas, Hiutti vuoen hilpulia,[332] Sata vuotta saapelia, Tuhat pyssyjä puhasti, Tälle maalle tullessahan, Ihalalle, korealle. Kulki Kuippanan selälle, Sai hän Saaren kulmaiselle, Mittasi meren syvyttä, Katsoi kaivon korkeutta. Sanan Saarehen lähetti, Sanan Saaren vanhemmille, Teki kirjan kiirehesti, Paperin pakon perästä: "Saako tulla Saarenmaalle, Saako Saarehen sukua, Ilman pyssyn pyrkimättä, Tinaluoin loiskamatta? Annatko avaimiasi, Lupaelet lukkujasi?" Vahatukka linnan vanhin Katsoi kiusin kirjan päälle, Pahasti paperin päälle, Kirjan vastahan lähetti: "En anna avaimiani, En lupaa lukkujani, Ilman pyssyn pyrkimättä, Tinaluoin loiskamatta, Vaskipallon paukkamatta." Venäen kunervo viekas, Ruotsin rohkea kuningas, Pani pyssyt pyrkimähän, Tinaluoit loiskamahan, Vaskipallon paukkamahan. Niin siellä linnan alla, Siell' on verta päälle polven, Tahnaa jalan tasan j.n.e.

Paitsi tätä kappaletta on Hevaan puolella vielä kirjaanpantu pari katkelmaa, joissa Saaren eli Kronstadtin ohella on Pietarinkin nimi säilynyt. Toisessa se kohta kuuluu:[333]

Tahtoi tulla tälle maalle, Tahtoi Saarehen salaa, Petoksella Petteriin, Ilman pyssyn pyrkimättä, Ilman luoin loiskamatta, Vaskipallon palkkamatta.

Selviä jälkiä siitä, että tämä runo todella on kulkenut tuon pitkän matkan Inkerinmaalta Venäjän-Karjalaan, on säilynyt edellä esitetyssä Petrin virressä. Jo Suomen Itä-Karjalan toisinnoissa esiintyy sekä kiireinen kirjan ja pakollinen paperin lähetys että vaatimus päästä sisään ilman pyssyn pyryämättä,[334] jotka eivät kumpikaan saa selitystänsä Jaakko Pontuksen runosta. Jälkimmäinen piirre tavataan myös Pohjois-Aunuksessa vielä enemmän inkeriläisen mukaisena: paitsi "pyssyn pyrkimättä", myös "tinapallin paiskamatta". Hyvin huomattavaa on, että nämät säkeet eivät esiinny Vienan läänissä Iivanan, vaan Kaarlon nimen yhteydessä, joka myös puolestaan todistaisi, että Petrin virsi on kehittynyt Iivanan virrestä. Sitä vastoin on edellinen piirre säilynyt, paitsi Keski-Aunuksessa, vielä Vienan läänissä Uhtuella, jossa sekä Petri että Iivana ynnä molemmat yhdessä esiintyvät.[335] Jos mainitulla verrattain yleisellä säeparilla, jolle tavataan vastine myös Kaarle herttuan runossa (B. vv. 47-48):

Lähetti _kirjan kijruhusti_, Varhain paperin rahdun,

on todistusvoimaa ja jos tahdomme pitää kiinni Iivana nimen vanhemmuudesta Petriin nähden, niin on runojen keskinäinen suhde seuraava. Suomen Raja-Karjalassa on Jaakko Pontuksen runo 1600 luvulla muutettu Iivanan nimelle ja semmoisena kulkeutunut Vienan lääniin. Sitten on 1700 luvulla Kaarlon virsi vaeltanut Inkerinmaita asti saman matkan päähän. Mutta Itä-Karjalassa on Iivanan ja Kaarlon runon sekoituksesta sekä muutamista suorasanaisista muistelmista[336] muodostunut uusi Petrille omistettu runo, joka vuorostaan on lähtenyt liikkeelle pohjoista kohti, tavoittanut Vienan läänissä sekä Iivanan että Kaarlon virret, ja niihin toisinaan uudestaan sekoittunut, voimatta niitä kuitenkaan enää, niinkuin etelämpänä, kokonaan syrjäyttää.

Jälkenä Kaarlon virren kauttakulusta lienee lisäksi Pohjois-Aunuksen Petrin virressä loppu, jossa kuvataan Matti Laurinpojan pakoa ja Ruotsin "tasapäitten l. lieri-päitten" ruhjomista. Samantapaisia mainesanoja Ruotsin sotureille tavataan näet Kaarlon virren toisinnoissa, vaikkei Kantelettaren kokoonpanossa, esim.[337]

_Myssypäit' on myllistetty, Pyöräpäitä pyöritetty, Lakkipäitä langetettu_.

Tai:

Lankeavi lakkipäitä, Pyöräpäitä pyörittävi; Kehräpäitä kellittävi.

Paitsi tätä Kaarlon virttä löytyy Varsinais-Inkerissä vielä toinen historiallinen runo, joka luultavasti on samoilta ajoilta.[338] Sitä lauletaan aivan yleisesti Soikkolassa ja vaikka vaillinaisemmin myös Narvusissa; mutta Hevaalla on siitä enää hyvin vähän jälkiä, niin että sitä, samoin kuin Elinan surmarunoa Vesilahdella, voi pitää paikallisena lauluna, joka ei ole syntymäsijoiltaan ulommaksi siirtynyt.

Alkusäkeistä ei heti saa selkoa, kumpainen sotapuolue on päällekarkaajana, niissä näet esiintyvät rinnan:[339]

Venäjän kuningas viekas, Herra viekas Venhäläinen

ja:

Ruotsin rohkea isäntä t. kuningas,

joskus sekaisinkin:[340]

Ruotsin viekas Venhäläinen.

Milloin jompikumpi kansallisuuksista yksin esiintyy, niin se on aina Venäläinen. Runon jatko kuitenkin myöhemmin osoittaa, että tässä täytyy olla puhe ruotsalaisesta päällikköstä, joka:[341]

Hypitti hevosiahan, Kankaroitti kaarojahan, Hallia hevosiahan, Ruskehia ruuniahan, Valkehia varsojahan, Meiän maalle tullessahan, Meiän maalle mairehelle, Iloiselle Inkerelle, Leveälle leipämaalle, Kaunihille kakkumaalle, Soreahan Soikkolahan.

Sitten kuvataan, kuinka hän täällä:

Mittoi meret miekkoillahan, Arvoi arsinaisillahan, Tempoi tervanuorillahan, Tuon sai syvää merta, Tuon syvää, tuon hyvää, Kolkanpään kylän kohalta, Väärnojan kylän väliltä, Harjavallan hartialta, Nenovehen niemyeltä. Tuohon leirinsä levitti, Tuohon laati laakerinsa. Tuossa seisoi seitsen vuotta, Katseli kaheksan vuotta; Söi lehmät levätessähän, Lampahat lamoessahan.

Pitkällinen odotus ja katseleminen on joskus seuraavilla säkeillä esitetty:[342]

Katsoi ilmat, katsoi kalmat, Katsoi mättähät merestä, Katsoi Iivanan mäelle, Katsoi Narvan kallahille; Iivanan mäki iloisa, Narvan kaunis kallahainen.

Vielä kerrotaan mitenkä:[343]

Tuohon saivat Saksan laivat, Vierivät Viron venoset, Tuossa ohrat ostettihin, Tuossa kaurat kaupattihin, Rukihit lunastettihin; Kauravakka kaksin ruplin, Ruisvakka yhdeksin ruplin.

Mutta vihdoin saapui vihollinenkin:[344]

Jouduit Moskovan molotsat, Kaaduit Kaprion kasakat, Iivanlinnan isvossikat. Tuoss' alkoi sota sotia, Tuohon leiri leikottihin, Alkoi tappelu tasoa; Laakeri laotettihin.

Että voitettu oli Ruotsalainen, ilmoitetaan nimenomaan yhdessä Narvusin puolen toisinnossa:[345]

Vasta Ruotsi voitettihin, Sotajoukko saatettihin.

Lopussa on kuvaus hirveästä verilöylystä:[346]

Äijä heitä leikattihin, Viel' enemmin ammuttihin, Paljo virtaa pakeni, Enemmin jokea juoksi; Niin tytyi joki mokoma, Selvä virta seisattaigi. Sai kuulu kuninkahille, Linnan herroille helinä, Paljon tietä pappiloille; Alkoi kurtella kuningas, Linnan herra henkäellä, Pappi paljo huokaella: "Jo väsy väkemme meiän, Katoi kallis armiomme."

Välistä esitetään sodan yleinen päätöskin:[347]

Venäen kuningas viekas, Otti suotta Suomen linnan, Kiusin Viipurin kivessä, Nauruin otti Narvan linnan.

Että runo on Länsi-Inkerissä ja nimenomaan Soikkolan niemekkeellä syntynyt, osoittavat selvästi siinä esiintyvät paikannimet. Tänne vievätkin meidät sotatapaukset v. 1708. Maydellin sijaan asetettu uusi perin kykenemätön ylipäällikkö _Yrjö Lybecker_ oli tehnyt hyökkäysretken Länsi-Inkeriin ja vallannut muun muassa Kaprion linnan. Mutta siellä sai hän onnettomuudekseen käsiinsä myös erään suunnitelman, joka ilmaisi Venäläisten muka olevan hankkeissa suurilla sotajoukoilla katkaista hänen paluumatkansa. Asiasta enempää selkoa ottamatta hän kiiruhti pikamarsseissa Kolhanpään eli Harjavallan niemekkeelle, jonka läheisyydessä tiesi ruotsalaisen laivaston olevan. Täällä piti hänen kuitenkin viipyä kokonainen kuukausi, ennen kuin sai väkensä laivoihin sijoitetuksi. Mutta kaikki hevosensa, 5000 luvultansa, täytyi hänen teurastuttaa, kun ei voinut niitä mukanaan kuljettaa. Sitä paitsi jäi häneltä myrskyn tähden rannalle vielä 800 saksilaista sotamiestä; nämät todella joutuivat taisteluun vihollisten kera, jossa he mitä urhokkaimmin pitivät puoliansa ylivoimaa vastaan yhdeksän tuntia, kunnes heidät voitettiin sekä suurimmaksi osaksi surmattiin.[348]

Mainittu kansaa hämmästyttävä hevosten paljous kuvastuu heti runon alussa. Ja sitä seuraava meren mittaaminen viittaa laivastonkin ilmaantumiseen paikalle. Jälkeen jääneiden soturien verinen ottelu paikalle vihdoin saapuvain Venäläisten kanssa esitetään hyvinkin elävästi. Ainoa tositapaukseen soveltumaton piirre on seitsemän, kahdeksan vuoden aika leirin pidossa. Mutta sehän on kansanrunon omaista; ja kuukauden aika tuntui sotaväen rasittaman kansan mielestä kylläkin pitkältä.

Kuvaavinta molemmissa Kaarle XII:n aikuisissa runoissa on se, ettei niissä kerrota voitollisen Venäjän yrityksistä, vaan tappiolle joutuvan Ruotsin hyökkäyksistä, vaikka laulajat olivat edellisen vallan puoltajia. Eroituksen molempain taistelevain välillä on kansa osoittanut hyvin oivaltavansa antamillaan mainesanoilla "viekas" ja "rohkea". Ja ne olivat jälkimmäisen viimeiset ponnistukset, jotka karjalaisissa Inkerikoissa herättivät halun omintakeiseen ja välittömään historialliseen runoiluun.

7. Loppukatsahdus historiallisiin runoihin.

Nyt voimme uudistaa kysymyksen: osoittavatko Suomen kansan tositapauksia esittävät runot vähälukuisuudellaan ja vähäpätöisyydellään historiallisen käsityksen puutetta?

Ainesten jakautuminen eri aikakausille: kristinuskon maahan tuonnin, Nuija-sodan ja Kaarle herttuan, Kustaa Aadolfin ja Jaakko de la Gardien sekä Kaarle XII:n ja Pietari Suuren ajoille, ei ainakaan todista, että Suomen kansan runoudessa peräti puuttuisi historiallinen käsite.

Entä ainesten laatu? Sitä oikein arvostellaksemme on meidän luotava vertaileva silmäys läheisen ja yhtäläisissä oloissa eläneen Ruotsin kansan samanaikaisiin tuotteihin.[349] Ruotsalaisissa ritariballaadeissa esiintyvistä historiallisista aiheista huomattavimmat ovat, paitsi (sivulla 140) mainittua kahta naisen ryöstöä, Birger Jarlin pojan kuningas Waldemarin ja hänen tanskalaisen puolisonsa Sofian perheelliset välit ynnä niistä johtuvat selkkaukset. Näiden ohella voidaan osoittaa joitakuita samantapaisia seikkoja vähempiarvoisista ylimyksistä runoon pannuksi. Niitä esittäväin ballaadein rinnalla, jotka lisäksi ovat paremmin tanskan- kuin ruotsinkielisinä säilyneet, ei Elinan surmarunon yksinäisenäkään tarvitse hävetä; historiallisen tapahtuman laatu on kaikissa aivan sama, yksityistä elämää kosketteleva. Mutta suomalaisella puolella painaa vaa'assa myös Piispa Henrikin surma, jonka tapaista legenda-runoa ei Ruotsin pyhimyksistä paljoa rikkaampi tarusto ole luonut.

Vielä on Ruotsalaisilla useampia lauluja ratkaisevista tappeluista keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa, niinkuin Brunkebergin 1471, Brännkyrkan 1518 ja Stångebron 1598.[350] Näiden kansanomaisuus on kuitenkin enimmiten vielä epäilyttävämpi kuin Kaarle herttuan runon, joka on lähimpänä vastineena Suomessa. Niin tarinantapaista ja kuitenkin täysin historiallista kansanrunoa, kuin Jaakko Pontuksen Riian-retki, ei niiden joukossa ole ainoatakaan.

Jos taas ainesten lukua tahdomme koneellisesti laskea, niin saamme suomalaisista runoista kokoon kymmenkunnan. Ruotsalaisten ainesten määrää ei ole aivan helppo tarkalleen sanoa; saammeko sen nousemaan kaksinkertaiseksi suomalaisiin verraten, riippuu siitä, missä määrin otamme lukuun ruotsinkielellä luultavasti löytyneet, vaan yksistään tanskankielellä säilyneet ainekset, sekä miten asetamme rajan kansanrunon ja yksityisen sepittämän välille.

Vertaus Ruotsin ja Suomen kansan historiallisten runojen kesken, etenkin jos vielä otamme huomioon, että edellinen on ollut suhteellisesti johtavassa asemassa, ei siis suinkaan ole Suomalaisille masentava. Kaikista vähimmän voi huomata minkäännäköistä eroitusta näiden kansojen historiallisessa käsityksessä.

Loppupäätökseksi täytyy tulla, että Suomen kansa, sen maantieteelliseen, valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsoen, on runollisesti käsitellyt historiallisia aiheita sen verran, kuin kansanrunolta yleensä voi odottaa. Suuremman historiallisen kertomarunon vaatiminen niissä oloissa, joissa se on elänyt, menee yli mahdollisuuksien.

Kykyä ei ainakaan voi väittää Suomen kansalta puuttuneen laajemmankin kokonaisuuden käsittämiseen ja luomiseen. Sillä tämän työn se on todellisuudessa suorittanut ilmankin historiallisia aiheita. Siitä ovat todistuksena ne runojaksot Väinämöisestä ja Ilmarisesta sekä Lemminkäisestä, jotka se pelkistä mielikuvituksen aineksista on osannut yhteen kutoa. Ja näiden Kalevalan-aineisten ohella löytyy vielä yksi yhtenäinen runojakso, Suomen kansan raamatun-aineisista runotiedoista koottu Luojan virsi, joka seuraavassa tutkimuksessa tulee esitettäväksi.

VIITESELITYKSET:

[1] S. 102.

[2] S. 176-7.

[3] 1832, n:ot 41-42.

[4] Sen voi päättää Kantelettaren toisintosäkeestä Inkerin virren lähesviimeiseen säkeesen. "Toinen lahjoja jaettu" (III, s. 250), joka perustuu tähän käsikirjoitukseen; Gottlundin ja Lönnrotin kirjaanpanoissa on: lareltu eli ladeltu.

[5] Antiqvariska Samlingar III, s. 763-8 (Muinaismuisto-Yhdistyksen hallussa).

[6] Gottlund kirjoittaa: "kurjan orja dike". Oikaisu on t:ri A.E. Niemen Virittäjässä 1900, s. 19.

[7] T:ri Niemen mukaan (sam. s. 20) se nykyisin kutsutaan nimellä Leetimäki eli Paavonmäki, jota vastoin Gottlundin mainitsema Yläkylän _Karjuveräjänmäki_ varsinaisesti tunnetaan "Helka-vuoren" nimellä.

[8] "Till en sandkulle, som kallas _Iso hautan piää_."

[9] Otava II, s. 13, 15; vrt. Hels. Morgonbl. 1832, n:o 42.

[10] Juhana Fonselius nimisen kirkkoherran huomauttaa Gottlund Otavassa (II, s. 29) olleen Sääksmäellä vv. 1735-1741 (pitää olla: 1733), mutta ei ole hänen ajaltansa löytänyt tällaista asiata tuomiokapitulin pöytäkirjoissa.

[11] T:ri Ilmari Krohnin tiedonanto; vrt. Suomen kansan sävelmiä I, n:o 166 ja Runosävelmiä n:o 11 stereotypeeratun Kalevalan Selityksissä.

[12] Maist. Severi Nymanin tiedonanto; oli usein lapsena kuullut.

[13] Huomattava kuitenkin on, että Gottlundin, niinkuin myös tuntemattoman, käsikirjoituksessa esiintyy _kaunissa_ yhdellä i:llä. Mutta Lönnrot kirjoittaa loppumuistutuksessa: "joka radin välillä sanotaan: kauniissa joukossa". Kantelettaren nuottiliitteessä on hän säkeen muuntanut kuuluvaksi: kaunonen joukko.

[14] Hels. Morgonbl. 1832, n:o 42.

[15] M. M. Y:n kok. 72, s. 9.

[16] Niin esim. Gottlund kirjoittaa: neiro, neiron. Lönnrot taas: neito, neidon, joista ainoasti keskimmäiset muodot ovat todella kuultuja. Gottlundin teksti Otavassa eroaa, toisinaan hiukan hänen säilyneestä käsikirjoituksestaan (kts. Mataleenan virttä vv. 21, 65-66); mahdollisesti on hänellä ollut toinenkin, kadonnut kirjaanpano.

[17] Eroavaisuuksia Otavaan painetussa: 2. Elkäs eäntämme hävetkö -- 3. Vaikk' on -- 4. pirisemässä -- 5. Virret -- 6. käjen -- 7. helkyttellä -- 8. pehkineet sanella -- 9. Ruotin ruakoisten - 11. vaikkajoille -- 12. Käykäm' -- 13. morsiameks -- 14. täysi -- 15. markan -- 16. siltaa -- 18. männäksemme -- 18, 19. Jumaloihiin.

[18] Lönnrotin myöhempiä päällekorjauksia: 1. Ruvetkasme, rohjetkasme -- 2. Älkäs -- 5. heittäjällä t. heittäjillä -- 7. helkytellä -- 8. sanella -- 9. ruokosten puhella -- 10. uikkaella -- 11. vaikkaella -- 12. Käykäm s. sinelle -- 13. morsiameksi -- 14. Tehkäsme sininen silta -- 18. Tuokam s. seulan -- 19. markan -- 18, 19. Säkeet merkitty 1; siis edelle.

[19] Vareliusen korjaus: Heikot virret heittiöillä, on mahdoton, sillä vaikka laulajat voisivatkin kutsua itseään enemmän kuin vaatimattomasti "heittiöiksi", eivät ainakaan saata virsiään tunnustaa "heikoiksi". Säe on turmeltunut seuraavien säkeiden vaikutuksesta. Jo Gottlund huomauttaa, että tässä voi olla kysymyksessä laulaja tahi "virren heittäjä".

[20] _Käen, merihelmet -- -- urvut, vasken_ ovat joko kaikki korjattavat yksiköllisiksi taikka myös kaikki monikollisiksi, jolloin _annas mun_ sijassa täytyy ajatella olleen jonkun sanan merkityksellä alkakaamme.

[21] Sopii myös korjata: _sininen -- punainen_. Uikasme selittää Varelius merkitsevän kulkekaamme (uiden?) tai, Gottlundin mukaan, olevan saman kuin liikatkaamme s.o. laulakaamme, laulain tehkäämme. Kumpikaan selitys ei tyydytä. Mordvan kielessä on t:ri H. Paasonen huomauttanut löytyvän sanan _ui-fta-m_, joka merkitsee aloitan.

[22] Wiedemannin virolaisessa sanakirjassa tavataan merehelmes merkityksellä: Bernstein.

[23] Lönnrot huomauttaa nimenomaan, että ainoasti kunnialliset ja siveät neitoset saivat ottaa osaa tähän pyhään juhlaan.

[24] Lönnrot Helsingfors Morgonbladissa; vrt. Niemi Virittäjässä 1900, s. 33.

[25] Esim. Juhannus jumalten seppä (Lönnrot, Q. 27; Ahlqvist, B. 290); Hiietkin hikoelevi, Jumalatkin lämpiävi (Lönnrot, A. II. 10, n:o 2), jossa pahan ja hyvän vastakohta ei ole pakanuuden aikuinen; köyhien ja vaivaisten kutsuminen Jumalisten juominkihin (kts. Kalevala 20: 6, 565), joka perustuu raamatulliseen vertaukseen.

[26] Neovius, n:o 677, Sakkulasta.

[27] Neovius, n:o 832, Sakkulasta.

[28] Reinholm, XII. n:o 40, Lempaalasta.

[29] Kts. Käkisalmen albumissa Itä-Rajalta (1894) tutkimusta: "Neito ja lohikäärme".

[30] Sopisi tosin myös ajatella, että Helka-virsien alkusanat ovat aiheuttaneet yllämainitun runon syntymisen idempänä. Vaan todistaa ei ole voitu, että niitä siellä olisi ollenkaan tunnettu. K.A. Franssilan väitöskirjassa Iso tammi liitteineen (s. 120) on verrattu säettä: Jumaloitiin mennäksemme, länsi-inkeriläisen tammenrunon säkeesen: Menin juottohon Jumalan, mutta tälle löytyy täydellisempi vastine säkeessä: Jumalisten juominkihin (kts. ed. siv. alh.).

[31] M. M. Y:n kok. 72, s. 20.

[32] Virittäjä 1900, s. 20.

[33] T:ri Niemi (sam. s. 51-52) tosin huomauttaa lättiläisten tavasta Juhannuksena koristaa piha lehtipuun oksilla ja käydä poimimassa Juhanneksen kukkia, joita sekä taikoja varten että seppeleiksi päähänsä käyttävät, mutta niiden levittämisestä tielle tallattavaksi ei ole tietoa.

[34] Kts. Geijer och Afzelius, Svenska folkvisor, ny uppl. utg. Bergström och Höijer n:o 85, II. s. 333; Grundtvig, Danmarks gamle Folkeviser n:o 98, II. s. 530; F.J. Child, The English and Scottish popular ballads n:o 21, I. s. 228; E. Rolland, Recueil de chansons populaires VI; sekä G. Doncieuxin tutkimusta aikakauskirjassa Revue des traditions populaires 1891, s. 257.

[35] Kts. Mark. 15: 40-16: 9.

[36] Luukk. 7: 36-38.

[37] Mark. 14: 3; Math. 26: 6-7.

[38] Joh. 12: 1-3; vrt. 11: 2, jossa se jo ennakolta mainitaan.

[39] Vincentius Bellovacensis, Speculum historiale IX, s. 93; myös Jacobus a Voragine, Legenda aurea, c. XC.

[40] G. Stephens, Ett fornsvenskt legendarium I, s. 263 (Samlingar utgifna af Svenska Pornskrift-Sällskapet IV).

[41] Rolland, VI. s. 14 (k); vrt. s. 19 (m). Keskisoinnun sijaan on käytetty loppusointua.

[42] Koko säejakso m:n mukaan; k:ssa on ainoasti ensimmäinen säe kahdesti uudistettuna.

[43] Tämä säe sekä seuraava m:n mukaan; k:ssa Mataleena kolmannella sanalla peittää kasvot kaapullansa, neljännellä nousee paikaltansa ja viidennellä menee kotiansa.

[44] Kuusi säettä (Mit' oot -- -- synneistäsi) m:n mukaan; k:ssa on ainoasti kaksi säettä: "Riittää, Mataleena, olet saanut anteeksi; mutta kuitenkin seitsemäksi vuodeksi j.n.e."

[45] Rolland, VI. s. 21 (n).

[46] Doncieux, s. 268.

[47] Rolland, VI. s. 27 (r) ja 22 (o). Keskisoinnun sijaan on näihinkin loppusointu sovitettu.

[48] Bois de Beame (Luolan metsään).

[49] Toisin: puun lehdillä (Rolland VI. s. 26, p.).

[50] Tämäkin tavataan kansanlauluna Katalooniassa (Doncieux, s 269) mutta erilaisena ja verraten vähän Raamatun kertomuksesta poikkeavana, niin ettei voi päättää sen vaikuttaneen germaanilaiseen kansanlauluun eikä päinvastoin. Että sen loppuun joskus jo sielläkin on liitetty joku säe Mataleenan virttä, ei todistane muuta kuin että tämä yhdistys on hyvin luonnollinen ja helposti mieleen johtuva.

[51] Haupt und Schmaler, Volkslieder der Wenden I. n:o 290; toisinto II. n:o 197.

[52] Doncieux, s. 259; Child V. s. 288.

[53] Child, n:o 21, I. s. 232.

[54] Child, n:o 20.

[55] Child, I. s. 219.

[56] Doncieux (s. 271-2) pitää sekä englantilaista että vendiläistä runoa, joka kuitenkin on eriävämpi, skandinaavilaisesta johtuneina; jälkimmäinen olettaminen lienee ainakin mahdoton runojen yleiseen kulkuun nähden.

[57] Grundtvig, III. s. 889.

[58] Grundtvig, II. s. 531, Sv. B (= Atterbom, Poetisk Kalender 1816, s. 20); vrt. Sv. C (= Geijer o. Afzelius, n:o 85).

[59] O:n mukaan; B: kahden.

[60] Nämä kaksi säettä O:n mukaan lisätty.

[61] Grundtvig, n:o 98 A ja B, joista jälkimmäinen on muistoonpantu Färön saarilla tanskankielellä. Sitäpaitsi löytyy vanhempi kirjaanpano Färön omalla murteella.

[62] Joh. 20: 16.

[63] Grundtvig, II. s. 530 (Ruots. G). Magdalena sanan väännöksenä on myös pidettävä ruotsalainen refrängi (Ruots. C): Solen skiner öfver enen (Aurinko paistaa yli katajan!).

[64] Grundtvig, II s. 533-6 (Ruots. A. ja D.).

[65] Sam. (Färöl.).

[66] Sam. (Ruots. A; vrt. G).

[67] Sam. esim. Ruots. O: _löf på lindeträden -- som ... vid kungens ord, dagg på lindelöfven -- klara vin_; F: _knoppar uppå linderna -- mandelen fin, daggdroppar uppå gräsena -- mjöd och vin_.

[68] Sam. Tansk. B: _dit Brød, dit Vin_; A: _det Vin_.

[69] Sam. Ruots. D: törnen och taggar; O. linderötter.

[70] Norjalaisillakin se joskus tavataan: kampestene små -- dynene blå (Grundtvig III. s. 891).

[71] Grundtvig, II. s. 535-6.

[72] Sam. (Ruots. A).

[73] Suomen Ruotsalaisten toisinnoissa ei sitä kuitenkaan löydy (kts. Album utgifvet af Nyländingar VI. s. 227; Nyland III. n:o 32, s. 105).

[74] 6. G(ottlundin käsik.): Palki (pain. Polki) polki permannolta; T(untemattoman): Polki Palki permanojta; L(önnrotin): Palkit polkit permantonsa. -- 8-15. Järjestys L:n ja T:n; G. 13-15, 8-11. -- 20. G: kuvan siaansa (pain. siansa); L: kuvan siansa; T: kuva Sijanssa. -- 22. G. ja L.: muoto; T: muoton. -- 23. G: karmina; L: kadonunna; T: kadonu. -- 24. T: kiskon; G ja L: kisko. -- 25. T: hopen; G: hopeeni; L: hopea? (vrt. kaikilla hopia v. 15). 33-34. Ainoasti G:lla, puuttuu L:lla ja T:lla, -- 33. [kin] on pantu täytteeksi, koska on mahdoton sanoa, onko luettava pivoni, niinkuin muoto vaatisi, vai pivosi, joka on ajatuksen mukaisempi. -- 34 G:n käsik.: kannikselle, pain. kanniksella. -- 37. G:n kk: Iseni, pain. Isäini; L: Isäni; T: Isänsä.-- 43. G: Isäis; L: Isäsi; T: Isäni. -- 47. T: sanelle; G ja L: sanelen. -- 53-58. Järjestys G:n ja L:n; T:n: 53, 56, 55, 58, 57, 54. -- 61. T: täuden; G ja L: täysi. -- 62. G: jalat; L: jalahat; T: jalaat. -- 64. L ja T; G: Jesus. -- 65. Puuttuu G:n käsik. -- 66. Puuttuu G:n pain. -- 69 1/2. G lisää: Joka porton käutäväksi.

[75] Une imitation amplifiée, avec des details d'une vive et étrange couleur locale (Doncieux, s. 261).

[76] Paldani, n:o 1 b.

[77] Vanha Kalevala 32: 1-8; vrt. Uusi Kalevala 50: 1-16.

[78] Tömeroos ja Tallqvist, n:o 72; Porkka, 1. n:o 140, Hevaalta; vrt. m.m. vielä: Porkka, III. n:o 109 Soikkolasta ja Alava, 1892, n:o 157 Narvusista.

[79] Reinholm, XI. n:o 333. Kuvaus kulutuksesta Karjalan kannaksella kuitenkin tavallisesti rajoittuu kuusiin vyöllisiin ja viisiin vitjoihin sekä Katrinan että Marketan runoissa. Kynnyksen kulutus helmoilla ja orsien seppelillä esiintyy kuitenkin muutamassa Marketan runon kappaleessa: Ahlqvist, A. n:o 275, Sakkulasta. Kts. myös Ad. Neovius, Ur Finlands historia, publikationer ur de Alopaeiska pappren, s. 813.

[80] Lönnrot, Q. n:o 85, luultavasti Enosta ja Karttunen, n:o 197, Suuloasaaresta Pohjois-Aunuksesta; vrt. vielä Lönnrot, A. II. 3, n:o 43, Vuonnisesta Vienan läänistä, joka on yksin määrännyt Lönnrotin yhteensovituksen Vanhassa Kalevalassa.

[81] Cajan, n:o 169, Latvajärveltä, samoin Polén n:o 180. Sitävastoin Lönnrotin Kantelettareen painattama "Katrinan kosiat", joka ilmoitetaan olevan Suomen Karjalasta, on pantu kokoon eri toisinnoista, joista yksi (Lönnrot, E. n:o 195) tuo esiin Katrinan kotikanasen nimen ilman kotona olon kuvausta ja toinen (Lönnrot, U. n:o 61) tämän kuvauksen sovitettuna Marketan nimelle, jolle sitten ilmestyvät Katrinan kosiat.

[82] Suurin vaikeus on määrätessä Katrinan runon alkuperäistä muotoa. Kantelettaren painetussa samoinkuin enimmissä Varsinais-Inkerin ja Karjalan kannaksen kappaleissa kerrotaan syynä, miksi hänen niin kauvan täytyy olla kotona naimatonna, että hän on siivoton; niin pian kuin hän rupeaa peseytymään, saa hän monelta taholta kosijoita. Kuitenkin on sekä peseytyminen sulhasia miellyttääkseen jo Virossa tavattava (kts. Franssila, Iso tammi, s. 230) että erittäin eri paikoista tulevat kosijat virolaisista Salmen y.m. kosintarunoista johtuneet; ne ovat voineet runoon liittyä vasta sen levittyä Länsi-Suomesta Itä-Suomeen ja Inkeriin. Runon alkuperäistä ajatusta kukaties edustavat muutamat länsi-inkeriläiset toisinnot, jotka kertovat että Katrinan kauvan kotona oloa ei isä eikä äiti pane pahakseen, vaan: "Alkoi vertoa vellon nainen, Siit' vast' vertoi vello itse" (esim. Alava, 1892, n:o 157).

[83] Kts. E.N. Setälän vasta mainittavaa tutkimusta, Länsi-Suomi II. s. 16-17, 31.

[84] Esim. Porkka, II. 215, Narvusista. Joskus esiintyy myös linnassa likatti, esim. Europaeus, III. 3, n:o 208, selitetty: legat.

[85] Esim. Ahlqvist, A. 258 Sakkulasta; vrt. 539 Lempaalasta, jossa myös on säilynyt muoto: "kolmas herra näillä mailla".

[86] Niistä kaikista puuttuu alkuperäinen johdanto ja enimmissä käy Laivaretki edellä; sen sijaan on loppuosa laajempi sen kautta, että surma tappaa ainoasti yhden pojan kerrallansa.

[87] Saxbäck, n:o 316 Vuoleelta ja Saukko, n:o 7 Kurkijoelta, -- Polén, n:o 111, Itä-Karjalasta. -- Polén, n:o 186 ja Europaeus I. n:o 49, samoin.

[88] Myös Pohjois-Inkerissä kerran: Pajula, n:o 89, Vuoleelta.

[89] Siinä tapauksessa tietysti on olettaminen, että samoja lyyrillisiä runoja on aikoinaan länsimurteenkin alalla laulettu, vaikkei siellä ole ainoatakaan senkaltaista runoa löydettävissä. Itäsuomen lyyrillisten runojen syntyperä on kuitenkin kokonaan tutkimaton, niin että on vielä aikaista tehdä mitään pesäjakoa mahdollisten länsisuomalaisten ja varmasti löytyvien virolaisten ainesten välillä.

[90] Polén, n:o 192, Itä-Karjalasta sekä Törneroos ja Tallqvist, n:o 37, Varsinais-Inkeristä, Kts. O. Relander, Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa lyyrillisessä kansanrunoudessa, s. 64-66.

[91] Polén, n:o 108; vrt. n:o 199: "Anna vettä juoakseni!" -- "En anna vettä, enkä kättä, enkä tiellä tervehyttä."

[92] Europaeus, G. n:o 485.

[93] Lönnrot, A. II. 6. n:o 66, Latvajärveltä ja A. II. 5. n:o 49, Lonkasta. Vrt. Kalevala 27: 91-2.

[94] Saxbäck, n:o 499, toisinto: Pajula, n:o 693, Vuoleelta; vrt. myös Groundstroem, n:o 144, Narvusista, jossa sitä nimitetään "emännän lauluksi".

[95] Porkka, I. n:o 246 ja Alava, 1891, n:o 1289; vrt. myös Groundstroem, n:o 16.

[96] 1. (Porkan) mukaan; A(lavalla): synniin (= syntinen) vaimo. -- 10. A:lla puuttuu. -- 11-12. A:n mukaan; P: Suutari sulloin poikoi, Kupernaatti Narvoin herra. -- 16, 18. A:lla puuttuu. -- 19. A:n mukaan; P: Löyhyten helmoista. -- 20-21. Nk. 11-12. -- 29. P:n mukaan käy edellä kertomus (oik. Neitsyt Maarian) omenan syömisestä ja raskaaksi tulemisesta; sitten seuraa: M. tuli s.v. -- 30. A:n mukaan; P:lla puuttuu. -- 33-34, 36. A:lla puuttuu. -- 37. P:lla puuttuu. -- 38. A:n mukaan; P: neito kauno. -- 41-44, 48-54. A:lla puuttuu. -- 45-47. P:lla puuttuu.

[97] J. Peet, 1879, n:o 257 ja melkein sama E.K.S. 4:o 2. s. 268 (A. Grenzstein, 1872, n:o 3), molemmat t:ri J. Hurtin kokoelmissa.

[98] Hurt, II. 20. s. 660 (J. Tammann n:o 24) ja II. 14. s. 259 (J. Ney n:o 2).

[99] Tarton oppineen virolaisen seuran kokoelmissa E H 62. IX. n:o 18.

[100] Child, I. s. 198-200.

[101] Sitä lähinnä on eräs englantilainen (Child, I. n:o 17 "Hind Horn"), jossa myös odottava on ainoasti kihlattu, jota vastoin Saksassa ja kaikkialla muualla on kysymys jo vihitystä vaimosta.

[102] Grundtvig, n:o 387 A (Axel Olrikin toimittamassa uudessa sarjassa II, s. 8).

[103] _Langmand -- Inger-lille -- Thoer l. Thoerd_.

[104] _Her Peder_.

[105] Käsik. erehdyksestä _Kiersten_, joka on Laamannin sisaren nimi.

[106] Svenska fomsånger I, n:o 24.

[107] Tässä kappaleessa myös mainesanalla rikas, niinkuin Tanskassa.

[108] Sen lähteenä on tanskalainen "Rosengaard och Hillelille" (Grundtvig, III, s. 57, n:o 124), joka on muutenkin siinä määrin Inkerin runon kaltainen, että toisen täytyy olla osaksi toisen mukaelma. Kuningas Valdemarilta voittaa Rosengaard lautapelissä Hillelillen. Neidolta sitten kysyy, kuinka kauan hän suostuu odottamaan ja saa vastaukseksi: 15 vuotta. Sitten neidon veljet rupeavat häntä naittamaan rikkaalle Valravnille. Kaksi päivää on jo häitä juotu, kun pieni renkipoika tulee ilmoittamaan, että laiva näkyy salmessa, kultaisin ja viherjäisin (ruotsalaisessa: silkkisin) purjein, ja että Rosengaard itse on laivassa. Morsiustaloon viedessä sitten morsian karkaa, niinkuin ylempänä. -- Erimielisyyttä on vaan siitä, kumpi runoista on katsottava alkuperäisemmäksi. Kts. Olrik, sam. s. 4 ja Schück, Svensk historisk tidskrift 1891, s. 298-9.

[109] L.W. Fagerlund, Anteckningar om Korpo och Houtskärs socknar (Suomen Tiedeseuran Bidrag'eissa XXVIII) s. 192, n:o 3.

[110] 1-2. Järjestys L(önnrotin); G(ottlundilla) 2-1 sekä niiden edellä sama säe kuin 21; T(untemattomalla) ainoasti 21 ja 2. -- 3. L:n mukaan; G: ketkyä (sel. kätkyveehen); T: kätkejälle. -- 4. G, L ja T: Ison kimpun. -- 5. L:n mukaan; G ja T: Suuren sormuksen. -- 8. G ja L: keseä; T:lla puuttuu. -- 11 1/2. L:lla lisäsäe: Kaiketi kadonneheni. -- 13-14. Järjestys G:n; L:lla 14-13. -- 17. G ja T: valeh kirja; L: valhekirjat. -- 20. G. ja T: paimen luissa; L: paineloissa. -- 21. G:lla yksistään tässä paikassa. -- 22. G: Väein vietiin viintupa (sel. vihkitupaan); L: Väen vietiin viintupahan; T: Väen vietiin vihintupaan. -- 25-28. Kts. runon jälkeen seuraavaa selitystä, -- 32. G ja L: itään, länteen; T: itän, lentän. -- 40 1/2. G:lla välissä: Erikki vehä ritari. -- 42. Kts. runon jälkeen seuraavaa selitystä, -- 44. G ja L yhtäläisesti; T:lla puuttuu. -- 53. G: naeru-miehein (seil lankomies); L: näädäntiehen. -- 56. G ja L: juotu; T: juonu. -- 57. G: lareltu; L: ladeltu; T: jaettu. -- 58. G. L ja T: annettu.

[111] Berner, n:o 58.

[112] Porkka, I. n:o 270.

[113] Europaeus, III. 3. n:o 248 ja Alava, 1891, n:o 1297.

[114] "Kaikkia häpäisi", laulajan selitys; vrt. Helka-virren vv. 25-8.

[115] Alava, 1891, n:o 1315 ja Porkka, I. n:o 473; vrt. III. n:o 62, Soikkolasta, jossa ne ilmestyvät Saaren neidon kosinnan ja Kulta-neidon taonnan välillä, kuitenkin ilman nimeä.

[116] Europaeus, J. n:o 435.

[117] Itse nimi Tuurikkainen kuuluu kuitenkin toiseen runoon, joka vastaa Kalevalan runoa Kullervon sisaresta.

[118] Reinholm, XI. n:o 349; sama Europaeus, J. n:o 286.

[119] Europaeus, III. 2. n:o 5 ja J. n:o 37-1; toiset kaksi (sam. III. 2. n:ot 270 ja 291) ovat keskeneräisiä.

[120] Myös lintuparvi tavataan kerran Hevaalla (sam. III. 3. n:o 24); muuten on Inkerissä tarkemmin määrätty joutsenjoukko.

[121] Törneroos ja Tallqvist, n:o 217 ja Europaeus, III. 2. n:o 215; kolmas kappale (sam. III. 2. n:o 50) on aivan lyhyt ja sekava.

[122] = ritari? B: Rahamies maanitähan.

[123] B: Kapaloiss' on kauppa tehty.

[124] B: Mikä myttynen meressä?

[125] B: vävyni.

[126] A: omani.

[127] A: Luoja laitteli hyvästi; seuraavat säkeet puuttuvat kokonaan.

[128] Ahlqvist, B. n:o 72.

[129] Kts. Länsi-Suomi II, s. 18-19.

[130] Illustrerad svensk litteraturhistoria 1. s. 152.

[131] 1. L: Annikkainen; G: Annukainen. -- 8. G. neiren; L. neitte. -- 11-14. Järjestys G:n; L:lla: 11, IS, 14, 12. -- 15. L:n mukaan; G:n käsik. pello-paita, pain. pelto-paitain. -- 17. L: hamehen; G: hameeni. -- 18. L:n ja G:n käsik.; mutta painettu: kullattua.

[132] Lönnrotin siihen liittämistä Helka-virsien loppusanoista kts. seuraavaa lukua. Lönnrotin lisäämistä välisäkeistä on huomattava ainoasti: Jätti pienen pellapaian (s.o. lapsen!), joka johtuu väärinkäsityksestä.

[133] R. Hausen, Bidrag till Finlands historia I, s. 369, 376.

[134] Porkka, III. n:o 202. Kts. J. Krohn, Kalevalan toisinnot II. 1, s. 66, n:o 189 ja Franssila, Iso tammi s. 156.

[135] Porkka, I. n:o 278: toisia lueltakoon: Porkka, I. n:o 279 (B); Groundstroem, n:o 30 (O) ja Alava, 1891, n:o 1301 a (D); Putkonen, n:o 10 (E); yllämainittu Soikkulan toisinto on merkitty S:llä.

[136] Vrt. eräässä pohjois-inkeriläisessä toisinnossa tämän säkeen muotoa: Meren tuul' on turvanani (Saxbäck, n:o 720). Muualla ei säe esiinny Annikaisen runossa.

[137] Porkka, I. n:o 280, Medussista.

[138] Europaeus, III. 3, n:o 186.

[139] Alava, 1891, n:o 671. Narvusista.

[140] Esim. Porkka, II. n:o 174, Narvusista; III. n:o 470, Soikkolasta.

[141] Europaeus, J. n:o 432 ja Alava, 1894, n:o 414.

[142] Tämä ja edellinen säe esiintyvät ainoasti tässä kappaleessa, edellinen myös "Maien" runossa (Porkka, I. n:o 289).

[143] Tai: _Turun_ (Europaeus, III. 2, n:o 99, Markkovasta, itäisimmästä Inkeristä).

[144] Tai: Saaren (Saxbäck, n:o 195, Vuoleelta).

[145] Esim. Europaeus, III. 2 n:o 113 Markkovasta ja Saxbäck, n:o 247 Vuoleelta. Molemmissa esiintyvät omituiset loppusäkeet: Eikä Anni suuta anna, Meren ahven antelevi; jälkimäisessä on vielä säilynyt kuvaus: Kesät syötin kellerihin, Talvikauet kammarihin.

[146] Kts. Franssila, Iso tammi ss. 282-4.

[147] Polén, n:o 187 ja Lönnrot, Q, n:o 62, Ahlqvist B. n:o 169 Ilomantsin tienoilta.

[148] Tästä ynnä neljästä seuraavasta säkeestä yhdessä neidolle lausutun varoituksen kanssa löytyy toisinto myös Ahlqvistin kokoelmissa (B. n:o 63 luult. Ilomantsista).

[149] Alkuansa kirjoitettu: V. v. vesille, sitten korjattu: Venehejnsä, vaan poispyhitty; viimein vesille sanan päälle kirjoitettu: elonsa.

[150] Näitä loppusäkeitä tavataan joskus muihinkin yhteyksiin sekaantuneina, esim. Andberg, n:o 9, Th. Hultin n:o 6 sekä Neovius, Ur Finlands historia s. 812.

[151] Sekä Kurun kieli että tupakat löytyvät myös eräässä katkelmassa Jaakkiman tienoilta (Lönnrot, E. n:o 428).

[152] Kts. Stereotypeeratun Kalevalan Selityksiä s. 172. Lieneekö pilven nostaminen luoteesta ja, lännestä missään yhteydessä pilven nousemisen kanssa samoista ilmansuunnista Helka-virressä?

[153] Tosin toisella palstalla, niin että se ehkä voi olla eri runokin, vaikkei ole uutta runoa osoittavaa viivaa käsikirjoituksessa.

[154] Oikeastaan eri runoa, kts. Pajula, n:o 612, Vuoleelta.

[155] Kantelettaren alkuperäisessä käsikirjoituksessa on säkeitten järjestys: 39, 43, 40-42, 43; josta näkyy, että ensin on ainoasti säe: _Kesti toivovi keseä_ lisätty tämän lyyrillisen runokappaleen eteen.

[156] Suomen Museo 1898, ss. 1-2, 5-6.

[157] III. n:o 13, v. 2 ja n:o 38, v. 2.

[158] Myös Lönnrot, U. n:o 4 on Venäjän, eikä Suomen Karjalasta. Se on kirjoitettu irtonaiselle lipulle, jolla myös on venäjän-karjalainen runo Kaarlon sodasta.

[159] Arvidsson, n:o 105, II. s. 166.

[160] Kts. X. "Frithiof på hafvet."

[161] 28. L: hikos; G:n käsik. hikkoi, pain. hikois. -- G: juostuansa; L: juostessansa, -- 30. G: herantiestä; L: heranteesta. -- 33. G:n mukaan; L: Kasvoi sihen tuomo k. -- 38. G: onnen; L: oksan. -- 39: G ja L: lemmen.

[162] Ahlqvist, A. n:o 31, Pyhäjärveltä; toisintoja: sam. n:o 372, Raudulta; Sirelius, n:o 20, Pyhäjärveltä; Slöör, IX. n:o 11, Lempaalasta; Saxbäck, n:o 193, Vuoleelta.

[163] Alava, 1891, n:o 1301 b; Borenius, E. III. kokoelmassa; Porkka, I. n:o 318. Että sen ja edellä painetun runon välillä on todellista yhteyttä, osoittaa Lönnrot, Q. n:o 362 Enosta (vrt. myös S. n:o 118). Siinä venemiehet lähettävät sukimansa ja pesemänsä Hiiden hirven juoksemaan sinne, kussa kyyt olutta juovat, madot vierrettä vetävät, jonkatähden emäntäraukat vähemmän olutta saavat. Sama painettuna: Kantele IV. s. 26 ja Loitsurunoja s. 145 "Oluen sanat."

[164] 3-4. B:n mukaan; P: varvut -- järvet; A:lla puuttuu. -- 6-7. A:n mukaan; B ja P: Koreahan t. Korkeahan kornitsahan. -- 9. P: vieryttä; A ja B: verryttä. -- 10. B ja P; A: Ampui. -- 12-25. P:lla puuttuu. -- 16-19, 21-23. B:lla puuttuu. -- 27. A:n mukaan, samoin kuin koko loppu; B: raitaisehen; P:lla puuttuu. -- 28-33. B: Otti kaatui maito maahan sekä B ja P: tuohon kasvoit puut punaiset, Puut punaiset, maat siniset. Nämät säkeet kuuluvat oikeastaan runoon retkestä ihmemaalle, joka on tullut Inkeriin Viron puolelta; yhdistystä hirvi -- puut ei siis voi verrata samanlaiseen yhdistykseen Helka-virressä. Yhtä vähän merkitsee virolaisperäisen Ison tammen runon sekaantuminen A:n alkuun. Omituista vaan on, että vielä eräässä Vienan läänin toisinnossa (Europaeus, K. n:o 85) olutta juovan kyyn ja vierrettä vetävän madon veristä kasvaa kaunis tammi; hirvi on kuitenkin kadonnut ja sen sijalla Väinämöinen kiskoo kärsän käärmeeltä, pään madolta.

[165] Kts. Franssila, Iso tammi ss. 388, 358, 375.

[166] Lönnrot, A. II. 8, n:o 11.

[167] Ahlqvist, B. n:o 33.

[168] Lönnrot, Q. n:o 282.

[169] Lönnrot, A. II. 6, n:o 91; vrt. Franssila, sam. s. 404.

[170] Kts. Lönnrot, Loitsurunoja s. 286.

[171] Ahlqvist, B. n:o 115, Suomen Karjalasta.

[172] Polén, n:o 100, sam.

[173] Krohn, n:o 7093, sam.

[174] Polén, n:o 97; vrt. 103, sam.

[175] 41. G ja L: siaani. -- G: majaini; L: majaani. -- 43, 47. L:llä puuttuu. -- 50. Tämän jälkeen on L:lla vielä uudestaan säkeet 43-44.

[176] Myös runon hirvestä ja tuomesta, jonka Lönnrot on väliltä pois eroittanut, on Varelius arkkijulkaisussaan koettanut liittää Annikaisen virteen sepittämällä pitkän yhdistävän runokappaleen, johon ajatuksen sai Gottlundilta (kts. Otava II. ss. 23 ja 44).

[177] Neovius, n:o 914.

[178] Lönnrot, Q. n:o 312.

[179] Virittäjä 1900, s. 34 ja ss.

[180] Kts. s. 13.

[181] J. O. I. Rancken, Några traditioner från Vörå (ylipainos Vasabladetista), Vasa 1862, s. 13.

[182] Rolland, VI. s. 42.

[183] Kalevalan Karjalaisuus, s. 64.

[184] Edellä käy: _itki_; huomaa alkusoinnunkin puute, joka johtuu muutoksesta: Jeesus -- Kiesus.

[185] Mahdollisesti kuitenkin muoton' (Mat. 22).

[186] Mahdollisesti myös hopehen' (Mat. 25).

[187] Myös Ink. 32 on vielä korjattunakin virheellinen; mutta kukaties on se toisin korjattava, esim. _Katsoi läntehen, itähän_. Käsikirjoitusten lukutapa: katsoi itään, k. länteen on jo siitä syystä mahdoton olettaa alkuperäiseksi, että h kahden ääntiön välissä yleensä on säilynyt.

[188] Muudan mahdollinen poikkeus tulee vast'edes puheiksi. Muuten tämä koskee myös loitsurunoja. Tosin Franssila (Iso tammi s. 472) luettelee joitakuita loitsuja, joiden arvelee levinneen Itä-Suomesta länteen. Mutta useimmat ulottuvat ainoasti savolais-alueelle. Ainoasti yksi vertailuista, Haudan syntyä koskeva, kohdistuu länsimurteen alueelle, mutta siinä on yhtäläisyys ylen vähäinen, minkäännäköistä johtopäätöstä oikeuttaakseen: nimetön akka tulee _pajan ovelle < _tietäjä eukko_ Marketta vie poimimansa lastut sepän pajaan (sam. s. 344, 334).

[189] Virossa on uudempi kansanlaulu verrattain heikko.

[190] Esimerkki semmoisesta on _Miniän runo_ (kts. Lönnrotin Mehiläinen 1836 Maalisk.), josta löytyy monta toisintoa.

[191] II Kalevala, s. 42, 149; saksal. käämi. s. 56-7, 224-5.

[192] U. K. 3: 21-2 ja 6: 23-4. Lönnrotin yhdistys perustuu harvinaisiin sekamuotoihin, joissa Joukahainen ja ampuja Lappalainen tavataan toistensa sijalla.

[193] Europaeus, Pieni runonseppä, ss. 9-13; Kanteletar, (3:as painos) III. n:o 69.

[194] Laiha poika Lappalainen tavataan Itä-Karjalassa, jossa kertomus Väinämöisen ampumisesta ensinnä ilmestyy, joskus myös Hirven hiihtäjän runossa, jonka alku on Lauri Lappalaisen runon kaltainen (esim. Basilier, n:o 90, 159 ja Krohn, n:o 7558); tavallisempi on siinä kuitenkin Kauppi Lappalainen.

[195] V. K. 23: 422; U. K. 43: 384 ja 10: 73.

[196] Journal des Savants, 1889, s. 673.

[197] Tämän ja seuraavan suhteen kts. Scriptores rerum Svecicarum medii aevi II. ss. 270-343; Henrik Schück, Meddelanden från det litteraturhistoriska seminariet i Lund IV. Knut Stjerna, Erik den Helige, en sagohistorisk studie (Lunds Universitets Årskrift 34. 1. n:o 2); E.N. Setälä, Piispa Henrikin surmavirsi (Länsi-Suomi II).

[198] Vrt. esim. Eerikin elämäkerrassa: coadunato _exercitu et assumpto secum ex ecclesia Upsalensi beato Henrico_ Episcopo, versus Finnones _expeditionem dirigit_; ja Henrikin: _assumpto secum ab ecclesia Upsalensi beato Henrico_ collectoque _exercitu_ contra nominis Christi et populi sui inimicos _expeditionem dirigit.

[199] Opera selecta I. s. 107.

[200] Suomen Muinaismuistoyhtiön Aikakauskirjassa I. s. 74 löytyvä ruotsinnos Scriptores rerum Svecioarum kokoelman painettua tekstiä on sovittanut tähän paikkaan nimen mainitun teoksen rivinalaisesta muistutuksesta "Lalli, nomen occisoris servant carmina Fennonum vetusta"; sen mukaan myös O. A. Forsström, Suomen Keskiajan historia s. 55.

[201] Painettu teokseen Scriptores r. S. II. s. 336-7.

[202] S.o. pohjoiseen osaan Varsinais-Suomea.

[203] Dissertatio gradualis Wirmoensis in Finlandia territorii memorabilia continens II. s. 2.

[204] "Colloqium quod rhytmo Fennico ad posteros transmissum ita sonat."

[205] K. Grotenfeltin julkaisema Suomi-kirjassa III. 1. s. 266, sekä Setälän n:o IV.

[206] "Lapsi, joka tuskin osasi puhua" tavataan tässä kohden Lallin emännän asemalla myös eräässä toisessa käsikirjoituksessa, joka on säilynyt Palmskiöldin kokoelmissa (Setälä, n:o VI). Se on lyhyt ruotsinkielinen muistiinpano, jossa suomalaisesta runosta ainoasti mainitut kaksi säettä esiintyvät.

[207] Opera Selecta I. s. 102 (Setälä, n:o I).

[208] Runoi wijsa -- -- Tvast-Finnobus satis nota.

[209] Setälä, n:o II B ja III.

[210] Sam. n:o 2 A.

[211] 1. A ja B: pyhä. -- 6. Setälän sel. pinnalliset -- lihavat. -- 7. A:n mukaan; B: yxi vuotiset. -- 9. A: Heinäricki ja Hendricki; B: Henderjki. -- 11, 20. A: riddari; B. rijdari. -- 18. A: Tiettämähän; B: tetäm mähän. -- 19. A: mukaan; B: Cappelja Rakendamahan. -- 22. A: veickosemi; B: veikosenj; vrt. suffiksi -mi A 32, 84, B 32; -ni B 84; -ni ja. -mi B 110. -- 26. A: lohen, B: Lähden; A ja B; tottele, pitkän ja lyhyen äänteen merkit ovat usein sekaisin. -- 29. A: iälellen; B: jällilen. -- 32-33. A: Pilti ja vantti sekä corkuhinen, mutta ainoasti tässä paikassa, seuraavissa niinkuin aina B: pildi ja vandi ynnä corkuhujnen. -- 36. A ja B: perällensi. -- 38-45. A ja B: 41-45, 38-40. -- 51. A: Jäliesänsä; B: Jällisänsä. -- 54. A: Otzansa virgottamahan; B: otzahansa, vjrvotamahan. -- 65. A: Tacoa lähden; B: takoja Lähdet; vrt. hämäl. toisinnossa: On lalli lahden tacana, Hyvä neuvo niemen pääs. -- 68, 71. A:n mukaan; B: pennjngit. -- 75. A ja B: Parku. -- 79. A:n mukaan; B: sirgotelepi. -- 87. A: kacun; B: cakon. -- 97. A ja B: kalia maallen. -- 102. A:n mukaan; B: Savu sauvan somman tjestä. -- 106. A: Cainalosza. -- 111, 113. A: tacga ja takoa; B: taka. -- 112. B:n mukaan; A: kilpeä kivestä. -- 115-6. -ni. sekä A että B. -- 119. A:n mukaan; B: caunjhisti. 158. B:n mukaan; A. segasta. -- l65 A:n killdinä, B: ejldinä; vrt. mots, gild = ylpeä. -- 166. B:n mukaan; A: torittansa. -- 170-74. A:n mukaan; B: Imejnyit -- cajken camaran -- luista eranut. -- 190. A: satuttele; B: sattutek. -- 193. A: parca; B: parka.

[212] -- nec remotissimae esse aetatis -- (Opera selecta I. s. 105).

[213] Lönnrot, Suomi 1856, s. 56; vrt. Setälä, s. 5.

[214] Vrt. Florinusen sananlaskua: Lalli etzi lackians, lallin lacki pään laella.

[215] Vrt. runoa Lempäälän kirkon palosta ja uusien kirkonpaikkojen määräämisestä arpomalla, siten että tulipalosta pelastuneet pyhimysten kuvat asetetaan lautalle, joka lasketaan järveen aaltojen ajeltavaksi. Tästäkin 1400 luvun alkupuolella sepitetystä, tavallansa historiallisesta runosta löytyy esitys tekijän jälkeenjääneissä Kantelettaren tutkimuksissa, mutta koska sen säilyneet katkelmat ovat vailla runollista arvoa, edustaen sitä paitsi enemmän Paavo Korhosen tapaista kuin varsinaista kansanrunoilua, ja koska lisäksi siitä jo on olemassa painettu tutkimus Suomen Museossa (1894, s. 157), on se tästä teoksesta jätetty pois.

[216] Sekin ajatus näkyy kuitenkin jo Varsinais-Suomessa toisen rinnalla kehittyneen, kts. Muinaismuistoyhtiön Aikakauskirja III, s. 104.

[217] Kts. Niemi, Vanhan Kalevalan eepilliset ainekset n:o 8, vv. 62-72.

[218] Knüpffer, Tarton kok. EH 62. VIII. n:o 7.

[219] Niemi, VKEA. n:o 112, tv. 50-2.

[220] Sam. n:o 16, vv. 24-7.

[221] Sam. n:o 66, vv. 52-55; n:o 64, vv. 5-8.

[222] Lähempänä säettä 96 on kuitenkin länsisuomalaisen Tapanin virren säe: (Kuin tuo veitenpää vesonne), _Jot' on vuosi vuoleskeltu_ (esim. Lönnrot, S. n:o 154).

[223] Esim. Gottlund, n:o 464, Juvalta.

[224] Setälä, n:o III.

[225] Länkelä, VII. n:o 11; vrt. Groundstroem, n:o 242.

[226] Borenius, I. n:o 42, Suurjärveltä.

[227] Niemi, VKEA. n:o 272, v. 46.

[228] Esim. Europaeus, G. n:o 656. Vrt. _Ruma Ruotsi, palkan piika_ Iro-neidon l. Neitsyt Maarian runossa (Europaeus, H n:o 155).

[229] Kts. Finsk tidskrift 1898, II. s. 317.

[230] Kts. K.A. Bomanssonin ja V. Valimin kirjoituksia Historiallisessa arkistossa I. s. 1 ja XVI. s. 104.

[231] Svensk historisk tidskrift 1891, s. 291-301.

[232] "Herr Peders Slegfred", Grundtvig, n:o 210, IV. s. 212. Se tunnetaan Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa sekä Färön saarilla; vastineensa on sillä myös englantilais-skotlantilaisissa ja romaanilaisissakin lauluissa (Child, n:o 73, II. s. 179).

[233] "Hertugens Slegfred", Grundtvig, n:o 207, IV. s. 201.

[234] A(ntero) V(arelius) Suomettaressa 1854, n:o 22 lisäl. ja Z. Topelius, Finland framstäldt i teckningar, s. 110. Toisintoja: Borgå Tidning 1844, n:o 72; G.P. Armfelt, La Finlande, Guide et manuel du voyageur, s. 128; Muinaismuisto-yhd. aikak. VI. s. 42, vrt. 44.

[235] Borgå Tidningin kertomuksessa isäntä omasta ehdostaan sytyttää tuleen komean kartanonsa, surmatakseen nukkuvan puolisonsa; tallirengistä ei siinä ole puhetta.

[236] B. T:n mukaan hänen piti polvillaan ryömiä koko rakennusaika, jonka vuoksi hän sitä työtä myös niin kiireesti kuin suinkin toimitutti. -- Armfeltin esityksessä hän tuomittiin pyhiinvaellukseen polvillaan, määräyksellä että missä paikoin väsymys pakoittaisi häntä levähtämään, sinne olisi kirkko rakennettava.

[237] S. n:o 156.

[238] S. n:o 25 (B) ja 33 (C).

[239] Gottlund, n:o 684 (D).

[240] D-toisinnossa kuitenkin joskus ilmoitetaan, että joku "sanoi", ilman erityistä aihetta.

[241] Että äiti on kysyjänä, ei käy nimenomaan tästä kirjaanpanosta selville, vaan kyllä toisesta kahdesta (C ja D), joissa puhujat ovat reunaan tai rivin alle merkityt.

[242] B, C ja D oikeammin: Jalon jalan h.

[243] Sulkumerkkeihin pannut kirjaimet ovat selvyyden vuoksi lisättyjä.

[244] Kk. _vuodelle ja vuodelta_ päällekkäin.

[245] Kk. _vastahapi ja vastajapi_ päällekkäin.

[246] Päälle korj. kohalla.

[247] Käsikirj. puolettakan, myöh. korj. puoletkana; D: puoletkaan.

[248] Oikeastaan: tiilikin, mutta i-pilkut tuntuvat myöhemmin lisätyiltä.

[249] Kuusi säettä siirretty neljännen kohtauksen alkuun B:n, C:n ja D:n mukaan.

[250] Kk. puukuansa.

[251] Tässä tosin puuttuu lapsen ulos ojentaminen; mutta tois. D todistaa, että tämä järjestys on kansanomainen; vrt. myös B. Lönnrot on Kantelettaressa muuttanut järjestyksen, niin että Elina ensin vaimona ja sitten äitinä vetoo miehensä tunteesen.

[252] Kantelettaren säkeet 75-76 ovat Lönnrotin lisäämät ja esittävät ainoasti ulkonaista syytä Kirstin kiukkuun: toisen käskyn alaiseksi joutumista.

[253] Uotin uusi tupa, johon Kirsti tahtoo houkutella Elinaa on siis portin yläpuolella olevassa luhtirakennuksessa; vertaa sitä luhtia, johon Hornin vaimon hänen kamarineitsyensä todella saa viekoitelluksi menemään ja jossa hän sitten myös poltetaan. Tässäkin kuvastunee Djeknin ja Hornin tarinain sekaannus.

[254] Gottlund, Historiska notiser ang. Kurckska ätten s. 29. Miehen nauttimasta aikaisemmasta kansansuosiosta mainitaan siinä esimerkkinä, että hän v. 1506 yksimielisesti valittiin "Pohjois-Suomen" laamanniksi.

[255] Esim. Slöör, VII. n:o 26.

[256] Gottlund, n:o 19, Juvalta. Myös muita säkeitä tästä runosta on Karjalan kannaksen Kullervo-runoon kiintynyt, esim. Saxback, n:o 299 (siinä myös 1 pers. muoto: soitm).

[257] Säkeet: _Järähytä järven päässä, Kajahuta kankahalla_, löytyvät eräässä itäsuomalaisessa loitsussa ukkosesta käytettynä (Europaeus, H. n:o 29).

[258] Niemi, VKEA. n:o 125 vv. 130-7. Vrt. Kal. 26: 393-418.

[259] Lönnrot, A. II. 6, n:o 67, Latvajärveltä.

[260] Castrén, n:o 25.

[261] Niemi, VKEA. n:o 116 vv. 141-2. Vrt. Kal. 29-34.

[262] Hildén, n:o 45.

[263] Saxbäck, n:o 464 Vuoleelta ja Stråhlman, Skuoritsasta, n:o 65.

[264] Kk. _Ei oo_ (!).

[265] Neus, Ehstnische Volkslieder, n:o 77, Varsinais-Virosta, joten on mahdollista, että se on Inkerin puolelta tullut ja siinä tapauksessa verrattain myöhään (vrt. _Turul on tubaka kaupa_).

[266] Häärunojen olemassa oloa Länsi-Suomessa ei kuitenkaan voi mainittujen säkeiden nojalla olettaa, vaan täytyy toistaiseksi pitää häärunoja virolais-inkeriläis-karjalaisen runouden tuotteina.

[267] Esim. Porkka, I. n:o 123, Serepetasta ja II. n:o 93, Narvusista.

[268] Ahlqvist, A. n:o 542, Lempaalasta.

[269] Pajula, n:o 740, Vuoleelta.

[270] Samoin Stråhlman, Venjoelta n:o 11, jossa Elinan surman neljä ensimmäistä säettä: _Elimäinen neito nuori_ j.n.e. ovat toisen runon alkuun sekaantuneet.

[271] Kts. esim. Länkelä, VIII. n:o 4 ja Porkka, III. n:ot 94, 98 Soikkolasta; sam. II. n:ot 62 ja 71 Narvusista. Hevaalla on runo verrattain harvinainen ja esiintyy siellä _Helena hyvä emäntä_ (Porkka, I. n:o 128), samoin joskus Itä-Karjalassa (Polén, n:o 194). Muodossa Helena tai Helinä se on vielä siirtynyt Karjalan kannaksen ja Itä-Karjalan Marketan runoon, tämän äidin nimeksi.

[272] Länkelän toisinnossa säe: _Elä viime viikkojasi_, joka voisi muistuttaa Elinan sanoja: _Viikot on viimeiset käsissän_, on ainoasti siinä tavattava, siis satunnainen ja sitä paitsi runon ajatukseen sopimaton.

[273] Elina niminen on myös paha sepän emäntä Varsinais-Inkerin Kullervo-runoissa; joskus kuitenkin on Elinalla vielä mainesana _hyvä_ (Alava, 1892, n:o 390 Narvusista ja Porkka II. n:o 181 Hevaalta), joka osoittaisi nimen tähän lainatuksi yllämainitusta runosta.

[274] Lönnrot, A. II. 3, n:o 16.

[275] Julius Krohnin oma kopioma.

[276] Kokoonpanoja molemmista, kirjakielelle sovitettuja, ovat sekä tekijä Suomen Kuvalehdessä 1880, s. 275, että Lönnrot Kantelettaren kolmannessa painoksessa (III. n:o 52) julkaisseet.

[277] A. 64. f:n sijalla on oikeastaan pitkä s. -- A. 72. Sivulla: _Ny rad_. -- Päälle kirjoittamalla korjattu A:ssa 8: hartioille; 28: lähetti; 68: vahaiseen.

[278] Luultavasti korjattava: _Käykäm Hanhen-pajustohon_ (vrt. B. v. 85), joten siihen tulee edellinen tavallisempi virheellisyys.

[279] Sitä vastoin ovat säkeet 15 ja 57 aivan oikeat, sillä alkuansa pitkä a ja o sanoissa harmasti ja hepo on jaettava kahdelle tavuulle. Säkeessä 20 on souta ja säkeessä 38 tietä luettava lyhyellä a:lla ja ö:llä (vrt. tuta).

[280] Vapaa tästä kertomistavasta ei ole Piispa Henrikinkään runo; Elinan surmassa esiintyy subjektiivinen piirre runon surkutellessa Eliinaa: _Itkee sinua_; j.n.e.

[281] Opera selecta III. s. 359. Sama Åbo Tidningar 1777 s. 75, jossa ilmoitetaan sitä vielä yhden ja toisen kansanmiehen laulavan. Lyhyempi ja hiukan eriävä ote löytyy painettuna samassa lehdessä 1776 s. 66. Kts. seur. siv. muist.

[282] 2. Vahvat V. urohot. -- 3. Nuijan nurkasza pitääpi. -- 4. Puuttuu. -- 5. Pimeäszä pitkä-varren. -- 6. Jolla H. hosuupi. -- 7. Ryyttäriä rynkyttääpi.

[283] Kts. J.E. A(spelinin) kirjoitusta Suomen Museossa 1895. s. 51

[284] J.E. A(spelin) Morgonbladetissa 1876, n:o 186; Reinholmin kok. 49 ss. 137, 155 j.m.; Schvindt, Kansantaruja Laatokan luoteisrannikolta s. 19; Krohn, esim. n:o 1755 Pohjanmaalta.

[285] J. Hallenberg, Gustaf II Adolfs historia II. (1790) s. 561.

[286] Neovius, n:o 111.

[287] Neovius, Ur Finlands historia s. 820.

[288] Ahlqvist, A. n:o 369 ja 424 b, Raudusta.

[289] Hakasiin pantu on tästä toisinnosta puuttuva, mutta muuten yleinen kertosäe, esim. Saxbäck, n:o 49.

[290] Gottlund, n:o 168. Sitä paitsi löytyy G:n kokoelmissa irtonaiselle lipulle kirjoitettu kokoonpano (n:o 720), joka alkaa: Hyvä Herra, Hert. Caarle, Ruotsin kuuluisa kuninkas, ja jatkuu ensin tämän katkelman säkeillä 3-9 ja sitten muulla Pontuksen runolla, jonka eri toisinnoista näkyy sovitetun säkeitä sivulle ja väliin.

[291] Sirelius, n:o 242.

[292] Sel. _monikaltainen_; ehkä luettava _saarninen_.

[293] Kk. Hakalainen h.

[294] Ahlqvist, A. n:o 180, Pyhäjärveltä: _Peitin p.p., Lahet laivoilla sokaisin_.

[295] Neovius, A. n:o 269, Sakkulasta; vrt. myös Slöör. IV. n:o 19.

[296] Reinholm, XII. n:o 1 e; vrt. Gottlundin kokoonpanoa.

[297] S. n:o 221.

[298] Groundstroem, n:o 238, Soikkolasta.

[299] Porkka, 111. n:o 186, Soikkolasta.

[300] Porkka, III. n:o 184 ja Alava, 1892, n:o 552, Soikkolasta.

[301] Porkka, III. n:o 189, sam. _Onko -- -- kaupungissa kalan hyvyyttä_.

[302] Törneroos ja Tallqvist, n:o 377 tois.

[303] Basilier, n:o 66, Suojärveltä.

[304] Basilier, n:o 63, sam., ja Europaeus, G. n:o 589.

[305] Paitsi edellisissä muistutuksissa mainittuja toisintoja kts. Europaeus, G. n:o 561, Selander, n:ot 125, 134 ja Härkönen, n:o 289.

[306] Basilier, n:o 63.

[307] Europaeus. G. n:o 561.

[308] Päätoisinto: Europaeus, H. n:o 67 (muistutuksissa merk. A); Borenius, I. n:o 6 (B) ja 10 (C), Seämärvestä ja Pyhäjärvestä.

[309] Tämä ja edellinen säe lisätty B:n mukaan.

[310] Samoin B:n mukaan; C:ssä seuraava säe liittyy tämän edelliseen ja kuuluu: S. _sotiherrah_.

[311] Säe A:ssa lisätty kahta säettä edelle; paikka B:n ja C:n mukaan.

[312] A: Il --; C: Ilmollinen; B:ssä puuttuu koko taottaminen.

[313] Kk. on ainoasti: _Tao_, mutta kun edellä on puhe 3:sta ja jälkeenpäin 9:stä sulasta, on 6 luku tässä kohden ainoa ajateltava.

[314] C:n mukaan; A: _Vainon_; B: _Tänä vuonna_.

[315] Karttunen, n:o 205, Suuloasaaresta.

[316] Vanhemmassa Europaeusen kirjaanpanossa (G. n:o 25. Repolasta) nämät kaksi säettä esiintyvät lisäyksenä runonpyynnön johdosta annettuun kopeaan vastaukseen.

[317] Karttunen, n:o 75, Saarenpäästä.

[318] Ennen sitä Mehiläisessä 1836 Tammik. nimellä Viipurin linna.

[319] Kukin näistä vieraista lisäyksistä esiintyy vaan yhdessä kappaleessa. Samoin lopussa vv. 155-9, jonka ainoassa vastineessa (Lönnrot, A. II. 9 n:o 42) säkeen 156 sijalla on: _Törhönen töpöttelevi_. Tämä Iivanan kertosanana käytetty Törhönen on tavallinen sukunimi ja osoittanee, että tämäkin lisäys jostain muusta runosta johtuu. Törhösen runosta on Europaeus kappaleen kirjoittanut (G. n:o 590) _Törhöset töihin puututtih, Iivana Omossun poika_ (vrt. Matti Lauren pojan väännöstä _Omosen poika_) -- -- _Annettih tietä ukko Pedrih_.

[320] Lönnrot, A. II. 5, n:o 84 ja Europaeus, K. n:o 311. Yhdessä Keski-Aunuksen kappaleessa laulaja selittää, että Viipurin linnan puolustaja oli _Karla_ (Borenius, I. n:o 6).

[321] Karttunen, n:o 222, Lubasalmesta.

[322] Lönnrot, A. II. 6, n:o 127; täydennyksen tapainen n:o 129 sisältää erittäin vielä kullan ja hopean tarjouksen.

[323] Se tavataan myös yhdessä Uhtuen toisinnossa (A. II. 5, n:o 84).

[324] S. n:o 221; myös Europaeus, J. n:o 232, Toksovasta.

[325] A. II. 9, n:o 42.

[326] Europaeus, G. n:o 25.

[327] H. n:o 13.

[328] Yrjö-Koskinen, Suomen kansan historia, 2 painos, s. 200.

[329] Kts. erittäin Lönnrot, A. II. 2, n:o 16 Akonlahdesta ja A. II. 5, n:o 30 Lonkasta.

[330] A. II. 9, n:o 66, Uhtuelta, jossa Iivana vaatii linnasta lihaa veroksi verikäpälän; muutenkin ovat molempien runojen säkeet siinä sekaisin.

[331] Porkka, I. n:o 302.

[332] Vrt. ruotsin _hellebard_, piilukeihäs.

[333] Porkka, I. n:o 305, Medussista; vrt. Groundstroem, n:o 39.

[334] Basilier, n:o 63.

[335] Europaeus, K. n:o 311, Lönnrot, A. II. 5, n:o 84 ja A. II. 9, n:o 42.

[336] Ratsastaminen Viipurin linnan edustalle, nopeasti kuin lintu, sekä selon ottaminen, miltä puolen linnaan pääsee (kts. Basilier n:o 63).

[337] Lönnrot, A. II. 2. n:o 16 ja Europaeus, K. n:o 139.

[338] Siitä löytyy Lönnrotin kokoonpano Kantelettaren 3:nnessa painoksessa: "Sota Narvan tienoilla" (III. n:o 56).

[339] Esim. Länkelä, VII. n:o 6; Europaeus, III. 3. n:o 221; Groundstroem, n:o 216 b; Alava, 1892, n:o 479.

[340] Porkka, III. n:o 268-9, 271.

[341] Porkka, III. n:o 271 ja Alava, 1891, n:o 903.

[342] Porkka, III. n:o 269; vrt. 268.

[343] Sam. III. n:o 270 ja Alava, 1892, n:o 548.

[344] Porkka. III. n:o 267 ja Alava, 1892, n:o 479.

[345] Ruotsalainen, n:o 586.

[346] Länkelä, VII. n:o 6 ja Alava, 1891, n:o 903.

[347] Porkka, III. n:o 267. Vrt. Länkelä, VII. r±:o 7, jossa paitsi Narvaa, mainitaan otetuiksi Iivanlinna, Kaprio, Petteri, Kronstadt, vieläpä Moskova! Mahdollisesti eivät nämät loppusäkeet ollenkaan tähän runoon kuulu. Samassa Länkelän kappaleessa kerrotaan Ruotsin rohkean isännän _istuneen_ Iivanan mäellä ja katsoneen Narvan kaavanista, sekä Venäjän kuninkaan asettuneen häntä vasten ampumaan; lopuksi kerrotaan Ruotsin nousseen istuinpaikaltaan ja juosseen 9 yötä yhden vyönsä vyötännällä.

[348] J. Mankeli, Finlands krigshistoria I. s. 218-9.

[349] Missä määrin Ruotsalaisilla voi arvella olleen historiallisia runoja jo pakanuuden aikana, Islantilaisten tarinoista y.m. päättäen, ja olivatko ne oikeastaan kansanrunoja, ovat kysymyksiä, jotka jäävät ulkopuolelle tätä vertailua.

[350] Geijer ja Afzelius, n:ot 99, 100 ja 102; niihin liittyy myös n:o 101: Kustaa Vaasasta ja Taalaalaisista. Sitä paitsi on huomattava historiallisten lähteitten mukaan kokoonpantu kuvaus taistelusta Lenan luona v. 1208.

End of Project Gutenberg's Kantelettaren tutkimuksia I, by Julius Krohn