v. 1739 joulunpyhinä Heikkilän talossa jossain Vaasan puolella

Pohjanmaalla. Toisiinsa vertailemalla saamme niille seuraavan yhteisen äänneasun.

Kaksi oli pyhää miestä,[211] Kaksi kansan ruhtinasta, Ristiveljestä jaloa; Yksi kasvoi Ruotsin maalla, Toinen maalla vierahalla. Pian kasvoit pinnelliset, Yksin voilliset ylenit. Lapsi maalta vierahalta, Se oli herra Henterikki; Vaan joka Ruotsisa yleni, 10 Se oli Eerikki ritari, Ruotsin kuuluisa kuningas. Sanoi herra Henterikki Eerikillen veljellensä: "Läkkämme Hämehen maallen, Maallen ristimättömällen, Paikallen papittomallen, Kivikirkkoja teettämähän, Kappelita rakennuttamahan." Sitten Eerikki ritari 20 Sanoin lausui, suin puheli: "Veikkoseni, vaimon poika! Paljon on sinne mennehitä, Ei paljon palannehita, Enämpi evännehitä." -- "Toki lähden, en totelle. Jos minä tapettanehen, Maan kuningas kaattanehen, Toinen jäänevi jälillen." Sitten herra Henterikki 30 Sanoin lausui, suin puheli: "Pilttiseni pienoiseni, Vantti vaaksan korkuhinen! Ota korjani kodasta, Pane korja kohdallensa, Perällensä pienikirja, Anturoillensa aseta. Ota ohrilta oroinen, Iduilta isoilihainen. Maatajouhi maltaisilta. 40 Aisat tammiset aseta, Ohjat suoniset ojenna, Pane ränget mursunluiset, Valjahat majavaamiset, Harman kaulan kahden puolen. Pane luokka kynnäppäinen Harjallen hyvän hevoisen." Sitten herra Henterikki Ajella karuttelepi. Virman peuroja viritti 50 Jälisänsä juoksemahan, Latoi se lauman laulajita Päänsä päällen lentämähän, Otsaansa virvottamahan; Karhu oli rautakahlehisa, Teeri rautainen kukersi; Karhun rautaisen kidasa; Jänöin valkoisen hypitti Edesänsä filtin päällä. Sanoi piltti pikkuruinen, 60 Vantti vaaksan korkuhinen: "Jo minun tulepi nälkä." Sanoi herra Henterikki: "Jo pian taloi tulepi Lalloila takaa lahden. Ota kyrsä uunin päältä Ota olutta kellarista, Heitä penninki sijahan; Heinät heinähuonehesta, Kaurat kaurahinkaloista, 70 Heitä penninki sijahan." Paha vaimo pannahinen, Satasyöjä sappehinen, Sepä kirkui kiukahalta, Parkui patsahan nenästä: "Lahka Lalloi kotihin saapi, Vielä se luunsi luistelepi, Vielä päänsi päristelepi, Suonensi sirottelepi!" Sitten herra Henterikki 80 Kiiruhti taloista poies. Lalloi kuin tuli kotihin, Valehteli vanha naara: "Poikaiseni nuorempani! Jopa on täsä sitten käynyt Ruoka-Ruotsi, Syömä-Saksa! Otti kakun uunin päältä, Otti olutta kellarista, Heitti tuhkia sijahan; Heinät heinähuonehesta, 90 Kaurat kaurahinkaloista, Heitti tuhkia sijahan." Sivui Lalloi lahtarinsa, Piilun pitkän kirvehensä, Lykkäisi lylyn lumellen, Kuin oli vuoltu, vuoleskeltu; Syöksi kalhun kaljamallen Kuin on talvisen jänöisen. Lalli hihti hirmuisesti, Lyly juoksi vinhiästi, 100 Tuli suitsi suksen tiestä, Savu sauvakon sijasta. Sitten herra Henterikki Sanoin lausui, suin puheli: "Lalloi hihtäin tulepi Pitkä keihäs kainalosa. Tunsi hän tuhon tulevan, Hätäpäivän päällen saavan: "Pilttiseni pienoiseni, Vantti vaaksan korhuhinen! 110 Katsokkos kiven takaa -- Ei ole kilpiä kivesä -- Katsokkos takaa tammen, Varjosta hyvän hevoisen, Kuhunka luuni lentelepi, Suoneni sirottelepi. Ne sinä verkahan vetele, Sinilankoihin sitele, Sivu kaikki kaunihista, Aseta oroin rekehen. 120 Kuhunka orit tauvonnevi, Siitä härkä pantakohon; Kuhunka härkä tauvonnevi, Siihen kirkko tehtäköhön, Kappeli rakettakohon, Herran Hentrikin nimehen. Tosa on härkä tauvonnunna Nousiaisten hietamaahan, Hietakankahan nenähän. Siihen herra Henterikki 130 Ensimmäinen haudattihin, Kirkko myöskin rakettihin Herran Hentrikin nimehen. Vaan ei poika pikkuruinen, Vantti vaaksan korkuhinen, Keksinyt lumen sisältä Pyhän miehen peukalota, Sormia isoin isännän, Kultasormuksen keralla, Ennen kuin kesäsydännä, 140 Kuin kevät oli ihana, Jää oli järvestä sulannut, -- Niin sitten kesäsydännä Pienen jäänpalaisen päällä Tuuli aalloisa ajeli Sormia pyhän urohon. Kultasormuksen keralla, Ihmisillen nähtäväksi, Tunnusmerkiksi jaloksi, Jotta ei suonut suuri Luoja, 150 Eikä sallinut Jumala, Veden alle vaipumahan, Eikä hukkahan tulemahan, Pyhän miehen peukalota, Sormia isoin isännän, Kultasormuksen keralla. Lalli pahin pakanoista, Julmin Juudasten seasta, Joka tappoi pyhän miehen, Pispan herran Henterikin, 160 Otti korkian kypärän Pyhän miehen, pispan päästä, Pani päähänsä omahan, Kallohonsa ilkiähän, Meni kiltinä kotihin. Vaimo kehräis tortillansa, Sanoin lausui, suin puheli: "Mistä on Lalloi lakin saanut, Mies häjy hyvän kypärän?" Lalli nosti lakkiansa, 170 Hiukset lakkihin imevyit, Kaikki kamara keralla, Luikois luusta irrallensa, Kaikki kallosta erannui.

Loppuosa runoa, niinkuin professori Setälä huomauttaa, on myöhempi liite, jonka runomitan äkillisestä ontumisestakin voi eroittaa.

Tuli turpa turvattomaksi, Pää paha paljahaksi, Nahattomaksi kuin naudan pää, Paljahaksi pahan panna. Sen teki suuri Luoja, Salli väkevä Jumala, 180 Imeheksi isoiksi, Tunnusmerkiksi jaloksi. Nyt on pispa ilosa, Lalli piinasa pahasa. Pispa enkelein kansa laulelee, Ilon virttä veisailee. Lalli Hiidesä hihtelepi, Lylyinensä luistelepi, Piinan savuhun sakiähan, Sauvallansa satuttelee. 190 Pirut pahoin pistelevät, Helvetin heltehesä Sielu parkaa vaivailevat, Piinailevat hirmuisesti. Varjele sieltä meitä vaka Jumala, Ja estä totinen Luoja, Saata salihin taivahasa, Ilohon ijankaikkisehen, Päästä häjystä mailmasta.

Mutta muussa runossa ei ole monta virheellistä säettä. Paitsi neljää säettä (vv. 132, 157, 159, 172), joissa samoin kuin muutamissa Helka-virsienkin säkeissä on lyhyt pääkorollinen tavuu nousussa, on ainoasti toiset neljä (vv. 18-19, 54, 153), jotka eivät mitenkään näy runomittaan mahtuvan. Merkillistä on, että näissä kaikissa esiintyy kolmannen infiniitivin illatiivi -mahan, joka Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan murteissa esiintyy myös lyhennettynä _-h-n_ päätteisenä. Mainitut säkeet ovat siis mahdollisesti korjattavat: