# Kanteletar: Suomen kansan wanhoja lauluja ja wirsiä

## Part 6

Book page: https://www.cyberlibrary.org/fi/books/kanteletar-suomen-kansan-wanhoja-lauluja-ja-wirsia-7078/index.md

Niin lähde nyt Kanteletar matkoihisi, ei esteeksi hyville tavoille, kristilliselle mielelle ja elämälle, tahi muille hyville tarkoituksille, vaan jälkinäytteeksi ja osotteeksi entisen ajan elämästä, tavoista, mielestä ja muusta laadusta, kun myös joksiki tienviitaksi Suomen tulevalle laululle ja laulajoille, ja muille ystävillesi sekä hyvänsuovillesi syyttömäksi ajanvietteeksi, jos ei huvitukseksi ja opiksi!--Niillen, jotka moittivat sinua, sano, ettet taida olla vanhempatasi parempi, vaan vanhempasi on aika, joka synnytti sinun, ja itse olet sen ajan lapsi. Köyhältä vanhemmalta ei ole lapsen paljo perittävää; ellös sentähden köyhyyttäsi ja talonpoikaista pukuasi ujostelko! Nyt on aika rikkaampi moninaisilta opeilta, tiedoilta ja taidoilta, niin siittäköön, synnyttäköön ja kasvattakoon parempia lapsiaki!--Niillen taas, jotka liiaksi mieltyvät sinuun, ja ylimääräisesti kiittävät, kuiskaa korvaan ja sano, et ansatsevasi semmoista liikanaista ylistystä. Muistuta heitämoninaisista vajavaisuuksistasi, esimerkiksi siitäki, kuinka yhä kohtaavissa, päälle pakkaavissa huolissasi harvoin olet juuri mitään pysyväistä, oikein levottavaista lohdutusta löytänyt, vaan useimmin tavotellut pian jälle meneviä tekolohdutuksia, joihin et kyllä itsekään ole voinut tyytyä, jos kohta sen, lapsellisella kerskaamallasi, maailman kuullessa välistä sanoisitki. Taikka miksi neuon ja opetan sinua, etkö jo itse aikaa sitte ole laulanut:

Kun kuulen sanottavaksi, Eli liioin pantavaksi, Silloin seison selvemmästi, Piän päätä pystymmästi, Olen kun oriheponen, Tahi sälkö säärtä lyöen; Kuulisin kiitettäväksi, Yhenkään ylistäväksi, Alempana pään pitäisin, Alas silmät siirteleisin.

Helsingissä 9 päivä Huhtikuuta 1840.

Elias Lönnrot

ENSIMÄINEN KIRJA

Yhteisiä Lauluja

I. Kaikille yhteisiä

1. Eräskummainen kantele.

Ne varsin valehtelevat, Tuiki tyhjeä panevat, Jotka soittoa sanovat, Arvelevat kanteletta Väinämöisen veistämäksi, Jumalan kuvoamaksi, Hauin suuren hartioista, Veen koiran koukkuluista; Soitto on suruista tehty, Murehista muovaeltu: Koppa päivistä kovista, Emäpuu ikipoloista, Kielet kiusoista kerätty, Naulat muista vastuksista. Sentä ei soita kanteleni, Ei iloitse ensinkänä, Soitto ei soita suosioksi, Laske ei laatuista iloa, Kun on huolista kuvattu, Murehista muovaeltu.

2. Elkää oudostuko.

Otettiin minusta outo, Varsin virhi viskattihin, Minun lapsen lauluistani, Pienen pilpatuksistani; Minun liioin laulavani, Pahasti pajattavani. Vaan elkää hyvät imeiset Tuota ouoksi otelko, Jos mie lapsi liioin laulan, Pieni pilpatan pahasti; En ole opissa ollut, Seisonut sepän pajassa, Saanut ulkoa sanoja, Loitompata lausehia; Olen oppinut kotona, Oman aitan orren alla, Oman äitin värttinöillä, Veikon vestoslastusilla.

3. Kiven alla kieltäjäni.

Laulaisinpa, taitaisinpa, Osajaisinpa olisin, Laulaisin minä kotona, Vaan en julkea kylässä; Kylän naiset nauranevat, Ihmiset imehtelevät, Minun lapsen lauluvani, Pienen piepotuksiani, Jos ma lapsi liioin laulan, Paljo mieletön pajatan. Eik' ole hullun kieltäjäistä, Ankaran asettajaista; Kiven all' on kieltäjäni, Maan alla masentajani, Jo on pelto peittehenä, Nurmi kaunis kattehena, Silmillä heliät hiekat, Jaloilla muhiat mullat.

4. Miksi en laulaisi.

Laulavat Lapinki lapset, Heinäkengät heittelevät, Hirven harvoilta lihoilta, Petran pienen pallehilta; Niin miks' en minäi laula, Miks' ei laula meiän lapset, Ruoalta rukihiselta, Suulta suurukselliselta?

Laulavat Lapinki lapset, Heinäkengät heittelevät, Vesimaljan juotuansa, Petäjäisen purtuansa; Niin miks' en minäi laula, Miks' ei laula meiän lapset, Juomalta jyvälliseltä, Oluelta ohraiselta?

Laulavat Lapinki lapset, Heinäkengät heittelevät, Nokisilta nuotioilta, Hiilisiltä hiertimiltä; Niin miks' en minäi laula, Miks' ei laula meiän lapset, Lavitsoilta lautaisilta, Huonehilta honkaisilta?

5. Laula, laula kieli keito!

Suu kurja sulin pakaja! Etpä silloin laajoin laula, Etkä aivan pitkin piuska, Kun sa kuolet kurja kieli, Katonet katala raukka; Kun on suussa surman suitset, Surman päitset päälaella, Kaulassa Manalan kahle, Tuonen ohjat olkapäillä.

Laula, laula kieli keito, Suu kurja suun pakaja! Etpä silloin laajoin laula, Etkä aivan pitkin piuska, Kun viisin vyöteltänehe, Kuusin kengiteltänehe, Päälle lauan lasketahan, Liina päälle liitetähän.

Laula, laula kieli keito, Suu kurja sulin pakaja! Etpä silloin laajoin laula, Etkä aivan pitkin piuska, Kun sa vieähän viluhun, Pakkasehen paiskatahan, Lauta alle, toinen päälle, Kupehelle kummallenki.

Laula, laula kieli keito, Suu kurja sulin pakaja! Etpä silloin laajoin laula, Etkä aivan pitkin piuska, Tuonen tuopin tuomisilta, Manan kannun kantamilta; Kehnot siell' on tuopin tuojat, Kannun kantajat katalat.

Laula, laula kieli keito, Suu kurja sulin pakaja! Etpä silloin laajoin laula, Etkä aivan pitkin piuska, Kun sa suuni ruohon kasvat, Kieleni heliän heinän, Vatsani vihannan viian, Kulman oravikuusen.

Laula, laula kieli keito, Suu kurja sulin pakaja! Laula vaikka laskematta, Ja heläjä heittämättä! Jääpi suuta surmallenki, Kieltä maassaki märätä, Tuonen toukkien jyviä, Manalan matojen syöä.

6. Äiä on ääntäni kulunut.

Lauloin ennen lapsempana,

Kieltä pieksin pienempänä, Vaan en nyt sanoa saata, Enkä kielin kerskaella; Kieleni minun kipiä, Säveleni sangen sairas. Äiä on ääntäni kulunut, Säveltäni suuri säie, Sitte mennehen sykysyn, Sitte toisen toukoaian. Yskä on suuni sulkenunna, Tauti salvanna sanani, Jotk' ennen jokena juoksi, Myötävirtana vilisi. Niin mun ennen ääni juoksi, Kun lyly lumella juoksi, Venonen jokivesillä, Mastilaiva lainehilla. Nyt on ääneni poloisen, Minun kurjan kulkkutorvi, On kun karhi kaskimailla, Hangella havupetäjä, Vene kuivilla kivillä, Reki rannan hiekkasilla.

7. Kuoli rakentajani.

Ei kumaja kuiva kulkku, Eikä rintani rimaja, Kun ei voilla voiettane, Rakettane rasvasilla. Ei oo voilla voitajoa, Rasvoilla rakentajoa Kun ennen oma emoni; Sepä voilla voiellutti, Sekä rasvoilla rakenti. Jo nyt on kuollut kuusi vuotta, Kaonnut kaheksan vuotta, Kuollut voilla voitajani, Rasvoilla rakentajani.

8. Silloin laulan, konsa jouan.

Tupa on täynnä tuppisuita, Pöytä pönkiä mahoja; Ei olle virren virkkajoa, Asian alottajoa, Kun en mie ruma, ruvenne, Lapsi laiha laikahtane, Virsilöitä virkkamahan, Asiita alottamahan. Silloin laulan, konsa jouan, Konsa jouan ja kykenen, Kons' ei kaurani karise, Eikä heinäni heläjä, Rukihini ei rutaja. Nytpä ei kaurani karise, Eikä heinäni heläjä, Rukihini ei rutaja; Niin tuonko tupahan virret, Saan sanani lämpimähän, Istume ilokivelle, Luome leikkikalliolle, Ilovirret vieressäni, Saatavillani sanaset.

9. Ei sanat sanoihin puutu.

Kyll' on maata kyntäjällä, Ahoja ajelijalla, Kangasta kävelijällä, Vettä viljoin soutajalla, Viel' on virttä laulajalla, Runoja rupeajalla. Ei sanat sanoihin puutu, Virret veisaten vähene; Ennen metsä puita puuttui, Metsä puita, maa kiviä, Ennenkuin runo sanoja, Runon lapsi laululoita. Sanasta sana tulevi, Kypenestä maa kytevi, Laulu päästä laajenevi, Virsi veisaten venyvi. Sitä suu pakaelevi, Mitä mieli tietelevi, Sinne laulaja menevi, Kunne virsi viittoavi. Tuhma lauluhun latovi, Vierittävi virtehensä, Mitä sylki suuhun tuopi, Vesi kielelle vetävi. Tuosta tunnen tuhman virren, Pitkä virsi tuhman virsi, Kaksi kaunista sanoa, Tahi ei täyttä kahtakana. Viisas virren veisoavi, Oppinut osaelevi, Sanat saapi paikallehen, Luottehet lomia myöten; Suu se syytävi sanoja, Kieli luopi luottehia, Niinkuin ratsu jalkojansa, Ori konsti koipiansa. Viisas virren veisoavi, Ajallaan lopettelevi; Hyvä on laulu loppuvasta, Lyhyestä virsi kaunis. Mieli on jäämähän parempi, Kun on kesken katkemahan. Eipä koski kielaskana Laske vettänsä loputen, Eikä laulaja hyväinen Laula tyyni taitoansa.

10. Jos ma lauluille rupean.

Jos ma lauluille rupean, Virrentöille työnteleme, Laulan pihlajat pihalle, Tammen keskitanhualle, Tammelle tasaiset oksat, Joka oksalle omenan, Omenalle kultapyörän, Kultapyörälle käkösen; Kun käki kukahtelevi, Kulta suusta kuohahtavi, Vaski leuoilta valuvi, Kultaisehen kuppisehen, Vaskisehen vakkasehen, Ilman maahan vieremättä, Rikoille ripoamatta. Siitä tammen taittelemma, Pihlajat pirottelemma, Tyvet teemmä tynnyriksi, Latvat laivan mastiloiksi, Kesken kesti pöytäsiksi, Pikariksi pienet oksat.

11. Luonenko, lopettanenko?

Mieleni minun tekisi, Aivoni ajattelisi, Lähtiäni laulamahan, Saahani sanelemahan; Monet on taiot taskussani, Ajatukset vyöni alla, Saoin saatuja sanoja, Tuhat virren tutkelmata. Laulaisinpa, taitaisinpa, Kellittäisin, kestäisinpä, Laulaisin lahoissa näissä, Kehikoissa kellittäisin, Vaan on muustaki muretta, Huolta huomispäivistäni, Etten tieä tiimalleni, Enkä taia tarkalleni. Suuni sulkea pitäisi, Kiini kieleni sitoa, Laata virren laulannasta, Heretä heläjämästä. Niin luonen, lopettanenki, Herennenki, heittänenki, Paremmille laulajille, Taitavammille runoille. Kelin virteni kerälle, Suorittelen sommelolle, Panen aitan parven päähän, Luisten lukkojen taaksi, Ettei pääse päivinähän, Selviä sinä ikänä.

12. Ei runo rahatta laula.

Laulaisinpa, taitaisinpa, Vaan en mie rahatta laula, Suut' en kullatta kuluta, Pieksä kieltä penningittä. Laulajan laki väsyvi, Runon kulkku kuivettuvi, Rahatonta laulaessa, Kullatonta kukkuessa. Emmä äijiä anoisi, Enkä paljo pakkoaisi: Äyrin suun avamisesta, Riunan kielen kääntymästä, Kopeikan koko sanalta, Puolen puolelta sanalta. Tahi kysyn miestä miekkoinehen, Satuloinehen hevoista, Kuningasta linnoinehen, Pappia kirikköinehen.

13. Virren kiittäjälle ja moittijalle.

Siin' oli virsi kuullaksenne, Toinen ilman ollaksenne; Kumartakaa kuulijani, Otsin maahan oppijani! Ken tätä virttä kiittänevi, Laulua ylistänevi, Sille poika syntyöhön Kyntäjäksi, kylväjäksi, Vastaskoivun valkoiseksi, Meren kaislan kaunoiseksi, Viisahaksi, kun isonsa, Läpi käymähän keräjät, Jutut julki jaksamahan. Kenpä virttä moittinevi, Laulua alentanevi, Sille tyttö syntyöhön Pätsirinnan valkoiseksi, Tervaskannon kaunoiseksi, Niin on laiska, kun emonsa, Alla aian maattavaksi, Lepikköön levättäväksi.

14. Toisin ennen, toisin eilen.

Toisin ennen, toisin eilen, Toisinpa tänäi päänä: Elettihin meillä ennen, Oltihin ojan takana, Ojapuita poltettihin, Ojavettä keitettihin: Syötihin ojakaloja, Isolassa ollessani, Emolass' eläessäni. Toisin silloin Lappi lauloi, Hyrehti hyväsukuinen, Vennon joukio jorisi, Vennon joukko jouatteli, Hyvän sammon saatuansa, Kirjokannen tuotuansa. Toisin silloin touko kasvoi, Toisin maa orahan otti, Toisin paistoi päivä silloin, Toisin kuutamet kumotti.

15. Ve'en varaiset.

Oli meitä, kun oliki, Oli ennen aikoinansa, Siskoja sininen silta, Veikkoja veno punainen. Tuli tuuli, otti laian, Tuli toinen, toisen otti, Kolmansi kokan repäsi; Tuli viimeinen vihuri, Sepä vei koko venehen. Jäi veikot veen varahan, Joutui sormet soutimeksi, Käsivarret vartimeksi, Peukalo perämelaksi. Soua sormet tuolle maalle, Kussa puut punalle paistoi, Puut punalle, maat sinelle, Kivet kiiltävät vaselle, Hopialle hongan oksat, Kullalle kukat kanervan.

16. Ve'en varaiset (toisin).

Oli meillä, kun oliki, Oli ennen aikoinansa, Siskoilla sininen silta, Veikoilla vene punainen. Nousi tuuli tuulemahan, Ilman ranta riehkimähän, Tuuli puut havuttomaksi, Kanarvat kukattomaksi, Heinät helpehettömäksi. Siitä taittoi siskon sillan, Veikoilta venon hajotti, Jätti veikot veen varahan, Siskot siirrälti salolle; Jätti sormet soutimiksi, Kämmenet käsimeloiksi, Hongan oksat huonehiksi, Katajat kamariloiksi.

17. Muinainen käkeni.

Kukkui muinainen käkeni, Entinen ilokäkeni, Kukkui illat, kukkui aamut, Kerran keskipäivälläki, Syänyöllä sylkytteli. Jo on kuollut kuusi vuotta, Kaonnut kaheksan vuotta, Viety entinen iloni, Syöty kullan kukkujani. Mikä söi minun käkeni, Kuka kullan kukkujani, Kun ei kuulu kukkuvaksi, Illalla iloitsevaksi, Päivänlaskun laulavaksi, Minun iltani iloksi, Huomeneni huopeheksi, Aina aikani kuluksi; Jott' ei ois illoilla ikävä, Ei apia aamuisilla.

18. Jumalaan turvaava.

Enpä tuota tunnekana, Tunnekana, tieä Kulle syylle sylveäme, Kulle laaume laulle; Jop' on minua jotki suotu, Jotki suotu, kutki saatu, Sillaksi likasioihin, Pahan paikan polkimeksi. Joko nyt heitti Herra Kiesus, Hylkäsi hyvä Jumala, Sukukunnan surtavaksi, Heimon helliteltäväksi? Vaan ellös sukuni surko, Kamaloiko ristikansa, Mun poloisen päiviäni, Angervoisen aikojani! Eipä heitä Herra Kiesus, Hylkeä hyvä Jumala, Kun mä luome luojahani, Heitäme Jumalahani. Suvun syötti, synnyn syötti, Esivanhemman elätti; Niin miks' ei minua syötä, Kuks' ei kurjoa elätä, Sukukunnan suupaloilla, Heimokunnan hempuloilla.

19. Kuin saisin, en heittäisi.

Kun mä kerran kengät saisin, Kerran kestävän hevosen, Kerran korjan kelvollisen, Kerran paian palttinaisen; Niin kuin kerran kenkisime, Empä ennen riisuisime, Enkä ennen heittäisime, Ennenkun Tuonelan tuvilla, Manalan majaperillä.

20. Paljo on tikalla huolta.

Enpä tuota tieäkänä, Tieäkänä, tunnekana, Kuta laulaisin lajia, Kuta syytä syyättäisin; Joko teen tikasta virren, Pakinan tikan pojasta. Paljo on tikalla huolta, Ja paljo tikan pojalla, Syömisistä, juomisista, Henkensä pitämisestä. Noin tiesin tikan sanovan, Kuulin kurjan kuikuttavan: "Enpä tieä tikka rukka, Kuta tammea takonen, Kuta kuusta kolkuttanen, Kuhun kulkenen salohon: Tuolla ois enempi puita, Tuolla äiä pökkelöitä, Tuolla toukkia paremmin." Noin tiesin tikan sanovan, Kuulin kurjan kuikuttavan: "Enpä tieä tikka rukka, Minne mennä, kunne käyä, Kunne kuitenki osata. Istun tässä illan kaiken Karjalaisen kannon päässä, Ei syötetty, ei juotettu, Eikä toiste toivotettu, Eikä ennistä kysytty; Päivän päätäni kivisti, Viikon väänti vatsoani. Sat' oli miestä Salliloa, Tuhat miestä Tulliloa, Ei ken pöytähän panisi, Lautahan las'etteleisi."

21. Mikä lie piioillani?

Pestaisinpa mieki piian, Orjan ottaisin minäi, Kun ois tuohi vaattehena, Savi ruokana parassa; Tahi se syömättä eläisi, Tarkeneisi vaattehetta. Viisin piikoja pitäisin, Kuusin käskynkuulijoita. Vaan en nyt sanoa saata, Enkä tuota tuhma tunne, Mi on piru piioillani, Paha palkkalaisillani, Ei pysy minulla piiat, Orjat ei ne ollenkana.

22. En elä elotta.

Osapoika, onnipoika, Jumala rahakas poika! Rikos riistainen rekesi, Tavarainen aisa taita, Rikki riihen kynnyksehen, Poikki aitan portahille; Täytä riihi riistallasi, Aha aittani elolla; Sill' en mie elä elotta, Asu ilman ammatitta, Ennen teltojen tekijä, Vaskivaippojen vanuja, Kultakangasten kutoja, Hopiaisten huolittaja.

23. Kyil' on kystä aitassa.

Tule meille Tuomas kulta! Tuopa joulu tullessasi! Tule kekri, jouvu joulu, Sekä pääse pääsiäisen! Kyll' on kystä aitassamme, Paljo pantua eloa, Sirkan reisi, paarman jalka, Peiposen peräpakara, Sammakon sakarivarvas, Sisiliskon silmäpuoli.

24. Syitä vajavaisuksiin.

Miks' on minulla ääni vieno, Ääni vieno ja matala?-- Siks' on minulla ääni vieno, Ääni vieno ja matala, Kun olen kylmällä kyhätty, Syänkuilla synnytetty, Vaahtokuuna vaivat nähty, Lehtipuussa liekutettu.

Miks' on silmäni kipiät, Näkimeni näin täperät?-- Siks' on silmäni kipiät, Näkimeni näin täperät, Kun itken joka ikävän, Joka huolen huokaelen, Joka viikon vierettelen, Joka kuuhuen kujerran.

Mintähen olenki huoles, Mintä hoikka huolellinen?-- Sentähen olenki huoles, Senpä hoikka huolellinen: Nousi suolle suuri honka, Viitahan vilu petäjä, Joss' oli huolilla siansa, Murehilla muu pesänsä; Siit' on mulle tuntu tehty, Tuutu tehty, käätty kätky, Vaku vaivainen rakettu.

Miks' on mulla muoto musta, Muoto musta, kaiat kasvot?-- Siks' on mulla muoto musta, Muoto musta kaiat kasvot, Kun synnyin sysituvassa, Kasvoin karstakammarissa, Join paljo joesta vettä, Söin suolta sammalia. Enk' ole sitte kyllin syönyt, Kun emosen syöttäessä; Enkä sitte siivon juonut, Kun emosen juottaessa; Enk' ole sitte siivon pesty, Kun emosen kylvettäissä; Enkä siivon nukkununna, Kun emosen soutaessa.

25. Erotus mielillä.

Miten on mieli miekkoisien, Autuallisten ajatus?-- Niin on mieli miekkoisien, Autuallisten ajatus, Kun keväinen päivännousu, Aamun armas aurinkoinen. Mitenpä poloisten mieli, Kuten allien ajatus?-- Niinpä se poloisten mieli, Niinpä allien ajatus, Kun syksyinen yö pimiä, Talvinen on päivä musta; Minun on mustempi sitäi, Synkiämpi syksy-yötä.

26. Armottoman osa.

Alahan on allin mieli Uiessa vilua vettä, Alempana armottoman Käyessä kylän katua. Vilu on vatsa varpusella Jääoksalla istuessa, Vatsani minun vilumpi Astuessani ahoja. Syän kylmä kyyhkysellä Syöessä kylän kekoa, Kylmempi minun sitäi Jäävesiä juoessani.

27. Missä nyt minun osani?

Osa oli minulla; ennen, Niinkuin muilla muuallaki, Kun kasvoin ison koissa, Elelin emoni mailla. Kasvoin kun kala meressä, Vesa nuorella norolla, Niinkun putki puuta vasten, Saraheinä vuorta vasten, Vitikkö mäkeä vasten. Kasvoin taaton kannikoilla, Venyin veikon viipuloilla, Maammoni kananmunilla, Sisaren sianlihoilla. Poiss' on nyt osani multa, Katehessa kohtaloni. Missäpä minun osani, Kussa kurjan kohtaloni?-- Tulen tuiman tiettävissä, Ilmivalkian varassa. Osani paloi palossa, Turmeltui tulen sisässä, Pahana palokesänä, Tulivuonna voimatonna.

28. Makaaja onni.

Muilla onni työn tekevi, Haltia rahan hakevi; Minun onneni makasi, Haltiani haukotteli, Kiven alla kinnas käässä, Havun alla hattu päässä. Oisko onni ostaminen, Lykky tieltä löytäminen, Ostaisin paremman onnen, Pahan onnen pois panisin, Selin seinähän sitoisin, Päin panisin patsahasen, Siinä vitsoin vinguttaisin, Nahkaruoskiin naukuttaisin, Kantaisin vilua vettä Kovan onnen olkapäille.

29. Erotus onnilla.

Osallisten onni valvoi, Lykyllisten lyyrätteli; Minun malkion makasi, Minun utran uinueli, Osallisten orren päässä, Lykyllisten lyhtehillä. Tuuvitti emo minua, Vaapotteli vanhempani, Orrella osattomalla, Kätkyessä vaivaisessa. Yks oli lehmä maammollani, Sen häjy häräksi muutti, Piru pitkäpiimäiseksi. Härän söi susi kesällä, Minä maiotta makasin, Minä voitta vuollattelin; Kesän voitta kellittelin, Rieskasetta riuottelin, Talvilampahan takuissa, Mustan uuhen untuvissa.

30. Tuli talvi, ei tahottu.