Part 7

Eläisi kesällä kenki, Hein'ajalla heikompiki, Vaan on pakko pakkasella. Suru suurella lumella. Kelpasin minäi kesällä, Päin päiväpaistehella; Tuli talvi, ei tahottu, Syänkuill' ei syötettynä; Jouvuin kurja kulkemahan, Nälän kanssa nääntymähän, Pakkasessa parkumahan, Vilussa värisemähän. Annapas kesä tulevi, Lähenevi lämmin aika, Taas minua tarvitahan Rukihin rutistuessa, Kesäheinän heiluessa, Kaurojen karistuessa.

31. Ei vaivaista häihin.

Häitä Hiitola pitävi, Paha joukko juominkia; Tappoi häiksehen hevosen, Ruo'iksehen mustan ruunan. Ei ole häistä Hiitolaisten, Pahan joukon juomingista; Ei häjyä häihin vieä, Kylän kurjoa kutsuta. Itse hurjat häänsä juovat, Pahat piirunsa pitävät; Ei varoa vaivaiselle, Onnettomalle osoa.

32. Mulnaiset ajat paremmat.

Ajattelen aikojani, Muistan muita päiviäni, Parempia päiviäni, Entistä elantoani. Muin' oli ajat paremmat, Päivät kaikki kaunihimmat, Päivänlaskut laupiaammat, Koriammat huomenkoitot. Toisin silloin touko kasvoi, Toisin maa orahan otti. Silloin nousi nuoret heinät Kun ma nousin nuorukainen; Silloin kasvoi kaikki kaislat, Kun ma kasvoin kaunis lapsi. Kasvoin koissa korkiassa, Ylenin ylituvissa, Kaunihilla kannikoilla, Liioilla lihamuruilla. Vaan tuli surma suutimaton, Kesken yötä kenkimätön, Pois otti minun poloisen, Kauas kantoi Karjalasta, Näille ouoille oville, Veräjille vierahille, Jossa harvoin päivä paistoi, Harvoin kuutamet kumotti; Harvoin on kuultu kuikan ääni, Harvoin kaakkurin kajatus; Harvoin on hauki vierahana, Siika ei sinä ikänä, Lohen poik' ei polvenahan. Niinpä nyt tätä nykyä, Tällä tuhmalla iällä, Sian tieän, kussa synnyin, Kanssa kaiken, kussa kasvoin, En tieä sitä sioa, Kussa kuolo kohtajavi, Hengen loppu loukahtavi, Näillä ouoilla ovilla, Veräjillä vierahilla.

33. Vierin maalle vlerahalle.

Kun kasvoin koissa ennen, Korkian ison koissa, Teutoi tengat tietä myöten, Rahat rantoa ajeli. Tuli tauti, taaton tappoi, Tuli surma, söi emoni, Jopa tuosta toissa vuonna, Kohta kolmanna kesänä, Raha vieri, ranta vieri, Teräs vieri, tenka vieri, Mie vielä enemmin vierin, Vierin maalle vierahalle, Tulin tuntemattomalle. Yks' on tuuli tuttuani, Päivä ennen nähtyäni; Muut ne ei minua tunne, Mie vaan muita tunnustelen, Venäläistä veikokseni, Venakkoo sisarekseni, Jos ei veikko liene'känä, Emon laps' ei olle'kana.

Niin en nyt sinä ikänä, En poloinen polvenani, Kuule veikon veisoavan, Laulavan emoni lapsen. Kun kerran kävin pihalle, Aivan aamulla varahin, Kuulin laulannan lahella, Miepä rannalle laseme, Luulin veikon veisoavan, Laulavan emoni lapsen. Eipä veikko veisannunna, Laulanna emoni lapsi, Sorsat täällä soittelevi, Kuikat kuikerrettelevi, Koskessa kiven kolossa, Veen virran pyörtehessä.

34. Kotihinsa toivova.

Oisko mulla, kun on muilla, Hevonen rekivetoinen, Reki kaksikaplahinen, Sa'an maksava satula, Korja kolmikymmeninen; Kyllä mä itse luokit saisin, Saisin aisat ainiaiset, Luokki tuomesta tulisi, Aisat pitkät pihlajasta. Sitte en kauan katselisi, Enkä ennen seisattaisi, Kun mun tultua kotihin, Päästyä ison pihoille, Ison tupa tupruaisi, Lämpiäis' emoni sauna.

35. Minun on koti koivikossa.

Ei tieä kotoiset vaimot, Eikä naiset naapurini, Missä miehet mellostavi, Kussa uhmoaa urohot; Missä mellostan minäi, Kussa kurja uhmaelen. Sainpa kiero kiertämähän, Vaivainen vaeltamahan, Kuuksi päiväksi kululle, Ilman rannalle iäksi, Tieä en suojoa sioa, Enkä tyyntä valkamoa. Sorsall' on siansa suojat, Tyynet allilla asunnot, Johon sorsa suojeleksen, Alli laitto laajeleksen; Minun on koti koivikossa, Pajupehkossa pesäni, Kuhun kurja suojeleme, Sekä laitto laajeleme.

36. Korpi kurjalla kotina.

Kotihinsa muut menevät, Majoillensa matkoavat, Kurjall' ei ole kotia, Katalalla kartanoa; Korpi kurjalla kotina, Salo sauna vaivaisella. Moni on päivä päätön päivä Usiampi einehetön: Ilta ainaki tulevi, Yö etehen ennättävi, Moni tuikkavi tulonen, Vilkuttavi valkiainen. Ei ole turvoa tulesta, Valkiaisesta varoa, Turvoa tuhoistakana, Vaivaistakana varoa. Tuikkaen tuli palavi, Vilkutellen valkiainen, Eessä lapsen armottoman, Kohalla kovaosaisen. Noin tunsi tulen isäntä, Virkkoi valkian pitäjä, Tuvallinen tuumoavi, Ja sanovi saunallinen: "Pois turvaton tuvasta, Armoton katoksen alta! Tuulen vieä turvatonta, Ahavaisen armotonta, Varatonta vastarannan."

37. En tohi tupahan mennä.

Surull' on susi metsässä, Surummalla mie sitäi; Retkell' on repo metsässä, Retkemmällä mie sitäi; Jälell' on jänis metsässä, Jälemmällä mie sitäi. Vilu on mulla vienoisella, Vilu vienopäiväisellä, Kylmänen kyläjalalla; Menisin minä tupahan, En tohi tupahan mennä, Saaha sammalhuonehesen. Ei tupa ison tekemä, Tup' on vierahan tekemä, Venäläisen veistelemä, Karjalaisen kalkuttama.

38. Koista erotettu.

Koti korkia näkyvi, Aitta kaunis kaljottavi, Jossa veikkoni viruvat, Siskoni sirottelevat-- Veikot vierahat minulle, Sivukulkijat sisaret, Emo vielä vierahampi, Ouompi oma emoni. Emoni minun erotti, Kantajani karkotutti, Poies muista lapsistansa, Kauas kantamaisistansa, Tuulipuolelle tuhoa, Pohjaispuolelle kotia, Pohjan tuulta tuntemahan, Ärjyntää älyämähän. Jo tunnen katala kaikki, Tunnen tuulet, tunnen tuiskut, Tunnen ainoiset ahavat, Tunnen tuimat vastarinnat, Tunnen jäiset jääsatehet, Sekä räntäisen satehen. Yht' en tulle tuntemahan Ehtoja oman emoni, Oman veljen veikkoutta, Mielisiivoa sisaren.

39. Suvultaan heitetty.

Kuuli ennen äiti äänen, Iso itkuni tajusi, Kun istuin ison sylissä, Paruin äitin paarmahilla; Nyt ei äiti ääntä kuule, Iso ei itkua tajua. Kuoli tuo kultainen isoni, Kaatu armas kantajani; Jäin mä veljien varahan, Sisarien alle armon. Parempi veen varassa, Kun on veljien varassa, Armahampi alla tuulen, Kun sisaren armon alla. Niin mä vieren veijistäni, Kuni puut pinosta vieri, Kivet saunan kiukoasta; Niin mun siskoni sivusi, Kun on kieron keträpuunsa; Niin mun heitti heimokunta, Kun orava kuivan kuusen. Suku suuttui, heimo heitti, Hylkäsi hyvä sukuni, Oma veikko vierastutti, Siskoni kävi sivutse. Vaan jos heitti heimokunta, Hylkäsi hyvä sukuni, Elä heitä Herra Kiesus, Hylkeä hyvä Jumala, Hyvien hylättäväksi, Pahojenki pantavaksi. Hoia Herra huolellista, Kaitse lasta kaihollista, Kun ma huuan huolissani, Suruissani surkuttelen!

40. Oli ennen parempi.

Olipa minulla ennen, Oli ennen aikoinani, Iso ilmoin syntyessä, Maammo maille kantaessa, Emonen imettäessä. Iso minun heitti iljenelle, Maammo maalle paljahalle, Veljet vieville vesille Sisaret sulille soille, Ilman vyöttä, vaattehitta, Iholla alastomalla. Niin minun isoni heitti, Kun on kieron kirvesvarren; Niin minun emoni heitti, Kun on väärän värttinänsä; Niin mun heitti siskoseni, Kun on kartun kalliolle; Niin mun heitti veikkoseni, Kun kala kivisen rannan, Lohi luotoisen apajan. Heitit suurille suruille, Apioille mielaloille; Turvani on turpehessa, Armo kirkon aian alla, Toivo Tuonelan tuvissa.

41. Parempi kuolla kun kitua.

Syäntäni tuimelevi, Päätäni kivistelevi; Eikä tuima tuimemmasti, Kipiämmästi kivistä, Jotta huomena minua Hurstin huiskuteltaisi, Käsin käännyteltäisi. Sitte toisena pyhänä Kuus' ois tuomassa tupahan, Viisi viemässä viluhun, Sata tielle saattamassa. Veisi veikkoni hevonen, Taluisi isoni tamma, Musta multihin vetäisi, Savenkarva saatteleisi; Kuuluisi kuparin ääni, Vasken ääni vankahuisi.

42. Kuolisinko koito raukka.

Kuusen juuret kuivettuvat, Vaan ei kuivu kyyneleni; Meret suuretki sulavat, Ei sula minun suruni. Mitä voin minä poloinen, Kuta taian kurja raukka, Tämän suuren huolen kanssa, Ja suuren surun keralla; Suru särkevi syämen, Huoli vatsan halkasevi. Tulisko kevätki kerran, Talven kanta katkiaisi, Ehkä koito kuolisinki, Katkiaisinki katala-- Lehti puuhun, ruoho maahan, Minä marras maan rakohon, Minä toukka Tuonelahan, Minä tuima turpehesen.

43. Manalaan ikävöivä.

Kun ois muita, niin minäi, Itsemennyttä Manalle! Kusta nyt saisin kumppania, Minä toiseksi menisin Tuonne Tuonelan tupihin, Manalan ikimajoihin. Sylin mullat syyteleisin, Koprin kuopan kaiveleisin, Kirkon kirjatun sivuhun, Satalauan laitehesen. Jopa vaan minulla oisi Aika mennäki Manalle, Ikä mennä Tuonelahan; Tuonen tyttäret toruvat Minun viikon viipyväni, Kauan maalla kasvavani. Vaanp' on kielsi Wäinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Itsemennyttä Manalle, Turpehesen tunkenutta, Sylin mullat syytänyttä, Koprin kuopan kaivanutta.

44. Nuorra Manalle menijä.

Kun minä menen Manalle, Tahi jouvun Tuonelahan, Tuonen tyttöset toruvat, Manan neiot riitelevät: "Mi sinun Manalle saattoi, Kuka tuotti Tuonelahan?-- Nuorrapa tulit Manalle, Nuorra Tuonelan tuville. Ei sinua tänne täyvy Ilman luojan tietämättä, Ilman tauin tappamatta, Ottamatta oiva surman, Muun surman musertamatta." Vastata minun tulevi, Sekä siivolla sanoa: "Emmä tänne tullutkana Ilman luojan tietämättä, Ilman tauin tappamatta, Ottamatta oiva surman, Muun surman musertamatta." Tuonen tyttöset toruvat, Manan neiot riitelevät: "Itse oot Manalle tullut, Oman tunnon Tuonelahan; Kun sa muitaki olisit Kautta Tuonen tullehia, Manan mailta siirtämiä, Sylin ois multa syyettynä, Koprin kuoppa kaivettuna."

45. Äiän silloin äiti maksoi.

Voi isoni, voi emoni, Voi on valta vanhempani! Minnekä minua loitta, Kunne kannoitta katalan; Kunne loitta kuolemahan, Kannoitta katoamahan, Näihin suurihin suruihin, Apioihin mielaloihin. Parempi minun olisi, Parempi olettelisi, Maata maksoissa emoni, Alla keuhon kellitellä, Alla rinnan riuotella, Pernoissa pesän piteä, Ilman kuuta katsomatta, Ilmoa ihoamatta. Äiän silloin äiti maksoi, Emonen sitäi enempi, Kun ma maksoissa makasin, Alla keuhon kellittelin, Alla rinnan riuottelin, Pi'in pernoissa pesäni.

46. Parempi syntymättä.

Parempi minun olisi, Parempi olisi ollut, Syntymättä, kasvamatta, Ilmahan sikiämättä, Maalle tälle täytymättä, Ilmoille imettämättä. Kun oisin kuollut kolmiyönä, Katonut kapalolassa, Vaaksan vaatetta pitänyt, Vaaksan toisen puupalaista, Kyynärän hyveä maata; Pari pappien sanoa, Kolme lukkarin lukua, Kerta kellon helkähystä.

47. Syntymistään paheksija.

Mikä lie minua luonut, Kuka kurjoa kyhäsnyt, Näille päiville pahoille, Mokomille mielaloille; Joka ilta itkemähän, Joka viikko vieremähän Joka kuu kujertamahan. Ois voinut minun emoni, Enemmin emo kuluni, Kesän leskenä levätä, Talven juosta joutilasna; Maata vastoin vaippoansa, Liki liinahurstiansa, Ennenkun nuorta miestä vastoin, Vastoin toista vanhempoa.

Ois voinut minun emoni, Ennemmin emo kuluni, Syleillä sysistä puuta, Halailla vesihakoa, Kun on miestä viereltänsä, Puolisoa puoleltansa. Ois voinut minun emoni, Ois voinut emo kuluni Tätä lasta tehtäessä, Synnyteltäissä minua, Panna saunahan savua, Lyöä sauna salpa päälle; Kun oisi kylä kysynnä: "Mitä saunassa savua, Mitä sauna salpa päällä?" Ois tuohon emo sanonna: "On mulla vähä ituja, Pikkarainen maltahia."

48. Mahoit ennen maammo rukka.

Kun emo minua tuuti, Niin se tunti tuskiksensa; Kun emo minua vaali, Niin se vaali vaivoiksensa, Suruksensa suojaeli, Kaihoksensa kasvatteli.

Mahoit ennen maammo rukka, Mahoit kaunis kantajani, Armas maion antajani, Ihana imettäjäni, Kapaloia kantosia, Mytöstellä mättähiä, Pestä pieniä kiviä, Kun sa pesit pienoistasi, Kapalojit kaunoistasi.

Mahoit ennen maammo rukka, Mahoit kaunis kantajani, Kultainen kulettajani, Hopiainen hoitajani, Tuuvitella turpehia, Liekutella lehtipuita, Vaalitella varpasia, Kun sa tuuvitit minua, Vaalit vaivaista minua. Ja mahoit minun emoni, Mahoit maammo rukkaseni, Mennä järven rantaselle, Vieä hurstilla vetehen, Upotella uutimella; Tahi luoa tuutunen tulehen, Käätä kätky valkiahan, Liekku lietehen sysätä. Ois tuota kylä kysynnä "Missä tuutunen tuvasta?" Sinä vastannut olisit: "Tuutunen paloi tulessa, Lapsen tappoi liika-tauti."

49. Onnettomasti syntynyt.

Liekö minua luoja luonut, Vai lie synti synnyttänyt, Vai käski oma osani, Kova onni ohjaeli, Kaikki huolet huolimahan, Kaikki surut sureksimahan, Kaikki kaihot kantamahan. Silloin synnyin mie poloinen, Konsa kaikki huolet syntyi; Silloin kasvoin mie katala, Konsa kaikki kaihot kasvoi; Korkenin kovaosainen, Konsa kaikki koitopäivät. Parempi olisin ollut. Soriampi syntymättä, Kasvamatta kaunihimpi. Kun oisit maammo rukkaseni Kaottanut kaksiöisnä, Rikoissa pihalle vienyt, Kakaroissa kaivotielle, Vienyt peltojen perille, Pannut aitojen alatse. Äsken tuolla. toissa vuonna, Äsken kolmanna kesänä, Oisit ohrina otellut, Hernevarsina valinnut, Kauran tähkinä katsellut. Oisit saahessa sanonut, Ajatellut ottaessa: "Tuoli' on kaunis kantamani, Ihana imettämäni."

50. Saisinko käeltä kielen.

Kukkua käkesin kälkö, Lintu lauloa lupasin; Saisinko käeltä kielen, Kukkujalta kulkkutorven, Kukkuisin jokaisen kuusen, Joka lehto leikin löisin. Tuolla kukkuisin kovemmin, Kuss' on kurjat kulkemassa, Vaivaiset vaeltamassa, Huolelliset horjumassa, Martahat matelemassa. Mistä tunnen huolellisen?-- Tuosta tunnen huolellisen: Huolellinen huokoavi, Huoleton huhuelevi.

51. Enpä voi ilon eleä.

Enpä voi ilon eleä, Enkä leino leikin lyöä, Ilon illan oltuani, Leikin leikaheltuani. Äiä on huolta hoivattuna, Ajatusta annettuna, Pantuna pahoa mieltä, Sitte mennehen sykysyn, Sitte toisen toukoaian. Eikä taia ääni juosta, Suu ei soita suosioksi; Ääneni äristynynnä, Puheeni puuttununna, Kun mä join joesta vettä, Lakin vettä lammikosta. Eikä kaiku kanteleni, Eikä harppuni heläjä; Mure murti kanteleni, Huoli harppuni hajotti, Kun viikon surussa soitin, Murehissa murmattelin, Ja panin pahoissa mielin.

52. Elkää sanoko huolettomaksi.

Moni muualla sanovi, Ja moni ajattelevi: "Ei oo huolta hurnakolla, Ajatusta aiaksella." Elkäte hyvät imeiset, Elkäte sitä sanoko; Äiä on huolta huostassani, Ajatusta vyöni alla, Paljo mustoa muretta, Surua syennäöistä. Ken mun huoleni lukisi, Apiani arvoaisi, Se kosken kivet kokisi, Meren aallot arvoaisi, Lammin lumpehet lukisi, Havut metsän haasteleisi. Ei ole sitä hevoista Talon pienoisen pihalla, Talon suuren soimen päässä, Joka mun huoleni vetäisi, Mureheni muunne veisi. Kanna korppi huoliani, Mureitani musta lintu! Kanna kaivoihin syvihin, Lampihin kalattomihin, Aivan ahvenettomihin! Elä vie kalallisihin, Elä ahvenellisihin; Kalat kaikki huolestuisi, Ahvenet alas menisi Suuret hauit halkiaisi, Sären lillit liukeneisi, Saisi siiatki surua, Kaikki mustuisi mujehet, Minun hoikan huolistani, Ja mustan murehistani.

53. Monihuolinen.

Enemp' on minulla huolta, Kun on koskessa kiviä, Rannalla rapakiviä, Kanarvia kankahalla, Pajuja pahalla maalla, Hiekkoja hyvällä tiellä. Ei ole sitä hevoista Talonpojan tanhualla, Rikkahankana rikoilla, Parahass' ei pappilassa, Koko kirkkokunnassamme, Joka veisi huolet multa, Kaihot muunne kannattaisi, Poies saattaisi suruni.

54. Usiahuolinen.

Paljo on koskessa kiviä, Äiä on aaltoja meressä, Minull' on enempi huolta, Mielaloa annettua. Usiampi mull' on huoli, Kun on kuusessa käpyjä, Katajassa karpehia, Petäjässä pirpasia, Närehessä nästyröitä, Päässä heinän helpehiä, Oksia pahassa puussa. Ei sitä hevoista löyvy Viien Wiipurin välillä, Kuuen linnan kuuluvilla, Joka mun huoleni vetäisi, Kaiheeni kannattaisi. Hepo ei jaksa veteä, Rautakisko kinkotella, Ilman luokin lekkumatta, Vempelen värisemättä, Minun hoikan huoliani, Mureitani mustan linnun.

55. Mikä neuoksi minulle?

Mikä neuoksi minulle, Mikä neuon antajaksi?-- Neuo, neitonen minua, Opastellos orpolapsi! Ei neiessä neuojata, Orvossa opastajata, Neuottu itseki neiti, Opastettu orpolapsi. Enkä huoli huolimahan, Suuresti sureksimahan; Annan huolia hevosen, Murehtia mustan ruunan, Rautasuisen surkutella, Suuripäisen päivitellä. Hevosell' on pää parempi, Pää parempi, luu lujempi, Koko ruumis runsahampi, Kaulasuonet kantavammat.

56. Hoikka, kaita ja musta.

Mintähen olenki hoikka-- Oonko hoikka luonnon hoikka Vai hoikka eroon tekemä?-- En oo hoikka luonnon hoikka, En hoikka eroon tekemä; Mie oon hoikka huoliani, Hoikka huolia kovia.

Mintähen olenki kaita-- Oonko kaita luonnon kaita Vai kaita emon tekemä?-- En oo kaita luonnon kaita, En kaita emon tekemä; Mie oon kaita kaihojani, Kaita kaihoja kovia.

Mintähen olenki musta-- Oonko musta luonnon musta, Vai musta emon tekemä?-- En oo musta luonnon musta, En musta emon tekemä; Mie oon musta mureitani, Musta suuria mureita.

Huoli hoikaksi vetävi, Kaiho muita kaiemmaksi; Mure muita mustemmaksi.

57. Sortunut ääni.

Mikä sorti äänen suuren, Äänen suuren ja sorian, Äänen kaunihin kaotti; Jok' ennen jokena juoksi, Vesivirtana vilasi, Lammikkona lailatteli?-- Suru sorti äänen suuren, Äänen suuren ja sorian, Äänen armahan alenti; Jott' ei nyt jokena juokse, Vesivirtana vilaja, Lammikkona lailattele.

58. Ikuinen suru.

Käki kukkua käkesi Maalle tälle tultuansa, Lintu lauloa lupasi Lennettyänsä leholle. Kuku, kuku kultalintu, Laulele hopialintu, Jott' on aikani kuluisi, Sekä viikko vierähtäisi; Sulaisi syän suruinen, Hautuisi haluinen rinta. Ei multa sinä ikänä, Poloiselt' ei polvenani, Suru syömestä katoa, Mure mielipuolestani. En minä sinä ikänä, En poloinen polvenani, Surutont' en suuta syötä, Varutonta vartta suori, Kanna päätä kaihotonta, Ikävätöntä elätä.

59. Huoliansa haasteleva.

Käyn mä kymmenen kyleä, Samoan saan taloa, En löyä sitä sisarta, En sitä emosen lasta, Jolle ma sanon sanani, Haastan mielihauteheni. Jos ma siskolle sanoisin, Niin sanois sisar savulle, Savu sen saisi patsahalle, Patsas pihtipuoliselle, Pihtipuolinen pihalle, Piha pellonkyntäjälle, Kyntäjä koko kylälle.

Virkkaisinko veikolleni, Veikko kohta naisellensa, Veikon nainen naapurihin, Naapuri koko kylälle.